tiistai 8. syyskuuta 2015

126 - Luku 2, Deadly Life, osa 1

[​IMG]

Häkeltynyt Hajime muistelee Mahirun hyviä puolia. Kyllä, oli tytöllä niitäkin, vaikka Mahiru kärkkäästi poikain temmellyksiin suhtautuikin ja oli muutenkin mielipiteineen äänessä. Epäilemättä valokuvaaja oli saaren suorimpia henkilöitä ja piti huolta muista. Etenkin hameväestä. Hajime irvistelee ja kärvistelee karua kohtaloa, joka tuppaa heikottamaan kehoa ja mieltä. Kyllä sitten pelin lopussa kelpaa, kun raadon nähdessään kaiken nähnyt sankariheppu on että juuh okei, taas mennään.

[​IMG]
Tällä saarella taking care of people tarkoittaa joukkomurhaa.

[​IMG]
Paparazzin kohtalo.

[​IMG]
Oikein jännittävässä murhamysteerissä tuo seinä pettäisi ja takaa paljastuisi salakäytävä.

Kazuichillakin on kurjaa. Ilta on pilalla. Saamme heti seuraa Ibukista, joka ryhtyy tapansa mukaan kuplimaan ja siirtyy kehotuksesta kuplimaan muualle, sillä pitäähän tänne todistajia haalia. Hajime saa hetken hengähdystauon ennen kaikkien muiden kauhistuneita reaktioita, sillä pitäähän tyttöjenkin käydä vaihtamassa vaatteet tavallisiin, sillä nyt ei ole syytä pulahtaa muualle kuin murhamysteerin syvyyksiin. Akane, Mikan ja Sonia ovat kauhuissaan, mutta Chiaki ei näytä suuremmin tunteitaan vaan huomioi rannanpuoleiselta ovelta etääntyvät jalanjäljet hiedassa, jotta muut eivät astu niihin.

[​IMG]
Oli tylsää.

[​IMG]
Ibukilla se aika kuukaudesta.

[​IMG]
Twilight Syndrome: Murder Case!

[​IMG]
Kalpea illuusio johtunee valaistuksesta.

[​IMG]
Näyttää peuran jäljiltä.

Jos se ei vielä valjennut kaikille, Monokuma ilmestyy vääntämään rautalangasta: joku tappoi Mahirun ja pian he taas ottavat verbaalimittaa toisistaan saaren uumenissa. Epäusko jatkuu ja Kazuichin ehdotus tyrmätään, sillä vaikka Mahiru olisikin kuollut vahingossa, joku on siitä vastuussa (c’mon, vahingossa joku löi Mahirua tai vaihtoehtoisesti Mahiru kaatui mailaan, pfffft!) ja asia tulkitaan murhaksi. Tropiikin laki on ehdoton ja tuomiotso katsoo läpi sormiensa vain sairastumisesta johtuvan kuoleman. Tiedä vaikka malaria iskisi kaikkiin!

[​IMG]
Satunnaisen kiinalaisen vatsavaivat aiheuttivat hallitsemattoman kaskadireaktion, jonka jälkijäristykset kohtasivat Jabberwock Islandin ja aiheuttivat vahingossa Mahiru Koizumin menehtymisen.

Mutta ei hätää, sillä Monomi pitää huolta paratiisin pöpöistä. Pupu ilmestyy nimensä kuultuaan olemaan Monokuman suureksi riemuksi vaiti ja lopulta änkyttää murheissaan, kuinka karhun takia taas kuoltiin. Monokuma sälyttää syyllisyytensä murhaajan harteille ja jakaa sen selvittämiseksi Monokuma-kansio #2:n, jotta pääsemme alkuun. ’Kuman kaikottua Monomi suree tilanteen kauheuden lisäksi voimattomuuttaan, kun taikakeppi tuhottiin. Nyt hän voi luottaa vain tarkkoihin korviinsa.

[​IMG]
Joku Mikan ihan turhake.

[​IMG]
Ei mene luokkaretki alkuperäisten suunnitelmien mukaan!

[​IMG]
Sisältää perustietoja Chihiro Fujisakin kuolemasta.

[​IMG]
Tähän joku hauska ja oivaltava naiset ovat miehiä heikompia -murjaisu.

[​IMG]
Duracell-kaniinin paristot lopussa.

Akanen aloitteesta oppilaat alkavat keskustella tulevasta, joka tuli toistamiseen tullakseen ja tulee varmasti vielä muutaman kerran ennen kuin kaikki päättyy epätoivoon. Kazuichi ei millään jaksaisi ryhtyä enää tutkimuksiin saati sitten oikeudenkäyntiin, mutta Hajime ei halua lakaista Mahirun kuolemaa maton alle ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Chiaki ei edelleenkään anna anteeksi tappamista, vaikka tappaja kenties olikin Teruterun tapaan syy julmuuteen. Vannon, että mielessäni välähti Murder Casen punatekstimurhaajan veritahroihin peittyvä I will never forgive you. Pakko olla sattumaa! Tai Chiaki on pelannut tuota itsekin. Muutkin neitoset terästäytyvät ja Mikan päättää lähteä kertomaan kuolemasta muille, sillä nythän täällä on vain raflan väkijoukko. Loput eivät tiedä, kuka kuoli ja missä.

[​IMG]
Jos tällä kertaa jätettäisiin tämä väliin.

[​IMG]
Virtuaalitappaminen sen sijaan on ihan okei ja suositeltavaa terapiaa.

[​IMG]
Voin käydä kysäisemässä.

Mahiru Koizumin murhatutkimukset

[​IMG]

Hajime aloittaa kaiken kansiosta, jonka ehdottomasti mielenkiintoisin ja ruumiista pääteltämätön (ellei Kyoko tule avuksi) yksityiskohta on kuolinaika – kolmelta päivällä. Kazuichi on aivan ehdottomasti pois laskuista, sillä Hajimehan manasi itsekseen kellon olevan vasta tasan kolme, kun he olivat kahdestaan raflassa. Puoli tuntia myöhemmin ikkunasta näkyi Fuyuhiko ja melkein heti perään Ibuki ja Mikan ilmestyivät autottomalle parkkipaikalle. Kazuichi selviytyy siis ilmiselvästi kolmanteen lukuun. Muista en menisi sanomaan mitään.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
…the head with a blunt instrument. There are no other conspicuous external injuries, and no trace of foreign substances such as drugs.

Chiaki, Peko, Kazuichi, Sonia ja Ibuki ovat jääneet rikospaikalle, mutta vain Chiakista on suoraa hyötyä totuusluotien kannalta. Hän jatkaa niistä jalanjäljistä. On hiekalla muitakin jälkiä, jotka kuuluvat Hajimelle ja Kazuichille (ja arvatenkin myöhemmin tulleiden jälkiä), mutta vain yhdet jäljet poistuvat rantatalosta, jos paikalta muita etsimään lähtenyttä Mikania ei lasketa. Kazuichikin huomasi ne tajuttuaan toisen oven olevan jumissa, koska Mahirun raato lojuu sitä vasten. Mekaanikko arvelee Pekon olleen asialla, mutta miekkailija lähti uimareissulleen ensimmäisen saaren rannalta, josta Jabberwockin tarina lähti käyntiin. Jos Peko olisi rantautunut Chandler Beachille, hänen jalanjälkensä olisivat tietenkin johtaneet hiekalta tunneliin, mutta vielä on hiukan epäselvää, palasiko Peko uinniltaan ykkösrannalle vai tänne öh… kakkosrannalle. En jaksa uskoa Pekon murhanneen Mahirua.

[​IMG]
Moonwalkia.

[​IMG]
Itsehän tiedän, että siellä on hiekkaa.

[​IMG]

Peko puhuu murhaan voimakkaasti suhtautuvasta Chiakista, Kazuichi ihmettelee vajaampaa juomakaappia ja Sonia ja Ibuki puhuvat Mahirusta, joten siirryn huoneen elottomiin olentoihin aloittaen roskiksesta, johon on sullottu tyhjiä muovipulloja. Hajime ei pidä yksityiskohtaa johtolankana, mutta peli pitää. Kazuichi oli oikeassa jääkaapin pullovajauksesta, sillä drinkkikone todellakin näyttää tyhjemmältä. En toistaiseksi keksi mitään yhteyttä pullojen ja tapetun Mahirun välillä. Ellei punaista limpparia ole feikattu vereksi ja Mahiru onkin oikeasti hengissä.

[​IMG]
Kuten vettä.

[​IMG]
Mahiru olisi ollut vähemmän rauhallinen kameran kapasiteetin täytyttyä.

[​IMG]
It’s absurd.

[​IMG]
Hajime ylpeästi toteaa oikeudenkäynnissä, että näin roskiksessa pulloja mutta ne eivät liity mihinkään.

[​IMG]
Kolmas pullo kertoo, että murhaaja on Kazuichi.

[​IMG]

Rakennuksen keskushuoneessa on toki muutakin, mutta tutustun seuraavaksi avonaiseen komeroon, joka paljastuukin tilavaksi vaatehuoneeksi, johon pääsee sisälle. Hyllyillä on sekalaista sälää uimalaseista märkäpukuihin ja lattialla on sen verran sotkua, että täällä on tilaa oikeastaan vain yhdelle. Arvelen murhaajan piileskelleen täällä ja henkilöllisyyskin lienee lähes selvä. Ainakin Hiyokolla on seliteltävää lattialle päätyneestä pikkuruisesta nallekarkista, joka aiheuttaa ummetusta jo lättänällä yleisilmeellään. Ihan varmasti hän oli täällä, vaikka ei välttämättä ketään murhannutkaan. Namu on hiukan liian ilmiselvä yhteys ja lisäksi Hiyoko pakeni tältä suunnalta. Oliko itku sittenkin katumusta vai piileskelikö hän jostain syystä täällä ja näki Mahirun murhan?

[​IMG]
Nekomaru, koska Nekomaru pitää kakasta.

[​IMG]
Sinäkin siellä!

[​IMG]

Ellei päähuoneen keskellä lojuva hurmeinen pesismaila ole huijausta, se on melko varma murhaväline ja yhdistää tämän todellisuuden XX Academyn virtuaalitodellisuuteen, jossa Tyttö E tapettiin, jotta Mahiru tapettiin tasan samalla tavalla. Chiaki on kiinnostunut aiheesta, sillä hänkin läpäisi Twilight Syndrome: Murder Casen ja nimenomaan läpäisi sen, sillä Game Over ei ole mikään läpäisy. Hajime valittaa, ettei saanut pelistä mitään irti, mutta ehkä häneltä jäi jotain huomaamatta. Mitä ihmettä, avasinko vahingossa aarrearkun, joka olisi pitänyt jättää avaamatta?

[​IMG]
Tuossa vain cossataan Mahirua ihan väärillä vaatteilla.

[​IMG]
Vieläkin katkera Apinasaaren salaisuudesta.

[​IMG]
Souls-pelitkin läpäisi kuolematta kertaakaan ilman ennakkotietoja.

[​IMG] 

Mahirun verta on tursunnut oven luota huoneen keskelle yhtenäiseksi juovaksi, joten Hajime päättelee tappolyönnin humahtaneen huoneen keskellä, johon pesismailakin oli pudonnut, ja Mahiru oli ryöminyt haukkomaan viimeiset hengenvetonsa tienpuoleiselle ovelle. Ruumista tutkittuani asialle tulee vahvistus ja kansio päivittyy.

[​IMG]
Big Shell Incident.

[​IMG]
Tai kieri.

Ruumiin vierellä lojuva umpityperä naamari on Sonian erikoisalaa, sillä Novoselicissä katsotaan pelottavan paljon animea ja lähes kaikki siellä tuntevat Sun Witch ♪ Esper Iton. Olen ahdistunut. Sonia hämmästyy seikasta niin pahasti, että säntää tiehensä luvaten selvittää asian. En tiedä, mistä hän horisee, mutta enköhän viimeistään oikeussalissa valaistu kerrakseen. Ei maski ainakaan pahemmin henkilöllisyyttä kätke ellei murhaajalla ollut muutenkin eri vaatteita yllä. Epäilykseni heilahtavat jälleen Hiyokon suuntaan, sillä joku Fuyuhiko tuskin alentuisi söpömaskiin.

[​IMG]
Eidolon tuo on.

[​IMG]
Anime lähtee valtiosta ydinpommittamalla.

[​IMG]

Kuten Monomi vahvistaa, suihkuhuoneen suihku reistailee eikä hän voi tehdä ilman taikakeppiään mitään asian hyväksi. Hän syyttää kaikesta Monokumaa ja murjottaa Hajimen epäillessä häntä karhun rikostoveriksi. Pupu on yhä oppilaiden puolella ja auttaa katkeraan loppuun asti. Kunhan jänöressukka tuhoaa monopedot lukujen välissä, olen tarpeeksi kiitollinen.

[​IMG]
Hajime on haka tulkitsemaan liikennemerkkejä.

[​IMG]
Ruuvimeisseli kahvassa.

[​IMG]
Kumpikin otus riistää tehokkaasti vapautta eli juu.

[​IMG]

Suihkun toimintakyvyttömyys ei tarkoita sitä, etteikö sinne saisi mennä. Enkä ole edes ensimmäisenä siellä, sillä Akanekin on ahtautunut avaraan ja ennen kaikkea korkeaan suihkuhuoneeseen. Hän arvelee paikkaa murhaajan piilopaikaksi ja kun Hajime ihmettelee huoneen ainoan ikkunan korkeaa sijaintia, atleetti tarjoutuu avuksi tasapainottelemaan Hajimen hatarilla harteilla. Kieltäytyä ei saa tai tulee nyrkistä.

[​IMG]
Laskisin yhtään alempana sijaitsevan ikkunan tirkistelymahdollisuudeksi.

[​IMG]
Hajime ei tiedä, lasketaanko tämä saamiseksi.

Akanen elopaino tuottaa pulkkanaru-Hajimelle valtavaa tuskaa, mutta voimailijamimmi kehuskelee olevansa täyttä lihasta. Uskotaan jäntevien reisien esteettisessä pihtipuserruksessa. Hajime saa tietää ihan liikaa kuullessaan Akanen äitipuolen rakastajien hieroneen Akanea juovuksissa ja kysyy, näkyykö ikkunasta mitään. Vaikka rautatangot saavatkin valoreiän näyttämään läpipääsemättömältä, ihmistornin yläpuolisko työntää luukun helposti auki. Siihen pystyisi kuka tahansa eikä vain tällainen voimanpesä. Joku olisi voinut paeta tätä kautta. Tai ehkä jopa tulla sisään.

[​IMG]
Vedä.

[​IMG]
En välttämättä kiinnittäisi ensimmäisenä lihaksiin huomiota.

[​IMG]
Pääsee karkuun, jos vessa menee tukkoon ja iskee vedenpaisumus.

Kun Akane on loikannut alas, he tajuavat, että ikkunaan yltämiseen tarvitaan kaksi eli jos täällä oli murhaaja, hänellä oli apuri. Akanella on oma käsityksensä täällä operoivista ninjoista, mutta minusta alkaa tuntua, että Hiyoko on joko murhaaja tai murhaajan apuri. Toinen osapuoli on ehkä Fuyuhiko, jota olettaisin enemmän murhaajaksi. Vaikka mikään ei suoranaisesti todista, että ikkunasta olisi kuljettu, tässä teoriassa olisi jokseenkin järkeä. Se selittäisi nallekarkin, naamarin ja rakennuksesta erkanevat yksittäiset jäljet, sillä pitihän toisen osapuolen karata ovesta, jos toinen keplotteli tiehensä suihkun ikkunasta. Jos Mahirusta on siis vastuussa kaksi henkilöä. Varsinaisesti Fuyuhikoa vastaan minulla ei ole suoria todisteita (kirjekuori tosin epäilyttää), mutta aina sopii toivoa! Eivät murhatutkimukset suinkaan vielä tähän pääty, luotejakin vajaa kymmenen vasta.

[​IMG]
Nyt ymmärrän, miksi Nagito lässyttää astinlaudoista.

[​IMG]
Michael Dudikoff on murhaaja.

[​IMG]
Nothing ventured, nothing gained.

[​IMG]

Hajime palaa päähuoneeseen, jonka johtolangat eivät taida riittää totuuteen. Hän kääntää katseensa takaisin Twilight Syndrome: Murder Caseen, jonka yhtäläisyydet todellisuuteen eivät voi olla sattumaa. Monokuma puhui puuttuvasta linkistä, joka saattoi hyvinkin olla murhamotiivi. Hajime kysyy pelistä Chiakilta, joka arvelee salapoliisinyypän olevan sen verran umpikujassa, että kaksikko siirtyy kaikki Ace Attorneyt satoja kertoja läpäisseen waifun aloitteesta Jabberwock Parkiin. Ehkä Chiaki haluaa vain nähdä minun pelaavan Murder Casea ja naureskelevan hyväntahtoisesti, kun pudotan Tyttö A:n vahingossa rotkoon.

[​IMG]
Näen jo yhteyksiä vapaamuurareihin.

[​IMG]
Viimeksikin aiheutti liikepahoinvointia.

En Hajimen tapaan varsinaisesti odottanut Nagiton olevan puistossa. Hämärähemmolla olikin jo ikävä. Minulla ei, vaikka ymmärrän toki, kuinka latteaa olisi pitää pelihahmoa vankina loppuun asti. Nagito sivuuttaa Chiakin kysymyksen läsnäolostaan, sillä hänelläkin on tilitettävää Mahirun harmillisesta murhasta. Nagito olisi mielellään kuollut tytön sijasta, mutta ainakin kaikilla on nyt oiva tilaisuus loistaa kollektiivisena toivona synkän epätoivon nielusta. Hän odottaa jo innolla tulevaa. Näyttäisi siis pahasti siltä, että häirikkö päästetään mölisemään omiaan oikeudenkäyntiin.

[​IMG]
Ilahdun, jos sinulla menee kehnosti.

[​IMG]
Sinähän voit olla joukon peräpukama.

[​IMG]
Nyyhkien sikiöasennossa.

Hajimea suututtaa, kun Nagito on saatettu ajan tasalle. Monomi tulee itse vahvistamaan päästäneensä Nagiton irti yhteistyön vuoksi ja on pahoillaan, jos teki tuhmasti. Hajime tiuskii, etteivät he voi mitenkään tulla toimeen tuollaisen kanssa, vaikka eripura edistää pupun mielestä karhun aikeita. Monomi häipyy Hajimen käskystä ja Nagito saa kadota samalla. Sen äärimmäinen toivo toki tekee, sillä hän jo näki Twilight Syndrome: Murder Casen todellisen lopetuksen. Nagito poistuu omiin murhatutkimuksiinsa, oli niistä haittaa muille tai ei.

[​IMG]
Mainiota työtä teet.

[​IMG]
Mehän olemme jo hukassa.

[​IMG]
Kukapa olisi arvannutkaan, että se huoltsikan tyyppi oli [SPOILERI POISTETTU]?!

[​IMG]
Itselleen.

Kun olen jäänyt Chiakin seuraan, tyttö kehottaa keskittymään peliin. Se tarvitsisi Hajimen mielestä läpipeluuopasta, kun hän tuskin näkee kakkossessiossa mitään uutta. Se nyt on tällaisten visual novelien ongelma. Kakkos- ja nelospäivä todennäköisesti vain toistuu ja Game Over lävähtää eetteriin. Chiaki neuvoo kiinnittämään huomiota loppuruutuun, sillä sen ”down five” on niin yksinkertainen juttu, että tietysti sen olisi pitänyt tajuta täällä ruudun tällä puolellakin! Viesti ei viittaa jäljellä olevien oppilaiden tai tuoppien lukumäärään. Alaspäin osoittavaa nuolta tulee painaa viidesti pelin alkuvalikossa, jotta loppupeli avautuu. Tähän oivallukseen ei edes tarvita äärimmäistä pelaajaa vaan maalaisjärkeä. Nagitokin tämän selvitti ja murhaaja myös.

[​IMG]
Löytynee Gamefaqsin Danganronpa 2: Goodbye Despair -sivuilta.

[​IMG]
Konami-koodi!

[​IMG]
Luulin juomapeliksi.

Hajime kokeilee temppua käytännössä ja kontrolli siirtyy minulle. Tuuppaan Vitani d-padia alasuuntaan viidesti ja pelin Investigation Edition vaihtuu Truth Editioniksi. Entuudestaan karmiva taustamusiikki nopeutuu ja Hope’s Peakin taivas valahtaa ruosteenruskeaksi. Tämäkin tarina käynnistyy Start-näppäimestä. En taida olla valmis totuuteen, mutta kurkotan kohti sitä.

[​IMG]
”The door of fate shall open.”

[​IMG]
Tunnen olevani jonkin melko suuren äärellä. 

Let’s Play Twilight Syndrome: Murder Case (Truth Edition) – geneeriset lukiotytöt kuolevat taas

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Tyttö A ryntää Tyttöjen B, C ja D seuraan XX Academyn käytävälle pahoitellen myöhästymistään, mutta Tyttö B rähjää sekä Tyttö A:lle että valokuvia napsivalle Tyttö D:lle. Heidänhän piti jo lähteä kotiin, kun oppilaitos näyttäisi olevan tyhjillään henkilökunnasta ja oppilaista. Tyttö B:llä oli paha asennevamma jo viime kerralla, mutta nyt hän vaikuttaa läpeensä epämiellyttävältä. Tyttö E:kin on myöhässä, koska hänen uimapukunsa on kateissa. Tyttö B on kuullut alueella pyörivästä pervosta ja kiusaa Tyttö A:ta, koska kiusaaminen on hauskaa. Pienikokoisesta pennusta tulee jokseenkin Hiyoko mieleen. Yhtäläisyydet ovat häiritseviä, sillä Tyttö A on ilmetty nyhverö-Mikan, tyhmiä juttuja molottava Tyttö C ilmetty Ibuki ja valokuvia napsiva Tyttö D ilmetty Mahiru. Tyttö E:stä en ole ihan varma, mutta jos Tyttö E meni kuolemaan Mahirun inspiraationa ja Tyttö D on jo Mahirun esikuva, olen autuaan ulalla kaikesta.

[​IMG]
”Kept you waiting, huh?”

[​IMG]
Raadollista.

[​IMG]
Tahaaa paljasti Ibukiksi.

[​IMG]
Ryhävalaan paksuiselta röhnöttäjältä näyttää kyllä.

Äkillinen lasin räsähdys säpsäyttää tyttölauman. Metakka kuului toisesta kerroksesta ja he siirtyvät sinne. Tyttö A lampsii jälkijunassa, koska saan ainutkertaisen tilaisuuden ohjastaa häntä. Olihan se viimeksikin harvinaista herkkua. Missään ei ole mitään järkevää, joten kapuan rappuset ylös ja peli vie kontrollin.

[​IMG]
Piti jättää kännykkä äänettömälle.

Tytöt A, B, C ja D löytävät Tyttö E:n musiikkiluokan edestä. Pirstoutuminen kuului luokasta, mutta sen ovi on lukossa. Tyttö D käväisee hakemassa avaimen opettajainhuoneesta (kielinatsina mietin pitkään, onko tuo paikka todellakin kirjoitettuna opettajainhuone vai opettajanhuone, kun en ole koskaan pahemmin ajatellut asiaa, mutta kyllähän vanhainkotikin käy järkeen) ja Tyttö B passittaa Tyttö A:n menemään edeltä. Voin nyhtää muilta geneerisiä kommentteja ja astun sitten noin askeleen verran ovelle ja sen kautta sisään. Vaikka A-tyttöni kulkeekin vain yhdellä akselilla oikealle tai vasemmalle, käytävä ja musiikkiluokka ovat hauskasti kolmiulotteisia, joten muut tytöt asettuvat kuka mihinkin kohtaan perspektiivi-illuusiota.

[​IMG]
Tekstariäänenä nimittäin lasin hajoaminen.

[​IMG]
Kuitenkin auditorion avain.

[​IMG]
B, C, D ja E kamalia nössöjä.

Kun olen työntänyt Tyttö A:n tarpeeksi syvälle luokkaan, särjetyn ikkunan luota löytyy seinää vasten lyyhistynyt tyttö. Tyttö B tajuaa hänen kuolleen. Kyseessä lienee murha ja heidän on oltava hiljaa, jos murhaaja vaanii lähettyvillä. Tyttö B löytää murhaajan pakoreitin, mikä ei ole kummoinen saavutus, kun se on tuo ikkunassa möllöttävä reikä. Liikutan Tyttö A:ta noin kaksi askelta oikealle ja katson kohti aukkoa, jotta virtuaalijuoni hivuttautuu eteenpäin.

[​IMG]
Häntä lyötiin kuolemalla.

Tyttö A ei ymmärrä, miksi ikkuna on rikottu, sillä sen olisi voinut avatakin. Tyttö E arvelee kiireen olleen asialla, sillä läheinen akvaario on tuupattu nurin, kun murhaaja hätäili karkuun. Murhaväline otettiin sentään mukaan, kun sitä ei ruumiin vierellä ole. Hämmentävästi akvaariosta tulee totuusluoti eli pelin sisältöä arvatenkin käsitellään oikeussalissa peliä pelanneiden kesken.

[​IMG]
Asioiden rikkominen on nastaa.

[​IMG]
Kalat pilalla.

Tyttölauma tulee siihen johtopäätökseen, että tappaja oli odotellut musiikkihuoneessa ja lukinnut oven sisäpuolelta, koska opettajainhuoneen yleisavaimen luokse olisi ollut liian pitkä matka ja murhaaja olisi törmännyt käytävällä heihin. Murhaaja yhdistetään kiertelevään pervoon, joka ihan varmasti nyysi Tyttö E:n uikkarit ja yritti raiskata Tyttö X:n. Tyttö E pesisi kätensä koko jutusta eikä hänestä virkavallalle kannata ilmoittaa asiasta, kun tuosta koituu vain heille vaikeuksia. Oppilaat poistuvat paikalta yksitellen ja päivä vaihtuu kolmanteen.

[​IMG]
Aina voi tumpuloida portaissa ja taittaa niskansa.

[​IMG]
Murhaaja tuolla pianon sisällä.

[​IMG]
Sellaisia ne pervot ovat.

[​IMG]
Jostain syystä raiskausjuttuihin on ikävämpi keksiä hassuttelukuvatekstejä.

[​IMG]
Kukaan ei pidä vasikoista. 

[​IMG]

Tyttö D ja Tyttö E tapaavat koulun ulkopuolella, koska D haluaa näyttää E:lle valokuvan murhapaikan viereisestä luokasta. Heidän kuulemansa ääni saattoikin olla peräisin rikotusta maljakosta. Tyttö E ei tiedä tästä mitään ja tajuaa joutuneensa kiristettäväksi, kun Tyttö D näyttäisi tietävän ihan liikaa hänen toissapäiväisistä liikkeistään ja oli vieläpä niin kiltti, että hankkiutui eroon eräästä tuhon välikappaleesta. Hehän ovat ystäviä eivätkä vie toisiaan vaikeuksiin.

[​IMG]
Juoni vain mutkistuu!

[​IMG]
Joku taisi olla allerginen noille.

[​IMG]
Tiedän yhä mitä teit viime kesänä.

[​IMG]
Huikeaa ihmissuhdedraamaa.

Tapettu tyttö oli ilmeisesti piinannut Tyttö D:tä jo pitkään ja käyttäytynyt ylimielisesti, joten Tyttö E sai tarpeekseen ja kun puhe ei mennyt perille ja muuttui murhatun suunnalta uhkailuksi, hän kuristi musiikkihuoneen tytön tajuttomaksi ja jatkoi siitä pisteeseen, josta ei ole paluuta. Tyttö E pinkaisee karkuun syyttäen kaikesta murhattua.

[​IMG]
Togamien perhettä.

[​IMG]
UNLIMITED POWER.

Tyttö E käy nakkaamassa maljakkovalokuvan ilmeisesti pihapolttouunin jätelavalle (lieköhän tämä joku koulujuttu Japanissa?) ja poistuu. Jätkä F päätyy paikalle ja tuumii itsekseen tuon nartun (kiinnitin julmaan kielenkäyttöön huomiota, sillä narttuilu oli tyttöjenkin suosiossa) olleen jonkun tytön kanssa murhapäivänä. Kun Jätkä F näkee lempatun valokuvan, hän tajuaa pirstoutumisen kuuluneen maljakosta eikä ikkunasta ja vimmastuu kunnolla, sillä murhattu tyttö oli hänen pikkusiskonsa.

[​IMG]
Hyvin kätketty.

[​IMG]
Joku rikkoi jätelavan.

[​IMG]
Big Daddy flippaa.

Jätkä F ei anna koskaan anteeksi Tyttö E:lle.

[​IMG]

[​IMG]

Paras peli ikinä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti