Epätoivon äärimmäinen akatemia: 263 - Another Episode

En ehdi edes kunnolla sisäistää, mihin loukkoon olen tällä kertaa erehtynyt joutumaan, sillä pari metriä tehtaassa edettyäni…

***

…turvatoimet on aktivoitu. Tehdas eroaa huomattavasti Another Episoden muista vähemmän idyllisistä matkakohteista, sillä täällä taisteluun joutuminen on ihan omaa syytä. No tämä taistelu on ihan pelin syytä, jotta se opettaisi pitämään varansa, mutta vakiona täällä ei partioi karhun karhua. Silloin kun niitä sattuu tulemaan, niitä vyöryy seinien kovin Dead Space -sarjan tuuletusaukkoja muistuttavista rööreistä loputtomasti, eivätkä ne edes pudota räjähtäessään mitään. Niiden lanaaminen on vain epäpätevää ammushaaskausta. Jakamaton huomio tuleekin keskittää kerroksen keskuspylvään huipulle, jossa sireenikuma mesoaa yllyttäen lajitovereitaan tunkeilijoiden kimppuun. Kun sireenikuman tarkk’ampuu seulaksi, muut karhut räjähtävät jostain syystä siinä samassa.

Lay of the factory B1 land.

Peli olisi ollut tähän asti läpihuutojuttu, jos kaikki tappelut ratkeaisivat sireenikuman listimällä.

Tehtaan kaikki Monokumat ovat värikarvattomia metallikumia. Ei sympatiaa mechoille.

Miksi vartijakarhuja sitten sikiää kiusaamaan? …Jos sattuu astumaan vähintäänkin omintakeisen hälytysjärjestelmän punasäteisiin. Kerroksen keskellä kohoava pylväs ei ole pelkkä sireenikuman uhojalusta, sillä siinä pyörii kaksi punasensorivallia, jotka nuolevat toiviomatkallaan koko kerrosta törmäten ja katketen välillä tehdastilan laitteistoihin. Yläsäde pyörii myötäpäivään, eikä siitä tarvitse välittää – se on pelkkä hypnoottinen koriste, joka ei millään osu Komaruun. Ja nimenomaan Komaruun, sillä Tokon ja matkassa ylimääräisenä tähtenä pyörivän Haijin sijainnista ei tarvitse muutenkaan välittää. Jos tarvitsisi, kirosanat lentelisivät. Alasäde sen sijaan pyörii vastapäivään sellaista melko rivakkaa vauhtia, ja se on tehtaan pahin vihollinen ja kenttäsuunnittelun idea ja vitsi.

Termospullon muotoiset turvajärjestelmät ovat uusinta muotia.

Väylillä vaeltavaa sädevallia tulee kunnioittaa, jottei joudu turhaan taistelemaan. Ellei jostain kumman syystä halua grindata kokemusta. Sääliksi käy, jos joku päättää tässä nostaa Komarunsa tasolle 99. Sen verran menen asioiden edelle, että koko tehtaassa jouduin taisteluun säteen vuoksi tasan kahdesti, kummassakin tapauksessa tässä kerroksessa. Jälkimmäisessä matsissa kimppuuni tuli pommikumia, mutta en osaa sanoa, näkeekö tarpeeksi töppäiltyään kaikkia karhumalleja. Samalla opin kantapään kautta, ettei kannata kytätä turhan lähellä turva-alueiden reunalla, kun aikaa ravaukselle on kuitenkin melko ruhtinaallisesti.

Eihän tällaisessa kovin pelimäisessä turvatoimessa olisi oikeassa maailmassa mitään järkeä, mutta Another Episodessa se toimii varsin hyvin, koska tehtaassa eteneminen edellyttää käytännössä sijainnin ja sensorisijainnin hahmotusta sekä sopivia tilaisuuksia panna pyrähtäen eteenpäin. Matalat linjastot ovat käytännössä aina vaaravyöhykkeitä. Oletin tehdasta tylsäksi ympäristöksi, jossa on vartijakumia vähän missä sattuu, mutta tällainen vaihtelu on mukavan piristävää. Varsinkin kun selvisi kartasta, että paikka on julmetun massiivinen ja jaettu useampaan kerrokseen. Nelosluvullahan on mittaa! Vaikka loppu vääjäämättä lähestyykin. Toivottavasti ei peli sentään.

Hissin luona on turvallista, heti sen jälkeen ei, koska siinä vieressä puksuttava hihna ei suojaa säteilyltä. Kartalta huomasinkin kerroksen reunoille ripoteltuja huoneita, joista eräät melkein arvasin pakohuoneiksi, mutta mukana on valinnaistakin kompattavaa. Ensimmäinen valinnainen huone sijaitsee heti hissiltä oikealle. Oven lähistöllä on turvallista. Jotain ruohoa siellä kasvatetaan hyllyillä. Jouduinko sittenkin huumetehtaaseen? Huokaisin helpotuksesta vaakun nähtyäni. Viimeinkin pääsen tallentamaan! Viimeisin tallennus oli siellä metrotunnelissa eli blogin mittapuulla jossain buurisotien aikakaudella.

Another Episodekin tietää, että pitkän tauon jälkeen on uskomattoman tyydyttävää käydä potalla.

Poimin pöydältä luettavaa Tragediasta, tuosta kaikkien suosikkiaiheesta, joka muutti maailman ikiajoiksi.

Ensimmäisellä sivulla lukee deal with it, loput ovat tyhjiä.

En edes hoksannut teosta kirjaksi vaan asiakirjaksi, joten ihmettelinkin aluksi käynnistynyttä keskustelua, jotka yleensä yhdistän Tokon verisesti dissaamiin hömppäkirjoihin. Tragediaa ei kuitenkaan sivuteta maailmanhistorian alaviitteenä, sillä Toko kovasti olettaa, ettei kidnapatulla Komarulla ollut riekaleiksi repeytyneestä sivilisaatiosta kokemusta. Sekasorto oli kuitenkin alkanut jo hyvissä ajoin, siinä sivussa sotakin. Seitsemän Komarun luokkatoveria katosi, mutta onneksi 35 sormea postitettiin todisteeksi, että lapsukaiset ovat varmasti kunnossa. Komaru toivoo, ettei hänen vanhemmilleen ole käynyt hassusti, mutta Toko muistuttaa, että hänen veljensä kehottaisi olemaan luopumatta toivosta. Onhan Makoto sentään kanonisoitu äärimmäinen toivo, vaikkei kukaan varmasti osaa tyhjentävästi selittää, mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa.

Huomaavainen teko koululounaan kannalta.

"No, that's wrong!" hyvin dramaattisella COUNTER-taustalla.

Kun Komarun kadonneesta Chieko-kaverista eli toverillisesti Checkosta tulee puhetta, Komaru aistii Tokossa kateutta, josta tämä saa tekosyyn kettuilla Komarun häiriintyneestä isovelikompleksista, koska aina pitää haastaa riitaa, vaikka tytöt ylimpiä ystävyksiä – ainakin kyseenalaisella tasolla – nykyään ovatkin. Voi näitä tyttöjä. Välillä sitä toivoo, että itsellä olisi sisaruksia, jotta voisi hautautua erinäisiin komplekseihin.

"Checkomato da."

Olenko kertaakaan sanonut noin tämän seikkailun aikana, en kai?

Terapian paikka.

Palaan tehdashalliin ja luikin sopivan tilaisuuden tullen sen länsilaidalle, jossa on osittain turvallista, vaikka hihnat puksuttavat kovin alttiina täälläkin. Ulkoreitti katkeaa kuitenkin aitaan, joka tulee kiertää viereisen huoneen kautta.

Imma firin mah lazor.

Luulin sitä kokonsa puolesta pakohuoneeksi, mutta oikeammin sitä voisi pitää pakohuoneen tutoriaalihuoneena, sillä se muistuttaa minua linkkiluodin olemassaolosta. Sille tulee myöhemmin lisääkin käyttöä, mutta nyt opetellaan pelipuzzlejen arkkivaari. On suljettu ovi. On lattiaan tuupattu ystävällinen punainen nappula. Kun sitä painaa, ovi aukeaa. Kun sitä ei paina, ovi sulkeutuu. Oviaukosta tulisi kovasti livahtaa. Onneksi pelitehtaiden turvatoimet ovat hupsun pelimäisiä. Edes nelisilmää ei jätetä jälkeen, kun kahden tytön ja yhden miehen kokoisen Mensan näppäinarvoitusalajaoston pähkäillessä mahdotonta arvoitusta avonaisesta ovesta lyllertää Monokuma. Sen kohtalona tässä kertomuksessa on tulla kontrolloiduksi ja etäasetetuksi nappulalle, jossa se seisoskelee vielä tänäkin päivänä.

Ja näin kirjoitetaan hahmo ulos tarinasta.

Monokuman on aika juhlia, kun on ollut likistyneenä raskaan oven alla viikkokausia.

Ensimmäistä kertaa huomasin Komarun näpyttelevän megafoninsa kylkeä. Yksityiskohtien juhlaa!

Tuossa tuo otus seisoo vielä tänäkin päivänä, koska ei muuta voi.

Sensorihallissa käväisen aluksi aidan tällä puolen, sillä siellä kimaltelee.

Mitä ilmeisimmin leivänpaahtimia.

Pääasia, etten ole työtön.

Vaaran vyöhykettä varottuani törmään pian toiseen vapaaehtoiseen huoneeseen, jossa oli pakko naurahtaa. Jo toinen tallennusankka! Tähänkö puljuun ne kaikki luvun irtoankat on piilotettu? Vai tapahtuuko pian jotain radikaalisti vaikeaa? Tallennan, jotta en varmasti menettäisi muutamaa minuuttia elämästäni. Ruohonsäilytyshuoneeseen (mutta tällä kertaa väri on eri, jotta Towa Group juksuttaisi huumepoliiseja) on säilötty lisää luettavaa Towa Groupin erinomaisen massiivisista, kaikille teollisuudenaloille ulottuvista lonkeroista.

Vasta kymppitonnissa on varaa lesottaa.

Kun meillä on asiantuntija paikalla, ei auta kuin keskustella aiheesta. Toko kitisee Towan pyrkivän valtaamaan maailman. Haiji vitsailee aluksi aiheesta ja omasta kyltymättömästä ahneudestaan, mutta toteaa finanssibisneksen olevan täysin legittiä liiketoimintaa. Toko uhoaa Togami Corporationin olevan ainakin tuhat kertaa Towa Groupia voimakkaampi, vaikka hänellä ei taidakaan olla muita intressejä firmaan kuin Isäntä, ja sehän riittää.

Aivan kuten Umbrella Corporation.

Togami Corpilla on 8 001 tytäryhtiötä.

Se on vain Toko.

Haiji tähdentää, ettei hänen firmansa pahistele vaarallisilla vesillä, ei ainakaan toistaiseksi. Hekin aloittivat kaikkien tapaan kunnianhimoisina pohjalta. Isänsä aikakaudesta firman johdossa maailmanlopun aikoihin Haiji ei edes ole pahemmin perillä. Missäköhän lie Haiji silloin luuhasi? Sen sijaan hän toteaa TG:n olleen hyvällä asialla maailman jälleenrakennustalkoissa. Komaru muistaa ilmanpuhdistimet ja Haiji lisää firmansa huolehtivan myös pilaantuneista meristä ja metsistä. Äärimmäisen epäluuloinen Toko lisää firman käyttävän vartijavoimana Monokumia, mikä ei ole varsinaisesti positiivinen meriitti. Keskinäinen luottamus lienee mahdoton tehtävä, kun Toko varoittaa Komarua, että heidän seuralaisensa on likainen mies. Haiji on onneksi (?) liiankin nuoren waifulinjansa valinnut. En ole täysin varma, tarvitseeko muuten ihan asiallinen Haiji tällaista ylimääräistä höhö nuori setä hässii tarhapentuja -linjaa, mutta onpahan ainakin mieleenpainuva hahmogimmick.

Et puhunut mitään eläintensuojelusta, toivottavasti joudutte konkurssiin.

Vähintäänkin mustavalkoisella alueella liikutaan.

Kosketti jo omistamansa prätkän kautta.

Alkiovaiheessa olisi riiannut.

Keskushallin kiemurteleva reitti pakottaa minut työntymään laitteiden välistä uhmaamaan hälytyspylvästä sen juurella. Keskusalueella on muutama tolppahökötys suojana, mutta kätevintä on seurata komeasti pyörivää sädettä ja edetä sen vanavedessä. Kunhan pysyy liikkeessä, kaikki on hyvin. Pylvään juurelle on jätetty pari monokonetta, joita tyhjentäessä voi teoriassa kämmätä säteen kanssa, jos ei oikeasti osaa keskittyä.

Missäköhän olen viimeksi nähnyt tuon salamasilmäkuvion...?

Suoraan idässä on pieni pätkä hallin aidattua ulkoreunaa. Huomasin täällä kimallusta jo astuessani ensimmäiseen valinnaiseen huoneeseen, mutta nyt tuorein tappolista on minun. Vielä siis ainakin kerran takaisin Hirokon juttusille tulevaisuudessa, jess! Kohteena on…

Fuhito Kirigiri, erittäin todennäköisesti Kyoko Kirigirin isoisä! Minä niin arvasin, että kaikki Trigger Happy Havocin hahmot käydään epäsuorasti näissä läpi. Naureskelin neljänteen seinämään nojailevalle Danganronpa Kirigiri -viittaukselle. Kai nuo light novelit pitää joskus hankkia, kun toivottavasti vähintään vuoden päästä japanin taitotasoni on sen verran siedettävä, että alkukielestä jotain ymmärtääkin. Parhaassa tapauksessa nuo käännetään muille kielille (kuten englanniksi, suomimarkkinoilla tuskin moiselle on minkäänlaista kysyntää) joskus. Jos ei kukaan muu käännä niin minä prkl.

Nyt jäätiin kiven sisään.

Koukkaan takaisin hermokeskukseen ja sitä kautta koilliseen. Taas tulee muljahtaa ylimääräisen huoneen kautta, jotta pääsee eteenpäin. Kyseessä on pakohuone, jossa sovelletaan linkkiluotitaitoja punanäppäinmekaniikkaan.

Mutta minulla on vain 3DS.

Ratkaisun hoksasin heti. Harmaakarhu tulee siirtää ensin nappulalle, jotta Komaru pääsee oviaukosta lähemmäksi läjäyttämään pallokumalla kaikki liiskaksi. Sitä sen sijaan en hoksannut, että puzzlen ratkettua taakseni loikkaisi katosta uusi Monokuma. Mitä kummaa? Mutta minähän ratkaisin jo pakohuoneen! Ainahan nämä huoneet autioituvat vihulaisista. Ekstrariesan ammuttuani tilalle ilmestyi uusi. Jätin sen omaan arvoonsa, koska tajusin loputtoman karhuspawnauksen liittyvän todennäköisesti huoneen nappulaan. Jos esimerkiksi siirtyisin tästä huoneesta takaisin edelliselle alueelle ja palaisin pakohuoneeseen, en millään pääsisi etenemään ilman Monokumaa, koska ovi olisi visusti säpissä ja avausnappula toisella puolella. On nöyryyttävää jättää karhuja henkiin, mutta nyt oli pakko.

Melkein voisi kuvitella pienen pallokuman levitoivan yläpuolella.

300 pistettä.

Keskushallin pohjoislaidalla odottaa enää yksi taktinen pyrähdys hissille, joka vie jengin kerrosta alemmaksi. Hissimatkan jälkeen Toko ilmaisee – oikeastaan toistaa, jotta menisi perille, vaikka uskoisin vähemmästäkin – Komarulle epäilyksensä, koska tässä tehtaassa on jotain mätää. Ei auta kuin jatkaa.

Akrobaattisen voltin aika, mutta Komaru ei kehtaa potentiaalisen panty shotin vuoksi.

Odottavat kolmospesällä.

If there's no hope, Toko sez nope.

Tehtaan toinen kerros on käytännössä ihan samanlainen kuin ensimmäinen, vain hiukan monimutkaisempi. Tavoitteena on päästä seuraavaan hissiin, joka sijaitsee tilan vastapuolella. …Miksei täällä ole hissiä, joka kulkee kaikkiin kerroksiin, turvallisuussyistäkö? Täälläkin on keskuspylväs, jonka se oleellisempi sensori pyörii yhä vastapäivään viistäen seiniä ja kaikkea, joka sen tielle tulee.

Lay of the factory B2 land.

Kuten karttakuvasta näkyy, kulkuväylä mutkittelee heti alussa tuotantolinjojen välistä ja jatkuu lopulta länsilaidalle, jossa se haarautuu. Luoteisnurkasta takaisin kohti hissiä kääntyvä reitti katkeaa nysäksi, mutta siellä kimaltelee Socki, jonka eeppiselle neuletarinalle ei näytä tulevan loppua, vaikka en ole edes varma, onko näissä jatkuvaa juonta. Olisipa lapsuudessani ollut tällaisia kuvakirjoja.

Edelliskerroksen jalkapohjien jälkeen kädet ja jalat ovat ihan tavallinen näky.

Socki olisi tuossa aidan juurella, mutta säde käväisee salakavalasti tuossa ennen katkeamistaan.

Virtue's White Reward.

Se oikea reitti vie kerroksen keskelle, jossa Komaru joutuu jälleen sädepylvään kurimukseen juoksemaan ympyrää ja kärkkymään sopivaa tilaisuutta loikatakseen pois oravanpyörästä. Mäntäpylväshökötysten sijainnin vuoksi turvallista kulkureittiä tulee hieman soveltaa ja pylvään juurella on jälleen monokoneita, mutta muuta keräiltävää en vaara-alueelta tarkallakaan syynäyksellä löytänyt. Hipsinpä siis itään ovelle, joka on turvallisella alueella.

Pakohuone! Nappula! Mutta tällä kertaa ei linkitettävää Monokumaa vaan Komarua varten, jotta suora näköyhteys vesilammikkoon avautuisi. Monokuma pitää kylläkin linkittää – kunhan sen on ensin saanut hologrammin avulla hollille – ja kuljettaa kostuttamaan töppöjalkansa. Kilpikolonna kököttää toisessa lätäkössä. Kun vesistöjä yhdistää pieni uoma, tässä voisi puhua jo kokonaisesta vesivahinkoekosysteemistä. Vien kaikki karhut maailmaan, jossa ei ole ainakaan kosteaa. Liekkejä siellä on riittävästi.

Inhimilliset sähkötapaturmat ovat tehtaissa valitettavan yleisiä.

Rakkaus on vain manipulointia.

Kynsin tässä ilmaa ihan vain kuvauksellisuuden tähden.

Tehdashallin puolella odottaa kujanjuoksu länsilaidalle, jossa on luultavasti tehtaan tiukin ravausikkuna ihan siitä syystä, että tässä tulee juosta sensorin kulkusuuntaa päin. Ei juoksuvaihe tietenkään mitenkään vaikea ole, kun puolimatkassa tarjotaan suojaa, mutta koska reitti kulkee suhteessa näin läheltä sensorin hermokeskusta, säde osuu vääjäämättä tielle nopeammin kuin huoneen ulkolaidalla.

Juokse Lola!

Länsilaidalla odottaa pakohuone, joka on hankalampi kuin pari aiempaa yhteensä ja kerrankin sellainen arvoitus, jota saa hetken aikaa miettiäkin ja jossa on ihan todellinen kämmäysvaara, jos kaikkia muuttujia ei huomioi. Minä en huomioinut yhtä.

Pakkolomautan kaikki, jotta työttömyysputki tuhoaa ne.

Kuten ilmakuvasta ilmenee, kaikki karhut tulee listiä kerralla, kuten tavallista. Huoneen etelälaidalla on kourallinen vahtikumia, hologrammipömpeli sekä nappula, joka avaa oven huoneen keskellä. Oven toisella puolella on pommikuma ja pallokuma nelisuuntaisessa risteyksessä. Vahtikumien ja oven välimaastossa käytävällä pönöttää yksinäinen peruskuma, joka tulee ensin linkittää ja kuljettaa nappulalle, jotta ovi avautuu. Suora linkkiyhteys löytyy rotkoon katkeavalta ulkonemalta pakohuoneen länsilaidalta. Itäkautta ei ole mitään järkeä mennä linkkeilemään, koska Monokuma huomaisi minut. Tämän kaiken toki tajusin ja ymmärsin myös seuraavan askeleen, kun olin hivuttautunut huoneen laitaa pitkin – varoen pommikuman siirtyilevää katsetta – ulkonemalle ja siirtänyt Monokuman nappulalle.

Täällä ei ole mitään nähtävää.

Seuraavaksi siis liikeluodilla hologrammi käyntiin ja pommikuma paikan päälle ja ja ja mitä helvettiä tapahtuu?!

Grr muri muri muri roar.

Pieleen meni. Lataanpa siis tallennuksen, ravaan takaisin pakohuoneeseen ja yritin uudestaan tajuttuani, mitä helvettiä oli juuri tapahtunut. Tuossa kävi nimittäin siten, että hologrammi herätti myös nappulalle siirtämäni Monokuman mielenkiinnon. Siinä se ramppasi edestakaisin nappulan lähistöllä oven liukuessa spastisesti auki ja kiinni, kun pommikuma yritti ravata hologrammille. Lopulta joku karhu bongasi hötäkässä Komarun ja koko lauma kilahti. Tässä meni siis pieleen Monokuman asemointi nappulalle, sillä katkaisin epähuomiossa linkin, kun otus tapitti kohti pömpeliä. Ilmankos se kiinnostuikin siitä. Sen toki arvasin, ettei linkkiä pidä katkaista, kun linkkikuma tapittaa kohti Komarua. Ei varsinkaan näin lähellä. Fiksuinta on jättää Monokuma toljottamaan lounaaseen (tai illalliseen), sillä siellä ei ole yhtään mitään. Sitten vain hologrammi käyntiin, pommikuma paikalle ja Komarulla takaisin pallokuman luokse keilaamaan! Tämähän oli hauska pulma.

Illan viimeistä bussia odottavat.

Bussi tuli.

Olen jo lähes hissillä, mutta kakkoskerroksen kaakossa on ylimääräinen huone, jossa käyn tietysti kääntymässä. Täälläkin on värikoodattuja huumeruohoja! Tai istutettavan metsän alku, mutta luotan enemmän hämäräbisneksiin. Löytyypä smoke weed everyday -hyllyjen välistä tehojournalismia maailmankuulusta sarjamurhaajastakin, joka on ihan tässä lähellä.

Ihan kuin olisin ollut vastaavassa tilanteessa ennenkin!

Genocide Jack on hengissä, jotta muut eivät olisi.

Haiji ei liity kansanmurhakeskusteluun vaan tämän olemassaolo unohdetaan, jotta äijälle ei tarvitse erikseen selittää toisesta Tokosta. Sanomista nimittäin tulisi, ja lisäksi Genocide Jackin mittapuulla Haiji olisi epäilemättä sellainen seinään teilattava komea poika. Vaikka Komaru ihasteleekin Genocide Jackin jopa kirjan sivuille kiirinyttä mainetta, Toko ei ole aiheesta järin innoissaan. Mieluummin hän eläisi ilman toista minäänsä. Kun Komaru utelee syytä Jackiin – toisin sanoen tämän syntyhistoriaa, Toko kertoo sarjamurhaajan syntyneen tukahdutetuista tunteista.

Jack ajattelee samaa.

Ilmankos rekkakuskeilla ei ole sielua.

Muistan hyvin etäisesti Trigger Happy Havocissa Tokon kertoneen Makotolle, että hänellä on kaksi äitiä. Another Episodessa kerrotaan, miksi hänellä on kaksi äitiä. Sairaalassa sattui Tokon synnyttyä pikku sekaannus, sillä samoihin aikoihin syntyi toinen vauva, joka tupeloitiin kuoliaaksi. Tokon oikea äiti jäi epäselväksi, koska äidit kieltäytyivät verikokeesta. Ei siksi, että he olisivat olleet lapsirakkaita… vaan molemmat halusivat vastapullautetun vauvansa kuolevan. Maailma rakasti Tokoa siis heti kättelyssä. Lisäksi sama pelimiesukko oli tuupannut äidit tiineiksi, koska maailma on täynnä yhteensattumia.

Heistä on tehty myös musiikkia.

Voisi lähes puhua vahinkolapsesta.

Tähän tapaan.

Pitkään mietin tähän jotain hauskaa kuvatekstiä, mutta aina ei kehtaa.

No mutta vauvat ovat tuommoisia.

Komarun mielikuvitus ei osaa käsitellä Tokon syntyä, joten tämä jatkaa kertomalla vuodattaneensa tuskaansa teoksiinsa. Kun kaikki ei sivuille mahtunut, ylijäämä muodosti tunteiden likasammiossa Genocide Jackin. Kaikesta huolimatta Toko ei pidä taustaansa isona numerona ja on ihan Komarun vika, kun tämä meni kopeloimaan näin järkyttävää taustatarinaa. Kun Komaru ei oikein näytä tietävän, mitä muutakaan tässä sanoisi, tyttö toteaa pitävänsä Tokosta ystävänä. Jos Tokolla ei koskaan ollut rakastavaa perhettä, toivottavasti tavallinen teini kelpaa korvikkeeksi.

Komaru vain syntyi tylsästi eikä edes keisarileikkauksesta.

Huonojen muistojen muistelusta syntyy vain huonoja muistoja.

Komaru selvästi mietti asiaa tarkkaan.

Mutta se Jackista ja tästä kerroksesta, kun koukkaan hissillä syvemmälle, koska syvällä sijaitsee viimeinen toivo. …Oikeastaan vielä himpun verran syvemmällä, mutta alan jo olla lähellä! Tehtaan kolmas kerros on käytännössä samanlainen kuin… paitsi eipäs muuten olekaan! Hissiltä johtaa suora reitti kerroksen avaralle keskusaukiolle, jonka keskellä on vanha tuttu sensoripylväs, joka ei enää syljekään säteitään myötä- ja vastapäivään. Sen sijaan läpipääsemätön tai vähintäänkin hengenvaarallisen yleishälytyksen laukaiseva sädemuuri lankeaa pylvään pohjoispuolelle staattiseksi pizzasiivuksi suoraan seuraavaan kerrokseen vievän hissin tielle. Kun ohjastan Komarun pylvään lähelle, Haiji kertoo deaktivointisalasanasta, joka tulee syöttää hallintohuoneessa. Huone sijaitsee tässä lähellä hallin luoteisnurkassa kovin tutunlaisia esineitä kuljettavan liukuhihnan tuolla puolen.

Lay of the factory B3 land.

Kaikki muut liikesalaisuudet voimme varastaa, mutta tuonne ei ole mitään asiaa.

Komaru olisi voinut kokeilla limboamista.

No mutta täältä on pitempi matka ylös kuin alas.

Noin muuten hallista löytyy lähinnä luettavaa ja uusi kyky.

Täälläkö hirviöt syntyvät?

Tuotteissanne on valmistusvirhe, kun ne yrittävät tappaa kaikki.

Max HP +1 (SP 4). Lienenköhän tästä eteenpäin jo hiparitapissa? Muistin aktivoida tämän vasta hiukan myöhemmin.

Hallintohuoneessa tehdaskomppaus muuttuu kunnolla mielenkiintoiseksi. Olihan se aiemmissakin kerroksissa mielenkiintoista sädekikkailun vuoksi, mutta kolmas sädepyörrekerros olisi alkanut pitkästyttää. Huoneen keskellä lojuvassa ruumiissa ei tietenkään ole mitään yllättävää, onhan noita ennenkin nähty. Tosin tämä tappo on vartijakuman käsialaa ja ruumiit ovat muutenkin olleet rakennuksessa harvassa. Tämän perusteella tehdas lienee enimmäkseen automatisoitu ja ihmistyövoimaa tarvittaneen lähinnä hallintotehtävissä. Siluettimiehen menehtyminen on silti kolmikon kannalta tappio, koska vain tuo herra tuossa tietää salasanan ja tuskin toipuu sitä kertomaan.

"It looks like he was killed by a crow or something."

Hallintohuone on myös valvontahuone, koska peräseinä on vuorattu lumisademonitoreilla. Äskeisen sanan kirjoitettuani piti tarkistaa, ettei kyse varmasti ole lumisa demoni toreista, mutta kai tuo yhdyssana sanakirjaan kelpaisi, ellei jopa yhdyssanakirjaan. Monitoripöydällä on nelinumeroista salasanaa penäävä tietsikka, kehystetty valokuva ja lappunen. Haiji kehottaa koluamaan kaiken ja siirtyy sivummalle vinkkiautomaatiksi, jolta irtoaa tipoittain oleellista informaatiota ja lopulta itse salasana, jos ei oikeasti kiinnosta yhtään.

Tai tämä huone täyttyy lasereista, Haiji ei muista.

Mutta minuahan kiinnostaa. Näön vuoksi kävin välillä Haijin luona juttusilla, koska siitä irtosi hauskaakin keskustelua. Todellisuudessa en olisi hoksannut paria juttua, mutta eipä mennä asioiden edelle vaan tutkitaan kuin olisi murharonpan murhatutkimus!

Syötin tähän pankkitilini salasanan, eikä minulla ole enää säästöjä, pahus.

Punkkarit ovat tyhmiä.

Hurmeen tuhrimaan valokuvaan on kirjoitettu synttäritoivotukset ja numerot 69 ja 8. Lapussa kerrotaan suoraan salasanan olevan kirjoittajan – eli huoneeseen tapetun äijän – pojan syntymäpäivä, mutta päivämäärää ei tietenkään paljasteta. Sen arvasin, ettei vuosiluku mahdu salasanaan, ja olisi muutenkin tyylikkäämpää, jos Danganronpan tapahtumia ei ajoitettaisi kovin tarkkaan vuoteen, koska onhan pelisarja nyt aika twenty minutes into the futurea Monokumineen ja Neo World Programeineen.

Tuon mähmän on oltava ketsuppia, koska Danganronpan veri on pinkkiä.

Joku saa syntymäpäivänään pesää kahdeksan kertaa putkeen.

Viikon vanhasta ostoslistasta löytyy avain pakoon.

Lapussa on niin monta riviä, että kai siinä muutakin lukee?

Fiksumpi piilottaisi salasanan salasanalla lukittuun tietokoneeseen.

No kun sieltä saa tilattua kaikkea.

Ruumiin taskusta Komaru poimii hurmeisen vihkon, jossa kerrotaan päivämäärän ajoittuvan tänä vuonna kuukauden kolmannelle lauantaille. Kieltämättä jännä tapa ilmaista päivämäärä, mutta tämä palveleekin puzzlea eikä logiikkaa sen ulkopuolella.

Tokon kohdalla meinaa toisinaan unohtua, että likkahan kammoksui aikoinaan verta.

Vuoden 256. päivä olisi ollut helpompi muistisääntö.

Hautajaiset.

Tässä kaikki vinkit, enempää infoa ei heru. Ellen mene kitisemään Haijille ja totisesti menenkin, sillä pelkästään näillä vinkeillä ratkaisu on lähestulkoon mahdoton. Ensimmäinen Haiji-vinkki ei varsinaisesti auta, sillä minä jotenkin arvasin, ettei kolmas lauantai ole minkään kuukauden ensimmäinen päivä. Hiukan myöhemmin sivutoiminen numerologi kaventaa päivämäärähakua, sillä kolmas lauantai on kuukaudesta riippuen päivien 15 ja 21 välissä. Kaikkia kuukausittaisia päivämääräpermutaatioita ei silti kannata syöttää, koska olisimme tässä näpyttelemässä vielä ensi viikolla. Kuukausikin olisi hyvä keksiä.

365 arvausta, helppoa!

Dokumentoinnin vuoksi nöyrryn!

Eikö edes karkausvuonna?!

Toko ei tiedä edes viikonpäiviä.

Huomasin ennen Haijin kiusaamista monitoriseinällä riippuvan pyöreän dartstaulun, joka oli segmentoitu Eläinradan ikiaikaisiin symboleihin. Toisin sanoen horoskooppisymboleihin. Näin nuo symbolit viimeksi Uncharted 4:n eräässä tornipuzzlessa yrittäessäni tulkita toisiaan muistuttavia syheröitä. Yksi niistä on päihtynyt ja nurin romahtanut 69 eli ♋. Olin näkevinäni kuusysin vastakkaisella puolella kahdeksikkoa muistuttavan ♑-symbolin ja menin hämilleni, koska miten kaksi merkkiä liittyy yhteen päivämäärään? Liittyisikö niiden vastakkaisuus ratkaisevasti johonkin? Vasta myöhemmin tarkistin, ettei jälkimmäinen symboli edes muistuta kahdeksikkoa, koska käsikonsoligrafiikan matala resoluutio puuroutti kuviota.

Joku on kuunnellut Fatboy Slimiä.

Danganronpa Another Episode XII: The Ultra Despair Zodiac Age Girls.

Horotaulu – valvontaukko taitaa lukea sanomalehdistä horoskooppipalstan ja uskoa siihen – tulee puheeksi Haijin kanssa, koska en viitsinyt pelisessiossa hypätä nettiin tarkistamaan, mikä merkki kuuluu millekin horoskoopille. ♋ on cancer eli krapu. Haiji lisäksi kyseenalaistaa Komarun reikäisen koulutuksen paljastaessaan kravun kattavan päivämäärät 22.6.–22.7. Hei, c’mon, Haiji! Edes minä en olisi muistanut kravun ajankohtaa! Kyllähän minä nuorempana olin enemmän perillä horoskoopeista, mutta nykyään muistan vain omani. Terkkuja kaikille härille, kiinalaisittain maalohikäärmeille, atsteekkilaisittain apinoille ja druidilaisittain jasmiineille! Muita kehotan esimerkiksi ajoittamaan syntymänsä fiksummin.

Voit ottaa sillä välin tirsat.

Tuttu juttu.

Tippuri tiistaisin.

Tarkka päivämäärä on kaventunut ja sen voisi muutamalla yrityksellä arvatakin, mutta miten päädytään oikeaan ratkaisuun. Tarvitaan kahdeksikko, joka ei tosiaankaan ole ♑ eli kauris. Kasi on päivän viimeinen numero. Ensimmäistä emme tiedä, koska valokuvaan on roiskunut verta, joka ehkä peittää ensimmäisen numeron. Siksi 69 ja 8 ovat kuvassa erillään. Haijin vihoviimeinen vinkki sanelee, että lukeman on tällöin oltava joko 8, 18 tai 28, vaikka se voi oikeasti olla vain yksi niistä, koska 8. tai 28. päivä ei voi olla kuukauden kolmas lauantai, koska kolmas lauantai on päivien 15 ja 21 välissä.

38. päivänä todellisuuden rakenne rakoilee.

Ihan kaikkea en sentään dokumentoi!

Päivä on 18. Kuukauden määrittää krapu. Se ei voi olla kesäkuu, koska päivämäärä meni jo. Se on siis heinäkuu. 18.7. Hyvää syntymäpäivää, siluetin lapsi! Olen vain noin pari kuukautta myöhässä. Nelinumeroinen salasana vaatii väliin nollan eli 1807. Voitto! …Mitä paskaa, eikö sittenkään?! Ei tietenkään, sillä salasana on laadittu nurinkurisesti joko Japanin tai länsilokalisaation myötä Amerikan malliin. Japanissa malli on vuosi-kuukausi-päivä, Amerikassa kuukausi-päivä-vuosi. Molemmissa malleissa kuukausi ilmaistaan ennen päivää. Lisäksi brittiläinen yksikköjärjestelmä on maailman syöpä… ellei jopa krapu? Ääh, oikea vastaus on 0718! Laserit sammuvat, maailma iloitsee ja hymyilen puzzlelle, joka ei ollutkaan ihan läpihuutojuttu! Spike Chunsoft, I applaud thee.

Vuonna 1925 Hitler julkaisi tänä päivänä Mein Kampfin.

Haiji luotti niin paljon, ettei tarvinnut edes salasanaa paljastaa.

Palaan vaarattomaan kolmoshalliin ja bongaan katkenneiden säteiden puolelta pylvään juurelta tappolistan, jonka kohde oli vain ajan kysymys. Kohteena on…

Komaru Naegi! En tunne. Kovin imarreltu silti olen.

Liian nopeasti ei hissikyytiin kannata astua, sillä ihastelin jo halliin ensi kertaa astuessani tilan perällä hurjasti kieppuvaa valtavaa metallipalloa, jonka rei’istä pilkisti toisinaan Monokumia. Tässä vaiheessa ei liene enää salaisuus, että tässä pahuksen Monokumien vahtimassa tehtaassa valmistetaan Monokumia. Towa Group valmistaa Monokumia. Otaksun tyttöjeni uhoavan aiheesta kohtsillään, kun pohjakerroksen suuret salaisuudet ovat muutenkin lähempänä kuin koskaan, mutta kiinnitän silti ennen hätäilyä huomiota kimalteluun pyöröpallon yläpuoliskolla. Piilolapsijahdissa piilee aina pieni stressinpoikanen. Jäikö yksi viisikosta sittenkin jälkeen, kun en huomannutkaan kimallusta satunnaisessa paikassa? Syynäilinkin tehtaan erinäisiä loukkoja aiemmissa kerroksissa turhankin tarkkaavaisesti, koska ei näitä kimalluksia täysin sattumanvaraisesti ole kätketty. Toivon Soturit ovat siis tältä(kin) luvulta paketissa!

Monokumien kuivausrumpu.

Malja typolle.

Vielä ehtii hypätä takaisin kolmoskerrokseen.

Pohjakerroksessa ei odota sensoripylvästä. Tämä on vain eteinen. Monokoneita luotitäydennyksiä, sydämiä ja paristoja varten, tallennusankka turvaa varten, kauppa (josta ostin listan viimeisen adverbin, joka ei edes kombottunut kätevästi muiden blingien kanssa!), Nagisan muistelmat eräässä nurkassa. Bossimatsi ja luvun loppu on vain ajan kysymys, kun vilkaisin karttakuvaa ja naurahdin oven takana avautuvalle massiiviselle tilalle. Toki se näkyi koko ajan 3D-kartassakin, mutta en kunnolla sisäistänyt Towa Groupin suurta salaisuutta. Vaatiiko se oikeasti noin kookkaan hallin?

Lay of the factory B4 land.

Ajatella, että Masaru kirjoitti ajat sitten muistelmiinsa kakkajutuista, vaikka ei Nagisakaan täysin tervejärkinen ole.

En astu vielä ainoasta ovesta valttikortille. Toljotan sen sijaan tuotantolinjojen yksityiskohtia. Ylemmissä kerroksissa on valmistettu Monokumille jalkapohjia, jalkoja, käsiä ja vartaloita. Täällä pohjakerroksessa ilmeisen vialliset kappaleet joko romutetaan Junkollekin tutuksi tulleessa murskaimessa tai kyhättävät karhut fuusioidaan palmuihin, jotta hoopo Monokuma Maker -masiina kyhää valmiita Monokumia… ja ensimmäistä kertaa 3D:nä! Minulla ei ole aavistustakaan, miten digitaaliselta Jabberwock Islandilta nyysityt palmut liittyvät Monokumien syntyprosessiin. Kuittaan yksityiskohdan hassutteluna.

It's punishment tiiiiiiime.

Monokumat syntyvät vain puhtaimmista luonnon raaka-aineista.

Seuraavaksi 10D-Monokumia.

3D-Monokumien hihnalla joka neljäs lopputuote on hassuttelun lisäksi kunnianosoitus Sonyn suuntaan.

Olette väärässä pelissä.

Nuo hassut kissat tuossa ovat Toro ja Kuro. Vaikka PlayStationilla ei länsimaissa ole virallista maskottia – tai oikeammin maskotteja on liian monta, jotta yksi niistä nousisi ikonisuudessaan ylitse muiden Nintendon Marion ja Segan Sonicin tapaan – Toro ja Kuro ovat pleikkarin pörröiset kasvot Japanissa. Kissat pyörittivät pariakin vain japanilaisesta PSN Storesta ladattavaa otaku-uutis-/minipeli-/mitä helvettiä -söpöilyhybridiä ja ovatpa otukset vierailleet länteenkin eksyneissä peleissä. Minulla on maskottikateista orastavaa kokemusta PlayStation All-Star Battle Royalessa ja Street Fighter X Tekkenissä, joissa ne (PASBRissa vain Toro) ovat pelattavina hahmoina. Hupsusti ne läpsivät ja naukuivat minkä ehtivät. On vain sopivaa, että ne pääsivät koheltamaan Danganronpaan. En olettanut Spike Chunsoftin olevan lopulta näin läheisissä väleissä Sonyn kanssa, mutta mistäpä sitä pelifirmaverkostoitumista Japanissa tietää?

Pääsiäismunavitsi ei suinkaan pääty tähän, sillä huomasin hihnan yläpuolella ilmastointilaitehökötyksen pohjassa tuherruksen Torosta ja Kurosta. Aluksi vain hymähdin ja jätin sen omaan arvoonsa. Olin jo menossa jatkamaan juonta, kunnes tajusin, että ai jaa, tuherrus! Jos Another Episodeen on piirretty jotakin, se on vihje salaisuudesta. Havainnoin nyaagrammia tarkemmin.

Jos vinkkeli hämää, tuossa lukee "Go straight between the MonoMono Machines right meow."

Vai että monokoneiden välistä pitäisi mennä. Hihnan lähellä on kyllä kolme monokonetta. Liikeluotityhjensin ne ensimmäisenä rutiinitemppuna kerrokseen astuttuani. On koneiden välissä tyhjää tilaa, mutta tuossahan on musta seinä. Menin lähemmäksi, suorastaan epämukavan lähelle… ja tajusin olevani kuin Crash Bandicoot 2:n eräässä viemärikentässä, josta nettoaa värillisen jalokiven logiikkaa uhmattuaan.

Toro ja Kuro vetävät kuitenkin höplästä, pffft.

Iiiiik seinä nielee mffffffgggggghhhhh.

Tuo saamarin seinä on huijausta! Astun urheasti tekstuurin läpi perinteisen japanilaisen asunnon käytävään ja liukuovista perinteiseen japanilaiseen huoneeseen, jossa mittasuhteet kallistuvat hupsusti kattoa kohti. Oikein somasta ja idyllisestä tatamilattia-asunnosta löytyy naivistinen kissakello, lipaston päältä maneki-nekoja, jotka tiettävästi tervehtivät asiakkaita kauppojen näyteikkunoissa, ja huoneen muutkin koristeet viittaavat vahvasti siihen, että nyt ollaan astuttu joko Mainichi Isshon tai Weekly Toro Stationin maisemiin.