244 - Another Episode - Luku 2, osa 1

 

Kun ensimmäinen luku vaihtuu toiseen ja toinen vääjäämättä kolmanteen ja neljästuhanneskuudessadaskahdeksastoista neljänteentuhanteenkuudenteensataanyhdeksänteentoista, on syytä huomauttaa, etten aio uhrata aikaani erillisiin reaktiospekulointisatseihin oikeudenkäynti-’ronpien tapaan, koska Another Episoden rakenne sotii vähän tuota ideaa vastaan. Tässä pelissä kun ei ole murhia, joiden toteuttajaa ja toteutustapaa pitäisi arvuutella, eikä suuren juonen kannalta ole toistaiseksi heitelty juurikaan suuria täkyjä, joita ihmetellä. Saati sitten hahmojen kuolinjärjestystä, vaikka Toivon Soturit luultavasti kaatuvat yksitellen. Heitetäänpä hatusta vaikkapa järjestykseksi Nagisa, Jataro, Kotoko ja äärimmäisenä loppubossina Monaca, koska pyörätuolityttö vaikuttaa pahansuovalta rengasjohtajalta.

 

Täkyistä tuli mieleen, että ykkösluvun lopussa Toko toki viittasi Togamin lisäksi johonkuhun toiseen henkilöön ja lisäksi aina voi spekuloida, mihin suuntaan juoni mahtaa seuraavaksi tyttöduon kuljettaa, mutta tämä lienee turhaa, koska metroon ollaan kovasti menossa. Sitä ennen näkökulma siirretään pahisten leiriin.

00:13 Minähän jo luulin päässeeni sinusta eroon. 

00:25 Nagisaa ei hihhulointi kiinnosta.

***

Toivon Soturit muistelevat johtajaansa ja Monaca parkuu, jotta muiden ei tarvitse. Onhan tämä nyt kurjaa, kun heitä on yksi vähemmän. Kotoko löytää Masarusta hyviäkin puolia, vaikka Jataro huomauttaa olleensa vastuussa korjauspuuhista. Niin, lieköhän sportti-ipanassa oikeasti mitään hyvää? Angstinen Jataro ei ainakaan löydä itsestään mitään hyvää ja olisi kernaasti mennyt kuolemaan, koska hänestä ei pidetä.

 Siinä meni poikaystävä.

 Vei kerran roskat.

Jataron teloituksen jälkeen järkätään bileet.

Monacaa ahdistaa, kun heillä ei ole enää johtajaa, eikä tyttö taida vieläkään tajuta olevansa jengin tosiasiallinen johtaja, jota kaikki seuraavat ja kumartelevat. Kotoko seuraa esimerkkiä ja pillahtaa teatraaliseen itkuun. Jataro yhtyy suruun nuristen jotain Masarun huussikällistä. Skatologia piristää aina päivää.

Anarkiaa.

 No mutta Masaruhan leikkii nyt kuollutta.

Pönttö meni tukkoon.

Nagisa seuraa masentuneita tovereitaan neutraalisti sivummalta ja toteaa, ettei Masaru ole välttämättä kuollut. Voisin todeta, että Masaru on kuollut, koska Danganronpan joka luvussa perinteisesti teloitetaan joku ja välianimaation siluettityyli ja Monokuma-rallatus vihjasivat, että se on pentu menoa nyt. Ei sillä ole niinkään väliä, mitä kersalle kävi monolapsien käsissä. Luultavasti revittiin brutaalisti kappaleiksi tai raiskattiin tai mitä nyt alaikäiset toisilleen tekevätkään. Jos Masarua vielä nähdään, minä niin petyn. Nagisa kuitenkin kertoo lapsivasallien kertoneen Masarun jääneen aikuisten vangiksi. Vaikka johtajan nykykuosi on tuntematon, Monaca on pessimistinen eikä asiasta kannata ottaa selkoa. Nagisa yrittää väittää vastaan, mutta Monaca pillastuu ihastuttavan kauhistuttavaan itkupotkuraivariin. Lohikäärmettä ei parane herättää.

 Eivät kai ne lapset nyt murhaa tunnusta.

MIA on KIA.

Maa pilalla.

Teillä on Palvelija näitä hanttihommia varten.

It! Is! Known!

Kotoko ja Jataro virnuilevat Nagisan jouduttua Monacan paskalistalle. En ihan hoksannut Monacan dialogista, mikä tarkalleen ottaen lakkasi ja kuka mahtaa olla kuollut vanhus – Monacan isäkö? Hope’s Peakin perustajako? – mutta joka tapauksessa Nagisa tyynnyttelee tilannetta ja Monaca lähettää rukouksella pelkurisankarin pikaisesti eteenpäin, jotta demonijahti voi jatkua. Kaikki täällä niin rakastivat Masarua tai jotain.

Miten tuo on edes mahdollista?

 Leonard Cohen otti koville.

Ihan kuin Jeesus.

Kuulostaa huonolta tyypiltä.

Tunne-elämä jätetään leikin ulkopuolelle.

Nagisan tulikoe ei ole ohi. Hänen tulisi olla toveriensa seurassa lapsellisempi, koska Paratiisin luonti alkaa kuulostaa turhan vakavalta touhulta. Monaca hiillostaa häntä viattomilla tykkäätsä musta -uteluilla, eikä Nagisa heti tiedä mitä sanoisi. Kiertely kuulostaa aikuismaiselta, mutta Nagisa mieluummin kuolisi kuin aikuistuisi ja tsunderesopertaa tykkäävänsä Monacasta.

THAT SENTENCE HAD TOO MANY SYLLABLES! APOLOGIZE!

Nagisa vihaa Monacaa, koska Monaca on tyhmä kakkapylly.

Pikkuvanhuus ei tule yksin.

Lapsuusiän diabetes on vakava asia.

Tämäpä oli helppoa.

Nagisa tsundereoireilee.

Porukan pappi paiskoo antinolostelutaikoja ja lapset ovat aina lapsia ja kamalat lapset kamalia lapsia. Heiltä voi puuttua johtaja, mutta heidän pitää silti pitää yhtä. Mukavasti näiden pikkupahisten toilailuihin kyllä syvennytään, sillä hahmojen keskinäisessä dynamiikassa on itua.

Praise be to Yevon.

 

Tällaista ei löydy virsikirjasta.

Nagisa on ateisti.

Monaca on hiv-positiivinen.

Ei minulla ole hauskaa tässä leikissä.

Monaca tajuaa vallan siirtyvän nyt entiselle varajohtajalle eli Nagisalle, joka ottaa pestin hämillään vastaan. Pyörätuoli vyöryy pois paikalta, koska Monacalla on juoksevia asioita, joista hän ei tietenkään muille kerro. Tässä vaiheessa voin vain arvailla, mitä tyttö touhuaa kulissien takana, mutta se ei liene mitään hyvää.

Joku turhake kai.

Harmittavasti Trump ei suhtaudu pestiinsä näin.

Komposti pitää viedä.

Tietäjä, pappi ja taistelija jäävät spekuloimaan Monacan menoja ja Kotoko ajautuu heti riitaan ällön Jataron kuvottavien kakkajuttujen kanssa. En tiedä, mikä tässä sontailussa varsinaisesti kiehtoo ja huvittaa, mutta näemmä Nekomaru Nidain muisto elää Jatarossa vahvasti. Jataron jaarittelut ovat muutenkin niin hämäriä, ettei voi kuin hymyillä.

Kokemusta on.

Jataro on asiantuntija.

Luotimuurahaisten yliannostukseen.

Mitä helvettiä tässä pelissä tapahtuu?!

Niin puskista tuli Mooses, että ääneen höhötin.

Monacan menot ovat Monacan oma asia, joten kolmikko keskittyy jahtaamaan demoneita. Nagisakin innostuu, sillä ehkäpä jahti ei ole vain pelkkää leikkiä, vaan osa Paratiisin perustuksia. Kotoko arvelee vallan nousseen kokoomusnuoren päähän ja keskustelu meinaa taas suistua epämääräiseksi riitelyksi, kunnes Palvelija lampsii paikalle tarjoilemaan pirtelöitä, jotka ovat kaikkien mielestä aivan kamalaa sotkua. Nagisa käskee häntä juomaan litkunsa, eikä Palvelija voi suinkaan kieltäytyä. Limanuljaskalta irtoaa vain lipevää, maireaa naurua, joka jää kaikumaan ilmalaivatukikohdan saliin vaivaannuttavan pitkäksi aikaa.

All play and no work.

Parasta ennen -päiväys sanoo muuta.

Siinä meni myrkytyssuunnitelma mönkään.

 Sitten kuuluu tubulaarista kurlausta ja tulee mahdoton sotku.

Sillä välin Komaru ja Toko ovat päässeet portaikosta synkälle ja autiolle metrokäytävälle, joka ei ole välittömästi kivimurskan tai karhukolonnan tukkima. Vaikka he eivät ole vielä päässeet raiteille, vaikuttaisi siltä, ettei liikennöintiä ole, joten kiskoja seuraamalla ei jää lokomotiivin yliajamaksi. Ellei metroa ohjasta Monokuma. Komaru leikkisi mieluiten uhkien varalta epäkuollutta, mutta Tokoa ei lapseta.

Monokuma-asema ei olisi hurjasti parempi vaihtoehto.

Täältä asti sen näkee.

Jack osaisi.

Metrokäytävä on tasan niin mielenkiintoinen kuin metrokäytävät yleensä ovat. Musiikki on sentään mielenkiintoista, sillä täällä soi pelin ilmeisen teemabiisin eli Wonderful Deadin rento versio 002, toisessa luvussa kun ollaan. Eiköhän näitä riitä joka lukuun. Kiinnitin huomiota seinien automainoksiin – Towa Cityn sähköauto on totisesti ylpeyden aihe – ja erinäisiin ilmoitusluontoisiin hiraganakanjisotkuihin, joita osaan jo tulkita marginaalisesti paremmin kuin viime päivityksessä (japsikurssilla kanjeja on grindattu jo 40!), mutta en silti jäänyt tavaamaan niitä kaikkia. Lisää viestejä löytyy lattialta, johon monolapset ovat töhrineet hämmentäviä karhupiirroksia. Tulkitkoon ken tahtoo, minä menen eteenpäin, kun en voi katutasollekaan palata tai talsia väärään suuntaan, koska Toko kääntää pilettipömpeleiden kohdalla Komarun takaisin. Eipä siis rikota narratiivia. Kartan mukaan pelimaailma kylläkin jatkuu väärään suuntaan, joten arvasin jo, että tuonne väärään suuntaan edetään ennen pitkää.

Lay of the metro land.

Suurenmoista taidetta suoraan Kiasmaan. Tai ehkä nykyään muodikkaampaa olisi vitsailla Guggenheimista.

Portteja valvotaankin niin tiukasti.

Potta-ankkatallennan ja ravaan portaikosta syvemmälle maan sisään varsinaiseen metrotunneliin, jossa viimeistään vahvistuu, ettei täällä mitään liikennöintiä ole. Laiturilla seisoo kyllä useamman vaunun mittainen metro, mutta emme ole riittävän Sakuroita työntääksemme sitä. Toko ei mene vannomaan tunnelin johtavan onneen, sillä kurjaan ja valehtelevaan maailmaan tulee suhtautua rationaalisesti, mutta muuallekaan ei voi mennä. Komaru empii, mutta niin empii pimeää pelkäävä Tokokin, jota tuntuu vaivaavan jokin muukin, miljoonan muun neuroosin lisäksi siis.

Työnnä.

No mutta kun Afrikan lapset näkevät nälkää tälläkin hetkellä.

Hallitus on korruptoitunut, maailma loppunut...

Yoda ei arvosta.

Toko on pelannut liikaa Kingdom Heartseja.

 Ihana Togami.

Tässä pelisarjassa on vain yksi psyykikko ja se on Sayaka.

Suuntaa ei tarvitse miettiä, sillä tuubi on tukossa oikealta. Asemalaiturin perimmäiseen pilariin ei ole upotettu pilarimiestä, vaan luvun ensimmäinen piilolapsi. Jos neljä muuta löytyvät tästä tunnelista ja luku päättyy sen ääripäähän taisteluun MonoJunaa vastaan, minua on huijattu ja peli lentää seinään. Laiturin oikeasta suunnasta löytyy lisäksi jonkun kenen lie kuustoista-veen apea viimeinen viesti luomakunnalle ja miniportaat kauas eteenpäin jatkuvaan kiskoputkeen. Ei parane vitsailla putkijuoksusta, sillä Another Episodesta tuli nyt sellainen. Uskottavasti ainakin, eikä millään sentin korkuisilla romukasatekosyillä. Enköhän päädy perinteikkäästi täältä vielä viemäriinkin, maan alla kun ollaan.

Lay of the Hinodebashi tunnel land.

Jos pilari ei tule ulos miehestä, mies tulee ulos pilarista.

Joku oli ihastunut Ishimaruun!

Hinodebashi-aseman tauluille on töhritty Toivon Soturien yksilöllisiä symboleja, joten aika esitellä nämäkin, vaikkei kaikista saa selvää. Nähdään niitä luultavasti myöhemminkin. Vasemmalta oikealle poppoon pääsymboli (jonka pinssi tuli Another Episoden keräilyversion mukana) sekä Monacan, Masarun, Jataron, Nagisan ja Kotokon symboli!

Ei edes liukuportaita.

Metrotunnelista on oikeastaan yhtä vähän kerrottavaa kuin luvun aiemmista pelillisistä elementeistä, mutta Vitan köppäiset speksit huomioiden on nostettava hattua, ettei piiiiitkää reittiä ole pilkottu erillisiin huoneisiin. Jopa laiturikin on samalla alueella. Towa Cityä oli pätkitty erillisiksi huoneiksi enemmän, sillä ovitransitio tarkoittaa aina pientä lataustaukoa ja seuraavaa huonetta tai aluetta. Kaduilla aluepätkintä toisinaan häiritsi (kerran en saanut poimittua pommikuman massidroppia, kun sen luokse talsiessani siirryinkin saman kadun toiselle alueelle ja palattuani kolikko oli tiessään), vaikka myöhemmin selvisi, että todellisuudessa kaksi vaikkapa pakohuoneen välissä olevaa huonetta ovatkin teknisesti samaa aluetta, kun UFOMARU näkyi sireenikuman ensiesiintymiskadun seinän takana. Pakohuoneet vaikuttaisivatkin olevan aina omia pieniä kokonaisuuksiaan. Mutta se peliteknisistä seikoista, tulipahan mainittua.

Tunnelissa ei ole alkupuolella juuri keräiltävää tai sivupolkuja, vaikka osittain sortunut reitti hieman mutkitteleekin viivasuorassa putkessa. Vastaan tulee muutama peruskuma, jottei tästä tule pelkkää tylsänpulleaa matkailua, muttei juurikaan yllätyksiä. Eihän täällä ole edes pimeää, hämärää korkeintaan.

Mitä muka odotin metrotunnelilta? Monokuma tasapainottelemassa kiskolla!

Hyvinhän täällä näkee.

Ylösnousu.

Tällaisessa tilassa Monokumia voi huoletta kutsua putkinäköisiksi.

Takamuksen takana loottia!

Toki tappolistan seuraavan jäsenen voisi laskea yllätykseksi. Kohteena on…

Kanon Nakajima, näköjään Leon Kuwatan valmentaja! Kaikille ammattilaisapajille ei NEKOMARU NIDAI!!! ehdikään. Koska tästä sievästä lyylistä ei keskustella eikä sijaintikaan ole tiedossa, hän taitaa jäädä pelkäksi ei-kanoniseksi alaviitteeksi. On kyllä piristävää, kuinka kaikille tappolistalaisille on tehty ikioma potretti, vaikka heitä ei koskaan nähtäisikään.

Kulkureitti vie merkillisen tilavan ja hulppeasti sisustetun metrovaunun kautta tunnelin toiselle puolelle karhuansaan. Värikkääseen pesueeseen tulee tänään lisäystä.

Jos Persona 5:n Velvet Room sijaitsee metrovaunussa, syön hattuni.

Metrin eteenpäin nytkähdettyäni välivideo!

00:20 Ammattilaiset asialla.

***

"We're supposed to be guarrrrrrrrrds."

Vahtikuma on sellainen pentele, että sitä pitää tällä varustuksella vältellä ja pötkiä mieluiten pakoon, sillä muussa tapauksessa tulee läpäisemättömästä kilvestä ja se tekee kipeää. Sisäinen perfektionistini nurisee kuolemattomia paskiaisia, mutta pakenen ärhäkkää mellakkakarhuduoa toiseen metroon, jonka perimmäiseltä puolelta saavunkin jo NEXT-määränpäähän. Reitti näytti sentään kartalla pitkältä.

Ensin kuitenkin kuvakaappaus.

Hetken aikaa seurasin vahtikuman bugitusta oviaukossa ja tajusin sen livahtaneen lopulta sisään!

Voi jehna.

Ei ollut tunnelin päässä valoa. Tokoa naurattaa, Komarua taas ei. Tunnelikin meinaa kovasti luhistua niskaamme. Onhan tämä nyt melko tragikoomista.

Et olekaan tavannut vielä Nagitoa.

Mikronit eivät ole hauskoja yksiköitä.

Taivas se vain putosi.

 

 

00:08 Normielämässä henki pois.

00:18 AWWW YEAHHH 

***

Joten takaisin! Genocide Jackin pikkuhousuissa! Pakosekvenssiin on tuupattu erittäin antelias aikarajakin hoputtamaan tunnelmamatkailijoita, jos tässä harmaassa tunnelissa nyt on mitään erityisen esteettistä silmäiltävää. Edes paristorajoituksesta ei tarvitse välittää, sillä virtaa piisaa skriptatusti loputtomasti. Pelkäsinkin jo Jackin jäävän vain vapaaehtoiseksi Komarun supermuodoksi, jota hamstrataan loppuun asti kuin Megalixiriä Final Fantasyssa, mutta tällainen on ihan hienoa vaihtelua. Ellen inhoaisi kyseistä sanaa suunnattomasti, Genocide Jackia voisi luonnehtia voimaannuttavaksi kokemukseksi.

 Jack halkaisee tuon vaunun pois tieltä.

Autio tunneli on täyttynyt tuhoa aistivista Monokumista ja tyhmistä kakaroista, jotka kakaroivat ympäriinsä solmukohdissa, joista pääsee eteenpäin vasta vastarinnan kukistuttua. Huvituin pentujen pakohuudoille. Monokumia kohdataan kiltisti sanottuna ihan saatanasti, varsinkin viimeisessä välikohtauksessa, jossa nostin hattuani, kun Vitan ruudunpäivitys ei mennyt solmuun. Genocide Jack on silti niin hämmentävän tuhoisa ihmelapsi, että vihulaiset olivat vain onnettomia hidasteita. Koska paristot eivät kulu ja koska Jack on kuolematon, sekvenssissä voi käytännössä kuolla vain hidasteluun, johon ei ole mitään syytä. Jumalattaruus on ihan hauskaa touhua kuolevaisen jolkottaessa perässä.

Robertin äpäräpoikia.

Sata Monokumaa tuhottu! Ei välttämättä ihan kronologisesti, kun blogistiikan kannalta on pitänyt latailla tallennusta muutamaan otteeseen.

Genocide Jack sai kenkää intistä.

Morekuma.

Yhdeksän on lähtenyt Minas Morgulista.

Toisinaan tulee brassailla superiskuilla, vaikka ilmankin pärjäisi.

Jackia on pelättävä.

 

***

Tytöt hengähtävät asemalaiturilla, jossa ei ole sortumisvaaraa. Jos Kanonin tarina jäi tuonne kivimurskaan, se on voi voi. Komaru on Tokon etälamauttamattomasta muodonmuutoksesta ihmeissään, mutta Jack kertoo muuttuvansa myös tajuttomuudesta ja aivastelusta. …Kun aivastelu otetaan Danganronpassa puheeksi, tyttö aivastaa aina. Hupsusta häröilystään huolimatta Jack olisikin ollut pidemmän päälle hankalaa juttuseuraa.

Normipäivä Lahdessa.

 

 Genocide Jackissa on tyyppivika.

Tai Dr Pepperiä.

Komaru kontaminoitui tältä etäisyydeltä.

Riittävän.

Sitä paitsi Tokon seurassa Komarun on helpompi angstata ahdingosta, koska pakoilu on mahdotonta. Luulin protagonistin päässeen jo hiljalleen näistä nyyhkymaneereista eroon, mutta toisaalta hän on kertaheitolla esimerkiksi harpyija-Mikania symppiksempi tapaus, joten ei tämä nyt niin kamalaa ole. Vain hiukan rasittavaa. Toko alkaa saada asenteesta tarpeekseen, mutta teroittaa minulle, että vaikkei pako onnistuisikaan, aina voi selviytyä. Taistella. Samaa asiaa hän on yrittänyt neuvoa uusavuttomalle Komarulle puoli peliä, joten eiköhän se joskus mene perille.

Jos sama touhu jatkuu viimeisessä luvussa, sitten voisi todeta näin.

Olen vain huolissani ludonarratiivisesta dissonanssista.

Komaru osaa vain itsepuolustautua, joka on täysin eri asia. 

Kitinä keskeytyy, koska tytöille tulee aivan muuta ajateltavaa.

 Lipuntarkastaja!

 

00:22 Eihän tuossa ole edes johtoa! 

***

Jaahas, Jataroko siis kohdataan ja tapetaan toisen luvun kliimaksissa? Siltä tämä hieman tuntuisi, kun vain hän tulee monitoriteitse meille uhoamaan. Jos sitä nyt uhoksi voi heti alussa edes kutsua, sillä kummajaisella kestää huvittavan kauan tajuta olevansa suorassa lähetyksessä. Dramaattinen aloituskin meni pieleen. 

Sinusta tulisi pätevä uutisankkuri.

Jataro myöntää laiskasti kuuluvansa Toivon Sotureihin ja kirottu nimititteliesittely kuuluu asiaan, sillä toistosta huolimatta on syytä muistaa, että Toko tapaa pahispennut nyt ensimmäistä kertaa. Toko vaatii Jataroa riisumaan karmivan Borderlands-maskinsa, mutta edes outoja asioita urbaanilegendoista ja wasabista verkkaisesti pohdiskeleva Jataro ei halua nähdä itseään peilistä.

Et huomannut Monokuma-maskittomuudesta?

Jataro kulkee paikasta toiseen yeepillä.

Kolmannen asteen palovammoja toljottaessa vasta hiki tuleekin.

Voin sulkea silmäni.

Uskon Danganronpassa kaiken kuulemani.

Tokoa nahkanaamafriikki kuvottaa, mutta Jataro ainakin pitää itseään iloisena, vaikkei näytä tietävän, mitä se tarkoittaa. Apaattinen nurina onkin pirtsakkaa kuultavaa. Mitä enemmän Jataro horisee, sitä enemmän Tokoa kuvottaa. Omituinen otus aprikoi, että kenties häntä vihataan tai kiusoitellaan… tai rakastetaan? Nääh, tuskin rakastetaan.

Parasta suojaunmatchata ennen kuin on liian myöhäistä.

Tämä pääsee melko lähelle.

Mikaniitti on kansansairaus.

Raastupaan joutuisimme.

Toko kuuntelee Jataron huumeista höpinää ärsyyntyneenä, Komaru hämmentyneenä ja tippa linssissä. Jataro vertaa dialogiaan haukotukseksi, sillä se tulee kun on tullakseen. Edes hän ei ymmärrä juttujaan, mutta hyvä jos edes demonit jaksavat kuunnella.

Tai naimisissa.

Älä sano, että olemme tässä kuuntelemassa huomiseen asti.

Olemme niin arvattavia.

Toko saa Jatarosta tarpeekseen, mutta oli pojalla asiaakin. Hän tuli kertomaan, ettei ranneke ranteessa ole mitään asiaa poistua kaupungista. Tuli huomattua, kiitos. Ainakin tuli vahvistus sille, ettei Aoin pikkuveljen räjähtäminen ollut pelkkä tekninen vika. Jataron mukaan leikissä on oltava sääntöjä ja rajoituksia ja oli ihan Yutan omaa syytä, että tämä meni kuolemaan. Vai oliko sittenkään?

Passi puuttuu.

Viime hetken aivoriihessä suuret suunnitelmat syntyivät.

Toko kuuli PS Vitan rajallisesta tilasta.

Voisin vain pilata pelin ja räjäyttää itseni, siinäpähän oppivat olemaan.

Kyllä hävettää.

Tokon mukaan säännöistä olisi pitänyt kertoa aikaisemmin, mutta pappi kertoo aikuistenkin aina sanovan, että eräät seikat on parasta jättää pimentoon. Tietämättömyys on taivas, sanotaan. Toko inttää silti, että demonijahdin käytännön toteutus on jätetty retuperälle. Komaru ei halua kuulla enää kuolemanleikeistä, mutta Toko on jo tottunut sellaisiin.

Itkuun räjähtää.

Joulun tähti on ehdoton.

Toko ei usko vapaaseen kasvatukseen.

Vaan videopeliä.

Souls-sarjan pelit esimerkiksi.

Äärimmäinen pikku taideoppilas tunkee leikkisemantiikan väliin, sillä hän haluaa höpistä lisää esimerkiksi aaveista. Nyt Komarukin saa hörhöstä tarpeekseen. Jataro vain virnuilee nauttiessaan dissauksesta ja miettii haltioituneena rakkaudenkin olevan käänteistä vihaa.

 Ja kun Toivon Soturit massamurhaavat aikuisia aaveiksi, sykli jatkuu.

Jataro ei ole vielä päässyt edes dadaismin alkeisiin.

Hate Planetilla on Trumpin kannattajia.

Ei ruokita tulta.

Etah ei nyt toimi.

Epäilemättä rakastamme vihata häntä seuraavan eksentrisen taideperformanssin jälkeen.

 Mene Jataro hoitoon.