Epätoivon äärimmäinen akatemia: 267 - Another Episode

Towa Groupin ex-CEO sijaitsee todellakin tässä kerroksessa, kartan mukaan yläkerran eteläpuolella, johon pääsee itähuoneen kautta. Mihinkään viemättömässä länsihuoneessa ei tarvitse käydä, mutta kuriositeetti ja sananlaskun väärin kääntäminen tappoivat Komarun, joten sinne seuraavaksi. Huone on kookas taukotila, koska Towa Group välittää työntekijöistään, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, pääseekö tänne kerran kymmenessä vuodessa vartiksi palkintona siitä, ettei palanut loppuun jatkamaan narua. Taukotilan yhdellä sivulla kyhjöttää lannistuneita lapsia, jotka taitavat kököttää täällä tarinan loppuun saakka, kunnes he kuolevat nälkään tai lastensuojeluviranomaiset tajuavat hakea heidät pois.

Miehen tuolissa.

Täällä on hei ihan mukavia tuoleja istuttavaksi, ei tarvitse lattialla kyhjöttää!

Hiron ja Aoin suosikkiautomaatit.

Aivan huoneen perälle huvittavasti nimettyjen virvokeautomaattien lähistölle on unohdettu avio-opas selkeäksi täkyksi keskustelulle Tokon ja Isännän ihanteellisesta tulevaisuudesta.

P niin kuin pettäminen.

Tokosta on tullut viime aikoina jopa myötämielinen, kun tämä yleishyödyllinen teos ei kirvoita murska-arviota, mutta teos jää juttutuokiossa toissijaiseksi Komarun kauhistuessa Tokon kosimissuunnitelmista. Tämä kun merkitsee ennenaikaista kuolonlippua, joka nostetaan salkoon myös tarinoissa, joissa joku tollo ei pysy muiden mukana kauhujen kartanossa. Suomalaisista ilmaisuista lähin vastine lienee kuoleman leimaama tai kuoleman oma. Toko on tarpeeksi tropesivistynyt tutusta termistä, jota ryöstöviljellään japanilaisessa populaarikulttuurissa, mutta pitää sitä vain taikauskona. Komaru kauhistee uudestaan, koska Viikatemies vierailee myös (taika)uskoon uskomattomien luona. On siis parasta nostaa sairaalasarjoista tuttu selviytymislippu omituisia horisten. Siitä lienee apua myös Towa Cityssä mahdottomia todennäköisyyksiä vastaan. Välillä tuntuu, että Komaru on lukenut liikaa mangaa. Tämä on siis pelkästään positiivista, koska Komarun on suotavaakin hassutella itkeskelyn sijasta.

Mitä hyvänsä japanilaisessa fiktiossa tekeekin, joku lippu nousee.

Tokon kirjoissa ei liputeta.

Olla kirottu tummaihoinen ateisti ja kuolla pois.

Tänään on kansallinen liputuspäivä.

Tuo aktivoituu 0,00002 % todennäköisyydellä.

Komaru suhtautuu tähän merkillisen iloisesti. Todennäköisemmin hän trollaa.

Kontrollin palattua meinasin saada karvaisesta hohotuksesta paskahalvauksen, sillä en yhtään ennakoinut keskustelun johtavan Mono-invaasioon, vaikka taukotilassa onkin runsaasti tilaa toiminnalle. Joten toimin ja asemoin itseni aluksi hemmettiin karhujen kynsien tieltä. Hirmupetoja ei taaskaan ole hurjasti, oikeastaan muutamia, mutta taukotilan pöytien ja keskusvallien asettelun vuoksi ammuskelutähtäily ei ollut aivan suoraviivaista karhujen reitinhakua seuraillessani. Peruutin jopa johonkin pöytänurkkaan ja sain kynsistä liikkuessani väärään suuntaan. En ole niin kovin tarkkaan dokumentoinut peruskarhujen käyttäytymistä ja blogista voi saada oletuksen, että ne vain tulevat lähelle kynsimään, mutta toisinaan ne loikkaavat etäämmältä kimppuun. Pienestä viiveestä – jota Internet-insinöörit kutsuvat pelimetodologialla telegrafiaksi – huolimatta loikat yllättävät minut nolostuttavan usein.

Ei ole taukotilan kahviossa tänään pullaa.

Palaan aulaan ja siirryn sen itäpuolelta toiseen taukotilaan, joka olisi entisöinnin tarpeessa. On täällä kapea reunaväylä kaikilla seinustoilla, mutta tilan keskelle on revitty ammottava rotko. Huoneen toisella puolella on ovi eteenpäin ja koska reunaväylä on kivimurskasta tukossa, tyttöjen tulee hivuttautua rotkon tuolle puolen jeesusteipillä, sinitarralla ja leväperäisillä lupauksilla kasassa pysyvän ja ennen kaikkea mahdottoman kapean tilapäissiltasokkelon poikki.

Rotkoihin ei onneksi edelleenkään voi kävellä vahingossa.

Jotta tämä ei olisi kepeä läpijuoksu, molemmille tukituille reunaväylille ilmestyy kolme pommikumaa nakkelemaan räjähteitä naisväen helmoihin. Muistin aivan liian hyvin Towa Towerista, kun Komaru sinkosi räjähdyssaallon vanavedessä alakertaan tylyyn äkkikuolemaan, joten pysyttelin visusti sisäänkäyntioven luona, johon suurin osa kranaateista ei yltänyt. Pommitriojen massaräjähdys naurattaa aina, kun vain yhden karhun rei’ittäminen riittää. Siltasokkelon lahjapaketista nettoan hämmästyttävät kolmesataa kolikkoa ja kimalluksesta uuden kyvyn, joita alkaa olla plakkaroitu jo niin paljon, ettei kaikkia voi millään aktivoida yhtäaikaisesti. Edes jos turhimpia ei lasketa.

Olisi jo syytäkin.

Siinä on räjähdyspisteessä kyteviä kranaatteja kerrakseen.

Number of Monocoins obtained increases greatly (SP 10). Lähti käyttöön, vaikka pistevaatimus hirvittikin.

Taukohuone vie pikavisiitille takaisin aulaan, jossa maisemia kuikultuani bongaan alakerran meriveistoksen kärjestä kimallusta eli luvun toisen piilolapsen, Jataron. Huh, ei ollut jäänyt ketään välistä! Toivon Soturit kun ovat aina samassa Masaru/Jataro/Kotoko/Nagisa/Monaca -järjestyksessä. Muuta jännää Towa Groupin päällikköäijän toimiston ovelle päättyvässä reitissä ei ole, mutta toimistossa jänniä asioita on sitäkin enemmän.

Voisin tuupata teidät kaiteen välistä alakertaan eikä kukaan huomaisi mitään.

Ämpärikaupalla.

"You can shove the Smart Mop up a crocodile's asshole, absorb the ass juice, put it in a glass and save it for later."

Noinko paljon hurmetta yhteen ukkoon mahtuu? Toko jähmettyy kuvottavan näyn vuoksi täysin. Onhan matkan varrella splatteria näkynyt suunnilleen kaikkialla metropolissa ja veriarka Toko on väkisinkin ehdollistunut kaiken kuolevaisuudelle ja erityisesti pinkeille ruumiinnesteille, mutta on TG-CEO:n matto silti perusteellisen pesun tarpeessa.

Kirsikkamehuksi otaksuin.

Komaru hipsii mahonkipöydän takaa törröttävän jalkaparin luokse toljottamaan lamaantuneena takaisin lasittuneena toljottavaa silmäparia. Hän punnitsee tovin vaihtoehtojaan, tekee päätöksen ja Vitan ruutu pimenee. Akku oli kyllä latauksessa, mutta peli ei näytä, mitä Komaru tekee ruumiille.

Virnuillen maanisesti.

Tule Toko katsomaan, et ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa!

Pesen kyllä jälkeenpäin käteni vertauskuvallisesti ja fyysisesti.

Komarun kanniskelema paperikassi kertoo kaiken. Jukupätkä, oppiko viaton tyttöseni dekapitaation jalon taidon jostain mangasta? Vai pitikö Shirokumaa matkia? Hei likat, ettekö olisi voineet yksinkertaisesti kantaa ruumista verkkokalvoskannerille?! Tai heittää sitä kaiteen kautta alakertaan, jottei tarvitsisi tasapainotella lattiattomassa taukotilassa? Ruumisraijaus minulla kävi heti mielessä, mutta en olisi milloinkaan uskonut Komarun tekevän tällaista temppua! Oletan kuupan olleen Monokumien hellän käsittelyn jälkeen löysällä tai sitten rakas Komaruni on vahvempi kuin oletinkaan. Tai vaihtoehtoisesti hän sahasi pään irti megafonin terävällä reunalla. Paperikassin Komaru varmaan poimi pöydältä. Todennäköisemmin hän on kunnon viherpiipertäjä, jonka mielestä kauppojen muovipussit tuhoavat luonnon herkän tasapainon ja taskussa on aina oltava sama kauhtunut paperikassi.

Half a head in the baaaaaaag.

Loppuviikon ruokatarpeet kävin ostamassa, miten niin?

Päähenkilöt (GEDDIT?!) poistuvat toimistosta, jota ei pääse edes tutkimaan, koska tuskinpa neidit haluavat palata traumatisoitumaan. Tuskin siellä edes on muuta kuin kuivunutta verta ja päätön raato. Taukohuone tulee rampata paluumatkalla toiseen suuntaan uudenlaisella karhukokoonpanolla. Reunoilla on pommitrion sijasta pommiuno ja tuhokuma, jotta tyylikkäät rakettireppukammotukset eivät jäisi metrotunnelin lyhytaikaiseksi gimmickiksi. Vaikka ne eivät osaa ylittää rotkoja kamikazoitumista varten, liekkipallot osaavat. Projektiiliäpärien lisäksi tee se itse -sillalta rymistelee hitaasti muutama vahtikuma, mutta ne voi jättää omaan arvoonsa ja listiä viimeisenä. Ahne pelaaja – en myönnä mitään – voi kikkailla vahtikumien kanssa lisääkin, koska kilven selättämällä vahti lentää erittäin todennäköisesti komeassa kaaressa rotkoon. Jos vahtikuman antaa rymistellä ovelle ja listii sen turvallisesti päin seinää, nettoaa esinedropin. Pitäähän sitä ekstramassia olla, kun pelin viimeiset totuusluodit maksavat kuitenkin maltaita.

Komaru on muuttunut tyttö.

Ja ajatella, että mukamas kanniskelen tässä samalla pääkassia.

Kalvoskannerin kohdalla Komaru kärvistelee kuvotuksesta käpistellessään kupolia kassista. Voi näitä pakotettuja alkusointuja. Toko tiirailee toisaalle (nyt loppuu jambinen blogimetri jumalauta) ja Vitan näyttö sumenee jälleen, jottei PEGIn kanssa tulisi sanomista. Kuuluu vain ahdistunutta vaikerointia ja vastenmielisiä ääniefektejä, kun Komaru tekee asian, jonka jokaisen tytön on kerran elämässään tehtävä.

Eikö riitä, että avaat kassin ja muljautat pään sen sisällä toljottamaan kohti lukulaitetta?

Komaru tekee tämän hitaasti nauttien joka hetkestä.

Cherami Leighin eksoottisia ummetusääniä kuului huomattavasti kauemmin kuin yhden uuuuuuughin edestä.

Kun Towa Groupin pääpomon… päästä ei ole enää hyötyä (paitsi kenties petankissa), Toko ehdottaa sen nakkaamista syrjään, mutta taikauskoinen Komaru älähtää rangaistuksen iskevän taivaista. Harras skeptikkotoverini on saanut okkultismista tarpeekseen, koska kuolleet eivät keskustele.

Kierisi hienosti portaikossa ja vyöryisi hyvässä lykyssä aiempien aulojen poikki pihalle.

Ylimaallinen giljotiini iskee.

Paitsi Danganronpassa.

Ohi meni.

Haijiko siellä pelleilee? Tosi kypsää hei! Mihin miekkonen muuten meni? Ei hän ainakaan ole meidän letkassa pyörinyt eikä liioin luvannut poistuakaan rakennuksesta. Perinteisen olitko se sinä? -keskustelun jälkeen käy ilmi, ettei se ollut kumpikaan meistä, koska Komarun kuudes aisti aktivoituu. Toko ei huomaa – saati sitten tajua – mitään, koska hän on aivan tavallinen tyttö.

Puhui vatsasta.

On myös mahdollista, että Komaru puhui vatsasta.

Ohi meni kahdesti.

Who ya gonna call?

En ole tainnut riittävän monesti tähdentää, ettei Danganronpalta koskaan tiedä, mitä odottaa. Henkimaailman hommat käyvätkin järkeen, kun pelisarjassa on niin pitkään vitsailtu okkultismista. Takamukselleen järkytyksestä kellahtanut Komaru alkaa puhua silmät selällään kielillä: tarkemmin sanottuna Tokuichi Towan, Towa Groupin johtajan, karismaattisella kielellä. Herra Towa on perin närkästynyt päänsä käsittelystä. Komaru anelee armoa kiroukselta, mutta todellisuuksien välissä purjehtivalla henkiolennolla on tärkeämpääkin manattavaa.

Tuo on toiseksi pelottavin haamu, jonka Komaru on nähnyt.

Niin hyvä läppä, että Komarukin melkein uskoo siihen.

Tokuichin ja Komarun äänet lomittuvat kevyen goa'uld-filtterin läpi.

Niin kovakouraisesti retuutitkin tänne asti.

It's the curse of the woooo-ooolf.

Komarun kaappaaja esittelee itsensä ja toimenkuvansa, eikä kumpikaan yllätä Komarua, joka tuntee hänen poikansa. Towan arvokas sukulinja ei suinkaan jää tähän, kun kummitus kysäisee, mahtaako Haijin pikkusisko olla tuttu. Komaru kokee enteellisen takauman.

Anna minun olla, itsekin HUOMIO-hourailet Isännästä.

...Nyt olet tyttö.

Kirjekavereita ollaan.

Oi muistoja.

…Aivan, Monaca Towa. Minä niin arvasin! Sikäli mikäli tässä nyt edes hurjasti oli jäljellä muitakaan vaihtoehtoja sukunimettömän Toivon Soturin henkilöllisyyden suhteen. Nyt kun Monacan tausta on paljastettu, Tokuichi pyytää tyttöjä pysäyttämään hänet pilaamasta Towa-nimeä.

Et kai pane pahaksesi, jos tapamme lapsesi?

Tokon miettiessä keinoa saada itsekseen horiseva toveri järkiinsä Tokuichi tylyttää kiittämätöntä kakaraansa, jolla on otsaa kapinoida isäänsä vastaan. Tokummitus on myös mahdottoman katkera rakastajatartaan kohtaan, joka dumppasi Monacan hänelle ja lähti lätkimään.

Genocide Jack voisi auttaa.

Useimmat lapset kapinoivat joskus vanhempiaan vastaan.

Yksinhuoltajuus ei ole naurun asia, heh.

Jos Towa Groupin pääjehu olisi tiennyt tästä, mitään raskautta ei olisi koskaan tapahtunutkaan, mutta nyt vastahakoinen isä päätyi orpokodin sijasta kasvattamaan lapsensa. Ilmeisen huonosti kasvattikin, kun Monacasta tuli tuommoinen, mutta oikeasti herra Towa syyttää kuolemastaan ja kaikesta erästä kauhistuttavaa naista, joka pilasi Monacan.

Olisi se outoa, jos jonkun toisen lapsen kasvattaisi.

Olisi repinyt sikiön irti ja survonut pesukoneeseen.

Mutta onko Junko riittävän kypsä naiseksi?

Olisi Tokuichilla varmaan muutakin sanottavaa, mutta Toko ryhtyy jeesustelemaan.

Uuden Ghostbustersin irtovitsi pilasi tämänkin virkkeen.

Toko on myös sivutoiminen äärimmäinen eksorsisti.

Pitääkö Komarun nyt vetää Tokoa lättyyn kostoksi Tokuichin kristillisestä manauksesta?

En tiedä mitä äsken tapahtui, mutta luulen Tokuichin vaihtaneen hiippakuntaa. Enää ei tarvitse riivata Towa Hillsin lähitienoota. Toko on mahdottoman hyvillään ja rauhoittelee omiaan kuullutta harhaista ystäväänsä, jolle on varmasti seikkailun aikana kertynyt vain univelkaa. Kyllä minä ainakin uskon Komarun harhoihin.

Tämän viikon lottonumerot.

Voisit kokeilla tuota Monacaa vastaan.

Komaru on ultra delusion girl.

Viime torkut ihan oikeassa pedissä olivatkin kakkosluvussa.

Eteenpäin ja hissillä ylöspäin! Ainakin niin pitkälle kuin kori suostuu liukumaan. Enää en astu aulaan, koska jokin raja maisemakierrätykselläkin. Sen sijaan Towa Hillsin tämä kerros on pyhitetty toimistoille (niitä on kaksi, eikä niissä tarvitse käydä, mutta minähän käyn) ja niiden välissä risteileville synkille käytäville, jotka muodostavat ristikuvion lippureunoineen. Käytävillä ei pääse suhailemaan vapaasti, sillä jostain syystä erinäiset käytäväväylät on tukittu jykevillä kaltereilla. Turvatoimi kai tämäkin. Länsikaltereihin on revitty ammottava aukko, josta teinitytöt suunnilleen mahtuvat kulkemaan. Kaltereihin on myös groteskisti lävistetty Monokuman pää. Lisää irtokuuppia lojuu siellä täällä lattialla… ja mikä mielenkiintoisinta, niiden lähistölle on jäänyt epämääräisiä tekohammaskekoja. Mitä ihmettä täällä on tapahtunut? Kotokoko? Monokoneen vierellä surkeana kyhjöttävä monolapsi ei ainakaan suostu kertomaan mitään. Irtopäiden ja tekohampaiden puistattava kuvasto jatkuu muuallakin.

Lay of the flag-resembling land, 1F.

Eivät kai Monokumien hampaat oikeita hampaita ole?

Lattiakuviosta tulee jatkuvasti mieleen Ace Combatin kehittäjän eli Project Acesin logo.

Käytävillä on pimeää ja ankeaa syystäkin, sillä jonkin matkaa edettyäni pimeydessä hehkuu pelottavan raivotautista punaista lähellä huoneen keskustaa. Ai petokumista monolasten hupsuksi rallatukseksi muuttunut taustamusiikki johtuikin! Tuota ne niissä rautaneitopakohuoneissakin lauleskelevat. Vasta nyt otin selvää kyseisen biisin lyriikoista ja häiriinnyin melkoisesti. Käytäväkerros on siis nelistävien petojen reviiriä ja tajusin varsin pian polttoluodin tepsivän näihin rumiluksiin erityisen hyvin.

Jos Komaru olisi nyhverömpi, hän juoksisi.

Petokumia ei ole tullut hurjasti peruspelissä vastaan, koska ne on useimmiten joko valjastettu erityisiin tappeluvaiheisiin tai pakohuoneisiin, joissa etsitään lasta rautaneidosta. Siksi en lainkaan osannut aavistaa, kuinka nopeita ne ovat, kun pimeydessä lännestä itään ja toisinpäin sahannutta yksilöä tähtäiltyäni se ärähti ja loikkasi silmänräpäyksessä kimppuuni. Petokumilla on paha taipumus väistellä luoteja, erityisesti hajotussellaisia, mutta polttoluotisarja etenee niin hurjaa vauhtia tiiviinä ryöppynä, että peto tulee väkisinkin ammutuksi seulaksi. Toinen vesikauhuinen karvaturri sahaa kerroksen keskellä pohjois-etelä -akselilla. Sen sentään onnistuin yllättämään. Huomaan risteyksessä kyllä viekoittelevaa tallennusankan hehkua etelässä, johon tulee lopulta edetä, mutta kaltereiden vuoksi sinne tulee kiertää itälaidalta.

Jos pelissä olisi Soliton Radar, petokuman näkökenttäkartio viistäisi Komarun hameen helmaa takamuksesta.

Veikeä virnistys ei lakkaa edes näin epämukavassa tilanteessa.

Ensimmäisestä valinnaisesta toimistosta löytyy kokouspöytä, ahdistuneita kakaroita ja luettavaa.

En ymmärrä, miten kurkku liittyy unelmiin.

Tämän kenen lie unelmista Tokolle tulee mieleen kysyä Komarun unelmista tulevaisuudessa, jos siis tällä särkyneellä maailmalla sellaista on. Komarukin miettii, liekö unelmalla enää mitään merkitystä, mutta Toko huomaa toverinsa nolostuneen ja lupaa hetken inttämisen jälkeen olla nauramatta. Komaru haluaisi olla isona tyttönä mangataiteilija, tai kuten ammatti Japanissa tunnetaan, mangaka. Tämäpä mielenkiintoista, sillä oletin hänen olleen vain kova lukemaan mangaa eikä luomaan sitä. Komarun lahjoista ei tietenkään ole vielä ollut mitään näyttöä, mutta ellei hän tuhertele vapaa-ajallaan pelkkiä aneemisia tikku-ukkoja möykkähuutamassa vielä aneemisempaa dialogia, uskoisin hänen olevan oikeasti Danganronpan äärimmäinen mangaka. Mangaka ja kirjailija, Komaru ja Toko ovat yhdessä voittamattomia.

Päivän sään lisäksi, kyllä.

Tuntea sinut silloin.

Komaru toivoisi istuvansa näillä penkeillä ja nettoavansa tolkuttomasti massia.

Lukisin.

Tokoa ei naurata. Hän toteaa yksinkertaisesti unelman olevan hyvin Komarua. Vaikka hän ei mangasta perustakaan, hän arvostaa Komarun selkeää mielihalua, eikä sellaista sovi pilkata. Osaa se Tokokin olla joskus ihmisiksi. Komaru on heidän ystävyydestään iloinen ja haluaa Tokon lukevan ensiteoksensa ensimmäisenä. On erityisen merkitsevää, että keskustelun viimeiset repliikit on ääninäytelty kokonaan (kuten Another Episode -blogin alkupuolella totesin, nämä valinnaiset keskustelut on ääninäytelty vain osittain joko äännähdyksillä tai parilla sanalla) vähän samaan tapaan kuin aiempien Danganronpien hahmoystävyyksien viimeisessä vaiheessa, sillä näille jutuille tulee erityisesti lisää painoarvoa.

Ainakaan julkisesti.

Tokosta oikolukija.

Palaan käytävälle ja jatkan vääntyneestä kalteriseinämästä itäväylälle tekemään ylimääräisen mutkan väärään suuntaan, koska tästä palkitaan Socki-sukalla, josta palkitaan taakseni ilmestyvällä petokumalla. Voisin vaikka vannoa, että karhu ilmestyy vain sukkatarinan poiminnan jälkeen. Nurkkaan ajettuna se jopa hetken aikaa ahdisti, koska eipä ollut mitään suuntaa, johon peruuttaa.

Vasemman sukan viimeinen virke tiivistää mielipiteeni Socki-saagasta, mutta juuri siksi se on niin hyvä saaga.

Itäkäytävällä vaeltaa vielä toinen petokuma, jonka reitti luultavasti jatkuu etelässäkin ihan sen perusteella, kun Komaru puhui siellä omituisesti petokumista, vaikka olin räjäyttänyt jo ne kaikki, koska monolasten rallatus vaihtui viimeisen karhun kuoltua takaisin Wonderful Dead 005:ksi.

Välillä pitää nähdä vaivaa ja kaapata kuva ampumisnäppäin eli oikea liipaisin pohjassa.

Kuolleiden lisäksi Komaru näkee näkymättömiä karhuja.

Etelästä pääsisi portaikon kautta yläkertaan, mutta käväisen sitä ennen käytäväväylän kärkipään toimistossa moikkaamassa toimistotuoleilla kauniissa rivissä murjottavia kersoja ja noukinpa myös kyvyn. Kunpa saisin lisää tasoja ja niiden kautta lisää kykypisteitä. En tosin ole laskeskellut, onko edes tasolla 99 mahdollista kytkeä kaikkia kykyjä päälle sillä oletuksella, että myöhemminkin joka tasonnousussa saa yhden kykypisteen.

Towa Groupin yt-neuvottelut näyttäisivät olevan käynnissä ja eräät saavat pian kenkää.

Max batteries +1 (SP 4). Jää toistaiseksi käyttämättä, kun paristoja on muutenkin niin paljon. Muistin sentään katsoa kykylistaa ja hiukan rukata käyttämiäni kykyjä, joten tästä eteenpäin pelaan viidellä paristolla. Tämä Killing Urge olisi siis kuudes.

Mihin sitä toimistossa hissiä tarttoo?

Aavemainen tunnelma jatkuu toisessa toimistokäytäväkerroksessa, joka on rakenteeltaan tismalleen sama kuin aiemmassa kerroksessa, mutta koska itäpuolisko ja lounasmutka ovat kaikilta väyliltään kalteritukossa, rampattavaa lääniä on huomattavasti vähemmän. Ainoa käytävä vie kerroksen keskipisteen kautta länteen, jossa piti pysähtyä hetkeksi tiirailemaan Monokumien irtopäitä, tekohampaita ja seiniin raadeltuja syviä viiltoja.