299 - Danganronpa 3 - Despair Arc #6

Despair Arc #6

Menneisyydessä jälleensynnytään. Eettisesti arveluttava toivoprojekti valmistuu. Hajime Hinata on muuttunut miehenalku, Izuru Kamukura, äärimmäinen kaikki. Eksistentialistinen apatia on vaihtunut synkeäksi nihilismiksi, kun kaikki on saavutettu, eikä mikään tunnu miltään. Hope’s Peakin lautakunta itkee onnesta. Onnittelut! Olette luoneet hirviön, jonka sietäisi käydä edes parturissa.

 

Chiaki Nanami norkoilee varalaitoksen porteilla ja pelaa söpössä hupparissaan, oikeasti odottelee Hajimea peliseuraksi sinisten massojen seassa. Kuluu puoli vuotta, samat vuodenajat vierivät kuin viime kerralla, mutta pohjavire on surumielinen. Sitä luvattua huomista ei koskaan tule.

Huppua on ollut ikävä.

Hajime on vähän niinkuin poissa.

Chiaki grindaamassa superbossia varten.

Chiaki keräämässä korvia Anor London ritareilta.

Chiaki saapumassa Daggerfallin viimeiseen kylään.

Tomorrow never comes until it's too late.

Vuosikurssi #77:lla on sentään touhukas meno ja meininki, kun luokkahuoneessa on meneillään siivouspakkaustalkoot. Jos uusi vuosikurssi on tulossa taloon, sopii olettaa, että seniorit vaihtavat maisemaa. Pekon auttaessa Fuyuhikoa Ibuki saa tolkuttoman shippaushepulin. Oo äm gee, seukkaavatko he XD?! Johan jo muusikko kyttäsi uteliaana hämmentävää paria aiemmassa jaksossa. Ihmissuhteet ihastuttavat Mikania ja muutkin jäävät toljottamaan yakuzan ja työkalun tukalaa sosiaalista tilannetta.

Heitä metsään, kyllä joku sen noutaa.

O

M

G

Ibuki on outo.

Rasvaista on.

Teruteru saa pervoilustaan kenkää ja kepeä tunnelma siirtyy kanarialintuhäkkiin, jossa kököttävää pupujussia Hiyoko kummastelee. Luontokappale on tietenkin aina yhtä dramaattisen Gundhamin uhrilahja paholaiselle. Pupuja ei pilkata, ja tanssija saa julman papanaryöpyn kasvoilleen. Ihastuttavan lapsellista, tästä minä nautin. Hassuttelussa ei sinänsä ole juonellista pointtia, mutta pitääkö aina ollakaan? Hilpeät hahmot huvittavat, se on tärkeintä synkissäkin ajoissa. Tarjotaan luokkakohtauksessa sentään aasinsilta Chisaan, jota ei ole nyt paikalla, koska opella on tärkeämpääkin tekemistä.

Taulu on tuskin tuossa sattumalta.

Menisi muuten juoni mielenkiintoiseksi, jos GUNDHAM TANAKA oikeasti summonoisi Satanaelin.

Syö sun ruohot.

Caerbannogin kosto.

Gundhamin ovela taktiikka saada naisia on kerätä söpöjä eläimiä ja uhrata ne epäjumalille.

Juzo antaa koulun seinustalla syrjässä katseilta Chisalle opetuslautakunnan jäsenen henkilökortin, josta oli viimeksi puhetta. Lätkä umpeutuu huomenna aamukuudelta, joten parasta panna tutkimuksissa töpinäksi ja olla muutenkin varuillaan, sillä mahtivahti tietää valvontatoimien kiristyneen, koska eräs lautakunnasta on kateissa. Chisa ei emmi, koska Kyosuken hyöty on kaikkien hyöty. Chisa on ystäväänsä jokseenkin pihkassa, mutta ilmassa on kolmiodraamaa, kun Juzo kiristää nyrkkiään ja lupaa suojella Chisaa. Likan poistuttua julmuri paljastaa itsekseen todelliset tunteensa ja taitaa jäädä yksin. En sinänsä ihmettele, mutta sodassa ja rakkaudessa kannatan aina kolmansia pyöriä, automaattisia altavastaajia. Orastavaa kokemusta on. 

Jos hän lähti lomalle?

Tässä vaiheessa hahmojen letit hulmusivat esimerkillisesti.

OH WAIT

Hyvinpä suojelit.

Kiusaa muita vähemmän.

Puolessa vuodessa valmistuu vaikkapa kokonainen koulurakennus. Rakennustelineisiin vuorattu kultainen (tai auringossa kylpevä) kampustorni on valmistuttuaan hulppea näky, joka suorastaan loistaa poissaolollaan muissa Danganronpissa. En viitsi tarkistaa, näkyykö tornia aiempien osien Hope’s Peakin ilmakuvissa, mutta otaksun, että tornilla on jokin funktio tarinassa. Jos se sortuisi Tragediassa? Tai epätoivon rippeet eristetään tänne, kun päärakennus valjastetaan murhaleikin näyttämöksi? Tänne vuosikurssi #77 muuttaa täksi lukuvuodeksi, joka kaiken järjen mukaan on heidän viimeisensä, kun tulevaisuutta miettii.

 Olisi komeaa, jos nuo seinäläpät sulkeutuisivat tuohon keskelle ja torni lentäisi avaruuteen.

Chisa muistuttaa oppilaitaan ahkerasta opiskelusta ja sen sellaisesta, mutta Akane jaksaa yhä ihmetellä, milloin Nagito palaa. Hörhö ei ole järin suosittu luokkatoveriensa keskuudessa, mutta Chisa muistuttaa hänen olevan yksi heistä. Huomenna on tärkeä päivä, kun tornitalo avataan virallisesti juhlamenoin.

Ainakin pari päivää ennen Tragediaa.

Hiyokon sanoma on selvä, muiden ei.

Yö laskeutuu ja varalaitoksen pimeillä käytävillä välkkyvät vahtien taskulamput. Kasvottomat duunarit marisevat duunistaan, kuten kaikki duunarit ajasta ikuisuuteen, ja poistuvat paikalta. Chisa oletti turvatoimien kiristyneen, mutta hyödyntää tilaisuuden ja hipsii yläkertaan, käyttää korttia lukijassa, astuu kadonneen lautakuntalaisen työhuoneeseen ja istahtaa kirjan ja tietsikan ääreen nuuskimaan. Työpöydälle ilmestyy kadonneen lautakuntalaisen tiedot.

Sillä välin Kokoomuksen päämajassa.

Eikä teille edes makseta tästä!

Menisi jakso kivasti loppuun kyllä.

Sivuhahmoja ei tarvitse nimetä, vaikka hän olisikin Trustee McTrusteeperson.

Mitäköhän miehelle kuuluu? No… tällaista.

Popsi popsi porkkanaa, nykytilannettasi se ei vahvista.

Tänään Junkon keittiössä valmistamme epätoivoa.

Junko-veitikka se keittelee curryriisiä pirtsakasti hyräillen ja tarjoilee sitä suoraan vankinsa auki pakotettuun silmään, koska kidutus on parhaimmillaan uhrien lempiasioissa. Mies ulvoo suusiteensä sisältä epätoivosta ja kokee keskiaikaista kipua.

Junko on aina niin huomaavainen vierailleen.

Lämmitä vielä puoli minuuttia mikrossa.

Junko on myös äärimmäinen kiduttaja.

Junko näyttää hänelle eduskunnan koottuja täysistuntoja.

"MMMMMMFFFFFGGGHHHHHH"

Pesisit joskus silmäsi, kaikkea öklöä mömmöä tuonne päätyykin.

Chisan tiedonhaku tyssää hetkeksi salasanaan, joka on kätevän huolettomasti teipattu näytön reunalle. Curryriisi tepsii, erityisesti silmämunan ja silmäluomen välissä, mutta epämukavaan kidutukseen ei enää palata. Oleellisempaa on data salasanan takana, Kamukura-projekti pähkinänkuoressa. Chisa skrollaa tekstiseinää ja Hope’s Peakin todellista päämäärää epäuskoisena. Ihmiskokeita, kaikkea sitä.

Se on password.

Lapsikin tietää, että salasanassa pitäisi olla numeroita ja oikein vahvan salasanan pitäisi näyttää siltä, että kissa on kävellyt näppäimistön päältä.

Ai näin niitä VR-laitteita testataan.

Tätä kutsutaan ääri-islamismiksi.

Moraali on triviaalia.

Observaatio: Izuru on tylsä testikohde.

Chisan lausuttua Izuru Kamukuran epäpyhän nimen aivan yhtä epäpyhä henkilö toistaa sen innoissaan. Taisi kidutuksesta jotain hyötyä olla. Siskokulta listii kuuliaisena vieressä vahteja Junkon lounastaessa ja maristessa, että voisi Mukuro siivompikin olla. Käytävällä lojuvasta ihmissotkusta voisi tulla sanomista.

Japanissa on varmasti muutamia kalastajatorppia, jotka eivät kuulleet.

"Snake, try to remember some of the basics of CQC."

Koska killing is half the battle.

Nuolet ne.

Käytävä päättyy oveen, jota varjelee verkkokalvotunnistus. Tämä on vain hidaste, kun Junko seivästää cocktailtikkuun lihapullien seasta silmämunan. Kepeät mullat lautakuntasedälle.

Takaumia Another Episoden viimeisestä luvusta.

Varmasti arvostaa, jos myös palautat sen laina-ajan umpeutumiseen mennessä.

Scanner-o-visionin kautta kaikki näyttää hassulta.

Kampuksen tarkimmin suojeltu (yksi verkkokalvolaite, muutama vahti) salaisuus istuskelee sängyllä sangen spartalaisessa huoneessa odottavaisena, mutta oikeammin niin maan perusteellisen pitkästyneenä. Kyllä minuakin tympisi jumittaa 99-prosenttisesti tyhjässä tilassa. Junko Enoshima vallan rakastuu Izuru Kamukuraan, jolla on niin tylsää, ettei edes sano, että on tylsää. Äärimmäinen epätoivo ei ole koskaan ollut näin onnellinen.

Epätoivosiskokset astuvat oviaukoista yleensä näin dramaattisesti.

Eniten Izurua ärsyttää istua lettinsä päälle.

Junko on meduusa, ei kannata kuunnella.

-ttu kun on ruma lortto... pidän enemmän huonekaluista.

Onko tuo taikatyttöanimea silmissäsi, vai oletko vain iloinen nähdessäsi Izurun?

Väliaika!

Väliaika loppuu!

Kyosuke Munakata ei ole lainkaan hyvillään kuullessaan Kamukura-projektista. Chisa kertoo puhelimessa, että projekti on tuskin vuotanut julkisuuteen, sillä siitähän mediamyrsky seuraisi. Kyosuke ei ole kuitenkaan niinkään huolissaan julkisuudesta, sillä pahin voisi tapahtua. Tämä omnilahjakas Izuru Kamukura on aivan liian vaarallinen, sillä hänet voisi vääristää, toivo muuttua epätoivoksi. Ja mitäköhän toisaalla parhaillaan tapahtuukaan?! Kyosuke kehottaa Chisaa olemaan luottamatta kehenkään paitsi Juzoon. Kamukuran nimi on tästä eteenpäin yhtä kielletty kahvipöytäkeskusteluaihe kuin Voldemort.

Izurun näkö on augmentoitu.

Yleisönosastokirjoituksille ei tulisi loppua.

Sen jonkun nimi alkaa jiillä.

Junkon noin kymmenkesäinen ihquilu punasilmäisen könsikkään seurassa jatkuu. Izuru jatkaa passiivista möllötystään. Mukurokin yrittää änkyttää jotain, mutta sisko ärähtää haisevan rumiluksen hämilleen ihanasta dissauksesta.

Junko osaa ampua kehostaan rinkuloita.

On hän sinua kovempi tappelemaan.

Hattutemppu!

Junko astelee lähemmäksi ja esittelee Izurulle itsensä. Izuru ei esittele itseään, vain kuuntelee bimbon hullaantunutta hölinää. Junko ei käsitä, miksi poikaa kohdellaan näin, ja keksii tälle ja maailmalle syyn epätoivoon.

En ole tilannut viikon animelorttoa, painu helvettiin.

Izuru on ajatellut lähintä seinää.

Izurulle sopii kerrostalon kattohuoneisto, josta katsoa apaattisena alla liekehtivää kaupunkia letti hulmuten.

Et varmasti osaa kuperkeikkaa.

Jääpiikin paluu!

Izuru ei arvosta tätä.

Junko vain tänään tarjouksessa polkuhintaan.

Mukuro ei arvosta tätä.

Mukuro kuumimmillaan.

Izuru ei arvosta tätä.

Mukuro läppäistiin syrjään kuin korvaa lähestyvä hyttynen.

Viimeinkin Izuru puhuu. Japanin oppitunti! Tsumaranai tarkoittaa tylsää, ja juuri sellaista hänellä on. Melko yllättävää. Hän ei ole yhden fraasin poni, sillä hänestä epätoivosiskosten tempaisu oli kerrassaan merkityksetöntä.

Edgelord has risen.

Junko se hihittelee tossun alla onnessaan. Kuinka epätoivoista! Hän on kuitenkin sopivassa paikassa kertoakseen ihastukselleen epätoivosta, joka sopisi Izurullekin. Izuru ei ole niinkään varma, koska epätoivoa ei loogisesti tarvita. Junkoa logiikka naurattaa, mutta Izuru on lähinnä lievästi ihmeissään, sillä hän tiesi Junkonkin katsovan shakkisiirtonsa kauas tulevaisuuteen, mutta astui silti tietoisesti ansaan. 

Kaikelle eka kerta, niin myös kynnysmatolle.

Jos Junko vakuuttuisi, Danganronpa päättyisi.

Näkikö lopullisen häviönsä? Enpä usko.

Omituiset otukset paukuttelevat analyyttisia henkseleitään, mutta Junko tuli tänne kertomaan epätoivosta näinkin epäsuotuisessa asemassa. Goodbye Despairin saatanallinen kuorohymni alkaa soida Junkon paasatessa kyllästyneensä maailmaan, joka pyrkii oletuksena toivon harmoniaan. Epätoivo on tuntematonta, jännittävää maaperää, joka suistaa maailman kaaokseen. Eikö silkka arvaamaton jännitys kelpaisi läpeensä tylsistyneelle Izurulle?

 

 

Junko kyllä ymmärtää, kuka Izuru on, äärimmäisenä toivona hänen antiteesinsä, mutta ymmärtääkö Izuru, mitä tämä voisi olla? Toivo on tylsää, harmonia on tylsää. Junkolla on avain kolikon kääntöpuolelle. Varalaitoksen hälytys alkaa ulvoa ja Mukuro hätääntyy, mutta Junkon psykoottiseksi kieroutuva epätoivon julistus ei ole ohi. Valitse Junko. …Kyllä minä ainakin tai. Junko saa kenkää.

Huijari-Ryota herättää työpisteelleensä torkahtaneen Ryotan. En ihan odottanut jakson jälkipuolelle tällaista maisemanvaihdosta Izuru-manipuloinnin ollessa juonellisessa polttopisteessä, mutta eiköhän tällekin irralliselle sivutarinalle syynsä ole. Ryota näyttää voivan viime kertaa paremmin, sillä pitkä toipumisprosessi maanisesta burnoutista on käynnissä. Huijari pitää suojatistaan huolta ja on passittanut hänet toistuvasti kampuksen sairaalakäynneille. Taas pitäisi käväistä lekurin juttusilla.

JoJo's Bizarre Adventure nyt ei ainakaan.

Näin syntyi Neon Genesis Evangelionin loppu.

Junko havahtuu samaisesta sairaalasta ja Mukuro on mahdottoman hyvillään. Hän keksi siskon vammoille hätävalheen ja kertoo, mitä tyhjässä huoneessa tapahtui menetetyn tajunnan jälkeen. Mukuro konttasi siskonsa luokse ja kuuli Izurulta, että tämä odottaa häntä. Nailed it! Izuru ei ole näköjään kannellut tunkeilijoista kellekään, ja vartijamurhat on muutenkin siivottu, jotta epätoivosiskokset eivät joutuisi vaikeuksiin. Ainakaan vielä, mutta silloin onkin pikkuisen myöhäistä noin kaiken kannalta. Mukuro ei Izurusta tykkää. Junko ei tykkää Mukuron mielipiteistä. Junko nousee pedistään ja on pirteällä päällä poistuessaan sairaalasta, kun kipu ja heittopussina oleminen on niin epätoivoista.

Kyllä tästä tumpuloinnista nyt juorutaan käytävillä, kuinka noloa.

Izurulla on hyvä syy marista tylsyydestä, jos Junko jää kuppaamaan.

Kunhan kaikki lakkaa näkymästä kahtena.

Ah, siskorakkaus.

Kipulääkkeet auttavat myös.

Ryota Mitarai ja Junko Enoshima kohtaavat sairaalan edustalla. Se on kohtalokas, dramaattinen kohtaaminen, enkä tiedä miksi. Eikä tiedä Junkokaan.

...despairfully fateful encounter!

 

***

 

Tässäpä taas kiehtova ja tarpeellinen hahmokeskeinen jakso juurikin siksi, kun näkökulma pysyi melko visusti pahisleirissä. Onhan tämä kuitenkin Despair Arc; tarina siitä, miten kaikki valahti reisille. Synkät tapahtumat seuraavat toisiaan ja alkavat jopa tuntua jossain, kun dynaaminen tyttöduo nappasi Hope’s Peakin salaisuuden puolelleen oikeastaan varsin loogisesti. Toki Danganronpan sanoma toivosta ja epätoivosta ja niiden ääripäistä on mennyt osa osalta abstraktimpaan suuntaan ja toimiikin lähinnä hassuttelun idealistisena tekosyynä, josta minua fiksummat saisivat kyhättyä weaaboohtavan filosofisen väitöskirjan, mutta olipa sarjan kantavasta voimasta mitä mieltä tahansa, Junkon ja Izurun kohtaaminen oli jakson selkeä kohokohta ja käännekohta kamaliin asioihin.

 

En ollut ajatellut asiaa pahemmin etukäteen, mutta minusta oli näppärää, kuinka Junko hyödynsi Izurun täydellistä tylsistymistä. Kamukura-projektin seuraamuksia ei ollut pahemmin ajateltu etukäteen, kun lopputuloksena oli tuollainen täydellinen konemainen puolijumala, joka voisi saavuttaa kaiken, mutta miksi saavuttaisi kaiken, kun kaikki on jo saavutettu? Mitä virkaa jollain toivolla enää olisi? Voin kuvitella tiedemiesten reaktion, kun Izurua pyydettäisiin luomaan toivoa. Izuru vain möllöttäisi, kävelisi pois. Olisi Hajimesta voitu säilyttää edes jotain, kun mikään ei tunnu enää miltään. Vaikkapa sielu, jonka olemassaolon pohtiminen menisi vähän liian syvälliseksi blogin tarpeisiin.

Epätoivossa, kaaoksessa ja näiden lieveilmiöissä mitä tahansa voisi tapahtua, harmonia särkyisi. Kielletty hedelmä ja rajattomat mahdollisuudet ovat kiehtoneet ihmiskuntaa aikojen alusta asti. Lol so random -habituksesta huolimatta Junkon horinoissa oli oivaa anarkistista pointtia. Toki maailman pahoista asioista voi syyttää sosiopoliittisuskonnollisia seikkoja ja yhyy kun vanhemmat hakkaa, tapan kaikki -tragedioita tai silkkaa mielenvikaisuutta/tyhmyyttä tai joitakin muita hienolta kalskahtavia asioita, jotka eivät tällaiseen kepeään blogiin enää sopisi, mutta väittäisin silti osan maailman huonoudesta johtuvan yksinkertaisesti elämän geneettisestä valuvirheestä, jonka pointtina on kutkuttava ajatuksenpuolikas… eikö olisi jännittävää olla paha?! Entä jos? Tähän päättyy syvällinen nurkkaus tältä erää, jotten nolaa kai tämä nyt jotain tarkoittaa -lukiofilosofialla itseäni liikaa. Sitä paitsi Danganronpan tarkoituksena ei ole saarnata, joten ei ole minunkaan. Lyhyesti sanottuna pidin suuresti Junkon ja Izurun välikohtauksesta. Junkon ihanaa irvistelyä ja Izurun lähes koomista passiivisuutta seuraili ilokseen, muutenkin mukavasti rytmitettyä ja tyyliteltyä sanailua pelkistetyssä kammiossa.

 

Vaikka olenkin auttamaton Junko-fanipoika, enää jaksossa ei tullut pakotettua ja vähemmän objektiivista kaikki Junko on parasta viihdettä -fiilistä, kuten viime Despairin uutuudenviehätyksessä. Nyt kun hän on kuvioissa mukana, on vain luonnollista, että häntä nähdään, sillä onhan hän sentään kaiken kamalan keskipisteessä eikä vain viimeisen oikeudenkäynnin ylläripahiksena. Kolmosronpassa hän vaikuttaa jopa… melkein tavalliselta tytöltä. Toki selkäpiitä karmii jatkuva vtu tuo on sekaisin -fiilis, mutta se nyt kuuluu asiaan. Varsinkin kidutuksessa, hyh hyh. Vaikka sitä ei kokonaan näytettykään, ei ihan heti tule mieleen toista tarinaa, jossa tungettaisiin curryriisiä silmään. Mukuro on miltei yhtä viihdyttävä koleana sidekickinä, joka tappaa talossa ja puutarhassa, mutta joka saa jatkuvaa huutia siskoltaan.

Alan ymmärtää, miksi Ryotalle varattiin viimeksi ruutuaikaa. Hän on kaiketi osana Junkon suurta suunnitelmaa, mutta miksi juuri hän? Onko Ryota riittävän eristyksissä, jottei kukaan huomaisi mitään? Luoko Ryota Junkolle jonkinlaisen sienisen Monokuma-animen, josta vuosikurssi #77 sekoaisi? Ryotahan mainitsi huijarille tehneensä kokeellista animea. Noin muuten minulla ei ole aavistustakaan, mutta voisi uskoa tulevaisuuden Ryotan kantavan harteillaan melkoista taakkaa.

Noin muuten jaksossa ei tapahtunut hirveästi mitään oleellista. Melkein voisi sanoa siinä olleen tarpeellisen välijakson makua. Hieman siis samanlaista tyyntä myrskyn edellä kuin viime Futuressa. Muodostavathan nämä Arciensa parin numero kutosina, tuskin lienee sattumaa. Pakko nostaa hattua tekijöille, kun tarinan kertominen kahdella eri tasolla on uskaliaampi temppu, joka voisi niin helposti mennä mönkään. Siltikään en ole kokenut tarinan laahaavan tai kiirehtivän. Ainakaan niin pahasti, että siitä pitäisi valittaa. 

Tästä huolimatta ihmettelin vilkaistessani tekstitiedostoa, kun huomasin jaksosynopsiksen olleen jonkin verran viime Futurea suppeampi, vaikka yleensä tuppaan monisanainen olemaankin. Joskus tarina välittyy paremmin kuvasekvensseillä, ja sen kyllä huomanneekin tietyistä kuvakeskittymistä, koska en saa kuvatekstitekosyistä tarpeekseni. Suppeudelle on kuitenkin syynsä: jakso oli hidastempoinen ja keskittyi muutamaan isompaan kokonaisuuteen. Huomasin parissa kohtauksessa (varsinkin Chisan varalaitosseikkailussa), että tästä voisi kärsimättömämpi leikata muutaman sekunnin poiskin tarinan kärsimättä. En silti oikeasti jaksa valittaa asiasta, kunhan kiinnitin huomiota. Valitan vain tärkeistä asioista, kuten Kyosuken katanasta.

Hidastempoisuus ja toisteisuus oli hyvästäkin. Esimerkiksi jakson aloittanut Izuru-montaasi oli hyytävän kliininen ja kirurginen. Komitea vain taputti arvokkaana. Muodonmuutoskammio kunnon kyberutopiaa! Visuaalisesti tyylikkäin pikkukikka oli nähdä Hajime luovimassa vuosikurssi #77:ää vastavirtaan, mutta siten, että Hajime oli fokuksessa ja muut feidattuja. Hieman vastaavasti jakson nimikortti ja viimeksi mustavalkoinen väliaikakortti olivat nyt täysmustia. Onnistuin jopa alkuteksteistä bongaamaan putoavan Hiyokon, joka olikin kasvanut nyt isoksi. Tekijöillä on silmää turhillekin yksityiskohdille, mutta kyllähän se säväyttää nähdä sarjan tyylinmuutos tälläkin tavalla.

Chiakin vuosipuolikas porteilla ja Juzon mihinkään johtamaton romanssi ovat myös ekstramaininnan arvoisia yllättäviäkin hetkiä. Tykkään, kun Hajimen ja Chiakin kaverisuhteesta on tullut tällainen kiusallinen tilanne, joka vielä joskus murtaa Chiakin, kun tyttö saa tietää Izurusta. Vuosikurssi #77:n hassuttelutuokio puolestaan oli periaatteessa juonen kannalta turha, mutta yhä jaksaa huvittaa, kun hahmoista väännetään kullekin sopivaa vitsintynkää, eikä edes väkisin. Kovin. Ibuki oikeastaan miellytti innokkaana gossipneitinä eniten, kun hän ei millään pääse yli Fuyuhikosta ja Pekosta.

Meinaa tämä(kin) arvio taas lipsua ylisanoiksi, mutta siltikään tämä ei ollut suosikkijaksojeni joukossa, vaikka Junko x Izuru sarjan parhaita yksittäisiä kohtauksia olikin. Vissiin se hidastempoisuus sitten häiritsi, vaikkei pitäisikään. Hankala näitä jaksoja on kritiikittömänä fanipoikana arvottaa ja kunnolla edes kritisoida, ellei vastaan tule jotain todella typerää, mutta tarinankerronta ja ronpameininki on säilyttänyt oman uniikin tasonsa tähänkin asti. Kokonaisuutta voi sitten miettiä erikseen ja nähdä asiat uudessa valossa. Hieman olen muuta vuosikurssi #78:aa jäänyt kaipaamaan, mutta toisaalta sarjassa olisi silloin ihan liikaa hahmoja. Koko ajan tässä silti odottaa, milloin alkaa toden teolla tapahtua, mutta ainekset täystuhoon ovat ilmassa!

Oheisesta linkistä nähdään, muuttaako Junko mielipiteeni vääräksi:

Despair Arc #6 - A Despairfully Fateful Encounter