torstai 2. marraskuuta 2017

275 - Another Episode - Luku 5, osa 11

En riko ohjainta. En todellakaan riko ohjainta. En minä sentään sotahullu tai syntymätyhmä ole. Sinnikkyydestä voi olla monta mieltä, mutta vieläkään peli ei taivu tahtooni ja pääty, koska tämä(kin) on blogipäiväni murmelina. Melkein tekisi mieli sanoa, että hassuttelen jakamalla nämä päivitykset näennäisen identtisiin valintatilanteisiin, sillä olisin voinut vain tehdä yhden jättiläismäisen päivityksen Another Episoden lopetuksesta näkemällä ylimääräistä vaivaa, mutta olen lähes varma, että Spike Chunsoft hassuttelee kustannuksellani. Joten hassuttelu jatkukoon.

 
Komaru ei halua rikkoa vielä ohjainta. Hyvä tyttö, näin juuri. Haiji tulkitsee hänen uskovan mieluummin Monacan hourailuja, mutta nyt ei ole kyse niistä. Vaan mistä? Ehkä Komaru ei osaa tyhjentävästi selittää, miten ohjailen korkeampana voimana tämän liikkeitä binäärivalinnoillani.

Huomenna voisi.

Näytät niin kiukkuiselta, etten kehtaa olla samaa mieltä kanssasi.

Kotoko, joka on tämän pitkittyneen pattitilanteen aikana pysynyt visusti särkymättömän säätimen puolella, älähtää, sillä hänellä välähtää muisto menneisyydestä. Salakuuntelu ei ole kilttiä, mutta kerrankin se kannatti, koska taistelija sattui kuulemaan Monacan ja Kurokuman juttutuokion, jota ei voi enää pitää pelleilynä. Kotoko tietää sen verran, että Towa Cityssä perseilevien lasten monokypärät on kytketty Monokumien virtalähteeseen. Mitäköhän Monokumille mahtaa tapahtua, kun virtalähteen signaali katkeaa? Mitäköhän kaikille tuhoamilleni Monokumille onkaan tapahtunut?

Äärimmäinen salakuuntelija voisi olla mielenkiintoinen hahmo murhaleikeissä.

Wifillä pääsee pitkälle.

…Aivan niin, Monokumien kohtalona on räjähtää. Koska lasten kypärät ovat käytännössä Monokumien päitä, ne räjähtävät. Jos rikon ohjaimen ja massakatkaisen monosignaalin koko Towa Citystä, kaikkien (vähemmän) viattomien lasten päät räjähtävät. Komarusta tulisi lasten massamurhaaja. Hilpeää!

Ainakin olisivat hiljaa.

Haiji tyrmää Kotokon kertomuksen joutavana pelleilynä, mutta tyttöpä on täysin vakavissaan ja väittää muut Soturit pettäneen Monacan pystyvän moiseen. Maagi pahastuu ilkeilystä, eikä haluaisi ohjaimen rikkoutuvan.

Pian joku väittää, että ohjainkin räjähtää.

Ei kaduta edes toisella tai sadannella kerralla.

No kun olet.

Näin ala-asteella keskustellaan.

Haiji virnuilee kakaradraamalle ja antaa tyttöjen höpöpuheiden olla, koska ohjaimen rikkoutuminen on tärkeintä. Haluaako siis Haiji lasten massamurhaajaksi?

Entä jos kaikki täällä valehtelevat?

Näen tulevaisuuteen, joka toistaa itseään toistaa itseään.

Kotoko on turhautunut loikkimaan rinnakkaistodellisuudesta toiseen.

Haluanko minä tappaa lapsia? Entä Komaru? All the children are dead. All the children… are dead.







 
Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girls päättyy ensi kerralla. Koska monimaailmatulkinta on aivan validi teoria, Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girls voi olla myös päättymättä ensi kerralla. (???!!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti