261 - Another Episode - Luku 4, osa 5

Oraalisten lapsiraiskausten (olen aina halunnut aloittaa blogipostauksen näillä sanoilla) lisäksi täällä haisee muutakin; viemäri, jonka etova, lievästi menneninkäryinen löyhkä ei lähde kovia kokeneista tytöistä koskaan. Pudotimme ihan viemäriduunarien kiusaksi metrorytäkässä Towa Cityn alamaailmaan melkoisen kaistaleen lattiaa ja kokonaisen metrovaunun, joka kiilautui limakoskea tukkimaan ja aiheuttanee pidemmän päälle epähygieenisen tulvan. Ihan kuin Houstonissa! Hipsin siis eteenpäin aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut ja huomaan olevani tutuilla nurkilla. Kuinkas sattuikin.

Naisten ongelmia, vol. n+1.

Kukaan ei haise Tokoa kauheammin.

Lay of the sewer yet again revisited land.

Underground Zerosta ei ole matka eikä mikään vastarinnan tyyssijaan. Karhujakaan ei näy eikä kuulu eikä kroolaa lietteessä. Kenties pudotimme lattian otsojen Suviseurojen päälle. Nettoan jo kolmatta kertaa kompattavalta kulkuväylältä ja ylikulkusillalta uuden kyvyn ja demonintappomestariteoksen ja hivuttaudun avaraan keskuskammioon, josta on vain tikapuumatka Haijin ja tämän siluettitoverien + Hirokon seuraan.

Itse olet paskahuussityttö.

Enemy paralysis time increases after Despair time (SP 3). Otin piruuttani käyttöön, vaikka tämä Genocide Jack -spesifi kyky tekee hahmosta entistäkin rikkinäisemmän.

Sillan lihamuuria ei tietenkään voi ylittää.

Zero Escape: Nine Hours, Nine Persons, Nine Doors mainittu.

 

Ennen kapuamista Toko empii vielä, mahtavatko aikuiset lotkauttaa meille korviaan, mutta Komaru on positiivisella suostuttelutuulella, vaikka Haiji nohevasti toteaisikin notta get the fuck outta here. Toko on sarkastisesti toverinsa rinnalla, kävi miten kävi. 

Argumentoimme Haijin suohon.

Mutta nytpä vollotankin Toki Tokiiii.

Näin Toko puhuu jälkikasvulleen ala-asteen kynnyksellä.

Sarkasmia, sarkasmia kaikkialla.

Varmasti ilmenee jossain muodossa korkeakirjallisuudessasi.

Kun korkeuksista kuuluu huutoja ja kiljuntaa, huonosti tässä taitaa käydä.

Viemärirotalla taitaa olla kova ummetus.

Jos tupeloi itsensä puolapuille, viemäristä voi missata tällaista:

Nämä säännöt lienevät Kotokon käsialaa.

G-Cans Projectin miniatyyrissa déjà sanoo ”vu.”

***

Ratsuväki eli lähinnä Komarun hakkerointipyssy on täällä taas! Tilanne on täsmälleen sama kuin kolmosluvun HQ-invaasiossa: Monokumia on kaikkialla. Puolustuskyvyttömiä ja pakotaidottomia aikuisia on myös kaikkialla – olisikohan niitä ollut vähintään viisi – ja piruparoilla on vain kolme hupenevaa sydäntä, joita pitäisi yrittää tässä hötäkässä mikromanageroida ympäri aukiota, joka on ollut sitten viime näkemän melkoisessa myllerryksessä. Tai no ennen niin somasti seinien kylkeen työnnetyt parakit ovat liukuneet vähän mihin sattuu – yksikin on kiilautunut murskaksi pylvääseen – ja voisin vaikka vannoa, että täällä on uusia konttipinojakin. Monitorirekka sentään on tallella kammion keskellä.

Tuo klausuuli tarkoittaa, että pitäisi pelastaa Monokumatkin.

Aina on sopiva tilaisuus Okami-lieskoille.

Tilanteen yleiskuva on siis aluksi äärimmäisen sekava, kun aikuiset sijaitsevat syrjempänä toisistaan. Viimeksi lähinnä pyörittiin rekan ympärillä, mutta nyt tulee pitää silmät visusti auki ja kasvattaa mielellään ylimääräinen silmäpari takaraivoon. Meininki tuntui mukavan epätoivoiselta, vaikkei oikeasti mitään todellista vaaraa olisikaan ollut. Aina voi tietenkin lasauttaa pommikuman päin uhria ja ihmetellä kataklysmiä, joka tuli koettua kantapään kautta ainakin kahdesti. 

Nyt en voi epänähdä kranaattireppua saunan kiukaana.

Toko vallan jäykistyy kauhusta romukuman epämuotoisen schlongiulokkeen lähestyessä.

Tässä selkeästi tapahtuu monta asiaa samanaikaisesti.

Pommikarhujen lisäksi rähinässä nähdään rutkasti peruskarhuja sekä muutamia sireenikumia ja romukumia. Koska kaikkia mono-otsoja ei nähty, oletankin pallokumien ja tuhokumien ohjelmoinnin sopivan paremmin taisteluun Komarua vastaan, koska olisihan se nyt kurjaa, jos pallo kierisi uhrinsa liiskaksi tai jos tuho tekisi epäreilun kamikazen. Sireenikumista oli jopa odottamatonta hyötyä, sillä kun sellaisen panee tanssimaan, kaikki karhut tulevat viereen toljottamaan. Tämä ei ole tietenkään uutta informaatiota, mutta otaksuin tuossa olevan jonkinlainen välimatka rajoituksena, kun missään aiemmassa sireenikumakohtaamisessa en ole tapellut näin kookkaassa huoneessa, jonka Monokumat saattavat pyöriä täysin vastakkaisella laidalla.

 

Kukaan ei viitsinyt tarkistaa, sisältävätkö kontit karhuja.

Räjähdyksestä huolimatta ympäristö ei vahingoitu, sillä parakki oli jo valmiiksi lunastuskunnossa.

Sotaraportoinnin vuoksi uhrauksia oli tehtäviä, sillä satunnaisia tilannekuvia napsiessani mietin, miten kummassa tästä matsista mukamas selvitään ilman kuolonuhreja, kun tovin tilannetta kartoitettuani joku akka puri jo multaa ja tämän tajuttuani kaatui jo toinenkin uusavuton. Mutta koska tämä on taas sellainen blogaajan kannalta epäsuotuisa tapahtumarupeama, jossa välitallennuksia ei jostain kumman syystä tunneta ja koska transkripti tulvii seuraavassa päivityksessä yli äyräiden, jouduin joka tapauksessa vetämään suojelumatsin toisen kerran. Silloin pelastin ihme kyllä kaikki, vaikka en tuntenut tuolloinkaan varsinaisesti olevani tilanteen tasalla, koska karhuja tulvi kaikkialta ihan tolkuttoman pitkään, tai siltä ainakin tuntui. Kai tässä voi puhua jo noin 20-30 möllin pesueesta, vaikken lainkaan pitänyt kirjaa.

Ihanteellista ulkoilmaa nähdään vain Genocide Jackin teurastussekvensseissä.

Enää kaksi miljardia.

Luotivarastot hupenivat kiitettävästi, vaikka useimpia luotityyppejä tulikin hyödynnettyä, koska kaikista luodeista todellakin on hyötyä. Tätä kutsutaan myös pelibalanssiksi. Toki se tavallisin hajotusluoti on erittäin yleispätevä ja ehdottomasti tarkin silmien puhkomiseen, mutta selätys tappaa pommikumat laakista, tanssin hyödyn mainitsinkin, lamautus on luotu lösseihin ja poltto paniikkiräiskintään. Ainoastaan linkillä en lähtenyt kikkailemaan, koska se soveltunee parhaiten rauhallisiin puzzlehetkiin, koska Komaru jää kuitenkin kontrollissa alttiiksi.

Pikseliuhrit ovat satunnaisen pommikuman imploosiosta kauhuissaan.

Mittelön jälkeen tytöt ovat syystäkin uuvuksissa, mutta tämä ei ollut suinkaan vielä tässä. Ei lähimainkaan. Apua, lisääkö karhuaaltoja peliä pitkittämään? Ei, vain yksi karhu riittää… Shirokuma. Likkoja urheasti avustaneella hippinallella on hyvin ikävältä kuulostava ehdotus, sillä tilanne on nyt se, että jollei vastarinnan tukikohdan sellikäytävän seinään revittyä aukkoa tukita räjähdyksellä, sieltä tulvii jatkossakin murhakarhuja kuin vääriä mielipiteitä Internetissä.

Olisi nolostuttavaa, jos jostain könyäisi vielä tassut pystyssä yksinäinen nallukka.

Replikaattorit tulevat.

Genocide Jack jaksaisi.

Tästä löytyisi sopiva tuke.

Onneksemme Shirokuma on vuorattu räjähteillä, mikäli kävisi köpöisesti. Onhan Shirokuma sentään Monokuma, ja karhujen spontaani räjähtely koettiin jo Trigger Happy Havocissa, kun Mondo kävi uhoamaan rehtorille. Eivät Another Episoden karhutkaan kuollessaan kaadu aneemisesti kumoon, välky hetken aikaa todellisuuksien välillä kuin vanhoissa retropeleissä ja haihdu, jottei pelimoottori kuormittuisi. Ei, ne räjähtävät.

Muun muassa tämän vuoksi Monokuma ei sovellu lapsen halinalleksi.

Shirokuma räjäyttäisi ihan mielellään itsensä, jos siihen pystyisi, mutta ystävällinen just do it -itsetuhonappula vaurioitui tappelussa. Siispä… hänet täytyy räjäyttää. Mesikämmenten ammattieksterminaattori on ajatuksesta täysin shokissa, mutta Shirokuma kihertää urheasti pelastavansa tällä tavalla kaikki, vaikka vähän toki pelottaakin. Kun siluettiaikuinen tulee vielä ilmoittamaan tuoreesta karhuinvaasiosta, jotain tarttis tehdä. Shirokuma anelee tyttöjä matkaamaan kammion perälle.

Ampuu korvaan eikä mitään tapahdu.

Komaru ampuu vain puoliksi mustia kohteita kuten mulatteja.

Askel askeleelta karhuudesta kohti ihmisyyttä.

Kyllä sitten tuonpuoleisessa kaduttaa, kun siellä on kauhea läjä rikkinäisiä Monokumia odottamassa.

Mister T:kin päässyt mukaan kertomukseen.

Kuitenkin juokset reiän kautta karkuun.

Oikeasti uusia karhuja ei tule, sillä tukikohdassa vallitsee autereinen, Shirokuman tulevaa kohtaloa laskelmoivasti petaileva rauha äskeisen riehunnan jälkeen. Ketään ei näy missään (koska kaikki kuolivat heh heh) eikä missään ole mitään, vaikka kaikki parakit tunnollisena nuohosinkin kimaltelevien aarteiden perässä. Olisi edes tallennusankka jossain, meh. Shirokuma taapertaa konttipinolle, josta johtaa ramppireitti kammion laitamille ja sieltä sellikäytävälle. Seuraan vastahakoisena perässä, koska en haluaisi tehdä tätä ja kaikkein vähiten Komaru.

Lay of the HQ but with NEXT in a different position in order to signify you can actually go there land.

Jos aikuisilla on selleille tai tuonne ylös muutenkin asiaa, olisivat he voineet installoida kolmannenkin rampin, kun nyt Komaru ja Toko boostaavat toisensa keltalaatikolle.

Kukaan ei hoksaisi mitään, jos nyt lasauttaisin.

Pakene kun vielä voit.

Röörin luona Shirokuma anelee lisää ja kertoo, että joskus on taisteltava ja olla pelkäämättä kuolemaa. Komaru pidättelee tippoja linssissä. Kaikkeen sitä joutuu, kun teiniksi elää.

Ohi ammun.

Tämä on sitä eutanasiaa.

Tämä lienee nyt semmoinen hetki.

Kuten henkesi.

Kun merkittävää edistystä ei tapahdu, Shirokuma muistuttaa meitä lajitovereistaan.

Kerrot karhuvitsejä?

***

Komaru Naegi VS Shirokuma!

Punasilmä vieläpä välkehtii uhkaavasti.

 

Ei tätä voi oikeastaan edes kutsua bossimatsiksi, mutta menköön tämän kerran ihan dramatiikan vuoksi. Shirokuma käyttäytyy aivan kuin tavallinen Monokuma, mutta näemmä hieman laiskemmin, sillä veitsenterävät kynnet sivaltavat ilmaa vähemmän uhkaavasti… mutta kuitenkin sen verran vaarallisesti, että jonkinlainen status quo olisi saavutettava. Voisinhan minä pakoilla vain hyvää tarkoittavaa maailman ystävällisintä Monokumaa tällä pienellä käytävänpätkällä vuosia, mutta siitä ei tulisi jännittävää blogia ja Komaru väsyisi kuitenkin passiivis-aggressiiviseen hei ammu minut pliis -nurinaan ja Toko viereltä seurailuun. Edes Genocide Jackiksi ei voi muuttua ja antaa kaaoksen kausaliteetin hoitaa loput.

Ei nyt ole aikaa keilailulle.

Kolme luotia tai yksi silmään riittää.

 

SHIROKUMA, ÄÄRIMMÄINEN HIPPIKARHU, ON KUOLLUT.

 

Komaru ja Toko kömpivät takaisin uhrauksen vuoksi synkemmäksi valahtaneeseen todellisuuteen kammion keskellä. Aikuiset nimeltä S ja U (kohta loppuvat aakkoset kesken ja pitää käyttää joko numeroita tai symboleja) kertovat reiän tukkiutuneen, koska Shirokuma todellakin pelasti heidät kaikki. Sitähän hän aina halusikin.

Tänne asti lensitte räjähdysaallossa ja olette yhä hengissä.

Vaikka hän kaikkitietäväisenä kertoisikin, ääni ei kantaisi näin pitkälle.

Jaa tekö meidät kannoitte tänne asti ettekä löytäneet edes pehmeähköä parakkisänkyä?

Sinä verenhimoinen lortto tuhosit hänet ja kannat tämän tiedon hautaasi.

Ainakin tuhat Monokumaa hautautui erittäin väkivaltaisesti.

Toko huohotushyperventiloi itsensä kuntoon, sillä hänkään ei uskonut otuksen tekoälyn lopulta pystyvän moiseen.

Isännän hengitys kantautuu maailman joka kolkkaan.

Eipäs hassutella toisten uhrauksilla.

Romantiikkakirjailijana Toko tietää hämmentävän paljon tekoälyjen itsepreservaatiosta.

Haiji ei uskonut uskaliaiden sellikarkureiden palaavan tänne. Toko haastaa tietenkin heti riitaa, vaikka tärkeissä päätöksissä ikuisesti kuppaava Haiji toteaakin, etteivät tytöt näyttäisi olevan kauhukakaroiden vakoojia. Nyt ei ole sopiva hetki kiistoihin, sillä vaara ei ole vieläkään ohi. Vaikka reikä tukkiutuikin, Monokumia sikiää nyt sisäänkäynnin suunnalta. Ne eivät sentään ole välittömästi paikan päällä, koska tuskinpa tuossa tapauksessa tässä läpistäisiin lämpimikseen, mutta eivät ne aio kyllä luovuttaakaan. Kenties viemärissä käydään paraikaa totaalista sotaa.

Voidaan me ne hajonneet ovet joskus myöhemmin korvata, jos tämä on siitä kiinni.

Emme ainakaan ole neukkujen salaisilla palkkalistoilla.

Olisi pitänyt työntää ne monolapset limakoskeen.

Mikä siis neuvoksi? Toko ehdottaa Haijille sarkastisesti odottelua, mutta mitä tekee Komaru? Parkuuko se ressukka vieläkin Shirokuman kuolemaa ja kun kaikki menee päin helvettiä yhyy? Ei aivan. Hän otti Shirokuman sanoista karhuvaarin eikä hänellä ole edes kuolemanpelkoa.

Lopputeksteissäkin odottaa sopivaa tilaisuutta.

Kuulin tuon yhdeltä viisaalta otukselta.

Tanssitaanko?

Nyt tuli puolivahingossa jokseenkin härski thumbnail, kun siihen laskee vielä varsinaisen videon kapuamisähkinnät.

***

Tule nyt alas sieltä ennen kuin sanot noille tärkeille aikuisille jotain noloa! Komaru keskittyy änkyttämään kuin vartin mittaisen kouluesitelmän alussa (en myönnä mitään) ja tapailee sitten palopuheensa punaista lankaa kovin onnettomasti. Hän on aivan tavallinen kyvytön tyttö ja öö tota, niin, hän on tavallinen ja niin öh. Anteeksi etten osaa puhua. :/

Esitelmän aiheena on "Tavallisuus ja minä: kyvyttömyyden ongelmat ja niiden ennaltaehkäisy."

Halusin vain nousta sanomaan, etten osaa esitelmöidä.

Onneksi silueteille ei ole animoitu silmiä, koska silloin ahdistaisi liikaa.

Tokon älähdettyä Komaru pyytää paniikissa häneltä apua, mutta mitäs menin estradille valmistautumatta? Toko kysyy, mitä toveri oikein touhuaa ja pyytää sitten Komarua tekemään parhaansa. Ganbatte kudasai ja niin edelleen.

En ehtinyt kenraaliharjoituksiin, kun oli flunssaa.

Hyvänä puolena tuhmat aikuiset pääsevät tästä kuvakulmasta kurkistamaan hameen alle.

Nousisit edes rinnalleni.

Tarvittiin vain Toko olemaan hengessä mukana, sillä nyt Komaru on tilanteen rouva. Seuraavat seikat hän sanoo kuin sanoisi sen itselleen. Oli jo aikakin. Seuraa dramaattisia panorointeja ja kuvakulmia, kun neiti Komaru Naegi paasaa sydämensä kyllyydestä passiivisille, enimmäkseen uusavuttomille aikuisuhreille, tai oikeammin uhriutuneille aikuisille, että tavallisuuden ja heikkouden tekosyyt tulee heittää mäkeen. 

Mitään erityistä kyvykkyyttä ei tarvita eikä pidä odottaa, että joku muu – joku parempi – tekisi pelottavatkin asiat, jos niihin ei itse muka taviksena pysty. Loppuu siis ne tekosyyt ja pää pois persiistä ennen kuin joku läheinen heittää henkensä.

Komarua pelottaa siinä missä varmasti muitakin, mutta sitä virhettä hän ei enää tee, että jättäisi Tokon, koska kyllä olisi jälkeenpäin kaduttanut. Neiti protagonisti toivoo kaiken päättyvän kliseisen onnellisesti ja he pystyvät kukistamaan epätoivon kyllä yhdessä.

 

Siinäpä siis palopuheen pääpointit ja vaikka fiktiossa on tullutkin kuultua samanlaisia äärikliseisiä Braveheart-paasauksia ja vaikka Another Episode pyöritteleekin odotetusti toistuvia aiheita tavallisuudesta, tekosyistä, pelosta ja epätoivosta japanilaisesti verkkaisella tavalla, johon kärsimättömämpi voisi kyllästyä, Komaru veti esityksensä sen verran tunteella, etten voinut olla hymyilemättä, kun tässä vähän kuin tiivistyi tarinan sanoma, jos sillä sellaista on tarjota hassuttelun ja perseilyn lisäksi. Ennen kaikkea Komaru kasvoi taas eteenpäin alati parkuvasta ressukasta, mikä on tässä vaiheessa tarinaa ihan suotavaakin.

Kuurouduin.

Toko vetää Haijille in your face fucktardit ja Komarun mesoamista kuunnellut vastarintaäijä tuumii, että on aika vetää esiin valttikortti hihasta, ja käppäilee valmistelemaan sitä. Komaru kömpii rekan katolta alas ihmettelemään, mitä kummaa äsken tuli tehtyä, sillä ei kai se nyt ihan nappiin kuitenkaan mennyt. Tokolle suoritus riitti ja hän on jopa vaikuttunut. No minkä myötähäpeältään ehti, tietenkin.

Haiji ei elä tätä koskaan alas.

Muuri Towa Cityyn ja meksikolaiset maksavat sen.

Motivaatiopuhujat ovat muutenkin epäonnistujia.

Kauniimpia kehuja Komaru ei ole koskaan kuullut.

Pääasia kuitenkin on, että nuo muut lienevät nyt motivoituneempia tekemään edes jotain henkevää. Varmemmaksi vakuudeksi aikuiset V & W liittyvät seuraamme, sillä Komarun möykästä taisi sittenkin mennä jotain perille.

Odottivat niin Tokon puhuvan jotain ivallista.

Hyvinhän se meni!

Jaa että ihan saatan olla oikeassa.

X-aikuisen kanniskelema ylläri pilaa viimeisimmän ”bossimatsin” dramatiikan, sillä todelliset sankarit eivät kuole koskaan, vaikka resurrektio vaatisikin vartalollisia uhrauksia.

Kenties tässä kurjassa maailmassa on sittenkin oikeutta.