239 - Another Episode - Prologi, osa 2

 

Prologin otsikkoa seuraa rauhallisempi suvantovaihe, jossa ääneen pääsee Komaru, joka alkaa taustoittaa pienen kuplansa hauraita reunoja. Ennen kuin hänen henkilökohtainen maailmansa muuttui, koko maailma muuttui. Kuten Danganronpan lore on muissa tarinoissa kertonut, sekasorto alkoi eräästä hyvin tutusta oppilaitoksesta ja levisi maailmanlaajuiseksi kaaokseksi. Danganronpa ei ole Danganronpa ellei heti alussa tai alkupuolella nähdä ilmakuvaa Hope’s Peak Academysta. Kyseessä ei ollut pelkkä mellakointi, kapina tai junttien Rajat kiinni -jupina, sillä taustavaikuttajana oli muodoton epätoivo.


Wyoming Incident.


Majestic 12.

Lehtileikkeet ja Komarun narraatio kertovat karua tarinaansa väkivallasta, kostokierteestä ja rikollisuuden eri muodoista.


[Lennosta kaapatusta repliikistä ei tarvitse niin välittää, sillä nyt seuraa tarpeetonta dataa eli siristelen silmiäni ja kerron noin suunnilleen, mitä sanomalehdessä näkyy ja lukee, jottei tarvitse kallistella päätä tai näyttöä! Sillä nyt ei ole ihan satunnaista hömppää Etelä-Korean taloudesta toistuvana filleritekstinä. Ainakaan toivottavasti. Pikkupiperryspätkät kyllä toistuvat vähän huvittavasti, joten en lähde toistamaan niitä. Pääotsikot boldilla ja kursiivilla, pikkupiperrys kursiivilla.

Global Terror

Conflict Grows Across (???)

200 Die in High School

Government Shutdown

Poll: 99% Respondents – “Greatly Concerned”

Do we really need such an incompetent government any longer? Worried voices do not cease, crying: ’How long is this going to last?’ Don’t try to look at something you can’t see. Live in the now.

More than 2000 Killed/Injured In Armed Battle

In this uneventful world, live for tomorrow. Do it.
What is hope? What is morally wrong? It all depends on the individual’s sense on justice.

Food Scarcity in Conflict Regions

More Boys and Girls Missing

Police agencies from around the globe are on the brink (???)

A War (???)]

Kaikki johti kaiken päättävään sotaan, mutta Komaru uskotteli itselleen kaiken olevan hyvin… kunnes seitsemän luokkatoveria kuoli epämääräisissä olosuhteissa ja hänet riistettiin vanhemmiltaan puolitoistavuotiseen vankeuteen, joka erosi jokseenkin tavallisen lukiotytön arjesta. Ei kursseja, ei läksyjä! Ei palautettavaa gradua tai siis öh. Komaru ymmärsi, ettei toivoon kannata sittenkään takertua.


Äärimmäinen uutisankkuri se siellä.


Jossain välissä Komaru kasvatti päästä törröttävän hiusantennin.


Fire Nation ehtii joka paikkaan.


Ei monessa vankilassa ole noin isoa telkkaria.


Say nope to hope.

Menneiden muistelusta on luontevaa siirtyä takaisin Monokumista harvennettuun ravintolaan.

00:25 Here’s Johnny!

***

Taistelun tuoksinassa Komaru onnistui jotenkin olemaan kiinnittämättä huomiota Future Foundationin puku-ukkeliin, joka viruu ravintolan uloskäynnille johtavan oven luona. Minäkään en kiinnittänyt häneen mitään huomiota, sillä ei häntä täällä aiemmin näkynyt. Taisi sulautua kaikkialla retkottaviin ruumiisiin. Komaru rientää geneerisen Future Foundation A:n avuksi, koska puku-ukkeleita lienee Monokumien ruokana niin paljon, että heidät on kirjainkoodattu nimien seasta. Jännityksellä odotan, nähdäänkö Another Episoden loppuvaiheilla Future Foundation Z. Komaru olettaa, että Togami käski hänet tämän kenen lienee hoteisiin, mutta ukkeli nimeltä A näyttää olevan kurjassa kunnossa. Hän tunnistaa Komarun vangiksi ja antaa yksiselitteiset ohjeet organisaationsa helikopterille: ovesta ulos ja suoraan eteenpäin puistoon.


Snake huomattiin.


Tuo on vain paikallinen juoppo.


Get to the choppa.

On Future Foundation A:lla nimikin. Hodor.

00:22 Brave ser Naegi bravely fled away.

***

Ulkona on hyvin levotonta. Another Episoden tähän asti tyylikkäimmässä pelillisessä sekvenssissä edetään vain viivasuorasti vasemmalta oikealle kuin Jabberwock Islandilla konsanaan. Ruumispinoja silpoville ja potkiville karhuille ei voi edes tehdä mitään, mutta miksipä tekisinkään? Ne kun eivät ole läsnäolostani moksiskaan. Ohitan varuillani robottihirviöitä ja roihuavia autonromuja seuraillen huuli pyöreänä horisontissa tapahtuvaa jännitysnäytelmää, kun vuorokausi jyrää eteenpäin ehtoopuolta kohti täysin kirjaimellisesti, kun sinertävä taivas vyöryy ensin hurjaa kyytiä kelmeäksi iltaoranssiksi ja sitten verenpunaiseksi yöksi. Taustalla kaupungin tornitalot peittyvät megalomaanisiin räjähdyksiin ja koko maailma vapisee kauttaaltaan kuin Parkinson-tautisten vuosikokouksessa. Ei mitään näin hienoa pääse näkemään ison rahan peleissä.











Puistoon ei ole pitkä matka.

00:15 Mormoneja ovat.

***  

Future Foundationin agentit B, C, D & E ovat mukavaa ja ystävällistä porukkaa toisin kuin kasvottomista agenteista voisi luulla. Erityisen mukavaa oli todeta, että D on nainen, sillä olin jo ehtinyt olettaa kaikkien geneeristen FF-pukutyyppien olevan ukkeleita. Hehkeän käheän D:n lisäksi ukkeli nimeltä C jäi mieleen kierrätetyn ääninäyttelijän vuoksi, sillä Togamihan se siellä! Hiukan eri äänenpainolla tosin. B taisi olla äskeisessä videossa äänessä ja E:stä ei tarvitse kertoa juuri mitään oleellista, sillä hän lähtee keskustelun alkupuolella Komarun pyynnöstä auttamaan agentti A:ta ravintolassa, vaikka tällaisissa tarinoissa kyllä arvaa äijän pääsevän hengestään. Sekä lähes varmasti jo riekaleiksi revityn A:n että E:n.


Olisihan se epäilyttävää, jos Togami olisi seurannut salassa.


Vaarassa Tokolta.

Hätääntynyt Komaru on täynnä kysymyksiä ja niihin myös lyhyesti vastataan. C kertoo heidän olevan Future Foundationin jäseniä. En yhtään arvannut puvuista. B kertoo ihmishistorian suurimmasta, hirveimmästä ja traagisimmasta tapahtumasta, jonka karmeuksista nähdään hyytäviä ja Goodbye Despairista lainattuja kuvia, joiden keskiössä on eräs hyvin, hyvin tuttu siluetti. FF luotiin tuomaan toivoa maailmaan, jonka toivo oli hylännyt.


He ovat ihmisiä ja sinä olet kaupungissa.


The Biggest, Most Awful, Most Tragic Imprisonment in Human History.


Saattoi olla maanjäristyskin.


Lisää maanjäristyksiä!


Maanjäristysten syytä tämäkin.


I… I… I…


IZURU KAMUKURA! (tai korni hevikansi)

Kun D on varmistanut Komarun pysyvän kärryillä, neiti protagonistille kerrotaan Towa Citystä, Another Episoden tapahtumapaikasta. Kun hallitus lakkasi Tragedian vuoksi olemasta, tätä saarikaupunkia hallinnoi IT-jätti Towa Group, joka osaltaan auttaa maailman jälleenrakennuksessa. Kun väkijoukot käskettiin terveyssyistä sisätiloihin kuukausiksi pahasti saastuneen ulkoilman vuoksi, yhtiö kehitti huipputehokkaan ilmanpuhdistimen, jolle olisi maailmanlaajuista käyttöäkin. Tällä haavaa Towa City lienee niitä harvoja asutuskeskuksia, joilla pyyhkii edes kohtuullisesti, jos ne kaikki ympäriinsä riehuvat Monokumat unohtaa, ja näköjään lopullinen karhuinvaasiokin tapahtui vasta tänään, kun ravintolassa ja kaduilla riitti väkeä lahdattavaksi. Jos Monokumat olisivat riehuneet täällä puolitoista vuotta, ketään ei taatusti olisi ulkosalla. Towa City siis säästyi pahimmalta Towa Groupin vuoksi. Tähän asti.


Agentit voisivat kirjoittaa tuon kaiken paperille ja Komaru voisi lukea sen helpommin.


Onpas Jabberwock Island muuttunut sitten viime näkemän.


Monokuma suosii monorailia.


Jos minulla olisi huono huumorintaju, viittaisin tässä kohdassa Spaceballsin jättiläissisäkköön.

Future Foundation kiinnostui tästä uniikista saaresta, mutta edes he eivät odottaneet tällaista mellakkaa. Agenteilla ei ole aavistustakaan, mistä karhut tulivat, miksi ne riehuvat ja myös karmivien pentujen ylimääräinen uutislähetys on täydellinen kysymysmerkki. Vaikka tietoja olisi hyvä kerätä, he aikovat paeta täältä toistaiseksi. Komarukaan ei aio jäädä tänne, sillä hän haluaa nähdä perheensä. Tiedän jo, että Makotolla menee ihan hyvin (tosin kolmosen Makotosta en tiedä mitään), mutta mitäköhän ihmettä isälle ja äidille kuuluu? Tai heidän luilleen?


Koska väärä joukkue voitti futiksessa.


Höhö, aikuinen mies pelkää lapsia.


Noissa keinuissa voi esimerkiksi taittaa niskansa.

Future Foundation B on jo sanomassa jotain Komarun perheestä, mutta jostain alkaa kaikua lapsekasta rallatusta. Se hyytää veren ja tarkoittaa tuhoa ja kuolemaa uusille ystävilleni, jotka eivät tajunneet käydä tätä keskustelua yläilmoissa mantereelle lipuvassa helikopterissa.


Vieläpä kaunista sellaista.

00:10 RIP FF E
00:15 RIP FF B
00:24 RIP FF C (ja ilmeisesti D nooooooo)
00:34 Hilpeitä koirien stock-ärjähdyksiä.
01:28 “This is Pequod, arriving shortly at LZ!”

***

Vaikka maailma on musta ja tilanne epäselvä, seuraavan äänen tunnistaisin vaikka unissani.

00:06 Tuliko taas juotua?
00:25 Hello darkness, my old friend.

***  

En tiedä onko pahempaa olla Monokuman kanssa putoavassa helikopterissa vai Nagito Komaedan (Bryce Papenbrook) kanssa samassa huoneessa, mutta jälkimmäiseen kauhuskenaarioon on absurdien kommelluksien jälkeen päädytty eikä pakopaikkaa ole. Vaikka Another Episoden taidekirjan kautta Nagitosta spoilauduinkin, olen tietenkin pahuksen onnellinen epämääräisen ja ahdistavan miekkosen vääjäämättömästä paluusta, sillä hän on aina ollut vallan erinomainen hahmo ja selkeä yhtymäkohta Goodbye Despairiin, jolle hän antaa kamalat kasvot. Mutta tänään hän ei ole Nagito vaan Palvelija, joka vaikuttaa, kuulostaa ja on entistäkin lipevämpi ihmisriekale. En voinut olla huomaamatta hanskaa, jonka alle kätkeytyy Junkon raadolta raastettu käsi. Tämä on se oikea Nagito eikä mikään digitaalinen approksimaatio. Tai siis Palvelija.


Johdonmukaisesti tykkäykset ja inhokit ovat samoja kuin Goodbye Despairissa.

Palvelijalla on ollut kurjempi onni myötä. Hän tuli tänne etsimään turvapaikkaa ja joutui vangiksi. Tuuri tasapainottui, kun hänet jätettiin henkiin palvelemaan. Kaulasta roikkuva kettinki muistuttaa, ettei hänellä taida täällä missä lieneekään olla pahemmin oikeuksia, mutta ainakin hän on hengissä. Jee? Palvelija vaihtaa puheenaihetta Komaruun, joka on torkkunut täällä kokonaista kaksi päivää joko lopen uupuneena tai pakoillen todellisuutta, joka on hyvinkin saattanut muuttua täysin. Hän ei usko Komarun perustavan maailmasta vaan itsestään ja vallitsevista olosuhteista. Palvelija vain huokaisee pitkästyneesti Komarun ihmetellessä kohtaloaan. Kaikesta päätellen olen vain… tavallinen. Kaikesta päätellen Palvelija odotti uutta äärimmäisyyttä, mutta Komaru on aivan tavallinen tyttö, jolla on ollut aivan epätavalliset viimeiset puolitoista vuotta. Palvelijan mukaan maailma on täynnä kaltaisiani merkityksettömiä tylsimyksiä.


Palvelijalle ei ole onni olla samassa huoneessa Komarun seurassa.


Tuo minulle voileipä.


Et nyt luettele graduni viivästymisen syitä.


Voi voi, mitenköhän ne Särkänniemen delfiinit pärjäävät?! : (((((((

Palvelija tuntuu jorisevan enemmän itsekseen kuin Komarulle, mutta saan silti ihan riittävästi huomiota, koska joudun pikapuoliin testattavaksi. Palvelija maleksii luokseni ja ojentaa tytölle takaisin hakkeripyssyn, jota hän oli hämmästellyt, analysoinut ja hiukan nerffannut, jottei peli menisi täysin rikki. Ilmankos siellä ravintolassa olikin loputtomine kuteineen ja kaikkine kutityyppeineen hävyttömän helppoa.


Sinut paketoidaan tuollaiseen boksiin.


Danganronpan ensimmäinen naispuolinen päähenkilö on melkoinen meriitti.


Kaikki nämä opintovuodet vankeudessa ja viimeinkin pääsen kokeeseen.


Ei sovi unohtaa robotisoitua ja hupsua MONOKUMAAA-jingleä, kun tässä pelissä nettoaa kutityyppejä.


Näille läpinäkyville peliviittauksille repeilen joka halvatun kerralla.


Komaru mieluummin huijaisi.

Nyt Komarun täytyy vain päästä ehjin nahoin kaikkien muiden luokse, sillä näköjään minua jo kovasti odotellaan tuolla jossain tässä kolkossa laitoksessa. Palvelija pyytää pitämään pyssyn myöhemmin piilossa, jotten pääsisi hengestäni.


Hauskaa tässä olisi, jos Palvelija ei selviytyisi sinne asti.

Apupyörät jäävät historiaan, sillä kun pääsen taas vaihteeksi pelaamaan enkä seuraamaan kutkuttavaa juonta, hallussani on 35 hajotusluotia. Kovasti näyttäisi siltä, ettei tätä pyssyä tarvitse koskaan ladata. Miten muka sähkömagnetismia työnnettäisiin lippaaseen? Täytyy myös toivoa, ettei tässä lähellä pyöri neljääkymmentä Monokumaa tai olen nesteessä. Hajotusluodit saavat hetimmiten seuraa lahjapakettiin käärityistä liikeluodeista. Niille tulee tässä suljetussa huoneessa käyttöä, sillä kuten tutoriaalissa luodinvaihtomuistutuksen lisäksi neuvotaan, ne aktivoivat koneita. Tuossa lukitun oven vieressä hehkuu punainen valo. Mitäköhän sille pitäisi tehdä… HMMMM…? Yhden, kahden ja kolmen pisteen vihje: sitä pitää ampua liikeluodilla. Ammun sitä liikeluodilla. Ovi avautuu. Tunnen itseni neroksi. Liikeluoteja annetaan loputtomasti, jottei kukaan toope räiskisi viherpulsseilla sänkyä seulaksi ja jäisi pelin ensimetreillä heti jumiin.


Jos tämä olisi huono peli, Komarun tulisi ampua liikeluodilla itseään liikkuakseen.


Press X to demonstrate your ability to read.

Astun käytävälle, joka noudattelee torkkukämppäni futuristista ja melko väritöntä linjaa, jottei minulla olisi aavistustakaan, missä oikeasti olen. Jos muutamaa mutkaa ja ilmiselvää umpikujaa ei lasketa, etenemisreitti on yksiselitteinen. Komaru jopa kommentoi, jos olen menossa väärään suuntaan. ”Is this the right way…?” ei onneksi ole sellaista HEI TYHMÄ PELAAJA OLETKO HARKINNUT LOBOTOMIAA -nalkutusta. Tytön mietteitä on mukava kuunnella pelivaiheidenkin aikana, sillä eivät nämä pelivaiheet onneksi ole mitään sieluttomia ampumaratoja.

Ensimmäisessä mutkassa vaeltaa kamalan kammottava Monokuma, joka jää seisoskelemaan ja tyrkyttämään heikkoa kohtaansa, sillä kuten seuraavassa tutoriaalissa kerrotaan, kaikilla Monokumilla on yksi ja sama laakista tappava monokilleen kantapää: vaarallisesti hehkuva punainen epätoivon silmä. Saa olla melkoinen sankari, jos pelin kaikki karhut nitistää kirurgisen tarkasti yhdellä iskulla, sillä silmä on melko pikkuruinen osumakohta ja kun otso vaappuu kynnet ojossa kohti, häränsilmä on helpommin sanottu kuin tehty. Erityisen tarkasta kuolonosumasta palkitaan säästyneiden luotien lisäksi voimakudilla, joka pätee ilmeisesti seuraavaan ammukseen, joka tekee huomattavaa vahinkoa seuraavaan onnettomaan uhriin. Nagito huomautti neljänteen seinämään nojaillen, että hakkeripyssyä pääsee myöhemmin tuunaamaan, mutta ei tämä karhujen kauhu kaikkein lussuimmillaankaan mikään läpeensä surkea romu ole. En ole vielä täysin varma tarkoista osumakohdista – esimerkiksi pään heikkoudesta torsoon nähden – mutta nykymuodossaan pyssyn perusluodit eli hajotusluodit räjäyttävät Monokuman neljästä osumasta, jos ei perusta punasilmäjahdista vaan sohii vähän sinnepäin.


WASD to walk, which is focusing on slowing down your pace from run to something significantly slower.


Se sama karhu, jonka olen tappanut jo kuudesti ja jota olen paennut yhdesti!


Siitepölyhyökkäys.

Toinen karhu pönöttää toisessa risteyksessä ja sen voisi periaatteessa jättää rauhaankin, koska se toljottaa kohti umpikujaa, mutta herätän möllin huomion ja lasautan sitä päin näköä. Kaksi perättäistä täysosumaa, minähän olen hyvä tässä! Tästä eteenpäin kaikki Monokumat pudottavat räjähtäessään Mono-kolikkoja useamman kympin yksiköissä. Olen nähnyt tähän mennessä pronssisia ja kultaisia kolikkoja, joten luultavasti hopeavaluuttaakin on. Ehkäpä rahaa saa sen perusteella, miten hyvin otsoja teurastaa. Nettoan tästä kentästä joka tapauksessa hiukan yli huntin ja ansaitsen trophyn, koska on pelissä niitäkin. Hyvinkin mahdollisesti massilla ostetaan asepäivityksiä ja avataan swägiä galleriaan, jos sellainen Another Episodesta löytyy.


Siihen lössähti.

Kolmas ja viimeinen Monokuma odottaa lyhyen kentän jättishokkiyllärissä, sillä astuttuani kapealta käytävältä avarammalle neljän ilmansuunnan aukiolle kaikki reitit teljetään porteilla ja jään kolmoskarhun jahdattavaksi neliön sisälle. Aukion keskellä kohoaa massiivinen jalusta, jossa pyörii sellainen hieno kompassimainen logoviritelmä, joka tuli metallipinssinä Another Episoden erikoisversion mukana. Jalustan avulla voisin paeta kolmoskarhua ikuisesti, mutta en taida viitsiä. Kolmatta kertaa en kykene putkeen täysosumaan, mutta rakas kloonattu viholliseni kaatuu silti.


Ei tuo voi olla ansa.


Koska se oli tosi ovela ansa.

Portit pysyvät säpissä, mutta seinällä hehkuu punainen valo. Maailman helpoimmasta pakohuoneesta avautuu yksi portti, jonka tuolla puolen kohoaa portaikko yläkertaan. Matkan päätepisteessä odottaa oikein korskea valkoinen ovi.


Noista ovista joudun vielä ehtoolliselle.

Sen avaamiseen ei vaadita liikeluotia.

00:06 Sinä!
00:07 Sinä!
00:08 Sinä!
00:09 Sinä!
00:10 Minä!
00:57 Sinä!
01:05 He!

***

Koska Komaru on kauheasta kakaralaumasta hämillään, herttainen pyörätuoli-ipana hoksaa, ettei heitä ole vielä esitelty. Tykkään tästä, heti asiaan. Nämä lapset tuntuvat ottavan esittelykierroksen harvinaisen tosissaan, sillä onhan tässä sulateltavaa. Näin paljon upouusia hahmoja, jotka häröilivät uutissedän ruumiin parissa ja olivat pelottavia ja ahdistavia ja sietäisivät saada vanhanaikaisen kurinpidon mukaan selkäänsä, joten pitäähän heidät oppia tuntemaan ennen kuin he tappavat minut. Ennen muinoin piti sisäistää viisitoista hahmoa, joten tämä on helppo nakki. Hämmentävästi tällä viisikolla on aivan ikioma vänkä dialogifontti.


Teineillä on usein vaikeuksia kommunikoida lapsille.


Vilahdusta töllössä ei lasketa tuntemiseksi.

Jännänä vetona pelissä näytetään jokaisen lapsen räväkkä intro, kun painaa neliötä. Tietenkin painan neliötä, jotta en jäisi mistään paitsi. Samat yksityiskohdat tosin toistetaan hieman hölmösti intron jälkeen eri sanoin uudestaan tässä mahdottoman massiivisessa huoneessa. Mutta ainakin pääsen kuulemaan ihastuttavan pöhköä sirkustunnaria jokaisen intron kohdalla! Ääneen marssii poikalapsi, jonka leimasin heti kättelyssä ärsyttäväksi, sillä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin itseään täynnä oleva uhmakas ja urheilullinen pikkupentu, joka iskee teininä luokkansa kaikki vosut ja josta ei tulekaan aikuisena yhtään mitään paitsi harvinaisen ikävä ihminen.


Pahin pois alta.

Nämä viisi lasta tunnetaan kollektiivisesti Toivon Sotureina ja tämä synnynnäinen KSP:stä tittelinsä ansainnut wannabe-johtaja on…





Masaru Daimon (Tara Jayne), Toivon Soturien Sankari ja äärimmäinen pikku liikuntaoppilas!


Masaru voisi olla Vault Hunter.

Tähän väliin heti kättelyssä pikku huomautus näistä äärimmäisistä suomennoksistani. Toivon Soturien äärimmäisyydet ovat sidoksissa oppiaineisiin ja ne jäisivät tosi torsoiksi ja kömpelöiksi, jos esimerkiksi Li’l Ultimate P.E. olisi vain äärimmäinen pikku liikunta. Li’l:n voisi myös teoriassa kääntää nappulaksi, koska Little League on nappulaliiga, mutta äärimmäinen liikuntanappula se vasta tyhmältä kuulostaisikin. Tai entäpä juniori? Äärimmäinen liikuntajuniori? Äh, näillä mennään, koska pikku on sopivan naiivi vastine Li’l:lle (sic) ja kuulostaa muutenkin sujuvalta rimpsulta tuollaisenaan.

Masaru lesottaa olevansa sankari ja johtaja ja äärimmäinen ja kaupungin hallitsija ja vaikka mitä. Porukan vakavin poika tuhahtaa toverinsa leveilylle, sillä hänellä on erilainen ja rauhallisempi käsitys johtajuudesta. Liikuntaurpon polkiessa jalkaansa ja känistessä seuraava potilas esittelee itsensä.


Ketään muuta et.


Vähän kuin Donald Trump tai siis.


Hei, Donald Trump se siinä!

Tämä asiallinen kokoomusnuoriherra on…





Nagisa Shingetsu (Erica Mendez), Toivon Soturien Tietäjä ja äärimmäinen pikku yhteiskuntaoppilas!


Jos Nagisa ei pidä madoista ja muista ällötyksistä, hän ei voi olla sanakirjojen parissa lukutoukka.

Nagisassa on melko paljon samaa kuin Togamissa, sillä hänet kasvatettiin massojen yläpuolelle. Lisäksi hän on parasta A-ryhmää suunnilleen kaikissa oppiaineissa paitsi niissä, jotka ovat hänen soturitoveriensa erityisalaa. Danganronpan aiempien osien hahmojen pitäisi ottaa näistä skideistä opiksi, sillä nämä nysä-äärimmäisyydet ovat hyviä koulussa eivätkä gimmick-seikoissa. En yleensä pidä hikeistä, mutta Nagisa on hyvä tyyppi pitäessään innokkaammat toverinsa ruodussa. Paitsi että hän on paha tyyppi. On myös huomionarvoista, että Hope’s Peak ei rajoitu pelkkään Academyyn, sillä nämä valitut lapset ovat opiskelleet toistaiseksi Hope’s Peak Elementaryssa. Komaru ei peruskoulusta tiennyt, koska hän on tietämätön nainen.


Jos Hope’s Peakeja olisi useampi, niitä kutsuttaisiin Hope’s Mountain Rangeksi.


Gundham kutsuisi hidasjärkiseksi naiseksi.

Seuraavaksi ääneen pääsee porukan outolintu, joka on omituinen jopa Danganronpan mittapuulla ja luonnollista häröpallojatkumoa Hiron ja Gundhamin jälkeen.


Ei enää kenraaliharjoituksia.

Nahistuneen vaikutelman psykopaattinahkakypärässään itsestään antava poika on…





Jataro Kemuri (Michelle Ruff), Toivon Soturien Pappi ja äärimmäinen pikku taideoppilas!


Ellei tykkäyksissä olisi satunnaista Husqvarnaa, tämä olisi synkkää luettavaa.

Puheidensa perusteella Jataro on myös hyvä käsitöissä eli hän ei ole pelkkä impressionistinen taidemaalari kuvistunneilla. Vasarallaan hän voi esimerkiksi nuijia muita verisiksi teoksiksi. Hän voi olla hyvä käsistään, mutta kommunikointipuoli on vähän miten sattuu, sillä Jataro on sellainen omituinen höpöttäjä, joka miettii ja toteaa jatkuvasti kaikenlaisia jänskiä asioita jatkuvasti trippailevan verkkaisella hörhöäänellään. Nytkin hän jo tuumii, millaista olisi työntää kätensä liikkuvan polkupyörän pinnojen väliin. Juttujen taustalla piilee siis jatkuvasti harhainen ja häiriintynyt sävy, jonka lasken myös ehdottomaksi plussaksi. Nautinnollisessa itsesäälissä maailmankaikkeuden sylkykuppina rypevä Jataro onkin jo tähän mennessä yksi suosikkihahmoistani mitä helvettiä nyt taas -mittapuulla.


Tuo vasara auttaisi.

Jengin oikein tomera tyttökin miettii erinäisiä asioita, jotka ovat yhtä pitkiä kuin Jataron jutut – kirahvin kaula nyt esimerkiksi – ja hänelläkin on vähintään yhtä oudot jutut.


Tätä kuvatekstiä varten opin, että latchkey kid tarkoittaa lasta, jolla roikkuu kaulasta avain, koska vanhemmat ovat kotiin palatessa duunissa.


Jossa on poneja ja sateenkaaria ja vaahtokarkkeja.

Taiteilijat ovat vähän semmoisia, sillä tämä pirtsakka pimu on…





Kotoko Utsugi (Erica Lindbeck), Toivon Soturien Taistelija ja äärimmäinen pikku näytelmäoppilas!


Kotoko kuuntelee myös radiosta John Peel Sessionseja.

Kyllä, hän on Taistelija sukupuolestaan huolimatta ja tyttömäinen tyttö, joka tykkää asioista, joista tytöt tykkäävät, mutta näiden asioiden täytyy olla ihquja (vapaasti suomennettu adorbs-termistä, johon törmään nyt ensimmäistä kertaa). On myös eriarvoisen tärkeää mainita, että hän pitää kuorituista kastanjoista eikä pidä kuorellisista kastanjoista. Näytelmätaustastaan iloinen likka ei niinkään piittaa. En ole vielä muodostanut erityisen vahvaa mielipidettä Kotokosta. Pidän hahmon sosiaalisuudesta ja intoilusta, vaikka huomaan kyllä pinnan alla kytevän jotain hyvin karmivaa. Näissä kaikissa tuttavuuksissa on jotain hyvin karmivaa, ei siinä mitään.


Tämä on tärkeää.


Tämäkin on tärkeää.


Komaru prosessoi yhä tätä kaikkea.


Snake olisi ilman korvia kehnompi hiippailija.

Toivon Soturien viimeinen jäsen vyöryy pyörätuolillaan lähes varpailleni toljottamaan hirvittävillä silmillään. Jokaisella pennulla on hämmentävä kuvio silmissä: Masarulla tulenlieska, Nagisalla salmiakkikuvio, Jataron silmät ovat melko piilossa, mutta näköjään hänellä on jonkinlainen koukku, Kotokolla sarviovaali ja tällä viidennellä tapauksella kaksi syvälle sieluun pureutuvaa neliötä.


Spoilasit jo nimen!

Tämä herttaisen hauras nelipyörätyttö on…





Monaca (Cristina Valenzuela), Toivon Soturien Maagi ja äärimmäinen pikku luokkaoppilas!


Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Monaca ei ole käynyt Monacossa. Käytin tämän vitsin, jottei enää koskaan tarvitse.

Niin sanottu homeroom on kulttuurierojen vuoksi hiukan hankalasti käännettävä koulutermi, koska Suomessa ei kouluissa järjestetä varsinaisesti mitään, mikä täyttäisi homeroomin määritelmän. Ainakaan minun opintiellä ei koskaan ollut mitään tällaista. Olen varmasti jossain yhteydessä ennenkin törmännyt homeroomiin, mutta vasta nyt voin melko tyhjentävästi kertoa ummikoille ja itselleni Wikipedian avulla (köh), mitä se suunnilleen tarkoittaa, vaikka eri maissa se tarkoittaa hieman eri asioita. Homeroom tarkoittaa käytännössä luokkaa, jossa opettaja tai tarkemmin sanottuna luokanvalvoja pitää kirjaa läsnäolosta ja ilmoitusasioista. Luokanvalvoja oli ainakin omalla ala-asteellani silloin joskus ysärillä se kaikkitietäväinen entiteetti, joka opetti valtaosaa aineista, jos esimerkiksi vieraita kieliä, kuvaamataitoa, käsitöitä ja liikuntaa ei lasketa. Myös yläasteella oli luokanvalvoja samaten kuin lukiossa eli sellainen oleellinen henkilö, jolle voi opinto-ohjaajan lisäksi mennä kitisemään, jos opinnoissa menee huonosti tai jos joku mulkero veti oppikirjat alas pöntöstä, mutta nämä henkilöt keskittyivät opettamaan vain yhtä ainetta. Tai jotenkin sinnepäin. Nythän jumitan yhä yliopistolla, jossa kaikki on hieman erilaista ja nastaa.

Homeroom on kuitenkin käytännössä hallinnollinen ja yhteisöllinen osa opiskelua eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa homeroomin aikana voidaan tarkastaa läsnäolo, hoitaa ilmoitusasioita ja lausua lippuvala (AMERICA FUCK YEAH). Joissakin tapauksissa homeroom-tuokiot ovat käteviä luku- tai läksyhetkiä. Mutta Danganronpassa ei olla Jenkeissä vaan Japanissa, joten japsikontekstissa homeroom on erityisen tärkeä osa elämää. Luokanvalvojasta tulee käytännössä sijaisvanhempi, joka tekee samoja asioita kuin muiden maiden homeroomeissa. Oppilaiden vastuualueisiin kuuluu esimerkiksi siivousta ja erinäisiä askareita. Tärkeintä on tietenkin päihittää kilpailevat homeroom-luokat. Voisin kirjoitella aiheesta tietenkin lisääkin, mutta en taida viitsiä, kun tarinan opetus on se, että suomensin homeroomin luokaksi, deal with it.

Ja Monaca (sukunimi ei tiedossa) on homeroomissa äärimmäisyys, sillä oma luokka yhdistää oppilaita ja Monaca yhdistää oppilaita, koska pyörätuolissa jumittavalla herttaisella tytöntylleröllä on manipulatiivisia elkeitä saada kaikki tanssimaan hänen pillinsä mukaan. Pyörätuolilla ja yleisellä söpöydellä on sellainen vaikutus ja lisäksi Monaca on kaikille tosi kiva ja kaikkea. Masaru voi olla nimellinen johtaja, mutta eiköhän se ole ilmiselvää, että Monacalla on se todellinen valta. Siksi hän on viisikon ehdottomasti kiehtovin tapaus. Kaikki muut voivat olla oman alansa hassuttelijoita, mutta kun Monaca puhuu, silloin yleensä kuunnellaan. Odotan tästä eteenpäin innolla, milloin Monaca nousee pyörätuolistaan kävelylle, sillä minusta olisi erinomaisen hauskaa, jos hän vain vedättäisi kaikkia täysillä.


Päivän ensimmäisen tunnin aikana olen liian horroksessa jakaakseni edes ajatuksenpuolikasta.

Tässä olivat siis Toivon Soturit, mutta mitä Toivon Soturit oikeastaan ovat? Eikö kyse olisi pikemminkin Epätoivon Sotureista, sillä hehän ovat ilmiselviä pahiksia… vai ovatko? Kotokon mukaan he ovat sankareita, jotka pelastavat maailman demoneilta. Muut ovat samaa mieltä. Komaru luulee lasten vain leikkivän, mutta kypsä ja aikuismainen Nagisa saa vihjailusta tarpeekseen. Hekö muka vain lapsia? Kotokokin vakavoituu suorastaan kalseaksi kutsuen minua demoniksi.


Oletko sinä siis demoni?!


Demonit ja kuninkaat ovat vakavia asioita.


Nagisan vatsa kurnii.


Jos tekisin musiikkia, voisin soittaa heille demoni.

Nagisa selostaa aikuisten ja lasten päälaelleen keikahtaneesta voimarakenteesta, sillä heillä on nyt hallussaan kaikki kortit. Jos korttipakassa on siis 52 Monokumaa. Jataro innostuu niiden harrastamasta silmittömästä väkivallasta ja Masaru vahvistaa Monokumien olevan heidän ohjauksessaan. Tai oikeammin itsekseen myhäilevän Monacan ohjauksessa, koska tyttöhän on Maagi, joka kontrolloi niitä magialla. Danganronpan taustalla pyörivä teknologia kun on niin kehittynyttä, ettei sitä enää erota taikuudesta.


Nagisa Adultman alkaa tätä menoa puhua osakkeista.


Jataro on nähnyt liikaa splatterfilmejä.


Eivät ainakaan sinun Monokumiasi.


Kuka syö pyörätuolin?

Komaru anelee pentuja lopettamaan, mutta sitä he eivät todellakaan tee, sillä horisontissa siintää paratiisi, johon aikuisilla ei ole mitään asiaa. Siksi he aikovat tappaa kaikki aikuiset, jotka vain pakottaisivat heidät kouluun ja vähän siinä sivussa pedoilisivat. En tiedä mikä fiksaatio Kotokolla on pedofiilijuttuihin. Kenties hänellä on jotain kerrottavaa aiheesta. Maltan tuskin odottaa.


Aina tulee joku tylsä täti pilaamaan leikin.


Paratiisi vaikuttaa lapselliselta.


Paratiisissa tulee hiljaista, kun kasvatte aikuisiksi.


Edarem kääntyy haudassaan.


Meni sulamaan.

Kun Komaru älähtää, ettei kersojen pelleilyssä ole mitään järkeä, Monacan viilipytty keikahtaa nurin ja tyyni tyttö saa melkoisen itkupotkuraivarin puidessaan pikkuruisia nyrkkejään taivaalle ja käsinojiin. Onko kaiken pakko olla järkevää, mitä häh?! Toivon Soturien neljä viidesosaa rientää ystävänsä luokse rauhoittelemaan häntä, sillä suunnitelma etenee toivotulla tavalla ja Monacan sana on laki. Masaru vimmastuu, koska olen ilkeä kiusaaja ja saan verisen tappouhkauksen joutuessani julmaan leikkiin, joka on Toivon Soturien käsialaa. Se on kuulemma tosi vänkä ja superhauska leikki se. Epäilen vahvasti.


On myönnettävä, että ainakin mielikuvitus on vilkas.


Tätä kutsutaan myös diktatuuriksi.


Jatarolta loppuivat vastakohdat kesken aika nopeasti.


Ota kiinni jos saat lälläslää.


Komaru on riittävän sievä enkeliksikin.

On leikillä nimikin.


Demon’s Souls!

.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

 

Demonijahti antaa mitä luultavimmin esimakua Another Episoden rakenteesta, vaikka oikeasti minulla ei ole pienintäkään hajua tulevasta. Leikissä Toivon Soturit jahtaavat demoneita eli kohteita, jotka rellestävät valtoimenaan Towa Cityn urbaaneissa syövereissä. Kotokon rohkaisevat sanat saavat murjottavan Monacan piristymään ja leikki työnnetään hetimmiten käyntiin. Komarulla on kurja aavistus karhun suuhun heitettävästä kohteesta.


Target Hunting olisi iskevämpi.


Luen ensin tämän leikin ohjekirjan.

Palvelija hiippailee huohottamaan taakseni ja saan oikein hienon rannekorun, jossa on vähän sellaista tuttua zeroescapemaista tuntumaa, sillä vaikka se ei piikitäkään lamauttavaa ja tappavaa myrkkyä tai ilmaise rannekepisteitä tai kellonaikaa, sen tahallisesta sörkkimisestä kuuluu pum eikä minulla ole sen jälkeen välttämättä käsivartta tai muutakaan kehoa. Vaikka rannekkeen funktiota ei suoraan kerrota, oletan Komarun olevan tästä eteenpäin täplä Towa Cityn topografisella kartalla.


Älähän nyt määräile.


Uusinta muotia.


Paha Palvelija tulee ja raiskaa.


Pätee vissiin myös tuohon kaulaketjuun.

Jatarolla ja Masarulla on jo kova leikkihoppu päällä, mutta Komaru ei ole leikkituulella. Hän luulee yhä tämän olevan pelkkä julmaa pilaa. Voi se olla julmaa, mutta Nagisa ei harrasta pilailua. Toivon Sotureilla on jo Towa Cityn maailmanlopun edestä riittävästi näyttöä olla pilailematta. Komaru inttää olevansa kehno kohde, sillä hänhän vain kuolisi heti. Tätä Kotoko ei usko, sillä pääsinhän minä naarmuitta tänne asti. Varsinainen saavutus.


Skidit kiddaavat ympäriinsä.


Voin olla hidasälyinen, mutta ainakin olen aikuinen.


On se hauskaa sen sekunnin.

Kun Komaru mutisee aseestaan, Palvelija kehuu urotekoani ja muistuttaa, mistä olikaan hetki sitten puhetta. Ai niin, pidä ase salassa. Hupsista. Sitä ei kuitenkaan takavarikoida, koska Masaru sättii luvatta puhunutta Palvelijaa ja muut penskat ovat liian innoissaan demonijahdista. On ihailtavaa, kuinka ivallinen Palvelija-Nagito on vangitsijoitaan kohtaan. Ehkäpä he eivät tajua sarkasmia.


En tiedä onko tämä kehu.


Maailma jäisi paitsi äijän jutuista.

Ipanat purskahtavat ilkeään nauruun, kun hätääntynyt Komaru ei yhtään ymmärrä tilannetta. Mitä pahaa minä muka tein? Masaru toteaa yksiselitteisesti leikkimisen olevan kivaa ja paha tuohon on mitään vastaankaan sanoa. Kun lakkaa leikkimästä, kasvaa aikuiseksi ja silloin kaikki on ihan tyhmää. Voi vain ratkoa ristisanatehtäviä ja kuolla tylsyyteen. Monaca argumentoi syyn piilevän yksinkertaisesti siinä, etten ole tottunut heidän lapsekkaaseen ajatusmaailmaansa. Nagisa lisää lasten olevan siinä onnellisessa asemassa, ettei syytä kaikkeen tarvitse aina etsiä. Hän ei henkilökohtaisesti perusta demonijahdista, sillä paratiisi syntyy leikkimättäkin, mutta tämä on Monacan leikki ja se on leikittävä karvaaseen loppuun asti.


Vankilapako on rangaistava teko.


Tämän tulisi jokaisen pelaajan sisäistää.


Tällä voi selittää kaikki kulttuurilliset eroavaisuudet.


Tärkeintä on, että kaikki on lopulta merkityksetöntä.


Toimivien jalkojen toivominen on mahdotonta HAHHAHAHAHAHAHA.

Kaikki alkavat taas ihastella jengin lellikin ihanaa erinomaisuutta ja tässä nyt taas ollaan. Nagisankin jäyhä ulkokuori pettää, kun Monaca lupaa leipoa kiitokseksi keksejä ja tytön henkilökultti leviää juovuttavasti. Komaru vain toljottaa epäuskoisena iloisesti virnuilevia lapsosia, jotka yrittävät pian tappaa hänet kaikilla mahdollisilla tavoilla.


Komarusta leivotaan keksejä.


Lasten tulee itkeä. 

Pentujen solvaaminen epänormaaleiksi on neitoseltani kehnompi veto, sillä Monaca saa jälleen itkupotkuraivarin ja valahtaa hyytävän kalseaksi. Minulla on edessäni yksi polku ja sinne pudotaan.













.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
….................. 

00:11 Ei voi kuin hymyillä näille ilkeille ilmeille.
00:32 Lähes Marilyn Monroe.
00:36 Olinkin koko ajan valtavassa ilmalaivassa WHAAAAAAAT!

***

Toivon Sotureilla on lentävässä tukikohdassaan hervottoman hauskaa, kun he jengin sportti-intoilijan johdolla mouhoavat iskulauseita lapsikansan erinomaisuuden puolesta. Demonijahti on alkanut ja Komarusta voittaja saa melkoisen pistepotin. Kakaralauma tulee niin pettymään, kun räjäytän heidän Monokumansa ongelmajätteeksi. Monaca liukuu muista erilleen hihittämään itsekseen ja lausuu taikasanan. He voivat olla Toivon Sotureita, mutta hänen mielessään velloo epätoivo.










Beware! Children at Play


Kaksi pistettä.


“’Cuz it’s a game!”


Junko Enoshima?!

Palvelija seurailee sivusta tilannetta autuaan välinpitämättömänä kaikesta suunnilleen maailman myrkyllisimmällä asenteella. Hän ei usko uudesta sankarista olevan mihinkään. Kenties Komaru tarvitsee rinnalleen… partnerin.