maanantai 2. huhtikuuta 2018

294 - Danganronpa 3 - Future Arc #4

Future Arc #4


Jos tulevaisuuden juonikuvio on ollut tähän asti aivan liian monimutkainen tai katsoja räplää mieluummin älykapulaansa jaksojen aikana kuin keskittyy yhtään mihinkään, joka vaatisi huomiota, ei hätää! Sillä Monokuma saattaa hitaimmatkin ajan tasalle vain ihan vähän neljänteen seinään nojaillen. Seuraa siis pikainen premissikertaus ja säännötkin käydään näppärästi läpi. Vaihe ei tunnu pelkältä kallisarvoisen ajan hassaukselta (sitä hassataan hiukan alle pari minuuttia) Monokuman koheltaessa itsekseen, koska Monokumaahan ei ole pahemmin sarjassa näkynyt. Voisi hän silti kuulostaa paremmalta. Lisäksi tässä vahvistetaan Hironkin olevan teknisesti ottaen leikissä mukana, vaikka hänen turhuutensa vitsillä allekirjoitetaankin. Kertauksen tarpeellisuudesta voi olla monta mieltä, mutta ainakaan puolet kaikista jaksoista ei ole Previously on Dragon Ball Z / Next time on Dragon Ball Z -helvettiä. Parastahan tässä on kertausta taustoittava Mr. Monokuma's Lesson, jonka kuulemisesta on erittäin pitkä aika.

Menkää katsomaan Narutoa apinat.

Kyllä minä Hirosta pidän!

Intron jälkeen ei siirrytä siihen, mihin viimeksi jäätiin, nimittäin Makoton kallon katanahalkaisuun. Ahdinkoja on käynnissä useita, joten ensiksi selvitetään, mitä Kyokolle, Ryotalle ja Tenganille tapahtuu toimistotuoleja viskovan Juzon käsittelyssä. Hei, tyyppi, sinä siellä, juuri sinä ilkeä mulkero, olet äärimmäinen nyrkkeilijä, sinulla on äärimmäinen nyrkki x2. Toisaalta tuolit voivat suojella yllättäviltä puukotuksilta ja muulta mukavalta, joten… ihan sama. Sellaiselle voi jopa istahtaa.

Tengan astuu pari askelta eteenpäin ja kysäisee voitonriemuisesti virnuilevalta Juzolta väkivallan tarpeellisuudesta. Juzo kehottaa pappaa luovuttamaan Makoton toverin (eli Kyokon). Ukon päällikköstatus ei paljoa paina, sillä Juzo on Kyosuken leivissä. Juzo ei myöskään anna ruuhkajunassa paikkaansa vanhukselle.

Vasta nelosjakso kuitenkin.

Bossini on Boss Nass.

Tuolinyrkkeilijä nakkaa istuimensa kohti kolmikkoa. Tengan väistää ja haljenneeseen seinään osuessaan tuoli puhkaisee siitä törröttävän kaasuputken. Käytävä täyttyy höyrystä, jotta kukaan ei näkisi mitään ja jotta tulevaa tappelukohtausta ei tarvitse animoida ihan niin yksityiskohtaisesti. Kohti syöksyessään Juzo paiskaa takkinsa ilmaan hämäyksenä, potkaisee geriatrikon maahan, tarttuu tuoliin ja alkaa huitoa sillä Kyokoa. Ryota tulee sankarillisesti väliin pidättelemään kreatiinikolaäijää, mutta hänetkin potkaistaan maahan. Kyoko on sopivasti heti siinä takana ja kaatuu Ryotan alle. Varsinkin etsivän nilkka näyttäisi ottavan osumaa. Juzo jää hallitsemaan tuoli ojossa tilannetta.

Tuolileikissä (siinä jossa viimeinen jää ilman) Juzo ei häviä.

Kyoko ja Ryota vain irvistelevät toistensa seurassa.

Juzo on ihan että tämä on minun tuolini.

Tällä välin Sonosuke pakenee Ruruka sylissään raivohulluna nelistävää ja välimatkaa kaventavaa Seikoa. Ruruka ei ole täysin hyödytön distressidamselli etälaukaistessaan pakoreitille upotettuja (tai Seikoon osumattomia?) Sonosuken räjähtäviä kunaita. Tyhjästä materialisoituvan katanan (pffft!) jälkeen hyväksyn jo kaikki tuhon välikappaleet, mitäpä sitä nillittämäänkään? En ole ihan varma, missä ajojahti tapahtuu, mutta olettaisin heidän kiertävän kehää tornitalon alakerran aulan kulkusillalla, koska viime jakson tapahtumista tuskin on kulunut kauan aikaa. Räjähdykset korkeintaan hidastavat hirviötä ja ne (sekä vapina) kantautuvat myös ylemmäksi Aoin ja Miayan korviin. Olisi se komeaa, jos tässä tumpuloitaisiin koko rakennus sortumaan ja murhaleikki päättyisi ennenaikaisesti.

Sonosuken ilmeestä näkee, että Ruruka painaa liikaa.

Yatta desu.

Yksi tuhansista.

Juzo uhkailee läsnäolollaan pienempiään ja väistää juuri ja juuri takaapäin viistävän luodin. Hämyn läpi astelee Kazuo Tengan, jonka ryhti ja hatara olemus eivät aivan vastaa keskimääräistä japsivanhusta, jonka selkäranka on nauliintunut sympaattiseen etukumaraan. Pikemminkin Future Foundationin päällikkö on parhaillaan mätkintäpelirosterin se yksi nahistunut kiintiöpappa, jolla kukaan ei pelaa, vaikka tämä olisikin tier listin kärkipäässä.

Eihän tässä hernerokassa edes näe.

Tengan tokaisee viileän repliikin, johon Juzo vastaa tuolilla. Tengan antaa sen pyörän hipaista kämmentään ja paiskaa sen sitten ikiaikaisella kineettisellä energialla hiiteen syöksyen välittömästi Juzon viereen. Nuoremman köntyksen häkellys ei kestä pitkään, mutta Tenganin ilmekään ei värähdä senttien päässä koukkunenästä törröttävästä nyrkistä. Mitä se Juzo nyt epäröi? Taisi mennä lukkoon ukon itsevarmuudesta. Tengan tyrmää nyrkkeilijän kyynärpäätaklauksella kanveesiin ja muuttuu sitten takaisin mukavaksi ukkeliksi.

Nytkö se petturi paljastui?

Juzo arvioi etäisyytensä väärin eikä kehtaa tirvaista uudestaan.

Oikeus on tapahtunut.

Tenganilta ei eläkkeitä leikata.

Nyt voisi nukkua ainakin viikon.

Tajuntansa menettänyt Juzo sidotaan käsistä kattokaapeleihin ja jengi saa seuraa Aiosta ja Miayasta. Uimari ja etsivä halaavat, kuten ennenkin kovia kokeneiden kumppanien kuuluukin. Ibukilla voisi olla tähän sopiva slippery when wet -kommentti tyttöjen välisistä jutuista. Yleinen mieliala laskee silti tappiolliseksi Ryotan mutistessa lamaantuneena, ettei hänestä ole yhtään mitään hyötyä. Hänkin haluaisi olla yhtä hieno nuorukainen kuin Makoto. Sekä Aoi että Kyoko huomauttavat Ryotan pelastaneen heidät ja hän voisi ihan hyvin olla oma itsensä. Jaksossa nähdään nopea tapahtuma alkupuolen välikohtaukseen, jossa Ryota tuli saamaan Juzon nyrkistä, joka oli kohdistettu Aoiin. Silloin uimarin NG-koodi ei ollut tiedossa, mutta nythän tiedetään, ettei Aoia saa lyödä tai potkia. Vastaavasti Ryota suojeli äskettäin tiedostamattaan Kyokoa. Hieno mies.

Fanfic-kynät sauhuamaan.

Ryota ei voi pelastaa edes yöuniaan.

Kuka nyt teitä ei pelastaisi?

Ryota Mitarai on avain kaikkeen.

Kaikkien huomio kiinnittyy sisäpuhelimen vinkaisuun ja tuttuun ääneen. Ei, Makoto ei kerro olevansa syytön, koska äänessä on Kyosuke Munakata. Future Foundationin suurmies ja lesottava katana-antisankari kertoo vanginneensa Makoton. Siellähän se äärimmäinen toivo pötköttää tajuttomana ja kädet sidottuna valvontahuoneen lattialla. Olisi toisaalta pitänytkin arvata, että Makoton tapattaminen tässä vaiheessa tarinaa olisi ollut kauhea antikliimaksi, mutta se on kyllä lähellä, sillä Kyosuke kertoo aikovansa tappaa hänet. Kyoko aistii tässä ansan, houkutuksen tulla paikan päälle. Houkutus on hänelle liian suuri, sillä aivan varmasti tässä olisi tilaa neuvottelulle. Kuka muukaan järkeilisi vastapuolta suohon kuin mestarietsivä? …Mutta tässä rakennuksessa johtajan sana on laki, ja muutenkin tänään vauhdissa ollut Kazuo Tengan toteaa menevänsä puhumaan alaiselleen.

Miekalla sitoi.

Lähikuvat intensiivisesti tuijottavista vanhuksista ovat aasialaisen ilmaisun suola.

Makoto havahtuu hiljalleen ja herää kunnolla, kun Kyosuke läimäyttää katanansa maahan ihan siinä vieressä. Kyosuke varmaan myös nukkuu sen kanssa. Pukumies möllöttää uhkaavan kylmänviileästi yläpuolella ja toteaa Makoton olevan syöttinä pelastajille. Kyosuken suunnitelmissa ei ole toistaiseksi tappaa Makotoa, koska hän on päätellyt, ettei tämä ole murhaleikin hyökkääjäpirulainen. Kas. Edistystä?

Toisin kuin sinä, joka hyökkäsit Makotoa vastaan.

Kyosuken tentattua leikin pahinta lopputulosta Makoto vastaa väärin, sillä kaikkien kuolema ei ole se kehnoin vaihtoehto. Entäpä jos murhaleikki lakkaisi Kyosuken kuolemaan? Silloin Kyosuke olisi melko todennäköisesti petturimurhaaja, mutta Kyosuken johdattelema Makoto tajuaa myös petturilla olevan valta päättää leikki milloin tahansa. Univaiheessa voisi vain viitata kintaalla tappoaikarajaan. Leikin päätyttyä tulvaportit Future Foundationin johtoon avautuisivat, ja petturista tulisi samanlainen sankariselviytyjä kuten vaikkapa Makotosta. Järjestön valta voisi teoriassa vaihtua epätoivon haltuun, jos leikistä selviytyisi muitakin pettureita. Toivo vaihtuisi salassa epätoivoksi tai jotenkin sinnepäin. En ihan täysin hiffannut kaikkia Kyosuken viisastelun yksityiskohtia, koska joko olen tyhmä tai tässä pyöritään abstraktilla käsitetasolla, mutta joka tapauksessa Makoto on Kyosuken käsissä houkutuslintuna, liian vaarallisena pysymään hengissä ikuisesti, koska häntä voidaan käyttää hyväksi.

Animen budjetin loppuminen. 

Tai jos joku unohtaa lukita rakennuksen ovet.

En ole ihan varma, ketkä neljä ovat Makoton vieressä, mutta kuvan keskellä voisi teoriassa olla Fuyuhiko ja oikealla Ryota.

Epätoivo on kuin lunta.

Kyosuke mouhoaa tyynesti, ettei välitä kuolemista, kunhan Future Foundation pysyy pystyssä. Makoton älähdettyä toivon vääristymisestä Kyosuke vain huomauttaa Junko Enoshiman murhaleikin uhrauksista ja asettaa teränsä Makoton olalle.

En sen katanoita varsinkaan.

Ihan kuin olisin nähnyt tämän kanjikuvion jossain...

No kyllä Junko piti hieman uhrata.

Katsohan peiliin.

Luoti paiskaa katanan Kyosuken näpeistä toisaalle. Kazuo Tengan on tullut neuvottelemaan, ja jostain syystä Aoi on mukana.

Tenganilla on ässä hihassa.

Väliaika!

 
Väliaika loppuu!

Kyoko Kirigiri kävelee käytävällä johonkin suuntaan ja vilkaisee rannekettaan. Hiukan yli puoli tuntia jäljellä, ennen kuin yksi heistä on poissa iäksi. Tämän jälkeen nähdään tuore takauma, jossa nähdään, kuinka käytäväviisikko hajaantui. Tengan kertoo halunneensa keskustella Kyosuken kanssa jo pitkään, sillä ovathan he vanhoja ystäviä. Johtajana hänen kuuluu tehdä työnsä ja kehottaa Kyokoakin keskittymään omaansa. Onhan murhaleikin mysteeri yhä kesken, vaikka tässä leikissä osa porukasta yrittää aktiivisesti tappaa toisensa siinä sivussa. Aoi intoutuu lähtemään Tenganin perään ja niin näköjään Miayakin, joka Monomi-piipittää tietävänsä reitin valvontahuoneeseen. Ryota saa johtajalta suuren tehtävän lähteä suojelemaan jalkavaivaista Kyokoa. Kukaan ei jää vahtimaan yhä tainnoksissa olevaa Juzoa. Eipä tietenkään. Toisaalta kenties tässä leikissä on parempi olla yhdessä kuin yksin.

Voisin julkaista tämän päivityksen tähän kellonaikaan, mutta en taida viitsiä.

Discordissa riittää juttuseuraa.

Kyoko palaa Ryota perässään kokoushuoneeseen, jonka ainoa asukas yllättyy tunkeilusta yhtä paljon kuin hän. Koichi Kizakura voi yhä olla motiiveiltaan ihan mitä tahansa, mutta ainakin fedoraheppu on rennolla tuulella ja seurasta ilahtunut. Kenties hän viime jaksossa halusikin nähdä juuri Kyokon? Nauroin Kyokon läpsäistessä olkapäätä lähestyvän Koichin käden pois, koska lähemmän tuttavuuden sijasta etsivä kumartuu Chisa Yukizomen peitellyn ruumiin äärelle. Huoneen luulisi olevan otollista maaperää etsivälle, koska pöydän toisella puolella röhnöttää NG-koodiinsa kuollut Daisaku Bandai, jonka olin jo melkein unohtanut.

Koichi, tuo ikuinen setämies.

Chisan ruumiista leikataan näppärästi takaisin valvontahuoneeseen, jossa kädellään Kyosukea tähtäävä Tengan huomauttaa Chisan kuoleman vaikuttaneen varajohtajan käytökseen. Sitten pappa alkaa tulittaa ja nuorempi perääntyy turvaan. 

Heti Chisan kuoltua otti katanansa esille, joten on tässä perää.

Tässä vaiheessa on hyvä tilaisuus ottaa puheeksi jaksossa viuhuneet luodit, jotka olen sivuuttanut odottaen sopivaa tilaisuutta. Ne ovat peräisin Tenganin ranteeseen takinhihan liepeeseen salakavalasti piilotetusta pyssyhärpäkkeestä, jolle dialogi ja tekstitys antavat nimeksi chuusen. Minun oli pakko ottaa termistä selvää, ja yllätyinkin pirusti, kun noinkin tavalliselta kuulostavan sanan ensimmäinen hakutulos on Reddit-ketjuun, jossa ihmetellään, onko chuusenia edes olemassa. Chuusen saattaa myös juontaa juurensa kiinalaiseen hihanuoliaseeseen, joka kääntyy japaniksi suunnilleen shusen-muotoon. Jotain sellaisia käytettiin toisessa maailmansodassa, ja kyse oli todellakin kätketystä (käsi)varsijousesta eikä mistään sarjatuliaseesta. Kyse on vähän siis kuin Assassin’s Creedien assasiinihanskoista, joissa on enemmän kummallisia mekanismeja kuin Sveitsin armeijan linkkuveitsissä. Jos Danganronpassa ollaan 15 minuuttia tulevaisuudessa ja ajattelee tämän kuitenkin olevan hupsuhkoa animea, Tenganin chuusenin voisin aivan hyvin hyväksyä, vaikka alkaakin tuntua, että kaikilla Future Foundationissa on joku hupsu gimmickase. Mutta hei, epätoivon rippeitä vastaan pitää taistella animetyyliin jotenkin!

That's a fictional weapon.

Ja onhan Tengan nyt päheämpi kuin Kyosuke voisi koskaan olla katanansa kanssa. Ukko jatkaa räiskimistään, jotta Kyosuke ei pääse liikkumaan, ja Aoi käy hakemassa Makoton, jonka kävelyssä turvaan kestäisi liian pitkään. …Täytyykö edes muistuttaa, ettei Makoto saa juosta? Paitsi nyt ei olla käytävällä vaan huoneessa, mutta… niin. Kyosuke tarttuu tilaisuuden tullen katanaansa pääsemättä lähestymään, kun Tengan tähtäilee ja pyytää muita viemään Makoton turvaan. Future Foundationin johtaja todellakin uskoo pojanklopin äärimmäisyyteen ja aikoo puhua Kyosukelle. Kuitenkin he tappelevat koko Danganronpa 3:n loppuun asti. Makoto hyppää Miayan pyörätuolin kyytiin ja he hurjastelevat Aoin perässä jonnekin turvaan.

Esim. pois murhaleikistä.

Minä toivon, että hän on äärimmäinen toivo eikä superlukiotasoinen toivo. Voi luoja kun tästä blogista olisi tullut paska, jos olisin käyttänyt superlukiotasoista äärimmäisyyksistä.

Olisi tuossa pyörätuolin edessä Aoillekin tilaa, mutta hikoilua ja huohotusta sen olla pitää.

Kyokon tutkiessa Chisaa Ryota kysyy, mitä mieltä hän on murhaleikin aloittajasta. Kyoko ei perusta ennakkokäsityksistä ja heittää pallon takaisin huomauttaen Ryotan olevan utelias muiden mielipiteistä. Animaattori menee ihan lukkoon. Lieköhän hänellä jotain salattavaa vai onko jatkuva neuroosi pelkkä luonteenpiirre? Jotain pointtia tällä lyhyellä kohtauksella kuitenkin täytyy olla.

Että hän on aika tyhmä tyyppi.

Kuten arvata saattaa, kattokaapelit eivät pidätelleet Juzoa kauaa. Takkinsa napannut kiusaaja lakkaa käytäväristeyksessä hölkkäämästä huomatessaan romukasan tuolla puolen risteyksen ohittavan Aoin, Makoton ja Miayan. Uimarin läähätys jo pelkästään herättäisi punastelemaan. Juzo murisee verivihollisensa nimen ja säntää perään. Tylsä käytäväympäristö johtaa avarampaan kulkusiltakammioon, jossa Juzon huomio kiinnittyy toiselle sillalle. Hän pysähtyy toviksi huikatakseen tulemaan pomonsa avuksi, mutta Kyosuke pärjää Tengania vastaan itsekin. Jaa tänne hekin päätyivät uhittelemaan toisilleen. Tengan jatkaa offensiiviaan Kyosuken sännätessä kohti.

Makoto on suosittu tänään ja oikeastaan muulloinkin.

Kyosuke on aina varma vanhuksien epäkunnioittamisesta.

Samalla alueella Seikokin jahtasi Rurukaa ja Sonosukea, mutta nyt tuota letkaa ei näy missään. Future Foundationin rakennuksessa hekin ovat yhä. Ruruka työntyy hätääntyneenä tynnyriä vasten ja Sonosuke kierittää toisen tukkimaan jämerää ovea, joka ei pidättele Seikoa pitkään. Seppä kehottaa rakastaan juoksemaan ensin. Kondiittori paiskautuu maahan ja anelee vääntyneestä ovenraosta irvistävää mölliä lopettamaan. 

Nyt on liian myöhäistä ryhtyä hartaaksi.

Mutta Ruruka voi paeta vain sylissäsi.

Kähisevällä kammotuksella ei ole menetetylle ystävyydelle aikaa, koska on ihan heidän syytään, että hän sai potkut Hope’s Peak Academysta. …Jaahas! Sekä Seiko että Ruruka mölisevät toisiaan pettureiksi. Syyttelyssä on jotain perääkin, koska Sonosuke mainitsee heidänkin joutuneen vaikeuksiin. Koska myös Ruruka ja Sonosuke potkittiin ulos elämän kovaan kouluun Hope’s Peak Academysta. …Jaahas!! En viitsi spekuloida, mitä kummaa Hope’s Peakissa tapahtui, koska siihen voi vastata lakonisesti että maailmanloppu, mutta eiköhän Rurukan, Sonosuken ja Seikon pikku tragediakin nähdä tässä joskus. Sonosukekin joutuu perääntymään vaikeroivalta ovelta ja kaappaa lamaantuneen tyttiksensä syliin. Seiko repii oven saranoiltaan/pulteiltaan ja nelistää ärjyen perään. Pakomatka jatkuu.

Saattaa johtua hirviömäisestä ulkonäöstäsi.

Rurukan petturimöllötyksiin ei kyllästy.

Potkuja tulee niin paljon, että niistä voi koostaa graafin Expel-taulukkoon.

Here's Seiko!

Kuvakulma ja reitin muoto muistuttavat nyt erehdyttävästi Final Fantasy VII:n yhtä huonetta Midgarissa reaktorin lähistöllä.
 
Tappelulle ei tule loppua Kyosuken ja Tenganin mättäjäisissä. Mitä sille keskustelulle tapahtui? Olen kiitollinen, etteivät he vedä toisiaan turpaan höyrysotkussa, mutta aavistuksen kankeilla kuvakaappausmetodeillani nopeatempoista äksöniä on hankala ikuistaa. Miten sitä kuvailisikaan? Kyosuke huitoo miekallaan, Tengan räiskii chuusenillaan, välillä uhmataan vähän hypyillä gravitaatiota kuten animessa yleensä. Touhu pysyy silti ihan riittävän selkeänä ja juuri ja juuri epäpöljänä ja matsikin rauhoittuu toviksi, kun Tengan paiskaa kiukkuisen toverinsa puolen kulkusillan poikki maahan.

Sillä välin lauantaiaamun toiminta-animekimarassa.

Sille on syynsä, miksi Tengan on johtaja eikä varajohtaja.

Juzon ja Kyosuken kaatuilut ovat sarjan parhaita hetkiä.

Kyosuke nousee toki heti pystyyn osoittelemaan mahtisauvallaan ja setä vähän läksyttää nuorta viisauksillaan, kunnes ärähtää Kyosukea naiiviksi ja mättää itsensä lähemmäksi. Kyosuke saa tilaisuuden toistaa lentävän lauseensa. En ole varmaan vielä riittävän monesti kuullut, että kuolemalla ei ole niin väliä, kunhan epätoivo nujerretaan. Tenganin huomautus Chisasta on kuitenkin miehelle liikaa, ja hän survaisee miekkansa päin papparaista. Tengan näyttäisi ottavan ihan tahallaan iskun vastaan syvälle käteensä, josta roiskuu koomisen yliampuvasti splatteria. Itsetuhoinen ukkeli tempaisee ruhjotulla kädellään miekan mukana itsensä ja Kyosuken laidan yli sillalta alas. Erinäistä tyylillistä dramatiikkaa on pelissä niin paljon, että se melkeinpä jo toimii.

Tappaisit mieluummin epätoivon suoraan.

Vieläkin harmittaa kuolema, kun Despair Arcissa hän on niin mukava.

Minähän sanoin, että näiden hahmojen suonissa ei pulppua vaaleanpunaista.

Oliko tämä nyt fiksuin mahdollinen temppu?

Makoto, Aoi ja Miaya päätyvät huilaamaan johonkin toimistohuoneeseen. Aoi on niin uuvuksissa, että kuolleetkin nousevat haudasta punastelemaan huohotukselle. Monomiaya (miksi en keksinyt tätä nimiyhdistelmää aiemmin?) känisee jonkun – Juzon, mutta he eivät tiedä sitä – seuraavan heitä, mutta huoli pois, sillä pyörätuolisankari uhoaa pysäyttävänsä hänet. Aoi hämmästelee, mutta Miaya osoittaa Monomina urheutta, koska Makoton toivo leviää ympärille. Lisäksi sekä Makoto että Aoi ovat NG-koodeineen offensiivisesti rampoja. Toki vastustaja voi pakottaa Miayan kääntymään oikealle, mutta se olisi liian julmaa.

Ei asennossa mitään ainakaan.

Tekoälyviruksen kylkiäisenä.

On se Aoi hengissä eikä mikään kaksoisolento, kun donitseista puhuu.

Joskus se Monomikin naurattaa, viittausdialogi myös, koska tämä sanotaan muodossa I'll be back desu.

Miaya vyöryy käytävälle ja Juzo pysähtyy ihmeissään sopivan välimatkan päähän toljottamaan pyörätuolista työntyvää oikein komeaa ohjuspatteria. Monomi on ihan fiiliksissä kuuden ohjuksen viilettäessä käytävän poikki. Nämä Future Foundationin aseet muuttuvat jatkuvasti hupsummiksi. Juzo katoaa massiiviseen räjähdykseen.

Juzo miettii, että olisi pitänyt ottaa toimistotuoli mukaan.

Miayan mykkyydestä ei parane vitsailla.

"I am the god of hellfire, and I bring you -"

Pitikö se Kuuban ohjuskriisi nyt aloittaa?

Jossain alakerrassa Kyosuken ja Tenganin ikuinen taistelu on tauonnut, kenties lopullisesti. Täälläkin lojuu epämääräistä kivimurskaa, josta osa lienee revennyt kulkusilloista. Tengan roikkuu lävistyneenä kookkaan kivimöykkyrakenteen metallitangossa, mutta kyllä urheassa papassa silti henki pihisee. Häntä ihan naurattaa, vaikka yskähdyshekotus purskauttaa suusta verta. Toiseen kivipaasiin nojaileva ja jokseenkin ruhjoutunut Kyosuke ei vaikuta kovin huvittuneelta tuuristaan. Hän piti Tengania pelkkänä pelkuritollona ja otti siksi vastuun Future Foundationista, mutta nyt kun hän tietää, millainen vanhus Tengan oikeasti on, hän haluaa tietää, mitä tämä ajattelee.

Kuinkas, öh, roikkuu?

Kun meni hieman ohi sydämestä.

Voi Kyosuken persiistä sisuskaluihin törröttää puolen metrin seiväs, ei voi tästä kuvakulmasta tietää.

Jos Tenganin taru nyt tähän jää, ainakin hän lähtee tyylillä.

Maitohampaat irtosivat.

Juzo on jotenkin, hämmentävästi, selviytynyt ohjuspatterista hengissä, vaikka käytäväristeyksessä saattoikin olla tilaa väistölle. Miayan tykittely ei ole kuitenkaan ohi, koska Monomi uhoaa esittelevänsä seitsemän salaista asetta. Mykän ja kyberpupun kollektiivinen entiteetti pääsee listauksessaan Future Foundation Gadget Labin lautasantennimaiseen aseeseen #1. Monomi ei ehdi molottaa sen varmasti tosi hienoa nimeä, kun Juzo säntää kohti, potkaisee Miayan pyörätuolin kumoon, tuhahtaa ja kävelee pois.

Naiset semmoisia.

Luulin jo, että ammuit niistä kuusi.

Ensimmäisellä aseella voi katsoa enemmän kanavia telkkarista.

 
Au on kyllä ihan hyvä nimi aseelle #1.

Monomin monitori säröilee ja lattialle kaatunut Miaya on kaatunut. Koska…



 
MIAYA GEKKOGAHARA, FUTURE FOUNDATIONIN 7. HAARAN JOHTAJA JA ENTINEN ÄÄRIMMÄINEN TERAPEUTTI, ON ROBOTTI. 

Jota kontrolloiva…



MONACA TOWA, TOIVON SOTURIEN MAAGI JA ÄÄRIMMÄINEN PIKKU LUOKKAOPPILAS, ON PALANNUT.

***


Yllätyyyyyys!!! Tai no ei nyt Monaca Towan tuominen loppukuvioihin sinänsä ollut yllättävää, kun selvisihän kersa Towa Cityn koettelemuksista hengissä ja olisi vain laiskaa unohtaa hänet. Onhan hän Junko Enoshiman seuraaja ja melko todennäköinen kandidaatti viimeisen murhaleikin tosiasialliseksi pääpahikseksi, mutta enpä nyt taas tiedä, mitä hän tältä kaikelta oikeasti haluaa, siis epätoivon levittämisen lisäksi. En vain millään aavistanut, että hänet tuotaisiin tarinaan tähän tapaan, sillä nämä paljastukset sekoittivat pakan lisäksi pääni.

Miaya Gekkogaharan henkilöllisyys sen sijaan nostaa pintaan konkreettisempia kysymyksiä spekuloitaviksi ja ihan silkkaa mitä helvettiä -paranoiaa. Ei käynyt mielessäkään, että hän olikin oikeasti robotti, vaikka olisi mykkyydestä pitänyt jotain aavistaa! Jos Towa Groupissa valmistettiin salaa Monokuma-robotteja, aivan yhtä hyvin siellä olisi voitu rakentaa oikeiden ihmisten kaksoiskappaleita. Jos Miaya on se murhaleikin petturimurhaaja ihan sillä perusteella, että Monaca ohjaili häntä, päättyykö tämä leikki nyt tähän? Tai siis noin puolen tunnin kuluttua, kun kaikki vaipuvat uneen eikä murhaaja nouse tappotyöhönsä, jolloin aikaraja umpeutuu, joten kaikki pelastuvat. Miaya oli samassa huoneessa kuin Chisa ja Great Gozu, ja jos hänen pyörätuolinsa on vuorattu hupsuilla laitteilla ja mekanismeilla, hän olisi voinut ripustaa ruumiit katonrajaan.

Onko mitään Miayaa edes ollut oikeasti olemassa? Häntä ei ole vielä näkynyt Despair Arcissa, mutta se hänestä tiedetään, että äärimmäinen terapeutti osallistui Neo World Programin kehitystyöhön. Oliko tuo Miaya oikea ihminen vai jo silloin Monaca Towan välikappale, jonka kautta virtuaalitodellisuuteen olisi voitu koodata takaportti Alter Ego Junkolle? Miaya on yksi Future Foundationin haarojen johtajista, joten Monaca olisi voinut robotillaan aivan hyvin soluttautua järjestön toimintaan ja manipuloida tapahtumat otollisiksi viimeiseen murhaleikkiin. Jotenkin tämä kaikki tuntuu silti ihan liian helpolta. Minusta tuntuu, että Monaca on Miayana murhaleikin riippumaton tekijä, jonka olemassaolosta oikea petturi ei ole tietoinen.

Jos Monaca nyt käynnistää Miayan uudestaan, hän jatkaa leikissä mukana. Totuuden hänestä tietää vain katsoja, ja söpöilyt Monomina näyttäytyvät uudessa valossa. Koko Monomi voisi teoriassa olla juurikin Monacan keksintö, koska tyttö tykkää söpöistä asioista ja olisi voinut luoda Monokuman pohjalta Usamin terapeuttiseksi digieläimeksi.  

En ole vielä julistanut virallisia uusia kuolleita jakson aikana, koska näissä mättäjäisissä sattui ja tapahtui, enimmäkseen Kazuo Tenganille. Ukon kämmen on revennyt keskeltä kahtia ja hän roikkuu lävistyneenä metallitangossa, mutta oli hän vielä jakson lopussa elossa. Kyosuke (tai hän itse) voisi vetäistä hänet ahdingosta irti ja paikata hänet, jos he nyt ovat keskustelleet taistelun muodossa ihan riittävästi ja johtajat ymmärtävät toisiaan tai jotain muuta soturihuuhaata. Jos Miayan statukseen vielä palaa, niin miten hänet voisi laskea kuolleeksi? Eihän hänellä edes ole sykettä. Toki en keinosydämestä tiedä. Liekö sillä NG-koodista laukeavalla myrkylläkään mitään vaikutusta?

Oli miten oli, tämä oli selvästi Tenganin ikioma jakso, jossa leppoisa papparainen näytti Kyosuken sanoin torahampaansa hirmuisena luonnonvoimana. Millainenkohan hän oli nuorempana? En edelleenkään osaa varmasti sanoa, millä puolella Tengan on oikeasti, sillä ukko on kyllä kiltillä tuulella oikein mukava tapaus, mutta Kyosuken moraalisaarnat leikin manipuloijien todellisista aikeista panevat silti miettimään. Tengan pitää Makotoa äärimmäisenä toivona ja haluaa hänen selviytyvän, mutta eikös Kyosuke Makotolle sanonut, että Makoto on liian vaarallinen hengissä, koska epätoivon kannattajat mielellään manipuloisivat verivihollistaan omiin pyrkimyksiinsä, jotta murhaleikin väkisinkin päätyttyä Future Foundationin olemassaolo jatkuisi mädättyneemmissä merkeissä? Voi olla, että tulkitsen asioita liikaa, mutta kuitenkin loppupuolella paljastuu, että jäyhä Kyosuke onkin ollut koko ajan oikeassa ja on kaikkien janoisten sankari, vaikka voisi tunkea katanansa pyllyynsä.

Vaikka tätä menoa viimeisestä murhaleikistä ei taida muotoutua sellaista perinteistä murhamysteeriä ja syyllisen paljastumista kuin vasta Kyokon tutkimusten päästessä vauhtiin eli todennäköisemmin myöhemmin, Future Arc paikkaa tätä aukkoa toiminnalla, jota nähtiinkin suhteessa ennätyksellisen paljon. Tengan vs. Juzo, Tengan vs. Kyosuke, Ruruka & Sonosuke vs. Seiko sekä Miaya vs. Juzo. On totta, että eräiden japanilaisten viihdetuotteiden juonet ovat käytännössä tekosyitä tappelunujakoille (Dragon Ball, JoJo, jne) ja Danganronpalta voisi odottaa kenties fiksumpaakin lähestymistapaa narratiiviin, mutta en ole oikeastaan edes niin pahastunut räimeen määrästä, koska se on ihan perusteltua, melkeinpä jännääkin touhua, kun tappelun lopputuloksena joku voi päästä hengestään, ja hengenlähtö on aina tragedia. 

Sinänsä tosin nykyiset tappelupukarit ovat toissijaisia, koska kukaan heistä ei ole tuttu hahmo aiemmista osista, joten kenen voittoa tässä edes jännäisi? Antaa noiden tappaa toisensa, jotta vanhat tutut selviytyvät. Tuskin se Kyosuke nyt ihan joka jaksossa daijua katanaansa heiluttelee (kuitenkin heiluttelee) ja Seiko saa rakastavaiset joskus kiinni. Uskoisin touhun rauhoittuvan viimeistään yhteiseen unihetkeen, kun tämä vaikutti jo jonkinasteiselta välikliimaksilta. Hurjaa menoa jo nelosjaksossa, kohtauksesta toiseen leikattiin ihan hauskasti ja taustalla soi intensiivinen musiikki.

Tappelun oikeastaan huonoin puoli on, että siitä on toisinaan hankala saada selvää. Streamini on sentään olevinaan 1080p, joten ei pitäisi johtua siitä. Fyysinen kilvoittelu on ihan riittävän hyvin animoitua, mutta ei ole ensimmäinen kerta, kun jengi mättää toisiaan savuverhon sisällä ja laitoksessa on muutenkin ikävän tummasävyistä. Nopeatempoinen mättö näyttää paremmalta liikkeessä kuin kuvakaappauksissa, joiden napsiminen on joskus niin painajaismaista, että annan huimien tilanneotosten yleensä olla.

Olihan tässä muutakin kuin mättöä ja lopun jättishokkiyllärit. Rurukan, Sonosuken ja Seikon vihanpito sai konkreettisen syyn: kaikille kenkää Hope’s Peakista! Miten se nyt noin? Pidän myös yllättävän paljon Kyokon ja Ryotan interaktiosta, koska Kyokon lävistävän katseen alla luulisi pikkuhiljaa paljastuvan, onko animaattorilla oikeasti jotain salattavaa, kun ottaa huomioon huijarin esiintyvän hänenä Despair Arcissa. Asiat pysyvät hyvinkin monella tavalla mielenkiintoisina. Suurin kritiikkini kohdistuukin lähinnä Kyosukeen, jonka ylivakava katanapatsastelufilosofointi alkaa tuntua liiankin typerältä, mutta saa nyt nähdä, saadaanko hänestä muutakin fiksua irti kuin lesotusmaneereja. Juzokin on emämulkero, mutta juuri siksi pidän hänestä enemmän, jos nyt ajattelee porukan ilkimysten olevan juurikin Juzo ja Kyosuke, ajoivatpa ne kuinka hyveellistä asiaa tahansa.

Pidän tulevaisuudesta yhä. Mättöruuvia soisin höllennettävän, mutta järisyttävillä paljastuksillakin pääsee pitkälle, sillä lopun Miaya onkin robotti OMG / Monaca on palannut OMG –stingereitä kaikkein eniten viihteeltä odotankin, kun lopputekstit lävähtävät ihan tahallaan eetteriin ja mieli täyttyy ihastuttavan katalista kysymyksistä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Danganronpa yllättää. Eikä todennäköisesti viimeinen.

Oheisesta linkistä nähdään, miksi seiska ei ole onnennumero väärissä mielipiteissä: