maanantai 30. lokakuuta 2017

274 - Another Episode - Luku 5, osa 10

Kuten arvata saattaa ja kuten kausaliteetin tahto on määrännyt, Komaru ei riko ohjainta. En edes kokeillut sitä toista vaihtoehtoa, koska ihan varmasti olisi vain tullut tuttu näkymä Towa Citystä liekeissä apealla narraatiolla. En riko ohjainta niin pitkään, kunnes tarina uskoo sen.


Teot eivät selittelyjä kaipaa.

Haiji ei yhtään ymmärrä, mitä oikein pelleilen. Kaveeraanko muka kakaroiden kanssa vai mitä häh? Komaru sopertaa, ettei ole valinnut leiriään, vaikka johan jo useamman päivityksen valinnat ovat olleet melkoinen kannanotto, vaikka en ole varma, mihin ohjaimen rikkomattomuudella otetaan kantaa. Ehkäpä uppiniskaisuuden hyväksymiseen?

Juu, ymmärrän aikuisia tappavia lapsia täydellisesti.

Kiukkuinen isoveli kehottaa kuuntelemaan ulkosalla mekastavia aikuismassoja, sillä ohjaindraama Excaliburin sisällä on niin huimaa, että sitä lähetetään jos nyt ei maailmanlaajuisesti niin ainakin kaupunginlaajuisesti.

Johan tässä on jonkin aikaa kuunneltu erinäisiä näkemyksiä ohjaimen kohtalosta.


***

Monaca kuuntelee tuhouhoa hurmoksessa Haijin kertoessa viime bossimatsinkin näkyneen kansalle suorana. Toko syyttää lapsimaagin näköistä Axl Smithiä salakuvauksesta, mutta tämä leikkii tietämätöntä. Nyt kun vielä tietäisi, missä ne kamerat ovat. Ne sentään näkyivät mukavasti kidutuskammiossa, jotta gore-epätoivo leviäisi vastarinnan keskuuteen, mutta nyt yksityisyyden pilaajat on kaiketi upotettu seinien uumeniin. 

Joku heppu hokee myös lannistuneena älä tuhoa, mutta ääni peittyy muiden alle.

Vilkas vedonlyönti voittajasta.

Ja minä blogaan, yksityisyyttä ei ole.
 
Haiji painostaa Komarua rikkomaan ohjaimen, sillä kaikki aikuiset odottavat sitä Komarulta, joka toi heidät lähemmäksi toivoa. Likan palopuhe liikutti monia – aivan erityisesti Haijia, joka ei enää pelkää mitään. Komaruun hän näyttäisi suhtautuvan vähintäänkin toivon perikuvana.

Kulkee suvussa.
Pikkusiskoonsa Haiji suhtautuu vanhoillisesti, sillä jotta tilanne edistyisi, lievästi epätasapainoinen miekkonen käppäilee antamaan Monaca-paralle kunnon tukkapöllyä muristen tätä kertomaan kaiken, jotta Komaru osaisi totuuden kuultuaan valita kerrankin oikein.

Et pölli ohjaintani apina.

Haiji ihan tahallaan haluaa pitkittää tätä!

Tai muuten Haiji läpsii veljellisesti rotsiketjullaan.

Joten Monaca kertoo. Tarina alkaa kerrostalon katolta, jossa ala-asteella tutustuneet Toivon Soturit tapasivat käsi kädessä, koska pikku maagi oli vakuutellut toverinsa läpällä joukkoitsemurhaan aikomatta tietenkään loikata itse. Kotoko älähtää ihan aiheesta. Ennen kuin Soturien lukumäärä kutistui 80 %, Junko Enoshima ilmestyi pelastamaan heidät kadotukselta tai kivuliaalta pudotukselta sekä oikeasti että ehdottoman vertauskuvallisesti, koska Junkolla on heikkomielisiin ja häiriintyneisiin sellainen kerrassaan vastustamaton vaikutus. Monacan haltioitunut suhtautuminen idoliinsa käy harvinaisen selväksi, vaikka Monaca kyllä näyttäisi tiedostavan joutuneensa siinä sivussa hyväksikäytetyksi.

Ensimmäinen tentti meni huonosti, ja tässä sitä nyt ollaan.

En kutsuisi itsemurhaa pikku pilaksi.

Junko tuuppaa kaikki kadotukseen.

Valoisuus johtuu meikeistä.

Väistämätöntä juonen jatkuvuuden kannalta.

Sellaisia ne ystävät ovat.

Monaca vaihtaa osittain puheenaihetta tuolloiseen rooliinsa Towa Groupin robotiikkajaoston johtajana. Ipana ei malta olla sääli-irvailematta veljelleen asemastaan firmassa ja entiselle ystävälleen asemastaan Junkon silmissä. Muut neljä Toivon Soturia kun eivät merkinneet Junkolle yhtään mitään. Kotoko kiljuu Junkon rakastaneen kaikkia, mutta Monaca paiskaa kylmän totuuden pöytään: edes omat vanhemmat eivät rakastaneet Kotokoa. Haijin tukistelu tulee sopivaan väliin, sillä ei Kotokoa saa kiusata.

Niin kivuliasta, että käsi meni pakettiin.

+1 epätoivoon per Soturi.

Mutta ei tasapuolisesti.

Makoisan tylyä kyllä.

Isoveli vain kiristää tuota nättiä rusettia.

Tragedian järjestämiseksi äärimmäinen epätoivo tarvitsi yhtiötä, joka kykenisi massatuottamaan koneita. Koska Faro Automated Solutionsilla on olennainen rooli eräässä toisessa kertomuksessa, Junko tyytyi Towa Groupin Monokuma-robotteihin, joita kyhättiin Monacan johdolla liukuhihnalta.

Joten Monaca on Monokumien... äiti?

Toko ei käsitä, miksei Monaca kärähtänyt karhutuotannostaan, mutta tälle on simppeli selitys: hän valehteli kaikille aikeistaan. …Sillä kuten Haiji meille monotehtaassa kertoi ja kuten Monaca nyt toistaa, Monokumat oli alun perin luotu apulaisiksi koteihin ja hätätilanteisiin.

Olivat yrityslomalla Pattayalla.

Ei Monaca mitään tiennyt teknologisen singulariteetin kauhistuttavista seurauksista.

Tokon ihmeteltyä, miten tuollainen voi muka mennä läpi, Haiji toteaa, ettei Monacan touhusta pahemmin piitattu. Tyttöähän pidettiin perheessä ulkopuolisena, mutta onnettomasta sosiaalisesta asemastaan huolimatta Monaca oli nero ja takoi Towa Groupille hupsuilla karhuroboillaan massia, ja voittohan on suuryhtiöille tärkeintä. Tehköön siis mitä lystää, kunhan on poissa vaivoista.

Pitäähän lapsella olla pehmoleluja.

Haiji murisee siskonsa massatuottaneen salassa tappokoneita eikä hän edes ollut muutenkaan liiemmin kartalla Towa Groupin toiminnasta, mitä nyt Monokumat näyttivät omituisilta. Mitä ihmettä äijä sitten himmaili kulissien takana, vahtasi suoratoistopalveluita? Jahtasi nuoria tyttöjä? Toimitti tyhjää? Tomera Monaca ei ainakaan seisoskellut tumput suorina: hän valjasti karhut Junkon käyttöön, jotta Tragedian mittakaava paisuisi äärimmilleen.

Ensin Junko kuitenkin siivosi Monokuman avulla kämppänsä.

...hänet pysäytettiin?

Tokuichi Towalta vahinkolapsen perseily ei pysynyt pimennossa, mutta Monacapa kiristi katkeraa isukkiaan. Mitä tapahtuisi Towa Groupin maineelle, jos Junko vähän lavertelisi ja maailma saisi tietää firman tehtailleen tappokarhuja? Monaca ei edes mielestään ollut uhkailupäällä, sillä tämäkin veto oli vain arvokasta bisnestä. Karhutilanne oli ryöstäytynyt käsistä, mutta mitäpä jos Towa Group kehittäisi lisäksi aseet niitä vastaan? Kukaan ei saisi tietää Towa Groupin olleen vastuussa Monokumista, mutta juuri Towa Group pelastaisi maailman Monokumilta, kunhan hinnasta sovittaisiin. Haiji myöntää, ettei yhtiöllä ollut vaihtoehtoa.

On uhkailua olla katsomatta isäänsä.

Monacan silmät liikkuvat kuin pöllökellolla.

Komaru juuri ymmärsi, mitä sotateollisuus oikeastaan tarkoittaa.

Kotokon mielestä aseiden tulee olla vähintään ID-tägättyjä.

Sinne dodojen seuraan.

Towa Groupista tuli epämääräinen yhtiö, joka kaveerasi epätoivoa liputtavien kanssa ja näyttäytyi muulle maailmalle suurena sankarina. Kun taivas täyttyi saasteista, Towa Group loi humanitaarisena ekotekona ilmanpuhdistimet turvatakseen etupäässä kyberkaupunkinsa selustan, mutta maailmanlaajuinen ylistys oli vain plussaa. Monaca tokaisee, että häntä on turha syyttää kaikesta, koska kai nyt näinkin laajan mittakaavan operaatiossa muillakin on osuutensa. Isäukkokin joutui tukemaan kaaosta ja Junkoa. Komaru tajuaa yhtiön etääntyneen maailmaa osaltaan pelastaneesta Future Foundationista, jottei karmea totuus paljastuisi. Haiji myöntää pitävän Towa Groupia kaikesta huolimatta yhä perintönään, mikä osaltaan tarkoittaa sitä, ettei hänkään kertonut totuutta maailmalle.

Epätoivosta tuli tytäryhtiö.

Koska Wunderbaumitkin ovat.

Muut kaupungit pommitettiin lasiksi, Towa Cityssä puhkesi vain kepeä mellakka.

Jeni kuussa Junkon Patreon-tilille.

Tokuichi Towan perintö kiteytyy ylpeästi poikaan, joka on kiinnostunut mahdollisimman nuorista tytöistä.
Tragedia jylläsi, karhut riehuivat, maailma paloi ja jättiläisyhtiö yritti pyrkiä kasassa, mutta lopulta kaikki meni Monacan mukaan pieleen isosisko Junkon heitettyä henkensä. Maagi möksöttää oikein antaumuksella toljottaessaan Komarua ja syyttäessään tämän veljeä asiasta. Maailmaa pelastaneiden organisaatioiden valtasuhteet keikahtivat ja Future Foundationista tuli iso juttu. Monaca yritti parhaansa, mutta Tokuichi Towa luovutti.

Aina me Naegit pilataan kaikki.

Olisi luovuttanut sinutkin, nimittäin kadulle.

Siispä Monaca päätti kostaa isälleen hyökkäämällä Towa Cityyn. Syntyi Toivon Soturien suunnitelma Junkon unelmasta, paratiisista ja kostosta heidät pettäneitä aikuisia vastaan. Vaikka Soturien rivit ovatkin parhaillaan ilmeisen repaleiset, Monaca on silti yksinkertaisille ystävilleen kiitollinen. Likaiset aikuisdemonit kuolivat ja maagi iloitsi, vaikkei niinkään paratiisin ja koston vuoksi.

Harkitsivat Lahdenkin mattopommitusta.

Meille eli siis Monacalle.

Me eli siis muut paitsi Monaca.

Mikäs sinä sitten olet, jos et yksinkertainen lapsi?

Monaca ei halua Junkon liekin sammuvan. Toko arvaa kersan halunneen tämän seuraajaksi, ja siihenhän vaaditaan vain mielettömästi epätoivoa. Monaca halusi olla paras seuraaja ikinä ja käynnisti sodan, sillä sellainen repäisy jos mikä järisyttää maailman kohti epätoivoa. Nyt ei taideta puhua pelkästä Towa Cityn konfliktista vaan jostain huomattavasti suuremmasta, sillä muut ovat ällikällä lyötyjä.

Älä huoli, Junkon perintö kyllä elää Guinness World Records Gamers Edition 2018:ssa.

Kukaan ei taatusti huomaa eroa Junkon ja Monacan välillä.

Muuntajaan kirjoitti "epätoivo" ja projekti jäi kesken.

Sodilla on vähän sellainen vaikutus.

Haiji on takuuvarma, että taas tuo kersa yrittää meitä juksuttaa, mutta tuo kersa ehdottaa ohjaimen rikkomista. Tuo pieni nimellinen mekaanis-kirurginen toimenpide kun sytyttäisi sodan. Niin no, Game Clear -lopetus antoikin kurjaa vihiä seurauksista. Mutta että sota kaikki paskaksi -mentaliteetilla? Mikä muka voisi olla kamalampaa kuin maailman jo kertaalleen lopettanut Tragedia? Toisaalta eletään aikaa – tai viimeistään Goodbye Despairissa eletään aikaa – jolloin Tragedia osoittaa laantumisen merkkejä, joten sota voisi sekoittaa maailmanjärjestyksen täysin, varsinkin ydinasesellainen. Haiji ryhtyy jälleen tukistelupuuhiin Monacan inistessä puhuneensa koko ajan totta. 

Se motiivi on muuten ihan varmasti epätoivo, jos olen yhtään perillä pelisarjan teemoista.

Näpit irti ohjaimestani!

On sotia syttynyt hupsummistakin syistä.

Haiji vain käyttää sormiaan.

Ei kukaan käskenyt puhumaan paskaa.

Towa vanhempi on saanut fake newseistä tarpeekseen ja käskee Komarua rikkomaan ohjaimen. Eihän nyt neiti protagonisti ilmiselvään bluffiin usko?



Riko ohjain, aloita sota. Älä riko ohjainta, jatka blogia.





 
Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girls, kuten ehdottoman kärsivällisesti voidaan todeta, päättyy kaiken järjen mukaan ensi kerralla, koska eihän nyt kukaan halua kuolla kaiken päättävässä sodassa. (???!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti