perjantai 18. syyskuuta 2015

131 - Toinen oikeudenkäynti, osa 3

Vaitelias Peko vaatii syytä Hajimen päätelmälle. Arvasin aivan oikein, sillä Hajime muistaa Pekon pelmahtaneen paikalle raflaan kosteana, mikä voisi johtaa likaisiin kommelluksiin, jos tämä olisi hentaita. Helmeilevä vartalo pysyi märkänä, sillä rantataloa ei ollut varusteltu pyyhkeillä ja ilman pyyhettä kuivumisessa olisi kestänyt jonkin aikaa, joten Peko väitti käyneensä uimassa. …Sopivasti kolme tuntia, jonka aikana hän ehtisi kätevästi sekoittaa pakkaa ja vähän siinä sivussa murhatakin. Hiukan kyllä harmittaa hukattu potentiaali, sillä jos uimassa olisi tosiaankin käyty, puolentoista tunnin uimareissu yhteen suuntaan muita saaria näkemättä jäi vain vilunkihumpuukipetkuhuiputukseksi eikä erittäin hämmentäväksi topografiseksi mysteeriksi.

[​IMG]
Oikeus olla hiljaa.

[​IMG]
Muistan ainakin pariin otteeseen Pekon todenneen, ettei ole hänen vika, jos pitää ruveta väkivaltaiseksi!

[​IMG]
Naisten vuoksi.

[​IMG]
Ainakin pääsee herrain lehden kanteen.

Fuyuhiko puuttuu keskusteluun, sillä eihän Pekoa edes nähty rantatalolla. Aivan hyvin hän olisi voinut olla uimassa. …Eihän Pekoa edes nähty uimassa. Mutta Fuyuhiko näki. Raflan parkkikselta hotellin suuntaan häivyttyään yakuza törmäsi miekkailijaan, joka ei todellakaan tullut Chandler Beachilta. Tässähän täytyy muistaa, että Peko kartoitti maailmaa ensimmäisen saaren rannalta. Tai oli kartoittavinaan. Hajimesta Fuyuhikon tarina ei täsmää, sillä aiemminhan oikeudenkäynnissä heppu nimenomaan väitti, ettei nähnyt ketään.

[​IMG]
Siinä on se pimeä tunneli välissä.

[​IMG]
Ui Mahirun veressä.

[​IMG]
Paskaa puhut, kun ei saarella ole kotia.

[​IMG]
Hupsista.

[​IMG]
Kenties Fuyuhikolle Peko on ei kukaan.

Valheesta kärähdettyään Fuyuhiko haluaa selvittää, miten rantatalosta muka paettiin, kun ensimmäinen ovi oli tukossa ja toisesta olisi jäänyt jälkiä hiekkaan. Ibuki ei ymmärrä, miksi pikkumies vaahtoaa, kun ei ole edes syytettynä. Fuyuhikon jos kenen voisi luulla ajattelevan vain omaa etuaan. Miksi hän siis ajattelisi jonkun näennäisen kunniallisen Pekon etua?!

[​IMG]
Pakenemalla.

[​IMG]
Fuyuhikokin haluaa huomiota.

[​IMG]
Selitäpä salasuhteesi Pekon kanssa!

Chiakilla välähtää, sillä jos murhaaja todellakin on Peko, hän voisi paeta jotain kautta. Hajimekin tietää, mitä ajetaan takaa. Peko livahti lähes varmasti suihkuhuoneen ikkunasta, sillä se on ainoa reitti ulos ovien lisäksi. Koska ikkuna on hyvin korkealla, Fuyuhikon mielestä Peko ei olisi yltänyt sinne asti. Akane tietää, että apurin avulla temppu onnistuisi, mutta apuri olisi jäänyt rikospaikalle ja paennut epärealistisesti rakennuksesta jälkiä jättämättä. Fuyuhiko ei usko köysiin tai muihin apuvälineisiin, sillä niistä olisi pitänyt hankkiutua heti eroon eikä tällä saarella lempata roinaa mihin sattuu ilman seuraamuksia.

[​IMG]
Huumorivaihtoehdot ovat sen verran tyrehtyneet, että jäljellä on enää ovesta ulos levitointi.

[​IMG]
Window of Opportunity.

[​IMG]
Mahirun olkapäillä, jos ruumis olisi liukunut jälkeenpäin mystisesti takaisin päähuoneeseen jälkiä jättämättä.

[​IMG]
Köysi poltettiin, duh.

[​IMG]
Rockpunkkarit noudattavat aina yhteiskunnan sääntöjä.

Yakuzasta ikkuna on mahdoton pakoreitti, mutta Chiakin mukaan murhaaja käytti paetessaan apuvälinettä, jota ei tarvinnut edes heittää pois. Hiyoko ei usko Pekon piilotelleen mitään noin vähissä vaatteissa. Mitä tämä siis tarkoittaa?

[​IMG]
Esim. suussa.

[​IMG]
Minä sinulle erityisen paikan näytän.

Kapuamiskeino ratkotaan hirsipuugambiitissa, jossa arvaillaan esinettä, joka on Pekolla aina mukana. Ei ollut haastava ongelma, vaikka arvoituksen ensimmäisen sanan kanssa olinkin jokseenkin hitaalla liikenteessä, kun pelissä ei tarpeeksi alleviivattu Pekon miekan materiaalia. Astraaligambiitti sujui sentään mukavasti rutiinilla, vaikka viime kerrasta olikin vierähtänyt tovi.

[​IMG]
SERAPH GOLEM?

[​IMG]
BANTER DEUCE?

[​IMG]
BAMBI’S FABLE?

[​IMG]
BAMBOO RAZOR?

[​IMG]
BAMBOO SINEW?

[​IMG]
BAMBOO SWOLE?

[​IMG]
Ei näitä voi mitenkään tietää.

Peko ei mene mihinkään ilman selässä roikkuvaa bambumiekkaansa, joka oli messissä siellä raflassakin. Tyttö ei tarvinnut apuria akrobaattitemppuun, sillä ketteränä miekkamestarina Peko pani katanansa terä lattiaa kohti suihkun seinää vasten ja kiipesi kädensuojukselta ikkunalle. Akane virnuilee olleensa oikeassa ninjoista, joita Soniakin ihailee. Hahaa, onpa nokkelaa! Eikä edes niin kaukaa haettua, sillä oikein nerokkaana päättelijänä Pekon osallisuuden murhaan olisi voinut suhteellisen helposti päätellä, vaikka hän ei suoraan Murder Caseen liitykään. Mutta… miksi?

[​IMG]
Soturi on aina valmis konfliktiin.

[​IMG]
Akane nähnyt ninjaleffoja.

[​IMG]
Ja Cannon Filmsin tuotoksissa.

[​IMG]
Käyttää portaissakin.

Syyllä ei ole vielä merkitystä, sillä oikeudenkäynnissä siirrytään väistämättömään paniikkipuhekanteeseen, mikä viimeistään antaa ymmärtää lopun aikojen olevan käsillä. Jotta minipeli ei olisi aivan yksinkertainen, Trigger Happy Havocista tuodaan takaisin Fever Time ja Nega Time Hajimen ja vastapuolen tempoaseiksi. Fever Time tuuppaa BPM:n tappiin ja vasta-argumenttien räjäyttely trivialisoituu, mutta vastustaja voi tuttuun tapaan räväyttää Nega Timella temporaidan näkymättömäksi, jolloin biitti tulee kanavoida sävelkorvan sisimmästä.

[​IMG]
Walk without rhythm. It won’t attract the worm.

[​IMG]
En ollut vaihtamassa vaikeustasoa.

Eikä vastustajana ole edes Peko vaan Fuyuhiko, joka vaatii tietää, mitä sille helkkarin miekalle sitten kävi. Pakkohan sen oli jäädä jälkeen suihkuhuoneen lattialle. Hajime ei edelleenkään tajua, miksi Fuyuhiko jaksaa inttää hiljaisen Pekon puolesta. Minä saatan tajuta, mutta vielä en todellakaan tajua yhteyttä.

[​IMG]
Vedettiin vessasta.

[​IMG]
Koska kukaan muu ei välitä.

[​IMG]
Hyvä on saatana. 

Rytmipeli oli suunnilleen yhtä helppo kuin Teruterua vastaan, kun tajusin paiskata kuumeajan diskolavalle heti kättelyssä kieppuvien Kuzuryu-klaanin sielukilpien keskelle. Totuusluotisanan kokoaminenkaan ei vaatinut ylimääräistä tulkintaa toisin kuin ykkösluvun lihaan kätketyssä vartaassa.

[​IMG]
Danger, in every corner

[​IMG]
I have become pure water

[​IMG]
I can identify, I close my eyes

[​IMG]
I wear my sword at my side

[​IMG]
Cleanse me

[​IMG]
Deep in the fire

[​IMG]
I have become pure water

[​IMG]
I wear my sword at my side

Hajime päättelee Pekon käyttäneen bambumiekan suojakassia, joka sidottiin miekan kahvaan. Ikkunaluukulle päästyään Peko olisi helposti voinut nostaa miekan mukaan kassin avulla. Nagito kehuu miekkailijattaren rooliin sopivaa pakosuunnitelmaa, mutta on harmissaan, ettei häntä lähestytty yhteistyön merkeissä.

[​IMG]
Tällaisilla tempuilla pääsee sirkukseen.

[​IMG]
Hilt in the baaaaag.

[​IMG]
Meillä kaikilla on hetkemme.

[​IMG]
Olisi ollut enemmän lässytystä toivosta.

Näyttäisi siltä, että todisteet osoittavat Pekon murhanneen Mahirun. Fuyuhiko vielä sadattelee vimmoissaan puuttuvista todisteista, mutta Peko on hyväksynyt kohtalonsa. Hajime seurailee sivusta häkeltynyttä Fuyuhikoa ja miettii itsekseen, että jokin tässä mättää. Näinkö helppoa tämä olikin? Gundham kunnioittaa murhaajan ratkaisua ja on valmis äänestämään. Niin on Pekokin.

[​IMG]
Olisi se melkoista, jos Peko ei olisi murhannut Mahirua.

[​IMG]
Johan tässä on todisteltu puoli päivää.

[​IMG]
Mitä, veikö yakuza sormesi?

[​IMG]
Onneksi Peko tietää tilanteensa eikä sekoa kuten lähes kaikki samassa jamassa.

[​IMG]
Among scarf, the hamsters.

[​IMG]
Jos vaadit.

[​IMG]
Kyoko on neidossa vahva. 

Jaa, Chiaki ei ole. Näissä oikeudenkäynneissä järisyttävät juonenkäänteet ja paljastukset seuraavat toisiaan. Nyt äärimmäinen pelaaja haluaa kuulla Pekon murhamotiivin, sillä kuten erityisesti Twilight Syndrome: Murder Casen läpäisseet tietävät, Peko ei esiintynyt pelissä eikä hänellä ole minkäänlaista yhteyttä menneisyyden todellisiin tapahtumiin. Fuyuhikon kiistelyn nyt ymmärtäisi, jos äijä suojelisi itseään Tyttö E:n täysin varmana murhaajana ja äärimmäisen todennäköisenä Mahirun murhaajana.

[​IMG]
Peko oli stunttinaisena esiintymättä lopputeksteissä.

Peko tuhahtaa tehneensä mitä teki oikeuden puolesta. Eikä ihan minkä tahansa oikeuden vaan maailman oikeuden. Mahirun oikeusjutun Pekon oikeusjutut eskaloituvat sekaviksi hurjaa vauhtia ja alan jo pelätä henkeni puolesta, koska pehmeitä puliseva Peko on salin ainoa aseistettu.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Oikeus esiintyy kahjokatseisen murhaajan horinoissa niin tiuhaa tahtia, että Sonia älähtää. Tässä on jotain häiritsevän tuttua. Tai pelkästään häiritsevää, sillä…

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

.
..

….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

[​IMG]

Sparkling Justice on saapunut.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti