119 - Ensimmäinen tuomio & ensimmäisen luvun loppu

Teruteru Hanamura on suvereenisti äänestetty Jabberwock Islandin ensimmäiseksi mustuneeksi. Onnittelut voittaneille! Tai no lähes suvereenisti, sillä en usko syytetyn äänestävän itseään. Fuyuhiko ei edelleenkään käsitä, että juuri tuollainen ämmä kykeni listimään Togamin. Nekomaru vaatii capslock päällä syytä murhaan. Ilmeisesti se oli kämmi, sillä Teruteru saa vain vaivoin sanotuksi yrittäneensä estää Nagitoa tappamasta heitä kaikkia. Jaahas! No ei se nyt ihan nappiin mennyt.


Ibukin vesikauhu on tarttuvaa sorttia.


Pullukat vetävät toisiaan puoleensa.


Teruteruakin kakatti.

Mustunut taustoittaa aamuaan. Hän oli lähtenyt heti vanhaan rakennukseen kokkailemaan juhlaillallista, mutta hän ei ollut siellä yksin. Ruokasalista kumpusi kummallista naurua ja hän jäi seurailemaan Nagiton tihutöitä. Hän näki veitsen päätyvän pöydän pohjaan ja todisti, miten Nagito käpälöi silitysrautoja ja ilmastointilaitteita. Hän uskaltautui käräyttämään äärimmäisen sabotoijan rysän päältä, mutta tämäpä ei ollut paljastumisestaan moksiskaan. Päinvastoin; Teruteru kuuli täysin suoraan, mitä Nagito suunnitteli… murhaa. Nagito tokaisi melkoisen hyytävästi, ettei häntä kannata pysäyttää, sillä hän ei luovuta vaan panee vääjäämättä uhrinsa lihoiksi. Se on vain ajan kysymys.


Pani pois siivouksen tieltä.


Siivous on metkaa puuhaa.


Ajatella, että minä silloin joskus pelasin sinulla!

Teruterun saaripakosoperruksesta ei ole juuri apua, sillä Nagito ei liiemmin välitä selviytymisestään eikä aio paeta täältä itsensä vuoksi. Hän on kiinnostuneempi muista. Tai ei se ole edes kiinnostusta vaan puhdasta, irvokasta rakkautta toivon leirissä olevia äärimmäisyyksiä kohtaan. He kaikki todistavat hänelle, ettei toivo lannistu murharetken epätoivon vuoksi. Teruteru ei ymmärrä lainkaan horinoita toivosta tai epätoivosta. Nagito on täällä etsimässä voimakasta toivoa, sillä epätoivon kautta toivokin voimistuu ja loistaa valoaan maailmaan, jota ei enää ole. Teruteru voi pitää häntä vaikkapa äärimmäisen äärimmäisenä fanaatikkona, joka fanittaa heitä kaikkia.


Ihmisinä ovatkin sitten ihan tyhmiä.


Aikamme suurimpia neroja ei koskaan ymmärretty.


Toivosta syntyy vain tuollaisia.


Melko äärimmäistä.

Nagiton pitkät vertauskuvat viuhahtavat oikeussalissa kaikilta ohi ja häntä ymmärretään suunnilleen yhtä paljon kuin Junkoa ykkösen lopussa. Entinen sankari ei enää pidä kuolemaa tragediana vaan ponnahduslautana suuruuteen. Hän on kernaasti leikissä mukana ja on täydellisen valmis kuolemaan muiden loiston puolesta. Mahiru tulkitsee, että Nagiton mielestä murhaaminen on hauskaa ja siltä se kai muiden silmissä vaikuttaakin, mutta hän kertoo saman minkä Teruterullekin: hän ei aio selviytyä täältä hengissä, jotta muut kuolevat.


Hajimekin tajusi Danganronpan juonen mutkikkuuden.


ISIS rekrytoi taas hulluja, tiedätkös.


Murder time fun time!


Lopussa Nagito kuitenkin purjehtii yksin auringonlaskuun.

Chiaki tarttuu Hajimen kommenttiin, sillä hänestä Nagito paljasti salaisuutensa Teruterulle ihan tahallaan. Leikinhän piti alkaa eikä murhamysteerin suoraviivaisuus tullut kysymykseenkään. Siksipä Nagito kertookin kertoneensa kokille varastohuoneen salaluukusta, mutta ei hän sentään suoraan vinkannut, että rakennuksen alta olisi kätevä listiä uhri.


Vaikeustaso kaakkoon heti alussa.


Hyvä seivi.


”I’m Batman.”

Teruteru ei aikonut tanssia nöyränä Nagiton pillin mukaan vaan yritti pysäyttää hänet. Sitähän kokki nyt kauhisteleekin: Nagiton piti kuolla eikä Togamin! Ainakin lattian alla laskettiin sen varaan, että Nagito olisi tarttunut veitseen, mutta todellisuudessa Togami ehti ensin ja alapuolella toimittiin sen mukaan.


Melkein sama asia.

Fiksu Chiaki korjaa toistamiseen Hajimea, sillä tyttö arvelee Togamin yrittäneen suojella Nagitoa. Sitähän rahamies julisti taannoin kaikille. Togamin avulla he kaikki olisivat turvassa. Voin vain kuvitella, millaiseen valtatyhjiön luomaan kaaokseen saarivaltakunta pian ajautuu, kun kukaan ei ole turvassa toisiltaan. Chiakilla on hyvä pointti, sillä pimeänäköön sonnustautunut Togami huomasi todennäköisesti lankkujen välistä liikettä ja Nagitoa kohti väpättävän vartaan. Miksi muutenkaan Togami olisi sysännyt Nagiton pois pöydän alta?


Hiiren varmasti.

Nagito taitaa itsekin tajuta tässä käyneen juuri näin ja voi vain hekumoida Togamin epäitsekkään uhrauksen tuottamaa epätoivoa. Hetkinen, olitko sinä siis toivon vai epätoivon puolella? Ehkä ilmiöt ovat sekoittuneet keskenään tai ne eivät olekaan lopulta niin erilaisia. Peko arvelee Nagiton laskeneen Togamin suojelun varaan, mutta vaikka hyypiö turvasikin selustansa, ei hän osannut kaikkea ennakoida. Pimeydessä olisi voinut tapahtua mitä tahansa.


Junko pois Nagiton housuista.

Kun tässä kuitenkin kävi miten kävi, Nagito halusi auttaa Teruterua, koska kokin rikos oli mitä loistavin merkki toivosta. Teruteru meni ensimmäisenä näin pitkälle päästäkseen vapauteen, joten ehkä juuri häntä Nagito oli odottanutkin. Toki Teruteru yritti tappaa hänet, mutta murhaajasta jäi jäljelle avuton raunio ja oikeudenkäynti olisi voinut mennä ilman Nagiton aktiivista osallistumista reisille. Ehkä juuri yleisen mutkikkuuden ja Nagiton interferenssin vuoksi lopputulos tuotti kasapäin toivoa. Olisihan se ankeaa, jos Teruteru olisi murtunut heti alussa ja kertonut kaiken.


Kyllä Nagito olisi kuoltuaan pettynyt, jos Teruteru olisi jäänyt kiinni.

Teruteru näyttäisi voivan huonosti eivätkä Nagiton lässytykset marttyyri-Terusta toivon alttarilla hänen olotilaansa juuri helpota. Kazuichi ja Fuyuhiko suuttuvat järjettömästä yksinpuhelusta ja olen melkein samaa mieltä mafioson kanssa Nagiton tappamisesta, mutta Monokuma ei anna hänen kuolla. Tänä yönä teloitetaan Teruteru.


Veikö murha kielen?


Case in point.


Pointti on kieltämättä tullut selväksi.


Monokuman pitääkin keksiä uusi sääntö, jos kaikki oppilaat tappavat Nagiton samanaikaisesti.


Kaikki aikanaan.

Niin, tämä ei ole mikään Nagito Komaedan ikioma vouhotusshow. On aika kuulla Teruterunkin apeita mietteitä tästä kaikesta. Pian niitä mietteitä ei kuulla enää koskaan. Monokuma muistuttaa hihitellen mustunutta teloituksesta. Mustunut kauhistelee murhan olleen vahinko tai silkkaa itsepuolustusta, mutta nallelle eivät selittelyt kelpaa. Murha on murha, katseli sitä miltä kantilta tahansa. Osaa Teruteru muitakin hienoja oikeustiedetermejä, mutta tuomaria ei kiinnosta. Teruteru yrittää kallistua ystäviensä puoleen, mutta Monokuma neuvoo selittelylooppiin taantunutta murhaajaa olemaan rehellinen. Teruteru hyödynsi tilaisuutensa ja luuli selviytyvänsä, jos varras olisi seivästänyt juonittelevan Nagiton, eikö totta? Pääsy pois saarelta kalvoi kuitenkin taka-ajatuksena.


Tuli nurmikollesi.


Tästä kuvasta printtejä kaikkiin maailman oikeussaleihin.


Onhan meillä aina kivitys.


Eihän se väärin ole!

Teruteru päätyy ulvomaan (mikä olisi karmivaa kuultavaa sumuisilla nummilla) ja onnistuu vastaamaan Mahirun vaatimukseen. Teruterun murhamotiivina oli päästä kotiin rakkaan äitinsä luokse. Se mommasta pitäminen todistussivulla ei ollut siis sattumaa. Äiti siellä yksin odotti poikansa valmistumista Hope’s Peakista. Samasta muotista veistetty mamma jopa nähdään kokkailemassa kotosalla, kun oma poika lähtee uuteen kouluun. Teruterulla oli suuret suunnitelmat valmistua ja laajentaa perheyritystä ja äiti kyllä lupasi pitävänsä liiketoimista huolta, vaikka jokin tuntematon tauti häntä riepottelikin. Aikakato tässä Teruterua hirvittääkin, sillä jos heiltä on viety vuosien edestä muistoja, perheyritys ja äiti taitavat olla historiaa… varsinkin maailmanlopun varjolla. Teruterun oli päästävä kotiin.


Ai näin Teruteru kuorruttaa kakkunsa.


Kuitenkin kaikki yrittävät tappaa Nagiton ja aina joku muu kuolee.












Et halua tietää.

Kazuichi muistaa Teruterun toitottaneen jatkuvasti, ettei usko mihinkään täällä kokemaansa. Hajoileva mustunut luulee yhä elävänsä valheessa ja haluaa siksi kotiin, jossa kaikki on todellista. Hänen piti tehdä jotain ja Nagiton suunnitelma kuulosti sellaiselta, johon hänen täytyi puuttua, vaikka virhearvio veikin Togamilta hengen. Ja Teruterulta järjen.


Teruteru tajusi, ettei lusikkaa ole.


Togami pysyy yhtä kuolleena kotonakin, ettäs tiedät!


Olisi pitänyt kaveerata Teruterun kanssa.


Näyttää upealta CV:ssä.


Kysy vaikka Nagitolta.

Kyllä Teruterua nyt kaduttaa, kun loppu lähestyy kovaa vauhtia. Monokuma pitää äitimotiivia tylsänä, mutta minusta se on ihan näppärän sympaattinen taustoitus kokille. Toki häiskä on rasittava pervo, mutta jotenkin hänen pisteensä nousivat paljastuksesta ja yleisestä katumuksesta kohisten. Näin sopivasti ihan lopussa. Mammanpoika, mikäpäs siinä. Perhejutut ovat inhimillisiä eikä Trigger Happy Havocissa käsitelty hurjasti vanhempia tai ystäviä, jotka odottavat oppilaita kotiin. Tai elämää opintojen tuolla puolen.


Monokuma ei pitänyt Cooking Mamakumasta.


Kiireinen aikataulu.

Monomi yrittää pysäyttää rangaistusta alustavaa isoveljeään ja saa nyrkistä. Teruterulle on varattu aivan erityinen rangaistus, jota ei pahemmin viivytellä, vaikka yksimielisesti tuomittu murhaaja epätoivoisesti yrittää saada viimeisinä hetkinään tietää, mitä ruokalalle ja äidille kävi.


Tiger uppercut!


Teruteru saa syödä omaa ruokaansa.


Voit kysyä pian äidiltä.

Luultavasti yhtä huonosti kuin pojalle.







.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
….................. 

TERUTERU HANAMURA, ÄÄRIMMÄINEN KOKKI, ON KUOLLUT.

Monokuma kierii adrenaliinipuuskassa, kaikki muut (ehkä koviksia ja hörhöjä lukuun ottamatta) järkytyksen eri asteissa. Vasta Sonia saa muodostettua jonkinlaisen kysymyksen pilottikarhulle. Teloituksen julmuus saa Monokuman tarinoimaan panettelusta ja sen seurauksista koulussa, mikä on vertautuvinaan murhaan.


Viime kerrasta onkin aikaa.


For serious!


“’Cuz I’m a bear!”

Eksekuutiotso nojaa järkähtämättömiin sääntöihin, joita he vain tottelivat, mutta Hajime pamauttaa Monokuman rikkoneen niitä. Heillehän luvattiin jotain. Takaumassa nähdään lupaus palautettavista muistoista, kunhan murhat alkavat. Hajime uskaltaa vielä puuskahtaa heti perään, miksi ihmeessä Teruterun toivetta ei kerrottu teloituksen kynnyksellä. Fuyuhikokin vaatii Monokumaa läikyttämään muistopapuja.


With this rule, you could make a killing.


Tappavansa sinut viimeisenä.


Liittyy kaiketi koulumuistoihin.

Reiluna karhuna Monokuma ei tietenkään luvannut kertoa heille heti mitään. Kyllä hän joskus kadonneet vuodet palauttaa, mutta ajankohta jää nähtäväksi eivätkä kaikki ole välttämättä enää silloin sitä hetkeä todistamassa. Monokuma poistuu hohottaen ja Monomi seuraa perässä mutisten, kuinka hänen tulee tehdä jotain.


Ei ole Monomikaan ihan puhdas pupunen.


Pitihän se arvata.


Salasuhde kuitenkin.

Nagitolla on sentään hulvattoman hauskaa. Nyt he vellovat epätoivon kuopassa, mutta eivätköhän he toivon symbolit täältä nouse, kunhan tekevät parhaansa. Virnuilu herättää väessä tunteita, mutta Nagitoakin surettaa. Hän kun niin rakastaa heitä kaikkia, mutta yksi suurmies on poissa.


”Like super super super super super super super super super despair…”


Paremmin kuin sinä.

Fuyuhikon tappouhkaukseen Nagito toki suostuu koska tahansa, sillä sehän vain edistää toivoa, jonka varjoon hänenkin elämänsä jää. Hän vain pyytää, että mahdollinen murhaaja keskustelisi asiasta kahden kesken etukäteen, sillä Nagito ryhtyy mielellään yhteistyöhön. Hiyoko uskoo Nagiton pyrkivän tällä käänteisesti siihen, ettei kukaan tappaisi häntä, sillä tarvitseehan murhaaja apurin. Nagitohan jo teki tavallaan yhteistyötä Teruterun kanssa ja mutkisti asioita, joten ehkä seuraava mustunut näkee Nagitossa mahdollisuuden, vaikka tyyppi onkin latvasta laho.


Menisi kaksi pälliä yhdellä iskulla, en valita.


Hiekanjyvä olet.


Ei ole kausaliteetin tahtoa tämä tällainen.

Koska Nagiton motiivina ei ole varsinaisesti elää – vaikka Togamin ansiosta pieni kipinä syttyikin – hän on täällä seuraamassa muita hävittämässä epätoivoa. Vai onko sittenkään? Pilailulta vaikuttaa. Akane haluaa lyödä häntä. Hajimekin on saanut tarpeekseen ja Nagitoa harmittaa. Hehän olivat niin samanlaisia ajatuksiltaan Hope’s Peakia kohtaan. Kun Nagito irvailee Hajimen puuttuvasta äärimmäisyydestä – sillä eiväthän he edes Monokuman mukaan tunne toisiaan – Hajime antaa Akanelle luvan tirvaista.


Pelottavinta tässä on se, että murharetken katsojat siellä kotona ovat samaa mieltä.


Potkiakin voit.


Olisi ironista, jos Hajimesta tulee lopussa samanlainen.


Viimeinkin toimintaa! 

Sonian mahtikäsky lopettaa kinastelun, sillä hänellä on ehdotus jatkosta. Heidän tulisi poistua täältä lepäämään, mutta ennen kaikkea heidän tulisi tehdä parhaansa, jotta tänne ei enää päädytä. Hän vähättelee puhetaitojaan, mutta Kazuichiin yksinkertainen ohje osui ja upposi. Fuyuhiko ei täysin tajua tuon merkitystä, mutta Chiaki ymmärtää, mitä ajetaan takaa. Parhaansa tekeminen voi olla sisällöltään tyhjää kannustuspuhetta, kuten Hajimekin ajattelee kaikkien ajattelevan, mutta heillä ei ole juuri vaihtoehtoja. Siihen siis takerrutaan, kukin omalla tavallaan, ja pako on jo ajatustasolla aavistuksen lähempänä.


Monokumakin suuttuisi, jos jäisimme tänne luuhaamaan.


Varsinkin Sonian sanomana.


Sinäkin vielä opit olemaan.


D’awwww.


Mutta huomenna on tulevaisuus!


Eittämättä.


Mutta kenestä uusi johtaja?!



Todellisuudessa he ovat aivan yhtä ansassa kuin alussakin ja kaksi on jo poissa, kolmaskin silleen henkisesti. Ensimmäisestä oikeudenkäynnistä hengissä selviytyneet lähtevät omille teilleen eli enimmäkseen maate, mutta Hajimea ei nukuta. Hän siirtyy majastaan yökävelylle hotellin tontille ja kääntää lopulta katseensa samaan täyteläiseen tähtimereen, jonka parissa ensimmäinen luku alkoi. Tämä sama taivaankansi avautuu kotonakin ja Hajime tietää palaavansa sinne.



Hajime katselee taivaalle. Taivas katselee takaisin. Kumpi osapuoli räpyttää silmiään ensin?