Towa
Citystä paetaan yhdessä, mutta kukaan ei pakota puhumaan pakomatkan aikana;
eivät varsinkaan Komaru ja Toko, joilla ei ole enää mitään keskusteltavaa,
ainakaan erityisen rakentavaa sellaista. Vai onko sellainen rakentavaa, että
ensimmäinen epävarma osapuoli kitisee angstitippa linssissä tavallisuudestaan
ja toinen neuroosikimppu vihaa kaikkia ja kaikkea paitsi Isäntäänsä? Another Episoden parivaljakko tuntuu
ainakin uniikilta, jos ei muuta. Komaru voi ehkä olla suhteellisen… no, tavallinen protagonistimittapuulla,
mutta missä muussa tarinassa mukana roikkuu henkilö, joka on yhtä ihastuttavan
sietämätön samalla kaksijakoisella tavalla kuin Toko?
Poimin
tutulta tornin juuren poliisibussien saartamalta ja nyttemmin
vastarinnattomalta aukiolta uuden kyvyn, piilolapsen (jo
puolivälissä mennään, kun nyt ilmestyi chibi-Kotoko) ja tappolistan.
Healing Item Effect +1. (2 SP) Täysin sama kyky kuin Awakened Girl Power. Kun nämä kyvyt kombottaa, poimittu sydän palauttaa kolme hiparia, eli olen käytännössä kuolematon.
Sen
kohteena on…
Taichi Fujisaki, joka kuoli arviolta
sadan metrin säteellä tappolistan olinpaikasta. Hyvää työtä, petokuma! Pianhan
Hiroko saakin taas surupostia, mikäli suuntaamme kulkumme takaisin
viemärivastarinnan tukikohtaan. Karttaa vilkaisemalla suunta vahvistuukin,
sillä hautuumaalle päättyvä matkareitti on toisinto psykedeelisestä
jokiraitista, mutta tällä kertaa kuljemme täll’ puol’ jokkee ja vieläpä
viivasuoremmin kuin viimeksi.
Lay of the riverside northside frontside this side land.
Aluetransition
jälkeen vimmainen mykkäkoulu alkaa. Matkan aikana lähes joka alueella Komaru
ja/tai Toko ovat jutelleet lennosta lyhyesti jotain relevanttia tai
humoristista, mutta nyt alareunan pikselinaamat tarjoavat vain …ia, tuota
vaitonaisuuden universaalia symbolia kirjoitetussa dialogissa. FFVIII:n Squall Leonhart on …n
ammattilainen, vaikka hän tuumaisikin toteamukseen ihan sama, mene puhumaan
seinälle. Lasautan laiturilta pomminallen virran riepoteltavaksi, tallennan ja
huomioin joesta törröttävän hoopon jalkaparin lisäksi kultaisen sisäänkäynnin
rakennukseen, joka näytti kartalla valtavalta.
Voisin vaikka vannoa, että nämä joessa kelluvat lautat olivat viime käyntikerralla eri asennossa ja yhtenäisenä siltana.
On
se livenäkin valtava, ainakin pituussuunnassa. Tiesin astuvani pakohuoneeseen,
mutta joku halvattu ipana kiikuttaa kouraani haasteen. Tämä rakennus on
Monoku-manin labyrintti, jonka toiseen päähän tyttöjen on rampattava hulppean
palkinnon perässä. Oikeastaan pulju ei ole varsinaisesti labyrintti siinä
mielessä, että labyrintissä eksytään jatkuvasti suunnasta ja turhaudutaan
identtisiin pensasaitoihin. Vaikka pakohuoneet ovatkin toisinaan rakenteeltaan
sokkelomaisia puzzletarkoituksessa, haasteen idea ja vitsi on se, että tänne on
installoitu kolme perättäistä pakohuonetta. Nyt siis hoksottimet tulille, sillä
edes Toko ei vihjaile ilmakuvista, mitä kussakin huoneessa tulisi tehdä. Hän
vihjailee vain kolmea pistettä, jotka kaiketi kuvastavat näitä kolmea huonetta,
mutta todennäköisemmin sitä, että Komaru voisi astua jokeen ja hukkua pois.
Labyrintin
pakohuoneilla on yhteinen teema ja niiden mielettömän tyylikäs kuvitus lienee
(Spike Chunsoftin lisäksi) edesmenneen Jataron käsialaa, mutta tällä kertaa ei
mukailla kansansatuja. Ellen täysin erehdy esikuvasta, estradille astuu
japanilaisten roolipelien arkkivaari… Dragon
Quest. Teen kuvituksille toki kunniaa, koska jokiraitin pakohuoneet ovat
ihan niiden vuoksi erityisiä.
Ensimmäisessä
pakohuoneessa on vahtikumien karvamuuri sekä yksinäinen pommikuma, joka tulee
jallittaa liikeluodilla ystäviensä taakse töllistelemään hologrammipennun
härskiä lantioliikettä. Huoneessa testataan alkeellista tilan hahmotuskykyä ja
maalaisjärkeä, sillä hologrammipömpeleitä on kaksi, joista toinen on ihan turha
ja pilaa kaiken, jos sen kanssa rupeaa sähläämään. Kaiken voi pilata siinäkin
tapauksessa, jossa pommikuma ei satu toljottamaan naivistisilla nappisilmillään
aktivoituvan hologrammin suuntaan. Komaru oli kytiksellä juuri sopivasti siten,
että pommikuman hologrammia kohti kääntyvä kapea katse käräytti hiippailijat ja
sitten manasin itsekseni ja toimin seuraavalla kerralla varovaisemmin.
Pommikuman lepohetki.
Dangan Quest – hahmonluonti!
...taistelija nimeltä Kotoko, sankari nimeltä Masaru...
...ja maagi nimeltä Monaca. Yhdessä he lähtivät jokseenkin uskomattomaan seikkailuun. (inforuuduissa kerrotaan hiraganoilla ja katakanoilla kunkin hahmon nimi, ammatti, sukupuoli ja taso)
Toisessa
pakohuoneessa on tehtävä kolme asiaa ja mielellään oikeassa järjestyksessä.
Tuhon välikappaleena on sähköauto, mutta ennen kuin sillä aiheuttaa ruumiita,
sen reitille on jallitettava hyväuskoinen karhu. Hologrammipömpeli toimii
jälleen houkuttimena, mutta se houkuttelee ajolinjalle vain yhden karhun
ihmettelemään syntyjä syviä. Koska se on sireenikuma, sen kömpelö tanssimöykkä
amplifioituu ja huoneen loput tollot taapertavat ystävänsä luokse ihmettelemään
syntyjä syviä. Käynnistän auton ja joudun helvettiin, mutta nallet joutuvat
ensin.
Höynäytettäviä syntyy joka minuutti.
Lontoon hiljattaisen terrori-iskun vuoksi tällaiset kuvat ovat hieman mauttomia.
Dangan Quest – grindausta!
Monaca loihti antigravitaatiotaialla julman ja kunnianhimoisen limaolennon Kuiperin vyöhykkeelle. Tällä välin Jataro hoivasi nilkkansa nyrjäyttänyttä Nagisaa.
Samaan aikaan Masaru poseerasi miehekkäästi sankarillisen kalpansa kanssa, johon pahansisuinen limamöykky lävistyi kyllästyttyään pelleilyyn. Kotoko niitti vieressä tyttömäisesti tuhoa ja kuolemaa kikattaen psykoottisesti. Urhoolliset sankarit nettosivat taistosta kokemuspisteitä tasokattoon asti, monokolikoita loppuelämäksi ja seikkailun ylivoimaisesti parhaat aseet, koska tarinan tasapainoa ei ollut mietitty loppuun asti.
Kolmannessa
pakohuoneessa ratkaisu on niin yksinkertainen, että jäin miettimään
turvalliselle alueelle luvattoman pitkään, voiko se oikeasti olla niin
yksinkertainen, mutta se oli.
How I Met Your Mother jatkuu makaaberilla How I Killed My Mother -spinoffilla.
Huoneessa on turvallinen etelälaita, turvaton
karhuntäyteinen pohjoislaita ja itäväylä puolelta toiselle. Keskellä on
ammottava aukko maankuoren tuolle puolen. Karhut on aseteltu siten, että
molemmilla laidoilla on taviskarhusumppu (tosin niillä on viikset, joten ne
eivät ole ihan taviksia, vaan hipstereitä) ja keskellä on kolme pommikumaa,
joista laitimmaiset toljottavat vastakkaisiin suuntiin. Miten kummassa siis
koko lössin listii yhdellä attentaatilla? Tätä pohdin pöhnäisessä ajukopassani
tuumien, että jos minä nyt tämän ryssin, joudun läpäisemään nuo aiemmat huoneet
uudestaan. Siihen menisi jopa pari minuuttia! Kun perusluotia kummempaa minulle
ei tarjottu, päädyin turhautuneena listimään sen keskimmäisen pommikuman. Sehän
kellahti kumoon, sen kranaatit levisivät lattialle, kuului pum ja viereiset
pommikumat sinkosivat rähmälleen viiksivallujen viereen, kuului tuplapum ja
olin että jaahas, olinpa yksinkertainen. Note to self: pommikumat ovat
dominoja.
Tässä on kylläkin kolme räjähdystä yhden sijasta.
Dangan Quest – loppuhuipennus!
Masaru kohtasi tulta ja aikuismaisia esitäytettyjä veroilmoituksia sylkevän Vincent Adultdragonin nuoruuden kentillä, koska hän oli sankari ja vain sankari voi kukistaa viimeisen bossin, mielellään ilman paitaa.
Ylipitkän, kaavamaisen ja pateettis-dramaattisen taustamusiikin säestämän taistelun aikana Masaru konsultoi Dangan Quest Wikiä ja huijasi ohjelmoinnin ylivuotobugilla kaamean pedon kuoliaaksi. Temppu ei toistuisi tulevassa patchissa. Sankar'joukko juhlisti yhteistä voittoaan, vaikka neljä viidesosaa uljaista sankareista ei ollut tehnyt yhtään mitään.
Viisikko käänsi katseensa kohti ikuisen nuoruuden linnaa, jonka matalaresoluutioinen spritemalli rakeili ja vääntyili piirtoetäisyyden tapahtumahorisontissa. Heille oli kerrottu joskus ensimmäisen levyn loppupuolella, että valtakunnan oikein somaa prinsessaa pidettäisiin täällä vankina. He olivat kauan sitten unohtaneet, pidettiinkö tätä vankina erittäin pätevästä syystä.
Yhdessä sankarit astuivat linnaan ja kävelivät ainakin kaksi minuuttia kohti vankityrmää. Pitkän taipaleen varrella Kotoko oli rakastunut palavasti Masaruun ja vastaavasti Nagisa seurasi Monacaa joka paikkaan, vaikka tämä ei tiennyt syytä. Vain Jataro, ikuinen taiteilijasielu ja ikuisempi neitsyt, talsi kohti seikkailun vääjäämätöntä loppua ypöyksin, sillä kukaan ei pitänyt hänestä, eikä hän itsestään.
Junkomaan prinsessa Junko, valtakuntain liiton toiseksi äärimmäisin prinsessa heti Novoselicin viehkeän Sonian jälkeen, myhäili hyväksyvästi nähdessään naiivit pelastajansa. Hän manipuloisi nuo nolostuttavat larppaajapennut poistamaan toivon maailmasta.
Junkomaan Junkon uudessa utopiassa vallitsi epätoivo. Hänen viisi nuorta soturiaan aateloitiin ironisesti Toivon Sotureiksi. Yhdessä he tappoivat kaikki loputkin aikuiset. Masaru nai Kotokon ja he lisääntyivät kuin lestadiolaiset marsut. Nagisa seurasi Monacaa uskollisesti joka paikkaan, vaikka tämä ei vieläkään tiennyt syytä. Yksinäinen ja maailman vihaama Jataro vetäytyi omiin oloihinsa luomaan valtavaa dioraamaa heidän vaiherikkaasta taipaleestaan, mutta syttyi kurja tulipalo, ja se siitä sitten. Lopulta prinsessan täytti pohjaton epätoivo. Junko pakotti Soturinsa murhaleikkiin, jossa hän tappoi voittajan ja itsensä. Kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti, paitsi ei kukaan. LOPPU.
Viimeisen
pakohuoneen perällä monolapsi sanoo yhyy ja ojentaa upouuden totuusluodin.
Luonnehdin silloin joskus prologiravintolassa Paralyzea eli lamautusluotia
helkkarin vaaralliseksi, jos sillä päätyy räiskimään holtittomasti karvaturrin
hönkiessä niskaan. Lamautus tärskäyttää massiivisen sähköaallon, jonka
vaikutuspiiriin Komarukin ulottuu riittävän lähellä. Muut luodit voivat sotkea
Monokumien virtapiirit solmuun ja aiheuttaa tytöille korkeintaan mitätöntä
plasebokutinaa takapuolessa, mutta lamautusluotia ihmiskunta voisi käyttää megafoneissa
sellaisenaan mellakoissa. Tutoriaaliteksteistä sain sellaisen kuvan, että
lamautus on hieman samaan tapaan haulikkomainen kuin selätys, mutta karhut
eivät lennä komeasti päistikkaa jorpakkoon. Sen sijaan ne jäävät tärisemään
tilapäiseen sähköverkkoon vapaaksi riistaksi muille luodeille ja shokit
tarttuvat karhusta toiseen. Kovasti myös vihjattiin tieteellä pelleilystä.
…Olemmehan sentään joen äärellä. Tällä latingilla sähköistäisi valtameren.
YEAH SCIENCE BITCH.
Ooh, hehän puhuvat jälleen!
Vaikka mieluiten olisivatkin vaiti.
Lamautuksella
leikitään lisää kuolemanpunaisen taivaan alla, mutta viimeisessä pakohuoneessa
on vielä pahvi-Nagisassa kimallelleen piilo-Nagisan (jo neljäs Hidden Kid,
pitäisikö huolestua luvun pituudesta tai oikeammin sen puutteesta?) lisäksi pikaopas
herrasmiehen housuihin.
1.-15. Ole halpa.
Kuin
Tokolle räätälöity teos vetää molemmat tytöt hiljaiseksi. Tai vetäisi, jos he
eivät olisi jo niin pahuksen hiljaisia. Ei voi kuin nauraa ketjutetulle kolmen
pisteen dialogille, jossa ilmeet paljastavat riittävästi. Lopulta Komaru tiedustelee varovasti, kelpaako opus Tokolle,
mutta tämä ärähtää, ettei mitään oppaita tarvita. Komarun viiltävät
kirjasitaatit aiheuttavat lisää ärähdyksiä ja avointa halveksuntaa, mutta on
kirjaviisas sentään semisti utelias kustantajasta. Hieman samaan tapaan kuin
ollaan uteliaita mähmässä kengänpohjassa. Epäilemättä Toko passittaa Genociden
Jackin lafkan toimistoon kyläilemään.
...
Minuutin odottaa.
Kirjoista saa parhaat neuvot.
Ehkä tuo kalterien takana möllöttävä lima lukisi. (toisella puolella on toinen pakohuone)
Weilin-Göös.
Kolmen
huoneen labyrintista palataan jokiraitille, joka on muuttunut pitkäksi,
leveäksi, jokea myötäileväksi putkijuoksuksi. Laituripolulta voi sentään
poiketa jonkin matkaa väärään suuntaan. Tutkimusmatkaan kannustaa jo aikuinen
mies, jolla monesta aikuisesta poiketen ei vaikuttaisi olevan edes
kuolemanpelkoa. Siinä se ukko seisoo kädet puuskassa vähemmän supliikkina
seuramiehenä, joka syyttää ihan kaikesta Future Foundationia. Järjestö kuulemma…
no, järjesti Towa Cityn tragedian
lisäksi globaalin ison alkukirjaimen Tragedian ja aikoo pelastaa maailman
itseltään. Niin, no, käyhän se noinkin. Kai? Toko lyttää horinan kammottavana
kuonana ja toivoo, ettei foliohattuilijaa pelasteta. En minä ainakaan.
Minä kun oletin Illuminatia.
Jos joudut tappolistalle, en lue sitä.
Väärässä
kulkusuunnassa tapaan myös kolme karhua ilman kultakutria. Kolmikko pötköttää
aluksi puulaiturilla ja nousee lähestyessäni pystyyn heiluttelemaan tassujaan
ihan yhtä hypnoottis-magneettis-synkronis-pöljästi kuin viime luvussa
jokiraitilla. Ne ovat sonnustautunut tekoviiksiin ja fedoroihin, koska nämäkin
nallet ovat pikimustilta sydämiltään kauhtuneita taiteilijasieluja. Arvatkaapa
mitä! Ne eivät ainakaan arvaa, koska testaan trioon lamautusta. Ne lamautuvat
miljoonavolttisessa kuolonverkossa ja tuhoutuvat. Nautin tästä. Nautin vielä
enemmän yksinkertaisesta palkinnosta polun ääripäässä. Socki on niin hieno
sukka, etten pese sitä mustien vaatteiden seassa.
Takaisin teatterikouluun.
Sock on this!
Oikeassa
kulkusuunnassa on lisää pahaa-aavistamattomia uhreja. Kolme karhua toljottaa
vieläpä väärään suuntaan, joten niiden listiminen on raukkamaista, mutta
itsepähän nuo mellakoinnin ja aikuisteurastuksen aloittivat. Voltit säkenöivät
keskimmäisestä karhusta karvakamuihin kivasti. Olettaisin kaikkien räjähtävän,
vaikka olisinkin ampunut oikean- tai vasemmanpuoleista. Melkein heti näiden
surkimusten jälkeen tielleni osuu järkkymättömiä vahtikumia, jotka pönöttävät
vesilätäkössä. Osuipa lamautus karhuun tai veteen, lopputulos on selvä. Karhut
on vieläpä sijoitettu siten, että yksi niistä seisoskelee aavistuksen muita
syrjemmässä. Tällä ilmeisesti demonstroidaan sitä, että jos vettä ei olisi,
lamautusaalto ei yltäisi kolmanteen karhuun. Mutta kun vettä on, välimatka ei
merkitse mitään.
Ei ole myöskään Komarun vika, että aiheutitte laiturille kammottavan vesisotkun.
Ulkopolku
päättyy kultaoveen ja uuteen pakohuoneeseen, joka ei ole enää labyrintin kokoluokkaa,
mutta jatkaa kuvastoltaan satuteemaa. Pelimekaanisesti huone jatkaa
lamautusteemaa yhdistettynä hologrammiteemaan. Lattialle on käynyt vesivahinko,
jonka keskellä vahtikolonna pitää jöötä. Jos puzzle nyt menisi mönkään,
kahdeksassa vahtikumassa ja yhdessä taviksessa olisi melkoisesti räiskittävää.
Mutta mitäpä sitä turhaan tuhlailemaan elektroimpulsseja, kun yhdelläkin
pärjää! Tai no kahdella. Liikeluodilla jallitetaan peruskuma ilmakuvasta
huoneen alalaidan hologrammille (eikä suinkaan ylälaidalle, ellei ole
harvinaisen tollo), joka sattuu kököttämään samassa lätäkössä, jossa
tuonnempana kököttävät vahdit eivät tiedäkään, kuinka monen kaupungin
kuukausittaiset sähkövirrat niihin pian osuu.
Muutama metri kuvasta oikealle kuuluu kahdeksan karhun huutoa ja kärvistelyä.
Danganronpa-teatteri esittää:
Sammakkoprinssi. (ei välttämättä kronologisesti)
Poistun
rakennuksesta samaan paikkaan, jossa aikuinen surkutteli perheestään tehtyä
groteskia dioraamaa. Nyt miekkonen on poissa. Tarina ei kerro, päätyikö hän
Monokuman illalliseksi vai löysikö hän vastarinnan kämäisen tyyssijan ihan
tästä läheltä, mutta tämä ei ole geneerisen sinisiluettimies #65 565:n
tarina. Sen sijaan kahden tai laskutavasta riippuen yhden ja puolentoista tytön
tarina jatkuu piakkoin hautausmaan kautta viemäriin, mutta sitä ennen tallennan
ja koukkaan sillan kautta joen toiselle puolelle hakemaan uuden kyvyn. Tämä
puolisko on tuttua seutua, mutta vanhoihin pakohuoneisiin ei ole enää mitään
asiaa, kun laituriväylä on omituisesti lakannut olemasta. Sovitaanpa, että
Monokumat rikkoivat sen. Rikon lisää Monokumia, jotka ilmestyivät taakseni
hassunkuriseen muodostelmaan Excavatorin poimittuani.
Hautausmaa pistää silmään ympäristössä, joka pistää silmään.
Mikä impressionistinen tilataideteos tämä nyt on?
Vielä
ennen hautausmaata käväisen monolapsen kioskilla, joka on pystytetty kalmiston
muurin viereen. Ihastelen upouusia totuusluotien bling-adverbeja, jotka tekevät
käytännössä mahtavampia asioita kuin +0,0002 % vahinkoa, mutta en ihastele
niiden hintaa. Olen pelannut mielestäni ihan hyvin ja harjaantunut
tarkkuusammunnassa sen verran, että totuusluoti tärähtää useimmiten Monokuman
punasilmään, koska punasilmätaposta nettoaa lähes järjestään viidenkympin (nyt
kyvyllä boostatun kuudenkympin) arvoisen kultakolikon. Vertailun vuoksi
tavallisista tapoista nettoaa satunnaisesti
pronssikolikon. Tai luotitäydennyksiä, sydämiä ja paristoja. Hopeakolikot ovat
hieman harvemmassa erikoisempien Monokumien saaliina.
Joka
tapauksessa nyt tuli ensimmäistä kertaa sellainen raja vastaan, etten raaskinut
ostaa ihan kaikkia uusia blingejä, vaikka rahat olisivatkin juuri ja juuri
riittäneet. Sen sijaan ostin jämäadverbien sijasta näön vuoksi yhden
saksipäivityksen, jotta neiti Kansanmurha rikkoisi pelibalanssin vielä
järkyttävämmin, jos mahdollista. Siellä ne blingit odottavat kuitenkin
ostajaansa luvusta toiseen, ja ehkäpä tässä luvussa nähdään toinenkin tilapäispulju.
Puolet pelin kaikista adverbeista ostettu!
Adverbituunauksesta
sen verran, että pyörittelin valikossa jonkin aikaa erinäisiä hassuja
yhdistelmiä. En mene tässä kovin tarkkoihin insinöörimäisen autistisiin tilastollisiin
yksityiskohtiin, enkä mennyt pelissäkään, sillä chibi-Komaru ja -Toko kyllä
ilmaisevat joko Excellent tai Good, jos yhdistelmä on erityisen pätevä.
Uutuusluoti lamauttaa tästä eteenpäin vilpittömästi ja korrektisti. Tällä
hetkellä lähes kaikissa offensiivisissa totuusluodeissa tytöt arvioivat tehon erinomaiseksi,
mutta nykyblingini sopivat perusluotityyppiin eli hajotusluotiin vain
hyväisesti (sic), pyöritinpä adverbeja slotteihin miten hyvänsä. Kyllähän tässä
hieman kismitti, että ylivoimaisesti eniten käyttämäni hajotusluodit pyörivät
teknisesti ottaen aliteholla, mutta käytännössä sillä tuskin on minkäänlaista
merkitystä.
Ef.-parametri on suorastaan huvittavan korkea.
Tuunatut
tuhon työkalut pääsevät testikäyttöön hautausmaalla, jossa kimppuuni kolistelee
kerrankin ympäristöön täydellisesti sopiva hirvitys eli romukuma. Vaikka
huomasin möllin kilometrin – oikeasti alle sadan metrin – päästä, se rymisteli
kimppuuni sen verran ärhäkkäästi, että ammuskelu meni melkoiseksi sohimiseksi,
kun tilakin oli leveyssuunnassa ahdas. Ei minulla näin paljon ole ollut
vaikeuksia näitä vastaan ja Towa Towerin triplaromutappelukin meni muitta
mutkitta. Ehkä yritin kikkailla liikaa luotikomboilla ja äityi sähläykseksi
yrittäessäni tähtäillä punasilmään. Kammotus kuoli kuitenkin, joten eteenpäin!
Syvälle viemäriin infranokturnaalisten kappakumien sekaan. Syytän
eriskummallisesta viittauksesta japsikirjallisuuskurssilla grindailemaani Hard-Boiled Wonderland and the End of the
Worldia, joka on paitsi eriskummallinen, myös erittäin korskeasti nimetty
opus.
Tässä onnenpyörässä jaetaan vain konsonantteja.
Vai että tällaisen kannanoton se ankea laituriukko jätti tänne.
Vastahan minä nousin täältä.
Viemäri
on jokiraitin tapaan tuttuakin tutumpi löyhkäävä läävä, jossa ei haaskata
epäolennaisuuksiin liiemmin aikaa, koska tämän sisäänkäynnin suunnalta
vastarinnan tukikohta sijaitsee noin yhden mutkan päässä. Harhailulle
erinäisillä sivupoluilla ei ole tarvetta, koska edes keskuskammion väärällä
puolella – jossa Toko viime luvussa ulisi kamalasta kirjasta – ei kimaltele
yhtään mitään. Lähempääkin löytyy luettavaa ja mutkassa tulee vastaan kaksi
jorpakkoon sinkoavaa vahtikumaa (jälkikäteen ajateltuna vihulaisten listiminen
pelialueen ulkopuolelle on tyhmää, sillä eihän siitä edes nettoa rahaa).
Oma turha romuni on murhannut jo satoja Monokumia. Palvelee niitä oikein.
Huomasin
keskuskammion keskus…sammiossa lisäksi kimallusta, jonka poimin
havaintokeilalla vastarinnan luokse vievien tikapuiden juurelta. DING, Monaca
saapuu muiden Sotureiden sekaan taistelemaan demonista kaijua vastaan. Näissä
kuvissa on ihan selkeästi suuri tarina taustalla. Kolmosluvun keräilykuvat
plakkarissa, mutta kysymys kuuluukin, kuinka pitkään tämä vielä jatkuu? Pitkään,
toivottavasti.
Tehän kukistitte jo Vincentin.
Tikapuut
ylös, tallennus ja…
…meidät
otetaan erittäin lämpimästi vastaan.
...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti