291 - Danganronpa 3 - Despair Arc #2

Despair Arc #2

Heti alkuun täsmennys Despair Arcin jaksojen nimistä, sillä olin tehnyt viime Despairissa pikku virheen jakson "nimikortin" kanssa. Jakson nimihän ilmestyy siis Despair Arcissa juuri ennen lopputekstien alkua. Hieman omituisesti, kun Future Arcissa nimikortti tulee alkutekstien lopussa. Koska pilottijakson nimi oli Hello Hope's Peak High School? ja tuo teksti esiintyy myös alkutekstien alussa (ilman kysymysmerkkiä), nappasin silloin kuvan alkuteksteistä epähuomiossa.

Toisin kuin olin olettanut, Chisa Yukizome ei vietä aikaansa tuonpuoleisessa elokuvateatterissa seurailemassa Daisaku Bandain ja Aoi Asahinan uunituoreita kuolemia, sillä Hope’s Peakin mukavimmalla opettajalla riittää ihan riittävästi hommaa piirrellä ympyröitä kalenteriin. Heinäkuu on puolivälissä ja kesä kauneimmillaan. Mikäli yhtään olen perillä japanilaisen koulujärjestelmän kesälomista, ne alkavat yleensä heinäkuun loppupuolella. Kokemusta on Persona-pelien kautta! Minulla ei ole aavistustakaan, tullaanko Despair Arcissa näkemään pikapuoliin kesälomaa, jossa tulevat äärimmäiset epätoivot vaihtavat vapaalle. Olisihan tietty nastaa nähdä elämää opinahjon ulkopuolella. Siis vielä kun elämää on jäljellä.

Chisalla on ristinolla kesken.

Uteliaalle Koichi Kizakuralle ylpeä ope selittää palluroiden merkitsevän täydellisiä läsnäolopäiviä. Heinäkuu on täynnä niitä. Uskon Chisan olevan hemmetin hyvä työssään ottaen huomioon, millainen vaiva viime kerralla oli hakea viisitoista oppilasta kenet mistäkin, mutta eiköhän hän tehnyt heihin silloin niin suuren vaikutuksen, että koko apinalauma pönöttää vastedeskin luokassa kukonlaulun aikaan.

Vaikka Chisa onkin teknisesti Koichin sijaisena, tyylikäs fedorajäbä on sen verran lusmu (eikä edes krapulassa, koska varmasti maailmassa on joku toinen äärimmäisenä juoppona), että häntä kiinnostaa enemmän etsiä uusia kykyjä Hope’s Peakiin. Nyt hän on iskenyt kyntensä erääseen maineikkaaseen uhkapelaajaan… taidan tietää, kenestä on kyse, koska en yleensä unohda goottilolitoja. Koichi livahtaa sopivasti paikalta kerrottuaan kehnoja opettajia odottavan pelätty pesti varalaitoksella, sillä heppu ei aio puuttua tuoreimpaan vuosikurssi #77:n selkkaukseen. Eräs opettaja kun pirauttaa hädissään, sillä oppilaat ovat hänelle liikaa.

Despair Arcissa on huonointa, kun siinä ei ole Celestia Ludenbergiä.

Kuolemaa kauheampi kohtalo totisesti.

Ne lapset ovat hirviöitä!

Intron (jonka yksityiskohtia, erityisesti Junkoa ja Mukuroa tämän takana, jaksan yhä ihastella; lisäksi Chiaki näkyy tällä kertaa lopussa kunnolla!) jälkeen Chisa juoksee luokkaan 1-B. Se kaipaisi entisöintiä, koska ulkoseinää ei enää ole. Tai no on sitä ehkä 5 %. Nekomaru ei paskonut mannerlaattoja uuteen uskoon, mutta hän on täystuhosta silti tavallaan vastuussa sparratessaan tuhoisasti Akanen kanssa. Ettekö voisi mennä ulos vaikkapa kaatamaan puita samalla? Muut seurailevat jännitysnäytelmää lähinnä pitkästyneinä. Nagito se vain jaksaa hymyillä maireasti päivästä toiseen, tapahtui mitä tahansa. Chisalle soittanut opettaja, joka voisi vaatetuksensa puolesta olla aivan hyvin Aoin äiti, on pyörtynyt. No ei mikään ihme oikeastaan.

Ainakin ilmastointi pelaa.

Älä huoli, pian te tapatte ihmisiä.

Akanen ja Nekomarun taistelu on maailman kohtalo.

Chisa nipottaa Nekomarulle Hope’s Peakin särkemisestä ja kakkaäijä mölisee uppiniskaisena takaisin. Chisa on ihan että evvk ja kävelee pois. Pätevä ratkaisu tämäkin! Turhautunut Akane nurisee, kun ei koskaan päihitä ikuista kilpakumppaniaan, mutta Teruterulla on tähän tuore resepti, jonka hän loi yhteistyössä äärimmäisen apteekkarin kanssa. Seiko Kimura on siis näihin aikoihin Hope’s Peakissa vanhemmalla vuosikurssilla, mielenkiintoista! Hauskasti nämä Future Arcin uudet kasvot kyllä kietoutuvat Despair Arcissa menneisyyteen, toivottavasti Seikoakin nähdään livenä. Trigger Happy Havocin hahmocameoihin en sen sijaan usko, sillä eiväthän he edes ole vielä Hope’s Peakin kirjoilla. Tuntuu tavallaan hassulta, että Goodbye Despairin hahmot ovat heitä vanhempia. No miinus Hiro.

Sodassakin taistellaan japanilaisissa eliittikouluissa.

Mutta niin, se resepti. Teruterun putkilossa on epäilyttävää kelmeänvihreää mömmöä. Akane ei ajattele mitään muuta kuin lyömistä ja syömistä ja kiskaisee Doping Corn Soup -nesteet (???) huiviin. Naisbodarifetisistit onanoivat hunajaa ja jotain pesussa lähtemätöntä, kun Akane kokee aistikkaan, bansheerääkymisellä terästetyn Super Saiyan -muodonmuutoksen uudeksi Sakura Ogamiksi ja syöksyy takaisin Nekomarun kimppuun. 

Joudut sairaalaan.

Down the hatch.

Tuo juoma siis vaihtaa värit negatiivisiksi.

Eiiiii tätä Kazuichin irvistysilmettä Goodbye Despairista eiiiiiii!!

Se on vain testosteronia.

Nekomaru, ihme kyllä, kenties kakan voimalla, panee lihaskimputtarelle kampoihin. Tässä vaiheessa Pekoa kyrpii niin paljon, että hän on vetämässä miekkaansa esille, mutta Fuyuhiko käskee työkaluaan lopettamaan. Hiyoko puolestaan huomaa erään toisen putelin, joka saattaa ehkä liittyä juoneen tai Tragediaan jotenkin.

Minä ainakin juoksisin, en ole varma suunnasta.

Tämä tuntui olevan kestovitsinä Goodbye Despairissakin.

Chiaki seuraa Chisan esimerkkiä ja poistuu luokasta. Näin teki myös Ryota, joka jatkaa piirtelyään rauhassa ja toteaa astetta kyynisemmin, ettei heidän edes tarvitse ryhmäytyä, sillä heille – eliitille – on annettu loistava tulevaisuus hopeatarjottimella. Mihin niitä ystäviä tarttoo? Toisaalta ymmärrän aivan hyvin tällaisen tilityksen sipsipusseihin ja tiskaamattomiin nuudeliastioihin hukkuvalta hikikomorilta tai sellaiseksi tekeytyneeltä.

Tervetuloa Hope's Peakiin.

Ryota voi piirtää ystävänsä.

Ihan niin kuin humanistisilla aloilla HAHHAHAHAHAHAHAHAnyyh.

Ystävien puute tuntuu riipaisevan käsikonsolinsa pariin palaavaa Chiakia. Mutta ei hätää! Chisa spawnaa tyhjästä! Ehkä samalla toimintaperiaatteella kuin Monokuma, en tiedä! Opettaja tylyttää nörttityttöä ajattelemaan ystävyyttä uudestaan, sillä jos pelit ovat yksin kivoja, eivätkö ne olisi kivempia porukalla? Jaa, itsehän olen enimmäkseen yksinpelaaja! Naama leviäisi, jos Danganronpassa olisi moninpeli. Joku kaaosfiltteröityyn mikkiin möykkäävä ES-jonne möyrisi Monokumalla waifuavatarini nilkkoihin ja räjäyttäisi itsensä, hirveää.

Oletko kuullut Twitch-streamauksesta?

Chiaki pelaa vain kusogea.

Sohvacoop on kuollut, kauan eläköön sohvacoop.

Kyosuke Munakatalla on toistaiseksi Despair Arcissa sellainen rooli, että hän katselee tärkeänä johonkin ilmansuuntaan Hope’s Peakin kampuksen katolla ja ottaa yhteyttä Chisaan. Juuri näin hän tekeekin massiivisen rakennusprojektin juurella tilanneraportin merkeissä. Chisan mukaan Hope’s Peakin asiat ovat luonnottoman suuressa muutoksessa. Kunpa tietäisivät, miten Tragedia muuttaa maailman.

Tiedät kyllä miten.

Jos yhden ja saman luokan peruskorjaamista tuhon jäljiltä joka päivä voi laskea muutokseksi.

Puhelinkeskustelu on osittain ekspositiota niille halukkaille (nostan käteni), jotka ovat viettäneet unettomia öitä miettien, miten Hope’s Peak toimii. Varalaitos on olemassa implikoidun akateemisuuden ja toivon kultivoinnin lisäksi Hope’s Peakin varankeruulaitoksena. Aina kun Nekomarulla on ripuli ja puoli kampusta lakkaa olemasta, varalaitoksen vähemmän tärkeät massikeisarit maksavat siitä. Kuten on ollutkin puhetta, sinne pääsee kuka tahansa, jos kantti (tai vanhempien kantti) kestää töykeissä lukukausimaksuissa. Mutta mihin ne rahat oikeasti menevät? Chisalla on epäilyksensä Hope’s Peakin johtokunnasta ja hän aikookin ottaa selvää, mitä varalaitoksen pinnan alla kuplii. Openeito flirttailee myös siinä samalla, vaikka onkin surullista, ettei Kyosuke koskaan oppinut kutsumaan ystäväänsä etunimellä. Äijällä riittää yhä luottoa koulun laajentumiseen ulkomaille.

Ei harmaata vaan sinertävää massaa.

Kyosukella on lausumisvaikeuksia.

Jos Kyosuke katsoisi tähän suuntaan ja olisi yö, tämä voisi olla Deus Exin kansikuva.

Chisa panee heti toimeksi varalaitosurkinnan suhteen ja saa sattumalta arvokasta tietoa törmättyään Mahiruun käytävällä. Vuosikurssi #77 on järkkäämässä jotain yhteistä ja Mahiru ajatteli käydä sillä välin varalaitoksella syömässä kaverinsa kanssa. Tällä melko irrallisella kohtauksella on varmasti muutakin pointtia kuin ilmaista Mahirulla olevan taviskavereita. Itsehän koin hieman myöhemmin ahaa-elämyksen myhäillen itsekseni, mutta jatkan aiheesta, no, myöhemmin.

Minua ei voi syyttää siitä, että otin kuvan lähinnä Mahirun vuoksi.

Sen sijaan tähän väliin voisi mainita (jottei päivityksen lopussa tarvitse!), että olen yllättynyt Mahirusta. En siis vain siksi, että hän kuulostaa Steins;Gaten Luka Urushibaralta, vaan että hahmo on animessa miellyttävämpi kuin pelissä. Vaikka punapää oli hyvä tuomaan ihmisiä yhteen ja tuli yhtenä harvoista ja valituista toimeen Hiyokon kanssa ja oli toisinaan symppis kuin mikä, mieltäni jäi kaihertamaan melko alituinen ja hiukan outo nalkutus miehistä ja muutenkin jokseenkin kärkäs asenne asioihin. Tähän mennessä Mahiru on ollut huomattavasti leppoisampi likka. Vastaavasti Fuyuhiko muistuttaa Goodbye Despairin jälkipuoliskon itseään eikä sitä erittäin epäsosiaalista pikkurunkkua. Mahtoikohan Jabberwock-simulaatiossa digihahmoihin vuotaa ikäviä piirteitä epätoivon rippeistä? Ehkä ajattelen asiaa liikaa, mutta joka tapauksessa Mahiru ja Fuyuhiko eivät ole niin erilaisia, että asia häiritsisi. Tähän asti kaikki vanhat tutut ovat juuri sellaisia kuin pitääkin, ja olen siitä pahuksen iloinen.

Hajime pötköttää suihkulähteen penkillä toljottaen ilmeettömänä taivaalle. Onko varalaitoksen välitunneilla oikeasti näin tylsää? Tai sitten se johtuu hahmon henkilökohtaisesta kriisistä. Hope’s Peakin julkisivu kohoaa puiden katveessa niin lähellä, mutta niin kaukana. Ainahan Hajime voisi mennä lafkan porteille puimaan katkerana nyrkkiään, voisi siinä sivussa tutustua muihinkin. Onhan se erikoista mutta narratiivisesti perusteltua, että Goodbye Despairin päähenkilöä pidetään muista erossa. …Vielä?

Hajime ei varmasti päästä ketään istumaan tähän.

Chisa ei ole silti unohtanut apeaa miehenalkua, vaikkei tämä hänen oppilaisiin lukeudukaan, mutta hyvä varalaitoslaisista on pysyä tutkimuksessa kartalla. Chisa ei tajua, miksi Hajime luuhaa ihan yksin ja kysäisee sitten, miksi tämä päätyi varalaitokselle. Hajimen haaveena on ollut päästä Hope’s Peakiin, mutta nyt hän on yhtä saamaton kuin minä graduni suhteen. Hajimen dissattua itseään Chisa läksyttää häntä, valaa häneen uskoa ja häipyy sitten katsomaan, mitä omat oppilaat touhuavat.

Odotahan vain, kohta Hajimesta tulee jotain suurta.

Heti tämän jälkeen Hajime saa seuraa eräästä vanhuksesta, joka ei saa nimikorttia (pilotti meni jo!), mutta sopii hänet silti esitellä toisen kerran. Koska vanhuksia ei pahemmin Danganronpassa ole, hänhän on…

Kazuo Tengan, mahdollisesti näihin aikoihin Hope’s Peakin johtaja mutta ainakin koulun neuvonantaja! Tengan istahtaa Hajimen vierelle ja kysyy, onko tämä päättänyt jotain eräästä projektista deadlinen lähestyessä. Ei ole vielä, mutta Tengan ei painosta häntä asiasta, sillä ukko ei itsekään ole täysin sen puolella, koska toivon tulisi tulla ihmisten luonnollisesta käytöksestä. On aivan hyväksyttävää kieltäytyä, mutta Hajimen perheellä ei ole varaa pitää poikaansa varalaitoksella. Tengan kannustaa harkitsemaan myös paluuta entiseen lukioon, sillä tavallisuus ei ole mikään kirosana. Hajime jää varmasti miettimään tulevaisuuttaan ja valitsee joskus myöhemmin typerästi osallistuessaan eettis-moraalisesti kyseenalaiseen ihmiskokeeseen, jossa hänestä tehdään äärimmäinen toivo vaikka väkisin.

Hajime ei tiedä edes kysymystä.

Minä kun luulin sen tulevan tuosta akatemiasta.

Mutta kun haluaisin pidemmät hiukset ja coolia pahisangstia.

Väliaika!

Väliaika loppuu!

Jakson jälkipuolisko keskittyy pariin suurempaan kokonaisuuteen, jossa hauskat hahmot pitävät hauskaa, koska ei sillä suurella juonella ole vielä niin merkitystä. Tutustutaan nyt vuosikurssiin #77 ensin! Chisa kuulee käytävältä asti meteliä omasta luokastaan ja astuu ihmeissään sisään. Akane ja Nekomaru tappelevat taas, vaikkakin virtuaalisesti. Leikissä ovat mukana myös Chiaki ja Gundham. Chiakin salainen haave näyttäisi toteutuneen, sillä vuosikurssilla on käynnissä videopelipäivä kaikkien muiden kannustaessa taaempana.

Meidän täytyy rakentaa lisää pyloneja.

Nelikko mättää intensiivisesti ei yhtään läpinäkyvää Super Smash Bros. -kloonia, jonka protografiikat ovat ykköspleikkarin ja Nintendo 64:n peruja. Nintendo-inspiraatio on ilmiselvä ja hämmästyinkin, kuinka autenttisilta grafiikka ja pelisuunnittelu näyttivät. Varmaan Spike Chunsoftin koodarien läpällä väännetty viikonloppuprojekti? 

Super Bootleg Bros.

"Mutta videopelit" riittää syyksi useimpiin asioihin, kuten pommiin nukkumiseen.

Lisäksi kaikilla hahmoilla on omanlaisensa ukkeli pelikentällä: Akanella on Dunkey Kong (nimi muutettu Nintendon lakimiesarmeijan vuoksi), Gundhamilla violettihuivinen tuhon deva, Chiakilla etäisesti Ibukia muistuttava söpömöykky ja Nekomarulla jonkinlainen vieterimechadino, koska onhan hän MECHAMARU. Taustajoukoissa nauratti erityisesti Kazuichi, joka horisee ihan mehuissaan rakentamansa jättitelkkarin teknisistä yksityiskohdista, joita kukaan ei kuuntele. Gundham ja Nekomaru pudottavat toisensa rotkoon ja tytöt ilmeisesti voittavat. En ole ihan varma, oliko kyseessä tiimipeli, mutta Chiakilla (ja muilla) on kivaa. Tarinaa aletaan taas rytmittää hassuilla pikselitaideruuduilla jaksorakenteen muuttuessa sketsimäisemmäksi.

Mutta voiko se pyörittää Crysistä?

Noin tapahtunee ihan riittävän pian sarjassakin.

Infinity unlimited flame ei nyt auta Gundhamia.

Gundhamin reaktio on kuin olisi bossiin kuollut Souls-peleissä.

Vähän tämmöinen people die if they are killed -repla, mutta tottahan tämä on.

Peli vaihtuu omituiseksi rahankeruulautapeliksi, jonka esikuvasta en ole perillä, mutta jos minun pitäisi jotain veikata ja jos animessa trollataan taas Nintendon kustannuksella, eikös Mario Partyissa ole jonkinlainen lautapelihärpäke? Maskottihahmona laudalla pyörii köyhyysjumalattarena joku turpea animeprinsessa, jota luulin Hifumin rakastamaksi prinsessa Pigglesiksi, mutta Fat Princess onkin Pinko. Kai tämäkin joku juttu on.

Tuota kutsutaan Kelan asiakaspalveluksi.

Oli miten oli, käteisvarojen kuninkuudesta väännetään kättä miesten kesken (Nagito, Fuyuhiko, Teruteru ja Kazuichi). Äärimmäinen mekaanikko on voitolla, kunnes äärimmäisen onnekas opiskelija heittää kerralla kymmenen kutosta ja Kazuichin massit stackoverflowerroroituvat negatiivisiksi. Nagito huijaa olemalla olemassa.

 

Mikä tahansa on sallittua sodassa ja huijaamisessa.

Nagito sai Final Fantasy XII Zodiac Agen näkymättömät superaseetkin käyttämättä hyväksi RNG-metodeja. (itsehän käytin)

Kuningatar Pinko on kaamea lortto.

Chisa pääsee pelaamaan Chiakin, Hiyokon ja Ibukin seuraan ei yhtään Mario Kartia, jottei Studio Lerche päädy pitkään ja raskaan oikeudenkäynnin jälkeen konkurssiin. Ibuki on niin itsevarma voitostaan, kunnes hänet ohitetaan kolmesti ja viimeisenä ollut Hiyoko tuuppaa hänet kuolemattomuuskilvellä jorpakkoon. Kuinka perinteistä, koko kartgenre tiivistettynä. Paitsi Crash Team Racing on parasta kaikkina aikoina, kaikissa kategorioissa. Muiden päästyä maaliin Hiyoko vielä käy törmäämässä tahallaan Ibukiin. Ihan reilua kyllä, gg.

Oletko Ibuki koskaan kuullut epäreilusta kumilankatekoälystä?

Ohittivat kierroksella.

Hiyokon kuskilla on ihan samanlainen letti!

Ibuki voisi säveltää häviöstään tosi vihaisen biisin.

Olin jo kirjoittamassa, että viimeisenä kiusataan Hudson Softia, kunnes tajusin yhtiön sulautuneen Konamiin, jota sietääkin kiusata ja mattopommittaa kiertoradalta. #fucKonami. Hudson Softin epäilemättä isoin juttu (ainakin se pelisarja, mistä lafkan itse tunnen) on Bomberman, ja Danganronpa 3:ssa pelataan Bomber Guy!!!ta. On tyttöjen ilta feat. Mikan, Sonia, Chiaki ja Mahiru, ja pelin sekä sketsin vitsi on siinä, että Mikan hätääntyy niin paljon, että kylvää kentän täyteen tuhoa ja kuolemaa.

Huono peli, jos ei päävalikossa ole Optionsia.

Minä kun luulin, että tyttöjen illoissa vain meikataan ja juorutaan pojista.

Bootlegman.

Tämähän on se paras strategia.

Pelisessio taukoaa Teruterun kanniskellessa muiden remontoimaan luokkaan jättimäisen padan täynnä taivaallista pöperöä. Voi hän olla hirveä pervo, mutta äärimmäisen kokin animoitua safkaa katsoessa alkaa tulla nälkä. Teruteru on nimennyt ruokalajinsa suureellisesti, mutta apukokki Hiyoko kääntää sen ihmisten kielellä (no ainakin japanilaisten) nikujagaksi. Yhteisruokailukin oli Chiakin idea, joka ilmeisesti todellakin haluaa kuulua joukkoon ja saa ainakin Soniasta ystävän. Ja Akanen vatsasta, koska luokassa alkaa kaikua aliäänimörinää suoraan syvyyksistä. Gundhamkin menee halpaan.

"That's it! I've come up with a new recipeaaaah!"

Tell me about it.

Olisi hienoa, jos useimpiin asioihin voisi suhteutua näin tunteikkaasti.

Bukkakevitsit ovat ehtymätön luonnonvara.

Annokset on jaettu ja kaikki ovat tuomiopiirissä. Yhteisen itadakimasun (=~bon appétit) jälkeen Akane haluaa välittömästi lisää ja melkein heti perään kolmannen annoksen, koska ruokaa on ruhtinaallisesti. Chiaki on niin vakuuttunut ruoan laadusta, että repesin kahdesti putkeen. Nagito puolestaan itkee onnesta löydettyään aromeista toivon sirpaleen. Hän ei välttämättä ole muille parasta juttuseuraa, kun Ryotakaan ei tiedä, mitä sanoa omituisesta kummajaisesta.

Tällaisessa ringissä summonoidaan myöhemmin Junko Enoshima keskelle.

Puraisitko kieleesi?

 Ihan 2/5.

Jaa me siis kerättiin nikujagaa Jabberwock Islandilla?

 

Teruterulla oli ruokakopassa toistakin soppaa, mutta hän hämmentyy sen kadottua johonkin. Hiyoko vilauttaa virnistäen typötyhjää putkiloa ja Teruteru kauhistuu, koska kauheita asioita alkaa tapahtua luokassa.

Pyeongchangin talviolympialaiset 2018 never forget.

Et kai sinäkin nyt muutu Sakura Ogamiksi?

Akane lyyhistyy raskaasti hikoilevaksi mytyksi. Nekomaru on huolissaan ja nostaa hänet vierelleen. Luokka alkaa täyttyä leijailevista kuplista ja eteerisen pinkistä valosta Akanen karskihkon äänen muuttuessa ohuen herkäksi ja naaman helakanpunaiseksi. Nekomaru alkaa myös tuntea mystistä sutinaa naisen kanssa, jota vastaan hän on kilvoitellut jo pitkään. Olisiko heistä johonkin toisenlaiseen suhteeseen? Nekomaru X Akane -fanfic-pellet lienevät kohtauksesta innoissaan, mutta niin olin minäkin ilmiselvästi trollauksesta huolimatta. On tämä niin kaunista.

Taidan tietää, mihin tämä on menossa.

Nekomaru ei ole joutunut vastaavanlaiseen tilanteeseen koskaan.

Syitä on kaksi.

Kutsu minua NEKOMARU NIDAIksi.

Syntyy rumia lapsia, jotka lyövät, syövät, paskovat ja huutavat.

Akanen ja Nekomarun huulten lähestyessä hidastetusti toisiaan muut oppilaat lyyhistyvät Ibukin hoiperrellessa ja horistessa sekavia rakkaussydämestä. Mielikuvani Steins;Gaten Luka Urushibarasta menee pilalle Mahirun huohottaessa ja napsiessa itsestään orgastisisia selfieitä. Chisa vaatii tietää, mitä hittoa Hiyoko meni tekemään, ja lyyhistyy itsekin kuultuaan safkan sotkemisesta Puckin juomalla. Teruteru olisi melkein vihainen, ellei hänen värkkejään rääkättäisi tuhannen paineilmaletkun voimalla.

My Love Heart -biisissä hoetaan lovea ja heartia.

Narsismi yhdessä kuvassa.

Jotkut vain haluavat nähdä maailman rakastuvan.

Chiakin poven kohoiluun on nähty animaatiotiimissä rutkasti vaivaa.

 

Kazuichi aikoo rientää miehekkäästi ja pörröisiä asioita tuntien ahdistuneen Sonian avuksi, kunnes Fuyuhiko pysäyttää taka-ajatuksisen duunarin ja jää tappelemaan tämän työasun vetoketjusta. Uskollinen Peko havaitsee nuoriherransa olevan vaarassa ja kömpii avuksi, kunnes Mikan loikkaa halailemaan häntä ja ennen kaikkea hipelöimään ahnaasti kendomiekan suojan kärkeä.

En tiedä, huvittaako enemmän hamsterien rakkaushyökkäys tai sitten tuo yksi, joka torkkuu koko Despair Arcin ja Goodbye Despairin ajan.

Tuosta vetoketjusta taisteltiin yllättävän pitkään.

Edes nuoriherra ei ole aiheuttanut Pekossa tällaisia ristiriitaisia tuntemuksia.

En ollut mahtanut punastelulleni ja spontaanille repeilylleni mitään koko rakkaussekoilun aikana, mutta ehdottomasti pahiten hajosin Nagiton chillaillessa maireasti seinän vierellä kohdistaen lakonisesti tunteensa siihen kaikkein tärkeimpään asiaan.

Nagiton ei tarvitse kokea naisen kosketusta.

Hiyoko kikattaa paskaisesti ympäröivälle kaaokselle, kunnes Teruteru nousee pystyyn möristen saatanallisesti daikonretiisistä ja kyltymättömästä himosta. Pikku ilkimys pakenee nurkkaan, jossa hänen joka soppensa melko varmasti raiskattaisiin eikä tämä rakkaussekvenssi olisi enää lainkaan niin hauska, mutta sitten kokki saa nyrkistä.

Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Hiyoko on aseksuaali?

Tänä keväänä ei nukuta.

Kyllä nyt Hiyokoa kaduttaa jekkuilu.

Eikä ihan kenen tahansa nyrkistä, vaan…

Tuohan on shoryuken, tarkkuutta näihin juttuihin.

Koska Avril Lavignen suunnalta tuli jo lakiteknistä sanomista.

Chiakin high score sen kun nousee.

Päivän sankari pyörtyy ja heräilee myöhemmin Hope’s Peakin sairastuvalta ihailevan tyttöjengin ympäröimänä. Läheisellä pedillä makaavan Nagiton perään katsoo vain Chisa, ja hänkin varmaan käytännön pakosta. Chiaki alkaa muistella tärkeää lyöntiä, jolle on ihan ikioma taustatarinansa.

Sonia shall extol your virtues.

Willy kuulostaa joltain jenkkikomedian kynäniskanörtiltä eikä gangsterilta.

Sonia vain toteaa, että ihan kuin Novoselicissä.

Chiaki kävi Asuka Kazaman vaatekaapilla.

Kuulostaako retroilijoille tutulta? Peliharrastukseni alkoi tämän genren kulta-aikaa myöhemmin, mutta kyseessähän on…

Vain Bimmy ja Jimmy puuttuvat.

Hämmennyin suoraa peliviittausta enemmän siitä, että sekä Mikan että Sonia tunnistivat Double Dragon II:n kehittäneen Technos-pelifirman, joka sivumennen sanoen ei sulautunut sittemmin Konamiin (koska Konami saa puolestani syödä paskaa), vaan Arc System Worksiin. Vaikka en ole Double Dragon -asiantuntija, suorastaan huvitti kuinka paljon Chiaki alkaa vertailla keskenään ensimmäistä ja toista osaa ihan fiiliksissä.

Hope’s Peakin uusi päivä ei ala ruusuisesti, sillä kukat puhkesivat nuppuunsa (ja ne hedelmöitettiin) eilen. Kaikki ovat kyllä paikalla Chisan auktoriteetin edessä, mutta pahoinvointi näkyy ja tuntuu. Chisa on pirtsakalla päällä kuten aina, kuten myös ryhdikäs Sonia, koska molemmat ovat aikuisia. Mitä kummaa Novoselicissä tapahtuu? 

Fuyuhiko ei lakkaa koskaan nojailemasta taaksepäin.

Koulupäivä alkaa homeroomilla, tuolla Suomessa tuntemattomalla käsitteellä, jossa pidetään kirjaa luokan sisäisistä asioista. Chisa otti ohjat omiin käsiinsä ja skippasi mahdolliset vapaaehtoiset luokan edustushommiin. Sen sijaan hän ehdottaakin käsikonsoliinsa paneutunutta Chiakia vuosikurssin edustajaksi. Eilisessä oli ilmeisesti riittävästi näyttöä. Chiaki ilmaisee lyhyesti haluttomuutensa, mutta muut ovat ihmeissään. Kaikkien mielestä pelaaja olisi paras vaihtoehto, joten hän antaa periksi. Muut alkavat tuijottaa taputtavaa Nagitoa, jonka mukaan luokan yhteishengen vahvistuminen on niin kaunista. Chiakin johdossa he kukoistavat ikuisesti. Muista oppilaista oikein huokuu myötähäpeään sekoittunut turhautuminen koko hörhöön.

Chiakilla lienee erivapaus pelata oppitunneilla.

Teruteru tuntee sen vielä kiveksissään, vaikka leukaan osui.

Se on oltava Steinsin portin valinta.

Tuttujen potrettiasentojen bongailu on hauskaa!

Vuosikurssi #77 on yhdessä. Hajime talsii kasvottomien koululaisten seurassa kohti uutta päivää yksin, mutta ei kauaa. Hän huomaa porttiin nojailevan Chiakin, joka kertoo innoissaan uudesta mätkintäpelistä. Hän on täydellistä waifumatskua pyytäessään Hajimea seuraksi pelihalliin ja suorastaan kiskoo hänet mukaan. Vielä kun Hajime tutustuisi muihinkin ennen kuin asiat menevät päin helvettiä!

Noilla muilla lienee kylmä.

Näin tapahtuu vain animessa eikä oikeassa elämässä, pyh ja pah.

Lopputekstien jälkeen Despair Arcilla on tarjolla tuore yllätys, jonka olemassaoloa en edes tullut ajatelleeksi. Lopun alku lähestyy, sillä Hajimen värittömään luokkaan astuu uusi oppilas, joka näyttää kaikille kaapin paikan.

Iltahämärän syndrooma laskeutuu Hope’s Peakin ylle!

***

On hankala pukea sanoiksi, kuinka paljon pidän parhaillaan Despair Arcin hyväntuulisesta meiningistä, koska kehut menisivät teennäisiksi ylisanoiksi. On oma riskialtis juttunsa tasapainottaa synkkää murhaleikkiä rennon kepeällä ystävyyden ja ohi lipuvien nuoruusvuosien ilosanomalla, kun taustalla hiipii jatkuva nalkuttava tunne, ettei tämä onni tule kestämään. 

Yhtä vähän tässäkin jaksossa tapahtui isoja juttuja kuin Despair Arcin pilotissa, mitä voi pitää isoimpana miinuksena, mutta minusta tällä ei ole vieläkään minkäänlaista merkitystä. Mitä tahansa yhteistä näille hahmoille keksitäänkin, katson vastedeskin ihan mielelläni! Tässä on oikeastaan hyvin paljon samaa viehätystä kuin Persona-pelien juonen erikoisemmissa skenaarioissa, jotka eivät välttämättä edistä juonta, kuten vaikkapa luokkaretkissä. Pannaan hahmot selviytymään erikoisista sosiaalisista tilanteista, eikä kommelluksilta vältytä.

Jos katsoisin animea yhtään enemmän, voisin varmasti älähtää rakkausjuomaskenaarion olevan hemmetin kliseinen veto. Mitä seuraavaksi, se perinteinen rantaepisodi, jossa keikistellään bikineissä ja sitten jonkun tytsyn vaatteet hupskeikkaa katoavat uimasilla, kun pojanklopit puolestaan pikkutuhmailevat omiaan kauniimman osapuolen perässä? Totta puhuen en panisi pahakseni! …Vaikkakin Goodbye Despairia voisi pitää eräänlaisena rantaepisodina.

Kliseistä huolimatta hihitin itseni tärviölle hahmojen hortoillessa ekstaasissa, koska kaikille oli keksitty tarpeeksi koomisia ja äärimmäisyyksille sopivia seikkoja. Kuinka sopivaa onkaan, että Mahiru innostuu selfieistä? Entäpä Gundham, jonka kosminen pahuus on tuominnut yksinäiseksi, mutta jonka tuhon devojen rakkaushyökkäys pakottaa kirottua kättä? Jopa Mikan-vihani heltyi Pekon puristuksessa. Kaaoksen aloittanut Akanen ja Nekomarun romanssi tuntui myös oikeasti tosi kauniilta. Hahmojen shippailu on tosi lapsellista fanitouhua, mutta ei voi väittää, etteikö heidän välillään olisi seksuaalista jännitettä!

Romanssin psykedeeliseen varjoon jäänyt peliparodia oli myös onnistunut kokonaisuutensa, jonka pieniin yksityiskohtiin oli nähty levottoman paljon vaivaa. Jaksan edelleen ihmetellä, kuinka paljon esikuviaan ne muistuttivat, kun viihteessä tuppaa lähinnä nolottamaan, miten pelejä käsitellään. Teki mieli hakata päätä seinään, kun jossain sarjassa joku skidi pelasi Crash Bandicoot 3:n vesikenttää ja äänisamplet olivat satunnaista viuh tööt boing -settiä. Nopea sketsirakenne toimi oikeastaan vielä paremmin kuin pilotin hahmoesittelyissä. Lisäksi irtovitsien osumaprosentti oli pilottia korkeampi, tai sitten huumorintajuni on vääränlainen.

Huvituksista päävastuussa ollut Chiaki loisti muutenkin pitkin jaksoa, koska olihan jakson teemanakin suunnilleen, että hankitaan hänelle ystäviä, muovataan hänet osaksi porukkaa. Chiaki on, kuten moni muukin mutta hän aivan erityisesti, loistava hahmo ja uguu. Kuten olenkin todennut jo muutaman kerran, Hajime on yhä se suuri kysymysmerkki. Chiaki on Chisan ohella hänen ainoa yhteytensä Hope’s Peakiin, mutta tällä kertaa mukaan tuotiin uusi yhteys!

Natsumi Kuzuryu! Fuyuhikon sisko, jonka rinnalla velikin kalpenee. Ilkeä ja ilmeisen ylimielinen yakuzalikka, jolle Hiro tulee velkaantumaan pahasti. Goodbye Despairissa Twilight Syndrome: Murder Case -metapelin kautta parafraasattu kuolonuhri, jonka murhaan ja erään toisen tytön murhaan Mahiru, Mikan, Hiyoko ja Ibuki tulevat sotkeutumaan. Siihen irralliseen Chisan ja Mahirun käytäväkohtaukseen alkaa tulla kummasti kontekstia, jos maailma on pieni ja otaksuu sen Mahirun varalaitoskaverin olevan se toinen murhattu tyttö, jonka lunttasin tekstitiedostostani Satoksi. Oikeasti tässä vaiheessa tajusin, että ei helvetti, tässä sarjassa nähdään, mitä oikeasti tapahtui!

Oli miten oli, murhat tulevat järisyttämään koulun idylliä. Sen jälkeen onkin helppoa joukkomurhata koko Hope’s Peakin oppilaskunta (Trigger Happy Havocissa koulun vitoskerroksen eräs luokkahan oli kunnon rikospaikka!), tuoda Junko Enoshima ja Mukuro Ikusaba kuvioihin ja käynnistää maailmanloppu, jonka siemenet on jo kylvetty. Tässä kun voi aivan hyvin muistella, että Hope’s Peakin konflikti alkoi eräiden oppilaiden tuntemasta eriarvoisuudesta. Keitä muita ne katkeroituneet voivatkaan olla kuin varalaitoksen oppilaita, joiden sikamaisen kalliit lukukausimaksut käytetään Hope’s Peakin eliitin hyvinvointiin ja hämäräperäisiin tutkimuksiin, joissa Hajimen aivokemia sotketaan läpikotaisin? Ei taida koko Despair Arcin aikana ollakaan ilo herkässä! 

On myös ihan näppärää, miten varalaitos on kuvattu hämärässä valossa. Hajimen luokka on valaistu synkästi ja kaikki muut oppilaat (sekä opettaja) ovat kasvoiltaan sinisiä geneerisiä siluetteja, eikä tuskin vain siksi, koska animointibudjetti oli loppunut. Tyyliseikka on verrattavissa Another Episoden aikuishahmoihin.

Olisikohan muuta sanottavaa? Ei juonesta ainakaan, koska sen suuret rattaat odottavat pyörimistään. Tätä voisi pitää kritiikkinä, mutta en pidä, koska tämän Arc-puoliskon fokus on muualla, ja kunnioitan syvästi, miten hyvin sarja pyrkii miellyttämään fanejaan. Hahmot ovat kultaa ja kaiken kukkuraksi sarja vielä näyttää pirun hyvältä ja elävältä. …Saattaa johtua valaistuksestakin. Mietin joskus jälkikäteen, miksi minun tulee napsittua niin paljon kuvia näihin päivityksiin, koska kuvateksteissä ja tekstin rytmityksessä niiden ympärille on ylimääräistä vaivaa, mutta varsinkin Despair Arcin kohdalla se vain tuntuu oikealta. Onhan anime toisinaan tehty halvalla ja tuskaisissa olosuhteissa, mutta harvassa ovat Danganronpa 3:ssa ne kohtaukset, jotka on piirretty rumasti. Siis siten, että perspektiivit ovat miten sattuu tai joltakulta puuttuu käsi.

Vaikka olen nähnyt vasta molemmista Arceista kaksi jaksoa eikä tätä voi sanoa rutiiniksi, hieman pelottaa palata takaisin Future Arcin pariin, koska mood whiplash hyväntuulisuudesta synkkyyteen on taattua, mutta koska Danganronpalta ei koskaan tiedä mitä odottaa, alan ymmärtää, miksi koko sarja on jaettu tällä tavalla. Varsinkin kun FF-hahmoja ripotellaan hiljakseen menneisyyden kontekstiin, nytkin nähtiin Tengan ja vihjailtiin Seikon suuntaan.

Objektiivisuudesta viis, tosi hyvä ja hauska jakso, vuosikurssi #77 neljä-ever! Ehkä sitten ensi kerralla kitisen taas tyhjästä materialisoituvista katanoista ja muusta olennaisesta.

Oheisesta linkistä nähdään, olenko hattutempun jälkeen neljästi väärässä:

Despair Arc #2 - My Impurest Heart for You