tiistai 8. syyskuuta 2015

127 - Luku 2, Deadly Life, osa 2

Twilight Syndrome: Murder Casen aukot ovat täyttyneet epäkronologisessa järjestyksessä eikä tapahtumia ole kovin vaikea ymmärtää. Hiukan myöhemmin tarinan pääkohdat voi jopa kerrata Chiakin kautta. Ensimmäisenä päivänä tyttölauma löysi tytön ruumiin musiikkiluokasta eivätkä he kertoneet asiasta eteenpäin. Toisena päivänä murhauutinen pääsi lehteen. Tyttö D oli ottanut valokuvia, jotka Tyttö E repi, sillä kuten kolmantena päivänä selvisi – tai oli ainakin vahvasti pääteltävissä – Tyttö E oli vastuussa murhasta ja hankkiutui eroon Tyttö D:n valokuvasta, jonka aiheena oli hajonnut maljakko. Jätkä F löysi valokuvan, yhdisteli asioita ja tappoi neljäntenä päivänä Tyttö E:n pesäpallomailalla, koska tyttö syyllistyi hänen siskonsa murhaan.

[​IMG]
Pikemminkin Half-Truth Edition.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Tämä kaikki perustuu tositapahtumiin, sillä Chiaki huomaa lopputekstien alkaneen. Hahmolista on täynnä tuttuja nimiä.

[​IMG]
Huonosti kirjoitettuja yksiulotteisia animekliseitä.

[​IMG]
Chiaki pitää erityisesti erogesta.

[​IMG]
Ja elokuvateatteri tyhjenee.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
A HIDEO KOJIMA GAME

Ja minulle valkeni, että ellei pelissä vedätetä ihan täysillä, Fuyuhiko tappoi Mahirun. Kuzuryu oli lopputeksteissä ja vieläpä tuplaten. Muistan mafiapällin lipsauttaneen raflassa Hajimelle maininnan siskosta alkuluvussa, mutta koska meiltä on viety muisti, toki häiskä uskoo siskonsa elävän yhä. Mutta ei enää pelikokemuksen jälkeen.

Tämä on lähes satavarmasti se puuttuva linkki, sillä mikäli peli todellakin perustuu tositapahtumiin, se ensimmäisenä päivänä murhattu tyttö oli Fuyuhikon sisko (jonka perhe todellakin olisi mafiaperheenä vaikutusvaltainen!) ja kostoaikeisiin ryhtynyt Jätkä F oli Fuyuhiko, joka oikeasti tappoi Tyttö E:n eli lopputeksteissä näkyneen Saton, sillä ei kukaan meistä ole Sato. Kaikki muutkin nimet täsmäävät, sillä kuten uumoilinkin, Tyttö A on Mikan, Tyttö B on Hiyoko (kummallisesti etunimellä lopputeksteissä), Tyttö C on Ibuki ja Tyttö D on Mahiru. Koska Tyttö E ei ole enää tässä todellisuudessa olemassa, Fuyuhiko tietenkin kostaisi nyt D-Mahirulle, joka vehkeili silloin joskus E-Saton kanssa. Hope’s Peak Academyssa on näemmä tapahtunut äärimmäisen häiritseviä asioita jo ennen murhaleikkiä. Toimiko Hiyoko sitten Fuyuhikon rikostoverina vai lavastiko Fuyuhiko hänet syylliseksi? Ja kuinka moni muu tietää, mitä tuolloin tapahtui? Vaikka olen lähes ylimielisen varma, että juuri näin tässä kävi, tämä kaikki on vain oletusta ja vaatii todisteita.

Ainakin Monokuma tulee lämpimien onnittelujen jälkeen todistamaan ihan varmasti rehdeillä sanoillaan, että peli on epäfiktiota ja jotain tällaista oikeasti tapahtui kouluvuosina, jotka meiltä on riistetty. Oli hänellä loppulahjakin, mutta valitettavasti niitä on vain yksi ja nopein läpäisijä ehti ensin. Chiaki muistaa, että hänelle kerrottiin ihan samaa ja tyttöä korpeaa rutosti. Olisikohan palkinto sitten se kirjekuori Fuyuhikon kainalossa!

[​IMG]
Et mitään omaa sitten keksinyt!

[​IMG]
Sai myös pelitestaajana palkkaa.

[​IMG]
Muuttui liian mainstreamiksi eikä kannata enää pelata.

[​IMG]

Monokuman poistuttua Hajime takertuu Monokuman mainintaan tositapahtumista eikä hän voi millään uskoa jotain tällaista tapahtuneen. Chiaki uskoo karhun kertoneen asiasta kaikille pelin läpäisseille ja jos motiivi todellakin piili menneisyydessä, pahin on jo tapahtunut ja heidän tulisi keskittyä murhaan. Hajime haluaa kuulustella pelihahmoja, niin absurdilta kuin se tuntuukin. Chiaki tulee mukaan, koska hän ei ole koskaan jutellut pelihahmojen kanssa ja pelifiilille kokemus lienee seitsemäs taivas.

[​IMG]
Missingno.

[​IMG]
Marisevat kuinka toisinaan tuntuu, että heidän elämäänsä ohjailtaisiin.

Aivan hakuammuntaa tämän pelin toisen pelin pelihahmohahmojen etsintä kolmen saaren tontilta ei ole, sillä heti puistosta poistuttuani vastaan tulee Nagito, joka tuskin on tässä sattumalta. Vaikka kolmikko onkin pelikokemuksen suhteen yhtä perillä asioista, Nagito ei kehtaa sittenkään liittyä Hajimen ja Chiakin seuraan vaan siirtyy edeltä ykkössaaren lentokenttäterminaaliin, jonne hän oli kutsunut Murder Casessa esiintyneet henkilöt. Eipä tarvitse turhaan pyöriä monessa paikassa!

[​IMG]
Olisinpa poistunut toista kautta, jotta Nagito olisi jäänyt odottamaan tähän viikoksi.

[​IMG]
Ajattelin haaskaavani aikaa.

Ravattuani paikalle käy ilmi, ettei Fuyuhikoa olekaan paikalla, koska Nagito ei saanut häntä liikkeelle mökistään. Jotenkin arvasin. Ibuki, Mikan ja jopa epäilyttävä Hiyoko ovat sentään täällä ja tuntevat itsensä vedätetyiksi, kun Nagito kertoi Monokuman odottavan lentokentällä. Hiyoko on lähtöaikeissa, mutta Nagito pyytää odottamaan hetken. Hajime ei varsinaisesti tiedä, onko suistunut tahtomattaan Nagiton puolelle, mutta ainakin terminaalista saa tärkeitä vastauksia. Ehkä.

[​IMG]
John ja Jane Doe.

[​IMG]
En sinänsä ihmettele.

[​IMG]
Nagito viittasi oikeudenkäyntiin.

[​IMG]
Voittajajoukkue.

Käyn pelitähtikolmikon läpi vasemmalta oikealle aloittaen innokkaasta Ibukista. Musamimmi ei ole pelannut Jabberwockin hittipeliä, mutta Hajimesta jotenkin tuntuu, että hänelle valehdellaan. Ainakin Tyttö C on Ibukin sylkykuva. Hajime utelee lisäksi, millaiset välit Ibukilla oli Mahirun kanssa. Eivät siis sellaiset tuhmat välit. Ibuki kertoo Mahirun näyttäneen pettyneeltä, kun murhauhri ei voinutkaan tulla illemmalla rannalle. Mahiru aikoi tavata väkeä muissa merkeissä eikä Ibuki tiedä asiasta enempää. Kaiketi Mahirukin oli läpäissyt Murder Casen ja halusi keskustella asiasta muun kärkikastin kesken.

[​IMG]
Valot aina sammuksissa.

[​IMG]
Ibuki ”C” Mioda.

[​IMG]
Platoninen.

[​IMG]
Nyt mitä helvettiä.

Mikankaan ei tiettävästi koskenut peliin, koska hehän sopivat, ettei siihen tule koskea. Vaihtelun vuoksi Chiaki kysyy hoitsulta väleistä Mahirun kanssa. Kyllä Mikan muutamaan otteeseen puhui Mahirulle, mutta nyt hän keksii, että häntä varmasti inhottiin. No mutta tietenkin. Inhostaan huolimatta Mahiru kuitenkin kutsui hänetkin johonkin ja tästä piti kieltäytyä, koska Mikan oli jo ajatellut lähteä rannalle. Arka neito pillahtaa itkuun, sillä olisi sittenkin pitänyt lähteä yksinäisen Mahirun seuraksi.

[​IMG]
En millään huomannut I’m sorrysta.

[​IMG]
Mikanin ei parane ajatella, että hänet kutsuttiin viimeisenä.

[​IMG]
Taisi ajatella.

Odotin pääseväni seuraavaksi luontevasti kuulustelemaan Hiyokoa, mutta tämä tapahtuu Nagiton kautta. Heppu tuumii, että Mahirukin läpäisi Murder Casen, koska Mahiru kutsui juuri nämä henkilöt seuraansa. Chiaki ei olisi heti uskonut Mahirun koskevan peliin ja epäilee Nagiton osallisuutta asiaan. Hajime muistaa eilisaamun käynnin vangin luolassa, jossa Mahirukin oli käväissyt, ja arvaa mokoman pällin houkutelleen hänet kokeilemaan peliä.

[​IMG]
Minäkin puhun pelihahmoille, mutta joku setä vie minut heti suljetulle.

[​IMG]
Kaikki haluavat unohtaa Daikatanan.

[​IMG]
Kaupassa piti käydä.

[​IMG]
Itsehän muuttuisin itsetuhoiseksi.

Nagito toteaa Mahirun harkinneen jo silloin sitä ja siirtyy tenttaamaan Hiyokoa, joka on aluksi vaiti ja kikattaa, ettei Mahiru ole puhunut hänelle. Hiyoko säntää takaisin hotellille. Ei kai epäilyttävä käytös suinkaan väärin ole. Nagito poistuu terminaalisti lähes heti perässä, koska hänen pitää ottaa asioista selvää. Epäilyttävää tämäkin.

[​IMG]
Ei varmaan, jos on sormet korvissa.

[​IMG]
Ei Nagito vaan yhtään.

Hajime ja Chiaki jätetään taas oman onnensa nojaan, mutta deittini keksii tutkia seuraavaksi Mahirun mökkiä. Jospa siellä olisi Monokuman palkinto tai jotain muuta ratkaisevan oleellista. Hotellialueen kartalla huomaan Fuyuhiko-ikonin oleilevan kämpässään, mutta eipä minulle tietenkään avata, joten keskityn olennaiseen ja siirryn tyttömökeistä takimmaisiin. Monokuma jorisee ovella joutavia, mutta pääsen sentään sisälle. Ilahduin valtavasti, kun luvun melko varmasti viimeinen pehmokuma luurasi täällä. En minä ihan sokea ole.

[​IMG]
Minä ainakin olen.

[​IMG]
Menes nyt tieltä.

[​IMG]
Chiakista johtuu.

Seesteisen hassahtanut Chiakikin osaa halutessaan hassutella etsiskellessään tuhmia kirjoja, mutta eipä mökistä tarvitse varsinaisesti etsiä mitään, koska ehdottoman tärkeä yksityiskohta on asetettu sängylle. Katsastan toki ensin talon turhemmat yksityiskohdat.

[​IMG]
Oijoi, Kamasutran alkuperäispainos!

[​IMG]
Noin yksi suttuinen ihmiskuva.

Sängyllä on kirjekuori, jonka Monokuma antoi Twilight Syndrome: Murder Casen ensimmäiselle läpäisijälle. Sen sisällä on valokuvia kaukaa menneisyydestä, jotka vahvistavat kaiken menneisyydestä. Neljä kuvaa kelpaa totuusluodeiksi ja nyt on ehdottoman selvää, että osa meistä on tietämättään sotkeutunut murhaan.

[​IMG]
Samaa näköä kuin Twilight Syndromessa.

[​IMG]

[​IMG]
Nythän tästä saa selvääkin.

[​IMG]

[​IMG]
Alastonkuva kuitenkin.

[​IMG]
Huonompi pianosoolo.

[​IMG]

[​IMG]
Tämä on kai sitä Sadon korjuuta eh heh.

[​IMG]
Pelissä on fotorealistisempaa grafiikkaa kuin todellisuudessa.

[​IMG]

Kirjekuoren palkintovyöry ei pääty tähän, sillä sisällä on viesti, jota Monokuma tuskin jätti saati kirjoitti. Siinä ohjeistetaan seuraavaa pelaajaa kohti Murder Casen todellista lopetusta ja syyllistetään mitä ilmeisimmin kaikkia siskon murhasta. Chiaki arvelee, ettei Mahiru läpäissyt peliä ensimmäisenä. Niinpä tietenkin. Hajimekin on oikeilla jäljillä, mutta säästää paljastuksensa dramaattisesti oikeudenkäyntiin. Fuyuhiko on vastuussa kaikesta, mutta onhan tämä jo nyt selvä kuin pläkki. Mafioso siis sujautti viestillä terästämänsä palkintokirjeen Mahirun mökkiin ja pelin läpäistyään Mahiru halusi kutsua Tytöt A, B ja C koolle.

[​IMG]
Ei Hajime mitään tehnyt.

[​IMG]
Sähkölasku.

[​IMG]
Hänpä juuri, se yksi.

Johtolanka on ratkaisevan tärkeä, mutta niitä tarvitaan yhä lisää, koska mikään ei ole riittävän yksiselitteistä, vaikka Fuyuhiko se todennäköisin mustunut onkin. Ulkoilmaan palattuamme hattutempputörmääminen Nagitoon on tuskin enää sattumaa. Hän tuli kertomaan valjenneista jalanjälkiseikoista, joista kertoo karmivan pelleilynsä jälkeen mielellään tarkemmin rikospaikalla. Hajime palaa Chandler Beachille ja Chiaki jää hotellille yrittääkseen puhua Fuyuhikolle. Toivottavasti ei pääse hengestään. Ympyrä sulkeutuu. Johan tässä on tullutkin rampattua ympäri saaristoa. Ainakin Hajimen tasot nousevat juoksennellessa ja Lemuria jatkaa kasvamistaan. Käärmeversio ei edes pahemmin kakkaile ympäri huushollia.

[​IMG]
Mene jo sinne, mihin aurinko ei paista.

[​IMG]
Maistuisiko vankeus taas?

[​IMG]
Kertoo että mene taivutettavaksi.

[​IMG]
Twilight Syndrome: Murder Case (Absolute Truth Edition) 

Kakkossaarella havaitsen Nekomarun oleskelevan kirjastolla, joten teen pienen akateemisen mutkan. Eipä ole äijää näkynytkään, mutta pelikokemuksen jälkeen on ilmiselvää, että Nekomaru ja Akane todellakin nujakoivat ja tämän luvun murhadraama käydään Murder Casen osallistujien välillä. Nekomarukin harmittelee Mahirun kuolemaa ja kertoo Sonian käväisseen täällä ja häipyneen kohti rantataloa. Ympyrä todellakin sulkeutuu. Pian seurannee lisäinfoa Sun Witch nuottisymboli Esper Itosta. Gundhamin kohtaan parkkipaikalla ja olen iloinen, kun häntä näkee jatkossakin. Ei hänestä mitään hyötyä ole, mutta en mitään sellaista olettanutkaan. Hajime aistii, että yksinäinen hamsterihäröpallo taisi sittenkin haluta messiin rantajuhliin, joita ei koskaan järjestetty.

[​IMG]
Otti kuvia.

[​IMG]
Kerrohan äärimmäisyyteni.

Kazuichin pumppu jättää pari lyöntiä väliin Nagiton astuessa rikospaikalle. Lipevän miellyttävä nilkki kiittää häntä riittävän lempeästä kohtelusta. Sonia ilmoittaa tärkeänä hänellä olevan asiaa, mutta niin on Mikanillakin. Jokainen vuorollaan. Aloitan Nagitosta, koska hän on huoneen vasemmalla laidalla.

[​IMG]
Pilaamassa asioita.

[​IMG]
Ultimate Bruiser.

[​IMG]
Niin että Mahiru kuoli?

Nagito kertoo Hajimen järkytykseksi käyneensä terminaalista kaikottuaan kaikkien (paitsi Fuyuhikon) mökeissä ja sai tähän luvan Monokumalta. Hän levittää työnsä hedelmät lattialle. Papereihin on jäljennetty oppilasjoukon jalanjäljet ja vain yhdet muita pienemmät töppöset täsmäävät hiekkaan ikuistettuihin jälkiin… Hiyokon. Senpä vuoksi Nagito mökkiinsä linnoittautuneen pennun kutsuikin lentokentälle, jotta ehti käydä jälkeenpäin mökissä ottamassa jälkijäljennökset.

[​IMG]
”DARPA Chief?!”

[​IMG]
Jännän muotoisia munuaisia.

[​IMG]
Olisit sytyttänyt mökin tuleen.

Samalla reissulla Nagito löysi nallekarkkipussin, koska jos se ei ole tullut selväksi, Hiyoko Saionji pitää nallekarkeista ja erityisesti brändiuskovaisena juuri näistä nallekarkeista. Ipanalla onkin seliteltävää. Ykkösteoriani mukaan Hiyoko avusti Fuyuhikoa murhassa, mutta aivan yhtä pätevä teoria olisi, että Fuyuhiko yritti lavastaa Hiyokon syylliseksi… vaikka Hiyoko melko varmasti kävi täällä. Enpä tiedä.

[​IMG]
…ORANGE. (yeah, that’s right!)

[​IMG]

Keskusteltuani lyhyesti Kazuichin ja toimettomaksi itsensä tuntevan Pekon kanssa pureudun siihen söpömaskiin Sonian seurassa. Aatelinen innostuu selittämään Sparkling Justicesta, tuosta ihmiskunnan pelkäämästä sarjamurhaajasta, joka on erikoistunut listimään rikollisia ja kätkemään henkilöllisyytensä naamarin taakse. Peko kummastelee, riehuuko täällä sarjamurhaaja. Nagitosta tämä vaikuttaa jokseenkin tutulta, nudge nudge, wink wink. Hajime pitää teoriaa typeränä, mutta toisaalta maskiin kiinnittää väkisinkin huomiota.

[​IMG]
Vankiloissa olisi kysyntää.

[​IMG]
Peilaisi kyllä paljastus mukavasti ykkösen toista lukua.

[​IMG]
Hauskaa koska totta.

Peko pyytää lisätietoja ja Sonia siteeraa Sparkling Justicen eeppisen kornin palopuheen täydellisesti. Melkein jo lopussa säikähdin Sonian olevan kyseinen sarjamurhaaja. Sarjamurhaajafiili kertoo Sparkling Justicen yksityiskohtien olevan hämärän peitossa, sillä vain yksi toimittaja haastatteli häntä eikä selvinnyt kohtaamisesta hengissä. Hajimesta koko juttu alkaa vaikuttaa turhankin kaukaa haetulta, mutta en nyt sanoisi, kun murhasta murtuva Sonia uskoo teoriaansa niin vahvasti. Tämähän kuitenkin on Danganronpa eli jotain hämärää tässä on oltava. Joko joku meistä elää kaksoiselämää tai täällä on seitsemästoista oppilas tai Fuyuhiko toi Rocketpunchista naamarin pelkäksi hämäykseksi tai oikeammin ilmoitukseksi. Sparkling Justicena Fuyuhiko todellakin tappaisi rikollisia kokiessaan Mahirun osasyylliseksi siskonsa kuolemaan. Tai Genocide Jill on palannut!

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
Golf-aplodien paikka.

[​IMG]
Eikö sinulla sitten ole?

[​IMG]
Makotokin haaskasi aikaa yrittäessään tutustua Genocide Jilliin.

[​IMG]
Teruteru-denialismia. 

Mikan ei pidä paljastustaan järin merkittävänä, mutta on se silti huomionarvoinen seikka. Hoitsu vahvistaa Mahirun kuolleen metallimailan aiheuttamaan päätälliin, mutta ainakaan uhriressu ei kärsinyt. Mahiru kuoli välittömästi. Nähtävästi hän ei siis ryöminyt lattialta ovelle eli hänet kai aseteltiin Tyttö E:ksi.

[​IMG]
Metallilepakot ovat vaarallisia.

[​IMG]
Mahiru ei ehtinyt nähdä valokuvakelaa elämästään ennen loppua.

[​IMG]

Lisäksi ruumista tutkiessaan Mikan löysi Mahirun taskusta Hiyokon kirjoittaman verisen viestin, jonka aiheena on tapaamisen aika ja paikka. Hiyoko halusi Mahirun puoli kolmeksi rantatalolle ja halusi pitää tiedon salassa muilta, erityisesti joltakulta, jolla oli pahat mielessä. Hajime muistaa, että tuosta ajankohdasta kuolemaan oli puoli tuntia, mutta mitä se sitten tarkoittaa? Että Hiyoko oli täällä pelkästään tapaamassa Mahirua ja säntäsi itku kurkussa karkuun, kun Fuyuhiko tuli tappamaan kaverin? Vai että tämä oli Hiyokon syötti jallittaa Mahiru tapettavaksi? Oliko siis sympaattinen tyttöjen kaveeraus koko ajan karua kulissia?

[​IMG]
Vähän tässä murhaa selvittelin.

[​IMG]
PS. Tämä ei ole ansa hihi.

[​IMG]
Nyt vasta!

[​IMG]
…house on the second island at 2:30 p.m. It seems there’s someone who wants to interfere with out meeting. Let’s keep it a secret. Until then, let’s try not to see each other for a while. It would be bad if they started suspecting us for no reason. -Hiyoko Saionji”

Se on varmaa, ettei lisää vinkkejä heru.

[​IMG]

[​IMG]

***

Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girlsin
Limited Edition postitettu!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti