Epätoivon äärimmäinen akatemia: 262 - Another Episode

Edellisen päivityksen Shirokuma-nyyhkydraamalta olisi säästytty, jos hippimäisesti räjähtänyt valkonalle olisi irrottanut sitä ennen päänsä, sillä tekoälysiru sijaitsee siellä ja räjähteet mitä ilmeisimmin pömppövatsan uumenissa hienomotoristen funktioiden seassa. Mihin sitä robotti synteettistäkään sydäntä tarttoo, elämiseenkö? Kenties dekapitoitu Shirokuma voidaan installoida päänsä menettäneen Monokuman vartaloon. Tai kenties pelin loppupuolella Kurokuma menettää syystä X päänsä ja hybridistä syntyy dualistinen Shirokurokuma, joka puhuu tosi lempeästi pelastaen kaikki, mutta ei osaa olla hiljaa ja tykkää fedorista.

It's aliiiiiiiiive.

Nyt Shirokuma ei ole edes kierimässä mihinkään, vaan pysyy neiti X:n kätösissä ihastelemassa Komarun palopuhetta. Toko on kauhean pettynyt löysästä uhrauksesta ja toverinsa ihan hukkaan menneestä uhopuheesta, sillä ilman valko-otson uhrausta Komaru tuskin olisi könynnyt lavalle. Protagonistin hahmonkehityksen kannalta tempusta tosin oli hurjasti hyötyä, kuten pikapuoliin nähdään.

Ihmeellä ja epäuskottavuudella on hiuksenhieno ero.

Anna nyt toisen kasvaa ihmisenä.

Ilmankos täällä onkin nyt valoisaa.

Haiji palaa preparoituaan preparoinnit ja pyytää likkoja get the fuck out of here. Käytännössä näin, muttei ihan kuitenkaan, sillä hän aikoo tulla mukaan, joten ei tämä mikään tyly häätö ole. Shirokuman päätön (heh) uhraus kun avasi miehenkin silmät ja Komarun tunteikas sooloilu varmasti räpsäytti ne valtaviksi lautasiksi, vaikkei hän edes mainitse tyttöä. Haiji vihjailee valttikortin sijaitsevan toisaalla ja jää odottelemaan sisäänkäynnille.

Haiji tajusi, että ehkä piilopaikka kannattaisi siirtää viereiseen kammioon, kun tämä löydetään niin helposti.

Niin tuolla kädellä.

Kun setämies sanoo näin, nuorille tytöille käy hassusti.

Kun pääsen viimeinkin pelaamaan eli pyörimään siluettien kansoittamassa – missä he kaikki olivat viime hyökkäyksessä, taistelemassako Monokumia vastaan viemärissä? – kammiossa, huomasin välittömästi jotain muuttuneen. Siis sen lisäksi, että Komaru voi nyt tähtäillä täällä pyssyllään, kun se oli viime kerroilla piilossa, jotta siluetit eivät suuttuisi.

Viiden, kolmen ja yhden pisteen vihje: Komaru.

…Niin, Komarun asento on muuttunut. Tähän asti naisavatarini on hipsinyt hirmuisten karhujen asuttamissa loukoissa kumarassa, mikä kertoo joko kehnosta ryhdistä tai todennäköisemmin silkasta epävarmasta pelosta. Kun Komarua ei liikutellut hetkeen, ressukka saattoi pälyillä hetken aikaa ympärilleen. Nyt sankarittareni seisoo selkä suorassa ja muutenkin mukavan ryhdikkäänä ottaen urheasti vastaan loppupelin haasteet. Juoksuanimaatiokin on muuttunut. Ennen Komaru juoksi kumarassa pidellen pyssyään visusti molemmissa käsissä, mutta nyt hän pinkoo huomattavasti itsevarmemmin megafoni toisessa kädessä. Kyllä minä ainakin juoksisin pimeällä kujalla Komarua karkuun. Another Episodella todellakin on pelisilmää näinkin sinänsä merkityksettömille yksityiskohdille, sillä hahmon perusasennot lopulta muuttuvat melko harvassa pelissä. Ei minulle ainakaan tule mitään muuta peliä heti mieleen ja nyt ei lasketa mukaan sellaisia tapauksia, joissa esimerkiksi kooltaan erilaiset aseet pakottavat liikkumaan eri tavalla. Hieno, hieno veto ja Komarun pisteet nousivat kirjoissani reippaasti! Kyllä kannatti tytön uhota kaljamahoille.

Nyt juostaan Cooperin testi.

Ihan liikaa asentomehusteltuani tajusin, että pitäisi tässä edetäkin johonkin. Jätän Haijin omaan arvoonsa ja käyn pettymässä varmuuden vuoksi kaikissa parakeissa ja nurkissa, joihin ei ole vieläkään ilmestynyt mystisesti keräiltäviä asiakirjoja/kirjoja tai edes yhtä pahuksen tallennusankkaa. Muutamalle siluetille voi puhua ja etenenkin ensin kammion perän suuntaan, koska bongasin sieltä vastarintaliikkeen tasan toisen ei-siluetin, jolle minulla onkin ollut pitkään asiaa. No ainakin kaksi lukua. Ryhdikkäällä matkalla (en pääse tästä koskaan yli, purrrr) moikkaan myös Shirokumaa, jonka kanniskelijan ranteet eivät näytä väsyvän. Pääkuma ihastelee yhä Komarun puhetta ja kasvua, kun taas Komaru ihastelee pääkuman coolia uhrausta. Toko vilkaisisi rannekelloaan, jos hänellä olisi sellainen.

En ole ennen ajatellut juuri pään menevän kananlihalle.

Shirokumassa ei ole enää hurjasti uhrattavaa.

Kunnes muutumme Blaiseiksi.

Mutta nyt pääjuoni tauolle ja tämän päivityksen pakollisen sidequestsatsin pariin, koska viime kerrasta on aikaa ja pitäähän nyt viehättävää Hiroko Hagakurea moikata. Ja ennen kaikkea läpäistä Another Episode täydellisesti. Spaddu-MILF huomaa vastarintakammion ankean ilmapiirin piristyneen ihan meidän ja Shirokuman ansiosta ja muistuttaa, että hänelle voi kiikuttaa tappolistoja, jotta Trigger Happy Havocin hahmokaartin perheenjäsenet/ystävät/puolitutut/maitomies käydään pelastamassa kulissien takana. Harmikseni en voi kysyä, miksi tappolistat eivät viime luvussa kelvanneet. Ehkä tilanne oli silloin erilainen, kun Monokumat hyökkäsivät ja tytöt sellitettiin.

Vielä kun luonnottomista silueteista pääsisi eroon.

Animuhymy piristää tyä_miehenkin päivää.

Tappolistasavotan ojentamisjärjestyksen voi itse valita, mutta etenen järjestyksessä, joka ei ole täysin kronologinen. Towa Towerin – onpas tuostakin vierähtänyt jo tovi jos toinenkin – aulakerroksesta poimin kakkosluvun jälkipuoliskolla Hiroko Hagakuren tappolistan, mutta ex-hoitsua tuskin tarvitsee pelastaa. En usko Hirokon lähettävän itsensä perään karskeja vastarinnan äijiä, jotka nostavat hänet urheasti ilmaan kuin distressidamsellin ja pelastavat hänet noin metrin päähän näennäisesti turvallisempaan kammion kohtaan.

Hahmojen jälkipuinti kuuluu silti asiaan ja keskustelu ajautuukin ammatti-ihmettelyn jälkeen puimaan Hirokon poikaa, josta äiti on kovin ylpeä. Toko kysyy syytä vissiinkin vähemmän ylpeänä höntti-Hiron toilailuista Hope’s Peakin murhaleikissä. Vaikka Hiro onkin komea, täydellinen poika, äiti on huolissaan tämän raha-asioista, sillä velkaantuminen ei ole mikään salaisuus. Muistan yhä, kun Makotoa yritettiin vetää höplästä Hiron pikku hahmokaaressa. Hiroko myös mainitsee mairittelevasti poikansa jääneen useasti luokalleen ja olevan naisten suhteen varsinainen ihmemies. Lemuriasta Hirokolla ei ole mitään sanottavaa.

Hirokosta tulisi hyvä narkkari.

Mikanilla ei ainakaan.

Hyvä jäämään luokalleen.

Fun fact: olen selvinnyt koko yliopistourani ottamatta kertaakaan opintolainaa, ja tämä vielä työttömänä. Kannattaa asua halvalla periferiassa.

Sanoo naisille for serious, jolloin naiset lähtevät pois.

Vitsi on siis siinä.

Ayaka Haneyaman nyrpeä naama komeili Towa Towerin kolmoskerroksen mieshenkilöstön pukukaapeilla. Vaikuttaisi siltä, etteivät tytöt edes vilkaise kaupungin kaduilta poimimiaan tappolistoja, kun idoleja täysillä fanittava Komaru tunnistaa vasta nyt Ayakan tai siis Ayakasun, koska joka purkkapopidolilla on oltava höpsö lempinimi. Hirokokin näki Sayakan luotsaaman teinilauman telkkarista. Ja koska Sayaka mainittiin, keskustelu siirtyy luonnollisesti veitsineitiin, koska ketä nyt joku Ayaka kiinnostaa? Möllöttääkin noin ikävästi ja kaikkea. Tosin jos idolipoppoossa on jo Ayaka ja Sayaka, pakko siellä on olla vähintään Hayaka, Mayaka, Tayaka ja Dayaka. Eihän tässä muuten ole mitään tolkkua.

Tokolla on vankkumaton mielipiteensä massia lahjattomille syytävistä tolloista, mutta Komarulle tai tämän fanikohteille ei ruveta eikä varsinkaan Sayakalle, jonka sata miljoonaa fania lienee menettänyt toivonsa nähtyään telkkarista Sayakan lyyhistyneenä veitsi rinnassa saniteettitilojen seinälle, mutta Tokolla ei taida olla sydäntä päivittää sayakoijatoveriaan ajan tasalle. Jos nyt edes tuo toinen lahnanaama pelastettaisiin lohdutukseksi.

Sayaka lienee platinajumalatar.

Sitten vaihtuikin kanava Ostos-TV:lle.

Tolloista on valtavirtamusiikin suosio taottu.

Oikea asenne.

Mm. kirkuvat lujaa.

Kuolettavan hämmästyttävää.

Taichi Fujisakia dissaavan lappusen nappasin Towa Towerin juurelta matkalla kohti jokiraittia. Tuolloin Komaru ja Toko eivät olleet väleissä, mutta sitten tapahtui kaikenlaista ja Toko on yhä oma, kenties lievästi positiivisempaan suuntaan muuttunut ilkeä itsensä ja Komaru kasvatti selkärangan.

Ennen kaikkea Chihiron isä on yhä vainaa ja kun Hiroko kuulee tästä, raivokohtaukselle ei tule loppua, sillä rennolla äitihahmolla on ollut ennenkin tapana tulistua tappamisen vääryydelle. Tytöt muistelevat Taichin olleen hieno mies ja Komaru toivoo hänen tyttärensä olevan kunnossa. Toko päästää pienen valkoisen valheen (sukupuoliylläriä paljastamatta), jottei touhu menisi liian masentavaksi. Taichista ei ole enempää puhuttavaa, koska kuolleiden annetaan levätä.

Vähemmästäkin menee kumaraan.

Ruiskua silmään kauhukakaroille.

Idi Amin oppi juuri idiomin.

Uskolliset isät tuppaavat kummasti olemaan hyviä miehiä.

Ristillä on leppoisaa.

Vaikka kadonneiden kissojen ilmoitukset ovat katukuvassa yleisiä, Grand Bois Chéri Ludenberg oli niin valioyksilö, että sen A4 tuli vastaan maailman katolla Towa Towerin huipun säkkipimeydessä. Mahtuipa tornin alueelle monta tappolistaa.

Suurpoijatcheristä keskustellaan tietenkin, koska kyseessä on kissa. Miksi hitossa demonijahtiin on tungettu kissa mukaan? Hiroko ja Komaru hämmästelevät erityisesti sen mahtipontista nimeä. Toko vain nurisee typerästi nimetyn katin jäävän isännättömäksi… tai siis tietenkin emännättömäksi. Aina nämä keskustelut kääntyvät tavalla tai toisella Trigger Happy Havocin hahmoihin, mutta Toko pitää heistä suunsa supussa, koska pelin hahmojen taustojen ja kohtaloiden seikkaperäinen kertominen Komarulle olisi melkoista pitkitystä ja aina sen voi hoitaa kulissien takana Another Episoden päätyttyä.

Lyhtypylväs seuraavaksi.

Yksinkertaista, lapset pitävät enemmän koirista.

Suklaavanukkaalta on hyvä kuulostaa.

Adoption aika.

Fujiko Yamada on niin tuore tapaus, ettei tappolistan olinpaikkaa tarvitse edes muistella. Vinkkinä jossain tuolla yläpuolella se oli ja nyt se on Hirokolla.

Komaru on ehta fanityttö hepuloidessaan Fujikon – joka vahvistuu samalla naispuoliseksi – Tara tähtimerkki joka on vihoviimeinen asia japsikulttuurissa jonka tajuan Spa -teoksesta, ilmeisestä mestariteoksesta varsinkin ruokapiirrosten suhteen. Tässähän jää kohta Final Fantasy XV:n Igniksen kokkailu kakkoseksi. Toko ei tajua lainkaan Komarun kieltämättä eriskummallisia horinoita (mutta tajuaako Komarukaan aina Tokon vouhotuskuolauskohtauksia?), kun taas Hiroko lupaa napata Fujikolta nimmarin, joka on niin arvokas, ettei Komaru aio myydä sitä, koska nämä ovat tärkeitä asioita.

En ole koskaan edes ajatellut tukehtumisen talttuvan Mielellä.

Onko tähti-Tara kylpylässä vai Espanjassa?

Linkitetään satunnaisia sanoja yhteen ja kutsutaan sitä kynänimeksi.

Mitä nyt tyttö nimittäin kuulkaas.

Miesten puhelinnumeroiden lisäksi Hiroko kerää nimmareita.

Tonnin jos saan niin kyllä lähtee.

Viimeisenä – mutta ei pelin viimeisenä, sillä olisin saanut silloin trophyn, tai vaihtoehtoisesti joku tappolista on jäänyt välistä, mikä on täysin mahdotonta – ojennan pelastuspartio Hiroko & sukupuolivärikoodattujen siluettien käyttöön asiattoman asiakirjan Aloysius Pennyworthista, joka löytyi nelosluvun ensimmäisessä päivityksessä kadulta, eli varsin tuore sekin. Tässähän on melkein käyty epäsuorasti läpi kaikki Trigger Happy Havocin hahmot tuttavuuksien kautta. Ainakin Kyoko ja epätoivosiskot puuttuvat yhä. Komarun tappolistakin olisi hauska, kun osallistuuhan hän kuitenkin demonijahtiin. Mutta enpä spoilaa itseäni spekuloinnilla, nuo näkee sitten.

Jos Komaru hepuloi idoleista ja mangakoista, Toko saa akuutin Pennyworth-kohtauksen, sillä tuo kakaroiden vuolaasti haukkuma ukko palvelee tulevaisuudessa sekä Togamia että häntä ja nyt patu on hukassa. Pitääkö tässä nyt siis pelastaa seniilejäkin vai annetaanko Hirokon hoitaa tämä pois alta? Toko näkisi pappapelastuksen takaporttina piilokameroille sun muulle parisuhteen kannalta vähintäänkin epämääräiselle läpi sormien katsottavalle oheistoiminnalle. Komaru ei ole varma, olisiko avioliiton karikkoiseen satamaan purjehtinut Toko oikeasti onnellinen ja Hiroko kehottaa olemaan vähintään huijaamatta, sillä kokemusta on exän kanssa hölmöillessä ja katumusta varsinkin, mutta nuo ajat taitavat olla jo mennyttä ja Hiroko vapaa rouva. Hän ei ala avata varmasti hurjaa ja dating sim -spinoffin ansaitsevaa menneisyyttään enempää.

No mutta sellaisia vanhukset ovat!

Hyvin tähänkin asti sujunut.

Suuria viisauksia.

Monia lakeja rikottiin.

Kolmesti rulettipöydässä.

I bless the rains down in Africa.

Tässä kaikki tältä erää (nähdään ensi luvussa, Hiroko! (?)), mutta ei suinkaan päivityksen osalta, sillä pitäähän tässä johonkin suuntaan edetäkin. Aluksi ainakin sisäänkäynnille, jossa Haiji on kärsivällisesti seisoskellut koko tämän ajan ja saa odotella vielä ylimääräiset puoli minuuttia, kun jututan ensin erästä geneeristä naista ja yhtä geneeristä miestä siinä lähistöllä. Nainen ei ole kuullut mitään mistään valttikortista ja Tokoa kummastuttaa, kun Haiji ei ole kertonut asiasta muille. Epäilyttävän salaperäinen mies. Mies puolestaan on yhä otettu Komarun hienosta puheesta, joka kouraisi syvältä. Kiitti vaan, kuka lienetkään. Menen nyt pois enkä näe sinua enää koskaan, koska sinulla ei ole edes nimessä kirjainta.

Tämän kortin kun pelaa niin lähipiiri eroaa työstään.

Kuten mitä käsikäärön sisältä löytyy.

En minä noin sanonut.

Tytöillä on epäilyksensä Haijin salaperäisestä valttikortista, jota on hankalampi selittää ennen kuin sen näkee itse. Se jokin pysäyttää lapset ja on maailman viimeinen toivo. Sangen vakuuttavaa. Meille Haiji kertoo tästä, koska hän luottaa meihin – vihdoinkin – ja me toivottavasti häneen. En mene sanomaan mitään Tokosta, joka hädin tuskin luottaa edes itseensä.

Haijilla oli liian kiire käskeä meitä painumaan helvettiin.

Amerikan presidentti on vähän sellainen.

Ei Haiji ole vielä huutanut caps lock pohjassa.

Luottaisinko mieheen, jonka tykkäykset ja epätykkäykset pyörivät tyttöjen ympärillä?

Tätä menoa jää valttikortti näyttämättä.

Nyt olisi hyvä sauma livahtaa paikan päälle, koska Haijilla on valttikortti, jolla päästään valttikortin luokse. Raajarikkona hän antaa ohjakset Komarulle, jolla ei ole aavistustakaan, mistä äijä höpäjää. Paree olla panikoimatta, sillä pian se on menoa!

Scooby-Doo -pakunko vuokrasit?

Valmistautuminen kannattaa tässä pelisarjassa unohtaa.

Altavista parempi.

Komaru Naegi on nyt maailman coolein teinityttö.

Päheän prätkän olemassaolosta spoilaannuin jo soundtrackin levyn vuoksi, mutta ei se nyt niin tarkkaa ole. Pikemminkin mietin koko alkupelin ajan, missä yhteydessä Komaru pääsee rehvakkaasti keulimaan. Ajan ja erityisesti paikan taju sumenee vauhtikyydissä täysin, sillä minulla ei ole hajuakaan, mihin olemme tyylitellyssä kuvassa menossa Komarun intoillessa, Tokon vaahdotessa ja Haijin mesotessa lisää kierroksia moottoriin. Tällainen transitio kuitenkin yllättää pelissä, jossa tähän asti on ollut melko selkeää, että tuolta me tultiin ja tuonne me mennään tätä kautta. Mutta eihän aina kaikkea tarvitse näyttää. Ei olisi ollut tarpeen ympätä vielä yhtä viemärikomppausta peliin mukaan. Sopii vähintäänkin olettaa, että könysimme ensin jotain kautta katutasolle, sillä jos prätkä olisi ollut vastarinnan sisäänkäynnillä, olisimme poukkoilleet jokseenkin vaarallisesti ympäri kapeita viemärivalleja ja tikapuut olisivat olleet melko kinkkinen ongelma. Sitä paitsi Haiji tokaisi, että kytät tuskin puuttuvat törttöilyymme, ja ne siat harvemmin operoivat viemäreissä.

Miksi emme ole jo ojassa? Siksi koska Komaru on hyvä tässä.

Tulisipa tässä minipeli, jossa liiskataan prätkällä Monokumia. Ehkä sitten V3:ssa.

Ajomatka päättyy vihreään, joka ei kyllä vieläkään kerro, missä hitossa olemme. Jossain Towa Cityn puistossako? Siinä samassa, johon tämän luvun temppeli oli pystytetty? Täällähän on melkein yhtä eteerisen vihreää kuin Jabberwockin huvitalossa. Pääasia kai on, että olemme jossain.

Sepäs nyt juonenkäänne olisi.

Haiji kertoo tämän ikään kuin se olisi hyvä asia.

Haijilla on tuollainen vaikutus.

Ja pian jossain aivan muualla, koska tämä ruohopläntti on hissi, jonka suunta vie alas. Ei ei ei, ei takaisin viemäriin!

Johan on transitiolla paiskattu.

Tämä hissi vie kuvakulman perusteella suoraan oikeussaliin.

…Vaan Towa Groupin salaiseen tehtaaseen, johon vain harvat ja valitut pääsevät, viimeisimpänä Haiji ja tämän isä. Ja nyt kaksi teiniä. Pahoilla kersoilla tänne ei luulisi olevan mitään asiaa ja jos tuolla alapuolella todellakin on täysi rähinä päällä, luottamukseni Towa Groupiin putoaa silmissä.

Minusta tuntuu, ettei täällä valmisteta kumisaappaita.

Hissimatkan päätyttyä olemme todellakin valtavassa tehdashallissa, jonka pylväsmännät takovat hypnoottisesti ilmaa ja jonka linjastoilla liukuu epämääräisiä esineitä. Haiji ei vieläkään suostu kertomaan, mitä paikan pohjalla piileksii, sillä viimeinen toivo on nähtävä itse. En halua nähdä neljännen Star Oceanin koteloa.

Natsikultaa.

Valitettavasti perheyrityksen vartijat ovat… no, Monokumia. Komaru on syystäkin järkyttynyt, mitä hittoa nyt taas, Haiji? Tokokin ihmettelee, että tottahan nyt ne lapset toivat karhut kaupunkiin. Toisaalta pakkohan Monokumilla on joku vinksahtanut alkuperä olla, koska tuskin nyt Junkokaan niitä kaikkia rakensi. Teolliseen käyttöön nallerobotteja, mikä ettei? Vai rakennetaanko tässä tehtaassa Monokumia? Odottaako tuolla pohjalla joku älyvapaa superkuma, joka valjastetaan käyttöömme? Normaalisti robotiikasta olisi varmasti hyötyäkin tehdaskäytössä, koska eihän nyt suinkaan Towa Group ole paha yritys (eihän?!), mutta mellakka katkaisi kontaktit kontrolliasemaan. Haijilla on siis syytä uskoa, että tehdaskumat suojelevat puljua ihan kaikelta, meiltäkin.