Hahmospekulointia ja olettamuksia:
Goodbye Despair on jatkunut suorastaan hämmästyttävän korkeatasoisena. Luulin jo nähneeni kaiken, mutta vielä mitä! Yakuzan ja työkalun keskinäinen draama iski täysillä. Ei isännän ja henkivartijan suhde sinänsä ole mitenkään ennennäkemätöntä, mutta se kannatteli saaren toista murhavyyhtiä hienosti enkä suinkaan ollut alussa perillä oikeasta murhaajasta, kun Murder Casekin mutkisti asioita. Riittävän absurdi veto tuokin tuoda oikeaan pelisarjaan perustuva pikkupeli tähän tarinaan, kun sitä pääsi jopa pelaamaan.
Vaikka toinen luku kulminoituikin Mahirun murhaan ja sen selvittelyyn, en ole unohtanut Jabberwock Islandin taustan järisyttäviä implikaatioita. Tämä Jabberwock Island ei ole välttämättä se oikea Jabberwock Island. Maailma on tuhoutunut. Kakkossaarella kohoaa hyvin paljon Hope’s Peak Academya muistuttava rauniohökötys, jonka sisälle edes Monokumalla ei ole mitään asiaa. Uskaltaisin jopa veikata, että jos saaria on varattu tarinalle yksi per luku, kuudennessa luvussa palataan takaisin koulun penkille! Toisaalta en uskalla enää veikata yhtään mitään. En edes seuraavaa vainajaa, vaikka Fuyuhiko taisi saadakin immuniteetin ainakin toviksi.
Rima riippuu parhaillaan korkeuksissa (kamalaa myöntää: olen fani ja tämä nyt sattuu uppoamaan nykyiseen mielentilaan kuin murhaväline uhriin) ja on tarpeetonta todeta, että tämä on vasta toinen luku. Neljä jäljellä, jos yhtä aivan alkupään kuvaa oikein tulkitsin!
Hajime Hinata
Päähenkilöstä kirjoittamisen vuoksi nämä spekulointitekstit viivästyvät aina. Sillä mitäpä uutta sitä enää Hajimesta sanoisi? Hän on täällä reagoimassa tapahtumiin ja muihin oppilaisiin avatarinani, jolla on yksi selkeä salaisuus, jota saakin jännätä arvatenkin loppupuolelle. Siis se äärimmäisyys. On hän ainakin Makotoa äärimmäisempi protagonisti, vaikka melko samasta muotista onkin valettu. Hajimen suppeaan kommentointiin voisi tällä kertaa lisätä toisen häiritsevän ääninäyttely-yhteyden, sillä parhaillaan Knights of Sidonian toista kautta katsellessani toistan jatkuvasti itselleni, että Johnny Yong Bosch on sarjan protagonisti Tanikaze, joka kuulostaa suunnilleen Hajimelta. Jos yhtään enempää seurailisin animea, tyyppi olisi suunnilleen kaikkialla.
Nagito Komaeda
Vähän arvelinkin, että kaikkien tulee tavalla tai toisella olla oikeudenkäynnissä läsnä reiluuden nimissä. Eihän Nagiton osallisuudesta ihan mihin tahansa tietäisi muuten mitään, kun heppu auliisti tarjoili murhapalveluksiaan kenelle tahansa. Tuskinpa hän enää palaa vankilaansa ellei sitten vapaaehtoisesti. Toivon tyyssija jatkaa valitsemallaan tiellä. Uskoisin Nagiton päätyvän loppupuolella takaisin parrasvaloihin, sillä pitäähän hänet nyt yleisestä ärsyttävyydestään huolimatta säilyttää hengissä, jotta kaikilla olisi kurjaa. Helpottaa hän ainakin oikeudenkäyntejä valideilla huomioillaan kuten nytkin ruumiinlöytöilmoituksen tapauksessa. Monokuman vihjailun perusteella saattaa olla, ettei Nagito olekaan Makoto, mutta ehkä tämä on hämäystä tai tuplahämäystä tai sitten en ole varma mistään ennen kuin mysteerin verhoa raotetaan edes hiukan.
Kazuichi Soda
Rennosta mutta toisinaan hepuloivasta duunari äiä työ mies ukosta (sic) on tullut ihan silleen pidettävä perusheppu. Vaikkei hänessä olekaan hilpeiden ylireagointien lisäksi mitään järin erikoista, vaatii tarina ainakin yhden tavallisemman oppilaan vähän kuin Hajimen rinnalle. Jatko-osan vastine Leonille, joka hänkin kuolasi naisten perään, mutta Kazuichille on vain neiti Sonia eikä pakkomielle ole toistaiseksi luisunut liian ahdistavaksi. Ennustan Kazuichin menehtyvän kahden luvun sisällä.
Gundham Tanaka
Hamsteriherra ei ollut tässä luvussa juurikaan keskeisessä osassa, mutta pidin sentään gundhamoinnista huolta kaveeraamalla äijän kanssa ja nautin joka hetkestä. Edelleen suosikkihahmojani, kun teatraalinen ulosanti hihityttää tasaisesti, mutta ei hän ole ihan pelkkä pinnallinen trollihahmo, sillä Hajime on havainnut hänen kärsivän yksinäisyydestä, jonka aukkoa edes neljä karvakamua ei paikkaa. Uskon joko seuraavan tai sitä seuraavan luvun keskittyvän Gundhamiin. Jossain vaiheessa hän kuitenkin loihtii niitä introssa vilauksella nähtyjä demonirinkuloita! Jos Gundham sattuu kuolemaan, siitä tulee majesteettinen kuolema.
Mikan Tsumiki
Toisessa luvussa ei nähty noloihin asentoihin päätyvää kaatuilua, mainiota! Olen hiljalleen alkanut lämmetä ultra-aralle hoitsullekin siinä mielessä, että Mikanin vollotus, arastelu ja se maailmanloppuun asti jatkuva (mikä on hassua, sillä siellä jo ollaan) kaiken pahoittelu herättää enemmän sympatiaa kuin alkukantaista raivoa. Tällaisen arkkityyppisen I’m sorry -neidon voisi ryssiä niin helposti, mutta vaikka Mikan vähän siinä rajalla keikkuukin, sopii hän ryhmädynamiikkaan mainiosti ja on erityisen nasta juttu, että hänellä on Murder Casen perusteella historiaa muiden tyttöjen kanssa. Hiyokon verisistä solvauksista on tullut kestovitsi, joka kaikessa karuudessaankin huvittaa. Kaipa tytöt voivat halutessaan olla aivan yhtä julmia toisilleen kuin pojatkin, elleivät jopa julmempia. Mikan olisi helppo ja ilmiselvä uhri, mutta kieroutunut puoliskoni odottaa yhä sitä flippausta pimeälle puolelle. …No olisi sekin ilmiselvä ratkaisu, oikein sellainen hahaa ettepä muuten arvanneetkaan -repäisy Spike Chunsoftilta, mutta tulevaisuus jää nähtäväksi eikä toisen luvun loppu antanut juurikaan vihiä lähipäivistä.
Ibuki Mioda
Ihastuttavan räväkkä kolmannen persoonan Ibuki pysyttelee yhä kärkikastissa. Härödialogia lueskelee mielikseen ja vaikka erityisen syvällisiin sfääreihin ei ole vielä päästy, ei sillä ole juurikaan merkitystä, koska Ibuki toimii jo tällaisenaan. Saatanpa hyvinkin siirtyä seukkaamaan hänen kanssaan vapaa-aikana, kun Gundhamin kertomus on tyrehdytetty. Ibukin kohtalon arvailu tuntuu taas hiukan liian hakuammunnalta, joten enpä taida ryhtyä siihen.
Nekomaru Nidai
Kiinteää kakkaa ja hillitöntä huutoa. Tosin kakkajutut ovat jääneet hiukan taka-alalle, kun ne jo miehenkörilästä edustivat Togamin murhasotkussa. Vaikka se toistaiseksi merkityksetön pieni sivujuoni onkin, oli hyvä veto saada Nekomaru manageroimaan Akanea. Näin kumpikin hiukan tyhjän panttina jättimäisessä oppilasjoukossa roikkuva spörtti saa jonkinlaisen tarkoituksen. Kun täällä on äärimmäisyyksiä, heidän tulisi jollain tavalla ilmentää huippuosaamistaan. Antaa huudon jatkua. Ehkä se joskus loppuu.
Fuyuhiko Kuzuryu
Jaahas! Kolmannen luvun ehdottomasti mielenkiintoisin hahmo! Vaikka Fuyuhiko on töykeä, epämiellyttävä ja läpeensä mulkero ei-niin-pikkurikollinen, toisen luvun tapahtumat muuttivat käsitystäni hahmosta melkoisesti. Olisi äärettömän hienoa, jos Fuyuhiko palaisi sairaalasta parannuksen tehneenä ja tarjoaisi edes mahdollisuuden tutustua häneen, kun tähän mennessä hän on jumittanut omissa oloissaan kaikkina vapaa-aikoina. Tämä ei tarkoita sitä, että tutustuisin häneen heti, mutta ainakin avoimempi Fuyuhiko voisi tarjota hienoa hetkiä roikkuessaan muiden kanssa aivan tavallisena (tai no miten sen nyt ottaa) oppilaana, kun nyt hän on ollut suunnilleen lauman laiha Togami.
Vaihtoehtoisesti Fuyuhiko sulkeutuu kotiuduttuaan yhä enemmän omiin oloihinsa angstaillen Pekon kuolemasta. Yakuzan ääninäyttelijä veti kyllä koskettavan hyvin epäröivät ulinansa teloituksen kynnyksellä ja Fuyuhikoa jopa kävi aidosti sääliksi. Lyhytaikainen vedätys Fuyuhikon kuolemasta olikin harvinaisen julmaa pilaa, mutta elävien kirjoihin palaaminen antoi ymmärtää, että on tällä saarella sittenkin rahtunen toivoa. Todellakin toivon, että Fuyuhiko osaa arvostaa pelastustaan, jonka luulisi antavan tarinallisen immuniteetin joksikin aikaa. Heitänpä jopa hurjan arvauksen, jotta voin olla väärässä sitten joskus. Fuyuhiko selviytyy murharetkestä ja siirtää Kuzuryu-klaanin voimavarat auttamaan tuhoutunutta maailmaa, koska Togamin mahtisuku on sammunut. Kyllä näin on. Tai sitten ei.
Goodbye Despair on jatkunut suorastaan hämmästyttävän korkeatasoisena. Luulin jo nähneeni kaiken, mutta vielä mitä! Yakuzan ja työkalun keskinäinen draama iski täysillä. Ei isännän ja henkivartijan suhde sinänsä ole mitenkään ennennäkemätöntä, mutta se kannatteli saaren toista murhavyyhtiä hienosti enkä suinkaan ollut alussa perillä oikeasta murhaajasta, kun Murder Casekin mutkisti asioita. Riittävän absurdi veto tuokin tuoda oikeaan pelisarjaan perustuva pikkupeli tähän tarinaan, kun sitä pääsi jopa pelaamaan.
Vaikka toinen luku kulminoituikin Mahirun murhaan ja sen selvittelyyn, en ole unohtanut Jabberwock Islandin taustan järisyttäviä implikaatioita. Tämä Jabberwock Island ei ole välttämättä se oikea Jabberwock Island. Maailma on tuhoutunut. Kakkossaarella kohoaa hyvin paljon Hope’s Peak Academya muistuttava rauniohökötys, jonka sisälle edes Monokumalla ei ole mitään asiaa. Uskaltaisin jopa veikata, että jos saaria on varattu tarinalle yksi per luku, kuudennessa luvussa palataan takaisin koulun penkille! Toisaalta en uskalla enää veikata yhtään mitään. En edes seuraavaa vainajaa, vaikka Fuyuhiko taisi saadakin immuniteetin ainakin toviksi.
Rima riippuu parhaillaan korkeuksissa (kamalaa myöntää: olen fani ja tämä nyt sattuu uppoamaan nykyiseen mielentilaan kuin murhaväline uhriin) ja on tarpeetonta todeta, että tämä on vasta toinen luku. Neljä jäljellä, jos yhtä aivan alkupään kuvaa oikein tulkitsin!
Hajime Hinata
Päähenkilöstä kirjoittamisen vuoksi nämä spekulointitekstit viivästyvät aina. Sillä mitäpä uutta sitä enää Hajimesta sanoisi? Hän on täällä reagoimassa tapahtumiin ja muihin oppilaisiin avatarinani, jolla on yksi selkeä salaisuus, jota saakin jännätä arvatenkin loppupuolelle. Siis se äärimmäisyys. On hän ainakin Makotoa äärimmäisempi protagonisti, vaikka melko samasta muotista onkin valettu. Hajimen suppeaan kommentointiin voisi tällä kertaa lisätä toisen häiritsevän ääninäyttely-yhteyden, sillä parhaillaan Knights of Sidonian toista kautta katsellessani toistan jatkuvasti itselleni, että Johnny Yong Bosch on sarjan protagonisti Tanikaze, joka kuulostaa suunnilleen Hajimelta. Jos yhtään enempää seurailisin animea, tyyppi olisi suunnilleen kaikkialla.
Nagito Komaeda
Vähän arvelinkin, että kaikkien tulee tavalla tai toisella olla oikeudenkäynnissä läsnä reiluuden nimissä. Eihän Nagiton osallisuudesta ihan mihin tahansa tietäisi muuten mitään, kun heppu auliisti tarjoili murhapalveluksiaan kenelle tahansa. Tuskinpa hän enää palaa vankilaansa ellei sitten vapaaehtoisesti. Toivon tyyssija jatkaa valitsemallaan tiellä. Uskoisin Nagiton päätyvän loppupuolella takaisin parrasvaloihin, sillä pitäähän hänet nyt yleisestä ärsyttävyydestään huolimatta säilyttää hengissä, jotta kaikilla olisi kurjaa. Helpottaa hän ainakin oikeudenkäyntejä valideilla huomioillaan kuten nytkin ruumiinlöytöilmoituksen tapauksessa. Monokuman vihjailun perusteella saattaa olla, ettei Nagito olekaan Makoto, mutta ehkä tämä on hämäystä tai tuplahämäystä tai sitten en ole varma mistään ennen kuin mysteerin verhoa raotetaan edes hiukan.
Kazuichi Soda
Rennosta mutta toisinaan hepuloivasta duunari äiä työ mies ukosta (sic) on tullut ihan silleen pidettävä perusheppu. Vaikkei hänessä olekaan hilpeiden ylireagointien lisäksi mitään järin erikoista, vaatii tarina ainakin yhden tavallisemman oppilaan vähän kuin Hajimen rinnalle. Jatko-osan vastine Leonille, joka hänkin kuolasi naisten perään, mutta Kazuichille on vain neiti Sonia eikä pakkomielle ole toistaiseksi luisunut liian ahdistavaksi. Ennustan Kazuichin menehtyvän kahden luvun sisällä.
Gundham Tanaka
Hamsteriherra ei ollut tässä luvussa juurikaan keskeisessä osassa, mutta pidin sentään gundhamoinnista huolta kaveeraamalla äijän kanssa ja nautin joka hetkestä. Edelleen suosikkihahmojani, kun teatraalinen ulosanti hihityttää tasaisesti, mutta ei hän ole ihan pelkkä pinnallinen trollihahmo, sillä Hajime on havainnut hänen kärsivän yksinäisyydestä, jonka aukkoa edes neljä karvakamua ei paikkaa. Uskon joko seuraavan tai sitä seuraavan luvun keskittyvän Gundhamiin. Jossain vaiheessa hän kuitenkin loihtii niitä introssa vilauksella nähtyjä demonirinkuloita! Jos Gundham sattuu kuolemaan, siitä tulee majesteettinen kuolema.
Mikan Tsumiki
Toisessa luvussa ei nähty noloihin asentoihin päätyvää kaatuilua, mainiota! Olen hiljalleen alkanut lämmetä ultra-aralle hoitsullekin siinä mielessä, että Mikanin vollotus, arastelu ja se maailmanloppuun asti jatkuva (mikä on hassua, sillä siellä jo ollaan) kaiken pahoittelu herättää enemmän sympatiaa kuin alkukantaista raivoa. Tällaisen arkkityyppisen I’m sorry -neidon voisi ryssiä niin helposti, mutta vaikka Mikan vähän siinä rajalla keikkuukin, sopii hän ryhmädynamiikkaan mainiosti ja on erityisen nasta juttu, että hänellä on Murder Casen perusteella historiaa muiden tyttöjen kanssa. Hiyokon verisistä solvauksista on tullut kestovitsi, joka kaikessa karuudessaankin huvittaa. Kaipa tytöt voivat halutessaan olla aivan yhtä julmia toisilleen kuin pojatkin, elleivät jopa julmempia. Mikan olisi helppo ja ilmiselvä uhri, mutta kieroutunut puoliskoni odottaa yhä sitä flippausta pimeälle puolelle. …No olisi sekin ilmiselvä ratkaisu, oikein sellainen hahaa ettepä muuten arvanneetkaan -repäisy Spike Chunsoftilta, mutta tulevaisuus jää nähtäväksi eikä toisen luvun loppu antanut juurikaan vihiä lähipäivistä.
Ibuki Mioda
Ihastuttavan räväkkä kolmannen persoonan Ibuki pysyttelee yhä kärkikastissa. Härödialogia lueskelee mielikseen ja vaikka erityisen syvällisiin sfääreihin ei ole vielä päästy, ei sillä ole juurikaan merkitystä, koska Ibuki toimii jo tällaisenaan. Saatanpa hyvinkin siirtyä seukkaamaan hänen kanssaan vapaa-aikana, kun Gundhamin kertomus on tyrehdytetty. Ibukin kohtalon arvailu tuntuu taas hiukan liian hakuammunnalta, joten enpä taida ryhtyä siihen.
Nekomaru Nidai
Kiinteää kakkaa ja hillitöntä huutoa. Tosin kakkajutut ovat jääneet hiukan taka-alalle, kun ne jo miehenkörilästä edustivat Togamin murhasotkussa. Vaikka se toistaiseksi merkityksetön pieni sivujuoni onkin, oli hyvä veto saada Nekomaru manageroimaan Akanea. Näin kumpikin hiukan tyhjän panttina jättimäisessä oppilasjoukossa roikkuva spörtti saa jonkinlaisen tarkoituksen. Kun täällä on äärimmäisyyksiä, heidän tulisi jollain tavalla ilmentää huippuosaamistaan. Antaa huudon jatkua. Ehkä se joskus loppuu.
Fuyuhiko Kuzuryu
Jaahas! Kolmannen luvun ehdottomasti mielenkiintoisin hahmo! Vaikka Fuyuhiko on töykeä, epämiellyttävä ja läpeensä mulkero ei-niin-pikkurikollinen, toisen luvun tapahtumat muuttivat käsitystäni hahmosta melkoisesti. Olisi äärettömän hienoa, jos Fuyuhiko palaisi sairaalasta parannuksen tehneenä ja tarjoaisi edes mahdollisuuden tutustua häneen, kun tähän mennessä hän on jumittanut omissa oloissaan kaikkina vapaa-aikoina. Tämä ei tarkoita sitä, että tutustuisin häneen heti, mutta ainakin avoimempi Fuyuhiko voisi tarjota hienoa hetkiä roikkuessaan muiden kanssa aivan tavallisena (tai no miten sen nyt ottaa) oppilaana, kun nyt hän on ollut suunnilleen lauman laiha Togami.
Vaihtoehtoisesti Fuyuhiko sulkeutuu kotiuduttuaan yhä enemmän omiin oloihinsa angstaillen Pekon kuolemasta. Yakuzan ääninäyttelijä veti kyllä koskettavan hyvin epäröivät ulinansa teloituksen kynnyksellä ja Fuyuhikoa jopa kävi aidosti sääliksi. Lyhytaikainen vedätys Fuyuhikon kuolemasta olikin harvinaisen julmaa pilaa, mutta elävien kirjoihin palaaminen antoi ymmärtää, että on tällä saarella sittenkin rahtunen toivoa. Todellakin toivon, että Fuyuhiko osaa arvostaa pelastustaan, jonka luulisi antavan tarinallisen immuniteetin joksikin aikaa. Heitänpä jopa hurjan arvauksen, jotta voin olla väärässä sitten joskus. Fuyuhiko selviytyy murharetkestä ja siirtää Kuzuryu-klaanin voimavarat auttamaan tuhoutunutta maailmaa, koska Togamin mahtisuku on sammunut. Kyllä näin on. Tai sitten ei.
Mahiru Koizumi
En ole vieläkään päässyt yli Mahirun kuolleille kasvoille jähmettyneestä lohduttomasta ilmeestä. Valokuvaajan viimeiset hetket olivat muutenkin apeita, kun tyttöparka näytti mangakuvissakin murheelliselta. Siksi onkin ikävää, kun Mahirun piti kuolla näissä merkeissä, sillä jos päsmäröivän pojat ovat tyhmiä -femakkopropaganda-agendan unohtaa, hän oli parhaimmillaan oikeinkin symppis tapaus ja tuli ainakin erinomaisesti toimeen oman sukupuolensa kanssa. Mutta nyt kävi näin ja Mahiruun palataan varmaan ystävyyden merkeissä joskus toiste.
Peko Pekoyama
Peko aikamiestytöllä (vihdoinkin, vihdoinkin pääsin käyttämään tämän vitsin!) oli pahat mielessä, eikä kommelluksilta vältytty. Tiesin alitajuisesti miekkamestarin kykenevän murhaan, mutta en missään vaiheessa uskonut siihen ennen kuin oli liian myöhäistä. Tokihan tällaisen soturin on oltava hyvyyden tai siis toivon puolella. Nuoriherran ajoittaista informointia lukuun ottamatta mistään en osannut arvata, että Peko oli ihan koko ajan Fuyuhikon leivissä. Kenties takerruin kadotetuista koulumuistoista siihen, ettei kukaan tuntenut ennen Hope’s Peakia toisiaan, sillä se on ainakin se oletus. Ykkösessähän Makoto ja Sayaka tunsivat ainakin etäisesti toisensa samasta koulusta ennen sitä äärimmäisempää opinahjoa. Herääkin kysymys: salaileeko porukka täällä yhä tuttavuutensa? En kylläkään keksi enää järkeviä pareja, joten jätän ylispekuloinnin sikseen.
Vaikka Peko ryhtyikin murhaajaksi ja omaksui viimeisillä hetkillään junnaavan roolinsa sekä oikeuden puolustajana (Sparkling Justice oli odottamaton källi! Olisipa rooli ollut totta ja olisipa SJ yhä keskuudessamme… Soniana?) että työkaluna – koska Danganronpassa murhaajat sekoavat ainakin jotenkin: Leon änkytti tyhmätyhmätyhmätyhmä, Mondo poikkeuksena otti uutisen vastaan kuin Mies, Celestestä tuli kunnon Kyöpelinvuoren rähjäävä noita-akka, multi-Junko degeneroitui kuolaavaksi kuoreksi kieppuvine silmineen ja Teruterusta tuli juntti – vaikea hänelle on olla vihainen.
Palvelusuhde nuoriherraan meni kaiken edelle eikä Peko muusta tiennyt. Yritä nyt sitten yakuzan leivissä muuttua. Vaikea Fuyuhikollekaan on olla vihainen, koska hän ei palkkamurhaajaa edes halunnut, kun sellainen väkisin hänelle tuputettiin. On selvää, että Fuyuhikon ja Pekon suhde jää selittämättömäksi ja lopulta tasan heidän väliseksi asiakseen ja oli vain kamalien yhteensattumien summa, että Mahiru sai kärsiä. Syytän kaikesta arvon karhuamme, jotta asiaa ei tarvitse miettiä enempää.
Chiaki Nanami
Äärimmäisestä pelaajasta oli tällä kertaa apua, kun Murder Case oli kuin räätälöity hänelle. Noin muuten luku menikin vapaa-ajalla virtuaali-ihastukseksi, mutta kaiketi näin pitikin käydä. Jotain hämärää peliwaifussa silti on. Johtuuko tyyni suhtautuminen murhiin univelkaisesta pöhnäisyydestä vai hassahtaneisuudesta vaiko kenties jostain muusta? Hajimekin pariin otteeseen huomasi, kuinka painokkaasti Chiaki vastusti murhia. En oikein saa päähäni, mikä Chiakissa häiritsee, mutta en anna sen häiritä, kun pelissä on niin paljon kaikkea muutakin häiritsevää, jonka varjolla viattomista tyttösistäkin tulee paholaisia.
Teruteru Hanamura
RIP.
Sonia Nevermind
Jännän sarjamurhaajafiksaation lisäksi Sonia ei ole hurjasti muuttunut, mikä on pelkästään positiivista, sillä kyllähän jo viimeksikin kehuin hahmoa, jonka into ottaa selvää avaran maailman asioista on ehdottoman sympaattista. En tiedä, onko hän täällä oikeasti Novoselicin World Ender -alajaoston agenttina, mutta ehkei tällaisia höpöjuttuja pidä edes ajatella. Odotan jatkossa knoppitietoa yleissivistyneeltä aateliselta ja jatkamista samaan malliin.
Akane Owari
Atleetti tykkää yhä lyödä ja syödä asioita. Nyt hän lyö myös Nekomarua, joka lyö takaisin. Akane lyö takaisin. Syntyy ikiliikkuja, joka tuottaa tunnissa virtaa keskikokoiselle teollisuuskaupungille noin kuukaudeksi. Kuitenkin päätyvät yhteen sillain hihi. Periaatteessa Akane on aivan näin yksiulotteinen, mutta eipä siitä haittaakaan ole, kun saaren kaikki lyylit eivät ole vain hentoja pikkuneitejä. Pidän hahmon tietynlaisesta yksinkertaisuudesta – myös älyllisestä – eikä gag boobseihinkaan enää kiinnitä pahemmin huomiota, kun täällä ei ole Genocide Jilliä naljailemassa niiden koosta. Kaipa Akane putoaa jossain vaiheessa. Saari jäisi ilman isosiskoa ja kyllähän se harmittaisi, mutta kylmä tosiasia on, että tätä menoa tästä sakista kuolee vielä vähintään kuusi, jos oletuksena on, ettei mitään erikoista tapahdu (as if!), koska erikoisuuksia väkisinkin tapahtuu viimeisessä luvussa. En tietenkään tiedä, mitä siellä tapahtuu, mutta siitä olen satavarma, että peli ylittää itsensä. Tai lässähtää silkkaan mahdottomuuteensa.
Hiyoko Saionji
Hento pikkuneiti on ihastuttavan raivostuttava kakara. Jos kannattaisin perinteisiä kuritusmenetelmiä, tukkapöllyä saisi. On tietenkin kauheaa, kuinka hänet työnnettiin mukaan Mahirun murhaan hyvinkin seikkaperäisesti. Lievästä ylipituudestaan huolimatta oikeudenkäynnin alkupuoliskon lämpimimmät hetket koettiin Hiyokon pillittäessä, ettei hän tehnyt mitään pahaa. Se ei ollut sellainen räävitön pentu-Hiyoko, joka toljottaa kuolonmöllötystään laukoessaan solkenaan veren hyydyttäviä solvauksia, vaan juuri sellainen viattoman herttainen pikkulapsi, jonka hänen kuuluisikin olla. Mutta Hiyoko tykkää murhata ihmisten sijasta eläimiä ja kun hän on selvillä vesillä, aivan kaikille voi aukoa päätään – aivan erityisesti Mikanille. Hiyoko oli toisessa luvussa niin suuressa ryöpytyksessä, että uskon hänen selviytyvän ainakin seuraavasta luvusta hengissä. Kamaluudestaan huolimatta Hiyokon toilailua on erinomaisen viihdyttävää seurata. Lisää säröjä paratiisiin!
Byakuya Togami
RIP.
Usami/Monomi
Pian pääsee taas vetämään monopetoa pupulla lättyyn, jos oikein ennustelen. Monomia ei ole unohdettu mihinkään, sillä karhu ja jänis ilmestyvät häiritsemään omalla tavallaan oppilaita suhteellisen samassa tahdissa. Epätoivo tuntuu kohdistuvan eniten Monomiin, sillä tätä ressukkaa piestään armotta toinen toistaan värikkäämmillä hyperlyönneillä ja oppilaatkin kehottavat suorasukaisesti häntä häipymään, vaikka hyväähän hän vain tarkoittaa! Ainakin Chiaki ymmärtää Monomia. Ovatko he sittenkin kimpassa kaikkia muita vastaan?!
Monokuma
Monokuma on itsensä kanssa kimpassa kaikkia muita vastaan.
Mitä kolmannelta saarelta paljastuu? Koska Fuyuhiko palaa? Käykö joku ryökäle nyppäämässä häneltä kriittiset letkut irti? Mikä on kolmas murhamotiivi? Selviääkö petturi vieläkään? Raotetaanko raunioiden oviluukkua? Kuka kuolee? Kuka elää?
Kolmas saari toden sanoo.
En ole vieläkään päässyt yli Mahirun kuolleille kasvoille jähmettyneestä lohduttomasta ilmeestä. Valokuvaajan viimeiset hetket olivat muutenkin apeita, kun tyttöparka näytti mangakuvissakin murheelliselta. Siksi onkin ikävää, kun Mahirun piti kuolla näissä merkeissä, sillä jos päsmäröivän pojat ovat tyhmiä -femakkopropaganda-agendan unohtaa, hän oli parhaimmillaan oikeinkin symppis tapaus ja tuli ainakin erinomaisesti toimeen oman sukupuolensa kanssa. Mutta nyt kävi näin ja Mahiruun palataan varmaan ystävyyden merkeissä joskus toiste.
Peko Pekoyama
Peko aikamiestytöllä (vihdoinkin, vihdoinkin pääsin käyttämään tämän vitsin!) oli pahat mielessä, eikä kommelluksilta vältytty. Tiesin alitajuisesti miekkamestarin kykenevän murhaan, mutta en missään vaiheessa uskonut siihen ennen kuin oli liian myöhäistä. Tokihan tällaisen soturin on oltava hyvyyden tai siis toivon puolella. Nuoriherran ajoittaista informointia lukuun ottamatta mistään en osannut arvata, että Peko oli ihan koko ajan Fuyuhikon leivissä. Kenties takerruin kadotetuista koulumuistoista siihen, ettei kukaan tuntenut ennen Hope’s Peakia toisiaan, sillä se on ainakin se oletus. Ykkösessähän Makoto ja Sayaka tunsivat ainakin etäisesti toisensa samasta koulusta ennen sitä äärimmäisempää opinahjoa. Herääkin kysymys: salaileeko porukka täällä yhä tuttavuutensa? En kylläkään keksi enää järkeviä pareja, joten jätän ylispekuloinnin sikseen.
Vaikka Peko ryhtyikin murhaajaksi ja omaksui viimeisillä hetkillään junnaavan roolinsa sekä oikeuden puolustajana (Sparkling Justice oli odottamaton källi! Olisipa rooli ollut totta ja olisipa SJ yhä keskuudessamme… Soniana?) että työkaluna – koska Danganronpassa murhaajat sekoavat ainakin jotenkin: Leon änkytti tyhmätyhmätyhmätyhmä, Mondo poikkeuksena otti uutisen vastaan kuin Mies, Celestestä tuli kunnon Kyöpelinvuoren rähjäävä noita-akka, multi-Junko degeneroitui kuolaavaksi kuoreksi kieppuvine silmineen ja Teruterusta tuli juntti – vaikea hänelle on olla vihainen.
Palvelusuhde nuoriherraan meni kaiken edelle eikä Peko muusta tiennyt. Yritä nyt sitten yakuzan leivissä muuttua. Vaikea Fuyuhikollekaan on olla vihainen, koska hän ei palkkamurhaajaa edes halunnut, kun sellainen väkisin hänelle tuputettiin. On selvää, että Fuyuhikon ja Pekon suhde jää selittämättömäksi ja lopulta tasan heidän väliseksi asiakseen ja oli vain kamalien yhteensattumien summa, että Mahiru sai kärsiä. Syytän kaikesta arvon karhuamme, jotta asiaa ei tarvitse miettiä enempää.
Chiaki Nanami
Äärimmäisestä pelaajasta oli tällä kertaa apua, kun Murder Case oli kuin räätälöity hänelle. Noin muuten luku menikin vapaa-ajalla virtuaali-ihastukseksi, mutta kaiketi näin pitikin käydä. Jotain hämärää peliwaifussa silti on. Johtuuko tyyni suhtautuminen murhiin univelkaisesta pöhnäisyydestä vai hassahtaneisuudesta vaiko kenties jostain muusta? Hajimekin pariin otteeseen huomasi, kuinka painokkaasti Chiaki vastusti murhia. En oikein saa päähäni, mikä Chiakissa häiritsee, mutta en anna sen häiritä, kun pelissä on niin paljon kaikkea muutakin häiritsevää, jonka varjolla viattomista tyttösistäkin tulee paholaisia.
Teruteru Hanamura
RIP.
Sonia Nevermind
Jännän sarjamurhaajafiksaation lisäksi Sonia ei ole hurjasti muuttunut, mikä on pelkästään positiivista, sillä kyllähän jo viimeksikin kehuin hahmoa, jonka into ottaa selvää avaran maailman asioista on ehdottoman sympaattista. En tiedä, onko hän täällä oikeasti Novoselicin World Ender -alajaoston agenttina, mutta ehkei tällaisia höpöjuttuja pidä edes ajatella. Odotan jatkossa knoppitietoa yleissivistyneeltä aateliselta ja jatkamista samaan malliin.
Akane Owari
Atleetti tykkää yhä lyödä ja syödä asioita. Nyt hän lyö myös Nekomarua, joka lyö takaisin. Akane lyö takaisin. Syntyy ikiliikkuja, joka tuottaa tunnissa virtaa keskikokoiselle teollisuuskaupungille noin kuukaudeksi. Kuitenkin päätyvät yhteen sillain hihi. Periaatteessa Akane on aivan näin yksiulotteinen, mutta eipä siitä haittaakaan ole, kun saaren kaikki lyylit eivät ole vain hentoja pikkuneitejä. Pidän hahmon tietynlaisesta yksinkertaisuudesta – myös älyllisestä – eikä gag boobseihinkaan enää kiinnitä pahemmin huomiota, kun täällä ei ole Genocide Jilliä naljailemassa niiden koosta. Kaipa Akane putoaa jossain vaiheessa. Saari jäisi ilman isosiskoa ja kyllähän se harmittaisi, mutta kylmä tosiasia on, että tätä menoa tästä sakista kuolee vielä vähintään kuusi, jos oletuksena on, ettei mitään erikoista tapahdu (as if!), koska erikoisuuksia väkisinkin tapahtuu viimeisessä luvussa. En tietenkään tiedä, mitä siellä tapahtuu, mutta siitä olen satavarma, että peli ylittää itsensä. Tai lässähtää silkkaan mahdottomuuteensa.
Hiyoko Saionji
Hento pikkuneiti on ihastuttavan raivostuttava kakara. Jos kannattaisin perinteisiä kuritusmenetelmiä, tukkapöllyä saisi. On tietenkin kauheaa, kuinka hänet työnnettiin mukaan Mahirun murhaan hyvinkin seikkaperäisesti. Lievästä ylipituudestaan huolimatta oikeudenkäynnin alkupuoliskon lämpimimmät hetket koettiin Hiyokon pillittäessä, ettei hän tehnyt mitään pahaa. Se ei ollut sellainen räävitön pentu-Hiyoko, joka toljottaa kuolonmöllötystään laukoessaan solkenaan veren hyydyttäviä solvauksia, vaan juuri sellainen viattoman herttainen pikkulapsi, jonka hänen kuuluisikin olla. Mutta Hiyoko tykkää murhata ihmisten sijasta eläimiä ja kun hän on selvillä vesillä, aivan kaikille voi aukoa päätään – aivan erityisesti Mikanille. Hiyoko oli toisessa luvussa niin suuressa ryöpytyksessä, että uskon hänen selviytyvän ainakin seuraavasta luvusta hengissä. Kamaluudestaan huolimatta Hiyokon toilailua on erinomaisen viihdyttävää seurata. Lisää säröjä paratiisiin!
Byakuya Togami
RIP.
Usami/Monomi
Pian pääsee taas vetämään monopetoa pupulla lättyyn, jos oikein ennustelen. Monomia ei ole unohdettu mihinkään, sillä karhu ja jänis ilmestyvät häiritsemään omalla tavallaan oppilaita suhteellisen samassa tahdissa. Epätoivo tuntuu kohdistuvan eniten Monomiin, sillä tätä ressukkaa piestään armotta toinen toistaan värikkäämmillä hyperlyönneillä ja oppilaatkin kehottavat suorasukaisesti häntä häipymään, vaikka hyväähän hän vain tarkoittaa! Ainakin Chiaki ymmärtää Monomia. Ovatko he sittenkin kimpassa kaikkia muita vastaan?!
Monokuma
Monokuma on itsensä kanssa kimpassa kaikkia muita vastaan.
Mitä kolmannelta saarelta paljastuu? Koska Fuyuhiko palaa? Käykö joku ryökäle nyppäämässä häneltä kriittiset letkut irti? Mikä on kolmas murhamotiivi? Selviääkö petturi vieläkään? Raotetaanko raunioiden oviluukkua? Kuka kuolee? Kuka elää?
Kolmas saari toden sanoo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti