253 - Another Episode - Luku 3, osa 3

Towa Citystä paetaan yhdessä, mutta kukaan ei pakota puhumaan pakomatkan aikana; eivät varsinkaan Komaru ja Toko, joilla ei ole enää mitään keskusteltavaa, ainakaan erityisen rakentavaa sellaista. Vai onko sellainen rakentavaa, että ensimmäinen epävarma osapuoli kitisee angstitippa linssissä tavallisuudestaan ja toinen neuroosikimppu vihaa kaikkia ja kaikkea paitsi Isäntäänsä? Another Episoden parivaljakko tuntuu ainakin uniikilta, jos ei muuta. Komaru voi ehkä olla suhteellisen… no, tavallinen protagonistimittapuulla, mutta missä muussa tarinassa mukana roikkuu henkilö, joka on yhtä ihastuttavan sietämätön samalla kaksijakoisella tavalla kuin Toko?

  

Poimin tutulta tornin juuren poliisibussien saartamalta ja nyttemmin vastarinnattomalta aukiolta uuden kyvyn, piilolapsen (jo puolivälissä mennään, kun nyt ilmestyi chibi-Kotoko) ja tappolistan.

Healing Item Effect +1. (2 SP) Täysin sama kyky kuin Awakened Girl Power. Kun nämä kyvyt kombottaa, poimittu sydän palauttaa kolme hiparia, eli olen käytännössä kuolematon.

Sen kohteena on…

Taichi Fujisaki, joka kuoli arviolta sadan metrin säteellä tappolistan olinpaikasta. Hyvää työtä, petokuma! Pianhan Hiroko saakin taas surupostia, mikäli suuntaamme kulkumme takaisin viemärivastarinnan tukikohtaan. Karttaa vilkaisemalla suunta vahvistuukin, sillä hautuumaalle päättyvä matkareitti on toisinto psykedeelisestä jokiraitista, mutta tällä kertaa kuljemme täll’ puol’ jokkee ja vieläpä viivasuoremmin kuin viimeksi.

Lay of the riverside northside frontside this side land.

Aluetransition jälkeen vimmainen mykkäkoulu alkaa. Matkan aikana lähes joka alueella Komaru ja/tai Toko ovat jutelleet lennosta lyhyesti jotain relevanttia tai humoristista, mutta nyt alareunan pikselinaamat tarjoavat vain …ia, tuota vaitonaisuuden universaalia symbolia kirjoitetussa dialogissa. FFVIII:n Squall Leonhart on …n ammattilainen, vaikka hän tuumaisikin toteamukseen ihan sama, mene puhumaan seinälle. Lasautan laiturilta pomminallen virran riepoteltavaksi, tallennan ja huomioin joesta törröttävän hoopon jalkaparin lisäksi kultaisen sisäänkäynnin rakennukseen, joka näytti kartalla valtavalta.

Kranaattiroskaaja pidätetty itse teossa.

Voisin vaikka vannoa, että nämä joessa kelluvat lautat olivat viime käyntikerralla eri asennossa ja yhtenäisenä siltana.

On se livenäkin valtava, ainakin pituussuunnassa. Tiesin astuvani pakohuoneeseen, mutta joku halvattu ipana kiikuttaa kouraani haasteen. Tämä rakennus on Monoku-manin labyrintti, jonka toiseen päähän tyttöjen on rampattava hulppean palkinnon perässä. Oikeastaan pulju ei ole varsinaisesti labyrintti siinä mielessä, että labyrintissä eksytään jatkuvasti suunnasta ja turhaudutaan identtisiin pensasaitoihin. Vaikka pakohuoneet ovatkin toisinaan rakenteeltaan sokkelomaisia puzzletarkoituksessa, haasteen idea ja vitsi on se, että tänne on installoitu kolme perättäistä pakohuonetta. Nyt siis hoksottimet tulille, sillä edes Toko ei vihjaile ilmakuvista, mitä kussakin huoneessa tulisi tehdä. Hän vihjailee vain kolmea pistettä, jotka kaiketi kuvastavat näitä kolmea huonetta, mutta todennäköisemmin sitä, että Komaru voisi astua jokeen ja hukkua pois.

Voi pojat, upouusi auto.

Labyrintin pakohuoneilla on yhteinen teema ja niiden mielettömän tyylikäs kuvitus lienee (Spike Chunsoftin lisäksi) edesmenneen Jataron käsialaa, mutta tällä kertaa ei mukailla kansansatuja. Ellen täysin erehdy esikuvasta, estradille astuu japanilaisten roolipelien arkkivaari… Dragon Quest. Teen kuvituksille toki kunniaa, koska jokiraitin pakohuoneet ovat ihan niiden vuoksi erityisiä.

Ensimmäisessä pakohuoneessa on vahtikumien karvamuuri sekä yksinäinen pommikuma, joka tulee jallittaa liikeluodilla ystäviensä taakse töllistelemään hologrammipennun härskiä lantioliikettä. Huoneessa testataan alkeellista tilan hahmotuskykyä ja maalaisjärkeä, sillä hologrammipömpeleitä on kaksi, joista toinen on ihan turha ja pilaa kaiken, jos sen kanssa rupeaa sähläämään. Kaiken voi pilata siinäkin tapauksessa, jossa pommikuma ei satu toljottamaan naivistisilla nappisilmillään aktivoituvan hologrammin suuntaan. Komaru oli kytiksellä juuri sopivasti siten, että pommikuman hologrammia kohti kääntyvä kapea katse käräytti hiippailijat ja sitten manasin itsekseni ja toimin seuraavalla kerralla varovaisemmin.

Vakuuttelen niille niin vakuuttavasti, ettei niiden tule olla olemassa, jotta ne räjähtävät.

Pommikuman lepohetki.

Dangan Quest – hahmonluonti!

Olipa kerran pappi nimeltä Jataro, tietäjä nimeltä Nagisa...

...taistelija nimeltä Kotoko, sankari nimeltä Masaru...

...ja maagi nimeltä Monaca. Yhdessä he lähtivät jokseenkin uskomattomaan seikkailuun. (inforuuduissa kerrotaan hiraganoilla ja katakanoilla kunkin hahmon nimi, ammatti, sukupuoli ja taso)

Toisessa pakohuoneessa on tehtävä kolme asiaa ja mielellään oikeassa järjestyksessä. Tuhon välikappaleena on sähköauto, mutta ennen kuin sillä aiheuttaa ruumiita, sen reitille on jallitettava hyväuskoinen karhu. Hologrammipömpeli toimii jälleen houkuttimena, mutta se houkuttelee ajolinjalle vain yhden karhun ihmettelemään syntyjä syviä. Koska se on sireenikuma, sen kömpelö tanssimöykkä amplifioituu ja huoneen loput tollot taapertavat ystävänsä luokse ihmettelemään syntyjä syviä. Käynnistän auton ja joudun helvettiin, mutta nallet joutuvat ensin.

Kerralla vai välittömästi?

Höynäytettäviä syntyy joka minuutti.

Lontoon hiljattaisen terrori-iskun vuoksi tällaiset kuvat ovat hieman mauttomia.

Dangan Quest – grindausta!

Kolme limaa ilmestyi kotikylän pellolla satunnaisesti tyhjästä urheita sankareitamme uhmaamaan. Nämä julkeat tavaramerkillä suojellut maskottiolennot olivat aikuisia, ja niiden oli kuoltava. Urhoolliset sankarit tappoivat luonnollisesti ensin vanhempansa ja kaikki muut aikuiset tuhannen peninkulman säteeltä.

Monaca loihti antigravitaatiotaialla julman ja kunnianhimoisen limaolennon Kuiperin vyöhykkeelle. Tällä välin Jataro hoivasi nilkkansa nyrjäyttänyttä Nagisaa.

Samaan aikaan Masaru poseerasi miehekkäästi sankarillisen kalpansa kanssa, johon pahansisuinen limamöykky lävistyi kyllästyttyään pelleilyyn. Kotoko niitti vieressä tyttömäisesti tuhoa ja kuolemaa kikattaen psykoottisesti. Urhoolliset sankarit nettosivat taistosta kokemuspisteitä tasokattoon asti, monokolikoita loppuelämäksi ja seikkailun ylivoimaisesti parhaat aseet, koska tarinan tasapainoa ei ollut mietitty loppuun asti.

Kolmannessa pakohuoneessa ratkaisu on niin yksinkertainen, että jäin miettimään turvalliselle alueelle luvattoman pitkään, voiko se oikeasti olla niin yksinkertainen, mutta se oli.

Komarun mielestä roolipelit ovat turhan pitkiä. Aulaan on työnnetty luettavaa.

How I Met Your Mother jatkuu makaaberilla How I Killed My Mother -spinoffilla.

Huoneessa on turvallinen etelälaita, turvaton karhuntäyteinen pohjoislaita ja itäväylä puolelta toiselle. Keskellä on ammottava aukko maankuoren tuolle puolen. Karhut on aseteltu siten, että molemmilla laidoilla on taviskarhusumppu (tosin niillä on viikset, joten ne eivät ole ihan taviksia, vaan hipstereitä) ja keskellä on kolme pommikumaa, joista laitimmaiset toljottavat vastakkaisiin suuntiin. Miten kummassa siis koko lössin listii yhdellä attentaatilla? Tätä pohdin pöhnäisessä ajukopassani tuumien, että jos minä nyt tämän ryssin, joudun läpäisemään nuo aiemmat huoneet uudestaan. Siihen menisi jopa pari minuuttia! Kun perusluotia kummempaa minulle ei tarjottu, päädyin turhautuneena listimään sen keskimmäisen pommikuman. Sehän kellahti kumoon, sen kranaatit levisivät lattialle, kuului pum ja viereiset pommikumat sinkosivat rähmälleen viiksivallujen viereen, kuului tuplapum ja olin että jaahas, olinpa yksinkertainen. Note to self: pommikumat ovat dominoja.

Räjäytän jutuillani noiden tajunnan.

Tässä on kylläkin kolme räjähdystä yhden sijasta.

Dangan Quest – loppuhuipennus!

Sankarillisten sankareiden sankaruus herätti ikiunestaan aikuisuutta ja Future Foundationia symboloivan pahan, ruman ja tyhmän Vincent Adultdragonin, joka halusi tuhota maailman kryptisellä aikuisuuskompressiolla japanilaisten roolipelien syvimpiä perinteitä kunnioittaen.

Masaru kohtasi tulta ja aikuismaisia esitäytettyjä veroilmoituksia sylkevän Vincent Adultdragonin nuoruuden kentillä, koska hän oli sankari ja vain sankari voi kukistaa viimeisen bossin, mielellään ilman paitaa.

Ylipitkän, kaavamaisen ja pateettis-dramaattisen taustamusiikin säestämän taistelun aikana Masaru konsultoi Dangan Quest Wikiä ja huijasi ohjelmoinnin ylivuotobugilla kaamean pedon kuoliaaksi. Temppu ei toistuisi tulevassa patchissa. Sankar'joukko juhlisti yhteistä voittoaan, vaikka neljä viidesosaa uljaista sankareista ei ollut tehnyt yhtään mitään.

Viisikko käänsi katseensa kohti ikuisen nuoruuden linnaa, jonka matalaresoluutioinen spritemalli rakeili ja vääntyili piirtoetäisyyden tapahtumahorisontissa. Heille oli kerrottu joskus ensimmäisen levyn loppupuolella, että valtakunnan oikein somaa prinsessaa pidettäisiin täällä vankina. He olivat kauan sitten unohtaneet, pidettiinkö tätä vankina erittäin pätevästä syystä.

Yhdessä sankarit astuivat linnaan ja kävelivät ainakin kaksi minuuttia kohti vankityrmää. Pitkän taipaleen varrella Kotoko oli rakastunut palavasti Masaruun ja vastaavasti Nagisa seurasi Monacaa joka paikkaan, vaikka tämä ei tiennyt syytä. Vain Jataro, ikuinen taiteilijasielu ja ikuisempi neitsyt, talsi kohti seikkailun vääjäämätöntä loppua ypöyksin, sillä kukaan ei pitänyt hänestä, eikä hän itsestään.

Junkomaan prinsessa Junko, valtakuntain liiton toiseksi äärimmäisin prinsessa heti Novoselicin viehkeän Sonian jälkeen, myhäili hyväksyvästi nähdessään naiivit pelastajansa. Hän manipuloisi nuo nolostuttavat larppaajapennut poistamaan toivon maailmasta.

Junkomaan Junkon uudessa utopiassa vallitsi epätoivo. Hänen viisi nuorta soturiaan aateloitiin ironisesti Toivon Sotureiksi. Yhdessä he tappoivat kaikki loputkin aikuiset. Masaru nai Kotokon ja he lisääntyivät kuin lestadiolaiset marsut. Nagisa seurasi Monacaa uskollisesti joka paikkaan, vaikka tämä ei vieläkään tiennyt syytä. Yksinäinen ja maailman vihaama Jataro vetäytyi omiin oloihinsa luomaan valtavaa dioraamaa heidän vaiherikkaasta taipaleestaan, mutta syttyi kurja tulipalo, ja se siitä sitten. Lopulta prinsessan täytti pohjaton epätoivo. Junko pakotti Soturinsa murhaleikkiin, jossa hän tappoi voittajan ja itsensä. Kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti, paitsi ei kukaan. LOPPU.

Viimeisen pakohuoneen perällä monolapsi sanoo yhyy ja ojentaa upouuden totuusluodin. Luonnehdin silloin joskus prologiravintolassa Paralyzea eli lamautusluotia helkkarin vaaralliseksi, jos sillä päätyy räiskimään holtittomasti karvaturrin hönkiessä niskaan. Lamautus tärskäyttää massiivisen sähköaallon, jonka vaikutuspiiriin Komarukin ulottuu riittävän lähellä. Muut luodit voivat sotkea Monokumien virtapiirit solmuun ja aiheuttaa tytöille korkeintaan mitätöntä plasebokutinaa takapuolessa, mutta lamautusluotia ihmiskunta voisi käyttää megafoneissa sellaisenaan mellakoissa. Tutoriaaliteksteistä sain sellaisen kuvan, että lamautus on hieman samaan tapaan haulikkomainen kuin selätys, mutta karhut eivät lennä komeasti päistikkaa jorpakkoon. Sen sijaan ne jäävät tärisemään tilapäiseen sähköverkkoon vapaaksi riistaksi muille luodeille ja shokit tarttuvat karhusta toiseen. Kovasti myös vihjattiin tieteellä pelleilystä. …Olemmehan sentään joen äärellä. Tällä latingilla sähköistäisi valtameren.

 Analyysissa paralyysi.

YEAH SCIENCE BITCH.

Ooh, hehän puhuvat jälleen!

Vaikka mieluiten olisivatkin vaiti.

Lamautuksella leikitään lisää kuolemanpunaisen taivaan alla, mutta viimeisessä pakohuoneessa on vielä pahvi-Nagisassa kimallelleen piilo-Nagisan (jo neljäs Hidden Kid, pitäisikö huolestua luvun pituudesta tai oikeammin sen puutteesta?) lisäksi pikaopas herrasmiehen housuihin.

1.-15. Ole halpa.

Kuin Tokolle räätälöity teos vetää molemmat tytöt hiljaiseksi. Tai vetäisi, jos he eivät olisi jo niin pahuksen hiljaisia. Ei voi kuin nauraa ketjutetulle kolmen pisteen dialogille, jossa ilmeet paljastavat riittävästi. Lopulta Komaru tiedustelee varovasti, kelpaako opus Tokolle, mutta tämä ärähtää, ettei mitään oppaita tarvita. Komarun viiltävät kirjasitaatit aiheuttavat lisää ärähdyksiä ja avointa halveksuntaa, mutta on kirjaviisas sentään semisti utelias kustantajasta. Hieman samaan tapaan kuin ollaan uteliaita mähmässä kengänpohjassa. Epäilemättä Toko passittaa Genociden Jackin lafkan toimistoon kyläilemään.

...

...

Minuutin odottaa.

Kirjoista saa parhaat neuvot.

Ehkä tuo kalterien takana möllöttävä lima lukisi. (toisella puolella on toinen pakohuone)

Weilin-Göös.

Kolmen huoneen labyrintista palataan jokiraitille, joka on muuttunut pitkäksi, leveäksi, jokea myötäileväksi putkijuoksuksi. Laituripolulta voi sentään poiketa jonkin matkaa väärään suuntaan. Tutkimusmatkaan kannustaa jo aikuinen mies, jolla monesta aikuisesta poiketen ei vaikuttaisi olevan edes kuolemanpelkoa. Siinä se ukko seisoo kädet puuskassa vähemmän supliikkina seuramiehenä, joka syyttää ihan kaikesta Future Foundationia. Järjestö kuulemma… no, järjesti Towa Cityn tragedian lisäksi globaalin ison alkukirjaimen Tragedian ja aikoo pelastaa maailman itseltään. Niin, no, käyhän se noinkin. Kai? Toko lyttää horinan kammottavana kuonana ja toivoo, ettei foliohattuilijaa pelasteta. En minä ainakaan.

Ainoa tie eteenpäin on eteenpäin.

Minä kun oletin Illuminatia.

Jos joudut tappolistalle, en lue sitä.

Väärässä kulkusuunnassa tapaan myös kolme karhua ilman kultakutria. Kolmikko pötköttää aluksi puulaiturilla ja nousee lähestyessäni pystyyn heiluttelemaan tassujaan ihan yhtä hypnoottis-magneettis-synkronis-pöljästi kuin viime luvussa jokiraitilla. Ne ovat sonnustautunut tekoviiksiin ja fedoroihin, koska nämäkin nallet ovat pikimustilta sydämiltään kauhtuneita taiteilijasieluja. Arvatkaapa mitä! Ne eivät ainakaan arvaa, koska testaan trioon lamautusta. Ne lamautuvat miljoonavolttisessa kuolonverkossa ja tuhoutuvat. Nautin tästä. Nautin vielä enemmän yksinkertaisesta palkinnosta polun ääripäässä. Socki on niin hieno sukka, etten pese sitä mustien vaatteiden seassa.

Tämä on tämmöinen karhutuhatjalkainen.

Takaisin teatterikouluun.

Sock on this!

Oikeassa kulkusuunnassa on lisää pahaa-aavistamattomia uhreja. Kolme karhua toljottaa vieläpä väärään suuntaan, joten niiden listiminen on raukkamaista, mutta itsepähän nuo mellakoinnin ja aikuisteurastuksen aloittivat. Voltit säkenöivät keskimmäisestä karhusta karvakamuihin kivasti. Olettaisin kaikkien räjähtävän, vaikka olisinkin ampunut oikean- tai vasemmanpuoleista. Melkein heti näiden surkimusten jälkeen tielleni osuu järkkymättömiä vahtikumia, jotka pönöttävät vesilätäkössä. Osuipa lamautus karhuun tai veteen, lopputulos on selvä. Karhut on vieläpä sijoitettu siten, että yksi niistä seisoskelee aavistuksen muita syrjemmässä. Tällä ilmeisesti demonstroidaan sitä, että jos vettä ei olisi, lamautusaalto ei yltäisi kolmanteen karhuun. Mutta kun vettä on, välimatka ei merkitse mitään.

Ei ole Komarun vika, että olette noin ammuttavissa.

Ei ole myöskään Komarun vika, että aiheutitte laiturille kammottavan vesisotkun.

Ulkopolku päättyy kultaoveen ja uuteen pakohuoneeseen, joka ei ole enää labyrintin kokoluokkaa, mutta jatkaa kuvastoltaan satuteemaa. Pelimekaanisesti huone jatkaa lamautusteemaa yhdistettynä hologrammiteemaan. Lattialle on käynyt vesivahinko, jonka keskellä vahtikolonna pitää jöötä. Jos puzzle nyt menisi mönkään, kahdeksassa vahtikumassa ja yhdessä taviksessa olisi melkoisesti räiskittävää. Mutta mitäpä sitä turhaan tuhlailemaan elektroimpulsseja, kun yhdelläkin pärjää! Tai no kahdella. Liikeluodilla jallitetaan peruskuma ilmakuvasta huoneen alalaidan hologrammille (eikä suinkaan ylälaidalle, ellei ole harvinaisen tollo), joka sattuu kököttämään samassa lätäkössä, jossa tuonnempana kököttävät vahdit eivät tiedäkään, kuinka monen kaupungin kuukausittaiset sähkövirrat niihin pian osuu.

Ai nyt niitä selviä vinkkejä vasta tulee!

Muutama metri kuvasta oikealle kuuluu kahdeksan karhun huutoa ja kärvistelyä.

Danganronpa-teatteri esittää: Sammakkoprinssi. (ei välttämättä kronologisesti)

Poistun rakennuksesta samaan paikkaan, jossa aikuinen surkutteli perheestään tehtyä groteskia dioraamaa. Nyt miekkonen on poissa. Tarina ei kerro, päätyikö hän Monokuman illalliseksi vai löysikö hän vastarinnan kämäisen tyyssijan ihan tästä läheltä, mutta tämä ei ole geneerisen sinisiluettimies #65 565:n tarina. Sen sijaan kahden tai laskutavasta riippuen yhden ja puolentoista tytön tarina jatkuu piakkoin hautausmaan kautta viemäriin, mutta sitä ennen tallennan ja koukkaan sillan kautta joen toiselle puolelle hakemaan uuden kyvyn. Tämä puolisko on tuttua seutua, mutta vanhoihin pakohuoneisiin ei ole enää mitään asiaa, kun laituriväylä on omituisesti lakannut olemasta. Sovitaanpa, että Monokumat rikkoivat sen. Rikon lisää Monokumia, jotka ilmestyivät taakseni hassunkuriseen muodostelmaan Excavatorin poimittuani.

Hautausmaa pistää silmään ympäristössä, joka pistää silmään.

Items more likely to drop after defeating enemy. (SP 2) Tarvinneeko edes kysyä, aktivoinko tämän. Kykypisteiden kanssa teki tosin sen verran tiukkaa, että kytkin Saving Godin pois päältä, koska en joudu tilanteisiin, joissa tarvitsisin jumalan pelastusta.

Mikä impressionistinen tilataideteos tämä nyt on?

Vielä ennen hautausmaata käväisen monolapsen kioskilla, joka on pystytetty kalmiston muurin viereen. Ihastelen upouusia totuusluotien bling-adverbeja, jotka tekevät käytännössä mahtavampia asioita kuin +0,0002 % vahinkoa, mutta en ihastele niiden hintaa. Olen pelannut mielestäni ihan hyvin ja harjaantunut tarkkuusammunnassa sen verran, että totuusluoti tärähtää useimmiten Monokuman punasilmään, koska punasilmätaposta nettoaa lähes järjestään viidenkympin (nyt kyvyllä boostatun kuudenkympin) arvoisen kultakolikon. Vertailun vuoksi tavallisista tapoista nettoaa satunnaisesti pronssikolikon. Tai luotitäydennyksiä, sydämiä ja paristoja. Hopeakolikot ovat hieman harvemmassa erikoisempien Monokumien saaliina.

Joka tapauksessa nyt tuli ensimmäistä kertaa sellainen raja vastaan, etten raaskinut ostaa ihan kaikkia uusia blingejä, vaikka rahat olisivatkin juuri ja juuri riittäneet. Sen sijaan ostin jämäadverbien sijasta näön vuoksi yhden saksipäivityksen, jotta neiti Kansanmurha rikkoisi pelibalanssin vielä järkyttävämmin, jos mahdollista. Siellä ne blingit odottavat kuitenkin ostajaansa luvusta toiseen, ja ehkäpä tässä luvussa nähdään toinenkin tilapäispulju.

Puolet pelin kaikista adverbeista ostettu!

Adverbituunauksesta sen verran, että pyörittelin valikossa jonkin aikaa erinäisiä hassuja yhdistelmiä. En mene tässä kovin tarkkoihin insinöörimäisen autistisiin tilastollisiin yksityiskohtiin, enkä mennyt pelissäkään, sillä chibi-Komaru ja -Toko kyllä ilmaisevat joko Excellent tai Good, jos yhdistelmä on erityisen pätevä. Uutuusluoti lamauttaa tästä eteenpäin vilpittömästi ja korrektisti. Tällä hetkellä lähes kaikissa offensiivisissa totuusluodeissa tytöt arvioivat tehon erinomaiseksi, mutta nykyblingini sopivat perusluotityyppiin eli hajotusluotiin vain hyväisesti (sic), pyöritinpä adverbeja slotteihin miten hyvänsä. Kyllähän tässä hieman kismitti, että ylivoimaisesti eniten käyttämäni hajotusluodit pyörivät teknisesti ottaen aliteholla, mutta käytännössä sillä tuskin on minkäänlaista merkitystä.

Ef.-parametri on suorastaan huvittavan korkea.

Tuunatut tuhon työkalut pääsevät testikäyttöön hautausmaalla, jossa kimppuuni kolistelee kerrankin ympäristöön täydellisesti sopiva hirvitys eli romukuma. Vaikka huomasin möllin kilometrin – oikeasti alle sadan metrin – päästä, se rymisteli kimppuuni sen verran ärhäkkäästi, että ammuskelu meni melkoiseksi sohimiseksi, kun tilakin oli leveyssuunnassa ahdas. Ei minulla näin paljon ole ollut vaikeuksia näitä vastaan ja Towa Towerin triplaromutappelukin meni muitta mutkitta. Ehkä yritin kikkailla liikaa luotikomboilla ja äityi sähläykseksi yrittäessäni tähtäillä punasilmään. Kammotus kuoli kuitenkin, joten eteenpäin! Syvälle viemäriin infranokturnaalisten kappakumien sekaan. Syytän eriskummallisesta viittauksesta japsikirjallisuuskurssilla grindailemaani Hard-Boiled Wonderland and the End of the Worldia, joka on paitsi eriskummallinen, myös erittäin korskeasti nimetty opus.

WE HAVE TO GO BACK KATE.

Tässä onnenpyörässä jaetaan vain konsonantteja.

Vai että tällaisen kannanoton se ankea laituriukko jätti tänne.

Vastahan minä nousin täältä.

Viemäri on jokiraitin tapaan tuttuakin tutumpi löyhkäävä läävä, jossa ei haaskata epäolennaisuuksiin liiemmin aikaa, koska tämän sisäänkäynnin suunnalta vastarinnan tukikohta sijaitsee noin yhden mutkan päässä. Harhailulle erinäisillä sivupoluilla ei ole tarvetta, koska edes keskuskammion väärällä puolella – jossa Toko viime luvussa ulisi kamalasta kirjasta – ei kimaltele yhtään mitään. Lähempääkin löytyy luettavaa ja mutkassa tulee vastaan kaksi jorpakkoon sinkoavaa vahtikumaa (jälkikäteen ajateltuna vihulaisten listiminen pelialueen ulkopuolelle on tyhmää, sillä eihän siitä edes nettoa rahaa).

Lapsikin tietää, että haulikko aiheuttaa splash damagea.

Oma turha romuni on murhannut jo satoja Monokumia. Palvelee niitä oikein.

Huomasin keskuskammion keskus…sammiossa lisäksi kimallusta, jonka poimin havaintokeilalla vastarinnan luokse vievien tikapuiden juurelta. DING, Monaca saapuu muiden Sotureiden sekaan taistelemaan demonista kaijua vastaan. Näissä kuvissa on ihan selkeästi suuri tarina taustalla. Kolmosluvun keräilykuvat plakkarissa, mutta kysymys kuuluukin, kuinka pitkään tämä vielä jatkuu? Pitkään, toivottavasti.

Olen jo pitkään miettinyt, millä toismaailmallisella teknologialla kimalluspilvet installoidaan maisemiin ja ennen kaikkea miksi.

Tehän kukistitte jo Vincentin.

Tikapuut ylös, tallennus ja…

…meidät otetaan erittäin lämpimästi vastaan.

 

...