286 - Liite III: Towa Cityn Toivon Soturit ja Epätoivon Vangit

Liite III: Towa Cityn Toivon Soturit ja Epätoivon Vangit

Edellisten pelien tapaan estradille astuvat Another Episoden henkilöt, joita on mukana maltillisesti perinteisen kuudentoista sijasta. Tapaamattomia tappolistalaisia en käsittele, mutta kaikki ne, joista on olemassa valikon välilehdellä infopaketti, ansaitsevat paikkansa, koska Danganronpa elää ja hengittää hahmojensa varassa. Tämän pidemmittä puheitta (koska niitä riittänee) aloitetaan!

***

Komaru Naegi – Tavallinen tyttö, joka ei osaa mitään

Status: Hengissä (jälleenrakentamassa Towa Cityä)

Another Episoden tosiasiallisella päähenkilöllä on melkoinen paikka edessään loistaa Trigger Happy Havocin ja Goodbye Despairin protagonistiukkojen seurassa, mutta onneksi heillä ei ole niin räiskyvää persoonaa pelaajan avatarina, että altavastaajan asemaan auttamatta jäätäisiin. Komaru on raikkaan pirtsakka tuulahdus ronpaversumiin, eikä vain pelkästään sukupuolensa puolesta, vaikka sekin riittäisi valttikortiksi. Tyttövoimaa on luvassa veekolmosessakin, joten saapa tosiaankin nähdä, millainen äijähaaremi niissä kuvioissa kehittyy, kunhan sinne asti pääsen.

Komaru on veljensä tapaan tavis, eikä edes teknisesti ottaen mikään äärimmäisyys, mikä tuntuu sitovan pelisarjan useimpia henkilöitä. Toki orastava äärimmäinen toivo kulkee veressä ja pakko hänestä oli johonkin olla, kun Monacan suurissa suunnitelmissa neiti protagonistista oltiin koulimassa Junkon seuraa, mutta Komarun schtick nimenomaan oli, että hän on vain aivan tavallinen tyttö, joka ei osaa mitään.

Ja se tuli kyllä selväksi. Monta kertaa. Vaikka Komarussa oli alusta loppuun semmoista selittämätöntä sympaattisuutta, en voi kuitenkaan olla nostamatta vertauskuvallista Monokumaa pöydälle. Onhan se totta, että robottikarhujen sairaalloisen väkivaltainen mellakointi, aivopestyjen lasten koheltaminen sekä yleinen keskivaikea maailmanloppu myllertävät itse kunkin lukioteinin herkkää mieltä, mutta neitoseni itkeskelyä ja hajoilua oli silti himpun verran liikaa. 

Ilmeisesti eräs V3:n hahmo peri nämä hiukset.

Ymmärrän kyllä, että näillä melko identtisesti toistuvilla draamailuilla haettiin selkeästi Komarun ja Tokon repaleisen suhteen kehitystä, ja tällä tasolla ne toimivatkin. Komarun jatkuva hepulointi riipaisi silti sydäntä vähän muutenkin kuin herkällä tavalla, varsinkin alkupuolella. Toisaalta ahdinko välittyi hänen kauttaan pelaajan suuntaan. Eivät sankarit täydellisiä ole. Kyllähän se väkisinkin ottaa koville, kun puolentoista vuoden vankeuden jälkeen joutuu keskelle postmonokumalyptiaa puolisarjamurhaajan seuraan psykopaattien kuolonleikkiin. …Mutta silti se vollotus ärsyttää näissä tietyissä japanilaisen kerronnan muodoissa. Onneksi, onneksi, ONNEKSI, ONNEKSI Komarusta ei tehty missään vaiheessa megaärsyttävää, terävällä kivellä päähän heitettävää I’m sorry -automaattia! Olisi peli meinaan päättynyt siihen.

Pakko vetää röökiä, kun tällaisen viitan keksii betavaiheessa.

Nähtiinpä myös se kyynisessä mielessä tavanomainen hahmon sankarikehityskaari esimerkillisesti Komarussakin. En minä kliseisyydestä perusta ja tyyliini ei kuulu sellaisesta pedanttisesti nillittää, ellei asia todellakin häiritse, ja nyt se ei todellakaan häirinnyt. Sitä vastoin olin pirun iloinen, kun Komaru könysi vastarintaliikkeen monitorirekan katolle uhoamaan aikuisia vetäisemään päänsä perseestä ja tekemään hitto soikoon jotain. Niin hänkin teki. Toisekseen Komarun kehittyminen kuului olennaisesti juoneen, kun vastapuoli Nagitosta Monacaan laski suuret suunnitelmansa tasan tämän varaan. Narratiivimetailua tai ei, mitä väliä?

Selviytymisseikkailun arkea – jos sitä voi arjeksi kutsua – piristivät Komarun kohdalla pienet näppärät yksityiskohdat. Tokon, no, mielenkiintoisessa seurassa jää itse kukin kakkoseksi, mutta Komaru pani kovasti kampoihin puhtaalla tavanomaisuudellaan, josta väännettiin kivasti vitsiä valinnaisissa juttutuokioissa. Hurmoksellinen mangafanitus feat. The Bomb Inside Her jo itsessään tekisi hänestä äärimmäisen mangaotakun. Lisäksi tyyliltään ihan erilainen lukuharrastus toi väkisinkin skismaa tyttöjen välille. Missä muussa pelissä päähenkilöt ovat lukutoukkia, keräilevät luettavaa ja keskustelevat siitä? Aivan. Toinen tasaisen huvittava Komaru-gimmick oli epätavanomainen innostus kypäräkersojen palikkatason arvoituksiin. Tämähän likka olisi omiaan Zero Escapeen.

Päähenkilönä Komarua on hiukan hankala vertailla Makotoon ja Hajimeen, koska on kyse jo eri peligenreistä, joista pääpelien vaatimuksena on blankish slate, mutta ottaen huomioon, että pelin nimi on Ultra Despair Girls eikä mikään Towa City Havoc eli toisin sanoen fokus on hahmoissa, Another Episoden another half sopi tarinan puitteisiin erinomaisen tasapainoisesti. Kunhan pääsee ensin yli siitä alkupuolen hysteriasta, joka voi olla eräille ”taas jotain animekäninää eih” -viisastelijoille liikaa, mutta onneksi minulla on paremmat mielipiteet. 

Tämän adjektiivin voisi heittää kaikkien geneeristen animelorttojen niskaan ja olla käymättä sen jälkeen suihkussa kolmeen viikkoon, mutta minusta Komaru Naegi jos kuka oli lopulta hemmetin sympaattinen tapaus. Se riittää pitkälle.

Komaru palaa vielä.

[Nimitaustaa, vol. 1: Koska nimet ovat sielun peili, valotan tälläkin kertaa, mitä tarinan hahmojen nimet tarkoittavat, sillä ne voivat olla sopivia, ironisia tai niitä hemmetin riisipeltoja kaikkialla. Tällä kertaa ei edes tarvitse koluta mistään fani-Wikistä vastauksia, koska elän japsiopintojen aikakautta ja jisho.org on keksitty. Komaru on verbi, joka tarkoittaa ongelmaa, huolta, vaivaa, nolostusta ja sen sellaista. Melkoisen osuvaa siis olosuhteiden valossa! Naegi on taimi, koska näistä Danganronpan sankareista versoaa jotain suurta.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 1: Tässä toisessa bonuskornerissa heitän mielipiteeni ääninäyttelystä ja nimenomaan enkkusellaisesta! Pitäähän tässä nyt jotain johdonmukaisuutta olla ja japsikierros koittaa hamassa tulevaisuudessa kuriositeettina. En viitsi tämän enempää puolustella preferenssejäni konsolisotaakin pahemmasta taistelusta mistään oikeasta ääninäyttelykielestä, sillä se on herttaisen samantekevää, kunhan roolit on vedetty hyvin. En ollut ennen Another Episodea pahemmin törmännyt Cherami Leighin isompiin rooleihin, jos Borderlands 2:n Gaigea ei lasketa. Sittemmin ääni tuli Danganronpan ulkopuolelta tutuksi Persona 5:n Makotona ja NieR: Automatan A2:na, joka varsinkin oli hämmentävää settiä, sillä en ole koskaan kuullut Komarua Naegia niin pottuuntuneena kaikkeen. Sama argumentti tulee todennäköisesti toistumaan hahmosta toiseen, mutta Leighin ääni oli hyvin sopiva ja just mukavan sympaattinen Komarulle, vaikka lievään narinaan pitikin totutella.]

***

Toko Fukawa – Äärimmäinen kirjailijaihme

Status: Hengissä (ystävänsä seurassa)

 

Kuinka väärässä sitä voi ihminen olla välittömästä ensivaikutelmasta? Tätä mietin hiljaa itsekseni joka päivä ja kahdesti sunnuntaisin Tokon kohdalla. Sillä kun hänet ensi kertaa näin Trigger Happy Havocin esittelyssä, toivoin hänelle nopeaa kuolemaa. Mutta sellaiset varataan roskaisille läppähahmoille, kuten eräällekin Teruterulle. Toko on ihan tahallaan vaikea tapaus, todellinen moniongelmainen antisosiaalinen ihmisriekale, joka on vieläpä puoliksi kauhistuttava sarjamurhaaja.

Miten hänestä siis voisi pitää? Helpostikin. Blogin pitkän keston huomaan siitä, etten enää muista kaikkien alkupään hahmojen kaikkia yksityiskohtia, mutta muistelen lämmenneeni Tokolle lopulta melko nopeasti, sillä sitä ronpamaisen vastustamatonta perseilyhuumoria alkoi lopulta tulla liukuhihnalta. Kun leikkiin sotkettiin vielä terävät sakset ja tylyn yksipuolinen Isäntä-romanssi ja se huimaava tosiasia, että ei helvetti, tämä hahmo todellakin on murhaleikin finaalikuusikossa, lähestyttiin melkoisia sfäärejä. Silti, kaikesta huolimatta, Toko oli minulle lähinnä vain hyvin onnistunut huumorihahmo, jota ei voinut ottaa vakavasti. Karikatyyrejä kaikki tyynni.

Another Episodessa Tokosta kuoriutui Hope’s Peakin kauhujen koulima ihminen, joka yhä kuuluisi monellakin tavalla hoitoon tai vähintäänkin kylpyyn, mutta en todellakaan odottanut, että häntä käsiteltäisiin näinkin komeasti. Toki kyseessä oli sama vanha Toko, jonka hölmöt jutut eivät varmasti miellytä kaikkia, mutta en ole kaikki ja pidän hölmöistä jutuista. Jopa silloin, kun ne toistavat itseään, ja Danganronpan vitseillä on joskus pahakin tapa toistaa itseään. Jos Isäntä oli Tokolle kaikki kaikessa Hope’s Peakin käytävillä, sitä se oli hänelle turboahdettuna Towa Cityssäkin. Pitäisi minun olla kaiketi aidosti pahoillaan, ettei herra massikeisari näe asioita samalla tavalla, mutta virnistin aina HUOMIO!-kuolailun kohdalla. Olisipa sitä levotonta unelmointikuvastoa ollut enemmänkin, niin viimeisen päälle absurdin pöljää seurailtavaa.

 

Mutta Toko ei ollut silti pelkkä vitsi, koska eihän tämä tarina olisi toiminut ollenkaan, jos hän olisi vain hassutellut antisosiaalisesti kohtauksesta toiseen. Oli äärettömän hienoa, että nimenomaan Tokosta tuli Komarulle se tarinankerronnan kaavojen Mestari, joka moninaisista neurooseistaankin huolimatta kannustaa miltei yhtä rikkinäistä toveriaan jatkamaan. …Aukoen tietysti päätään erittäin tylysti joka välissä, mutta hyvää kai hän tarkoitti. Paitsi silloin kuin ei tarkoittanutkaan. Jos mitä helvettiä täällä taas tapahtuu, joku roti -juonijutut unohtaa, Another Episoden ehdottomia avainkohtia olivat ne hetket, kun Komarulla ja Tokolla menivät kunnolla kaikki napit vastakkain sepaluksestakin asti. Ystävyys täytyi ansaita runsaiden vastoinkäymisten ja välirikkojen jälkeen, ja sellainen on hankalampi juttu Tokolta, jolla niitä ei ole koskaan ollutkaan. Minusta tämä puoli hoidettiin kunnialla ja ihan riittävän vakavastikin. Välillä meinaa unohtua, että niinkin lähtökohdiltaan anarkistisen hupsussa franchisessa kuin Danganronpassa voidaan käsitellä asioita trollaamatta.

Lopussa sitten halailtiin ja äimistelin, oliko kyseessä tosiaankin se sama Toko, mutta kyllä se oli.

Toko palaa vielä.

[Nimitaustaa, vol. 2: Toko koostuu talvesta ja lapsesta, siispä hän on talven lapsi. Toisekseen Fukawan kanjit tarkoittavat mätää/mätänemistä ja jokea. Tuli myös törmättyä fujoshi-termiin eli mätään tyttöön, joka tykkää kirjallisuudessaan homostelusta. Mikäs siinä sitten! Tämä kaikki sopii kyllä levottoman hyvin Tokon persoonaan, jos ei muuta.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 2: Amanda C. Miller vetää elämänsä roolin Tokona. Luonteva änkytys on taitolaji ja rooli on omaksuttu sen verran hyvin, että kärkkäästä äänestä jopa huomaa Tokon kasvaneen murhaleikin tapahtumista jos nyt ei kypsemmäksi niin aavistuksen itsevarmemmaksi. Pidän suuresti, enkä voi kuvitella mitään muuta ääntä Tokolle.]

***

Genocide Jack – Äärimmäisen murhanhimoinen piru

Status: Toko tietää paremmin (Kyeeehahaha!)

 

Tokon hurjemman puoliskon ainoa suurempi ongelma on, että sitä ei käytetty lopulta kovin paljon. Oikeastaan sitä käytettiin ihan riittävästi ottaen huomioon epäkoherentin sekoilun, jonka hänen läsnäolonsa väkisinkin laukaisee, mutta Jackista olisi voinut saada lisääkin irti ihan juonenkin vuoksi. Miten esimerkiksi aikuiset olisivat suhtautuneet, jos Jack olisi alkanut riehua vastarinnan tukikohdassa? Toki hän pakeni sieltä, mutta en usko, että Tokon toista persoonaa on edes huomioitu, vaikka Toivon Soturit Kotoko etunenässä hänestä ovatkin perillä. Olisi tietenkin seurannut ylimääräisiä käsikirjoituksellisia kommelluksia, jos vaikkapa Haiji olisi tunnistanut Genocide Jackin (mikä herättäisi kysymyksiä, jos nelosluvun tehtaassa ottaisin Jackin haltuuni Haijin ollessa messissä!) ja paiskannut likoille ikuisen porttikiellon jo puhtaan vaaran vuoksi, mutta eiköhän Future Foundationissa viimeistään tiedosteta, että Tokolla on Hulk sisällä. Onhan Tokolla sentään välineet ehkäisyyn, enkä nyt puhu alapääjutuista. Ehkä tähän näkökulmaan tutustutaan enemmän kolmososassa, kun Another Episodessa FF jäi visusti taustavaikuttajaksi.

Oli Jaska silti oma kaheli itsensä ja vaikka hän rikkoikin pelin olemalla omiaan sellaisille pelaajille, jotka epäonnistuvat kolmesti ja vievät pelin vaihtoon, ne pari kertaa, jolloin Jackia oli pakko käyttää, olivat perusteltuja vaihtelunkin vuoksi. Mikäpäs sen hauskempaa kuin halkoa otsoja poikki ja pinoon kuolemattomana ja repiä pikkupennulta päällysvaatteet samalla? Ei Jackilta edes tässä vaiheessa odotakaan muuta kuin sitä tavoiteltavaa perseilyä useammassa potenssissa, mutta jopa häneltäkin löytyi sydän, kun oikein kovasti etsi. Temppelin animepätkä nelosluvussa olikin erityisen erikoista katseltavaa.

Eiköhän Genocide Jack päästetä vielä kerran irti.

 

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 3: Erin Fitzgerald jatkaa sekoiluaan sarjamurhaajana tuttuun maaniseen tyyliin. Jos nyt jotain kritiiikkiä pitää heittää niin animepätkissä hänen dialoginsa oli välillä sen verran nopeaa ja epäselvää häröilyä, että olisin melkein toivonut tekstityksiä selvennykseksi. Pakkohan nyt sentään japsiraidalla on olla tekstitykset, sillä eihän tässä muuten olisi mitään järkeä. En ole varmistanut asiaa.]

Genocide Jack palaa vielä.

***

Masaru Daimon – Toivon Soturien Sankari, äärimmäinen pikku liikuntaoppilas

Status: Hengissä (olisipa kuollut)

 

Masaru on Another Episoden Leon ja Teruteru ruutuaikansa suhteen, koska hänet ”teloitettiin” heti ensimmäisen luvun lopussa. Voisi melkein sanoa, että siinä missä pääpelit ovat murhaleikkiläisten pudotuspeliä, spinoffissa pahikset pudotetaan yksi kerrallaan. Alussa saikin hiukan jännätä, missä järjestyksessä heidät kohdataan, kunnes se kävi ilmeiseksi. Olihan se nyt heti selvää, että Monaca on se final boss. Masarulla oli siis epäkiitollinen tehtävä poistua maisemista ensimmäisenä ja häipyä mielestä tulevissa luvuissa, ja niin vain hän häipyi koomisesti ystäviensäkin mielestä, kun kukaan ei pitänyt huolta muistoalttarista. Hieno miehenalku.

Oikeastaan sportti-ipana täytti tosi hyvin juuri tietyn lapsityypin tunnusmerkit. Luonnehtisin häntä semmoiseksi hiekkalaatikon kunkuksi, jolla on kova uho päällä ja tosi monta kaveria, jotka nyökyttelevät kovasti kunkku-uholle, jotta hän olisi joskus hiljaa. Ei hän saa oikein mitään elämässään aikaiseksi. Myöhemmin hänestä tulee koulukiusaaja ja vielä myöhemmin joko jääkiekkoilija, narkkari, räppäri tai Paul-veli. Traagisista taustoista hakkaavat alkoholistivanhemmat olivat niin kovin ironisen osuvia juurikin Masarulle.

Ei Masaru mitenkään erityisen huono hahmo ollut, mutta hän jää auttamatta muiden Soturien varjoon sellaisena tyyppinä, joka sanoi olevansa johtaja tosi monta kertaa. Se on vähän hassua porukassa, jonka kaikki jäsenet palvovat tyystin toista jäsentä.

 

[Nimitaustaa, vol. 3: Hiukan nimeä googlailtuani törmäsin sporttiduden täysnimikaimaan, joka sankaroi Digimon Saversin pääosassa. Mitä helvettiä nyt taas? Lukutavasta riippuen Masaru voi tarkoittaa paremmuutta johonkin toiseen nähden ja Daimon suurta etuporttia, mutta vissiin koko nimi kääntyy myös isoksi ongelmaksi. Ei ollut iso ongelma Komarulle ja Tokolle.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 4: Tara Jaynesta ei ole mitään sen erityisempää sanottavaa Masaruna (kuten ei Masarusta itsenäänkään), mutta jotenkin silti huvittaa, että hän on myös näköjään Bulbasaur.]

 

***

Jataro Kemuri – Toivon Soturien Pappi, äärimmäinen pikku taideoppilas

Status: Hengissä (naamari riisuttu)

Odotin paljon Jatarolta sen vähän perusteella, mitä ennakkokuvia Another Episoden pahiskaartista satuin näkemään. Jo friikkinaamarilla oli sellainen vaikutus. Kuka kumma hän voisikaan edes olla? Kieltämättä uskomattoman överiksi vedetyssä itsesäälissä rypevässä surkimuksessa on jotain hyvin perustavanlaatuisen ronpaisaa ja Jatarolla on selvästi oma paikkansa sellaisena omituisena höpöttäjänä Soturien värikkäissä riveissä. Repeilin puskista tulleille heitoille tasaisemmin kuin Masarun tyhjälle mölinälle. Erityisesti muistan, kun hän tuumi, kuinka jonkun voisi halkaista kuin Mooses meren.

Silti Jataro jäi kastin pettymykseksi, koska toisin kuin Masaru, jolta en odottanut muutenkaan mitään, tämä hyvin, hyvin hörhö ja hyvin, hyvin, hyvin häiriintynyt taiteilija vain oli ja meni. Olivat ne Jataron omat hetket kyllä hauskoja ja nariseva puheenparsi hypnoottista, mutta toisaalta hänen juttunsa rypivät niin usein jo niin syvissä vesissä, että aloin kyseenalaistaa, saisiko tälle edes nauraa. Jataron masennus oli tarttuvaa sorttia. Vielä kun selvisi, että omatkin vanhemmat vihasivat häntä, aloin jos nyt en ymmärtää Jataroa niin olla ymmärtämättä häntä vähemmän.

Hienoa taidetta hän kyllä teki. En nyt viittaa niihin mitä helvettiä -raatoinstallaatioihin, mutta ne happoisen jokiraitin satukuvaelmat olivat oikeasti komeita ilmestyksiä.

 

[Nimitaustaa, vol. 4: Etunimessä on käärmettä, pulleutta (mikä ilmeisesti viittaa henkilön olemuksen terveyteen eikä niinkään turpeuteen) ja poikaa. Kemuri tarkoittaa savua. Kiistatta Jataro ei ole mieleltään terve, mutta hän on kylläkin pöllyssä, joten tulkinta on vähintäänkin ristiriitainen.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 5: Michelle Ruffiin on tottunut Persona 3:n Yukarina ja femman Kawakamina, joten en tullut edes pahemmin ajatelleeksi Another Episodessa hänen vetävän ihan eri tyylillä houreisena hörhökänisijänä! Ääni kyllä ehdoton osa Jataron persoonaa, joten eiköhän japsiraidalle ole saatu joku samantapainen friikkiääni. Parasta olisi, tai petyn mahdottomasti.]

***

Kotoko Utsugi – Toivon Soturien Taistelija, äärimmäinen pikku näytelmäoppilas

Status: Hengissä (ihqusti)

Nyt loppuu nillitys Sotureista, sillä Kotoko on paras kaikista eli oma henkilökohtainen lempparini, eikä se johdu siitä, että Kotoko on megaihq. Ainakaan enimmäkseen. Kotoko on suosikkini yksinkertaisesti siksi, että hänen jutuilleen hihittelin ehdottomasti eniten. En nyt väitä, että minun ainoa hahmojen keskinäinen parhausasettelu koostuisi pelkästään repeilyfaktorista, koska se olisi vain typerää. Voivat Danganronpat olla vahvasti komediallisia pelejä, mutta ihan väärin viihtyisin, jos unohtaisin kaiken muun. Enpä siis unohda, joten vedetäänpä sanat takaisin. Toki Kotokolla oli parhaat jutut, juuri sellaista lapsenomaista mietteliäisyyttä, puskista tulevia heittoja ja kulttuuriviittauksia. Eikä pidä unohtaa kastanjoita.

Kotoko on ehdoton suosikkini yksinkertaisesti siksi, että häntä hyödynnettiin parhaiten ottaen huomioon, että näiltä Sotureilta, joiden nimi ei ole Monaca, odottaisi satunnaisia hassuttelukohtauksia ja bossimatsin luvun lopussa. Kuten käytännössä kävi Masarulle ja Jatarolle. Mutta ei: Kotoko tuli ja omisti kolmosluvun tapahtumaputken omapäisellä suunnitelmallaan, jos hänellä edes sellaista oli. Pelin puolivälin huipennukseksi tällainen Kotokon elämysjuna (koska luotijunassa käytiin, DO YOU GET IT, PAUL FEIG?!) totisesti sopi. Kellä muulla Soturilla muka on ikioma tekohammaspyssy ja hemmetti soikoon motivointikone?

En myöskään yhtään arvannut, että Genocide Jack jostain kausaliteetille tuntemattomasta syystä pelastaisi Kotokon lapsiarmeijalta tämän häviön jälkeen. …Siis siitäkin huolimatta, että he kaikki selvisivätkin ilmeisesti hengissä. Kotokon kohdalla Soturien keskinäinen tasapaino meni kunnolla mielenkiintoiseksi ja oli myös hienoa, että hänet saatiin mukaan loppukeskusteluun uhoamaan entiselle ystävälleen. Vaikka kaikki Soturit olivatkin enemmän tai vähemmän aivopestyjä Demoni-aatteesta, Kotokolla oli ehdottomasti eniten lupausta kääntyä hyvisten puolelle. Mistäpä sitä tietää, vaikka näin lopulta kävisikin kolmosessa, jos viisikkoa vielä siellä nähdään?

Traumapuolella Kotoko edusti lapsitähtien ahdinkoa, lietesammiossa hitaasti hukkuvien Honey Boo Boo -kammotusten nyrjähtäneempää puolta. Siinä missä Masaru ja Jataro ovat käytännössä vahinkolapsia, joista haluttiin eroon, Kotoko oli hiukan liiankin suosittu. Onneksi Another Episodessa ei lähdetty suoraan millekään pedofiililinjalle, mutta ainakin voimakkaasti implikoitiin, että hellyys laukaisi Kotokossa kaikenlaisia syvälle juurtuneita traumoja, joita hän sitten purki kopelointikoneellaan uhreihinsa. Myös Kotokon tekeytyminen vain näyttelemään maireasti hymyilevällä pokerinaamalla kertoi vähän liikaa teinitähteyden todellisesta luonteesta.

En itse asiassa ole yhtään perillä Japanin lapsitähtipyörteestä. Länsimaisista tenavatähdistä tuleekin lähinnä mieleen juurikin realitykersat, Macaulay ”Keitto Maistunut” Culkin ja Jake Lloyd, jolla varsinkin menee nykyään tosi lujaa. Nipponin aikuisuuden kynnyksen tai ylikin idolit ovat tietenkin oma juttunsa. He takovat muutamassa vuodessa hurjasti työtunteja ja vielä enemmän massia gaijineiden kuolatessa äitelässä makeissammiossa uutettua j/k-poppia tai napsiessa low angler -shotteja cossaajista, kunnes tähden valo hiipuu viimeistään menopaussissa, eikä loppuelämän huolista tarvitse näennäisesti välittää. Ehkä Danganronpan maailman tulevaisuus on niin rikki, ettei Kotokon koskaan tarvitse ryhtyä sellaiseen kuluttavaan elämäntapaan.

[Nimitaustaa, vol. 5: Toivoin nimen tarkoittavan ihqua tai vähintäänkin kastanjaa, mutta alkuperä on vähän tylsä, mutta ainakin opin turhaa triviaa! Kotoko koostuu sanasta/puheesta sekä lapsesta (KOTOKO on myös joku j-poppari), kun taas Utsugi on tyhjä puu ja tarkalleen ottaen deutzia crenata eli isonietospensas, jota esiintyy Aasiassa.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 6: Erica Lindbeckiä kuullaan pelipuolella ainakin Persona 5:n Futabana ja Street Fighter V:n Menatina. Tuoreemmista pelikokemuksistani en edes hoksannut hänen olevan NieR: Automatan Anemone, koska hänellä ei ollut niin hurjasti puhuttua dialogia. Näköjään hän on myös Barbie, mikä kertoo ihan riittävästi. Kotokona hän voisi vain kimittää teennäisesti, mutta tasapainottelu ihqintoilun ja kylmäkiskoisuuden välillä toimii myös.]

***

Nagisa Shingetsu – Toivon Soturien Tietäjä, äärimmäinen pikku yhteiskuntaoppilas

Status: Hengissä (kovin odotuksin)

Myös Nagisaa kohtaan minulla oli Jataron tapaan odotuksia, mikä on jokseenkin huvittavaa ottaen huomioon, että paras tapa saada Nagisa kilahtamaan on puhua hänelle odotuksista. Odotukset kuitenkin toteutuivat, sillä Nagisa sopi Toivon Soturien viidenneksi pyöräksi hillitsemään muiden trollausta ja suhtautumaan vakavasti paratiisiin. Epäilemättä viisikko voidaan karkeasti karrikoida viiteen hahmotyyppiin, jotta TV Tropesiin saadaan Another Episoden kohdalle tosi mukafiksulta näyttävä tekstinpätkä jonkun hei minäkin tiedän jotain viihteestä -kaulaparran tekemänä, mutta itse luonnehtisin Nagisaa siksi fiksuksi jäseneksi. Ikään kuin se ei olisi muuten selvää. Nagisa voi olla pikkuvanha ilonpilaaja, mutta kyllä hänestäkin irtosi iloa. Hän ei ole in your face -koominen kuten ystävänsä, mutta huumoria ammennetaan silti Soturi-keskusteluissa muiden tehdessä pilkkaa hänestä. Sitten nolostellaan.

Kotokon jälkeen en ollut mihinkään valmis enkä oikein arvannut, mitä jännää Nagisa tekisi juonessa, jonka kierrokset olivat jo puolivälin jälkeen nousseet. Pari uhokohtausta ja perinteinen bossimatsi olisivat olleet riittämättömiä, mutta entäpä jos Nagisa pettäisi Monacan ja aikoisi päästää Komarun ja Tokon karkuun kaupungista? Mikäpäs siinä! Eihän Nagisa edes perustanut Demonijahdista, sillä lasten utopia oli tärkeämpää. Paratiisissa hän epäilemättä pyörittäisi asioita tai olisi mukana hallitustoiminnassa. Joka tapauksessa oli omituista ravata Towa Cityn kaduilla Nagisan kanssa ja jopa suojella häntä. Toki Nagito pilasi kaiken ja Nagisalle nousivat odotukset päähän ja snaipperibossiin ryhdyttiin psykoottisen hysteerisissä merkeissä, mutta näinhän tässä tuppaa aina käymään.

Koska olen näemmä omistaneet Soturi-kappaleen kersojen traumoille, eipä ole syytä sivuuttaa Nagisaakaan, jonka vanhemmat pakottivat hänet äärimmäiseksi kouluhikeksi pänttäämään, koska Japanissa on oikeasti mahdottoman suuri juttu urautua suunnilleen kehdosta asti. Toissa japsiluennon loppukevennyksessäkin naureskeltiin porukalla oikeaoppiselle työhaastattelupönötykselle. Vielä kun Nagisaan suhtauduttiin ihmisen sijasta jonkinlaisena kokeena, alan ymmärtää, mistä tämä odotusjauhaminen kumpusi. Onhan tuollainen kasvatus nyt ihan sairasta. Vaikka Danganronpan dialogista suuresti pidänkin, joskus hahmot voisivat edes välillä rajoittaa tiettyjä hokemagimmickejään, ja Nagisaa kohtaan totisesti oli suuria odotuksia enemmän kuin siinä Charles Dickensin kirjassa. Tuossapa se Nagisan huonoin puoli olikin, sillä suunnilleen kaikki muu hänessä toimi oleellisena osana viisikkoa.

 

[Nimitaustaa, vol. 6: Nagisa tarkoittaa veden reunaa ja shingetsu uutta kuuta/kuunsirppiä. Jälkimmäisen olisin jopa voinut arvata tarkistamatta. Sopii muoto ainakin Nagisan sarvimaisiin hiuksiin.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 7: Erica Mendez palaa näköjään ronpailemaan V3:ssa. Soturien joukossa hänen roolisuorituksensa Nagisana oli yksi suosikeistani. Onhan se selvää, että ääninäyttelypuolella on fiksuinta palkata naisia nuoriksi pojiksi, koska nuoret pojat energiajuomabärisisivät äänityskopissa liikaa, mutta siitäkin huolimatta Nagisan matalampi ääni oli ihan riittävän vaikuttava tapaus.]

***

Monaca Towa – Toivon Soturien Maagi, äärimmäinen pikku luokkaoppilas, seuraaja

Status: Hengissä (rakentamassa Monokumia)

 

Monaca on käytännössä Another Episoden Junko. Ei hänellä ole ihan samanlaista persoonaa (tai persoonia), mutta silti hän vangitsee puolelleen loputtomalla juovuttavalla toljotuksellaan. Tuo kun on se Monacan juttu: pyörätuolilla ryllyävä herttainen tytöntyllerö on niin säälittävän symppis, että hän saa ihmisiä puolelleen tekemään asioita, joista hän palkitsee lämpimillä halauksilla tai lämpimämmillä kielareilla. Monaca on Sotureista se lapsellisin ja kuorruttaa kolmannen persoonan lipevää dialogiaan kissanaukaisuilla ja muulla uguulla, mutta Monaca on kaikkea muuta kuin uguu. Kuka olisikaan arvannut?!

 

Soturien takapiruna häneen kohdistui tietenkin erittäin suuria odotuksia, koska Danganronpien kliimaksit ovat useimmiten ihan jotain muuta. Seikkailun aikana Monacan todellisista aikeista ripoteltiin vihjeitä siellä täällä ja oli myös veikeää nähdä häntä ”kaveriensa” seurassa pyörimässä ympyrää, saamassa itkupotkuraivareita ja ahdistelemassa seksuaalisesti. Monacan ja Nagisan suudelmat olivat oikeasti niitä koko pelisarjan puistattavimpia kohtauksia. Taustalta parrasvaloihin hypättiin tuolin kyydistä ohjainkeskustelussa. Minä kyllä vähän arvelinkin toimimattomien jalkojen olevan humpuukia, vaikka en pöljänä huomioinutkaan Junkon palvontasviittiin johtavia tikkaita.

Vaikka loppuhuipennus olikin etupäässä Monacan selittämä koomisen massiivinen ekspositiodumppi, se toimi nimenomaan Monacan vuoksi, kun vastapuolella oli kaksi toimintatyttöä, isoveli ja entinen ystävä. Todellinen luonne kävi ilmi nopeasti, ja kun välillä esitetään tyhmää ja piruillaan pirusti, saadaan lopputulokseksi pätevä seuraaja Junkolle. Pakkohan kolmosessa on joku pääpahis olla, joten voisiko se sittenkin olla Monaca? Tai joku Future Foundationissa? Jälleensyntynyt Junko? Toisaalta minulla ei ole aavistustakaan, mihin Hope’s Peakin lopullinen loppuhuipennus lopulta eskaloituu, mutta tämä ei todellakaan jää tähän. Lisää kuolontuijotusta!

[Nimitaustaa, vol. 7: Vaikka Monaca on ilmeisesti jonkinlainen keksi, hänen nimensä kirjoitetaan katakanoilla, joita ei yleensä käytetä japanilaisissa nimissä, vaan vierasperäisissä tai keksityissä tapauksissa. Monacan nimi tiettävästi katakanoitiin, jotta se vaikuttaisi söpömmältä. Ilmankos hänen nimensä kuulostikin vähän luonnottomalta. Towa tarkoittaa suunnilleen tornia (mutta towa ei ole suoraan tower vaan vain sen tou-osa) ja harmoniaa eli varmaankin vertauskuvallisemmin korkeaa harmoniaa. Koska Towa Cityssä on korkeita rakennuksia, on nimi osuvan runollinen kyberkaupungillekin.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 8: Cristina Valenzuelan ääntä ei ole pahemmin tullut vastaan, mutta Monacan superhento ja jäätävän kylmäävä ääni oli niin mainio, että toivottavasti tulee vastaan jatkossakin.]

***

Palvelija/Nagito Komaeda – Äärimmäisen onnekas opiskelija, äärimmäinen epätoivo

Status: Hengissä (matkalla Jabberwock Islandille)

Pidin Nagitosta melkoisesti (ihan liikaa) jo Goodbye Despairissa ja enimmät kehut pällistä olen kirjoittanut edelliseen hahmoliitteeseen, mutten silti uskonut kuinka paljon tästä ihastuttavasta lurjuksesta saatiin revittyä Another Episodessa, jossa vietetään muutenkin mielenkiintoista aikaa kakkosronpan hahmojen kannalta. Nagito pelaa yhä neliulotteista shakkia koko narratiivissa jonkinlaisena visual novel -Ocelotina ja oli ilo todeta, että hän on livenä aivan yhtä karmiva mulkero kuin diginäkin. Ellei jopa karmivampikin, sillä jokin hänen jotain selittämätöntä tihkuvassa puheenparressaan ja olemuksessaan häiritsi ja viihdytti. Olipa Junkonkin raadolta napattu käsivarsi kivasti paketissa. 

 

Mikä parasta, tyypin juonikaarta ei ihan heti arvannut, sillä oletin Nagitoa lähinnä Toivon Soturien kiusattavaksi heittopussiksi, irtovitsiksi katsauksissa Towa Hillsin tapahtumiin. Neljänteen seinämään nojailevat Palvelijan heitot pelibalanssista paljastuivatkin ihan oikeaksi Demonijahdin manipuloinniksi Komarun kasvukertomuksessa, ja Nagito kehtasi jopa ryttyillä vangitsijoilleen. Miehen päämäärä lienee selvä samaten kuin kehityssuunta, mutta erityisen mielenkiinnolla odotan kolmososan tapahtumia!

Kuin kaksi marjaa?

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 9: En tiedä miten se on mahdollista, mutta Bryce Papenbrook on Nagitona ikävämpi, vastenmielisempi, lipevämpi, katkerampi ja kamalampi kuin Goodbye Despairissa. Ääni on hahmolle täydellinen (pane parastasi, japsiraita!) ja nykyään varmaan vain huvittaisi, jos törmäisin ääneen jonneilemassa jonakin geneerisenä pojankloppina, koska Nagito on mädättänyt äänensä iäksi.]

***

Haiji Towa – Äärimmäisen laiska vastarintajohtaja

Status: Hengissä (tuijottamassa lattiaan)

Hiro-muotista polveutunut Haiji on sivuhahmoksi ihan mielenkiintoinen tapaus, eikä hahmon viehätys perustu pelkästään positiivisiin seikkoihin. Päinvastoin: Haiji on jopa suorastaan epämiellyttävä, pahasti katkeroitunut aikaansaamaton, oikeaa hetkeä tuomiopäivään asti odottava (vaikka kyseinen päivämäärä on jo mennyt) nahjus, jolla on kyseenalainen fetissi mahdollisimman nuoria tyttöjä kohtaan. 

Vaikka kyse olisikin suojaikärajaa hipovasta himosta, en oikein tiennyt erään Teruterunkin varjolla, miten tuohon yksityiskohtaan suhtautuisi, mutta muut hahmon epämääräisyyden yksityiskohdat ovat silti ihan perusteltavissa. Ei kaikkien hahmojen tarvitse olla pidettäviä ollakseen toimivia. Parhaimmillaan Haiji osasi olla oikein asiallinen ja varmasti eri olosuhteissa hän olisi leppoisakin tapaus. Silti tässä tarinassa Haijiin tiivistyy aikuisten tappiomieliala ja selvästi jonkinlainen kytevä viha sen suhteen, että Towa Groupin jäsenenä hän on mellakkaan ja Tragediaan osasyyllinen.

Siinä nyt on se Haijin superase, jos hän olisi päässyt Another Episoden sidekickiksi!

Veti vätys päänsä pois persiistä Komarun aloitteesta ja ryhtyi toimeen, mutten arvannut hänen kilahtavan kostosta näinkin hurjasti, että pitää uhota estradilla kolmannen valtakunnan puheita ja johdattaa yksiväriset kansalaiset… öh, no, vastarintaan. Se nimittäin näytti riistäytyvän käsistä ja vaikka välipätkissä Monokumia romutettiinkin, luulisin kymmenien monolapsien menneen pesuveden mukana tuonpuoleiseen. Eipä Haijia tuntunut kersojen kohtalo harmittavan, kun hän se oli ohjainkeskustelussa kapulan särkemisen kannalla alusta loppuun kihisten kiukusta. Lopuksi Haiji jakoi itsensä nollalla, mikä on useimmiten ihan hyvä tapa käsitellä tällaisia tarinoita. Varsinkin jos sattuu olemaan Towa Groupissa, joka teki pikkuriikkisen kyseenalaisia asioita.

Saapa nähdä, jääkö hän möllöttämään vai nähdäänkö häntä kolmosessa kenties Monacan yhteydessä. Onhan Towa Group kuitenkin ollut melko merkittävässä roolissa Tragediaa salaa tukemassa.

 

[Nimitaustaa, vol. 8: Haiji tarkoittaa tuhkan armoa, mikä on vähän irvokasta kuolleiden kaupungissa.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 10: Matthew Mercer on sellainen nimi, joka on useammassa tuotannossa kuin tajuankaan, useimmiten sellaisena komeammanpuoleisena äijänä. Esimerkkejä on liikaa lueteltavaksi, mutta hän on ainakin korvaamassa Troy Bakeria Persona 4:n Kanjina sekä femman Yusuke, SMTIV:n HOY!-Walter ja näemmä JoJon Stardust Crusadersissa Jotaro Kujo, mikä huvittaa jo etukäteen. Silti ääni ei ole pahemmin jäänyt mieleen siten, että yhdistäisin jatkuvasti pisteet roolista toiseen. Tosin NieR: Automatassa ihmettelin, miten Haiji oli päätynyt kauppiaaksi aavikkoalueen laitamille. Matthew Mercer vetää myös ääninäyttelijätovereilleen D&D-sessioita jossain Critical Role -videosarjassa, johon pitäisi joskus tutustua. Mutta niin, Mercer-Haiji oli hyvä kombo myös, sopivan miehekäs tapaus tarinaan, joka koostuu tytöistä, lapsista ja Nagitosta.]

***

Hiroko Hagakure – Äärimmäinen MILF

Status: Hengissä (etsimässä poikaansa?)

Hiron äiti on periaatteessa vain sivutehtäväautomaatti, jolla ei ole sen kummempaa merkitystä tarinan kannalta. Hänet voisi teoriassa korvata jollain satunnaisaikuisella, jolle kanniskellaan tappolistoja, mutta se olisi vain tylsää. Hän on myös niitä harvoja aikuisia, jonka olemus ei koostu yhdestä väristä. Ennen kaikkea Hiron äiti on äitihahmona kahdelle eksyneelle tytölle ja antaa kannustusta, jota ei Haijilta heruisi. Erityisen huomattavaa on, että Hirokossa on runsaasti asennetta, eikä tämä johdu vain spaddusta huulessa.

Ja kaikista maailman äideistä Hiroko on juuri Hiron äiti, tämän tärkein ihminen maailmassa. Jos kaikkien ihmisten äidit olisivat Hirokoja, maailma olisi kieltämättä melko yksipuolinen, mutta kyllähän se kelpaisi.

[Nimitaustaa, vol. 9: Iästään huolimatta Hiroko on tarmokas lapsi ja sukunimensä puolesta lehtien, terien tai keihäiden kätkössä. Sukunimi sopisi ainakin pojan räjähtävään hiustyyliin.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 11: Jessica Straus on kolme viidesosaa Hirokon milffiydestä.]

 

***

Byakuya Togami – Äärimmäisen varakas jälkeläinen

Status: Hengissä (turvassa)

Ronpan joka osassa on oltava Togami (paitsi ehkä V3:ssa), ja Another Episodessa hän on neito ukko hädässä, vaikka tosiasiassa Togami lienee toljottanut lähintä seinää pitkästyneenä 98 % tarinan kestosta. Hän ei niinkään esiinny tarinassa, mutta Tokolle hän on kaikki kaikessa ja niinpä romanttinen mielikuva iskostuukin imeliin HUOMIO!-fantasioihin ja korneihin lukujen välisiin kinkkuiluihin. Olisi ollut siistiä, jos juonen aikana Toivon Soturit olisivat välillä kuulustelleet Togamia vaikkapa Future Foundationin tiedoista.

Kieltämättä kuivan äijän asiallisen töykeä mielikuva on rakoillut, kun Goodbye Despairissa hänen matkijansa oli kunnon mahtipontinen läskimooses ja Another Episodessa sukellettiin epätyypillisessä huohotussokerissa, mutta noin muuten Togami oli oma huvittavan tyly itsensä. Erityisesti lopun keskustelu Makoton kanssa antoi ymmärtää, että ehkä hän on oikealla asialla ja mies paikallaan Future Foundationin riveissä pelastamassa maailmaa. Johan hän äijäili agenttien kanssa prologissa siihen malliin. Ei Togami tule koskaan rakastamaan Tokoa, koska se on se vitsi.

Togami palaa vielä.

[Nimitaustaa, vol. 10: Byakuya tarkoittaa valkoista yötä eli keskiyön aurinkoa, Togami puolestaan kymmentä jumalaa. Jopa on massikeisarilla säkenöivä nimi.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 12: Jason Wishnov trollaa menemään miellyttävän mulkerona Togamina. Näitä muutamia nimiä, joita en millään vaihtaisi toiseen.]

***

Makoto Naegi – Äärimmäisen onnekas opiskelija, äärimmäinen toivo

Status: Hengissä (yllättäen)

Sisällytin Makoton tähän listaukseen, koska hänellä oli paikka pelivalikon listassa, mutta hänestä ei ole juuri sanottavaa, koska entinen protagonisti oli vain hahmona näytöllä. Sama vanha Makoto! Makotolla oli tietenkin tärkeä rooli Komarun veljenä ja olisi ollut suoranainen ihme, jos sisarusten jälleennäkemistä ei olisi koskaan tapahtunut. Saatiinpa samalla näppärä ekspositiodumppi sekä Komarulle että pelaajille, jotka nauttivat viihteensä täysin väärässä järjestyksessä. Ehkä he tapaavat toisensa livenä kolmososassa ja vanhempansa myös. Se lienee kuitenkin varmaa, että Makotoa ei Hope’s Peak -trilogian (tai kvadrilogian?) loppuhuipennuksessa unohdeta.

Makoto palaa vielä.

[Nimitaustaa, vol. 11: Makoto tarkoittaa totuutta ja rehellisyyttä. Hauskasti sana on myös ilmaisu, vähän kuin ”Aivan!”, jos muistaakin jotain unohtunutta. En tosin tiedä, hokeeko Makoto vajukkina omaa nimeään Trigger Happy Havocin oikeudenkäynneissä, jos jotain ratkaisevaa käy ilmi, mutta eiköhän tuo joskus selviä.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 13: Kiitos Nagiton, Bryce Papenbrook ei ole entisensä. Vaikka Makoto kuulostaakin samalta vanhalta tavikselta, tiettyjä mielikuvia ei noin vain karisteta.]

***

Yuta Asahina – Ei niin äärimmäinen uimari

Status: Metsästetty [kuolinsyy: pommiranneke]

Aoin veli esiintyi Another Episodessa, mitä, kymmenisen minuuttia? Ja kuoli. Jaksoikin huvittaa, kun pelin erikoisversion mukana tulleessa taidekirjasessa oli ikioma sivu Yutasta… ja ruutuaikaa oli näinkin vähän. Hänen kuolemansa oli selkeästi muistutuksena Demonijahdin sääntöjen raadollisuudesta, mutta jäikö hänestä mitään mieleen? Ei oikeastaan. Muistutti hän siskoaan käytökseltään ja ulkoisesti ja oli ihan symppis jonne, mutta… siinäpä se?

[Nimitaustaa, vol. 12: Yuta tarkoittaa vapaasti käännettynä suunnilleen leppoisaa läskiä, mutta jälkimmäinen kanji on sama kuin Jatarolla eli sanalla viitataan todennäköisimmin terveyteen. Ja olihan Yuta nyt terve ja leppoisa sälli sen kymmenen minuuttia. Sukunimi on enimmäkseen helposti käännettävissä aamuauringoksi, mutta loppu tuottaa ongelmia, kun kanji kytkeytyy tavallaan joko buddhalaistaustaiseen Narakaan eli helvettiin tai pseudocydonia sinensis -kasviin, joka on vissiin joku kiinan(ruusu)kvitteni, mutta tässä vaiheessa homma menee niin hämäräksi, että taidan luovuttaa.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 14: Tajusin hemmetti sentään vasta toisella nuohoamiskierroksella, että Yuta on Michelle Ruff eli Jataro. Ja kuulostikin melkein samalta. Eihän tämmöisen perusjonnen pitänyt hörhöltä kuulostaa!]

***

Taichi Fujisaki – Äärimmäinen hissikoodari

Status: Metsästetty [kuolinsyy: petokuma]

Chihiron isä esiintyi Another Episodessa, mitä, vähän yli kymmenisen minuuttia? Ja kuoli. Myös hänelle on omistettu sivu taidekirjasta, mutta jostain syystä Taichilla tuntui olevan Yutaa enemmän painoarvoa. Jos siis ajatellaan, että tasan yhden hissin hakkerointi on tärkeää. Ainakin isukin kuolema tuli täysin puskista siinä missä Yutan uimareissun arvasi tyhmäksi vedoksi. Taichin kuolema jäikin harmittamaan, koska hän vaikutti hyvältä isähahmolta pojalleen, mutta jos nyt tästä jotain positiivista pitäisi keksiä, ainakin hän on nyt lähempänä tätä.

[Nimitaustaa, vol. 13: Taichissa on sitä pulleutta, josta taitaa tulla se tämän päivityksen riisipeltokestovitsi, mutta onpa nimessä toinenkin osa, joka tarkoittaa ainakin kaupunkia tai toria, joten sanotaan nyt vaikka hänen olevan hyvinvoiva kaupunki. Fujisaki tarkoittaa kahta vielä kukkimatonta kukkaa, koska kukat ovat japseilla veressä.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 15: Tony Oliverilla on näköjään hurjasti rooleja animessa ja muutamia peleissäkin, mutta en ole tainnut törmätä ääneen juuri missään, jos lapsuuden Klonoaa ei lasketa, mutta tuonkin pelin molotus on vähän kyseenalaista ottaen huomioon, että äänitähti Laura Baileykin esitti siinä Huepow-sormusta. Oi muistoja. Taichin roolista ei ole kuitenkaan pahemmin mitään sanottavaa, sopiva siinä missä muutkin.]

***

Shirokuma – Äärimmäinen hyviskarhu

Status: Dekapitoitu, sammutettu, assimiloitu Alter Ego Junkoon

Lopputwistin jälkeen minun on hyvin vaikea suhtautua suopeasti Shirokumaan, joka kuitenkin käytännössä vedätti jatkuvasti kaikkia olemalla tosi herttainen, viaton ja kiltti hippikarhu, jonka potreteissa usein näkyy kukkanen. Kukka varmasti pääsi vähän lakastumaan pasifistikarhun päästyä Big Bang Monokuman puikkoihin.

Mutta jos unohdetaan, kuka Shirokuma on, ja keskitytään siihen, kuka hän oli, Shirokuma vaikutti vähemmän rasittavalta Usamilta/Monomilta, joka sai ajattelemaan, kuinka hyviä Monokumat voisivat olla. Olihan hänen dialoginsa hieman semmoista ylikilttiä lässytystä, mutta kieltämättä minulle tuli pörröinen fiilis, kun kuunteli otuksen tallustelun hupsua ääniefektiä. …Mutta Shirokuma vain manipuloi vastarintaliikettä ja on hyvinkin mahdollista, että hän kommunikoi salassa Kurokuman kanssa. Ovathan he saman monokolikon kaksi eri puolta. Toisin sanoen Junko olisi kommunikoinut itsensä kanssa, koska Junko nyt on jokseenkin täynnä itseään.

[Nimitaustaa, vol. 14: Värioppitunti lienee tarpeeton, koska tämä on tullut jo aiemmin puheeksi, mutta valkokarhu Shirokuma on valkoinen, koska shiroi tarkoittaa valkoista.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 16: Amanda C. Miller tuntuu olevan Danganronpassa aina dualistisissa rooleissa ja koska Shirokuma on puoli Junkoa, käyhän se järkeen. Shirokumana hän on epäilemättä hennoimmillaan ihanan ja rasittavan rajamailla. Hyvin hän silti vetää, vaikkakin Tokona ja Junkona omimmillaan.]

***

Kurokuma – Äärimmäinen pahiskarhu, Toivon Soturien neuvonantaja

Status: Dekapitoitu, sammutettu, assimiloitu Alter Ego Junkoon

Odotin promokuvista Kurokuman olevan vakavasti otettava äärimmäisen synkkämielinen megapahis, joka kähisisi kuin Marlon Brando. Ihan tällaista konekivääritahdilla horisevaa, veikeän räävitöntä läppäautomaattia en tosiaankaan odottanut! Kurokuman se suuri gimmick on tauoton, täysin posketon höpötys, joka on jopa liikaa Toivon Sotureille. 

Onkin kyseenalaista, oliko Kurokumasta yhtään mitään hyötyä Sotureille näiden neuvonantajana, mutta ainakin hänellä oli hemmetin hauskaa. Oli minullakin, vaikkakin preferoin karhuissakin tasapainoa, jota kutsutaan Monokumaksi. Monokuman vitsi kun on siinä, että hänet voidaan käsikirjoittaa sanomaan ihan mitä tahansa ja vaikka sama todellakin pätee Kurokumaan, hänen kanssaan mentiin ehkä vähän liiankin pitkälle. Kenties ihan tahallaan. Hauskasti Kurokuma oli Mage Robot Black Suspirianin ulkopuolella täysin uusavuton, vaikka mafiakarhun luulisi lahtaavan vihollisiaan tommy gunilla. Jopa Shirokuma oli veljeään aggressiivisempi, koska Kurokuma on ns. all talk.

[Nimitaustaa, vol. 15: Kappas kummaa, kuroi tarkoittaa mustaa.]

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 17: Erin Fitzgerald mafiawiseguyna, kaikkea sitä. Perseillään nyt sitten äänityskopissa, varmasti oli hauskaa!]

***

Monokumat – Äärimmäistä tykinruokaa

Status: Kymmenen potenssiin kuusikymmentä jäljellä, 1 500+ kappaletta tuhottu [kuolinsyyt: hajotusluoti, selätysluoti, lamautusluoti, polttoluoti, pohjaton rotko, sähköauto, lajitoverit, Genocide Jack yms yms]

 

Another Episodessa ei ole Monokumaa. Sen sijaan siinä on Monokumia, hyvin monenlaisia mielikuvituksellisia sellaisia: taviksia, aseistettuja, hirviöitä. Ne kaikki räjäytetään, eikä niillä ole kovin paljoa sanottavaa muutamien purkitettujen replojen lisäksi. Ne ovat vihollisarmeija; vastine zombeille tai muille hirvityksille, joita tällaisissa peleissä yleensä lahdataan sadoittain. Ne ovat melko typeriä, mutta päästessään riittävän lähelle ne alkavat oikeastaan jo pelottaa. Miksi en osunutkaan punasilmään? Miksi tuo on jo näin lähellä? Miksi minut kynsittiin hengiltä?

Vaikka Another Episoden vaikeustaso on hankalimmillaankin kevyt läpsäisy ranteelle, Monokumat tuntuvat silti uhalta ainakin implikoidusti. Ne ovat kylmiä, sieluttomia koneita, jotka silpovat kynsillään aikuisia näiden kuoltua ajat sitten ja hohottavat iloisesti lähtiessään lyllertämään tyhmien tyttöjen perään. Premissi kuulostaa koomiselta ja Monokumat näyttävätkin koomisilta, mutta kyllä minä ainakin säpsähtäisin, jos Monokuma ryntäisi ovesta sisään ja tämä teksti jäisi ke-

Monokumien suurin ongelma on, että vaikka Another Episoden persoonallisina karhutähtinä ovatkin Shirokuma ja Kurokuma, tarinassa ei ole Monokumaa. Siis sellaista Monokumaa, jonka kautta pääpahis hassuttelee ja ilkkuu koko ajan loppuhuipennukseen asti, jossa selviää, että äänessä olikin perhana sentään jälleen Junko Enoshima. Eihän robokarhuilla mitään tietoisuutta tietenkään ole, ne ovat vain välineitä. Another Episoden kontekstissa olisi sitä paitsi typerää, jos Toivon Sotureilla olisi oma Monokuma, joka tulee uhoamaan tytöille. Toisaalta pelissä olisi voinut olla viisi Monokumaa eli persoonallisesti koristeltu karhu per Soturi, mutta siinä olisi vielä vähemmän järkeä, koska ne varsinaiset kersat jäisivät sivuosaan. Sen sijaan kullakin kersalla oli ikioma robotti, mikä jopa toimi kestovitsinä, koska pitäähän japsipelissä olla absurdeja mechoja.

Vaikka Monokuma onkin Danganronpan maskotti, Another Episoden pointtina kuitenkin tuntuu olevan, että tällä kertaa ne ovat rivivihollisia. Mielelläänhän niitä lahtasi, koska harvassa pelissä on ihan tällaisia möllejä vastarintana. Silti jokin kumma sivuääni sisälläni jäi kaipaamaan vaikkapa jonkinlaista kaikkivoipaa Monokumaa, joka ei liittyisi mitenkään mihinkään ja jolla riittäisi hassuja juttuja vaikkapa nonsequitureissa teatteriesityksissä.

Olet väärässä konsertissa.

Jotenkin minusta tuntuu, että tulen näkemään vielä Monokumia ihan tarpeeksi.

[Miksi se pelaa väärällä kielellä?!, vol. 19:  Vaikka Monokumilla ei tainnut olla yhtään uutta dialogia ja välivideoissakin kuultiin ihan täysin väärää japsiraidan käninämolotusta, ne Brian Beacockin vetämät edellisestä peleistä tutut stock-replat huvittivat silti, ja maltan tuskin odottaa hassuttelun paluuta V3:ssa. Anime-kolmosessa pitäisi tyytyä kauheaan Greg Ayresiin, mutta näillä näkymin katson sarjan japsiraidalla, koska se löytynee netistä paljon helpommin tuota kautta. Funimationin enkkudubbi sitten joskus jotain kautta, jos se Eurooppaan rantautuu. Viihteen takia pitää tehdä uhrauksia, vaikka kärvistelenkin jo horkassa upupulle.]

 

***

Koska tappolistojen muut nimet ja etenkin siluettiaikuiset ja kypärälapset jäävät sen verran mitättömään asemaan, tämä päivitys päättyy tähän. Ensi kerralla päättyy Another Episode -blogivaihe, jotta uusi, numero kolmesta kertova kaksoistarina voi alkaa!