Epätoivon äärimmäinen akatemia: 248 - Another Episode

Haiji Towa marssii mitään puhumatta tiehensä jättäen kaksi tyttöä oman onnensa nojaan. Mikä ihme äijällä Future Foundationissa kiikastaa? Tuliko porukka pyytämättä hänen kaupunkiinsa kyhäilemään bisneksiään? Onko Togami kussut Haijin muroihin? Komaru on ihmeissään siinä missä Toko kehottaa noudattamaan johtajan ohjeita. Emme ole enää tervetulleita. Mihin siis sitten, takaisin ostarilleko? Olisi siellä ainakin se suuri portaikko tallella, johon Shirokuma varoitti menemästä.

Tokolla on sellainen vaikutus.

Ensiksi ainakin takaisin vastarintakammioon, jossa passiiviset siluettinurisijat ovat aktivoituneet, sillä rekan luona on käynnissä kunnon kansankokous. Monitorissa on lähetys käynnissä. Kuvasta näkyy yleiseen suuntaani lähinnä vain epämääräinen veriläikkä lojumassa jossakin. Aikuinen D tunnistaa näkymästä vaimonsa, E rauhoittelee yleistä paniikkia, F ei rauhoitu ja G pitää koko lähetystä ansana. Aikuiset H-Ö eivät tuumi mitään. Tällaisia kauhukuviako pennut lähettävät ympäri kaupunkia?

Emmerdalen uusintoja, suosio taattu.

Melkein näyttää kuin D-mies osoittaisi naista metrin päässä.

Johan teidät on vedetty pöntöstä viemäriin.

Komaru ja Toko eivät sekaannu Shirokuman pyynnöstä draamaan, jota nyt sattuu kauhistuneiden aikuisten keskuudessa toisinaan tapahtumaan. Hän pyytää myös anteeksi Haijin käytöstä, mutta Tokoa ei alempi rotu kiinnosta. Likat jatkaisivat jo kernaasti matkaansa kohti tuntematonta, mutta Shirokuma ehdottaa yöpymistä. Tokokin lakkaa aukomasta päätään vastarinnan julkeasta yöhyökkäyksestä vieraita kohtaan, kun maan alla on kuulemma öisin tosi pimeää. Jäämme siis odottamaan sukkasaippuamukilointia.

Minä tiesin, että tämä olikin vain järjestämäsi ansa!

Rakastaa Past Foundationia.

Eli vietät yön Monokuman kainalossa?

Ja naama tuhritaan yöllä tussilla hassunkuriseksi.

Vankilamainen parakkimajoitus ei päätä huimaa, olkoonkin tarkoitettu sairaille ja loukkaantuneille. Toko vain nurisee minkä ehtii, mutta peti kelpaa Komarulle. Viime tirsoista taitaakin olla aikaa, olisikohan tosiaan ollut siellä prologin ilmalaivassa, jossa Nagito-Palvelija debytoi? Ja milloin neidit ovat käyneet viimeksi tyhjentämässä rakkonsa? Tai syöneet? Tämä on tärkeää.

Näyttää yliopiston hätämajoitukselta.

Toisin kuin Haiji, Shirokuma haluaisi kuulla lisää Future Foundationista ja erityisesti siitä, tulisiko organisaatio pelastamaan aikuiset. Kyllä varmaan tulisikin, mutta ongelmana on yhteysongelma. Agentteja ei näy missään ja kännykkäkin jäi kotiin. Savumerkit peittyisivät Towa Cityn tulipaloihin. Shirokuma tempaisee tytöille puskista Togami Groupin langattoman av-laitteen, jolla soittaisi vaikka Neiti Ajalle. Suoraan ei kerrota, mistä ihmeestä karhu vekottimen prokuroi, mutta koska laitetta ei ole ollut saatavilla julkisesti, vaan se on vain FF:n ja poliisien käytössä, olettaisin Shirokuman napanneen pelastusretkiltään sellaisen joltain tapetulta kytältä. …Takaakilta?

Pääasia ettei kuulu Jehovan todistajiiin.

PC MASTER RACE

Ihan kuten kaikki laitteet nykyään, omaperäistä.

Laitteella ei pikaviestitellä valitettavasti yhtään mihinkään, sillä kaupungin radioaaltoja häiritään. Sellainenhan on vain oikein soveliasta täydellisen infrastruktuurin murskaamisen mahdollistamiseksi. Shirokuma tietää interferenssin kumpuavan Towa Hills -nimisestä rakennuksesta. Toivottavasti kaupungin laidalla ei kohoa kukkuloita tai tämä menee sekavaksi. Koska pelaajalle näytetään puljusta kuva, voin vaikka vannoa, että siellä käydään joskus… mutta ei ihan vielä. Tyttöjen ei tarvitse vielä kaataa massiivista häirintäverkkoa, sillä he voisivat ylittää sen. Lähetykseen tarvitaan vain Towa Hillsiä korkeampi rakennus. Niitä ei ole kovin montaa, mutta kaupungin korkein pilvenpiirtäjä, korkeuksiin kohoava korkkiruuvipagoda nimeltä Towa Tower, sopisi mainiosti. Lisäksi se on tässä aika lähellä.

Spaceballs (joka on minusta kamalan epähauska ja huono leffa) haluaa vitsinsä takaisin!

Towan radio soittaa jameja aamusta iltaan.

Towa Mountains sopisi nimeksi.

Tässäpä siis suunta epävarmalle elämälle. Kun Toko ei ymmärrä, miksei karhu olisi voinut jo lähettää aikuisia signaalitehtävälle, vastaus on yksinkertainen. Eivät ne osaa saati pysty/viitsi/jaksa. Tytöt sen sijaan ovat niittäneet Monokumia vaikka kuinka paljon, ja Shirokuma on vakuuttunut, hieman kadekin. Valkokarhu uskoo Haijinkin vakuuttuvan, jos Future Foundation tulee pelastamaan heidät kaikki. Komaru kysyy Tokolta mielipidettä, mutta päättää sitten kerrankin itse ottaa ohjat arkoihin käsiinsä, kun kaverin mielestä tornikeikka on liian vaarallinen. Komaru haluaa jatkaa. Tämä on merkittävä käännekohta itkeskelevän nyhveröpäähenkilön hahmonkehityksessä, vaikka ihan varmasti kaikki teot varmistetaan jatkossakin ensin kokeneemmalta Tokolta. Nyt kirjailijatar tuntuu empivän pirusti ja tuumii lopulta, että kai torni on täällä jumittamista parempi vaihtoehto. Jatkon näkee sitten paikan päällä.

Olemme riittävän hyväuskoisia.

Ammutaan ensikontaktissa.

Shirokuma voi suojella päästä kasvavia depressiosieniään.

Kyvytön lapsi onnistuisi.

Komaru on löytänyt valon.

Jokaisella pilvellä on homereunuksensa.

Shirokuma on kiitollinen, mutta Komaru on kiitollisempi, kuten käy ilmi pörröisestä halauksesta, jonka hyökkäyksen kohteeksi Tokokin joutui ykkösluvun alussa. Komarun halaukset ovat parhaita.

Sen sijaan öisin Komaru kuorsaa rehvakkaasti ja riistää peiton itselleen.

Valvotaan koko yö ja puhutaan tyttöjen juttuja ja leikitään tyynysotaa.

Shirokuma on jähmettynyt kauhusta.

Isäntä se vasta kylmä onkin.

Yö vaihtuu aamuksi korskean viiden pennin Casio-jinglen tahdissa kuten perinteisissä japsiropeissa, vaikka ajantaju on viemärissä kateissa. Kolmikko on siirtynyt vastarinnan sulkuportille, jossa tänne jäävä Shirokuma kertoo matkaohjeet Towa Towerille: ensiksi tikapuut alas ja viemäriä vähän matkaa toiseen suuntaan, sieltä tikapuut ylös maan kamaralle ja jokea myötäillen tornille. Hyväntuulinen ja Tokoa paremmin nukkunut Komaru uskoo heidän kyllä pärjäävän. Pidän siitä huolen.

Komaru on harjoitellut tätä joka päivä vankeudessa.

Haluan GPS-navigaattorin.

And elsewhere.

Toko on niin piristävä.

Toko lipesi jo tikkailta.

Olisi typerää pitkittää melko yllätyksetöntä viemäriä, joten sitä ei totisesti ole enää hurjasti jäljellä, oikeastaan vain kivenheitto pyöreästä putkikeskittymästä ja liejukurimuksesta länteen ja etelään. On se ihme, kun Monokumat eivät ole tuolta suunnasta lähteneet etsimään vastarinnan tukikohtaa, sillä oikeat tikkaat löytyisivät muutamassa minuutissa. Mikään ei estä palaamasta väärään suuntaan, mutta Toko alkoi kitistä, kun yritin palata pakohuoneeseen ja ampuja-arvoitushuoneeseen. Ei minulla matkan varrelle mitään oleellista jäänyt, vaikka piilolapsiparanoialtani luulinkin; kunhan testasin backtrackin rajoituksia. Jos vanhoissa mestoissa ei enää ole mitään järkevää, miksi sinne pitäisi palatakaan? On kyllä sinänsä ihan hienoa, että näitäkin tilanteita varten on varattu ääninäyteltyjä repliikkejä. Laiskempaa olisi spawnata tielle satunnainen laatikko. Toisaalta ykkösluvussa bongailinkin tuoreita ruumisläjiä, mutta katuverkon layout oli muutenkin sokkeloisempi ja peli nyt selvästi haluaa, ettei tyhmä pelaaja eksy koskaan. Onneksi UFOMARUja ei leijaile ihan joka mutkassa, se olisi pelaajan aliarviointia. Puhumattakaan nurkkaan pultatusta minikartasta, jolla ei muutenkaan tekisi mitään.

Täsmälleen vastakkaisella puolella kimaltaa, mutta Komaru ei osaa hypätä ja vaikka osaisikin, ei taatusti noin kauas.

Viemäri 2: Sewer Boogaloo.

Viemärissä on silti tilaa yhdelle pikku sivureissulle, sillä putkeen palattuani mähmäsammion vastapuolella siintää kimallusta, jonka luokse pääsee kiertämällä jonkin matkaa oikean suunnan kautta. Lisää korkeakirjallisuutta, vieläpä light novel! En koskaan pääse yli, miten hyvin Another Episodessa irvaillaan japsikirjallisuudelle. Juustoiset kannet ja pöljät romanttiset synopsikset tuntuvat menevän nappiin.

En ymmärrä mitään, mutta teoksen nimi on kaunis.

On sanomattakin selvää, mitä mieltä Toko on valoromaaneista, sillä lukeehan inhokkiaihe hahmon infopaketissa. Kirjailijamestari totisesti vihaa kaikkia tekstejä, jotka eivät ole omaa kynäilyä, mutta tämä roskakirjallisuus on kyllä kaiken huippu. Kun Komaru kertoo, ettei ole itsekään lukenut light noveleita – tosin sillä erotuksella, että hän ei ole lukenut niitä, eikä puhtaasta, palavasta vihasta aihetta kohtaan – protagonisti mielletään tästä eteenpäin ihmiseksi. Ihminen menee ihan genreistä sekaisin, kun Komarulla on kokemusta lähinnä mangasta (lukeehan suosikkiaihe hahmon infopaketissa), jota hän on valmis puolustamaan hautaan asti, vaikka formaattikriittinen hienohelma kuinka kitisisikin. Komarulla ei ole juuri harrastuksia, mutta tärkeistä asioista hän pitää visusti kiinni, sillä mitäpä elämä olisi ilman sellaisia? Toko yrittää vielä urputtaa neitini verkkaisesta lukutahdista ja itsepetoksesta sekä olla muutenkin suhteettoman ilkeällä tuulella, koska Toko on aina Toko, mutta kiukkuinen Komaru ei anna periksi. Mangalle ei ruveta. Tämähän oli hauska ja polveileva keskustelu, vaikka toissijaista sisältöä sinänsä olikin.

Tokon takaosasto putsataan vain vampyyriromantiikalla.

Kunhan ei pidä Narutosta.

Ei pysty asennevammalta.

Olen varma, että joku pahastuu purevasta ivasta.

Ja minä ylpeä Komarusta.

Tässä viitataan blogin lukijoihin/lukijaan.

Jätän viimeinkin viemärit taakseni, ellei resistanssin eitshkjuuhun palata tuonnempana. Kovasti tasan kaksi vahtikumaa yrittää estää tyttöjä kapuamasta korkeuksiin kohoavia tikkaita, mutta he joutuvat hautaan.

Kuitenkin katkeaa puolimatkassa.

Kohtuullisen demonista punahehkua savun keskeltä!

Minä puolestani nousen haudasta. Oletin viemäriluukun vievän suoraan jonkin saastaisen ja ruumislauttaisen joen juurelle, joten räikeän karmivalla verenpunatummansinikontrastilla värjätty hautuumaa tuli lievänä yllätyksenä. Joki mutkittelee kyllä kartan perusteella lähinurkilla ja kulkureitti siinä vieressä. Komaru toteaa nähneensä aaveita lapsesta asti, mutta täällä kimppuun hyökkää vain pari karhua, eikä hautausmaalla vietetä pahemmin aikaa, sillä se on vain yhden keskimääräisen huoneen kokoinen. Tietenkin koko kaupunkia (ja maailmaa) voisi pitää nykyisin kollektiivisena kalmistona.

We've made a grave mistake.

Jättiläistwistinä lopussa käy ilmi, että Toko on ollut koko ajan haamu!

Jos Komaru ja Hiro päätyvät naimisiin ja karkaavat kuherruskuukaudelle Lemuriaan, en tiedä mihin uskoa.

Katakanat kääntyvät muotoon "tsukareta", joka tarkoittaa väsynyttä. Hehheh. Murhapaikan yläpuolella leijaili piilolapsikimallusta.

Olisi ollut edes haudankaivajakumia.

Lay of the riverside land.

Jos jo hautausmaan värit yllättivät, totesin melkein itsekseni ääneen notta mitä helvettiä, kun astuin takaisin Towa Cityn kaduille. Kun LSD Dream Emulatorin lähdekoodi, Gauguinin maalaukset, päiväkerhopiirrokset, Dark Souls 2:n dänkkimeemitekstuurimodi, 42-asteiset kuumehoureet ja Lemon Jellyn kansitaide puserretaan valtavan fraktaalikaleidoskoopin läpi käänteisesti poikittain ja pudotetaan lillumaan 256-väriseen väljähtäneeseen psilosybiinialtaaseen, saadaan jotain, joka ei välttämättä näytä edes kelmeässä valossa Towa Cityn jokiraitilta, mutta joka siellä asuvien mielestä näyttää silti pelottavan tutulta. Satunnaisilla väreillä ja kuvioilla töhrityt rakennukset vuorottelevat sulassa antiharmoniassa painostavan taivaankannen alla, immersio on tiessään (ihanko oikeasti lapsiarmeija muokkasi kaupunginosan tällaiseksi?!) ja silti tämä kaikki tuntuu häiritsevän aidolta, oikealta ja Danganronpalta. Tämä lääni lienee Jataro Kemurin, suuren taiteilijan, dioformaamaa valtakuntaa, se on selvää.

No mutta Jataro on poika.

Kyllä täällä kelpaisi asustaa.

Riittävän normaalin ja huomattavasti viemäriliejua puhtaamman joen yli kulkee silta, mutta ennen sen ylitystä jututan erästä aikuista, jolla ei mene järin lujaa. Ei mene kellään, joka tällaisiin maisemiin joutuu. Epäilykseni Toivon Soturien papin vaikutuspiiristä vahvistetaan, kun mies kertoo perheensä kuolleen ja raatojen joutuneen seinille epämääräiseksi dioraamaksi hänen kyhjöttäessään piilossa. Hän uskoo, ettei meistä ole kuvittelemaan moista ja jää ulisemaan kohtaloaan. Harmikseni en voi vinkata hänelle, että vastarinnan läävä on ihan tässä lähellä.

Tuon tietämiseen menee toiset kymmenen vuotta.

"You were expecting a painting... but it was I, DIOrama!"

Liian myöhäistä.

Äänestit Trumpia.

Kuten kartasta voi päätellä, reitti eteenpäin on hyvin suoraviivainen ja koko jokiraittia voikin pitää eräänlaisena lyhyenä välietappina ennen kieroa Towa Toweria, joka kohoaa komeasti horisontissa. Laiturilla tulee vastaan vahtikumien vastaanottokomitea, mutta karhut selättyvät kätevästi jorpakkoon, jos niitä ei halua selättää parin erillään olevan pommikuman niskaan. Noin muuten täällä on melko hiljaista ja jopa tunnelmallista. Paljon mieluummin minä tällaisia maisemia syynäilen kuin inhorealistisia viemäreitä ja muita maanalaisia joutavuuksia. Muutenkin ulkotiloissa on mukavampaa, kun suuremmat rakennukset ovat lähinnä olleet vain käytäviä ja huoneita, mitä nyt rakennukset tuppaavat kylläkin olemaan.

Niin lähellä ja niin kaukana.

For great justice.

Decreases laser sight move speed slightly. (SP 1) Eli Quickfire Skillin vastakohta. Testikäyttöön meni ja pidin kovasti, koska Vitan epätarkahkon tatin äkkiväärä sohiminen äityy sähläykseksi.

Komarun on katsottava poispäin, ettei silmiä särje.

On täällä pakohuoneitakin pari kappaletta, ja ne vasta tyylikkäitä ovatkin. Jataro voi olla ilkeä ja kamala hörhö, mutta on hänellä kieltämättä tyylitajua. En tiedä, mitä rakennuksia nämä ovat alun perin olleet, mutta nyt ne on muokattu klassisiksi saduiksi, joissa Toivon Soturien siluetit seikkailevat seinillä. Hienoa kamaa ja saduista jopa puuttui se perinteinen trollaus, jossa Monokuman lärvi näkyy kaikkialla.

Ensimmäisen huoneen teema on Lumikki ja pelillinen teema sekä uusi pakansekoitusjippo on hologrammiprojektori. Pennut ovat valjastaneet huipputeknologian käyttöönsä ja käytännössä nämä pömpelit toimivat siten, että liikeluoti aktivoi härskin holopennun, jota karhut säntäävät toljottamaan, jos sattuvat oikeaan suuntaan tiirailemaan. Toisin kuin sireenikumat, projektorit ovat äänettömiä ja tämä tulee tietty ottaa huomioon pakohuoneen ratkaisussa.

Varmasti valmistavat VR-kakkuloitakin.

Jos tutoriaali olisi sanonut tuon olevan jääkaappi, olisin uskonut täydellisesti.

Oikeammin monogrammi.

Ensimmäisessä pakohuoneessa ei mennyt rajatuilla vaihtoehdoilla pitkään keksiä, että pommikuma piti jallittaa projektorin luokse, jotta räjähdysketjureaktio tekisi selvää karhuryhmästä. Minä niin odotan innolla, jos pelin lopussa tulee mahdottoman vaikeita pakohuoneita, sillä toistaiseksi pulmat eivät ole varsinaisesti olleet Mensan pääsykokeiden luokkaa.

Onneksi tämänkin alentuvan vinkin voi tulkita väärin ja lasauttaa toopena yhtä vahtikumaa selkään ja kaikki menee pilalle.

Kiehtova esitys kyllä.

Kiehtovampi esitys.

Hurjan toiminnan jälkeen kelpasikin toljotella seiniä. Danganronpa-teatteri esittää: Lumikki.

Huone on sen verran korkea, että portaat johtavat yläkertaan, joka reunustaa varsinaista pakohuonetta. Täältä voisi kalppia suoraan eteenpäin pihalle, mutta käväisen umpikujassa poimimassa Komarun hyllyyn lisää laatumangaa tytöstä, jonka kohdussa kytee rakkaudesta räjähtäviä pommeja. Niin hölmöä settiä, että jonkun mangakan pitäisi oikeasti luoda The Bomb Inside Her.

Pakko näitä on tulla vastaan ainakin kymmenen.

Komaru yrittää aivan turhaan selittää TBIH:n hienoutta ja keskustelu kääntyykin pian romanttiseksi, kun Toko treffailisi täällä mieluusti Isäntää. Komarunkin mielestä jokimaisema olisi omiaan ensideitille. Toko hämmästyy: minäkö muka nyyppä näissä asioissa? Komaru ei tiedä punastelultaan, mitä sanoisi, ja sanoo vähän kaikkea. Toko saa hänen puheistaan kuvan miestennielijälutkasta, mutta lopulta on myönnettävä, ettei kokemusta ole. Hei, minähän olin kämppäni vankina vaikka kuinka pitkään suunnilleen elämäni optimaalisimmassa deittailuiässä! Romantiikan asiantuntija valistaa epävarmaa ystäväänsä tämän vanhentuneista näkemyksistä, muttei Komaru ihan kujalla ole, kun on neiti protagonistia yritetty riiata. Kaikenlaiset semmoiset epämääräiset kaiffarit siis. Toko näkee miestulevaisuuteni synkkänä. Kyllä sitä… öh, paalua varmaan jostain tulee, mutta en välttämättä pidä siitä.

Taatelit on piirretty tosi tarkkaan.

On minulla jo yli parikymmentä tasoa.

Komaru on samaa mieltä.

Toko on sisältä Demogorgon.

Aseksuaalitkin ovat arvokkaita!

Tai isä.

Halvalla lähtee.

Likaiset puheet sikseen ja pihalle. Siellä odottaa viivasuora maisemareitti seuraavaan pakohuoneeseen, mutta mahtuu tänne melkoista perseilyäkin. Lapsilauma häröilee matkan puolivälissä ja kiinnitti huomioni niin visusti, että olin erittäin, erittäin vähällä kävellä ohi piilolapsitähtikuviosta, joka leijaili joen yllä, sillä välketehosteet sotkeutuivat tehokkaasti jokiraitin sienisen räikeään väripalettiin. Kannattaa olla paranoidi monodroidi ja pyörähtää pelialue takaperin ainakin kerran, jottei point of no return lävähdä kasvoille, sillä jotenkin tuntuu, että luvun loppu lähestyy.

Kimallusta tarkalleen jossain tuolla selän takana!

Monokuma-trio ei lähesty. Mietin hetken aikaa, mitä pahuksen hemmettiä tässä pelissä taas tapahtuu, kun reitin päässä juuri ennen pakohuonetta näkyi epämääräistä liikettä. Kävelin lähemmäksi ihmettelemään taiteilijasieluisia karhuja, joilla oli meneillään hyvin hämmentävä performanssi. Siinä ne tepastelivat töppöjaloillaan letkassa synkronoidusti sivusuunnassa ja asettuivat sitten suoraan riviin heiluttelemaan hooposti tassujaan, vaappumaan ja kyyristelemään hypnoottis-magneettisesti. Sitten ne taas tepastelivat edestakaisin ja touhu toistui. Ne eivät vaikuttaneet kiinnittävän mitään huomiota jatkuvasti megafoni ojossa lähestyvään Komaruun ja olin lopulta niin lähellä, että erotin otsojen fransmanniviikset sekä nupissa könöttävän fedoran. Juuh elikkäs. Kun astuin uteliaana epämukavan lähelle, ne tietenkin yrittivät tappaa minut ja suljin Broadway-esityksen.

Hipsterit, pffft.

Jokiraitin toisessa ja viimeisessä pakohuoneessa varioidaan hiukan hologrammiprojektorikikkailua. Taas kerran pommikuma pitää jallittaa viherpennun luokse ja saada vahtikumat samaan syssyyn hengiltä. Nyt terroristi tulee selättää sopivassa kulmassa rotkon (näitä rakennuksia ei kaiketi ole peruskorjattu aikoihin) yli ystäviensä luokse. Periaatteessa tässä luulisi olevan virhemarginaalia, jos pommikuman selättää väärässä kulmassa tai onnistuu pudottamaan sen epähuomiossa rotkoon, mutta käytännössä saa olla debiili, jos pulman ryssii.

Voisin hei joskus keksiä nämä itsekin.

Tuskin näin kaukana tarvitsee sentään olla, mutta ei va(a)ra venettä kaada.

Sekunti ennen imploosiota.

Oleellisempaa on kuitenkin seinätaide. Danganronpa-teatteri esittää: Tuhkimo.

Ravaan pakohuoneen jälkeen portaat alas ja Towa Towerin vääntynyt selkäranka kohoaa jo ihan vieressä. Tai no on tuossa joki ja kortteli välissä ja tälläkin puolella jokea on yhä hiukan ylimääräistä nähtävää monolapsien häröillessä näyteikkunoissa. En piittaa menetetyistä avohoitopotilaista saati ilman ristiä naulituista demoneista, mutta loiste nurkassa kutsuu tutkimaan. Sinne on työnnetty Jataro Kemurin masentavat, asiasta toiseen poukkoilevat muistelmat. Eiköhän herra taiteilija koe pikapuoliin loppunsa.

Niin lähellä ja niin lähellä.

Villi insesti käynnissä.

Masennuin eli kyllä Jataro jotain osaa.

Ylitän sillan, johon jokin taho voisi installoida kaiteet vaikkapa maailmanlopun jälkeen, tallennan ja menen tapaamaan Towa Toweria, jonka tyylitelty 2D-malli uhkaa kovasti kaatua niskaani.

Jostain syystä repesin joesta törröttävälle yksinäiselle jalkaparille luvattoman lujaa.

Toivottavasti tuonne ei ole enää kymmentä peninkulmaa, sillä torni olisi silloin melko iso.

00:25 Ai no moi taas.

01:03 Onpas siinä ruma Tonberry.

01:11 Rähinän alussa Monokumat ovat tietenkin ihan eri paikoissa.

***

Odotin bossitaistelua, sainkin lössitaistelun. Jataro kyllä odottaa minua tuolla ionosfäärissä, olen siitä varma. Pagodakolossin juurella käydään ihan rehellistä totaalista sotaa hiukan joka suunnasta vyöryviä Monokumia vastaan. Niitä ei ole kerralla kimpussa mitenkään älyttömästi, mutta täydennyksiä kyllä tulee varsin riittävästi aluetta ympäröivistä poliisibusseista. En todellakaan alkanut laskea Monokumien lukumäärää, mutta kyllä niitä varmasti useampi kymmenen oli yhteensä. Kolkyt ainakin. Tai siltä tuntui.

Jos olette poliiseja, vaadin nähdä virkamerkkinne.

Voin rikkoa vain bearstaltit.

Sen jälkeen voi tulla vaikkapa sydänkohtaus.

Juoksentelutilaa on mukavasti ja alueen reunoille on jopa varattu kolme sähköautoa, joilla voi ajaa nallet littanoiksi, mutta minä tietenkin huomasin ne vasta taistelun jälkeen. Rähinän aikana kun oli vähän liian kiire pitää hajurakoa tavallisiin Monokumiin, pommikumiin ja varsinkin muita nopeampiin arvaamattomiin sireenikumiin, joita näköjään kannattaa tanssittaa niin usein kuin mahdollista, jotta karhujen huomio herpaantuu. Muita versioita ei nähdä, mutta kyllä näissäkin on tarpeeksi tekemistä. Yllättävän pitkään räiskinnässä kesti, mutta ihan hyvin se meni, kun pommikumat räjäyttivät vahingossa ystäviään, ainakin kuoltuaan. Toisaalta kaikkialta lentelevien kranaattien vuoksi piti varoa, ettei juossut suoraan niihin. Kyllähän Komaru yhdessä vaiheessa otti hiukan osumaa ja aktivoin lähinnä näön vuoksi mutta enimmäkseen kostoksi Genocide Jackin, jottei äärimmäinen teurastus pääsisi unohtumaan.