perjantai 18. syyskuuta 2015

132 - Toinen oikeudenkäynti, osa 4


[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Kazuichin reaktio vastasi jotakuinkin omaani, vaikka pitihän se arvata, ettei Mahirun viereen jätettyä hoopoa naamaria noin vain sivuuteta. Ei näissä peleissä mitään sivuuteta tai sitten olen sokea ilmeisille juoniaukoille. Peko Pekoyaman umpihäröjä japsiemoteja solkenaan suoltava sarjamurhaajasupersankarialterego on kaikessa tolkuttomuudessaan hyvinkin järkevä veto, sillä se ainakin näennäisesti sopisi Mahirun kuolemaan.

[​IMG]
Ja emoteja vakikäyttöön.

[​IMG]
Kun Danganronpassa napsahdetaan, silloin napsahdetaan kunnolla.

Oikeuden vankkumattomana puolustajana Sparkling Justice on saapunut keskuuteemme jakamaan oikeutta, sillä muiden kauhistellessa ja hämmästellessä Sonia neuvoo kaikkia pitämään varansa kertoessaan muille Sparkling Justicesta, sillä peljätty sarjamurhaaja saalistaa pelkästään rikollisia. Ja kukapa muu täällä olisikaan rikollinen kuin Fuyuhikon siskon murhaan sotkeutunut Mahiru! …No hyvä on, kenties Fuyuhiko on rikollinen äärimmäisenä yakuzana, mutta eihän muistipyyhitty Peko sällin yksittäisiä rikoksia muistaisi. Ehkäpä kaksoisrooli on iskostunut alitajuntaan niin vahvasti tai sitten Monokuma jätti sen sinne, että Sparkling Justice vaati vain otollista hetkeä noustakseen puolustamaan oikeutta. Tähän voi vielä laskea todennäköisen mahdollisuuden, että Fuyuhiko otti selvää Murder Casesta ja kertoi kulissien takana asiasta Pekolle. Mutta eipä mennä asioiden edelle, sillä aivan hyvin Peko Justice voisi olla yksittäinen toimija jakamassa oikeutta ja vaaraksi ihan kaikille nykyisessä tilassaan, jonka verbaalisen sankarillinen ulosanti poikkeaa tyystin hiljaa puhuvasta normi-Pekosta. Tarvitseeko Danganronpan nyrjähtänyt maailma KAHTA sarjamurhaajaa? Näköjään!

[​IMG]
Indubitably!

[​IMG]
Tähti saa kyytiä.

[​IMG]
Ja olemme vasta toisessa luvussa.

Akane ymmärtää (anti)sankarinaamarin tarpeen, sillä tavoittamattomasta auringosta horiseva Peko pitää sitä oikeutena ja höpisee vielä vähän lisää oikeudesta, koska hänen gimmickinsä on oikeus ja oikeuden oikeuttaminen kaikissa mahdollisissa sivulauseissa. Sankarit ovat vähän semmoisia. Pekon paljastus on oppilaiden lisäksi Monomistakin yllättävä. Tuomarikuma vain vetelee hirsiä ja mutisee unissaan, ettei ole ihan uusi juttu.

[​IMG]
Ei tainnut perustaa Genocide Jillistäkään.

Vaikka Peko onkin vähän mitä sattuu, Chiakin kysymykseen motiivista ei ole vielä vastattu. Vastaus on Sparkling Justicelta jokseenkin odotetunlainen, sillä hän ei sivuuta pahuutta vaan haluaa maailman kylpevän oikeuden valossa. Tuosta kun vaihtaisi oikeuden toivoksi, Peko muuttuisi Nagitoksi. Nagito uskookin Pekon pelanneen Murder Casea, kun tietää Mahirun menneisyyden. Tälle saarellehan Peko tulikin etsimään Tyttö E:n apuria.

[​IMG]
Liittynee jotenkin oikeuteen ehkä.

[​IMG]
No tuossa on Monokuma aika lähellä.

[​IMG]
Täysi oikeus pelata.

[​IMG]
Ei ole viemäreitä täällä.

Tämän voisi teoriassa jopa tulkita siten, että Peko ei välttämättä edes ottanut osaa murharetkeen vaan tyttö oli tullut tänne odottamaan oikeaa hetkeä Monokuman hykerrellessä taustalla, mutta aina kaikkea voi ylitulkita enkä usko tämän olevan sentään näin mutkikasta. Riittänee, että Sparkling Pekoyama tuli suojelemaan oikeutta ja tarpeen tullen teloittamaan sen.

[​IMG]
Asennossa on kummasti samaa kuin Genocide Jillillä!

[​IMG]
Se panee voidetta koriin.

Sarjamurhaajan selittelyt häiritsevät tyttöjä ja kummastuttavat Hajimea, joka ei tajua todellista Pekoa. Peko tokaisee unohtaneensa itsensä, jotta voi määrätietoisena jakaa oikeutta. Seuraa tomeraa hohotusta ja lisää absurdeja emoteja. Nekomaru on saanut farssista tarpeekseen ja siinä hän on oikeassa. Koska enempää todisteita ei ole, on loppupäätelmän aika. Ei tarvinne joka kerta erikseen teroittaa, että olin jälleen täysin täpinöissäni kasatessani mangamysteeriä. Lasken tunnevyöryn taustamusiikin piikkiin.

[​IMG]
Kuten arvokkuuden.

[​IMG]
Ehehe.

[​IMG]
Korkea aika.

[​IMG]
And so it begins.

[​IMG]
Vaikea päätellä kenet tapasi, huhhuh.

Näin Mahirun, Hiyokon ja murhaajan kanssa kävi:

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]



[​IMG]

[​IMG]
KYLLÄ

[​IMG]
Ei mitään sitten kai.
 
Peko ei ole aukottomista todisteista moksiskaan. Häntä ei murhaaminen hävetä, kun pahuutta on rangaistu oikeuden nimissä. Hiyoko haluaisi lahdata kahjon nartun välittömästi, mutta oikeutta ei noin vain tapetakaan. Muut eivät tajua mitään mustuneen uhkaillessa, että kaikkien muiden on kuoltava, jotta oikeus eläisi. Ilman oikeuden soturia pahuus valtaisi maailman. Voisi jopa sanoa, että pahuus on jo vallannut maailman, mutta se onkin sellaista epätoivopahuutta.

[​IMG]
No mutta kun oikeus.

[​IMG]
Emotessa peenistä työnnetään korvaan.

[​IMG]
Peko on muuttunut Hiyokon silmissä eläimeksi.

[​IMG]
Vähemmän oikeutettua tällainen.

[​IMG]
Mikan suistunut lopullisesti e-spiraaliin.

Muut eivät ainakaan aio uhrautua oikeuden vuoksi, vaikka Peko kuinka lupaileekin heidän kuolevan hyvän asian puolesta. Sonia yrittää sanoa jotain väliin muiden vaatiessa kärsimättöminä äänestystä. Lynkkausmieliala on niin raadollisen kaunista.

[​IMG]
Vaatiiko oikeus retribuutiota?

[​IMG]
Voisimme tiedustella asiaa Nagitolta.

[​IMG]
En pidä tästä linjauksesta.

[​IMG]
Migreeni iskee.

Monotuomari havahtuu mölinään eikä häntä tunnu pahemmin sarjamurhaajapaljastus kiinnostavan, mutta jos he haluavat vääntää äänestysvipua niin ei kai siinä sitten mitään. Kaikkihan kun on jo käyty läpi eikä murhaajasta ole epäilystäkään.

[​IMG]
Hyvin sä vedät.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Peko Pekoyama on mustunut. Toinen oikeudenkäynti päättyy täh-

[​IMG]

Täh?!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti