keskiviikko 2. joulukuuta 2015

158 - Luku 4, Deadly Life, osa 1

 [​IMG]

Ruumiinlöytöilmoitus vahvistaa, ettei Nekomaru mennyt pelkästään epäkuntoon. Murhapaikalle pelmahtanut Hajime vapisee nälästä ja järkytyksestä eikä ymmärrä taaskaan näkemäänsä. Nekomaru heille tuotiin, Nekomaru heiltä vietiin. Koska ilmoitus kajahtaa aina vähintään kolmen saavuttua paikalle, tajusin Sonian ja Chiakin tulleen heti perässä. Sonia on kauhuissaan, mutta Chiaki pitää päänsä suhteellisen kylmänä. En muista hänen murtuneen kertaakaan aiemminkaan, joten ehkä hän on peliharrastuksensa puolesta turtunut kuolemaan. Silti hän joka kerta vannottaa, ettei voi antaa tällaista anteeksi.

[​IMG]
Ihan kuin esitelmää pitäisi.

[​IMG]
Jotta robotit eivät valtaisi maailmaa.

[​IMG]
Nälkäharhaa.

[​IMG]
Tullut huomattua.

Akane saapuu tuota pikaa torniin ja uhrin huomatessaan ärähtää Hajimea väistymään. Atleetti nappaa Nekomarun metallikuupan syliinsä ja parkaisee lohduttomasti tuudittaessaan kylmää pollaa ikuiseen uneen. Kyyneleet helmeilevät tilannekuvassa silleen tyylitellysti. ”Fall, my tears”, kuten Gundham kiintiömurjaisisi. Akane on vähän liian tyhmä näytelläkseen, joten en oikein tästä reaktiosta jaksa uskoa häntä murhaajaksi. Muutkaan tytöt eivät ymmärrä Nekomarun kohtaloa edes uudistuneesta olomuodosta huolimatta.

[​IMG]
Pitää tehdä ”sitä.”

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
Ei olisi pitänyt leikata kaljuksi.

[​IMG]
Tässä on vain yksi lopetus. (enpä muuten tiedä, onko tässä kaksi kuten viimeksi!)

Akane kokoaa itsensä ja vaatii murhaajaa esille. Monokuma tulee kuin kutsusta paikalle virnuilemaan uholle, mutta kyllä häntäkin harmittaa, kun Nekomarun robotisoinnissa oli puuhaa kerrakseen. Akane ei arvosta piilopiruilua sparrauskaverista ja karhu kehottaa häntä kohdistamaan kiukkunsa murhatutkimuksiin.

[​IMG]
Nyt et voi enää rekisteröidä Nekomarua Robot Warsiin HAH HAH!

[​IMG]
Monokuma odottanut tätä hauskaa kaskua koko aamun.

[​IMG]
Kyllä Akane vielä joskus pimahtaa.

Sonian tiedustelut Nekomarun kokoamisesta Monokuma tyrmää, sillä pään irtoaminen on se kriittinen paikka eikä hän edes ole tällä kertaa vastuussa yhtään mistään, joten hänen ei tarvitse tehdä heidän hyväkseen yhtään mitään yleisen kärsimyksen lisäksi.

[​IMG]
Myönnä pois, ettet osaa.

[​IMG]
Tuon toteaminenkin haaskasi ilmeisyydessään aikaa.

[​IMG]
Monokuma ei ole käynyt Boletariassa, Lordranissa, Drangleicissa eikä liioin Yharnamissa.
He ovat taas palanneet syklissä siihen, että joku murhasi jonkun toisen. Siksi Monokumalla on heille tuliaisia. Perinteisen kansion lisäksi hän antaa kaikille leipää ja maitoa, koska nälänhätä raukesi murhan mukana eikä hän usko heidän selviytyvän oikeussaliin tai saavan nälissään juuri mitään tutkituksi. Akane vannoo syötyään tappavansa murhaajan ja heti perään Monokuman.

[​IMG]
Leipä homeessa ja purkki tyhjä.

[​IMG]
Osaamme syödä itsekin, kiitos.

[​IMG]
Akane repi pentuna kaikki pehmolelunsa.

[​IMG]
Taijin aika.

[​IMG]
Hajime odotti ananaspizzaa ja ES.

Kun kahden ja puolen vuorokauden nälkävajeen ihan varmasti kattanut yksi leipä ja tölkillinen maitoa on hotkittu, Akane jatkaa vimmaista uhoaan, mutta Sonia ihmettelee, mitä mansikkataloon kuuluu. Chiakikin muistaa, että kaikkien olisi pitänyt kokoontua tornille aamu-taijin merkeissä. Monokumakin marisee myöhästelyä, mutta tuskin rangaistuksella tai koko taiji-touhulla on enää merkitystä, kun karhu sai haluamansa eli uuden ruumiin. Hän puhuhuhisee ja näkee meidät seuraavan kerran oikeussalissa, vaikka uskoisin hänen ilmestyvän ulkopuolellekin tai keskelle murhatutkimuksia selventämään yksittäisiä seikkoja tai muuten vaan häröilemään.

[​IMG]
Lisää ruokaa ja heti.

[​IMG]
Monokuma vastaa bear handseillaan.

[​IMG]
Johtui siitä musiikista.

Akane jää kuulostelemaan kummaa ääntä, jota muut eivät aisti, mutta urheilijanhan aistit ovat huippuunsa tuunattuja, kun hän haistaa verenkin peninkulman päästä. Hän ei olisi huolissaan poikalaumasta, joka tulee sitten joskus paikalle, kun varmasti ruumiinlöytöilmoitus kantautui koko rakennukseen. Sillä välin Hajime aloittaa hametrion kanssa murhatutkimukset siinä olennaisimmassa paikassa eli rypäletornissa, Nekomarun murhapaikalla.

[​IMG]
waaaaaag

[​IMG]
Vain tuhot devat voi summonoida paikalle.

[​IMG]
Nyt murehditaan Nekomarusta.
NEKOMARU NIDAI!!!n murhatutkimukset

[​IMG]

Monokuma-kansiosta puuttuu murhahetki, mutta sen sijaan siinä on ihan mielenkiintoinen yksityiskohta Nekomarun rakenteesta, sillä raajat on suunniteltu irrotettavaksi… ja nehän irtosivat tällistä. Hajime yhdistää tämän nuijintaan ja jää miettimään, miksi robottia piti nuijia. Voisiko jopa olla, että Nekomarun päälle rysäytettiin aluksi pylväs ja vasta sitten hänet rusikoitiin äärimmäisellä aseella toimintakyvyttömäksi?

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
…the cause of death. Despite the fact that his arms and legs are dismembered. (sic?!) These limbs were actually designed to be detachable, and it seems they separated due to a severe impact. Aside from that, several other areas of this body are damaged. Because of this, many of his functions seem to have shut down.

En lähde vielä tutkimaan pylvästä saati sitten nuijaa, koska riiaan ensin herrasmiehenä naisia. Akanelta irtoaa aluksi epämääräistä hyminää, kun hän ihan selkeästi yrittää keksiä jotain fiksua. Toistaiseksi hänen keksintönsä ovat osuneet oikeaan parhaimmillaankin täysin vahingossa, mutta hän ei ole mikään dementikko. Akane muistaa ja otaksuu Hajimenkin muistavan, kuinka yöllä kuului kummallista meteliä. Hän heräsi ja käväisi huoneensa ulkopuolella, muttei huomannut ketään muuta tai äänen lähdettä ja palasi maate. Samalla reissulla hän huomasi oleskeluhuoneen kellon näyttävän puoli kuutta. Hajime pitää ajankohtaa outona, mutta toisaalta häneltä ei kannattaisi tiedustella mitään ajan rakenteesta, kun meni pyörtyilemään nälkäänsä muutenkin. Eli Nekomaru tapettiin kaiketi puoli kuudelta aamusta, tämä selvä.

[​IMG]
Vatsasi vain kurni.

[​IMG]
Se oli vain testi.

[​IMG]

Chiaki pällistelee Nekomarun rautakehon alta pilkistävää kivirojua, jota ei ole kuitenkaan päätynyt uhrin päälle. Hän ei pidä löytöä kovin tärkeänä, mutta vaatimattomiinkin löytöihin palataan myöhemmin. Kivimurska lienee peräisin pylväästä ja ainakaan ei sovi olettaa, että Nekomaru olisi jäänyt suoraan pylvään litistämäksi, koska irtoröhnää olisi jäänyt leveälle rintakehälle. En nyt lähde tämän tarkemmin arvelemaan pylvään kaatumissuunnan ja Nekomarun yhteyttä, mutta jotain mätää tässä on oltava. Voi myös olla, että pylväs kaadettiin hämäyksenä ja kivimurskaa pantiin ruumiin alle aivan yhtä lailla hämäykseksi.

[​IMG]
Mechamaru liukastui kiviin.

[​IMG]

Sonian kanssa käyty keskustelu ei tiivisty totuusluodiksi, mutta siinä sivutaan oleellisia yksityiskohtia. Prinsessa tietää, ettei kansiossa ilmoitettu kuolinaikaa. Hajime panee merkille, että ajankohta pimitettiin myös viime kerralla, jolloin koko oikeudenkäynti rakentui kuolinhetken ympärille. Kenties historia toistaa itseään. Lisäksi puhetta tulee huvitalon jakautuneesta rakenteesta, jota tämä torni yhdistää. Eli jos hiuksia haljotaan, Nekomarulla on kaksi kuolinpaikkaa: rypäle- ja mansikkatorni. Mutta kummassa kuoltiin?

[​IMG]
Grapeberry Strawer.

Katseeni kohdistuu seuraavaksi pylvääseen, erityisesti sen kaatuneeseen huippuun roiskuneeseen öljyyn. Muut kolme pylvästä ovat pystyssä ja koskemattomia. Särjetty pylväshän on mansikkataloon johtavan oven puolella, joten sopii olettaa, että joko Nekomaru, murhaaja tai kumpikin tuli tuon siiven puolelta.

[​IMG]
Tässä pelisarjassa öljyverikin tyylitellään toisella värillä.

Akane äkkää pylvään murha-aseeksi, jolla Nekomaru humautettiin kierrätysjätteeksi. Hajime ei oikein tuota usko, sillä ellei pylväs ole jonkinlainen styroksinen humpuukiesine, se painanee julmetusti. Akane haluaa minut seuraksi pullistelemaan ja yritämme kammeta sortunutta pylvästä ilmaan, mutta siitä ei tule yhtään mitään enkä usko edes Sonian ja Chiakin lisävoimien riittävän edes hievahdukseen. Akane kyllä tietää, että vain Nekomaru pystyisi moiseen voimannäytteeseen. En tiedä, mutta oletan pylvään kaatamisen olleen helpompi urakka. Tai sitten Nekomarua muksaistiin aluksi nuijalla ja hän nappasi itsepuolustukseksi pylvään jättikouriinsa ja alkoi kieppua kuin dervissi, kunnes ote lipesi ja hän tapatti pylväällä itsensä. Mechaverta kuitenkin pylväästä löytyy, se on selvä.

[​IMG]
Pylväsmiehet asialla. #vainJoJo-juttuja

[​IMG]
Hajime ei edes yritä.

[​IMG]
Nekomaru on Highlander.

[​IMG]

Koska seiniä voi tutkia vain näön vuoksi, pylvään lähellä lojuu tahraton nuija, joka hieman pidemmällä kahvalla ja korskeammalla koristuksella kävisi bulkkifantasian sotavasarasta. Sonian mielestä sillä saisi Nekomarun rikki, mutta kysymys kuuluukin, mistä nuija on peräisin. Rocketpunchilla ei ole huvitalossa edes noutopistettä. Odotin jo jonkun ottavan puheeksi Final Dead Roomin, mutta siihen kyllä palataan, kun täällä on muutakin sälää, joka voi olla peräisin vain sieltä.

[​IMG]
Monokuma voi takoa tuolla järjestystä saliin.

[​IMG]
Tynnyriin.

[​IMG]

Takuuhuoltoon kelpaamatonta Mechamarua voi tutkia useammastakin kohdasta, kunhan Hajime on ensin muodostanut kokonaiskuvan kuolettavasta vahingosta, johon jopa mahtava robottikeho simahti. Chiakista on outoa, ettei murhaajalle riittänyt pelkkä mestaus. Hajime ehdottaa, ettei murhaaja tiennyt, miten menetellä robotin tapauksessa, mutta ainakaan Akanen mukaan Nekomarun kimppuun ei käyty suoraan, sillä silloin murhaajasta olisi tullut murhattu.

[​IMG]
Suoraan metallisulattoon.

[​IMG]
Jälleenmyyntiarvon supistamiseksi.

[​IMG]
Kyle Reese?

Nekomarussa virrannutta öljyä on virrannut lammikoksi pään seudulle, josta elämälle välttämätöntä möhnää pulppuaisi runsaasti ihmisenkin kohdalla. Päätä tutkiessaan Hajime bongaa niskasta nappulan ja muistaa Nekomarun selittäneen jotain lepofunktiosta. Good Night -näppäin pakottaa hänet sammuksiin. Hajime uskoo, että vaikka murhaaja painoikin nappia, sen luokse pääseminen ei ollut mikään helppo nakki.

[​IMG]
Missä hitossa ne limsa-/rooibosvarastot sijaitsevat?!

[​IMG]

[​IMG]
Itsetuhonäppäin on niin kulunut läppä, että sen voi käyttää tässäkin.

[​IMG]
Hyvää yötä, makea prinssi.

[​IMG]

Uskoin jo pääseväni todistamaan rintakehästä kuolinhetken, mutta luukku ei hievahdakaan. Hajimen ajatukset käyvät mestarimekaanikossa, joka korjaisi tämänkin ongelman ellei ole aiheuttanut sitä. Viimeinen ruumiin matkakohde on metallivaijeri, jota on kiedottu käsivarsista kehon ympärille ja vasempaan jalkaan, josta lähtevä pätkä päättyy lenksuun, jolla on varmasti jokin funktio, joka ei liity Nekomarun funktioihin. Tuskinpa roboa oltiin tornin kattoonkaan hirttämässä, koska katto siintää stratosfäärissä ja kuusitonnisen metallikolossin eleganttiin ripustamiseen tarvittaisiin maansiirtokonetta.

[​IMG]
Murhaaja ja kierittämällä ympäri.

[​IMG]

Peräännyn romun luota ja katsastan lopuksi mansikkaoven, joka on pantu säppiin oikein kunnolla metalliketjulla ja munalukolla. Hajime hoksaa, ettei mansikkataloon ole siis mitään asiaa. Sonia lisää, ettei mansikkatalostakaan ole tänne mitään asiaa. Kaikesta päätellen murhaaja haluaa sotkea käsityskykyämme oikeasta tornista ja tapahtumien järjestyksestä, kun väylä on suljettu. Kenties tässä on taka-ajatuksena myös huijausviesti, ettei syyllinen voi mukamas olla kukaan mansikkapuolelta.

[​IMG]
Abloy-lukko kestää jopa holokaustin.

[​IMG]
Tiirikoi tuosta raosta.

[​IMG]

Kun mitään muuta nähtävää, koettavaa tai tutkittavaa ei ole, Chiaki äityy mietteliääksi ja tokaisee Hajimen hämmästykseksi pahaenteisen Final Dead Roomin, josta nuija – tai vasara, miten sen nyt ottaa, mutta pidän tuota silti nuijana, semantiikka sikseen – ketju ja vaijeri lienevät hänestä peräisin, koska ei niitä missään muuallakaan ollut eikä täällä ole mitään muutakaan paikkaa, josta ne olisivat ilmestyneet. Hajime muistaa Monokuman horinat oktagonin äärimmäisestä aseesta ja hengenvaarallisesta pelistä, johon Chiaki pelaajana mielellään uskaltautuisi. Ellei game ole leikki, koska peli ja leikki ovat eri asioita ja Chiakille pelit eivät ole tietenkään leikkiä.

[​IMG]
Kaikki tässä rakennuksessa koostuu asioista, joita emme ole nähneet ulkopuolella.

[​IMG]
Huonon huumorin (ja sitähän riittää) suurena ystävänä tämä kerjäsi tätä ennemmin tai myöhemmin.

[​IMG]
Nälkäleikkihän ei ole hengenvaarallista.

Akane älähtää ärsyyntyneensä ääneen eikä viittaa juuri käytävään keskusteluun, sillä metakkaa on kuulunut murhatutkimuksen alusta saakka. Hän kuvailee sitä kimeäksi ja herätyskellomaiseksi ja arvelee sen kantautuvan yläkerrasta. Chiakilla on teoria mielessä ja hän haluaisi käydä tutkimassa asiaa. Sonia jää murhapaikalle eikä Akanekaan aio häipyä Nekomarun luota.

[​IMG]
En linkkaa enää waaaaaagia. Meninkin sanomaan.

[​IMG]
Tässä siis ihan erilainen ääni.

[​IMG]
Niin minustakin hihi.

Poistun lempipelaajani seurassa tornista rypäletornin ensimmäiseen kerrokseen, jossa jopa minäkin havaitsen todella vaimean pirinän. Seuraan sitä yläkertaan, tarkemmin sanottuna oleskelutilaan. Puhelinhan se siellä. Hajime vastaa, eikä hänelle myydä Aku Ankan kestotilausta. Luurin tuolla puolen odottaa odotteluun miltei turhautunut Fuyuhiko, joka kertoo, etteivät he ole päässeet mansikkatalosta mihinkään, sillä hissi on rikottu. Eikä siinä vielä kaikki – myös mansikkakäytävän ovinappula tornille on mäsänä.

[​IMG]
Olisit lähettänyt tekstiviestin.

[​IMG]
Murhaajalla selvä hissikammo.

Hajime varmistaa jätkien voivan hyvin, vaikka siellä päässä onkin ihmetelty ruumiinlöytöilmoituksen jälkeen, mihin Nekomaru on kadonnut. Totuuden kuultuaan Fuyuhiko kiroaa ja murhapaikan kuultuaan hän tajuaa, että murhaaja varmasti eristi porukan perusteellisesti sotkeakseen murhatutkimuksia. He tuskin ovat jumissa ikuisesti, sillä Kazuichi lupasi korjata hissin, kun tornioven näppäin on hankalampi tapaus. Hajimella käy mielessä, ettei Kazuichi olekaan ollut kyvyillään pahemmin hyödyksi. Yakuza lopettaa puhelun kertomalla, että he kyllä tulevat tänne, kunhan hissi saadaan kuntoon.

[​IMG]
Joku piti kakkajuttuja mauttomina.

[​IMG]
Kazuichi vain haluaa päästä prinsessansa luokse.

[​IMG]
Hajimen vanhemmat ovat ainakin onnellisesti naimisissa. Tai mistä minä tiedän?

Hajime saattaa Chiakin ajan tasalle. Tytöstä on merkillistä, että murhaaja sulki mansikkaoven kummaltakin puolelta, kun joko ketju tai särjetty näppäin olisi riittänyt. Jälleen kerran mielessäni ei ole sopivaa vastausta, joten annan olla. Koska mansikkatalosta ei pääse rypäletaloon, sama pätee tietenkin toiseen suuntaan, joten Final Dead Room on rypälejengiltä pois laskuista. Johtolangat käyvät väistämättä vähiin. Epäilemättä niitä on, mutta Hajime ei pääse niihin käsiksi. Hän jää odottamaan oppilasjoukon jälleennäkemistä tyttöjen seuraan.

[​IMG]
Kaikkea ne keksivätkin.

[​IMG]
Ruumiin raajat eivät ole nyt kohdallaan.

[​IMG]
Aina ennen on ollut juuri sopivasti aikaa kaikille totuusluodeille. On se mystistä.

Sillä välin…

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Mitä?!

Nagito puhui tuossa. Hänellä ei ole hahmopotrettia. Tekstiboksi on aavistuksen läpinäkyvämpi kuin muilla. Joten…

…Voi hyvänen aika sentään. Kyllä ehkä juonenkäänteitä osaa odottaa, mutta ei ihan sentään tällaista.

Minä olen nyt Nagito Komaeda. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti