137 - Luku 3, Daily Life, osa 1

Kolmas luku alkaa salamyhkäisesti kysymysmerkkeihin verhotun henkilön puhuessa itsekseen mustassa vaivihkaisuuden limbossa, mutta henkilöllisyys selviää miltei välittömästi. Nyt ei kuulla Nagiton joutavaa manifestia vaan keskitytään itsekseen hihittävään Hiyokoon, joka on päätynyt oikeudenkäynnin jälkeisenä yönä ravintolaan kyhäilemään suppeista vihjeistä päätellen jonkinlaista jekkua kaikille muille. Aamulla selvinnee, pidämmekö jekuista (en arvostaisi Hiyokoa myrkyttämässä kaikkien aamiaista), kun kaikki aamut vievät vääjäämättä ravintolaan, satoi tai paistoi. Mutta eihän paratiisissa sada.


Hiyoko murhaa itsensä nähdäkseen muiden reaktion.


Lupaavasti alkaa luku.

Monokuman aamunavaukseen herääminen ei ole koskaan piristävää, mutta voin immersiivisesti kuvitella Hajimen aamupöhnän, kun uuttera sankarini ei ole saanut nukutuksi silmäystäkään eilisen juonenkäänteet mielessä. Vaikka Fuyuhikon nykytila vaivaakin, Hajime ei jää kuppaamaan, kun syödäkin pitäisi. Epäilemättä aamutoimiin kuuluu Nekomarun arvostama paskantaminenkin ja kenties suihkukin (ja fun fact: onko olemassa peliä, jonka hahmot pesevät tunnollisesti hampaansa?!), mutta edes visual novelit eivät ole niin seikkaperäisiä, että äityvät turhan inhorealistisiksi. Ennen trooppiseen pätsiin astumista katsastan tarpeettomasti Hajimen Mother Basen hotspotit, vaikka tiedänkin, että tässä osassa vanhojen mestojen tonkimisesta ei enää palkita satunnaiskolikoilla, koska piilokumista palkitaan ruhtinaallisesti. Ajan tietää edistyneen, kun ikkunakatsaus panee protagonistin tuumimaan ajan kohtalokasta kulkua eteenpäin tässä ansassa.


Mutta ensin käyn pöntöllä.


Pekon vanhemmat loogisesti antoivat hänelle näin komean perintömiekan hylätessään hänet.

Tunnelmointijorinat sikseen. Kuljetan Hajimea ylimääräisen mutkan oikeudenkäynnin asianomaisten ovilla ja siirryn sitten hotellille. Uima-altaalla on Sonia, jolla on myös ollut uneton yö. Enpä olisi ennen viime oikeudenkäyntiä uskonut kenenkään olevan huolissaan Fuyuhikosta. Prinsessa pahoittelee spontaania purkautumistaan ja käy pesemässä kasvonsa. Toinen ennen ravintolaa kohtaamani olento on respan vakiasiakas eli Chiaki, jonka keskittymisen peliin Hajime tulkitsee eilisen defenssimekanismiksi.


Joku forssalainen amislortto.

Ravintolassa ei ole varsinaisesti tungosta, kun yläkerran ainoa Hiyoko säpsähtää ennenaikaista tulemistani. …Sivulauseen voisi tulkita väärin, jos tämä olisi hentaita. Hiyoko hätäilee olevansa ensimmäisenä paikalla sattumalta, mutta Hajime aavistelee kimonokakaralla olevan pahat mielessä. Eikä kommelluksilta vältytä.


Hiyoko taisi keksiä uhrinsa.

On rakennuksessa jotain tapahtunut, kun panoroin hiukan vasemmalle. Seinää vasten on kyhätty saatanallinen alttari, joka eläinpääkalloineen ja kynttilöineen näyttää suunnilleen alkuasukkaiden arkaaisten uhrimenojen keskipisteeltä, johon on pykätty ständi. Päivän lounastarjouksen sijasta siinä komeilee Mahirun saarella (ja Hope’s Peakissa) napsimia valokuvia, jotka ovat tuttuja aiemmista luvuista. Vaikka niihin ei erikseen zoomailtu, tunnistin kaikki.


Ei ollut tällaista eilen!


Näyttää miltä tahansa hevikannelta.

Hiyoko ihastelee ilmestystä, johon on selvästi nähty vaivaa. Mahirukin varmasti ilahtuisi. Hajime on kysymässä, tietääkö Hiyoko jotain pahuuden alttarista, kun Mikan astelee paikalle kauhistelemaan ravintolan taideinstallaatiota. Nekomaru, Akane ja Kazuichi tulevat heti perässä tuomitsemaan näkemänsä noituutena ja loukkauksena Mahirua kohtaan. Sonian ja Ibukin rypäs ei myöskään arvosta jonkun taiteilijan näkemystä Mahirun kunnia-alttarista.


Sarkasmi tihkuu.


Kyllä Mahiru nyt mielensä pahoittaa tuonpuoleisessa.


Aina meneillään.


Wiccojen humpuukia.


Mongrel Meets His Maker.


Kukaan ei kommentoi pääkalloja vaan valokuvia.

Hajime ihmettelee, kun Hiyokokin alkaa dissata rakennelmaa ja miettiä, kuka sen teki. Varmaan joku, joka ei pidä Mahirusta. Nekomaru ei lähtisi heti etsimään syyllistä, sillä hänestä tuo hökötys tulee polttaa. Vaivihkaa paikalle lipunut Chiaki ei ole samaa mieltä, sillä joku on nähnyt muistomerkkiin vaivaa.


Saarella kytevät demoniset voimat pystyttivät.


Pääsee keikalle.


Oho kynttilä horjahti.

Vaikka Mahirun alttari onkin hiukan tökerö, Chiaki arvelee, että sen laatija on tehnyt parhaansa, jotta Mahiru olisi yhä keskuudessamme ainakin hengessä mukana. Ulkonäöstään huolimatta ele on nätti. Kazuichi ei vieläkään oikein tajua, mitä tässä ajetaan takaa, mutta kun Hiyoko pillahtaa itkuun, Sonia arvaa muistomerkin olleen tanssijan käsialaa. Hitto vieköön, minä kun luulin koko ajan demonista taideteosta Gundhamin mestariteokseksi alituisten vihjeidenkin uhalla! Toisaalta on täysin uskottavaa, että tunnettuna eläinvihaajana Hiyoko kävi farmilla panemassa ammuja lihoiksi ja kiikutti pääkallot koristeiksi ja reisiluut kynttilänjaloiksi nyhdettyään ensin Jabberwock Islandin pusikoista kaikki kukat keskellä yötä.


Kazuichi olisi rakentanut mausoleumin muttereista ja jakoavaimista.


Pitäisi olla symmetrisesti noiden seinän puupalkkien välissä.


Hiyoko kävi polttamassa lehmiä luiden vuoksi.


MY NAME IS GUNDHAM TANAKA.

Hiyoko sopertaa Mahirun olleen niin mukava, kun opetti hänelle kimonon sitomisen alkeet. Siksi hän halusi pitää huolta, ettei kuollut ystävä olisi yksin. Nekomarullekin tulee tippa linssiin Hiyokon änkyttäessä olevansa kömpelö kaikessa paitsi tanssissa. Pennun vollottaessa useampikin tajuaa koko selkkauksen väärinkäsitykseksi. Kazuichikin toteaa, että ehkä muistomerkin voisi pitää pystyssä loppuun asti. Sonia haluaa sen tulevan mukaan, kun he sitten joskus lähtevät saarelta. He harvat.


Vitsi tässä on siinä, että suurin osa joutuu Helvettiin ja yläkerrassa on autiota.


Nekomaru tunnustaa rakkautensa.


Kompastelee kimonoon ja kaataa hihoilla esineitä.


Mikanius tarttuu.

Kun Hiyoko antaa kaikille anteeksi paitsi tyhmälle kakkapää-Mikanille, yleensä häijyn skidipennun pyyteettömän kaunis tempaus herättää väessä hämmästystä, mutta Mikan menee liian pitkälle kehuessaan nolostunutta koulutoveriaan. Vaikka jotkut asiat eivät muutu koskaan, Hajime ymmärtää tilanteen rauhoittuneen ja Chiaki toteaa, että he vain yrittävät ymmärtää toisiaan löytääkseen toisistaan hyvää, sillä eteenpäin on mentävä.


Kazuichi vähän juksaa.


No mutta luonnollisesti.


Mikania tulee tunnollisesti solvata, tämä on oleellista.


Kaatuilusi on herttaista.


Hiyokon foorumikeskustelua.


Tässä on intertekstuaalisesti läsnä kaikki maailman ratkenneet konfliktit.

Me-henki on vahvasti läsnä epätoivon nujertamassa väkijoukossa, kun Gundham ja Nagito tulevat latistamaan mielialaa. Yliulottuvaisten demonieläinten kanssa koko elämänsä ajan paininut kasvattaja vallan kauhistuu häijyyttä huokuvasta esineestä. Nagito puolestaan mulkaisee muistomerkkiä ylimielisesti ja tuomitsee sen toivottoman pahansuovaksi. Gundhamin mölistessä tuholoitsujaan Hiyoko päätyy parkumaan ja Hajime tokaisee Chiakille, että ehkä he eivät olekaan aivan niin suurenmoisia.


Malice in Wonderland.


Sinulla ei ole varaa sanoa yhtään mitään.


Lennä, Jum-P, lennä!


Lauma satunnaisia animestereotyyppejä.

Hajime tietää sisimmässään tämän olevan vain tyyntä myrskyn edellä. Maassa voi olla nyt rauha ja ihmisillä hyvä tahto, mutta jotain järkyttävän hirveää tulee vielä tapahtumaan… ja se koskettaa heitä kaikkia. Minulle iski välitön takauma irvimaskiin kätketystä Mukuro Ikusaban raadosta eikä minulla ole harmainta aavistustakaan, kovenevatko panokset tässä luvussa jo noin radikaalisti! Kuinka överiksi tämä kertomus voi enää mennä?


Monsuunikausi tulossa.

Akanen mässyttäessä aamupalaa kuolleidenkin edestä Ibuki muistaa Fuyuhikon. Sonia ilmaisee huolensa eikä Nekomaru luottaisi sairaalan karhuhenkilökuntaan. Kylläinen Akane lähtisi mielellään kuulustelemaan nyrkeillään Monokumaa, vaikka veikkaankin hänen päätyvän sairaalan käytäviltä suoraan ruumishuoneeseen.


Choke on these nuts.


Pawsitively impawsible.


Oikeasti Mikan reputti lääkiksen.


Avengers assemble.

Monomi ilmestyy pilaamaan tunnelmaa. Tällä haavaa kukaan ei edes erityisesti ylläty kutsumattomista vieraista, mutta jäniksellä on tärkeää asiaa eikä hän halua tuntea itseään ulkopuoliseksi, kun hän on yhä heidän puolellaan. Nytkin hän nujersi monopedon eli uusi saari odottaa koluamista! Monomi toivoo heidän kaikkien elävän onnellisina mitä parhaina ystävinä ilman Monokuman temppuja tai ajatuksia paosta. Hän lukee Hajimen ajatukset uuden saaren pakomahdollisuudesta ja pahoittaa mielensä.


Monomi mustalla listalla heti hoitsun jälkeen.


Puputti ruohoa nurtsilla.


Opettajan auktoriteetti lähestyy nollaa.


Tuo pää näytille niin uskotaan.


Jos teemme kaiken päinvastoin, saavutamme ainakin silkan anarkian jos ei muuta.

Sonia kysyy monojänöltä Fuyuhikosta ja Gundham World Ender -järjestöstä. Vaikka Monomi ei mitään mafiajannusta tiedäkään, pakkohan hänen on jotain tietää maailmanlopusta, jonka järkkääjät heidät tälle saarelle raahasivat. Otus suree, ettei voi kertoa asemassaan mitään ja pinkaisee karkuun.


Kazuichilla ei ollut pentuna pehmoleluja vaan yksi mutteri.


Bilsa hanskassa, hanskat hukassa.


Ellei jopa Tragedia.

Nagito tahtoo silmät maanisuudesta kiilluen lähteä tutkimaan uutta lääniä. Chiaki on samaa mieltä, vaikka Fuyuhiko onkin paraikaa poissa. Ehkä yakuza virkoaa, kun kaikki ovat jo poistuneet Jabberwock Islandilta. Akane nopeuttaisi tutkimisprosessia vetämällä muita monomechoja dunkkuun, mutta annanpa eläinammattilaisen hoitaa likaisen työn lukujen välissä.


Pakoveneessä ei ole rosmoille tilaa.


Tuota kutsutaan sekvenssisärkemiseksi.


Olen niin motivoitunut.

Hoidanpa Monomin privaseikkailun pois alta hetimmiten. Tässä voi sivumennen todeta, että availin kronologisesti näihin aikoihin eräällä opiskelijatoverieni mökkireissulla ajankulukseni kaiken tähän mennessä avautuneen kuva-/videosisällön. Kolikkoja jäi jäljelle vielä parisataa, joten jos yhtään pelaan korttini oikein, nettoan ehkä pääjuonessa ne taktiset 999 kolikkoa, kun pitää jatko-osankin kumartaa Zero Escape -sarjalle trophyn muodossa.

MISSING REEL #2 - MAGICAL MIRACLE GIRL ☆ MONOMI VS MONOKÄÄRME!

Vapaaehtoisen minipelin toinen kenttä on käytännössä teemamuunnelma ensimmäisestä kentästä, sillä alueen muoto on yhä karkeahko kehä. Palmujen sijasta kolmannen saaren halkeilleessa maastossa kohoaa katkuksia ja kitukasvuisia puskia, joten ympäristö on mitä ilmeisimmin westerniä. Kenttävalikon saarta ilmentävä Titty Typhoonkin kuulostaa suunnilleen härskiltä saluunalta.


Uusi aseistus tekee Pekolle kunniaa.


”Edge of Glory can turn that shitty knife into a titty knife.”

Uuden saaren totuus selvinnee pääpelissä, mutta kurmotan ensin epämääräisiä polygonisöpömöykkyjä ja hirmuisen hurjaa monokäärmettä. Perusmöllit ammuskelivat tällä kertaa tavallista enemmän eikä kaikkien niskaan kannattanut loikkia stunnimielessä. Bossin kommervenkit vaativat sen yhden taktisen harjoituskierroksen (ja snapshotit koko kentälle vielä yhden ylimääräisen, koska hyvin usein screenshotien Start + Home -nappulakombo työnsi Pause-valikon puoliksi näkyville eikä sellainen käy toki päinsä), vaikka pitkänhuiskea kärmes keskittyikin joko läimimään ruhoaan kohti Monomia tai vaihtoehtoisesti kieppumaan taistelutantereen keskellä kuin hurjasteleva kellon viisari. Kapeaan vartaloon oli konstikasta osua loikilla, kun Monomin lentorata ei ole aivan yksiselitteinen vaan vähän mitä sattuu. Ainakin hirviö pysyi näin hetken aikaa aloillaan.


“The world would be better off without snakes.”


Ultraviolence go go time!


Monomi istuttaa puutarhansa mihin lystää.


Äärimmäisen harvinainen epäergonomisella sorminäppäryydellä napattu kuva viholliset tuhoavasta kehästä, tosin viholliset puuttuvat sisältä.


Myös äkäisiä suolakurkkuja voi rangaista.


Bunnyzerking kicks ass.


Commencing Operation Snake Eater.


There’s only room for one bunny and no snake.


“This is good… isn’t it?”

Kentän varsinainen läpäisy ei ollut se kaikkein atleettisin uroteko, mutta tällä ei ole niinkään merkitystä. Sain sentään päheää varustusta neljännen luvun koitosta varten ja kokonaista seitsemän kolikkoa. Edelleen ihan hassu minipeli… mutta kaukana välttämättömästä. Toisaalta kaikki ylimääräinen on bonusta. Kaipa tästä jotenkin palkitaan lopussa, jää nähtäväksi!


Jee? Jippii? 

Mutta takaisin murharetkelle. Ajattelin käydä saarimatkalla kauppareissulla, mutta Hajimen kalenterissa ei ole sijaa Rocketpunchille saati sitten mihinkään ylimääräiseen, joten luovin suoraa tietää keskussaarelle ja sieltä kolmossaarelle. Matkalla kohtaan Nekomarun, joka haluaa keskittyä siltojen vartiointiin. Hän kun pelkää Akanen sooloilevan omiaan jäljellä olevien monopetojen kanssa.


Tässä uusi nekopeto.


”There is a third world, the world of objective contents of thoughts.”

Mutta käärme on kukistettu ja tyhjyyteen kaareutuvan sillan toisella puolella nousee länkkäriteemainen saarivuori, jonka neonhappoiselle rinteelle on pystytetty lukemattomia hylättyjä hökkeleitä kuin Rio de Janeiron favelapienoismalliksi. Tiesin monomiminiminomininimiminipelistä Titty Typhoonin, mutta en ollut ihan valmis tähän kaikkeen muuhun, vaikka toistaiseksi kyseessä onkin vasta Hajimen ensivaikutelma. Pakko täällä on muutakin olla kuin räkäinen räkälä ja kulissitönöjä vuorella.


”As a wise man once said, ’The journey of a thousand miles starts with a single step.’ Well, I have yet to take the first step but I sure as fuck am making some progress.”


Jos tämä olisi aivan täydellinen peli, karttaa voisi zoomailla ja pyöritellä hienosti.

Lisäksi en ollut valmis näkymäjippoon kolmossaaren näennäisellä maailmankartalla, jossa Hajime ravaa oikealta vasemmalle kuin Twilight Syndrome: Murder Casessa. Kaikilla edellisillä saarilla kuvakulma on osoittanut saarelta kohti merta, mutta nyt katsotaankin kohti saarta, kun kaikki tutkittavat matkakohteet sijaitsevat saaren keskustien sisäreunalla ulkoreunan sijasta. Hajimekin on hauskasti jonkin verran lähempänä ruutua – aivan kuten Murder Casessa. Tunnelmaa ruudun poikki myllertävien arokierijien lisäksi tuo kolmossaaren teema, joka luo jonkin verran pesäeroa aiempiin saariin. Tällä saarella on oma teema, muilla ei! Aloin talsia oikealle pälyillen hämmentyneenä rinteelle rakennettuja asumuksia ja kelmeinä hehkuvia melko kirjaimellisia lasisiluetteja. Toivottavasti tuo on tyylittelyä tai jokin on Jabberwockin arkkitehtuurissa eschermäisesti kohdallaan. En jaksa nillittää absurdista ekosysteemistä, kun kolmossaari ei olekaan enää periaatteessa tropiikkia, sillä sehän vain tarkoittaa sitä, että koko Jabberwock Island on tekaistu tai sitten jotain muuta on pahasti vialla.


Pienikin maanjäristys ja lasipalatsit ovat murskana.

Ensimmäisenä vastaan tulee sairaala, jonka julkisivu on kuin meksikolaisen huumeparonin piilopaikasta. Minulla ei ollutkaan syytä uskoa, että Fuyuhiko paikataan jossain höpölasaretissa kulissien takana. Tietenkin rakennus oli täällä, merkillisen sopivasti. Hajime miettii autioon aulaan astuessaan kauhuleffoja ja säpsähtää Mikanin ilmestymisestä. Missä muuallakaan Mikan olisi? Viime saarella hän oli apteekissa, nyt sairaalassa. Nelossaarella on kaiketi neuvola, johon hoitsu linnoittautuu. Vaikka laitoksen henkilökunta on aivan kaikkien muiden tapaan tiessään, lääkintätarpeita lienee riittävästi ja Mikan katsoo asiakseen vilkaista puljun tarjonnan.


Seems legit.


Mikan ei taida koskaan poistua täältä.

Mikan säntää tiehensä laitoksen uumeniin ja jään kahden kesken Gundhamin kanssa, joka höpöttää jotain pimeää päihittämästään paholaisesta. Okkultisti pyytää unohtamaan koko jutun ja sen teen. En toki olettanutkaan, että Gundhamista olisi todellista hyötyä. Vilkaisen ilmoitustaululle paiskattua sisällötöntä ilmoitusta ja koska Hajime ei aio mennä peremmälle sairaalan käytäville – sillä kartan mukaan oven toisella puolella on käytävä, jonka varrella on huoneita – siirryn takaisin pölyyn ja kuivuuteen.


Ai tuo Potter-arpi?


Patient is a virtue.

Seuraavaksi vastaan tuleva Titty Typhoon ei ole mikään saluuna vaan menomesta, keikkapaikka, yöklubi, ihan miten sen nyt ottaa; sellainen paikka, jossa juovutaan, kuunnellaan kehnoa musiikkia ja isketään vastakkaista sukupuolta. No hyvä on, saluunassa voi tehdä tätä kaikkea, mutta täällä ei ole sellaisia heiluvia ulko-ovia kuten länkkäreissä! Pääsen jopa erikseen jointin parkkipaikalle panoroimaan maisemia ja tajuan saaren pääkulkureitin olevan aivan vesirajan tuntumassa. Tissin taifuunit kieppuvat hypnoottisesti ja astun sisään, kun henkkareita tivaava portsari on temmattu populan mukana toiseen todellisuuteen.


”Pizza is really what I admire but touching my nipples is my true desire.”


Kun hiukan vilkaisee sivulle, voi löytää laivaonnettomuuksia.

Vastakulttuurin edustaja ja hienostokulttuurin edustaja ovat päätyneet jo paikalle. Ibuki on niin innoissaan, että toistaa virkkeitään toistaa virkkeitään ja uhkaa näykkäistä Hajimea silleen omistushaluisesti. Verbaalinen häröily lienee coinagelikan erikoisalaa. Hajime jättää paikan tutkimukset Ibukin harteille, mutta on täällä Soniakin, jonka näkemys rakennuksesta ajelehtii jossain diskoteekin ja tuuheiden viiksien välimaastossa. Tuulahdus menneitä vuosikymmeniä huvittaa suuresti Novoselicin kuplassa eläneeltä Sonialta.


Vain musiikki puuttuu.


Et et.


Minä ja kuvatekstit.


Muistan eräästä Aku Ankan taskukirjasta Flemming Andersenin piirtämän tarinan, jossa Aku Baba pani vuoren tanssimaan lambadaa ja Milla Magian arabiversio ärähti sen menneen muodista ajat sitten.

Titty Typhoonin päähuoneessa ei ole tutkittavan tilpehöörin saralla oikeastaan mitään sen erikoisempaa kuin loisteputkivalaisimien säädintaulu. Valaistusterminologiani on ruosteessa enkä lähtenyt sen tarkemmin ottamaan selvää klubien valoterminologiasta, mutta baton light -googlauksella löysin valomiekkamaisia ravekepukoita, mutta silti jotenkin tuntuu, että säätimillä vaikutettaisiin Titty Typhoonin neonputkielementteihin. Voi kyseessä olla merkityksetönkin yksityiskohta, mutta kun on lähes selvää, että joku kuolee tällä saarella jonkin ajan kuluttua, kyseessä ei liene merkityksetön yksityiskohta. Tosin historia toistaisi itseään, jos täällä olisi kunnon bileet, sähkökatkos ja murha.


Nytkin vain pelin päähenkilönä, mitäs pienistä.

Pääsee pääsalista varastoonkin, jossa on niin paljon sekalaista roinaa soittimista lavasälään, etten ala edes arvailla kaikkien erillisten muuttujien yhteyksiä tulevaan tragediaan. Joka saarella paitsi keskussaarella on varastohuone, joka on liittynyt murhaan. Muuta ei tarvinne tuumia.


Sinne on säilötty ainoastaan sauvoja.


Kunnon Minecraft-valaistus.


Olisi ollut niin helppo ratkaisu viime oikeudenkäynnin ikkunamysteeriin! 

Muutaman kivenheiton päässä saaren vastapäiväkierroksella vastaan tulee motelli, jonka ulkoasu on tuttu ja kotoisa, jos on vähänkään seurannut amerikkalaista kulttuuria. Perusmuotista valettu yksikerroksinen yösija ei majoita parhaillaan ketään muuta kuin Akanea, joka on astunut sisään tutkimaan paikkoja. Itsehän en edes pääse huoneisiin, mutta parkkipaikalla on Hiyoko nurisemassa, kuinka huonossa kunnossa motelli on. Varmasti matalapalkkaisten työllistämä. Juuri nyt hän on työllistänyt palkatta Akanen, koska sattui kehuillaan juksaamaan mokomaa mänttiä. Hajime ei pidä parkkiksen laiskurin asenteesta ja vaihtaa maisemaa, kun ei täällä autonromua kummempaa ole. Luultavasti Akane kertoo löydöistään sitten kaikille.


Onneksi kyltissä on nuoli, koska en olisi löytänyt muuten perille.


Tuossahan lukee, että tämä on Letom Denoitidnoc Ria Ycnacav.


Ai sinäkö niitä kiviä sinä yhtenä yönä heittelit ikkunasta?


Hiyokosta eriarvoisuus on hilpeää.


Ultimate Rotten Attitude.


Luisuu hitaasti mereen.

Seuraava luonnonläheinen destinaatio on Akihabara pienoiskoossa eli Electric Avenue. Saaren pikkukylän kujapuoliympyrä sisältää elektroniikkaa joka lähtöön sekä Kazuichin ja Chiakin.


Aivan kuin olisit nähnyt aven.


Kaksi paputölkkiä ja naru.


Ja keräily jatkuu.


Hieno lampunvarjostin.

Mekaanikko känisee itsekseen eikä ole varma, olisiko onnensa kukkuloilla vai ei. Koneita on kaikkialla ja hän haluaisi purkaa ne kaikki, vaikka aivan hyvin tietää, ettei nyt ole otollinen aika sellaiselle. Purkausvertaukset muuttuvat häiritseviksi Kazuichin verratessa purkamista naisen riisumiseen ja luuston tutkimiseen. Neiti Soniana harkitsisin lähestymiskieltoa. Chiaki puolestaan on sähkökadun toisella puolella koluamassa elektroniikkaa vanhojen pelikonsolien varalta. Kaikki kelpaa, kun mökissä odottaa televisio.


Jos Monokuma menee joskus rikki, Kazuichi sekoaisi riemusta.


Kazuichi deittaa vain anorektikkoja.


Akrobatiaa Akanelle.


Tuolta pilkistää Dreamcast.


Smooth.

Koska Hajimella oli Electric Avenuelle astuessaan mielessä kommunikointikeinon yhyttäminen, alan koluta hylättyjen kauppojen julkisivuja vasemmalta oikealle. Kazuichi kertoo häntä lähimmän paikan sisältävän salakuuntelukamaa ja Hajime epäilee äijän tarkoitusperiä, kun tämä tuntuu tietävän salakuuntelusta liikaakin. Kazuichi väittää tietävänsä paljon tekniikasta, mutta ei ole perehtynyt vakoiluun sen kummemmin.


Julkkisten seksivideoiden aarreaitta.


Eye have you.

Kuvaputkitöllöjen mausoleumi on lähinnä teknologian voittokulun surulaulu, mutta Avenuen keskipisteessä Hajimea onnistaa. Kaupan sisälle on pinottu pöytäkoneita ja läppäreitä ja Hajime kokeilee summamutikassa yhtä läppäriä. Se kyllä käynnistyy, muttei saa yhteyttä nettiin. Hän melkein jättää läppärin omaan arvoonsa, kunnes työpöydän eräs kuvake saa hänen jakamattoman huomionsa.


E.T. broadcast home.


Uijui, Miinaharava löytyi!


Hyvä kun ei XXX.

Usami X File on tekstitiedosto, joka raottaa Hope’s Peak Academyn ja Tragedian synkeää verhoa. Hope’s Peakin varalaitoksen oppilaat ryhtyivät mellakkaan, koska heitä kohdeltiin eriarvoisemmin kuin ensisijaisia oppilaita. Rähinä levisi kampukselta ulkomaailmaan ja eskaloitui hallitsemattomasti jonkinlaisen valtavan taustavaikuttajan avustuksella maailmanlaajuiseksi kapinaksi. Sen tavoitteena ei ollut satunnainen terrorismi saati sitten vallankaappaus, sillä järjestäytyneellä riehumisella oli selvä tarkoitus: epätoivo. Hope’s Peak Academy jouduttiin sulkemaan ja sen hengissä selviytyneet oppilaat pakotettiin tappamaan toisensa. …Miksi tämä kuulostaa niin tutulta?!


Radical-6 iskee.


And they have a plan.


Vuosikurssi #78 never forget.

Teksti muuttuu niin epäselväksi, ettei Hajime ala tulkita lukemaansa enempää. Monokuma ilmestyy sopivasti ihmettelemään, miksi Hajime suhtautuu lukemaansa niin innottomasti. Tämähän on tärkeää! Hajime arvelee tiedostoa karhun tuotokseksi, sillä näin typerän sepustuksen on oltava peräisin vain häneltä. Sankarini ei edes ole koskaan kuullut Hope’s Peakin varalaitoksesta, mitä Monokuma pitää erityisen omituisena, sillä tästä porukasta vain Hajimen tulisi olla asiasta perillä. Ei kai sille mitään voi, että tämäkin muisto meni kaiken mukana. Eli mitä hittoa, Hajime oli varalaitoksella ja mukana maailmanlopun aiheuttaneessa kapinassa? Tai jotain??


Me gusta.


Jos tämä kaikki onkin vain Monokuman unta?


DUN DUNN.

Kun maailmanlopun välikappaleeni tivaa, viitataanko Hope’s Peakin selviytyjillä heihin, Kazuichi vaatii tietää, mistä tolkuttomasta täällä oikein höpistään. Monokuma opettaa, missä on tolkkua ja missä ei ja väittää viattomasti, ettei tiedä Hajimen raivostuneesta kysymyksestä mitään. Ja katoaa sopivasti.


Shhh, aikuiset puhuvat.


Äärimmäisiä selviytyjiä.


Hyvä seivi.

Hajime tulkitsee kaiken kuulemansa ja lukemansa pupuksi ja käyn läpi loputkin Electric Avenuen hotspotit, jotka tuntuvat jotenkin tarpeettomilta äsken koetun jälkeen. On epämääräistä rojua, on kännykkäliike… ja maahan jätetyn mikroaaltouunin kohdalla Hajime jopa muistelee Teruterua, jolle ei noin kuppainen kapistus kelpaisi.

Western-saaren viimeiseksi kohteeksi jää luvun introkuvassa debytoinut elokuvateatteri, jonka edustan leffaposterit huvittivat hoopoudellaan. En olisi ennen pelisarjaan tutustumista uskonut, kuinka paljon yhdestä hiton Monokumasta irtoaa kaikkea häröä.


Interior crocodile alligator, I drive a Monokuma movie theater.

Monokuma onkin sisällä informoimassa, että teatterin ainoassa salissa on näytös meneillään, mutta pian alkaa uusi. Jahuu jippii. Hajime keksii leffakokemuksen murhamotiiviksi. Onhan se loogista, kun ensimmäisen luvun motiivi paljastettiin osittain stand up -esityksessä ja kakkosluvussa videopelattiin. Vielä olisi viihdemuodoissa sijaa radiolle, teatterille ja pantomiimille. Siksipä Hajime ei missään nimessä halua nähdä Monokuman viihdekoneiston elokuvatuotantoa.


Menee ennalta arvattavaksi.

Paikallisen Plevnan pyörittäjä pahastuu kieltäytymisestä, kun hänellä oli jo lippu hollilla. Leffakuma ärähtää, kun näki mestarirainaan kovasti vaivaa toisin kuin Murder Caseen, ja virnuilee, että häntä on toteltava. Hajime virnuilee takaisin kysymällä, että mitäs sitten tapahtuu, jos hän ei käykään leffaillassa. Monokuma mutisee, ettei sellainen käy päinsä, mutta tyytyy siihen, että Hajime ostaa vaihtoehtoisesti itselleen Monokuma-tarran.


Kaikki matsku napattu muista leffoista.


Kuitenkin se on Murder Casen juoni puolalaisena savianimaationa.


LAW


Kauheaa kapitalismia.

Käyn tutkimassa asiaa tarkemmin lippuluukulla, josta saa evästä salin puolelle. Monokuma innostuu vilkuiltuani Monomi-brändättyä hamppukassia ja opettaa sivuhuomiona, että kantokassit keksittiin jään kanniskeluun. Kaikkea nippeliä sitä oppii visual noveleista ellei nalle valehtele.


Mutta kumpi on pehmokuma?


Huomaavaisesti mainostetaan Danganronpa Another Episodea niillekin pelaajille, jotka eivät jostain käsittämättömästä syystä ole käyneet Chiakilla kylässä.


Aina tarvitaan hamppua. 

Hajime jättää kassiostoksen väliin ja ottaa nokkiinsa ivallisesta Mono-tarrasta, joka on niin suuri loukkaus, että se löytyy Danganronpa 2: Goodbye Despairin Limited Editionista. Ihan totta! Olen jo pitkään harkinnut, pitäisikö tuokin ostaa, vaikka peli minulla jo onkin. Monokuma sai sen muka joltain vaeltavalta ihmepapilta ja myy sen kernaasti vain puolellatoista fucking miljoonalla taalalla. Hajime ei käsitä tarjousta, mutta tarttuu siihen kuullessaan, että sen voi maksaa jälkikäteen. Mitä tahansa paitsi elokuvakokemus. Monokuma murjottaa, mutta tajuaa rahan arvon ja antaa katkeruutta kihisten kamalan tarran vorolle. Hajime kyseenalaistaa järkensä tehtyään diilin paholaisen kanssa.


Kyllähän tämän nyt omistaisi.


Velkavankeus ho!


Despair harassment kuma!


”Stop right there, criminal scum!”


“You never know what you’re gonna get.”

Näytös päättyy ja Monokuma kipittää salin ovelle kyselylomakepinkan kanssa. Ovi lävähtää auki ja salista astelee tyytymätön katsoja. Jos leffa tuntui Nagitostakin kidutukselta, on se varmaan aika huono elämys, vaikka Monokuma mutisee ylimielisesti jotain taiteesta. Nagitokin arveli näytöstä murhamotiiviksi, mikä vallan hyvin selittää, miksi hän siellä ensimmäisenä oli, mutta nyt hän haaskasi vain aikaansa. Nagito näyttää niin maansa myyneen masentuneelta, etten usko hänen valehdelleen. Kun jututan häntä uudestaan, hänkin suostuisi epäröimättä puolentoista miljoonan diiliin.


Nagito ei pitänyt 2001: A Space Odysseysta.


Monokumalla on hallussaan miljoonien arvoinen onanoiva animepatsas.


Tulee mieleen yleinen mieliala, kun katsottiin Prospero’s Books opiskelijatoveriporukalla puoliväliin. Onneksi DVD lakkasi toimimasta.


Tämä selvä.


Katson mieluummin Giglin.

Oletin saariseikkailun päättyvän tähän ja lineaarisen narraation jatkuvan ja mietinkin leffateatterin sisällä, jäikö jotain oleellista matkan varrelta näkemättä. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, kun ulkopuolella minua tullaan hakemaan. Sonia ilmoittaa Mikanin saaneen sairaalassa selville jotain tärkeää. Ai Fuyuhikon voinnin? Mihin muuhunkaan tämä liittyisi? Höpistyään tyystin tuntemattomista japanilaisista sairaalasarjoista aristokraatti lähtee ja seuraan automaattisesti perässä.


Ai onko siellä laastareita?!


Vai niin.

Kuten sairaalan eteisessä norkoileva Nagito toteaa, olen viimeisenä paikalla. Muut ovat kerääntyneet käytävän perimmäiseen huoneeseen, mutta hän ei aio tulla mukaan, vaikka Sonia pyysikin. Nagito tietää varsin hyvin itsekin asemansa oppilaiden keskuudessa. Hänestä olisi vain haittaa, kun loputon jaarittelu toivosta käynnistyisi. Nagito myöntää kadehtivansa Hajimea, joka ei panikoi ja on hyvää pataa kaikkien kanssa, vaikkei edes tiedä äärimmäisyyttään. Hajime tulkitsee jutun sarkasmiksi.


Antaa almuja.


Voit mennä johonkin nurkkaan seisomaan.


Ultimate Reserve Department Member.

Astun tuplaovista steriilille käytävänpätkälle ja alueen karttaa tutkiessani on selvää, ettei kerroksen takimmaiseen huoneeseen ole matka eikä mikään. Käytävän vasen puoli on varattu potilaille, oikea puoli taas… hieman toisenlaisille potilaille.


Lay of the …Blue Room?