240 - Another Episode - Luku 1, osa 1

 

Perinteisiä luvunvaihdoksen reaktioita ja spekulointia ei toistaiseksi tarvita, sillä Another Episode on käytännössä vasta alussa eikä noudattele murhaleikkikaavaa, joten tulevaa on melko hankala ennakoida. Pidän jo nyt näkemästäni ja kokemastani kaikessa tuoreudessaan eli seuraavasta välivideosta on hyvä jatkaa, koska sankarittaremme tarina jäi ns. roikkumaan ilmaan. Eiköhän gravitaatio hoida loput.

00:01 Agapio Racing Teamin dubbaama putoamishuuto olisi kaunista.
00:48 Hikka!
01:00 Hello scissors my old friend.
01:17 Hienoa noita-akan käkätystä.

***

Ai tämän vuoksi pelin lisänimi oli Ultra Despair GirlS! Tiesin kyllä Tokon/Genocide Jackin olevan keskeisessä asemassa ja jopa pelattavana hahmona, mutta en varsinaisesti tiennyt, koska ja miten hänet työnnetään osaksi Komarun ahdistavaa arkea. Toko on kuitenkin tiessään, sillä Genocide Jack (Erin Fitzgerald) on palannut! Kahjompana ja vaarallisempana kuin koskaan! Jos mahdollista. Hajoilin jo äskeisessä pätkässä antaumuksella maaniselle käkätykselle, koska minua on helppo miellyttää. Kyeehahahakin palaa eetteriin aikaisessa tekstiboksissa. Sarjamurhaaja ei sentään ole täynnä pelkkää itsetarkoituksellista perseilyä ja hassuttelua, sillä Tokon kahjommalla puoliskolla on hyytäviäkin sävyjä ja hänen dialogiaan tulkitaan jo nyt Trigger Happy Havocia moniulotteisemmin. Monokuma-robottien kyberteknologiaa ihmeteltyään sarjamurhaaja kun keskittää tapposaksensa hämmentyneeseen Komaruun. Kestovitsinä tyttöni nimi ei meinaa millään mennä oikein (Dekomaru on ilmeisesti sukua Nekomarulle), mutta Genocide Jack ei oikein välitä oikeinkirjoituksesta, kun Isäntä on kateissa.


Yksiselitteisiä nämä tykkäykset ja epätykkäykset.


Jack ei taida muistaa Hope’s Peakin murhaleikin robokarhua.


Ihan kuin Star Wars.


Komaru täytyy pelastaa Jackilta.

Jack tunnistaisi Togaminsa tuoksun vaikka jätteenkäsittelylaitoksen saastaisimmista uumenista ja juuri nyt miekkosen Mennen-myski käryää viekoittelevasti megafonipyssystäni. Saksiaan kasvoillani sohien murha-Jaska alkaa laskea kymmeneen sangen epätasaista tahtia. Nollassa Komaru saksitaan hengiltä, ellei Isännän olinpaikka paljastu. Sarjamurhaajan aikaraja ei juuri anna tilaisuutta järisyttäviin paljastuksiin ja mitäpä muka hänelle kertoisinkaan? Että Togami saattaa yhä kahden vuorokauden jälkeen olla jossain satunnaisessa kerrostalossa, jonka sijaintia en välttämättä hahmota tuntemattomassa kaupungissa, jossa minua on paiskottu helikopteri- ja laskuvarjoteitse vähän mihin sattuu?


Geno tihkuu nuotteja.


Togami on housuissani.


Osoittaa.


Ja tämänkertaisessa kielikylvyssä kerrottakoon, että mochi on riisikakku.


Voisin sanoa satunnaisia numeroita ja sekoittaa laskusi.


Komaru ei tiedä, mitä kahden jälkeen tulee laskevassa järjestyksessä.

Kaikeksi onneksi surmatyttö ei ehdi laskurissaan nollaan.

00:09 Tähän joku asiaton epilepsiasutkautus.
00:15 Toko has been found guilty!

***

Tulihan se Toko Fukawa (Amanda C. Miller) sieltä! Joskus ajat sitten olisin ollut kauhuissani, mutta onhan se nyt selvää, että Toko on vähintään yhtä hyvä ja pöhkö hahmo kuin Genocide Jack. Tässä tarinassa nähdäänkin, kannatteleeko hänen perin luotaantyöntävä karismansa kokonaista peliä toisena päähenkilönä. Toko/Jack -hybridin epäsosiaalisempi puolisko tunnistaa Komarun, joka on ymmällään, sillä johan hänet jo tunnistettiin ja kaikki on muutenkin sekavaa tarinassa, jossa kaikki tuntuvat tietävän Komarua enemmän asioita muuttuneesta maailmasta. Eikä Komaru ole vielä hiffanut kahden täysin erilaisen persoonan olemassaoloa. Tätä outoa saksityttöä voisi näillä ennakkotiedoilla pitää vain hulluna. Kuten kaikkia muitakin.


Toko luki Danganronpa Zeron eikä pitänyt siitä.


Tokon muistot ovatkin pilvipalvelussa.


Komarulla on ollut pitkä päivä.

Toko kertoo meidän olevan samalla puolella ja ettei syytä huoleen ole, sillä hän teki lupauksen, josta kerrotaan lisää Tokon… fantasiasekvenssissä. …Eli HUOMIO, kuten pelikin muistuttaa, tämä on tärkeää! Se on hyvin limainen fantasia se ja se kertoo Tokon ja Togamin täydellisen ihanteellisesta Harlekiini-romanssista. Kumpikin osapuoli voihkii romanttiset repliikkinsä niin överisti, etten voinut kuin toljottaa epäuskoisesti virnuillen. Etenkin aina niin vakava Togami kuulostaa erittäin absurdilta juustoillessaan kiimaisissa sänkypuuhissa Tokon erikoiskyvystä, jolla viitataan siihen toiseen puoliskoon. Kaikki päättyy valkoiseen tahmaan, tuohon Togamin ilmeiseen vallan vertauskuvaan.


Eikä häään pidä niiden rikkomisesta.


Tokon kirjoittamat teokset mangana.


Tässä on jotain niin väärin ja niin oikein.


Tokon onnellisin hetki.


Togamin onnellisin hetki.

Toko palaa mähmäisistä pilvilinnoistaan tuntemattoman rakennuksen katolle ja toteaa hallitsevansa nyt sitä toista häntä. Ennen muinoinhan transformaatioon vaadittiin verta, pärskähdyksiä ja roppakaupalla satunnaisuutta, mutta jos kirjailija osaa pitää hurjemman puoliskonsa ruodussa, se olisi ihan positiivista. On Jackista Tokoon jotain aggressiivisuutta tarttunut, kun tyttö uhoaa murskaavansa katolle temmeltävät karhut. Toivottavasti nimenikin joskus tarttuu, sillä en taida olla Omarukaan. Mikäli Komarun nimestä väännetään vitsiä loppuun asti, arvostan sellaista.


Tokoa vain paleltaa.


Toko lukee teoksiaan ja Monokumat tappavat itsensä.

Toko ei murskaa Monokumia. Genocide Jack murskaa Monokumia. En vielä tiedä Tokon pelillisestä osallisuudesta Another Episodessa, mutta Genocide Jack on pelin toinen pelattava hahmo ja käytännössä Komarun supermuoto, japsiropeterminologialla jonkinlainen limit break, overdrive tai summon-olento. Kolmionäppäin päästää valloilleen kuolemattoman ja hypernopean sarjamurhaajan, joka tekee karhuista ylitehokkailla saksillaan neliönäppäimellä silppua. Kun neliötä pitää tovin pohjassa, tappotäti syöksyy ladatulla saksimällillä uhriensa kimppuun. Jack osaa lisäksi säntäillä ympyrästä karkuun, jos hänen täytyisi aivan välttämättä paeta, mutta mitä nyt sellaisella tekee? Jack kun säntää kohti vihollisiaan.


Press X to make these patronizing screens go away.


Tuhlaan ensin kaikki ammukseni.


Iskee kuin miljoona volttia.


Hyökkäys!


Ladattu hyökkäys!


Väistö!


Lukitus!

Normaalisti Jackin käyttöä rajoittaisi ruudun ylänurkassa roikkuva ja alati hupeneva paristomittari, jottei peli menisi täysin rikki, mutta katon tappotutoriaalissa säännöillä ei ole niin merkitystä. Vastaavasti ruudun alareunan FEVER eli ns. Lust Gauge on rajattu ja normisaksimurhien avulla täyttyvä luonnonvara, jottei toinen toistaan absurdimpia laakista surmaavia Slash Lust -animaatioita pääse spämmimään tolkuttomasti, mutta nyt tuollakaan ei ole niin merkitystä. Normitappelussa L-näppäimestä Jack lukittuu lähimpään Monokumaan ja L+kolmiolla läjäytetään yhden Lust Gauge -segmentin arvoinen Slash Lust ja L+X:llä kolmen arvoinen. Olettaisin koko Lust Gaugen sisältävän yhteensä kolme segmenttiä, vaikka FEVER-jako ei ole yhtä selkeä kuin kolmessa paristossa. FEVERin alapuolella olevista kolmesta saksesta en sitten tiedäkään.

Jackin hävyttömän tuhovoimaista luonnonvoimaa ei tarvitse kuluttaa kerrallaan loppuun, sillä aina voi hypätä lennosta takaisin Komarun pikkuhousuihin, jolloin Tokokin palaa tekoälykaveriksi pyörimään jaloissa. Tällä kertaa en perusta Tokosta saati Komarusta, sillä nyt estradi annetaan Genocide Jackin Slash Lust -kavalkadille, jonka dokumentointiin näin hieman ylimääräistä load-vaivaa, koska hupsuja variaatioita oli kourallinen ja kenties lisääkin tulee joskus, enpä tiedä. Dokumentoinnin vuoksi tapettavien Monokumien lukumäärässä on kuvakavalkadissa hiukan hajontaa.

Ensimmäinen Slash Lust!









Toinen Slash Lust!





Kolmas Slash Lust!





 

Vastassa on kaksi viiden Monokuman aaltoa. Ne kuolevat kaikki, koska tänään olen Genocide Jack. Tappotunnelmaa luo rutosti sarjamurhaajan räväkkä teemarenkutus. Todennäköisesti tästä eteenpäin säästelen Genocide Jackia niihin kaikkein vaikeimpiin massamurhakohtauksiin ja petyn niin kovasti, jos Another Episode vyöryttää kimppuuni enimmillään kaksi karhua kerralla.

Neljäs Slash Lust!







Viides Slash Lust!





Kuudes ja toistaiseksi viimeinen näkemäni Slash Lust!






OP as fuck 2/10

Komaru on Tokon ultraväkivaltaisesta alter egosta mielissään. Ehdottaisin avatarilleni tervehenkisempiä roolimalleja, vaikka kerrankin on aivan mahtavaa nähdä päähenkilöni iloisena! Olin jo ehtinyt prologissa huolestua Komarun olemattomasta hahmonkehityksestä, joka koostui lähinnä ihmettelystä ja hätääntyneestä itkeskelystä. Ymmärrettävää sinänsä henkilöltä, jota on palloteltu puolelta toiselle muuttuneessa maailmassa, mutta Komaru meinasi jäädä aika yksipuoliseksi neidoksi hädässä, koska ei yhyy kaikki on kamalaa iik -asenne kannattele koko kertomusta. Toko on Komarun huolettomasta juttelusta vähemmän mielissään, koska emme ole edes samalla vuosikurssilla tai ystäviä. Ei kai Tokoa tarvitse tästedes kutsua senpaiksi?! En ainakaan hänelle monokumartele. Veikkaisin Komarun olevan veljeään vuotta nuorempi, vaikka ei näistä animetytöistä aina tiedä.


Vähän sama juttu kuin Bruce Wayne ja Batman.


Eläkkeellä on rattoisaa.

Kun Toko on pyynnöstäni esitellyt viimeinkin oman tylsän itsensä, jottei ??? kummittele nimen tilalla koko tarinaa, Komaru haluaa kuulla lisää toisesta Tokosta, mutta Tokolla ei ole kakkoslohkostaan juuri kerrottavaa. Miksi olisikaan? Heillähän kun ei edelleenkään ole yhteisiä muistoja. Jakautunut persoona ja Genocide Jack menee Komarulle jotenkin perille, sillä ei tällä ole pahemmin syytä epäillä Tokoa, kun totaalinen hahmonmuutos käy tavallaan järkeen. Tokon mukaan olen hyväuskoinen tollo, koska sellaisia nämä päähenkilöt usein ovat.


Fiskars Fukawa.


Älä ota sitä turhan fukawasti.


Tuo nimi ei ainakaan ole tylsä.


Komarunkin mielestä Genocide Jack on epärealistinen nimi.


Tuoksahdat tänne asti.


Drastinen mutta fantastinen.


Parempi uskoa enemmän Tokoa kuin Genocide Jackia.

Komaru muistelee Genocide Jackin vilahtaneen uutisissa, ja Tokon mukaan asiasta on ollut puhetta erinäisissä talk show -ohjelmissakin. Epäilen vahvasti sarjamurhaajan esiintyneen niissä. Komaru ällistyy tajutessaan olevansa samalla katolla Genocide Jackin kanssa, mutta Toko on kuulemma kesyttänyt hurjan puolensa ja pitelee sitä Togamin käskystä aisoissa tainnutuspyssyllä. Siksi siis ne paristot ovat ruudun ylälaidassa Tokon ohimotällin mittarina! Ja kyseinen kapistus näkyy selvästi Tokon vaihtuessa Genocide Jackiksi. Sähköshokkihoidon luulisi olevan pidemmän päälle epäterveellistä persoonakontrollia, joten Toko luultavasti kuolee parantumattomiin neurologisiin vaikeuksiin muutaman vuoden kuluttua. Tämän Tokokin tietää ja tähdentää, ettei hän voi muuttua jatkuvasti pahaksi puoliskokseen. Se olisi huijausta. On hyvä, että näillä pelimekaanisilla seikoilla on oma sisäinen logiikkansa.


Hän taisi esiintyä eräässä pelissä.


Erikoisjakso Dr Philissä.


Varmaan se toinen Genocide Jack.


Lisäksi Toko opetti Jackin heittämään voltteja ja leikkimään kuollutta.


Pistoolista tuli sairaalareissu.


Seems like an overskill.


Tokon kirjallisuuskin muuttuisi dadaismiksi.

Toko tenttaa Komarua hakkeripyssystä ja Komaru myöntää Togamin pelastaneen hänet. HUOMIO! Sillä Toko näkee sielunsa tahmaisin silmin ihannoidun version tapahtuneesta. Siinä Togami on tosi komea ja miehekäs miesukko ja Komaru on onneton biojätesäkki hätää kärsimässä. Epämääräisen murinakuolauksensa jälkeen Toko muistuttaa, ettei hänen ja Togamin romanssin väliin pidä työntyä, sillä hän aikoo viedä pisteet kotiin pelastamalla Isäntänsä. Togami kun vangittiin kulissien takana – en ole yllättynyt – ja siksi Toko ylipäätään ilmestyi tänne. Eikä Komarun pidä yhtään kantaa tästä vastuuta.


Kihlajaislahja.


Eikä Komaru tajunnut pelastaa Togamia.


Onpa Togami korskea uros.


Nämä kornit tyttömangasilmät kruunaavat fantasiasegmentit.


Steins;Gate opetti alpakkamiehen olevan äklösöpö.


Ei enää sänkyfantasioita!


Demonijahti vaatii osallistujia.


Togami tietysti laski kaiken sen varaan, koska hän on niin viisas mies.

Uusi epäsosiaalinen epäystäväni on siis mielitiettynsä perässä. Komaru on kaiketi selviytymisensä perässä ja seuraavaksi tulisi selviytyä pois tästä rakennuksesta. Toko antaa suosiolla minun mennä edeltä, sillä olen aseistettu ja Tokon sarjamurha-ase on se viimeinen vaihtoehto, jossa ei sivullisilta uhreilta vältytä.


Ajattelin jäädä tänne katolle telttailemaan laskuvarjon alle.


Koska Komaru on first lady.


Mitä tämä on! Onko Toko… sankarillinen?! 

Takaisin peliin! Eli sen valikkoon, sillä sinne on ilmestynyt kaikenlaista uutta. Kartta on ollut ennenkin olemassa, mutta aiemmat mestat ovat olleet tylysti UNKNOWN. Nyt tiedän oleskelevani Tokon seurassa Towa Cityn sairaalan katolla ja ainoa suunta on alaspäin. Jokaisessa selviytymiskauhussa on tietenkin oltava sairaala, se on selvää. Silent Hill ei olisi Silent Hill ilman spastis-perverssisti hytkyviä hoitsuja, Resident Evileissä taatusti käydään zombilasareteissa sun muissa Umbrella Corporationin tutkimuslaitoksissa vääntelehtivine uhreineen, The Last of Usin sairaalaepisodi on julma ja raadollinen ja niin edelleen. Vänkä piirros Towa Cityn sairaalasta teki heti persoonallisen vaikutuksen ja odotankin innolla tulevien tapahtumapaikkojen kuvia. Kunhan ne eivät ole sellaisia värittömän ankeita hylättyjä varastohalleja. Välilehdellä ilmoitetaan myös Komarun taso ja lompakon budjetti. Expaa kertynee listityn karhukannan mukaan, eli tällä kertaa tuskin joudun ravaamaan Towa Cityä ympyrää ja kehittämään siinä sivussa jöötiinsä tukehtuvia digilemmikkejä.


Lay of the hospital rooftop land.

Kartan viereisellä välilehdellä luetellaan kyvyt. Niitä on parhaillaan hurjat yksi. Autolock avittaa tähtäyksessä, koska PS Vitalle ei tiettävästi ole PC Master Race -hiiritukea. Sama kai se on lukitusta pitää toistaiseksi päällä. Lisää skillzejä ja skill pointzeja – ainakin jälkimmäisiä – saa uusilla tasoilla ja ehkäpä niitä löytää metropolinkin uumenista.


Komaru on nyt master of autolocking.

En ole aiemmin maininnutkaan, että Komarun pyssy käyttää tuhon välikappaleinaan teknisesti ottaen totuusluoteja, jotka ovat ennen muinoin sivaltaneet argumentteja silpuksi oikeussalin puolella. Nyt ne tiivistyvät hakkeripyssyn sähkömagneettisiksi pulsseiksi ja pelivalikon kolmannella välilehdellä luetellaan kaikki käytössä olevat kudit. Tarjolla on statistiikkaa kolmen arvon arvosta. Ef. on vissiin Effectiveness, No. Number ja Sh. Shoot (?). Voisi näiden tarkat merkitykset varmaan joskus selvittää, vaikka statseja onkin vain murto-osan murto-osa verrattuna keskimääräisen Souls-pelin numerohelvettiin, mutta varsin yksiselitteisiltä nämä lukemat toistaiseksi näyttävät. Hajotusluodille on varattu myös kaksi Bling Bullet Slotia eli nähtävästi offensiivisia ammustyyppejä pystyy myöhemmin pimppaamaan. Miksi muutenkaan välilehdellä näkyisi numeraalisia arvoja?


Seikkailun lopussa Komaru kimaltelee kuin länsirannikon räppigangsta.


Komaru ei tarvitse edes ajokorttia.

Files-välilehti on tarkoitettu kaikenlaiselle luettavalle, jota selviytymiskauhuissa väkisinkin tarttuu matkaan. Eri kategoriat lupailevat kirjeitä, henkkareita, mangaa/kirjoja, sukkia (???) sekä jotain Toivon Sotureihin liittyvää. Ennakkoaavistukseni lupailevat sellaista, että kaiken keräämällä saa trophyja… ja kaikki tietenkin kerätään ja kirotaan karvaasti, jos jotain jää huomaamatta. En ole yhtään katkera siitä Goodbye Despairin viidennen luvun tehdaskoriin jääneestä pehmokumasta.


Ei tainnut olla kuvan oikean puolen pleikkarinäppäinlitania huijauskoodi, sillä mitään ei tapahtunut.

People-välilehteen on tullutkin jo mukavasti tavaraa ja siitä voi päätellä, kuinka paljon tarinassa tulee vielä vastaan tärkeää väkeä, koska kirjainkoodatut Future Foundationin jäsenet eivät ansaitse edes alaviitettä. Viimeisestä SYSTEM-välilehdestä pääsen käsiksi päävalikkoon, asetuksiin, pläräämään elintärkeää transkriptiä ja vanhoja tutoriaaleja sekä hyppäämään viimeisimpään checkpointiin (karsastan suomalaista tarkistuspistettä, ehhh… taukopaikka?) tai tallennukseen. Kaikki valikkovälilehdet ajavat asiansa ja kiinnyin erityisesti chibi-Komarun ja chibi-Tokon sympaattisiin toilailuihin, koska värikästä sen olla pitää.

Nyt kuitenkin hyppään takaisin pelaamaan. Massiivisen karhuhyökkäyksen jäljiltä kattokerros on aktiviteetista tyhjillään, mutta porraskäytävän vierellä lojuu yksi omituisimmista tallennuspisteistä, joihin olen peliurallani törmännyt. Muissa peleissä voi olla tyyliteltyjä hehkuvia rinkuloita, kirjoituskoneita ja sinisiä perhosia, mutta Another Episoden juoniprogressio tallennetaan… Monokuma-värikoodatulla ankkapotalla, jonka yläpuolella liihottelee sädekehässä kylpeviä afroamorenkelikerubeja. Kypsää. Erittäin. Toko vaatii tietää, mitä hittoa Komaru touhuaa pöntölle istahtaessaan, mutta protagonistia istunto rauhoittaa. Onhan se totta, että huussitauon jälkeen on hyvä jatkaa. Another Episodessa ei tietenkään harrasteta teinityttöjen kunnianhimoisia kakkasessioita, sillä tämä ei ole ihan sellainen peli. Tämä on vain hiukan omituisempi peli. Hiukan kyllä toivoisin tallennusta milloin tahansa, koska tuohon tottui aiemmissa osissa ja koska tuohon on tottunut suurimmassa osassa nykypelejä ja koska se helpottaisi blogausta, mutta selviytymiskauhugenressä olisi aivan liian helppoa tallennella koko ajan ja juustoilla, jos kaikki kohtaamiset hirviöiden kanssa eivät menekään täysin nappiin.


Ei minulla ole edes pieni hätä.


Komarua taitaa tänään vähän lapsettaa.


Kultainen lapsuus tulvii takaisin kyynistyneeseen mieleen.

Pelin tallennettuani lampsin portaat alas toiseen kerrokseen, jossa puljun pointti avautuu Komarulle. Siellä ja koko rakennuksessa on melkoisen pimeää. Tokon häröiltyä itsekseen hän huomaa katolle vievän portaikon vierestä alakertaan vievän portaikon, joka on säpissä, vaikka ei se sitä ollut Tokon tullessa. Porrasportista tuli voimakkaita PTSD-takaumia Trigger Happy Havocin sulkuportteihin, jotka estivät pääsyn Hope’s Peakin uusiin kerroksiin, mutta toivottavasti sairaalan toisessa kerroksessa ei sentään luuhata ensimmäistä lukua ja ensimmäisessä kerroksessa toista.


”Dark, dirty, dangerous… I’m beginning to like this war!”


Toko luottaa vain Monokumiin.


Va-Va-Valuse!


Halpaan menit.

Täällä ei olla kovin pitkään, sillä lääniä ei ole liiemmälti. Sairaalan kartta vähän hämää, sillä sitä jotenkin olettaisi, että kaikkiin kartalla näkyviin paikkoihin pääsisi, mutta valtaosa käytävästä ja huoneista sijaitsee pelialueen tuolla puolen eikä sinne ole mitään asiaa… ellen tietenkin ole missannut jotain oleellista. Käytävän väliovet kuitenkin pysyvät suljettuina ja suuntia on käytännössä yksi.


Lay of the hospital 2F land.

En silti suuntaa sinne heti, koska tässä on jopa potentiaalia pikkuruiselle sivuseikkailulle, sillä käytävän aulassa lojuu pari onnetonta ruumista ja niitä voi halutessaan tutkia. Siitä käynnistyy valinnainen juttutuokio, jossa aiheena on Tokon hurmekammo, josta aisaparini yrittää sinnikkäästi päästä eroon ja kasvaa ihmisenä tai animeolentona Isännän käskystä. Jos Tokosta tulee jonakin kauniina päivänä ihan tavallinen ja yhteiskuntakelpoinen nuori nainen, en tiedä mihin uskoa.


Hän vain kompastui veripussiin.


Sitten Tokoa vasta pelottaisikin, jos se olisi väriltään oikeaa.


En vieläkään tiedä, onko Genocide Jack naisellinen vai miehekäs.

Nyt täytyykin heti kättelyssä korjata puheitani, sillä Another Episoden alussa veikkailin kaiken dialogin olevan ääninäyteltyä, mutta näihin valinnaisiin keskusteluihin tämä ei päde. En tietenkään tiedä kuinka paljon valinnaista sisältöä pelissä tulee vielä olemaan, mutta nyt tämä puolinäyttely jää väkisinkin vähän omituiseksi vedoksi, sillä siinä missä täydellinen ääninäyttely oli ykkös- ja kakkososassa harvinaisempaa herkkua, tässä episodissa nämä vajaat keskustelutuokiot jäävät hassusti… no, sivuosaan, kuten kaiketi kuuluukin. Olisiko silti liikaa vaadittu, että ihan kaikki myös puhuttaisiin? Ei näissä stock-reploissa ja äännähdyksissä silti pahemmin vikaa ole. Kokonaan puhutun prologin jälkeen tästä vain jäi ontto olo. 

Se oikea määränpää sijaitsee mutkan takana ja astun Power Supply Roomiin supplyatakseni poweria muihin roomeihin. Täräytän liikeluodin viattomaan punaiseen nappulaan ja valaistun valosaasteesta sairaalan herätessä eroon, vaikka kaikki muut täällä ovat kuolleita. Nyt täällä jopa näkee johonkin ja voi työntää kätensä maanisesti puksuttaviin virtageneraattoreihin. Yhytän lisäksi lähihyllyltä tuikkivan valkoisen valoefektin, joka merkitsee tässä ja niin monessa muussakin pelissä poimittavaa roinaa. Tekstipätkässä kerrotaan sairaalan postmonokalyptisista kauheuksista irvokkaine suolenpätkineen. Tällainen piristää aina.


Jotenkin tästä tulee mieleen Deadly Premonitionin ensimmäinen varsinainen pelivaihe. Pitäisi ne muutkin pelivaiheet joskus läpäistä.


Ja sitten aktivointinappula lähti liikkumaan ympäri seiniä.


Vain puusilmä ei huomaisi.




COMBAT SHOCK

Tokon kieltäydyttyä ammuskelusta palaamme käytävälle, jota asuttaa kaksi Monokumaa. Lymyilivät luultavasti ensivisiitillä pimeydessä tai kömpivät rakennukseen katon kautta. Vahvistin karhujen olevan suhteellisen putkinäköisiä, sillä joutilaat karhut vain tähystelevät puusilmäisinä paikoillaan, kunnes astun niiden näkökenttään. Eivät kaikki Monokumat ole yhtä tolloja ja ankeita esimerkkejä copypasten voimasta, mutta tämä yksilö oli ja muistutti kaikkialla vaanivasta kuolemasta. Ammuin nallea punasilmään ja saman kohtalon koki portaikon luona seuraavakin. Nyt kilahdin tasolle 2, kepeät 97 jäljellä.


Aiheuttavat vuosisadan flunssan.


Ammun käskemättäkin.


Ammuin käskemättäkin.


Monacalle lisää valtaistuimia.

Portti on yhä kiinni, mutta se liukuu auki, kun sen luona käy. Tyttöduo ei puhu juhlavia vaan astelee alakertaan. Siellä odottaa yllätys, joka shokeeraisi herkemmältä kakat kureliiviin, sillä heti nurkan takana oikealla möllöttää splatterin peittämä Monokuma. Peräännyn sen lounasetäisyydeltä ja räiskin sen hengiltä vähän sinnepäin, koska ammuskelusta tulee hiukan hankalampaa ahtaammassa tilassa, jossa mölli ryllyää kohti. Tekosyitä! Sen paremman Korean kloonilabroissa kasvatettu esports-mestaripelaaja punasilmätappaisi kaikki ’Kumat yhdellä sormenkynnellä.

Perääntymisen ja uljaan taistoni aikana huomasin myös ensimmäistä kertaa, miten tekoälyn ohjastama Toko reagoi vaaratilanteisiin. Tyttöpolo menee söötisti kyykkymyttyyn ja hautaa käsillään olemuksensa mahdollisimman huomaamattomaksi. En olisi koskaan uskonut kuvailevani Tokoa söötiksi, mutta tässä sitä nyt ollaan. Genocide Jack on toki se söötein waifu. Toko menee tarkemmin sanottuna aina kyykkyyn, kun Komaru alkaa sohia pyssyllään. Eipähän ole tiellä ja tästä saa myös tekosyyn sille, miksi karhuarmada ei näyttäisi koskaan säntäävän tekoälykaverin kimppuun. Vastaavasti Genocide Jackin ohjaksissa Komarun selviytymisestä ei tarvitse näillä ennakkotiedoilla perustaa, koska vihollisten jakamaton huomio keskittyy vain hypervaaralliseen uhkaan. Pelien irralliset suojelutehtävät ovatkin yleensä sen verran ankeita, ettei niitä tarvitse Another Episodessa kokea, koska avuttoman yhdestä tällistä disintegroituvan nörttitytön hyysäys kävisi nopeasti vanhaksi.


Komarua ei prkl säikytellä.

Kun tekoäly-Tokosta on nyt puhetta, jatkan aiheesta vielä vähän, jottei näitä tarvitse myöhemmin mainita. Ehdottomasti tärkeintä Tokossa on, ettei hän ole pahemmin tiellä ja jos hän onkin tiellä, hän tajuaa siirtyä sivuun ilman kymmentä YOU’RE IN MY WAY, SIR:iä. Toko seurailee Komarua suht uskollisesti parin metrin etäisyydellä ja sairaalan käytävillä oli hämmentävän hauskaa testailla tyttöjen keskinäistä vipellystä, koska hahmoanimointi on Another Episodessa yllättävän sulavaa ja orgaanista. Yleensä kun selviytymiskauhuissa ohjastetaan ihmisen muotoista panssarivaunua. Ihan erityisesti arvostan todella pikkuruista yksityiskohtaa, jota ei välttämättä edes huomaa, mutta jos neuroottisena seisoskelevaa Tokoa katsoo tarkkaan, hänen ylävartalonsa värisee pelosta. Siis sen vuoksi, että häntä pelottaa, eikä sen vuoksi, että häntä katsoo tarkkaan. Toki keskityn yleensä varsinaiseen peliin enkä kääntelemään kameraa tyttöjeni lähelle… tai ketä minä muka huijaan?

Sairaalan ensimmäisestä kerroksesta on jälleen evätty pääsy käytävänpätkälle ja pariin huoneeseen, mutta talsittavan maaston lay of the maastoland on aavistuksen yläkertaa mutkikkaampi. Ensinnäkin osa käytävästä on luhistunut ja koska nämä tyhmät tytöt eivät osaa laskeutua noin metrin syvyiseen kuoppaan ja kavuta toiselle puolelle tai hypätä yli – tämähän kuitenkin on selviytymiskauhu eikä tasoloikka – minun täytyy astua huoneeseen, jonka toisesta ovesta pääsee toiselle puolelle.


Lay of the hospital 1F land.

Mutta tämä huone ei ole vain pelkkä mutka, sillä siellä odottaa monolapsi! En tiedä, onko kyseessä sama lapsi, joka naureskeli ajat sitten leikkipuiston leikkihökötyksessä ennen kuin Future Foundationin agentit syötiin, tapettiin ja raiskattiin, tässä järjestyksessä, mutta vähintäänkin pentu on samasta muotista veistetty. Minulla ei ole mitään käsitystä, keitä tai mitä nämä lapset ovat, mutta olettaisin heidän olevan Toivon Soturien paratiisin uudisasukkaita. Monokumathan tappavat vain aikuisia ja Towa Cityn aivopestyt lapset saavat hassun kypärän ja ovat ahdistavia ja kaikkea. Tämäkin kakara vain hihittää itsekseen. Toko tietää sen verran, että nämä lapset puhuvat vain ikätovereilleen. Genocide Jack ei ole rappeuttanut hänen moraalikompassiaan liikaa, joten Monokuman valitut lapset on syytä jättää rauhaan, koska ei tämäkään yksilö mitään tee, seisoo ja nauraa vain, vähän kuten kaikki lapset minulle tai siis.


Toivon Soturien fontti pätee siis kaikkiin kersoihin!


Lapsityövoimaa.

Komarulta lienee jäänyt vankeudessa joulu väliin, koska hän kiinnittää huomiota lahjapakettiin ipanan vieressä. Samaa näköä kuin siinä lahjassa siellä Toivon Soturien tukikohdassa, käärepaperikin väriltään identtinen. Another Episode muistuttaa avuliaassa tutoriaalissa pelaajaa asiasta, josta pelaajien syvät rivit lienevätkin tietoisia (alkupuolen alituisille tutoriaaleille ei voi olla vihainen, koska niissä on hupsua sanailua). Luoteja ei ole loputtomasti. Niitä sekä hiparisydämiä ynnä paristoja saa täydennettyä joko tällaisista paketeista tai tuhotuilta Monokumilta. Rahan laatikoitumisesta en vielä tiedä, mutta putoaa sitä ainakin karhujahdista.


Se on näemmä laatikko.


Tired of tutorials? Upgrade now to Spike Chunsoft Tutorial Premium and let us play the game for you!

Hajotuslippaan täydennettyäni monolapsi pinkaisee pois ja Toko arvelee hänen noudattaneen vain käskyjä. Toivon Soturit helpottavat demonijahtiaan liikaa, kun saan nyt jo lisää luoteja. Ovatkohan edes perillä siitä, että Komarulla on saksiässä hihassa?


Lapsilla luultavasti dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

Palaan kakkosovesta käytävälle ja kimppuuni hyökkää samanaikaisesti kaksi karhua! Kestää niillä tovi löntystää luokseni, mutta kapealla käytävällä iski silti lievä paniikki, kun en saanutkaan täysosumia ja sitten ne hengittivätkin jo kynnet ojossa vieressä. Perusosumat kun eivät liiemmin niiden riehumista hidastaneet. Muljahdin kaksikon ohi melko täpärästi ja ammuin ne seulaksi; neljä kutia kumpaankin, kun minulla ei ollut silmää (geddit?!) yksityiskohdille. Hirvittävää tuhlausta, kohta olen nesteessä.


Johan minä jo tapoin nuo yläkerrassa ja aika monessa muussakin paikassa.


…And the sky was full of stars, and every star was an exploding typo – one of Spike Chunsoft’s.


Ei jumalauta ei helvetti Mikan Tsumiki. 

Oikea suunta on suoraan eteenpäin, mutta sivuovi vokottelee minut peremmälle. Siellä ei odota väijytystä… vaan kaksi kerättävää tekstinpätkää. Ensimmäinen kertoo Towa Cityn mellakasta ja toinen on oikeastaan kirja, joka kertoo jakautuneesta persoonasta. Pupillini laajentuivat puoli metriä ottaessani selvää, että Billy Milligan Royale ei ollutkaan vain pelkkää japsit keksivät hassun satunnaisen nimen -hassuttelua, sillä Billy Milligan on – tai oli – ihan oikea henkilö! Kaikkea sitä oppii videopeleistä.


En tainnut tarpeeksi alleviivata, että 3D-hahmomallit ovat tyylitellyksi käsikonsolipeliksi hienon näköisiä.


Kaikkialle se Hope’s Peakin vuosikurssi #77 ehtiikin.




Lukisin.

Toko ottaa aiheesta nokkiinsa, sillä tämäkin opus lienee joutavan kioskikirjailijan käsialaa. Äärimmäinen kirjailijaihme ei näin kehnoa ja dissosiatiivisia identiteettihäiriöisiä loukkaavaa kirjallisuutta lue. Komarulle tulee mieleen kysyä, onko Genocide Jackista vaaraa hänelle, mutta Tokon mukaan paha puolisko tappaa vain söpöjä miehiä. Toko tulkitsee Monokuma-tapot vain karhujen särkemisenä. Eihän Monokuma ole varsinaisesti elollinen olento. Mitä Komarun uhkailuun tulee, Toko olettaa Jackin vain uhkailleen, ellei Komaru olekin oikeasti poika. Mistä sitä ikinä näistä tietää? Vaikkakin Komarun sukupuoli on selkeämpi kuin Chihirolla. Sankarini häkeltyy ja valmistautuu riisuutumaan todisteeksi, mutta ihan näin pitkälle ei tarvitse mennä. Harmi sinänsä, tästä olisi voinut tulla jotain suurta.


Spike Chunsoftin sietäisi hävetä!


Kukaan ei ole täysin turvassa samalla pallonpuoliskolla Genocide Jackin kanssa.


Ai siksi minunkin luotini ovat hajotusluoteja eivätkä tappoluoteja.


Hooray! Question mark?


Koko maailma tai ainakin minä haluan.


Komaru ei näyttänyt pilailevan.


Komaru on erikoistunut blondivitseihin. 

Palaan käytävälle ja siirryn tarkkkaamoon (sic! Oikolukiko kukaan näitä seiniä?!), joka on kuin suoraan Twin Peaksin transdimensionaalisesta Black Lodgesta shakkilattialla. Antisairaalamaisesti sisustetussa huoneessa on tasan yksi kiintoisa asia ja se on pelipömpeli nimeltä MONOKU-MAN, Danganronpan vastine Pac-Manille, ainakin nimellisesti. Pelillisesti minipeli toimii hiukan eri tavalla… vai voiko tätä edes kutsua minipeliksi? MONOKU-MANissa kaapataan liikeluodilla valvontakamera, jolla tähystellään ilmakuvana erityisen vaarallisen alueen vaaroja ja sairaalan aula on täynnä Monokumia. Tehtävänä on löytää lievimmän vastarinnan polku varman kuoleman tai ainakin pitkitetyn taistelun seasta, sillä tuohon Kuma-kontingenttiin kuluisi joko runsaasti turhia luoteja tai erittäin äkämystyneen Genocide Jackin Duracellit. En kokeillut epäonnistumista, mutta koska sääntönä on olla paljastumatta, arvelen kämmistä välitöntä Game Overia.


Beacause you are a typo.


Eihän täällä ole edes hiekkalaatikkoa.


Tämähän muistuttaa ihan The Last of Usin Left Behind -DLC:tä.


Peli tajuaa vitsailla runsaille tutoriaaleilleen, arvostan tällaista.


‘Cause I got MONOKU-MAN fever, it’s drivin’ me crazy.

Varmasti kamerakontrolliin tulee jatkossa lisääkin elementtejä, sillä ruudun yläreunassa on luotiluettelo. Liikeluodilla esimerkiksi voisi aktivoida asioita, havaintoluodilla löytää salareittejä ja linkkiluodilla siirrellä karhuja pois tieltä, mutta tämä kaikki on vasta spekulointia, sillä juuri nyt voin vain vieritellä kameraa ja päätellä, mihin kannattaa liikkua. Jos fiksu reitti unohtuu, Select-nappulasta voi hypätä lennosta takaisin seuraamaan reaaliaikaista kuvamateriaalia, mutta Komaru ja Toko jäävät alttiiksi vaaroille. Juuri nyt pöljät Monokumat vain pönöttävät paikoillaan, joten niiden näkökenttään ei parane astua. Oikean reitin löytää sokeakin, mutta haasteet todennäköisesti vain tästä eteenpäin haasteutuvat.


Komaru ei anna Tokon pelata.


Mono Escape: Mono Kuma Dilemma.


Impressionistisia taideteoksia.


Aulassa voisi räjäyttää ydinlatauksen eivätkä karhut lotkauttaisi korviaan.


Vielä on mahdollista, että kaikki menee pieleen.


YOU’RE WINNER!

…Sillä seuraavalla kerralla Towa Cityn karhuisevat kadut kutsuvat.