perjantai 18. syyskuuta 2015

130 - Toinen oikeudenkäynti, osa 2

[​IMG]

[​IMG]

…Olisi pitänyt arvata.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Monomin tsemppaus mielessäni oikeudenkäynti jatkuu. Jälkipuoliskolla toivottavasti tapahtuu suuria asioita, sillä johan jo Hiyokon syyttömyyttä olikin pyöritelty pitkään. Jos Hiyoko kuitenkin kaikesta huolimatta onkin syyllinen, en tiedä mitä sanoa ja jos jotain sanoisinkin, ruma sana pääsisi.

[​IMG]
Tapetaan Hiyoko.

Chiaki palaa rikospaikalle Hiyokon lavastamiseen ja erityisesti nallekarkkiin, sillä hän kysyy, lojuiko karkki Hiyokon herätessä lattialla. Onhan se pikkuruinen yksityiskohta kokonsakin puolesta, mutta Hiyoko ei sellaista vaatehuoneessa nähnyt ja olisi Chiakin mukaan hankkiutunut sellaisesta eroon. Hiyoko ei edes sännännyt välittömästi pihalle nähtyään Mahirun ruumiin vaan kurkkasi siinä sivussa suihkuunkin murhaajan varalta. Raskauttavat todisteet Hiyokoa vastaan kiikutettiin rantataloon siis jälkeenpäin, mutta tarkoittaako tämä nyt sitä, että murhaaja oli poistunut hetkeksi talosta… vai kenties sitä, että hän oli koko ajan sisällä? Hiyoko pitää jälkimmäistä mahdottomana, koska mitään piilopaikkaa siellä ei ole.

[​IMG]
On täällä hullumpiakin johtolankoja ollut.

[​IMG]
Heittänyt pois suuhun.

[​IMG]
Mahirun alla.

[​IMG]
Katsoitko pöntöstä?

[​IMG]
Luotan Chiakin päätelmiin, kun Kyokoa ei ole saatavilla.

Vastaus risteäviin ajankohtiin kaivetaan Hajimen alitajunnasta. Ei, nyt ei ole kyse hirsipuugambiitista vaan aivan uudesta minipelistä nimeltä Logic Dive eli logiikkasukellus. En todellakaan ymmärrä, miksi ihmeessä jotkut kritisoivat Danganronpan minipelejä, sillä tämäkin psykedeelinen tapaus oli kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvinkin nokkela ja ennen kaikkea viihdyttävä. Tutoriaalisetä kertoo olennaisen eli tällä kertaa sukelletaan Hajimen aivoihin etsimään vastauksia synapsiaalloilla surffaavan minäkuvan ohjaksissa.

[​IMG]
Who are you sekä what do you want.

[​IMG]
Päämääränä voi olla myös aivohalvaus.

[​IMG]
Suistun niille jyrkimmille.

[​IMG]
Ajukopassa tapahtuu merkillisiä asioita.

Hajimen virtuaaliavatar osaa kiihdyttää ja hidastaa vauhtiaan, liikkua oikealle ja vasemmalle sekä hypätä. Tavoitteena on pysyä radalla ja siirtyä tärkeiden kysymysten kohdalla oikealle reitille. Väärälle reitille päädyttyään putoaa vain rotkoon. Jos kokonaisuutta jotenkin luonnehtisi, Logic Dive on yhdistelmä WipEoutia, Final Fantasy VII:n ja Hugo-pelien lumilautailua sekä Tempestiä.

[​IMG]

[​IMG]
Time for flying rockets, for silver jets

[​IMG]
For surfing bombs, surfing on a rocket

[​IMG]
Don’t pray to go, please take my hand

[​IMG]
Don’t get me down, surfing on a rocket

[​IMG]
I’ll be back one day, just pray for me

[​IMG]
I’m on my way, surfing on a rocket

[​IMG]
5, 4, 3, 2, 1, 0

[​IMG]
No one can stop me to go

[​IMG]
You’ll never see me again

Hiyoko ei oikein arvosta työni hedelmiä Hajimen ehdottaessa, että murhaaja piileskeli koko ajan rantatalossa. Pikkutyttö kun ei katsonut ihan kaikkialle. On taas aika kurkistaa rantataloon ja etsiä sopiva täplä, joka on täysin sama kuin viimeksikin. Luulin vaatehuonetta aluksi hämäykseksi ja oletin pahiksen luuraavan jääkaapissa, mutta ainakin peeloiluarvaukset kirvoittavat muilta hauskoja kommentteja.

[​IMG]
Voi harmi kun sinua ei teloitettu.

[​IMG]
Itku kelpaa aina.

[​IMG]
Kattokruunusta.

[​IMG]
Lattialla on epäilyttäviä tahroja.

Hajime muistaa Hiyokon väittäneen sännänneensä ulos vaatehuoneesta, joten paikka jäi kaiketi koluamatta läpikotaisin. Peko ihmettelee, missä murhaaja piileskeli. Huone kyllä näyttää tästä perspektiivistä hämmentävän ahtaalta, mutta kyseessä onkin harha. Saan heti perään etsiä sieltä sopivimman piilopaikan. Märkäpuku ei ole sopiva piilopaikka. Oikea vastaus lojuu oikealla hyllyllä, sillä siellä lojuu ruumisarkkumainen surffilautalaukku, jonka sisälle aivan helposti mahtuisi joku riittävän diskreetti olento. Toistan ilmauksella itseäni, mutta enpä tullut tätäkään ihan heti ajatelleeksi. Hajimekin tuumi murhatutkimuksessa hyllyistä, että johan on sotkuista. Murhaaja makasi siis pelottavan lähellä Hiyokoa ja odotteli tytön poistumista, jonka jälkeen nallekarkki pudotettiin lattialle.

[​IMG]
Maton alla.

[​IMG]
Näyttää joltain vuoalta.

[​IMG]
Siivottu viimeksi ei koskaan.

[​IMG]
Vahingossa aivasti.

[​IMG]
Kicksinsä itse kullakin.

Nagito ei aivan saa Akanen yläkoukusta, sillä äärimmäistä toivoa häiritsee eräs seikka, johon saadaan selvyyttä tuomarilta, joka horisee omiaan 600-luvulla Japanissa vaikuttaneesta prinssistä. Lasketaanko Monokuman ruumiinlöytöilmoitukseen murhaajaa? Normaalistihan se kajahtaa, kun vähintään kolme oppilasta löytää ruumiin. Hajimehan kuuli ilmoituksen saapuessaan Chandler Beachille ja siihen mennessä Hiyoko ja ilmoituksen laukaissut Kazuichi olivat nähneet Mahirun.

[​IMG]
Vielä jossakin luvussa humahtaa!

[​IMG]
Prinssi Shotoku on takapiru.

[​IMG]
Ainakaan ei silloin, jos tappaja ei ole ihminen.

Monokuman vastaus on aluksi epämääräinen ja häntä ärsyttää muutenkin koko juttu, sillä ilmoituksen ei pitäisi liittyä mitenkään murhatutkimuksiin vaan yleiseen tiedotukseen. Tällä kertaa yksityiskohta voisi olla ratkaisevan tärkeä ja niin se kaiketi onkin, kun Monokuma puuskahtaa, ettei murhaajaa lasketa tällä kertaa kolmikkoon. Olisihan se teknisesti ottaen tyhmää, sillä muutenhan murhaaja olisi automaattisesti kolmikossa ja tämä pätisi joka hiton kerta, kun joku kuolee. Tietysti murhaaja näkisi ruumiin, koska hän sattui olemaan siitä vastuussa. …Ellei lähdetä saivartelemaan jotain sellaista, että uhri myrkytettiin eikä murhaaja ollut näkemässä ruumista. Nagito ei jatka asiasta muiden ihmetykseksi enempää. Eiköhän siihen palata myöhemmin, vaikka minulla onkin jo jonkinmoinen kutina, mitä tämä tarkoittaa!

[​IMG]
Hyvin olet valmistautunut kaikkeen.

[​IMG]
Obskyyrissä Martian Gothic: Unification -pelissä tämä on erityisen tappavaa, koska Marsin siirtokunnassa kolme uhria fuusioituu trimorph-mölliksi.

[​IMG]
Jollakin toisella kerralla taas voi lukeutua, joten sääntö on täysin arbitraarinen, tämä selvä!

Oppilaat palaavat murhaajan piileskelyyn surffilaukussa ja väärennettyihin todisteisiin. Gundham haluaisi selvittää, mitä murhaaja teki verelle, jota melko varmasti tarttui, kun Mahiru raahattiin tukkimaan ovea. Olihan tästä jo alustavasti puhetta, mutta seikkaa ei käsitelty kunnolla.

[​IMG]
Toivottavasti ei ole Chrisin verta.

[​IMG]
Ollaan nyt tämän kerran mieliksi.

Uusi debatti tuo takaisin keskeisen elementin ykkösestä eli totuustakaumat. Tiedossa on siis argumenttien maalailua totuusluodeiksi ja mekaniikka toimii samalla tavalla kuin ennenkin… tosin sillä erotuksella, että keskustelusta poimituilla totuusluodeilla voi vain kumota heikkoja argumentteja eli oransseja sanoja. Yhtä mieltä ei voi olla sohimalla sinisiä sanoja. Varmemmaksi vakuudeksi takaumaindoktrinoinnista totuusluotejakin oli alussa lippaassa vain yksi, joten se oikea luoti oli luokkaa procure-on-site. Vaikka keskustelussa vilisikin potentiaalia poimittavaksi, oikea ratkaisu oli helppo, vaikka dialogin pitikin loopata kertaalleen.

[​IMG]
Koska silloin tapahtuu kaikkeutta järisyttävä takaumaparadoksi.

[​IMG]
Nyt vasta keksin, että murhaaja olisi voinut peseytyä läiskyttämällä vettä pöntöstä.

[​IMG]
Onhan tuo kunnioitettava saavutus, pakko myöntää.

[​IMG]
Veret olisi voinut pyyhkiä takaisin Mahiruun.

Suihkun reistailusta huolimatta peseytyminen ei suinkaan ole mahdotonta, vaikka Fuyuhiko vaatiikin välittömästi monivalintatäsmennystä. Murhaajan ei tarvinnut edes poistua rakennuksesta, jos hän huuhtoi hurmeensa jääkaapin juomilla.

[​IMG]
”No cloud, no squall shall hinder us!”

Näinhän tässä siis kä-

[​IMG]

[​IMG] 

En varsinaisesti odottanut stoalaisen tyynen Pekon asettuvan vastustamaan Hajimea. Ehkä miekkailijalta jäi jotain huomaamatta. Kauhulla odotin välienselvittelyä, sillä nyt vastassa oli itse miekkamestari, mutta tajusin puolivahingossa, miten sivaltelu helpottuu huomattavasti. Mikään ei nimittäin estä pelaajaa sivaltelemasta vuorotellen vastakkaisiin suuntiin. Sormea tai analogitattia siksakkaamalla viestit lävistyvät kertaheitolla sutjakkaammin, kun yhdensuuntaisissa iskuissa tuntuu olevan jonkinlaista viivettä. Pääsin jopa ensimmäisessä vaiheessa rämpyttämään onnistuneesti äksää, kun matsi meni niin hyvin, ja etenkin heti kakkosvaiheeseen. Minipelin ratkaisu oli sentään helppo, vaikka Pekon gimmickinä replat vilisivät mahdottoman hurjaa vauhtia. Olisinpa tajunnut pelata paremmin Fuyuhikon kohdalla viime kerralla.

[​IMG]
Vaadin bambumiekkaa tähän matsiin.

[​IMG]
Pullopesu kuulostaa kyllä kolmannen maailman ongelmalta.

[​IMG]
Miltei runollisen sopivaa.

[​IMG]
I exceed so you don’t have to.

[​IMG]
Kerrankin uusi ilme Pekolta!

[​IMG]
Koska vesi tulee hanasta.

Kyllä jääkaapissa oli vesipulloja, sillä vain barbaari läträisi arvokasta ja epähygieenistä limpparia pesuvetenä. Ja nimenomaan oli vesipulloja, sillä nyt ne on lempattu tyhjinä nurkkaroskikseen. Saarellahan kun ei saa roskata rangaistuksen uhalla. Kazuichikin muistaa ensikäynniltään rantatalossa, että jääkaapissa oli vettä.

[​IMG]
”My name is Barthandelus; voice of the Sanctum, and Lord-Sovereign of the Cocoon fal’Cie.”

[​IMG]
Ei aivan Evian.

[​IMG]
Muovia ei voi juoda.

[​IMG]
Ibukille pitää yliselittää.

Joku siis peseytyi pullotetulla märällä nesteellä (vesi). Hajime hoksaa asioita. Minäkin hoksaan asioita, sillä muistan erään sangen ihastuttavan kuvan pelistä, joka jäi väkisinkin kaikessa kosteudessaan mieleen. Se ei todellakaan ollut ensimmäisenä mielessä, mutta Mahiru Koizumin murhaajan henkilöllisyys on ratkaistu ja lähes kaikessa on jotain järkeä, vaikka oikeastaan ei missään.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

.
..

….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

[​IMG]

Oliko virkistävä uimareissu?  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti