torstai 3. marraskuuta 2016

243 - Another Episode - Luku 1, viimeinen osa


00:32 Pyörryttävää.
01:02 Famitsun arvostelijakööri taas puolueellisena.

***

[​IMG]
Tuli huomattua.
 
Vai että tällainen ansa meille viritettiin! Otaksuin jotain olleen pahasti pielessä yksinomaan metroportaikon töherrysten ja maanpinnalle pystytetyn kaupan ja monokoneiden perusteella ja valmistauduin henkisesti taistelemaan henkeni edestä, mutta en ihan odottanut metroaseman näyttävän areenalta. Ilmeisesti karkkipalkalla tämän kaiken rakentaneita kakaroita nytkyy kaikkialla ympärillämme hihkumassa ja hurraamassa, ja pääkakara vain uhoaa urheana omalla korokkeellaan tyttöduolle erinomaisuuttaan Toivon Soturien johtajana kirvoittaen yleisön tytöistä ihastunutta huokailua. Masaru Daimon on aivan yhtä täynnä itseään kuin ennenkin, enkä edelleenkään liiemmin pidä hänestä. Komarulla ja Tokolla ei ole täällä varsinaisesti kotikenttäetua. Koska koko pahisviisikkoa ei ole paikalla, on syytä olettaa, että Toivon Soturit kohdataan yksitellen joka luvun kliimaksina, sillä jos tämä ei ole ykkösluvun kliimaksi niin en tiedä mikä olisi, sillä areenan muoto sopisi sellaisenaan oikeussaliksi.

[​IMG]
On huomattava, että Toko kutsuu kaikkia lapsia brateiksi.

[​IMG]
Niin, olet yksi Toivon Sotureista.

[​IMG]
Sanoo tyyppi, joka seisoo korkealla tasanteella eikä meidän tasollamme.

[​IMG]
And there was much rejoicing.

Tokolla on valikoitu mielipide huomiota ja arvostusta yleisöltään kerjäävästä Masarusta, jolla on valikoitu mielipide nössöstä ja kikkelittömästä hamekansasta. Tirskahdin tarpeettoman lujaa Tokon häkeltyneelle peenisreaktiolle. Kypsää sen olla pitää.

[​IMG]
Pöljältä näytit.

[​IMG]
Mainetta ja kunniaa.

[​IMG]
Masaru ei ole käynyt Thaimaassa.

[​IMG]
Tourette.

[​IMG]
Tokolle kelpaa vain yhden miehen sladdi.

Masaru uhoaa meitä valmistautumaan koitokseen, sillä seisomme parhaillaan keskellä killesseumia, jossa demonit pääsevät hengestään. Toko korjaa pedanttisesti Masarun kielioppivirheen antiikin Kreikan arkkitehtuurista ja pilkkaa tätä tavalla, johon Komaru ei vähemmän sanavalmiina pystyisi, mutta poikasankarille ei ruveta.

[​IMG]
Miellän Komarun kissaksi.

[​IMG]
Impact.

[​IMG]
Demonosseum.

[​IMG]
Kymmenen pistettä Tokolle.

[​IMG]
Ei ollut hauska läppä.

Masaru näyttää demonijahtityönsä hedelmät.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Aaaaaand oooooopeeeeennn!

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
Yhden pisteen saat hyvästä yrityksestä.

Öh. Kelpo työtä, kai. Tytöt tuijottavat mykistyneinä valtavaa ja irvokasta ruumisläjää, vaikka Toko pyytää Komarua katsomaan muualle. Masarua eivät aikuiset hallitse ja hän metsästää heitä, jotta ne ketaleet eivät hallitsisi ketään. Yleisö hurraa haltioituneena. Buuakseni ei kuulu metelin yli. Komaru yrittää puhua suurelle johtajalle järkeä, sillä jonakin kauniina päivänä lapsi muuttuu aikuiseksi, joten miten suu sitten pannaan? Masaru aikoo jättää tuon ikävän elämänvaiheen sikseen, sillä hänestä ei tule demonia – sen hän lupasi ystävilleen ja erityisesti Monacalle, jonka henkilökultti alkaa hiljalleen saavuttaa myyttisiä mittasuhteita.

[​IMG]
Paloi jo verkkokalvoille.

[​IMG]
Hetkinen nyt, mihin se ruumisläjä katosi?!

[​IMG]
Hyvän johtajan tunnistaa kansanmurhasta.

[​IMG]
Sitten tulee täyttää veroilmoitus ja muuta tylsää.

[​IMG]
Suoraan vanhukseksi.

[​IMG]
Genocide Jack voi auttaa.

Masarunkin henkilökultti jyllää ainakin hänen päänsä sisällä, sillä hän on kaikkien lasten sankari, joka poistaa pelon, väkivallan ja tuskan maailmasta. Mitä enemmän hän lesottaa, sitä enemmän hänen äänensä alkaa rakoilla ja lopulta se murtuu täysin.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Jassoo, taustaltaan Masaru on siis rumien juoppojen vähän miten sattuu kasvattama hakattu lapsi, jota oikeasti pelottaa ihan helvetisti, mutta sankarithan eivät pelkää mitään, eikö vain? Ovatko nämä kaikki Toivon Soturit oikeasti rikkinäisiä pieniä ihmisiä? En ihmettelisi. Masaru alkaa seuraavalla repäisyllään hiukan pelottaa minua.

 
00:08 ”I live on, through this arm!!”
00:44 Jos läpsiminen ei ole hyytävää, dronemusiikki vähintäänkin.
00:55 Yleisön mielestä hyvä suoritus.
01:04 Nyt tuli kuvakulmasta takaumia Tiduksen naurukohtaukseen Final Fantasy X:ssä.

***

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

…Parhaimmillaan/pahimmillaan Danganronpa osaa olla perseilyhassuttelustaan huolimatta sangen karua seurattavaa. Komaru tuhertaa järkyttynyttä itkua ja pyytää itsetuhoista ipanaa lopettamaan, mutta Toko ei usko anelun enää auttavan. Masaru on rauhoittunut sen verran, että kohdistaa väkivaltansa itsensä sijasta meihin. Vaikka emme ehkä ole vielä täysiverisiä demoneja, hän aikoo metsästää meidät hengiltä ennen demonisoitumistamme.

[​IMG]
Korkeintaan soitetaan ammattiauttajalle.

[​IMG]
Tai mielisairaalaan.

[​IMG]
Olemme enkeleitä.

[​IMG]
Come at me, bro.

 
00:19 Whaaaaat.
00:26 Ihmemies on peruttu.
01:05 Aina repee Tokolle.

***
 

Komaru Naegi & Toko Fukawa VS Masaru Daimon & Hero Robot Mark Guyver!

[​IMG]

On Another Episoden ensimmäisen eikä toivottavasti viimeisen bossitaistelun aika! Yleisesti ottaen pidän bosseista, sillä vaikka pelit alkavat nykyään ollakin yhä elokuvamaisempia kokemuksia, joissa ei ole sijaa epäuskottavalle satatuhatta luotia imevälle minigunsupersotilaalle, tuolle pelimekaaniselle jäänteelle viime vuosituhannelta, en voi kuvitella toimintapeliä ilman bosseja, roolipeleistä nyt puhumattakaan. Mitä esimerkiksi Metal Gear Solidit ja Souls-sarjan pelit olisivat ilman ikimuistoisia ja toisinaan ihastuttavan rasittavia bosseja? Niinpä, eivät mitään. En oikeastaan ennen Another Episoden aloittamista tullut ajatelleeksi, kohdataanko pelissä bosseja vai pelkästään Monokuma-variaatioita rivivihollisina, mutta tokihan nyt selviytymiskauhugenren peleissäkin mitellään absurdeja ja arcademaisia turbomöllejä vastaan. Hyväksyn siis Hero Robot Mark Guyverin täydellisesti ja toivon, ettei matsista tule armotonta sähläystä, jossa koetellaan oppimien räiskintätaitojeni lisäksi hermojani.

[​IMG]
Tämän alkupuheen aikana Mark Guyver ei tee vielä mitään.

Heti kättelyssä huomasin erittäin mainion seikan, sillä bossimatsin aikana kamera pysyy jatkuvasti lukittuna kammottavaan samurairobottiin. Jos minä jotain vihaan selviytymiskauhupelien bosseissa niin sitä, että bossi on hurjan vikkelä ja siihen pitää jatkuvasti kohdistaa kankeaa vapaasti pyöriteltävää kameraa. Another Episoden kamerassa ei ole mitään vikaa, mutta puhtaassa spektaakkelimielessä olisi typerää, jos bossista tulisi pysyä jatkuvasti loitolla ja arvella, mitä se oikein touhuaa selän takana. Nyt Mark Guyver pysyy jatkuvasti tapahtumien keskipisteessä ja tunsin olevani täydessä Komaru-kontrollissa pakoillessani hirvitystä.

[​IMG]
Tätä menoa Komaru muuttuu salmiakkikuvioiksi.

Vietinkin ottelun pari ekaa minuuttia testaillen, millainen uhka tuo kyberritari tulisi olemaan. Jos areenaa pyörii ympyrää ja juoksee jatkuvasti robosta poispäin, se ei saa mitään aikaiseksi, mutta toisaalta enpä saa minäkään. Hero Robot Mark Guyverilla on kaksi selkeää perushyökkäystä, joita se tekee kyllästyttyään jahtaamaan minua. Useimmiten se yrittää humauttaa Komarua poranyrkillään, joka porautuu hutina maahan ja konstruktio jää hetkeksi kiskomaan raajaansa vapaaksi. Hieman harvemmin se alkaa kieppua porat ojossa vaarallisena teknohyrränä kohti Komarua. Näistä iskuista ei ole mainittavaa vaaraa, kunhan tajuaa pitää bossiin hajurakoa.

[​IMG]
Maakin voi kuolla.

[​IMG]
Ei tappelua ilman JoJo-viittauksia.

[​IMG]
Special Mode: Divine Sandstorm!

Sankarirobotin heikko kohta sijaitsee rintakehän Monokuma-brändätyn paneelin sisällä merkitsevän punaisessa Monokuma-brändätyssä nappulassa. Huomattavasti nappulaa sitkeämmästä paneelista tulee hankkiutua tietenkin aluksi eroon ja jos tätä ei itse hoksaa, Toko kyllä vinkkaa oikeasta strategiasta ennen pitkää Masarun uhoamisen lomassa. Ongelma on vain siinä, että Mark Guyver pitelee Komarua jahdatessaan ja muutenkin suurimman osan ajasta läpitunkematonta kilpeä visusti rintakehänsä edessä. Se siirtää kilven syrjään vain silloin, kun se kiskoo poraansa irti maasta tai kun se valmistautuu kieppumaan.

[​IMG]
Ihan kuin en itse hoksannut.

Tai kun se on ryntäämässä täyttä höökiä päin energiaa kipunoivat porat tanassa. Kaiken muun voi väistää, mutta jos robotin kolmannelle Mega Drive Drill -iskulle, jota se alkaa käyttää satunnaisesti otettuaan jonkin verran vahinkoa, ei tee mitään, turpiin tulee ihan joka kerta. Yritin kyllä juosta karkuun, mutta aina se saavutti minut ja Komaru lensi komeassa kaaressa. Vaikka hajotusluodit vahinkoa tekevätkin, edes ne eivät pysäytä roboryntäystä, mutta hetken päästä tajusin, että minullahan on myös ne tanssiluodit.

[​IMG]
Niin erikoinen liike, että se vääristää todellisuuden.

[​IMG]
Kehnompi hetki poseeraukselle.

[​IMG]
Robotti tanssii robottia.

Tämän jälkeen bossimatsi nopeutui huomattavasti, sillä ainoa järkevä strategia on lasauttaa Mark Guyveria tanssiluodilla heikkoon osumakohtaan ja räiskiä hajotuksella valtoimenaan bossin heilutellessa onnellisesti terätassujaan vasemmalta oikealla. Tanssin aikana saa parhaimmillaan ammuttua sitä kuudesti. Jos tappelussa käyttäisi vain hajotusluoteja, voitossa kestäisi pieni ikuisuus, sillä aina jos bossia tärskäyttää pelkästään hajotuksella, saa tyytyä kertaosumaan, sillä samurai ryhtyy heti puolustuslinjalle.

[​IMG]
Punasilmä ei kuitenkaan ole heikon kohdan heikko kohta.

Testasin myös ensimmäisellä yrityksellä, millaista on kuolla Another Episodessa. Kuolema ei koita välittömästi sydänten kaikottua, sillä pelissä hypätään eräänlaiseen Second Wind -ruutuun (termin lainasin häpeämättömästi Borderlandsista!), jossa pahis yrittää listiä Komarun lopullisesti. Kuolemalta voi pelastua, jos Vitan näytön reunoilta kohti keskipistettä pikavauhtia kutistuvan valkoisen ringin pysäyttää kolmionäppäimellä joko keltaisella tai pikkuruisella sinisellä sektorilla. Keltasektorilla Toko rientää avuksi iskemällä vihulaista etälamauttimellaan yhden pariston hinnalla, mutta sinisektorilla tempun saa ilmaiseksi. Peli jatkuu onnistumisesta ja Komaru saa pärjätä henkitoreissaan yhdellä sydämellä. En ajatellut alkaa liiemmälti kikkailla tapposekvenssin aikana, koska ihanteellisinta tietenkin olisi, etten vastaaviin tilanteisiin enää ikinä joutuisi, mutta pikakokeilun perusteella sinisektorin kanssa saa olla tarkempi kuin Assassin’s Creed Unityn kolmostason lukkoarkuissa, koska virheestä rangaistaan Game Overilla.

[​IMG]
Onhan tässä mukavasti aikaa lukea tutoriaalia.

[​IMG]
Tämähän on kuin suoraan Asura’s Wrathista.

[​IMG]
Sekuntia myöhemmin on liian myöhäistä. Valkorinkula siis tuossa DANGERin kohdalla.

[​IMG]
Voitto!

[​IMG]
Häviö!

[​IMG]
Nöyryyttävä Game Over!

Nyt kun olen kertonut, miten Hero Robot Mark Guyver (en koskaan totu tähän nimeen) toimii, käytännössä pysyin koko matsin ajan robosta loitolla, ammuin tilaisuuden tullen sitä tanssiluodilla ja räiskin jatkoksi mahdollisimman monesti hajotusluodilla. Jos nyrkkiryntäystä ei lasketa, en huomannut mainittavia muutoksia bossin tekoälyssä tappelun jatkuessa. Paneeli tosiaan kesti huomattavasti enemmän kuritusta kuin sen alla lymyilevä varsinainen heikko kohta, tai siltä ainakin tuntui. Jos joutuu ongelmiin ja menettää sydämiä, niitä ilmestyy areenalle harvakseltaan ja uskoisin saman pätevän luoteihinkin, sillä olisihan se typerää joutua tilanteeseen, jossa bossille ei voi tehdä yhtään mitään.

[​IMG]
Komarukin on avoin hyökkäykselle.

[​IMG]
Postimyynnistä.

[​IMG]
Näin jättimäiset vihollisravutkin kaatuvat.

Bossissa voi tietenkin aina turvautua Genocide Jackiin ja vaikka minulla ei hengenhätää ollutkaan, vaihdoin saksiharpyijaan loppumetreillä ja finishasin fightin Slash Lustilla. Jotenkin on huvittavaa, kun nämä hupsut murha-animaatiot pätevät näköjään ihan kaikkiin vihollisiin.

[​IMG]
Nyt tuli noutaja.

[​IMG]
Kaikki tarinat päättyvät kukkakedolla.

Jos Jack-offensiivia ei lasketa, yhteensä bossi vaati jotakuinkin kolmisenkymmentä hajotusluotia ja viitisen tanssiperformanssia. Olihan tämä helppo nakki, kuten bossien alussa kuuluukin olla, mutta ei silti mikään silmät kiinni -läpijuoksu. Ennen kaikkea sulavasti riehuvaa samuraita oli hauska seurata.

[​IMG]
VICTORY ACHIEVED


00:14 Final Mode: Atmospheric Rift!
00:49 Tässä on käsittelemistä.

MASARU DAIMON, TOIVON SOTURIEN SANKARI JA ÄÄRIMMÄINEN PIKKU LIIKUNTAOPPILAS, ON KUOLLUT.

***

Lapset ovat aina lapsia. Komaru ja Toko eivät jää spekuloimaan tapahtunutta kovin pitkäksi aikaa, sillä tästä loukosta olisi hyvä paeta ennen kuin heidätkin niellään käsimereen, mutta Toko tunnistaa kyllä oikeudenkäynnistä tutun teloitusrangaistuksen vaikka unissaankin. Areenalle ei ole pudonnut mitään bossidroppia, joten seurailen areenan kyljen käytävää metroportaikon kautta kohti valoa.

[​IMG]
Viatonta leikkiä ei pidä kyseenalaistaa.

[​IMG]
”It’s punishment tiiiiime!”

[​IMG]
Bossin jälkeen pitäisi olla heti nuotio.

[​IMG]
Ei edes liukuportaita.

Towa Cityn kaduilla taas! Vastahan minä täältä häivyinkin. Täytyykö tässä taas rampata samoja kadunpätkiä edestakaisin?! Tytöt tuntevat olevansa riittävän turvassa juttutuokiolle. Komaru on järkyttynyt ja Toko jonkinlaisen sisäisen raivokohtauksen vallassa, sillä eihän tämä kohtaaminen nyt ihan nappiin mennyt. Masarusta olisi pitänyt tiristää tärkeitä tietoja Togamin sijainnista ja jotain jostakusta muusta. Tämä joku jää toistaiseksi täydelliseksi arvoitukseksi, koska Toko ei kerro aiheesta lisää, sillä itsesääli on oleellisempaa.

[​IMG]
Tuolla ja kaikilla muilla kerroilla.

[​IMG]
Ei ollut aikaa vesikidutukselle.

[​IMG]
Makoto? Junko? Izuru? …Gundham?!

[​IMG]
Genocide Jack on kyseenalaisemmin luonnehdittava.

[​IMG]
Se vain lipsahti.

Ja eroottiset Togamin kidutuskuvitelmat. HUOMIO! Aina saa repeillä vakavan massiäijän kinkkuisille huokailuille.

[​IMG]
Heidän tarvitsee olla vain samassa huoneessa Togamin kanssa, jotta tuota voi pitää kidutuksena.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
Nämä vain paranevat korniudellaan. 

[​IMG]
Housut vaihtoon. 

Smegmaiset harhat sikseen, sillä täältä tulisi jatkaa johonkin. Silta on poikki, metro huijausta ja Toko täysin kyllästynyt aloitekyvyttömään Komaruun, joka voisi joskus ajatella itsekin, vaikka selviytymishalua bossikoitoksen perusteella näemmä piisaakin. Toko neuvoo katsomaan ympärilleen ja Komaru hoksaa, että sen toisen metroportaikon tiellä ei ole enää epämääräistä murikkaläjää.

[​IMG]
Eteenpäin.

[​IMG]
Kyllä Komarusta hyvä protagonisti taotaan.

[​IMG]
Komaru taisi vain katsoa huonosti.

Taidamme siis sittenkin joutua synkkiin metrotunneleihin tai uuteen ansaan, sillä ei kiviröykkiö suinkaan itsestään kadonnut. Tytöt empivät jonkin aikaa ja valmistautuvat pahimpaan, koska muutakaan pakokeinoa ei toistaiseksi ole. Seuraavasta luvusta taitaa tulla kirjaimellinen putkijuoksu.

[​IMG]
Toko ei koskaan totu fyysiseen kontaktiin paitsi Togamin seurassa.

[​IMG]
En halua assosioitua Nagitoon.

[​IMG]
Käytit samaa logiikkaa sairaalan perhekeskustelussa!

[​IMG] 

 
***

[​IMG]
No eipä ole hankalaa!

HUOMIO!

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

En tiedä, mitä äsken tapahtui, mutta ilmeisesti A-arvosanani palkittiin miehekkyydellä. Ja vähän muullakin.

[​IMG]
Items slightly more likely to drop after defeating enemy (SP 1). Aktivoin tietenkin! Tämän lisäksi nettosin 500 monokolikkoa.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

1 kommentti: