143 - Luku 3, Deadly Life, osa 2

Jätän Mikanin ja Akanen pitämään taifuunilinnaketta ja käppäilen aluksi sairaalalle. Elokuvaspektaakkeli saa jäädä loppuhuipennukseksi. Kazuichi livisti paikan aulaan, johon Chiakikin on päätynyt. Hajime kysyy teknovelholta modatuista valvontalaitteista ja on kiinnostunut, kantaako signaali sairaalan ja keikkapaikan kameroiden lisäksi muihinkin kameroihin, sillä tottahan toki Electric Avenuen rojuvuorista löytyi yli kaksi kameramonitorisettiä. Kazuichista tuo on mahdotonta, sillä aluksi sairaalakameran signaali ulottui vain sairaalamonitoriin ja sama juttu Titty Typhoonin tapauksessa, joten hän vaihtoi kamerat keskenään. Signaalikanavat ovat sen verran yksilöllisiä, ettei ylimääräisillä seteillä voi sotkea signaalia. Tämän perusteella ylimääräisiä valvontasettejä ei ole ja musamestan rikottu kamera/monitori on ollut koko ajan motellin tilapäisasukkaiden hallussa.


Ihan muuten vaan signaali kutsuu hyökkäysaluksia Maahan Tännhauserin porteilta, tämä selvä.

Chiakille voi jutella epäsuorasti kunnolla vasta vilkaisemalla respan pöydälle jäänyttä valvontasettiä. Chiaki olettaa Hajimen käväisseen Titty Typhoonissa, koska näki jotain monitorista. Koska Kazuichiakin kiinnostaa, Hajime valaisee heitä kynttilän valaisemasta lähetyksestä, jossa Ibuki asteli kuolemaansa, vaikka pimeys valtasikin maailman juuri ennen päätymistä narun jatkoksi. Joku sammutti kynttilän. Tai rikkoi kameran? Kazuichi tietää uudenaikaisten valvontakameroiden toimivan pimeässä, mutta nämä kamerat ovat ikivanhoja.


Siellä oli Ibukin viimeinen keikka.


Kuinkas roikkuu?


Toisulottuvaisia asioita.

Chiaki nostaa esille sinänsä mielenkiintoisen pointin Ibukista, sillä tyttöparallahan oli hattuna henkilöllisyyden kätkevä leffateatterin swägisäkki. Kenties ylireagoin, koska aulan kolmikko ei lähtenyt seikasta spekuloimaan, mutta mielessä välähti taas kerran älyttömyyksiä. Entä jos Hajimen näkemä Ibuki ei ollutkaan Ibuki? Pohjaan ehdotukseni tasan siihen, ettei Monomi-kassista näyttänyt tursuavan niin paljon hiuksia kuin hirrestä kiikkuvalla Ibukilla. Räväkkä punk-ulkonäkö hurjine pirunsarvihiuksineen kun tulee Ibukista ensimmäisenä mieleen. Mitä tämä sitten tarkoittaisi? Kapusiko mustunut mukamas tikkaita ja veti Ibukin myöhemmin narun jatkoksi? Mitä järkeä tässä olisi? Sitä kyselen jatkuvasti itseltäni, joten annan asian olla.

Videokuvan henkilön henkilöllisyyden sijaan aulassa spekuloidaan Ibukin mahdollista itsemurhaa. Tietenkään kukaan heistä ei yksiselitteisesti pamauta epätoivotaudin pakottaneen hänet siihen, sillä se kiistaton (ihan varmasti) fakta säästetään taatusti oikeudenkäyntiin, mutta Chiaki jää miettimään asiaa ja jonkin aikaa puhistuaan puuskahtaa herttaisesti ja muistaa, että hänenhän piti käydä yläkerran konferenssihuoneessa.


Öh, itsemurha tarkoittaa sitä.


Chiaki ei vaihda vaikeustasoa helpommalle, se on varma.



Koska Kazuichilta ei irtoa mitään uutta, siirryn lasaretin käytävälle, johon Akane on yllättäen ilmestynyt. Sporttimimmi toipuu kovaa vauhtia ja antaa Hajimelle eroottisen toipumistarjouksen, josta ikuisena neitsyenä pysyvä alter egoni – en vihjaile mitään itsestäni yhyy eikun siis – kieltäytyy. Hajimea sairasteleva Akane miellytti melkein enemmän, mutta hän ei halua päätyä nyrkkeilysäkiksi ajatellessaan ääneen. On Akanella oikeaakin asiaa, sillä hän piti sairaalakaavusta ja haluaisi sonnustautua sellaiseen tästä eteenpäin, mutta sairaalassa on niistä pulaa. Oletuksena kun oli, että kaapuja olisi ainakin se neljä sairaalahuoneiden lukumäärän mukaan. Hän ei vanhaan kaapuunsa enää koske ja Ibukin kaapu on …Ibukilla, joten hän harkitsee Nagiton sukupuolisitoutumatonta vaatepartta. Akane häipyy muistettuaan jättäneensä Mikanin oman onnensa nojaan. …Eli mitä ihmettä, onko sairaalan neljäs kaapu karkuteillä? Vai Nekomarun käytössä jossain toisessa sairaalassa? Olisiko murhaaja sittenkin voinut tekaista Ibukin kapuamisen hirteen?


Nyt on tavoite loppuiäksi.


Lainaa noilta Monokumilta.

Näin sivuhuomiona (sen lisäksi, ettei sairaalahuoneisiin enää pääse) on todettava, ettei se käytävän vierellä avautuva avaruusoliosalaliittodioraama ollutkaan aivan turha huumoripläjäys. On täysin käsittämätön sattuma, että satuin portaikon juurella vilkaisemaan lasin toisella puolella leijailevaa haamukumaa ja painoin sen kummemmin mitään ajattelematta äksää. Samperin sombrerokumahan siellä piileskeli! Vaikka pehmokumien metsästys on toissijaista puuhastelua, en halua tukeutua läpipeluuoppaisiin spoilerimahdollisuuden vuoksi. Olin jo huolestunut, kun kolmosluvun viiden pehmokuman setistä puuttui yhä kaksi. Jos se viimeinen ei ala löytyä ennen oikeudenkäyntiä, kyllä minä niin mieleni pahoitan.


Minua ei enää toiste juksata.

Astun konferenssihuoneessa säkkipimeyteen, jonka puhkaisee vain Chiakin valoton ääni, joka pyytää olemaan koskematta valokatkaisijaan. Chiaki höpäjää hupsuja ja antaa minun valaista maailmaa, jos puhkon silmäni. En aina tiedä, kuka trollaa ketäkin, mutta yhtä kaikki huone valaistuu. Näköjään Chiaki vetäisi verhot auki. Väriltään mustat. Ehdin jo huolestua ja oli pakko tarkistaa aiemmista kuvista, oliko huoneessa verhot sekä ikkunan vasemmalla että oikealla laidalla, mutta silloin ajat sitten ensi kertaa rakennuksessa seikkaillessani verhoja oli yksi vasemmalla laidalla ja samat verhot ovat yhä paikalla. Eli ehkä Titty Typhoonin verhoilu tuli sittenkin Rocketpunchista. Jos se olisi ollut peräisin sairaalasta, silloin voisin aivan hyvin syyttää kaikesta Mikania. Mutta taas kerran en oikein tiedä mistään mitään. Mikä on virkistävää.


420 BLAZE IT

Alkuperästä viis, sillä Chiaki huomauttaa huoneen pimentyneen täydellisesti verhojen vuoksi. Onhan tässä ideaa, sillä kokoustilan projektoria olisi heikompi käyttää valossa. Chiaki pitää johtopäätöksensä salassa ja tuntuu hassuttelevan Hajimen kustannuksella, mutta melkein jo arvaan pointin. Tai oikeastaan minulla on kaksi teoriaa, joista jälkimmäinen on aika typerä. Tai ovat ne molemmat aika typeriä, sillä ensimmäisen teoriani mukaan Titty Typhoonin lavan takana on ikkuna, jonka olemassaolo peitettiin mustilla verhoilla. Mutta eihän siellä ennenkään ollut ikkunaa. Vai onko ikkuna sen seinämän takana, joka voi joko olla pantterioranssikuvioitua verhoa tai ihan kunnollista seinätapettia? Pakeniko murhaaja ikkunasta vai halusiko hän huoneesta mahdollisimman pimeän? Toisen teoriani mukaan verho liukuisi lavan takaa eteen ja peittäisi näin koko lavan, jolloin lavalla tapahtuisi… merkillisiä asioita…? Ääh, whatever, eteenpäin!


Nythän täällä voi pelata optimaalisesti.


Epäreilua!


Koska pelaajat ovat lapsellisia höhöhö burnnnn.

Hajime haluaa vaihtaa maisemaa, joten vilkaisen vielä tarpeettomasti päivystyshuoneeseen ja siirryn kolmannessaaren mitan päähän motellille, jonka pihalla seisoskelevat Gundham sekä Fuyuhiko. Hajimella ei ole motellista kokemusta etupihaa kummemmin, joten kysäisen jääylilordilta Hiyokon viimeistä asuinpaikkaa. Hetken hölmöiltyään Gundham neuvoo minut motellihuoneiden keskimmäiseen lukaaliin.


Olen ateisti.


Ihan samalla tavalla.

Aika monen muun tapaan Fuyuhikokin haluaa vielä kuulla aamun liikkeistäni varmistaakseen, missä itse kukin kulki niihin aikoihin. Hajime mainitsee aluksi Chiakin olleen motellilla ja muistaa sitten Monomin ja Gundhamin. Chiakin Fuyuhiko muistaakin, mutta jäljellä on ainakin kaksi, joista ei tiedetä juuri mitään: Kazuichi ja Sonia.


Nagito on hyvä esikuva.


Murhaaja ja apulainen, called it.

Fuyuhiko kertoo siinä sivussa oman alibinsa. Herättyään aamunavaukseen hän lähti suoraan sairaalalle, jonka edessä Mikan hepuloi Ibukin kadonneen. Fuyuhiko ja Mikan kolusivat – tosin eivät yhdessä – pikaisesti elokuvateatterin ja Electric Avenuen ilmeisen tuloksetta ja päätyivät motellille, jossa he törmäsivät Hajimeen ja Chiakiin. Rikollisen toimenkuvansa vuoksi luontaisen epäilyttävä Fuyuhiko väittää, ettei hän olisi millään ehtinyt tutkimusmatkallaan käydä listimässä Hiyokoa ja saman luulisi pätevän Mikaniin, vaikka hän ei voikaan toimia Mikanin alibina tältä koko lyhyeltä ajalta.


Ammut vain täyteen reikiä ja hilaat auton takana puolen metropolin poikki.

 

Avainta naksautettuani astun Hiyokon huoneeseen, jota asuttaa parhaillaan Sonia. Mietin jonkin aikaa, miten hän pääsi tänne. Hmmm! Ellei ovi sattunut jäämään raolleen tai jotain. Melko tavanomaisessa kämpässä ei ole mitään järin mullistavaa – viimeisen pehmokuman lisäksi, jessss! – eikä jälkiä kidnappauksesta, joten puhun murjottavalle prinsessalle. Hän syyttää Hiyokon kuolemasta itseään, mikä ei ole suora tunnustus, mutta palan halusta kuulla lisää. Hiyokohan se tässä on se suurempi ruumismysteeri.


Yhdessä japanilaisessa keittiödraamassa hirtettiin ja viilleltiin.


Tällaisten pönttöyllätysten vuoksi kamerakulma on liikuteltavissa.

Sonian mukaan Hiyoko todellakin sulkeutui huoneeseensa, mutta se ei johtunut pelkästään epätoivotaudista. Kimono oli tärkeämpi syy. Sonia käväisi eilen Hiyokon luona, kun ovi oli sopivasti lukitsemattomana ja erakko oli ollut sisätiloissa jo pitkään. Hän löysi sisältä itkuisen ressukan, jolle kimonon vyötärönauha tuotti ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Kimonon kanssa Hiyoko saattoi aina ennen luottaa Mahiruun, mutta nyt ystävä oli poissa ja Hiyoko halusi käydä edes joskus suihkussa. Sonia harmittelee ehdotustaan, sillä hän muisti Titty Typhoonin varastohuoneen jättipeilin. Vaikka Sonia potkittiin pihalle, Hiyoko näköjään otti ehdotuksesta vaarin ja sai pätevän syyn ilmestyä murhapaikalle. On myös kohtuullisen selvää, että peilimanööverin avulla tanssija sai kimononsa säädylliseen kuosiin ja vyötärönauhan siirtyminen selästä eteen selittyisi jonkinlaisena tilapäisenä ratkaisuna kokemattomalta Hiyokolta.


Insulafobia.


Ensimmäisen maailman ongelmia.


Sonia olisi voinut jatkaa opetusta, kun tuo rusettikin on niin hienosti.


Candyman Candyman Candyman Candyman C

Sonia ei kertonut välikohtauksesta kenellekään eikä usko kenenkään salakuunnelleen, mutta ilmiselvästi joku kuitenkin salakuunteli, koska näki Hiyokossa tilaisuuden karata saarelta. Jos Sonia olisi murhaaja, minusta on harvinaisen outoa, että hän selittäisi näin tarkasti Hiyokon motiivista ilmestyä murhapaikalle.


NSA kuuntelee aina.



En käy hassaamassa aikaani Electric Avenuella vaan siirryn suoraan elokuvateatteriin. Matkalla uusin Lemuria kotiloituu, mutta se ei ole kiinnostavaa saati sitten oleellista, joten palaan asiaan sitten neljännessä luvussa. Nagito on hyvillään seurasta ja mylvii teatteripäällikön paikalle. Monokuma kummastelee uusinta asiakasta ja naureskelee, kun kovis-Hajime tuli sittenkin toisiin ajatuksiin päräyttävästä leffakokemuksesta. Nettosipa bisneskuma sentään Hajimen ernuilusta Nagiton ällistykseksi puolitoista miltsiä. Monokuma hieroo suolaa haavoihin esitellen halventavaa Monokuma-tarraa, joka toimii muistutuksena, että voisi marraskuun opintotuesta nipsaista vihdoinkin siivun tämän mainion pelin Limited Editioniin.


Hajime on salaa ponifani.


B-baka…!


Heräteostos.

Hajime marisee ojentamaan sen pahuksen leffalipun kuin olisi jo. Monokuma tekee työtä käskettyä muistuttaen ilmaislipun olevan voimassa vain tänään. Etsin ajankohdasta jotain syvempiä piilomerkityksiä, mutta 13. päivä ei sen suuremmin kytke Danganronpan tarinaa mihinkään tiettyyn vuoteen. Monokuman kömmittyä säätämään keloja Nagito kehottaa pitämään lipun tallessa. Kelvannee se todisteeksi.


Taltioin silti salaa elokuvan kännykällä.



Odotteluaika korvataan, kun vilkaisen myyntitiskiä. Kantokassi loistaa poissaolollaan ja filmikelojen kanssa painiva otso tupsahtaa mainostamaan kasseja, joita on vain yksi kappale ja sekin on jo myyty. Jippona ostaja saa ylimääräisen kassin… eikä siinä vielä kaikki! Tai no on siinä kaikki. Monokuma ei tietenkään kerro, kenelle välitti ostoksen, mutta on kieltämättä erikoinen yksityiskohta, että kasseja on liikenteessä kaksi. Ensimmäinen kätki Ibukin… mutta entä se toinen?


Oli niin hyvä yritys.


Get thirsty, bitch.



Ehkä sillä ei ole vielä niin väliä, sillä aamun kohokohta alkaa! Astun saliin toljottamaan Monokuman mestariteosta. Odotan The Wizard of Monomi 2.5D:ltä vähintäänkin taas jotain ihme pelleilyä.


Itkin vääristä syistä.


Kohta joku pässi tekee visual novelin tuolla ulottuvuudella, pöh.

 

…Enpä ole parempaa Ozin velho -sovitusta ennen nähnytkään. Toki en mitään muuta odottanutkaan, mutta siltikään en odottanut ihan tällaista! Erityishuomiona kertojalla oli ihan ikioma hulvattoman asiallinen ääninäyttelijä.

Monokuma selkeästi kerjää ruusuja ja kiitoksia ja menee edeltä oikeudenkäyntiin. Hajime maistaa suussaan oksennuksen ja tilittää tuoreeltaan kokemuksestaan Nagitolle, joka ei ole niinkään yllättynyt. Ainakin elokuva ja todellisuus täsmäävät, vaikka todellisuus peilasikin Oz-sovitusta vain murhien osalta ja niidenkin osalta lähinnä soveltaen. Ibukin murha on jotakuinkin yksi yhteen, mutta Hiyokoa ei naulittu juuri nuolilla mihinkään. Ehkä Rocketpunchin nuolia ei ollut edes varastossa, joten murhaaja matki puuteilaamista. Jäljelle jää vain kappaleiksi särjetty peltiheikki, joten jäljittely todellakin jäi vajaaksi. Uskonpa siis jonkin ajan kuluttua jonkun teloitettavan lukuisiksi hytiseviksi lihanpaloiksi.


Yläpäälle ja alapäälle.


Hajime on kova Oz-fani.


Teknisesti osa visual novelia.







Eikä edes jonkin ajan kuluttua… vaan ihan pian.