Epätoivon äärimmäinen akatemia: 245 - Another Episode

Sen minkä Danganronpa ehkä menettää vakavampiin visual novel -virkaveljiinsä verrattuna kepeämmässä hoopoilukässärissään, se saa kertaheitolla takaisin tällaisissa karmaisevan absurdeissa kohtauksissa. Saahan verellä ja sonnalla toki mässäillä silkan shokkiarvon vuoksi nihilistisessä maailmassa, jonka viihde tuppaa tapattamaan kenet tahansa koska tahansa mitä julmimmilla tavoilla, mutta Danganronpa lähestyy synkkiä ja kyseenalaisia aihealueita vilkkaan häiriintyneellä tyylillään. Ja minä pidän siitä, mikä kertoo ehkä enemmän mieltymyksistäni kuin mistään muusta. Jatka toki samaan malliin, Jataro. Ja te kaikki muut siellä ilmalaivakatsomossa, kyllä Komaru vielä murtuu leikkikelvottomaksi.

Ihan kuin Yutan kuoltua!

Taidepappi mässäilee järkyttyneillä reaktioilla imien vihaa itseensä ja kertoo asiattomista demonidioraamoistaan tarpeettomia yksityiskohtia, jotta vihaisimme häntä lisää. Minua lähinnä nolottaa Jataron puolesta, mutta tyttöihin shokkiterapia tepsii. Komaru haluaa touhun loppuvan, mutta Jataro utelee yksityiskohtaisesti, miksi pitäisi lopettaa, kun ei hän lapsen potkuhousuissa ihan käsitä aikuisten ajatusjunaa.

Suomen The Office.

Kepeät mullat Tywin Lannisterille.

Minäkin vain pelaan videopelejä ja blogaan niistä.

Toki yo tomare!

Kunnallispolitiikka olikin tylsä puheenaihe.

Jataro ei oikein tiedä Tokon ärähdettyä, ketä tässä pitäisi hänen mielipuolisuudestaan syyttää. Eiköhän ennen pitkää selviä, että skidillä oli tosi kamala lapsuus ja vanhemmat haistelivat maalia tai että Jataro on vertauskuva vapaan kasvatuksen vaaroista. Vaihtoehtoisesti hän syntyi tuollaisena, mikä olisi oikeastaan ihan hienoa. Pappi ei piittaa syistä, koska pääasia on hauskanpito, joka on demonien ansiota. He näyttivät hänelle kaapin paikan, ja mähmässä on hyvä elää, sekopäiden paratiisissa.

Jos Junko on vertailukohtana, riittävän.

Ei kai sentään yhteiskunnan?

Ole hyvä kai.

Jataro on Filthy Frankin kestotilaaja.

***

Komaru tekee bravuurinsa eli lyyhistyy itkemään kamalaa maailmaa. Ryhdistäydy jo, hemmetti vieköön. Olen teinidraaman suhteen kärsivällinen, mutta edes stoalainen tyyneys ei kestä ikuisesti. Toistaiseksi Komaru on sentään symppis eikä sellainen tytön muotoinen tapahtumien mukana sinne tänne tahtomattaan raahautuva Mikan-mätisäkki. Tosin sillä erotuksella, että Mikan oli kahjo kaheli hullu ja hiukan sekaisin. Toisaalta angstaus jäikin Jataro-monitorin ilmestymisen jäljiltä kesken, joten tästä on hyvä jatkaa, vaikka samoja argumenttilatuja Komaru edelleen polkeekin.

Vain vauvat vollottavat.

Itku on aivan mahdotonta.

Ja Toko polkee takaisin ainoana järjen äänenä autiolla Hinodebashin asemalaiturilla. Kuten ennen Jataroa oli puhetta, Komarun on taisteltava. Aivan kuten niissä miljardeissa viihdetuotteissa, joissa sankarilla on mälsää ja sankarin on taisteltava. Komarulla on ase, mutta hän pitää yhä itseään turhana taviksena. Mitä oikein horiset, sinähän räjäytit juuri valtavan mechan! Tavallisuus on äärimmäisyyksien keskellä kirosana, johan se huomattiin jo erään varalaitoksen oppilaan näkökulmasta.

Ei lue kyljessä Togamia.

Kaikki kohdatut Monokumat siis vain sattuivat menemään epäkuntoon ja räjähtämään.

Oleellisinta on silti se, ettei Komaru ole edelleenkään yksin, koska Toko ei ole unohtanut häntä. Häneen voi luottaa, jos maailma tuntuu hajoavan ja kaikki tuntuu vajoavan kuin Flipper & Lopakan karmaisevassa suomidubbi-introssa konsanaan. Tärkein on tapahtunut, sillä Komaru nousee pystyyn ja kiittää moniongelmaista ystäväänsä tuesta. Tuntuu kuin olisin nähnyt tämän kaiken teinidraaman ennenkin siellä sillanjämällä Yutan tuhouduttua, mutta en anna sen haitata… ellei samainen sekvenssi toistu marginaalisesti eri sanakääntein vielä sata kertaa. Way to go, girls, ja Komaru voisi kasvattaa sen selkärangan joskus.

Tuo on sitä väkijuomaa.

Parempi Tokoon kuin Jackiin.

Täällä haisee hektinen metropolimetro.

Toko ehdottaa suunnaksi katutasoa eli portaikkoa pitkin takaisin sille läpeensä kolutulle Towa Cityn sektorille. Vastarannankiiskeilin käytävällä väärään suuntaan kohti pilettipömpeleitä, mutta Toko ei edelleenkään antanut Komarun palloilla omiaan, koska takuuvarma uloskäynti on lähempänä. Samaa kitinädialogia ei sentään ollut kierrätetty, joten siitä propsit. Vastaavasti Toko kuittailee lennosta melko usein Komarulle, jos pelaaja tyhmäilee väärään suuntaan, mutta livekommentaari ei ole toistuvaa (jos teoriassa nylkyttäisin umpikujaa, peruuttaisin poispäin ja palaisin umpikujaan, jolloin Toko jossain ankeammassa pelissä YOU’RE IN MY WAY, SIR -toistaisi saman vanhan repliikkinsä) saati rasittavaa.

Tämähän putosi tähän sopivasti.

Portaat osoittautuvat virheeksi.

00:14 Mikä teitä kaikkia vaivaa?!

***

Jaahas, mihin sitten? Mihinköhän tosiaan? Josko viimeinkin sinne pilettipömpeleille ja tuntemattomille raiteille kohti maan ydintä? Toko ehdottaa toista uloskäyntiä, ja sellainen varmasti löytyy täältä jostain. Menkää nyt jo sinne oikeaan suuntaan tai vien protagonistin sinne. Komaru empii, mutta ei angstinsa vuoksi, vaan koska Tokokaan ei ole täydellinen ja voi angstata itse. Maan alla kun on yhä pimeää tai ainakin riittävän hämärää. Tokon suorasukainen manailu huvitti ja Komaru tulkitsee toverinsa näyttävän kielenkäytöllään urheaa esimerkkiä. Sen kun näkisi.

Turvaudun siis UFOMARUihin.

Komarun mikrofoni päästää välillä hassuja ääniä.

Odotahan vain, kunnes minäkin saan toisen persoonan.

NEKOMARU NIDAI olisi ylpeä.

Komaru oppii uusia rumia sanoja.

En pääse ramppaamaan tarunhohtoisille tikettitelineille välittömästi, koska tallennusankka-aukion keskelle on spawnannut monolapsi ihan sitä varten, jotta Komarun alati paisuva ammusarsenaali saa lisäystä. Tänään minua siunataan… selätysluodilla! Ja se toimii ihan kuten uumoilinkin melko kauan sitten siellä prologin ravintolassa, jossa oli kaikki kudit testikäytössä. Selätys on kuin vahinkoa tekemätön haulikko, joka kellistää möllit lähietäisyydeltä päistikkaa komeassa kaaressa ilmalennolle, mutta uusien karhumallien vuoksi siitä on muutakin hyötyä. Vahtikumalta selätetään kilpi pois ja pommikumalta henki, kun kellistyneen karhun selkäsäiliön kranaattisatsi leviää lattialle ja otso haihtuu sienipilveen. Toisin sanoen selätysluoti on pommikuman instakill ja vahtikuma muuttuu kilvettömänä tavalliseksi Monokumaksi.

Koputan puuta.

It's knockback time!

Kun tytöt ovat ihmetelleet auttavaisia monolapsia, selätysluoti pääsee testikäyttöön, sillä käytävälle on ilmestynyt vahtiletka. Vahtikumat eivät ole järin vikkeliä tömistellessään karvamuurina kohti, joten yritin jonkin aikaa saada nelikkoa kerralla riisuttavaksi kilvistä, mutta kyllä kolmekin karhua kelpaa, kun ammuksista ei ollut pulaa. Vakiona selätysluoteja on plakkarissa parikymmentä, ja muiden offensiivisten kutityyppien tapaan myös näitä voi blingata paremmiksi. Vielä kun tulisi kauppa vastaan, sillä veronpalautukset voisi hassata hyvään käyttöön.

Monokuma osaa kvanttisiirtyä.

Jotta voin ampua heidät.

Ei voi olla sama kuin tunnelissa!

Komaru vain halusi mellakoida rauhassa.

Itsenäisyyspäivän viettoa Helsingissä.

Vahtikumien töppötassut eivät yllä sujauttamaan visiiriä suojaksi.

Komaru on haka kemiassa.

Itse asiassa kauppa tulee vastaan jo seuraavalla alueella metrokäytävän tuolla puolen, mutta siellä ei myydä päivityksiä totuusluoteihin tai saksiin tai yhtään mihinkään, sillä maanalainen Mukiguri-kauppakeskuskompleksi on maailmanlopun vuoksi kiinni. Tai sitten tänään on sunnuntai.

Toivottavasti tuolla on alennusmyynti.

Toko nurisee jälleen pimeydestä, vaikkei täällä ole yhtään sen hämärämpää kuin metrossakaan. Komaru yrittää piristää häntä turhaan, sillä yritys tulkitaan pilkaksi, mutta Komaru ei mahda mitään hyvälle tuulelleen. Pidä tuo asenne, en jaksa enää sitä polvillaan kyhjöttävää nyyhkyressukkaa.

Muotimyymälä hyytää veren.

Kyllä pian taas itketään.

Ei teidän onnenne kestä!

Vitsi on siis siinä, että Toko on työtön.

Toko on huonolla tuulella ja puskee silti eteenpäin, vaikka hän pelkääkin suunnilleen kaikkea kuviteltavissa olevaa, mutta pitää puutteistaan huolimatta silti itseään kitisevää itku-Komarua parempana. Komarun kostona on säpsäyttää Tokolle pienimuotoinen sydänkohtaus, mutta hän säikähtää Tokon säikähdykselle. Ovat nämä tytöt välillä lutuisia ja hupsun tyhmiä tapauksia.

Silmät kiinni ja eteenpäin kompuroimaan.

"Cry, cry. That's the only thing you're good for!"

Näytä sille!

Vain Togami voi yllättää Tokon takaapäin.

Ja näin Toko ja Komaru jäivät ikuiseen shokkilooppiin.

Jotenkin näin.

Komarua on pelättävä.

Neideillä ei ole suurempaa matkasuunnitelmaa vapauden ja maailmanrauhan lisäksi, joten lähden koluamaan paikallista Kamppia. Kartalta näkyykin määränpää kätevästi, eikä se ole tässä ihan vieressä. Reitti mutkittelee jonkin verran ja sisältää vapaaehtoisia huoneita, mutta enpä mene vielä asioiden edelle, koska asioista tulee kirjoittaa pedanttisesti niiden näkemisjärjestyksessä.

Lay of the Mukiguri land.

Ensimmäisellä kauppakäytävällä kohtaan melko pian tyhmiä pentuja, jotka kuvaavat ruumishäröilyään Youtubeen ja Instagramiin ja Irc-galleriaan. Saan säikyteltyä heidät ruumispinolta toiselle, mutta en pidemmälle. Ruumiiden luona Komaru ja Toko valinnaiskeskustelevat lisää erilaisista monolapsista, sillä selvästikin eräät auttavat meitä, kun taas toiset eivät välitä meistä pätkääkään. Niin, meitä mahtuu moneen junaan. Toko ei ole niinkään seonneiden pentujen touhuista kiinnostunut, vaikka Komaru olettaakin heitä käskytettävän. Epäilemättä nämä Mukigurin ipanat pitävät huolta Toivon Soturien sosiaalisen median propagandasta.

Rahaa.

Viraalihitti on syntynyt.

Heille annettiin sellaiset säännöt, että sääntöjä ei ole.

Toko yritti kerran ajatella Genocide Jackia ja se oli hukattua aikaa.

Käytävän keskelle jätetty lahjapaketti on huijausta, sillä se vain triggeröi muutaman äkämystyneen Monokuman kimppuuni. Haluaisin yhä tietää, miten nämä lahjapakettiansat tarkalleen ottaen toimivat, mutta ehkei turhista yksityiskohdista tarvitse välittää. Käytävän ääripäästä löytyy lisää Toivon Soturien järjettömiä sääntökoodekseja ja mutkan jälkeen määränpää häämöttääkin jo horisontissa. Korkeaan portaikkoon en pääse juoksemaan suoraan, koska käytävä on tietenkin luhistunut puolimatkassa pohjattomaan rotkoon.

Monokumaailmasta.

Silkkaa julmuutta.

Käyttäisin hissiä.

Jopa Crash Bandicoot ylittäisi tämän onnettoman kuopan.

Vahtikumien harvakseltaan täyttämä kapitalistinen kiertotie vaikuttaa olevan täynnä vaihtoehtoisia huoneita, mutta vain ensimmäiseen pääsee, koska muut ovat lukossa. Sairaala jo opetti, että kaikkiin kartan lisämestoihin kyllä pääsee ennemmin tai myöhemmin, ja kauppakadulla on runsaasti lääniä portaikonkin tuolla puolen. Aistin backtrackausta ärsyttävän monolapsen perässä.

Mutta nuo ovat kilven mukaan vain Kumia.

Hajuttomasta, mauttomasta, värittömästä ja vähemmän oleellisesta bonushuoneesta (järjestään kaikki bonushuoneet tuntuvat jakavan nämä mairittelevat ominaisuudet) poimin pettymyksen tuottavaa kirjallisuutta, josta Toko ei ole mielissään. Tässä tarinassa hän ei ole nähnyt yhtään miellyttävää opusta, eikä varmasti tule näkemäänkään, ellei jostain kämäisestä loukosta poimita matkaan Toko Fukawan koottuja Harlekiini-novelleja.

Haluan vielä jossain Danganronpassa tavata äärimmäisen pettymyksen.

Oli synkkä ja myrskyinen yö.

Toko myöntää joskus lukeneensa tällaistakin elämänhallintaroskaa, mutta hän on sittemmin kasvanut niistä ulos ja kasvanut ihmisenä. Tokon puolesta häntä ihaileva Komarukin voisi joskus kasvaa, kun tällä toivioretkellä on siihen ihan hyvä sauma. Hänkin muuttui aiemmalla seikkailullaan, ja Komaru ei hoksaa epäsuorasta viittauksesta Tokon osallistuneen tahtomattaan sairaaseen murhaleikkiin. Olihan se lähes yhtä uskomatonta fantasiaa kuin selviytymisretki Towa Cityn poikki.

Toko lukee joskus jopa käyttöehtosopimuksia.

Et ole selvästikään viettänyt riittävästi aikaa tässä seurassa.

Hiukset vähintäänkin.

Toko kertoo totuuden, jotta muiden ei tarvitse.

Traumat palaavat.

Mutta Toko on jo.

Kiertokäytävä kääntyy kahdesti vasemmalle kohti portaikkoa ja sivuutan matkalla vahtikuman lisäksi suljettuja ovia, jotka murran vielä vaikka väkisin. Pistäydyn mutkassa tallentamassa, kun luksukseen tarjoutuu tilaisuus. Ei edellinen tallennusankka ole edes kovin kaukana, mutta mystisesti en enää pääse ostarilta metroon (sikäli kuin siellä edes mitään järkevää olisikaan) ja näin blogaajan näkökulmasta arvostan tallentelumahdollisuuksia.

Komarulla on tulipalokiire potalle.

Matka jatkuu varastoon kyhättyyn pakohuoneeseen, jossa hyödynnetään pommikuman alttiutta selätykselle. Kun räjähdeotson taakse hiippailee ja sitä lasauttaa haulikkosysäyksellä selkään, on hulvatonta seurata, kun se sinkoaa puolen huoneen poikki rähmälleen kuuden Monokuman keskelle ja lopputuloksesta tulee pienoisydinräjähdyksen jäljiltä rumaa sotkua. Ja kaikki tämä yhdellä luodilla!

Täytyy vain pudottaa katto.

Onpa sinulla kivoja kranaatteja.

Olisi sääli, jos niille tapahtuisi jotain.

Pakohuoneesta tytöt oikaisevat takaisin übermallin käytävälle, joka kulkee luotisuoraan joko määränpääportaikolle tai takaisin lukittujen ovien kiertokäytävälle, mutta paluupolun tiellä on taas kerran Towa Cityn kaduilta tuttu keltainen töherrysseinämä, joka rikottaneen jossain välissä oikoreitiksi, jottei tuonne tarvitse palata aina pakohuoneen kautta. Koska en saa seinää (vielä) tuhottua ja koska en aio pyöriä käytävillä yhtään enempää, keräilen monokoneista täydennysluoteja ja ramppaan portaiden juurelle. Eipä ollut yhtä kaukana kuin Towa Cityn silta.

Portaikossa harrastetaan tuhmuuksia.

***

Kuka lienee mytyn alla? Kotokoko (tuolta Toivon Soturilta ääni ainakin kuulosti)? Miksi Monokumat ovat ilkeitä ilkimyksiä? Miksi ne eivät olisi? Miksi Komaru ja Toko eivät voi huolehtia omista asioistaan vaan menevät väliin? Koska he haluavat päästä hengestään? Samantekevää, tämä joku on pelastettava! Ja mielellään nopeasti, sillä hetken tilannetta fiilisteltyäni tajusin, että mytyn yllä levitoiva sydäntrio hupeni nopeasti yhdeksi sydämeksi otsojen jatkaessa epäkohteliaita kynsiläpsyjään, ja tajusin toimia. Hyvänen aika, tässähän on suojelutehtäviä. Neljän Monokuman tuhoaminen oli tässä vaiheessa peliä triviaalia ja ne kaikki lakkasivat kiinnittämästä uhriinsa huomiota ensikontaktini jälkeen. Varmuuden vuoksi olisin voinut tukeutua saksihirmuun, mutta se olisi ollut epäreilua.

"Cheers, love! The cavalry's here!"

Se on vain selätysluodin sivuvaikutus.

Huijasin! Genocide Jack apuun!

Mytyn alta paljastuu…

***

…salaperäinen stalkkerini! Tiesin tietenkin vitivalkoisen Monokuman olemassaolosta jo ennen Another Episoden aloittamista, koska keräilyversion boksissa sellainen komeili, ja otukseen on vaikea olla törmäämättä, jos on yhtään sattunut näkemään pelin promomatskua. Monokuma-varianteista otetaan näköjään spinoffissa kaikki irti, sillä se aito ja alkuperäinen Monokuma alkaa olla niin passé.

Thomas Puha vauhdissa.

Komaru ja Toko ihmettelevät puhuvaa ja hyvin epäilyttävää karhua, joka väittää olevansa todella mukava karhu. Uhka ammutaan pian seulaksi, mutta valko-otso aikoo selvittää räjähdysalttiin tilanteen diplomatialla. Koska häneen on installoitu tekoälysiru, hän osaa ajatella – toisin kuin raivohullut virkaveljensä. Ja koska valkoinen on rauhan väri ja hän sattuu olemaan valkoinen, hän on puolellamme. Tai ainakin väittää niin.

Komaru ei kiinnittänyt huomiota niihin aiempiin puhuviin Monokumiin.

Tuollaiset karhut upottavat laivoja Myrskyssä.

En ennen kuin opit nimeni.

Komaru tähtää nyt hieman yläkanttiin.

Ymmärtänen tuon jälkeen vähemmän.

Mutta läpäisetkö Turingin testin?

Jotta hänittely ei ala toistaa itseään, on hänellä nimikin: Shirokuma (Amanda C. Miller! En ihan heti arvannut, oletin oikeasti Kotokon ääninäyttelijäksi!). Shiroi on japania ja tarkoittaa… valkoista. Kuinka sopivaa.

Se sirompi karhu.

Shirokuma vaikuttaa hipiltä.

Komaru heltyy söpölle hyviskumalle, mutta Toko on visusti epäluuloinen Shirokumalle, joka haluaa vain solmia ystävyyssuhteita. Karhulla on silmää uusien tuttavuuksien luonteenpiirteille, ja Toko kauhistuu kävelevän neitsyystunnistimen mahdin edessä. Toko voi nykyään olla halutessaan totinen, mutta hämärät horinat tyttövoimasta lipsuvat hupsun komedian puolelle.

Komaru ostaa heti tuollaisen.

Tai arjalainen ilman natsismia.

Shirokumalla on likaisia taka-ajatuksia.

Et sitten tiiraile alhaalta lisätietoja.

Ensimmäinen Togami-uni on kriittistä tietoa.

Tällaisista toteamuksista nousisi kunnon polemiikki toisenlaisissa piireissä.

Miehet ovat alempaa rotua.

Shirokuma on huolissaan päämäärättömästä hortoilustamme vaarojen taipaleella ja aikoo auttaa meidät turvaan tietäen varsin hyvin, että tarjous kuulostaa ansalta, mutta hyvyys ei ole vielä kadonnut maailmasta. Koko Towa Cityn aikuisväestö ei ole vielä kaatunut monosodassa, sillä tänne jonnekin on pystytetty tukikohta toivon satamaksi, ja vain Shirokuma osaa löntystää sinne. Yhdistin nopeasti pisteet, sillä tämän luvun nimen viittaus vastarintaliikkeeseen tuskin on sattumaa. Viva la monorésistance!

Ostarilla voi menettää esimerkiksi rahaa heräteostoksiin.

Kellarin häkissä on lämmintä ja turvallista.

Papua-Uusi-Guinea kutsuu luoksesi jo tänään!

Oikeastaan ne ovat synteettisiä.

Siinä meni tuokin salaisuus.

Helposti innostuva Komaru innostuu helposti, mutta Toko on yhä varuillaan, kun tässä pitäisi seurata Shirokumaa yhä syvemmälle maan alle, kun tuolla portaikon yläpäässä on kuulemma vähän kynnekkäämpi vastarintaliike. Kun Shirokuma inttää haluavansa auttaa meitä ja Komaru inttää kenen tahansa seuraavan karhua vastaavanlaisessa tilanteessa, Toko antaa turhautuneena periksi.

Mennään tuonne nurkkaan istumaan vuodeksi.

Biletys kuuluu tänne asti.

Tallennan mieluummin ankan avulla.

Aina pitää kysyä kaikkeen lupa.

Nyt Komarun lieassa pyörii Tokon lisäksi Shirokuma, joka on konfliktitilanteissa onneton ressukka, mutta ainakaan häntä ei tarvitse suojella jatkuvasti. Karhukaveri ei ole täysin turha rasite, sillä irtokommenttien lisäksi hän toimii liikkuvana tiirikkana. Kiinnitin jo portaikkomatkalla huomiota lukittujen ovien viereisten seinämien ilmastointirööreihin, joihin pikkusiskot könyävät Bioshockeissa. Samanlainen lukittu ovi ja seinäreikä odottavat myös oikealla reitillä, joka vie meidät lopulta kartan länsipuolelle, ja kävinkin ovella sen verran, että opin Shirokuman pelimekaanisen jipon. Karhu könyää ilmastointikanavan kautta lukittuun huoneeseen ja avaa oven toiselta puolelta, jotta minun ei tarvitse turvautua joka hemmetin Bethesdan pelissä toistuvaan tiirikointiminipeliin.

Nalle Puhin hunajajahti päättyi nolostuttavaan jumitukseen.

Tuo on vain Monokuma, joka repi Shirokuman riekaleiksi ja pukeutui täksi.

Komarun iskurepliikkejä.

Palaan Mukigurin itäsiipeen kerätäkseni ylimääräistä keräiltävää ja raivaan sinne oikoreitin keltaseinämästä, jonka äärelle pommikuma on vähän liiankin sopivasti ilmestynyt hengailemaan. Ehkei minun pitäisi kyseenalaistaa vihollisten ilmestymistä erinäisiin mestoihin pelin niin halutessa, koska immersion hakeminen tällaisesta kepeästä hassuttelusta olisi turhaa nillitystä, mutta huvittavat nämä seikat silti. Sovitaanpa vaikkapa sellaista, että tämä pommikuma käppäili Towa Cityn tanssibileistä metron kautta ostarille ja jäi räjähdetaakkansa vuoksi huilaamaan seinän viereen. Aivan nerokasta, vaikka itse sanonkin, immersio pelastettu!

Rähmäkumat ovat aina yhtä säälittävän näköisiä.

Lukitun pohjoisoven Shirokuma-avatulta toiselta puolelta päädyn huoneeseen, jossa on ruumiiden lisäksi tappolista. Kohteena on…

Yuta Asahina, Aoi Asahinan veli! Mutta senhän toki tiesinkin. Nyt ainakin viimeistään selvisi, että sporttiveljeä todellakin jahdattiin. Komaru ja Toko ovat kylmiä lyylejä, koska eivät kommentoi asiakirjaa sanallakaan. Yuta, ai kuka? Yutan tappolistan perusteella voisinkin olettaa, että jonnekin on pudonnut myös Komarun tappolista, jossa tätä demonisoidaan ilkein sanakääntein.

Tappolista valkoisena pisteenä lokerikkojen oikealla puolella, kansanmurha vasemmalla.

Entäpä eteläovi? Se vie jonkinlaiseen toimistohuoneeseen, jonka reunoille on ladottu mitäpä muutakaan kuin ruumiita, mutta noin muuten tila toimii vain käytävänä, jonka toiselta puolelta pääsee takaisin kauppakäytävälle hakemaan rotkon toiselta puolelta uuden kyvyn, jonka kytkemiseen tarvitsisin vielä yhden tason.

Number of Monocoins obtained increased slightly (SP 4). Näistä ylitöistä sietääkin saada palkankorotuksen.

Koska ostarilla on ollut liiankin hiljaista, toimistoon palattuani huone on täpötäynnä Monokumia, jotka ovat keskittyneet raatelemaan raatoja. Mistä ne tänne ehtivät?! Hirviöiden keskeltä voisi periaatteessa hiippailla turvaan, mutta uloskäynnin juurelle on äärimmäisenä källinä ilmestynyt sireenikuma, joka tietenkin hälyttäisi koko lauman kimppuuni, ellen jo olisi suututtanut niitä etukäteen turvalliselta etäisyydeltä. Huomasinkin itsenäisesti toimivan sireenikuman vasta peruskumat tuhottuani.

Olen vain läpikulkumatkalla.

Kun näin nurkkaan ajetaan, apuun rientää...

...hän.

Sireenikuman tanssi on pelottava ilmestys.

Naureskelin myös tekoälybugille, kun turvauduin tappelussa Genocide Jackiin säästääkseni aikaa ja luoteja ja huomasin vihollisten lenneltyä ja räjähdeltyä sinne tänne, että lauman viimeinen Monokuma oli paiskautunut erään ruumiin äärelle, tai oikeastaan hiukan sen yläpuolelle levitoimaan. Siellä se jatkoi ruumiin silvontaansa aivan kuin ei olisi hetki sitten ottanut osaa joukkotappeluun… eikä se huomannut kymmenen sentin päässä seisoskelevaa sankarikolmikkoa. Päästin glitchikuman päiviltä ja ramppasin takaisin oikeaan suuntaan Mukigurin länsisiipeen, jossa ostari muuttuu oikeastaan varastomaiseksi.

Tämä Monokuma on saavuttanut korkeamman tietoisuuden asteen.

Sen ensimmäisen Shirokuma-avaamani oven toisella puolella on huone, josta ei tarvitse kirjoittaa muuta kuin sen, että erään kaupan sulkuportin takaa kajastaa luvun toisen piilolapsen muotoista kimallusta. Huone johtaa pakohuoneeseen, jonka rakenne ja ratkaisu ovat lähes identtisiä kuin edellisessä. Hiippailen lokerikkojen viereltä pommikuman taakse ja odotan sopivaa selätystilaisuutta, sillä viime pakohuoneesta poiketen huoneen toisella puolella kököttää kuusi vahtikumaa, jotka kääntyilevät tasaisin väliajoin 180 astetta kohti toisiaan ja poispäin toisistaan. Pommikuma tulee tietenkin tuhota silloin, kun räjähdysaalto kärventää kilpikonnien fyysisen olevaisuuden tuhkaksi alttiilta selkäpuolelta. Saapa nähdä, kuinka paljon luvussa vielä kikkaillaan selätysluodilla. Voisi näihin pakohuoneiden rakenteeseen silti tulla hiukan vaihtelua, kun vaikeustaso on noussut äärimmäisen loivasti. Jokainen normiälyllä varustettu pelaaja ratkaisisi ihan varmasti nämä puzzlet ilman läpipeluuopasta. Kontrollien parissa sählääjät ovat sitten oma lukunsa.

Shirokuma järkyttynee, kun kerron hänelle, mitä aikuiset tekevät toisilleen.

Heitän tuonne Shirokuman ja katson mitä tapahtuu.

Ei näin...

...vaan näin.

Mukigurin länsikäytävä on puolivälin yksittäistä Monokumaa lukuun ottamatta autio kulkureitti enimmäkseen teljettyjen varastohallien poikki, mutta reitin puolivälistä pääsen keräilemään pölyttyneiden PC-näyttöjen varastosta luettavaa erään piruparan itsemurha-aikeista. Eipä onnistunut, Monokumat ehtivät ensin eutanasia-apajille. Näiden viestien apea kuolemateema alkaa oikeastaan jo huvittaa kaikessa synkässä nihilismissään. Shirokuma on tämän kenen lie viimeisestä viestistä allapäin ja haluaisi olla vahvempi, sillä hän ei ole vieläkään tottunut nykymaailman menoon. Komaru piristää karhua ja jatkamme matkaa.

Haaste, nimesi ei ole Monokuma.

"People die if they are killed."

Pitäisi puhua pieniä.

Itsehän en ole tottunut noihin depressiosieniin.

Shirokuma on Komarun Togami.

No nyt on tyylikäs keskusyksikkö!

Väylä päättyy lukittuun oveen. Kun Shirokuma on ahtautunut viereiseen mustaan aukkoon, joudumme pienimuotoiseen pinteeseen, kun hirmuinen romukuma rellestää rämisten tyttöjä kohti kolmen machin nopeudella. Eivät nämä romukumat edes ole itsessään kovin pahoja vihulaisia ennalta-arvattavine liikkeineen, kun tämäkin yksilö tuli riehumaan ilman apujoukkoja, mutta yhtä sitkeä se oli kuin siellä sairaalassa. Hauska ja ennen kaikkea häiritsevä otus kuitenkin. Romukumia voisi tulla lisääkin ja vaikkapa useampikin kerralla, sillä jos niitä työnnetään harvakseltaan eteeni identtisinä yksittäisinä välibosseina, en ole järin vakuuttunut.

Shirokuma on niin järkyttynyt, ettei kykene huutomerkkiin.

Shirokuma grammatically incorrect!

Veikeä epäsikiö.

Romukuma vain haluaisi halata.

Epälukotetussa huoneessa Shirokuma pistää tauoksi ja lössäyttää takamuksensa lattialle. Hänen ei teknisenä konstruktiona tietenkään tarvitse väsyä, mutta hän vain ajatteli parastamme. Mitä helvettiä, eihän tämä ole vielä ollut matka eikä mikään! Mitä nyt vähän nilkka nyrjähti ja kynsi katkesi. Pääasia kuitenkin on, että tästä käynnistyy Shirokuman aikeita syventävä juttutuokio. Toko haluaa tietää, kuka aivan sattumalta juuri sopivasti tiellemme ilmestynyt karhu on karhujaan, eikä pidä stalkkauksesta. Shirokuma halusi vain pelastaa meidät, vaikka lopulta me pelastimme hänet paikallisilta rasisteilta.

Voinko käyttää sinua tuolina?

Ilkeämpi karhu olisi pettänyt meidät jo kymmenesti.

Voisit ommella tuon häijyn puolivirnistyksen umpeen.

Suuret juonet perustuvat aina käsittämättömiin yhteensattumiin.

Ainakaan toistaiseksi ei vaikuta siltä, että Shirokumaa olisi varsinaisesti käsketty pelastamaan meidät. Tai ohjelmoitu pelastamaan, miten sen nyt ottaa. Ehkä hän voi olla vastarintaliikkeen leivissä, mutta minulla ei ole hajuakaan, mitä porukkaa siellä pyörii. Trigger Happy Havocin tuttuja vaiko ihan uusia naamoja? Joka tapauksessa Shirokuma haluaa Monokuman antiteesinä vain auttaa väkeä hädässä.

Jos olisit juossut nurkan takaa kohti, en olisi vastannut seurauksista.

Monokumia ei tarvitse pelastaa.

Kävisit pesulla, kun alat olla jo kohta puoliksi harmaa.

Shirokuma ei ole itsekään varma taustastaan. Hän on perillä erityisestä tekoälysirustaan, mutta ei sen asentajasta tai funktiosta. Hän viisastelee, että sellaisia me ihmisetkin olemme. Me vain olemme ja se tekee siitä sen, silleen vertauskuvallisesti.