tiistai 24. lokakuuta 2017

273 - Another Episode - Luku 5, osa 9

Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girls päättyisi tällä kerralla, jos Komaru rikkoisi ohjaimen. Mutta kun en anna.

 
Komarun mielestä ohjaimen rikkominen ei tunnu fiksulta tempulta ainakaan vielä. Kotoko on huojentunut. Niin on Monacakin, josta nyt ei ota pirukaan selvää. Viime kerrallahan maagi nimenomaan halusi ohjaimen hajoavan, mutta nyt hän ei halua lopputekstien vyöryvän vielä, koska kaikki tämän farssiksi venähtäneen loppuhuipennuksen näyttelijät eivät ole läsnä. Alter Ego Junko jauhoi aivan samaa puuttuvasta kastista Goodbye Despairin viimeisessä oikeudenkäynnissä ennen kuin Makoto, Kyoko ja Togami tuotiin mukaan takavasemmalta sekoittamaan pakkaa tai oikeammin paiskaamaan sen seinään. Nyt FF-kolmikolla lienee muuta puuhaa.

Ehkä sitten ensi päivityksessä?

Näitä on vain yksi ja mahdoton replikoida.

Oletko Toko kuullut sataisagenteista, jotka eivät ole itsekään perillä lojaaliudestaan?

Yhtään karhua ei vahingoittunut kuvauksissa.

Kyllähän Monaca nyt veljensä askeleet tunnistaa.

Raskas tömps tömps tömps vain raikaa.

Monaca näkee ovien läpi.

Leikkivätkö siis Towat koko tarinan ajan vain piilosta?

Ei kai Haiji nyt sentään koko loppuhuipennuksen ajaksi jäänyt vellomaan vihassa veriseen kidutuskammioon? Hänellä jos kenellä oli varsin pätevä syy marssia Excaliburin sisuksiin tapaamaan ei niin kovin rakasta siskoaan ja ennen kaikkea mutkistamaan suurta valintaa erään viattoman ohjaimen lopullisesta kohtalosta.

Tai sisäinen paikanninsiru.

Haiji astelee oikopäätä Komarun, Tokon ja Kotokon ohi Monacan viereen, mutta ei suinkaan pelastamaan tätä häijyiltä kiusaajiltaan. Sen sijaan isoveikka räjähtää paskaiseen nauruun irvistellen ah niin danganronpamaisen mielipuolisesti. Pyörteilevistä silmistä sen näkee. 

Ei päätäsi ole vielä työnnetty vessanpönttöön.

Haiji Towa, tulisitko päiväkirjahuoneeseen?

Siinä olisi kieltämättä twisti jos mikä.

Tässä vaiheessa varmaan uskoon tuleminen.

Isoveli antaa pian isän kädestä.

Haijin puolesta Monaca voi lopettaa isovelivänkäyksen, sillä pikkulikka on vain isäukon kämmi, ei mikään sisko laisinkaan paitsi ehkä nimellisesti. Kyllä huomaa, etteivät Towa-sisarukset leikkineet yhdessä, korkeintaan heittelivät toisiaan esineillä.

Haijia vain harmittaa, kun isäukon mittava perintö puolittui.

Haiji yrittää kasvattaa sinut aikuiseksi.

Eivätkö kakarat olekaan lapsia? Olen hämmentynyt.

It's Haiji time!

Haiji uhoaa lopettavansa leikin Monacan pidätellessä kyyneleitään, jotka tuskin ovat aitoja. Kun Komaru yrittää puhua Haijille, äijä bongaa ohjaimen ja käskee häntä hajottamaan sen, päättämään Towa Cityn painajaisen. Monaca puolestaan vaihtaa näkökulmaansa kitisten vaivannäkönsä valuvan hukkaan, mikäli ohjain hajoaa. Huulilta lipsahtaa myös se kuuluisa epätoivon käsite, jota olisi niin kiva levittää kaikkialle. Pikku maagi ei oikein onnistu pitämään perimmäisiä tarkoitusperiään pimennossa.

Anti olla sitten viimeinen kerta, jos herään jonkun tylsimyksen sängystä.

Olen niin pahoillani puolestasi.

Haiji käskee Komarua särkemään ohjaimen kiireen vilkkaa, Kotoko hätääntyy väittäen tätä ansaksi, Haiji uhoaa ohjaimelle tuhoa ja kuolemaa ja Toko ei enää tajua, mitä tässä salissa tapahtuu. Monaca vain hymyilee maireasti seuraillen sekavaa tilannetta.





 
Miten siis olisi, Komaru Naegi? Hajota ja hallitse? Älä hajota ja… älä hallitse? TIME TO DECIDE. AGAIN.


 
Päättyyhän nyt Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girls tietty ensi kerralla, eikö totta? (???)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti