241 - Another Episode - Luku 1, osa 2

Heti alkuun jälkeenpäin lisätty huomautus kuvista, joiden parissa vietin ylimääräiset puolitoista tuntia, koska UltraIMG ei ole niin täydellinen kuvapalvelu kuin syöpä-Imgurin korvikkeesta oletin. En siis käytä enää Imguria, koska jostain käsittämättömästä syystä Imgur hotlink-bannasi koko Pelit.fin eli toisin sanoen sinne upotetut Imgur-kuvat eivät näy. On minulla ennenkin ollut lieviä ongelmia kuvien latailun kanssa, mutta tämä meni jo naurettavaksi. Osa kuvista duplikoitui ja kaikkein käsittämättömintä oli, että jotkut kuvat korvautuivat joillakin aivan muilla kuvilla, jotka eivät liittyneet MITENKÄÄN Danganronpaan. En halunnut blogiini mitään saatanan Pixar-brändättyjä vaatteita, lasten kuvakirjoja, ei-monokumaisia teddykarhuja ja jopa yhtä härskiä eroge-kuvaa.

Teoriani on, että jotkut vajaaälyiset mongoloidit ovat latailleet samoihin aikoihin omia herttaisen yhdentekeviä kuviaan, kun itse dumppasin 170+ vaivalla ottamaani Another Episode -kuvaa nettiin... ja jostain syystä noiden totaalisten urpojen ja minun erinomaisen tärkeiden kuvakaappausten linkit ovat yhdistyneet. Seurasi siis ihan liikaa häslinkiä ja blogin pari kuvaa jopa vaihtoivat retroaktiivisesti muotoaan umpiturhaksi roskaksi, jota tuijottaessani toivoin verisesti murhaavani kuvien lähettäjät. Olen normaalisti joviaali ja rauhallinen tapaus, mutta täydellisessä maailmassa kuvaongelmia EI SAA OLLA. Jos joku sankari bongaa täältä kuvien seasta jotain omituista, joka ei ole Danganronpa-omituista, voi huomauttaa minulle!

***

Komaru ja Toko ovat alhaalla, mutta eivät ulkona Towa Citystä, vaikka ovatkin nyt ulkona Towa Cityssä. Onneksemme kimppuumme ei hyökätä kynnet ojossa välittömästi. Maailmanlopun metropoli on ohjastamalleni neidille tuntematonta maaperää, mitä Toko kummastelee, mutta oikeastaan Komarulla olisi syytä kummastella Tokoa, joka tunsi hänet nimeltä ja tiesi hänen asuvan täällä vankeudessa. Tokon tiedot tulivat kopterimatkalla Isännältä, ja Komaru arvaa tytön olevan Future Foundationin leivissä.


Näyttää Turulta ruuhka-aikaan.


Backstory of my life.


Sanoi kyeehahaha, mikä jäi kaivelemaan.


Elementary, dear Toko.

Niin Toko onkin, tosin harjoittelijana. Siksi hänellä on yhä tuo Trigger Happy Havocista tuttu kolttu, jota ei liene koskaan pesty, mutta se saa luvan väistyä virallisten vermeiden tieltä, kunhan Isännälle todistetaan Genocide Jackin pysyvän lopullisesti Tokon lieassa. Eli ei enää turhia sarjamurhia. HUOMIO! Tokolla on asiasta limainen näkemyksensä. Vaikka petiromanssi kierrätetäänkin, hempeilyjuustoilu ja kohtalosta huokaileva Togami huvittivat jälleen ihan liikaa. Röh röh & silleen.


Genocide Jack ei näyttäisi univormussa hyvältä.


Togamilla olisi varaa jääkaappipakastimen kokoisiin henkivartijoihin, mutta aina on Toko.


Togamin plantaasilla märehtii waifuja.


Porsaita Togamin oomme kaikki.


Mutta saako Genocide Jack koskaan virallista asemaa?

Komaru ei kalpene kuolaukselle, mutta aina ja kaikkialla parjattu Toko pahoittaa silti herkän ja häiriintyneen mielensä, koska jopa Aoi ja Hiro, nuo hänen niin kovasti arvostamat viisaat ihmiset, saivat Future Foundationin riveissä virallisen jäsenen aseman. Toko angstaa, ettei hänellä ole ollut koskaan ystäviä, ja pelkkä tollokaksikonkin muistelu ärsyttää. Tulisikohan tällä taipaleella Komarusta hänen ensimmäinen ystävänsä…? Komaru kuitenkin ihailee, kuinka paljon Toko välittää Togamista, vaikka suhdetta voisi pitää lähinnä yksipuolisena stalkkauksena.


Vain jokseenkin hupsulta.


He maksoivatkin jäsenmaksun.


Tokolla on Genocide Jackin kokoinen henkinen stigma.


Jos Komaru välittäisi yhtä paljon veljestään, se olisi insestiä.

Toko päätyi Towa Cityyn Isäntänsä perässä hiukan epämääräisissä olosuhteissa hiippailtuaan Togamin kopterin kyytiin, eikä hän kerro suoraan, miten sai tietää tämän kidnappauksesta, mutta Toko sivuuttaa kuulustelun vaatiessaan tietää Komarun aikeista. Vaikka Toko onkin Isäntänsä perässä, Komaru ei oikeastaan tiedä, mitä itse haluaa. Pako tuntuu mahdottomalta, koska häntä riivaa jatkuva kuolemanpelko. Hän on jo muodostamassa kainoa pyyntöä, mutta Toko arvaa, mitä ajetaan takaa, ja lupaa pysyä messissä, koska se on hänen FF-tehtävänsä. Komaru säntää halaamaan Tokoa ja kiittelemään tätä niin lämpimästi, että jopa tällaisen kaltaiseni sarkastisen kyynikon sydän suli silkasta söpöilystä. Toko on tunteenpurkauksesta tietysti hämillään, koska vahvasti oletan, ettei Isäntäkään ole koskaan halannut häntä.


Kuolleisuus kaupungeissa on tilastollisesti maaseutua korkeampaa.


Onpas fatalistista.


Et ole sama Toko Fukawa kuin Trigger Happy Havocissa, mitä tämä on!


Olisi tullut vaivautunut hiljaisuus, jos Komaru olisi tavannut Hiron.


Johtopäätöksenä Toko on jumala.

Tokolla on Isännän suhteen suunnitelma, mutta onko Komarulla pakosuunnitelmaa? Protagonisti muistelee agenttitapaamistaan, jossa valkeni Towa Cityn sijaitsevan saarella, joten Komaru päättelee, että pakkohan täällä on olla silta vapauteen. Mikäli siis tämä mesta sijaitsee riittävän lähellä mannermaata (tai Japanin tapauksessa saarimaata) eikä tuhansien kilometrien päässä merellä. Toko muistelee nähneensä jossain täällä suuren sillan, joten sinne suunnataan seuraavaksi.


Tokon suunnitelmana on mennä kyykkymyttyyn.


Kun Togami vilahtaa horisontissa, Toko poistuu välittömästi.


Tuohon roskakoriin tuolla nurkassa.


Ei tuo onnistunut Jabberwock Islandillakaan.

Vasta nyt Another Episode alkaa tuntua peliltä eikä vain sen pitkitetyltä tutoriaalilta, sillä matka rappioituneen kaupungin halki on suppeaan sairaalaan verrattuna melko polveileva ja pitkä. Karttakuvakin jo vakuutti näennäisessä mutkikkuudessaan. Toki reitti vaikuttaa mutkittelusta huolimatta kärjistetysti viivasuoralta, mutta illuusio vapaudesta miellyttää, koska pieniä vähemmän välttämättömiä sivureittejä tulee vastaan tuon tuostakin. Kaikkialla ei ole pakko käydä kääntymässä, mutta minähän käyn ja käännyn. Välillä kun löytää jotain hyvin levotonta, kuten lisää hämmentäviä viestejä, joista ensimmäisen nappaan näppeihini heti sairaalan nurkilta räjäytettyäni pari raatoa silpovaa otsoa.


Lisää pitkitettyä tutoriaalia! Otin tosin asiasta jo itse selvää sairaalassa.


Lay of the riverside land.


Oikeasti Toko asuu tuossa motellissa, johon on naulattu ihminen.


Tehän voisitte viedä hänet sairaalaan, joka on tuossa vieressä.




Paras tarina, jonka olen koskaan lukenut.

Towa Cityn karujen katujen tarpominen miellyttää visuaalisuudellaan, sillä johan jo erinäisillä laitoskäytävillä onkin tarvottu. Maisemissa näkyy Pisan kaltevia pilvenpiirtäjiä, crashbandicoot-rotkoihin katkeavia katuja, hylättyjen kauppojen julkisivuja, autonromuja, ruumissiluetteja ja lisää ruumissiluetteja, polkuja kätevästi blokkaavia satamakontteja ja kun sairaalasta talsii jonkin matkaa eteenpäin, silta alkaa häämöttää kaukaisena kiintopisteenä. Graafinen yleisilme on danganronpamaisen vinksahtanutta mittasuhteiden vääristymissä ja audiopuolella raikaa päävalikon variaatiostakin tuttu Wonderful Dead 001, jota ei ole vielä soinutkaan, mutta kaduilla se pääsee oikeuksiinsa, koska tässä on kieltämättä suuren seikkailun tuntua. Aiemmissa peruspelivaiheissa on soinut esimerkiksi hämärän naishyminän säestämää biittihimmailua, jota en tähän hätään lähde etsimään Youtubesta.


Banksy was here.

Sairaalan pihan lintukodosta on astuttava tuntemattomaan ja reitti kääntyy pian jokiraitille, mutta tielle on jumittunut futuristis-aerodynaaminen sähköauto. Toko ehdottaa koslan siirtämistä taikapyssylläni ja sehän siirtyy kätevästi liikeluodista. Autoja ei voi kontrolloida tarkkaan, sillä ne sysäytyvät hurjaa vauhtia suoraan eteenpäin, mutta eipähän ole enää tiellä. Täällä myös huomasin olevan elämää, sillä Monokumien lisäksi monolapset ovat vallanneet kaupungin. Kloonatuista kypäräkersoista ei ole mitään vaaraa, sillä he touhuavat omiaan: istuskelevat konttien päällä, pomppivat ruumiiden päällä, juoksentelevat ympäriinsä ja häröilevät minkä ehtivät. Aika velikultia.


Etkö jaksa työntää?


Kyllä minä niin mieleni pahoitan näistä solvauksista.


Sinullakin vissiin aika tylsää siinä.


Legot eivät kelvanneet.

Nappaan jokiraitin umpikujan lahjapaketista lisää ammuksia, joilla lahtaan Monokuman ja käännyn takaisin kohti kaupunkia. Seuraavalla kadulla tulee vastaan kolme Monokumaa, joista viimeinen jopa yllätti minut kyyhöttäessään piilossa, mutta minun sijastani karhu sai kuonoonsa. Osumatarkkuuteni osuu näemmä aina silloin tällöin karhujen häränsilmään, mutta en taida viitsiä dokumentoida jokaisen kohtaamisen tarkkoja osumakohtia.


Silkkaa monorkismia.


Nyt vasta huomasit.


Vertaisin tätä Korkeasaaren karhuaitaukseen.

Kun risteyksestä kääntyy vasemmalle, päätyy katurotkon reunalle, jonka toiselta puolelta pääsisi takaisin sairaalalle, mutta ainakin umpikujasta löytyy lisää korkeakirjallisuutta Tokon kritisoitavaksi. Tämäkin roskanide on jonkun animenörtin käsialaa, koska Toko kyllä tietää, mistä aiheista kellarinörtit kirjoittavat. Komaru otaksuu dissauksen perusteella olevan itsekin animenörtin fantasiaa aseistautuneena lukiowaifuna, mutta Toko ei halua Isäntänsä pyssyä yhdistettävän nörtteihin. Hakkeripyssystä jutellaan muutenkin, kun tyttöni ei ihan tajua, miten se tarkalleen ottaen toimii. On sille kyllä looginen selitys sähkömagneettisine kanjipulsseineen, tavallaan, mutta pyssy ei kuitenkaan ole yleispätevä kaikki ongelmat ratkova Sveitsin armeijan linkkuveitsi. Ei ainakaan vielä. Tokon mukaan pyssy on vasta tutkimusprojektiasteella, joten eiköhän näitä massatuoteta Future Foundationin tarpeisiin jossain kaukana tulevaisuudessa Mono-sotaa varten.




Joka rikostarinassa tulee kuolla viikkoa ennen eläkepäiviä.


20 % idiootteja.


Nyt kun mainitsit.


”Stand back, I’m Anthony Sullivan.”


“Yeah, it’s like a camera… You just, you point and shoot, right?”


Oletin David Bowie -huumoriksi, mutta Crystal Bowie tai siis Crystal Boy on tiettävästi sankarin arkkivihollinen Cobra-mangassa.


Ikä ei estä kulttuuriviittausknoppeja.

Mutta takaisin oikeaan suuntaan, johon on helppoa suunnistaa, sillä jostain syystä kadulla törröttää mekaaninen Monokuma-henkilö, jonka avulias nuoli osoittaa kohti ovea. Johdattelevatko Toivon Soturit meitä oikeaan suuntaan tässä demonijahdin esteradassa? Koska japanin opintoni ovat yliopistolla alkutekijöissään, yritin kovasti tulkita, mitä kanjeja mekanokumaan oli kirjoitettu, mutta toistaiseksi oppimillani 46 perushiraganalla ei kovin pitkälle pötkitä. Kiinnitin myös Towa Cityn kaduilla huomiota kaikennäköisiin kauppojen nimiin sun muihin kyltteihin, mutta enhän minä niitä osannut lukea. Taatusti ovat täynnä Spike Chunsoftin omituisia sisäpiirivitsejä.


En minä nyt tuohon roskikseen mene.

Oven tuolla puolen sijaitsee… rakennustyömaa. Tontille ollaan näköjään pykäämässä kerrostaloa, mutta rakennusprojekti jäi maailmanlopun vuoksi kesken. En piittaa kontin päällä istuskelevasta kakarasta, sillä sen viereinen loota on kiintoisampi, koska sen päälle voi kiivetä yhteistyön voimin. Toko vain toivoo, että olen pessyt käteni. Kun tytöt auttavat toisensa ylös, mieleeni muistuivat ne kaikki muut kolmannen persoonan seikkailupelit, joiden parivaljakot auttavat toisiaan kiipeilyssä tismalleen samalla tavalla.


Et taatusti uskalla istua tuolla korkeammalla.


Käytkö itse suihkussa, mitä?


Toko ei halua nähdä panty shotia.

Kun lootan toiselle puolelle on kavuttu, seuraa yllätys! 

00:07 Olipa lussu kranaatti.

***


OH MY GOD JC A BOMB.

Vai että Another Episodessa taistellaan tylsästi vain Monokumia vastaan? Ovat nämä raskaasti panssaroidut robokarhut myös Monokumia, mutta niitä voisi kutsua nimellä pommikuma. Pommikumat viskovat tassuistaan kranaatteja. Tällä pelisessiolla en ole selvittänyt, osaavatko ne hyökätä myös kynsillään, koska olen pitänyt pommihulluihin useamman jaardin hajurakoa. Pommit nimittäin tekevät räjähtäessään kipeää ja vievät Komarulta kaksi sydäntä, mutta karhuryhmän räjähdesihti on vähän sinnepäin ja räjähteet tekevät tuhoa viiveellä. En ole myöskään selvittänyt matemaattisen tarkasti, vaikuttaako panssarointi pommikumien kestävyyteen, koska sihtini on yleensä osunut joko silmikkoon tai selässä keikkuvaan räjähdysalttiiseen säiliöön. Punasilmä tappaa tietenkin aina laakista ja pommikuman kohdalla kuolema tarkoittaa sitä, että pommiotso retkahtaa selälleen, selkäsäiliö alkaa säkenöidä ja kuuluu pum. Räjähdysaaltoon joutuvat karhut saavat kyytiä ja juuri näin kävi tälle pommiduolle. Odotan jatkossa hulppeita ketjureaktioita. Sadisti sisälläni tirskui, kun Komarun perässä pyörivä Toko sattui saamaan pelisession aikana muutamaan otteeseen kranaatista ja tyttöpolo lenteli voihkien ilmojen halki.


Pommikuma luhistumassa mikropieneksi mustaksi aukoksi.

Raksalla ei ole toistaiseksi muuta funktiota kuin toimia pommikumaesittelynä, sillä kavuttuamme takaisin laatikkopinoille reitti vie takaisin kaduille. Tämä kadunpätkä on pohjoisesta railon halkoma ja etelästä konttien tukkima. Välitöntä karhuvaaraa ei ole, mutta sähköauton voi työntää syrjään ja napata kujalta uuden kyvyn. Olennaisinta kuitenkin on vieressä kohoava urbaani Towa Cityn hotelli, joka värikkään Monokuma-brändäyksensä vuoksi voisi olla suoraan Las Vegasin Stripiltä. Toko nurisee kälyisestä hotellimatkasta, mutta muutakaan reittiä lähestyvälle riippusillalle ei ole.


Togami ei vetäisi Tokoa ylös.


Yöpyisin mieluummin hostellissa.


Sinun vuorosi oppia nimeni.


Max HP +1 (SP 4). Vaatii sen verran SP:tä, että en vielä käytä.


Voimme myös juosta tai moonwalkata.

Hotelli on ihan oma pienoiskenttänsä, koska sen huomaa uudesta kartasta. Kaksikerroksinen rakennus on aavistuksen mutkikkaampi ja suurempi kuin sairaala, mutta silti varsin suoraviivainen kokemus, koska hotellit harvemmin ovat perusrakenteeltaan järin erikoisia. Towa Cityn hotellissakin kompataan pitkillä käytävillä ja muutamassa umpeen naulaamattomassa melko identtisessä hotellihuoneessa. Uutena pelillisenä funktiona käytäviltä löytyy toisinaan Trigger Happy Havocista tuttuja MonoKoneita, jotka eivät pudottele rahasta lahjoja. Sen sijaan ne pudottelevat liikeluodista satunnaisia hyödykkeitä, kuten luoteja, sydämiä ja paristoja, mutta vain kerran.


Lay of the hotel 1F land.


Kyllä on huonoa palvelua täällä.


Pelikin on kyllästynyt tutoriaaleihin, koska tuo virke ei pääty enää huutomerkkiin.


Leijuvilla esineillä roskaaminen on töykeää.

Eteisestä kavutaan kakkoskerroksen käytävälle, jossa pari monolasta säntää heti karkuun. Seinälle pultatuista puhelimista Komaru saa fiksun idean, jonka Toko lyttää välittömästi. Toko ei luota virkavaltaan, joka ei pelastanut silloin joskus murhaleikin osanottajia, ja sitä paitsi tässä todellisuudessa kaikki yleinen kommunikointi on katkennut. Pitäisihän Komarun tuo tajuta. Samaten kuin heti nurkan takana odottava Monokuma, jonka vuoksi menetin ihan virallisesti enkä testimielessä ensimmäistä kertaa sydämen, koska kynnet sivaltavat lopulta melkoisen nopeasti. En tyytynyt nössöilemään, sillä tallennuksen latauksesta minut olisi heitetty takaisin sairaalan pihalle. Minulla oli kyllä pätevä syy saada turpiini, sillä jäin toljottamaan epäuskoisena kimppuuni hyökkäävän karhun hoopoa kokinhattua. Jostain kumman syystä hotellin kaikki Monokumat (paitsi pommikumat) ovat kokkeja. Teruteru olisi ylpeä.


Lay of the hotel 2F land.


Seinämän ja katon valtava repeämä on sinänsä mielenkiintoinen, koska toinen kerros ei ole hotellin ylin kerros, mutta ei aukosta mitään ylempää hotellia näy.


Soitetaan Pekka Saurille, hän kyllä ymmärtää ahdinkomme.


Genocide Jack ei ole rikollinen, hänet on vain ymmärretty väärin.


Kokeillaanko savumerkkejä?


Jack voisi ilmaista saman nätimmin.


En huomaa näin läheltä.

Vaikka hotellin käytävät eivät järin kiintoisia olekaan, kiinnitin huomiota yleisen rappion ja tukittujen ovien lisäksi seinään naulattuihin siviileihin. Näkyi niitä rakennuksen ulkopuolellakin, mutta vasta ahtaissa sisätiloissa sisäistin irvokkaan kuvaston. Samalla käytävällä tulee ennen mutkaa vielä pari karhua vastaan ja lisäksi piipahdan ensimmäisessä avonaisessa sviitissä.


Kuinkas roikkuu?


Teidänhän piiras palaa pian pohjaan.

Huoneen pöydältä löytyy luettavaksi jonkun sporttispeden elämäkerta, jota Toko ei suoraan kritisoi, mutta kaksikko pysähtyy silti juttelemaan väsymyksestä ja ikäeroista. Toko ei yhtään tykkää uteliaasta ikätiedustelustani ja jättää ikänsä kertomatta. Pidän yhä kiinni teoriastani, jossa Komaru on vuoden murharetkeläisiä (tosin Hirohan oli hidastellut runsaasti opinnoissaan) nuorempi. Samaisen käytävän toisessa avonaisessa sviitissä on Towa Cityä taustoittava dokumentti, mutta koska se ei ole kirja, siitä ei keskustella.




Suluilla lienee oleellinen kaunokirjallinen funktio.


Komaru on yksinkertaisesti stoppable.


Humanistit ovat tunnetusti laiskoja.


126.


Vaihtelu virkistää!


Mutta totuuden kuullessaan Komaru ei halunnut tietää.

Suurmiehet nimeävät yrityksiä ja kaupunkeja itsensä mukaan. 

Koska kakkoskerroksen lopullisena suuntana on hissi ja koska välikäytävä on katkipoikki, Komarun ja Tokon on ravattava pidempää つ-reittiä määränpäähän. Niin, tuo vänkyrä on sivumennen sanoen hiragana-tavu tsu ja jos sen kirjoittaa aavistuksen pienemmällä fonttikoolla, se lakkaa olemasta tsu, sillä se kahdentaa seuraavan hiraganan konsonantin. Tai jotain, yritä siinä nyt sitten tulkita fonttikokoja. Yritän vielä opettaa tässä blogissa koko japanin kieliopin jollain verukkeella. Käytävillä on melko autiota, mutta peli pyrkii silti säikyttelemään ensimmäisestä Resident Evilistä tutuilla elkeillä, eikä nyt ole kyse tahattoman koomisesta ääninäyttelystä. Kakkoskerroksen perimmäisen käytävän seinämät on vuorattu hoopoilla Monokuma-aiheisilla lasimaalauksilla ja lattialla lojuu viaton punainen lahjapaketti. Paketti on pelkkä källi, sillä kun sen avaa, käytävälle paiskautuu lasimaalauksesta Monokuma aivan kuten mutanttikoira kartanon ikkunasta.


Spawnauspisteistä.

Uhottuani uhalle jatkan matkaa ja käännyn kerroksen viimeiselle pitkälle käytävälle, jossa vastaan ei tule vastarintaa, mutta erääseen kämppään pääsen sisään. TV-tasolle on jätetty ihastuttava tyttömanga, jonka pöljälle aiheelle repesin kunnolla, koska eipä ole ennen tullut vastaan rakkaustarinaa teinitytöstä, jonka sisuksissa kytee pommi. Komaru on sarjan vanhana fanina ihan täpinöissään löydöstä, mutta Toko ei millään ymmärrä, miksi mangahahmoilla on oltava niin isot okulaarit. En viitsi todeta hänenkin olevan piirretty hahmo, jolla on sellaiset perusjapanilaiskookkaat silmät. Komarulla on kuitenkin… öh, silmää olennaisille yksityiskohdille ja pommitarina on välttämätöntä luettavaa, mutta Toko ei ole vakuuttunut. Sen sijaan hän tarttuu lukiolaiskommenttiin ja yllättyy kuullessaan Komarun olleen vankeudessa keskikoulusta asti. Vangille kiikutettiin jostain syystä lukiolaistyttövermeet. Ehkäpä Komarusta tulikin puolitoistavuotisen vankeutensa jälkipuoliskolla teknisesti ottaen lukiolaisfuksi, vaikka koulutus jäikin puuttumaan. Tämän perusteella kaksikolla voisi olettaa olevan ikäeroa vähintään pari vuotta, sillä 78. vuosikurssiltahan vietiin pari vuotta Hope’s Peakin opintomuistoja. No mutta kuitenkin, Komaru esittelee univormun päräyttävän tyttökoulutarinan, jonka hän loi vankeudessaan vissiin tylsyyksissään unelmakoulukseen jossain positiivisemmassa vaihtoehtotodellisuudessa. Toko töksäyttää arvelevansa, ettei neidilläni tainnut pahemmin olla saumoja suurempiin tutkintoihin. Kenties Komaru nähdään vielä joskus kaupan kassalla.






Yumi Kayakuda on oikea seksipommi.


Komarulla on täydellinen viihdemaku.


Kuin kaikki animehahmot.


Oikea kaunotar.


Animeversion kyllä katsoo.


Vangitsija halusi vain vaihtaa koulutyttöfetissiään.


Pitäähän kyttienkin nähdä tämä ihme.


Hope’s Peak Academy vaikuttaa nyt ihan turhalta läävältä.


Kasva aikuiseksi, aivan kuten Isäntänsä perään kuolaava Toko.


Puolitoista vuotta on pitkä aika.

Takaisin käytävälle ja sieltä hissille, jonka ovien edessä lojuu kimalteleva dokumentti. Se ei ole kirje, kirja eikä liioin manga. Ei, se on Toivon Soturien tappolista. Kohteena on…



Takaaki Ishimaru, mitä ilmeisimmin Kiyotaka Ishimarun isä! Danganronpan maailma on totisesti pieni, kun sen uudet hahmot ovat jollain tavalla kytköksissä vanhoihin hahmoihin, mutta tämä on vain hyvä juttu. Valtaosa murharetken oppilaista voi olla historiaa, mutta on heillä varmasti perheenjäseniä ja ystäviä, joiden taustaa ei ole toistaiseksi valotettu. En muista enää hurjasti Ishimarun vapaa-ajan sessioista, mutta muistan kyllä isoisän olleen Japanin entinen pääministeri, joka joutui jonkinlaiseen skandaaliin. Ishimarun isä näyttää kuvan perusteella joko synkältä, kärsineeltä tai nukkavierulta juopolta, mutta on isässä ja pojassa kieltämättä samaa näköä. Villi veikkaukseni on, että Takaaki tavataan vielä. Jos tarina menee oikein kaavamaiseksi, luultavasti joka luvun lopussa pelastetaan tappolistan kohde suurenmoisessa kliimaksissa, mutta tämä jää nähtäväksi. Toko kuitenkin olettaa tappolistaa pentujen käsialaksi ja demonijahdissa olevan muitakin demoneja. Komaru haluaisi lähteä varoittamaan Takaakia, mutta Tokon mukaan elämäni on toistaiseksi tärkeämpi. Jos satumme törmäämään Takaakiin tai hän törmää meihin… öh, takaakin, mikäs sen hauskempaa. Kaikki tiet johtanevat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tiedesaliin.


Ihan itse piirsivät Takaakin.


Ei tämä ole vain sinun oma show.


Jos ajattelisin asiaa toivolla ja epätoivolla, se kävisi järkeen.

 

Hissin tie johtaa alakertaan ei niin pitkälle ja pitkälle käytävälle. Aina välillä törmää rihkama-automaatteihin ja tulipa vastaan kaksi karhuakin ja yksi ovi. Another Episoden toisessa pakohuoneessa on teknoeläimiä lisää. Hotellin juhlasalista monofitattu logistinen pulma on esimerkki siitä, mistä näissä huoneissa on oikeasti kyse, sillä sairaalahiiviskely oli näköjään huijausta. Tutoriaalissa kun todetaan, että tästä eteenpäin kaikkien on kuoltava, mutta kunkin huoneen voi läpäistä, jos on yhtään silmää taktikoinnille. Mikään ei estä lyömästä läskiksi ja sotia perinteiseen malliin, mutta meitä valvoo joku, ja rivien välistä voi lukea, että pakohuoneperformanssit arvioidaan mm. sen mukaan, käyttääkö yläreunassa suositeltuja ammustyyppejä. Kämmätessä voi yrittää pelivalikon kautta uudestaan, mutta siitäkin tulee runtua.


Kierrätetty repliikki yläkerrasta!


Pääsin jo MONOKU-MANissa tasolle 256.


Tokohan pääsisi tuosta rannekettomana.


Usami?!

Pakohuoneen idea ja vitsi on se, että sen perällä pönöttää neljä Monokumaa ja yksi pommikuma suhaa edestakaisin romumuurin ja karvaisten kaverien välillä. Tyhmäkin oivaltaa, että poispäin talsivan jihadistin taakse tulee livahtaa ja tykitellä pommittaja seulaksi. …Ja kaikki karhut lentelevät kuin keilat, jos keilat olisivat räjähtäviä robotteja. Ovi avautuu, eikä arvosanaa näy tai kuulu. Jospa sitten luvun lopussa tai suvantovaiheessa?


Mielelläni.


Karhujen metsästyskausi on virallisesti alkanut.



Vielä yksi pitkä käytävä täynnä umpeen naulattuja hotellihuoneovia ja lasimaalauksia, eikä vihollisia missään. Tai on niitä yksi mukamas kovin piilossa luhistuneen nysäkäytävän äärellä. Hotellin viimeinen huone on avara aula, jossa ei ole edes tarkoitus tapella, koska ulko-oven luona pöydällä lojuu läppäri, jonka vierellä seisoskelee hihittävä monolapsi. Komarulle ojennetaan kirje.


Maailman ankein väijytys.


Ehhehe.


Sähkölasku kuitenkin.

Kirjeessä on virke.


”The gate… I opened it. I’m the monster.”

Kryptisen arvoituksen ratkaisu näpytellään läppäriin, koska uloskäynti on säpissä. On aulassa toinenkin uloskäynti, mutta välissä möllöttää rotko Maan keskipisteeseen. Rotkon toiselle puolelle pääsee vissiin ulkokautta, sillä aulan laitapuolelta johtaa ovi yksinäiselle käytävänpätkälle takaisin hotellin uumeniin. Tai sitten tuo on samanlaista silmänlumetta kuin ne sairaalan tuntemattomat käytävät, joihin ei ollut mitään asiaa.


Riddle me this.


Käytetään mieluummin kakaraa muurinmurtajana.


Jos Toko ja Togami saavat lapsia, jälkimmäinen päätyy yksinhuoltajaksi.


Paras läppä aikoihin.


Tätä menoa viimeisessä luvussa Komaru verbaalitykittelee tauotta. 

Suhatessani aulan nurkasta toiseen huomasin infotiskille jätetyn Towa-dokumentin lisäksi jotain hassua epäsymmetrisesti järjestetyissä sohvarivistöissä. Nuo ja niiden viereen aivan yhtä hujan hajan työnnetyt viherpenkit ovat aulapulman ratkaisu, jota tulee tarkastella Leon-vinkkelistä. Infotiskin MONOKU-MAN-pömpelistä pääsen tiirailemaan aulaa taivaista ja repesin itsekseni, kun sohvat ja penkit muodostavat piristävästi sanan hELL. Se ylösalaisin ja digitaalis-numeraalisesti tarkoittaa 11037 7734.




Hypnoottisesti aaltoileva lattia täällä.




Tähän väliin kuvitusta parista uudesta Files-välilehdestä!




Tule töihin Towa Groupiin jo tänään!


Laiskaa asiakaspalvelua, koska infotiskillä vastaa vain automaatti.


Helvetin vaikea pulma.

Sen läppäri hyväksyy, ovi sanoo naks ja monolapsella on mälsää. Komaru rehvastelee, koska lasten kiusaaminen on elämässä parasta.


Ei toiminut Deus Exin 0451.


Hah hah sinulle!


Komaru on bossitar.

Hotelli takana, silta vapauteen edessä. 

***

Täällä hotellin toisella puolella on avarampaa, koska ahtaat kadut suljettuine kauppaseinämineen ovat väistyneet massiiviselle riippusillalle kulkevan valtaväylän tieltä. Sillalle päästäkseen täytyy kuitenkin hiukan kiertää, koska asvaltti on päässyt paikoitellen luhistumaan ja satamakontteja sekä vakavasta mellakasta kieliviä karanteenibetoniseinämiä ja aitoja on yhä vapaan hiekkalaatikkomaisen kenttäsuunnittelun tiellä. Maisemat ovat yhä ihan riittävän uskottavia (ei pidä liiaksi miettiä loputtoman syviä rotkoja, koska Japani on maanjäristysaluetta!) ja ennen kaikkea vaihtelevia, sillä varsinkin täällä ulkona ei tunnu olevan kuivaa copypastea, joka välillä riivaa japsipelejä.

Olin jo ennen hotellikeikkaa huomannut Towa Cityn tämän kaupunginosan kartan levittäytyvän jonkin matkaa pohjoiseenkin, ja hotellirakennuksen tältä puolelta pääsisi takaisin hämyisille kauppakaduille ja rakennustyömaan kautta yhä syvemmälle kaupunkiin. Tietenkin yritin mennä ensin sinne esimerkiksi keräilemään hassuja kirjoja, mutta Toko alkaa varsin nopeasti kitistä Komarua kääntymään takaisin sillalle. No ei sitten. Pakko tuolla on silti jotain olla!


Sekvenssisärjen itseni seuraavaan lukuun.

Kaupunkiin ja sillalle vievän valtatien blokkaavan betoniseinämän luota bongaan MonoKoneen lisäksi monoankkapotan. Tallennus tekeekin terää, sillä viimeksi tallensin sairaalan juurella. Hotellissakaan ei ollut ensimmäistäkään pottaa! Oikeasti tähän matkaan ei ole tosiaankaan vierähtänyt tuntikausia ja PS Vitan voi näppärästi kytkeä uinumaan ja jatkaa siitä mihin jäi, mutta on silti tavallaan ihan mukavaa, ettei joka mutkassa voi tallentaa. Se kun kuuluu tässä peligenressä vähän kuin asiaan, olipa se vanhanaikaista tai ei.

Valtatien suuntatolpalle on pinottu muutama ruumis, joiden luota tuhmat pennut pinkaisevat pakoon. Kun silmäilen lahoavaa raatoläjää, Komaru angstaa kamalista kakaroista. Toko arvelee heidän vain pitävän hauskaa. Tokokaan ei ole nähnyt heitä ilman karmivia kypäriä, sillä hänen tultuaan täällä vallitsi jo täysi kaaos. Hän kehottaakin Komarua lopettamaan jatkuvan turhien asioiden kyselyn, koska ei osaa vastata niihin.


Homo homini ursus.


Miksi aurinko nousee idästä?

Silta on nyt käytännössä kivenheiton päässä, mutta edessä vaanii pikkuruinen uhka: kolme Monokumaa! Voi ei! Ne seisoskelevat joutilaina työttöminä sähköauton ja teollisuuskontin välissä. Voi ei! Siis karhujen kannalta. Liikeluoti kelpaa epäsuoraksi murha-aseeksi ja virnuilin trion jäädessä hooposti auton alle. Reitti katkeaa kuoppaan, jonka toiselle puolelle käppäilen tien poikki kulkevan ilmasillan kautta. Ruumisläjää polkeneet pennut juhlivat nyt siltaportaikon toisella puolella, josta poimin matkaan uuden kyvyn.


Onnettomuus valmiina tapahtumaan.


Valtatien reunoilla ei ollut karhuaitoja, joten tällaista aina välillä sattuu.


Suuri raatospektaakkeli.


Enemy paralysis time increases slightly after Despair Time (2 SP). Liittynee Genocide Jackiin, kytkin päälle, kun tilaakin on.


Hotelli on paljon komeampi ulkoa kuin sisältä.

Siinä se nyt viimeinkin edessäni kohoaa: korskea riippusilta! …Ja vasta nyt huomasin sen jättipylonin olevan vasemmalta puoliskolta valkoinen ja oikealta musta. Silta johtanee siis karhun suuhun. Toko on hyvin pessimistinen, sillä tämä tuskin päättyy ruusuisesti. Silta tuntuu hänestä vaaralliselta.


Mihin kohtaan piirrämme äksän?


Tämä taitaa olla sellainen itsemurhasilta.

Onneksi siltaa ei tarvitse näillä näkymin ylittää kaksistaan.


Monokuma siellä yrittää jallittaa meitä.


Ei meille annettu kypärää.


Mutta Toko ei ole normaali.

Tässä ystävällisessä ja varsin mielissään meistä taviksista olevassa pojassa on jotain hyvin tuttua. Poika säntää ravistamaan innoissaan ja hieman turhan pitkään tassuani, eikä Toko ymmärrä, kuka tämä heppu luulee oikein olevansa. Viehätyksensä menettäneelle kädenpuristukselle on hyvä syykin, sillä poika toljottaa Komarun ranneketta, koska hänellä on samanlainen. ???:kin on perillä Toivon Sotureista ja heidän irvokkaasta leikistään. Hän oli lähes menettänyt toivonsa, mutta tyttökontakti oli oikea onnenpotku. Asiat voisivat olla paremminkin, mutta joukossa on voimaa.


En tunne enää pulssiani.


Voin todisteena tulla vangituksi uudestaankin.


Oma rannekkeeni ei tunnu enää niin harvinaiselta.


Jos meitä on lopussa kuusitoista, tämä on käänteinen Danganronpa.

Poika on Yuta Asahina (Michelle Ruff), Aoi Asahinan pikkuveli! Kaikki Asahinat pukeutuvat ilmeisesti valkoiseen aluspaitaan ja sporttiseen päällyspaitaan. Toko älähtää itsekseen tutulle sukunimelle ja Komaru esittelee hänet ja itsensä. Yuta sormikirjoittaa nimeni muistiinsa ja on yhä innoissaan uudesta seurastaan. Toko vain mulkoilee söpöilyämme, jossa Komarun mukaan ei ole mukana romantiikkaa, ainakaan vielä. Yutakin näyttäisi olevan matkalla sillan poikki, mutta Toko empii yhä ja lähtee lopulta talsimaan vastahakoisena peräämme.


Uskonnoltaan yutalainen.


Sitten tulee Candyman kädestä ja kaikki päättyy.


En tunne, kuka lie.


Jos esittelen Tokon Genocide Jackina, Yuta lähtee pois.


Siellä näyttäisi olevan vain lisää rakennuksia eikä mitään kivaa.


Pyh, mitä muka voisi tapahtua Monokuma-väijytyksen lisäksi?

Urheilu on Yutalla veressä, sillä hän juoksee hurjaa vauhtia kolmikon kärjessä. Pääsen toki itsekin ylittämään siltaa ja tutkimaan sinne hylättyjä autoja, rekkoja ja busseja. Vastaan ei tule karhuja eikä poimittavaa tauhkaa, tämä on puhdasta patikointia. Towa Cityn kasinomainen hotelli ja kaupunkisiluetti etääntyvät teinien ravatessa kohti vastarantaa.









Vastarantaa ei tule vastaan. Silta on poikki.


Kaupunkikin katosi vastarannalta! 

 

Sillan pituus tuntuikin hassusti optiselta illuusiolta, koska pylonin ohitettuani totuus alkoi hitaasti valjeta joka askeleella. Ripustusköydet jatkoivat jälkipuoliskolla roikkumistaan, mutta ne eivät enää kytkeytyneet tyystin puuttuvaan sillankanteen, joka luhistui jokeen Tragedian kataklysmissä. Yutan intoilu muuttuu katkeraksi sadatteluksi. Toko murisee lannistunutta Yutaa ja Komarua olemaan luovuttamatta ja lopettamaan joutava kitinä. Hän kyllä tietää ihan riittävästi tuskasta, kärsimyksestä ja selviytymisestä. Nyt ainoa vaihtoehto on kääntyä takaisin, koska loputkin sillasta voi luhistua koska tahansa.


Silta lienee tilapäisesti epäkunnossa.


Yutan stamina kului loppuun juoksumatkalla tänne.


On pakko palata.


Selviytymisen kestosta ei tarvitse puhua.

Tai no ei ihan koska tahansa. Vaan nyt.

00:07 Olisi pitänyt vetää teitä kaikkia lättyyn matkalla.

***

Komarulla, Tokolla ja Yutalla on noin kolme ja puoli minuuttia aikaa ravata henkensä edestä horkassa tärisevän, vaarallisesti halkeilleen ja karhujen kansoittaman sillan poikki takaisin Towa Cityyn. Aikaraja ei ole lainkaan kireä, sillä pakoon pääsee kepeästi parissa minuutissakin. Kolmen ympäriinsä partioivan Monokuman listiminen on vapaaehtoista, mutta annan niille silti autuaan eutanasian, koska muussa tapauksessa otsoparat uppoaisivat sillan mukana kuolemaansa.


Komaru painaa liikaa.


Monokumat piileskelivät tosi ovelasti, koska en huomannut tulomatkalla mitään.

Mutta ei siinä vielä kaikki, sillä nalleja on lisää, kokonaista kaksitoista. Ne penteleet ovat jollain ilveellä sulkeneet koko hemmetin sillan niihin hemmetin rekkoihin, joiden lavalla ne pönöttävät 2x3-riveissä kuin huvipuiston pallonheittokojussa. Kuudesta Monokumasta yksi on pommikuma, ja robotit vaihtavat hupsusti paikkojaan, jotta pommikuman ja siten koko lauman räjäyttäminen ionosfääriin olisi mahdollisimman hankalaa. Rekkaesteitä on kaksi, enkä huomannut eroja monokumaalitaulujen liikkumistahdissa. Paskiaisten räjäyttely oli silti perverssin tyydyttävää, ja sama pätee oikeastaan kaikkien Monokumien kuoloon, koska ne möläyttelevät tyhmiä ja aiemmista peleistä kierrätettyjä kuuluisia viimeisiä sanoja, kuten ”I am dead” niin kovin lannistuneesti.


Yritä oppia nimeni!


Ei tästä kojusta saa edes lahjoja.


Minähän kävelen ja tunnelmoin viimeiseen asti.


Monokumat hioivat tätä nerokasta suunnitelmaa ainakin kaksi päivää.


Suunnitelma jäi torsoksi.

00:04 Autolla mielenkiintoinen fysiikka.

***

Niin, sillalle ei ole enää mitään asiaa, koska sitä ei ole. Kuolonjuoksu otti koville, mutta olemmepahan elossa. Komaru on allapäin, mutta Yuta innostui pakkourheilusta niin paljon, ettei aio luovuttaa toisin kuin sillan kärjessä. Siskokulta on selvästi veljelle rakas, sillä Yuta aikoo uida vapauteen. Uinnin sijasta hänen erikoisalaansa – muttei korostetusti äärimmäisyyttänsä – on yleisurheilu, mutta uintikunto kestänee silti hänellä meitä tavisnörttejä paremmin.


Pakko tähän uuteen potrettiin on yksi mauton bukkakevitsi heittää.


Kiipeää noita korkeuksiin kohoavia kannatinpalkkeja pitkin tietenkin.


Ellei jopa… Zero Escape?


Aiot siis hypätä toiselle puolelle?


Titanicin matkustajat.

Tytöt järkeilevät välimatkan olevan pitkä, nesteen olevan jäätävää ja saastunutta sekä yön olevan täynnä kauhuja, mutta Yuta lupaa pitää varansa. Toko solvaa impulsiivista Yutaa kuin tämän siskoa, mutta tämä sankaripoika ei aio muuttaa mieltään edes järkipuheen vuoksi. Yuta aikoo löytää vastarannalta pukuagentteja ja pelastaa meidät.


Niin kaukana, että vain siluetti näkyy kaupungista.


Täynnä dopefishejä.


Koska me kaksi olemme tämän tarinan sankareita.


Future Foundation A, B, C, D & E eivät vastaa tiedusteluihin.


Ai että Yutan pitäisi uida takaisinkin?

Yuta Asahina on urhea mies.

.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

YUTA ASAHINA, TOISEKSI ÄÄRIMMÄISIN UIMARI, ON KUOLLUT.