sunnuntai 9. elokuuta 2015

118 - Ensimmäinen oikeudenkäynti, osa 4

Teruterullekin syytös tulee yllätyksenä. Mistä ihmeestä Hajime höpisee? Miksi häntä kohdellaan näin? Hajime antaa toki tilaa vastalauseille ja niitähän tulee, kun Teruterun mielestä pelkästään jokin retkikeitin on melkoisen löyhä todiste tuomita hänet murhaajaksi. Nagito on jokseenkin pettynyt äärimmäiseen kokkiin, joka lannistuu mokomasta panettelusta. Hän kääntyy syytetyn leiriin kulinarismin kunniaksi, jotta tämä ei olisi liian helppoa. Yhtäkkiä Teruteru ei olekaan enää niin paniikissa.

[​IMG]
Ei sitten mitään asiattomuuksia sekaan.

[​IMG]
Blows your mind drastically, fantastically.

[​IMG]
Madcook.

[​IMG]
Hiyoko juksaa heti perään Akanen ahmimaan asbestia.

Nagito tukee Teruterua väittämällä, että lankkujen alla on varmasti pimeää. Retkikeittimen valon varassa olisi ollut riskialtista suunnistaa, jos Togami olisi huomannut loimun pimeydessä. Miten siis murhaaja-Teru olisi nähnyt murhakohteen? Ja mitä lattian alla oikeasti oli? Siellä spelunkoinut Gundham toteaa, ettei siellä oikein mitään ollut… siis Togamin verilätäkön lähellä hohtavan nesteen lisäksi. Tästä päästään kätevästi takaisin valomaalilla kuorrutettuun veitseen, joka hohti Teruterun majakkana.

[​IMG]
Joku trollipelaaja ohjailee Makotoa.

[​IMG]
Et ole sinäkään!

[​IMG]
Varmasti Liquid Slime.

[​IMG]
Onneksi kaikissa oikeudenkäynneissä ei ole veitsiä, se kävisi vanhaksi.

Hiyoko arvaa murhan tapahtuneen valomaalin liikahdettua. Silloin Togami nappasi veitsen itselleen ja Teruteru toimi. Chiaki keksii murhaajan olleen Nagiton suuremmassa juonessa mukana. Hetkinen nyt, tekivätkö Teruteru ja Nagito siis yhteistyötä?! Vai oliko Teruteru Nagiton varasuunnitelma, jos Togamin listiminen menisi mönkään? Ainakaan kokki ei tähän kommentoi vaan vetoaa yleiseen tietämättömyyteen, joka on korkeintaan hidaste.

[​IMG]
Osui maaliinsa.

[​IMG]
Sattumaa kaikki.

[​IMG]
Tiedät reseptejä.

Mahirua alkaa kunnolla tympiä, kun Nagitolla olisi kaikille kysyttävää. Teruteru topputtelee tukijalleen rehtiä puheenvuoroa, koska muuten hän olisi kunnolla lirissä. Miten kokki muutenkaan pääsisi tästä pälkähästä hengissä ilman aiemman murhaleikin ammattilaista? Nagito palaa Ibukin ilmiömäiseen kuuloon. Teruterunhan repliikki kuultiin pimeässä viimeisenä ja se kumpusi ihan varmasti ruokasalista. Teruteru selittää sännänneensä sähköjen katkettua keittiöstä käytävälle ja seuranneensa muiden mölinää saliin. Nekomaru tuumii, ettei keittiöstä ole sinne matka eikä mikään. Akane haistaa palaneen käryä ja kokki ehdottaa asiattomuuksia. Ibuki vannoo kaikesta huolimatta kuulonsa nimeen.

[​IMG]
Omiaan.

[​IMG]
Pimeää siellä lankkujen alla.

[​IMG]
Teruteru jakautuu kahdeksi Teruksi.

[​IMG]
Ja tuplaplatinalevyn nimeen.

Nagito on hyvillään. Hajime ei ole hyvillään. Teruteru suorastaan suuttuu ajojahdista, mutta Nagito hehkuu onnesta. Hajime on löytänyt toivon, joka ehkä lannistaa Teruterun hiipuvan toivon debatti debatilta. Ennakoinkin jo seuraavan kamppailun ratkaisun, sillä sitä voisi luonnehtia täydellisen ilmiselväksi.

[​IMG]
Koska se on kivaa.

[​IMG]
Ei näistä metafyysisistä höpöjutuista tiedä.

[​IMG]
Mind the gap.

[​IMG]
En ymmärrä Fuyuhikon komeutta.

[​IMG]
Tonight you dine in hell.

Sillä tietenkin Teruterun vähemmän heleä ääni kantautui lattialankkujen välistä. Kukaan ei olisi suuremmin kiinnittänyt pimeässä huomiota hiukan alempaa luultavasti heti murhan jälkeen huudettuun ääneen, koska Teruteru on nysä pätkä muutenkin.

[​IMG]
Apua olen jumissa lattian alla.

Teruteru päätyy änkyttämään pahemman kerran, kun sopiva selitys ei muodostukaan huulille eikä lisäaikaa anneta. Sitten jokin napsahtaa.

[​IMG]
I like big buts and I cannot lie.

[​IMG]
Kun Mikan vaatii, mannerlaatat värähtelevät.

[​IMG]
Da-whaaaa!

Raivostunut ja täydellisen kajahtanut Teruteru on sellainen ylimielinen orjuusajan plantaasiherra Amöriikan keskilännestä, jonka molotusaksentti on paksumpaa pajatusta kuin liete Mississippin liejuisimmissa mutkissa. En keksinyt parempaakaan vertauskuvaa, vaikka tähän yhtälöön pitäisi saada vielä tummaihoisuus mukaan. Tai äh… nollalla jaettu King of the Hillin Boomhauer. Toisaalta olin niin hämmästynyt hahmon totaalisesta suunnanmuutoksesta nenänvarttaan pitkin pierujaan haistelevasta eliittikokista umpijuntiksi, että saatoin vain nauraa Hiyokon kommentoidessa ja kauhistellessa jatkuvasti rappeutuvaa feikkiaksenttia. Ihan varmasti japsiraitaan on keksitty toisenlainen japsiaksentti, jonka konnotaatiot eivät avaudu länkkäreille. Hulvatonta ollut varmasti äänityskopissa.

Teruterun horinoissa sivumennen sanoen mainitaan Azabu ja Aoyama useampaan otteeseen luultavasti siksi, että pikaisen taustatutkimuksen perusteella kumpikin seutu – varsinkin Azabu – on kärjistetysti Tokion hienostojuppiseutua. Onkin tyystin oma juttu, onko Teruteru välttämättä noilta hoodeilta kotoisin. Ota nyt enää tuosta selvää.

[​IMG]
Keittiöstä.

[​IMG]
Etelä-Aoyaman tuore prinssi.

Chiaki palaa asiaan muistellen, oliko Teruteru ruokasalissa sähköjen palattua. Muutkaan eivät heti muista tuota pikkuseikkaa. Ehkä kokin sijainti ei ollut kaikilla silloin päällimmäisenä mielessä. Nyt sentään tulisi olla, joten muistin on parasta raksuttaa tai Teruteru pääsee vapauteen muiden kuollessa. Mutta muistaako Teruteru enää itsekään olleensa muiden seurassa? Siellä nimittäin tapahtui sellainen ilmestys, jonka pikkupervo muistaisi hautaansa asti. Sinne ei ole pitkä matka.

[​IMG]
Ei hän löytänyt takaisin.

[​IMG]
Emme ole vampyyreja.

[​IMG]
Muuttui Rauman murteeksi.

[​IMG]
Ei täällä ole Cheriä.

[​IMG]
Ehkä Mikanin asennot todistavat kaikissa sessioissa murhaajan.

Näin siis saadaan kätevästi kytkettyä Mikanin näennäisen irrallinen toilailu vakavaan murhaoikeudenkäyntiin, sillä onhan se nyt selvää, että Teruterun sieraimet tursuisivat solkenaan verta voyeristispagaattiin itsensä tumpuloineen Mikanin edessä. Omituisiin sattumuksiin kuin itsestään ajautuva sairaanhoitaja luultavasti arvostaa muistelua Teruteruakin vähemmän, mutta Teruterulta on vaikea saada mitään irti. Änkytykseksi menee ja Nagitoonkin hän yrittää tukeutua, mutta rikoskumppani ehdottaa luovuttamista, sillä kokki saavutti toivonsa lakipisteen ja kaikki on tuosta eteenpäin pelkkää alamäkeä. Hajime ei edelleenkään tajua, miksi Nagitolle annetaan näin paljon ruutuaikaa.

[​IMG]
Teetän siitä vielä paidan. (no en teetä)

[​IMG]
Tulihan se kotkaefekti sieltä!

[​IMG]
Pervot eivät säilytä näitä mielessään vaan alapäässä.

[​IMG]
Kieltämättä Makoto on saanut monet hajoilemaan.

[​IMG]
Hän ei saanut tehdä sitä ensimmäisessä osassa.

Teruterun aksentti saavuttaa niin sekavat Great Vowel Shiftit, että Hiyoko putoaa kärryiltä. Monomi tulkitsee tästä eteenpäin piinallisen tarkasti jokaisen sönkätyn repliikin, vaikka eivät ne oikeasti edes niin tunnistamatonta pidginjargonia ole.

[​IMG]
Da killa put a cap on yo ass.

[​IMG]
Da da da.

[​IMG]
Kielillä puhuu.

[​IMG]
Monomi konferenssisimultaanitulkiksi Brysseliin.

Kauhukokki näyttäisi palanneen murha-aseeseen. Niin. Jos se ei ole se valomaalattu veitsi, millä sitten Togami päästettiin päiviltä? Mikan raportoi haavojen olleen viisimillisiä, joten kyseessä on kapea kapine. Gundham tietää maakellarikomppauksestaan arvioida tappovehkeen pituudeksi ainakin puoli metriä. Nagitoa ei murha-ase kiinnosta, mutta kukaan ei edes vaivaudu kommentoimaan paitsi Teruteru, joka näyttäisi rähjäävän itsekseen.

[​IMG]
Da weapon in de nigga seen a’iiight.

[​IMG]
Gundham mittaa asioita hamstereillaan.

[​IMG]
Sho Nuff.

Oikea vastaus noukitaan Hajimen mielestä. Hirsipuugambiitti oli melko samanlainen kuin viimeksi, mutta nyt kirjaimet lipuivat ylhäältä alas ja päinvastoin, joten Vitan pitkulaisen muodon vuoksi tahti oli aavistuksen ankarampi. Lisäksi alareunan kirjaimet ilmestyivät toisinaan salakavalasti hirsipuurivin alta. Ja nyt osasin jopa pelata sääntöjen tai oikeastaan hyvien pisteiden mukaan ja hävitin aliavaruudesta turhia kirjainkomboja. Puoli viiden iltapäiväruuhka tuli silti lopussa.

[​IMG]
QWER TYUIOP?

[​IMG]
IRON NAPALM?

[​IMG]
IRON SKOOMA?

[​IMG]
View Askewerniverse.

Tulihan se kadonnut paistinvarras sieltä! Teruteruhan tiesi takaumassa kertoa sen olleen sopivasti kateissa. Nyt se on sopivasti kateissa. Ehkä Teruteru tietää kertoa siitä, sillä eihän se Togamin kylkiluiden väliin jäänyt. Noh, kerrohan jo!

[​IMG]
Kotitonttu vei.

[​IMG]
Togamiin.

[​IMG]
Ahtaaseen paikkaan?

[​IMG]
mmmmmmitä

…Ei ole paistinvarras siinä muusikossa, yritähän uudestaan. Monomi muistuttaa topakasti roskaamissäännöstä, kun turhautunut Fuyuhiko veikkaa Teruterun hankkiutuneen kepistä eroon. Ei murhakokki rakennuksestakaan poistunut, joten vartaan on oltava yhä sisällä, kaiketi keittiössä. Teruteru ei suostu olemaan Nekomarulle mieliksi eikä mieheksi vaan keskittyy ulvomaan.

[​IMG]
Avril Lavigne on satunnaista paskaa.

[​IMG]
Karikoissa vaeltelee seireenejä.

[​IMG]
OH

Tutoriaalikin tajuaa lopun lähestyvän ja kun Teruteru ei taivu, on hänestä tehtävä loppu. Teloitus seuraa sitten myöhemmin. Myös luotiaikatappelu on rukattu uuteen uskoon ja lanseerattu Panic Talk Actioniksi eli kömpelösti suomennettavaksi paniikkipuhekanteeksi (näin oikeustiedejargonilla, hehheh), vaikka perusperiaate on yhä sama. Estradin ympäri kieppuviin sielukilpiin (!) verhoutuneen vastustajan solvaukset ja yleinen itkuraivarointi on tuhottava jumputuksen tahtiin, mutta tällä kertaa ei jorata diskokuumeessa vaan vinyylin uralla.

[​IMG]
Mutta mutta mutta tämähän on vasta ensimmäinen oikeudenkäynti!

[​IMG]
En voi enää koskaan luottaa ohjeisiin.

Minähän en kitarapelejä harrasta, mutta ykkösen Bullet Time Battle oli käytännössä guitarheromaista pallojen painelua oikea-aikaisesti. Kakkosen Panic Talk Action keskittyy yksinomaan niihin vaiheisiin, joissa nuotti on pohjassa. Enää siis ei rämpytellä äksää tempon mukaan vaan pidetään sitä pohjassa (tämän vuoksi villejä toimintakuvia on haastavampi napsia), kunnes ruudulla pullistuva ulina halutaan räjäyttää oikealla hetkellä. 4/4-tahtilajissa rutiiniksi iskostui jo äks-äks-äks-kolmio (eikä tässä ole mitään breakcorea 7/4-tahtilajeineen), mutta nyt leikitään vain äksällä. Alkuhämmennyksen jälkeen uusi mekaniikka solahti selkäytimeen, mutta eiköhän tähänkin mutkikkaita kikkoja keksitä.

Uusi kikka keksittiinkin jo, sillä mittelö kulminoituu ykkösen tapaan viimeiseen iskuun, mutta nyt vastapuolen argumentti tulee särkeä oikean totuusluodin sijasta oikeilla sanoilla. PlayStationin legendaariset kuvionäppäimet takertuvat ruudun reunoille ja joka reunaan tulee sana. Sanat tulee yhdistää järkeväksi kokonaisuudessa ja vasta tällä möläytyksellä murretaan vastustajan sielu.

Annan toki Teruterun solvata ensin minua tyhmäksi landepaukuksi. Samalla annetaan vihiä siitä oikeasta vastauksesta, jonka onnistuin kerta toisensa perään rakentamaan väärällä logiikalla, kun ajattelin asiaa turhan monimutkaisesti ja vihjekysymyskin hämäsi asettelultaan. Toisaalta oikeasta vastauksesta on ihan artikkelikin olemassa Wikipediassa, koska aina oppii jotain uutta, mutta minä en olekaan ruokatiedon suhteen mikään Teruteru. Ehkä olen tyhmä landepaukku.

[​IMG]
Ei ole Teruteru juonut maitoa suoraan lehmästä.

[​IMG]
Tuohon roskikseen.

[​IMG]
Kirjaimia piilottelet heittomerkeillä.

[​IMG]
Moment of tru-… ai niin.

[​IMG]
Oh my goodness, oh my dayum, oh my goodness, they goin’ ham

[​IMG]
This is how bacon is supposed to be, the fries, they blend so perfectly, the cheese up in here is goin’ ham, dayum, dayum, dayum!

[​IMG]
I wish you could smell what I’m smellin’, mm, mm, mm, you bite the fry, the fry bites back, my man, dayum, dayum, dayum! (Paris Hilton mitä!)

[​IMG]
Crispety crunch, dayum, look at the bacon, dayum, get yourself that double cheeseburger, dayum, dayum, dayum!

[​IMG]
Ghetto grocery bag, dayum, the cheese is oozin’, dayum, let’s do this, dayum, dayum, dayum!

[​IMG]
Do you wanna know the difference between a weak burger and a burger that has strength? A burger that has strength. A weak burger, you can chew and still talk. A burger with strength, you chew, and the meat just absorbs all the space, and all the air possible all in your throat to the point that if you wanted to start talkin’ nothin’ but mm-mm, mm-mm, mm-mm, mm-mm, mm-mm is comin’ out, word. Skimmalarinky dinky dink, skimmalarinky doo, I love you, you-you, you. (Oh my dayum!)

Dayum, dayum, dayum!

 
Yritin siis jatkuvasti kombolla ”On the meat bone” ja luulin vian olleen ajoituksessa. Pöh.

[​IMG]
Teruterukin ihmettelee kämmiäni.

Teruterun lisäksi Akanekin hämmästyy, kun paistinvarras on kätketty lihaan. Togamilta ja Hajimelta se meni aikoinaan ihan ohi. Keittiön kookas köntti oli kyllä tutkittavissa, mutta parivaljakko ei kolunnut sitä läpikotaisin. Ruoan turmelua sellainen, vaikka vegehörhöt tuosta sairasta nautintoa saisivatkin. Togami oli turhankin tarkka turvatoimissa, mutta ei kai hän nyt sentään luita takavarikoisi lyömäaseina.

[​IMG]
Ruokaläjä voi olla itsessään vaarallinen esine.

[​IMG]
Bioase.

Lihaisa kätkö vaatii varmistusta. Teruteru varmistaa selustansa vaitiolo-oikeudella ja todistaa näin olevansa säännöistä enemmän ulkona kuin Akane, jolta jo kuola valuu. Hän kun toivoisi syövänsä murhavartaan esiin. Kazuichi patistaa maskottieläimet noutoreissulle, mutta Monokuma on jo karhunnut saaliinsa ja järsii sitä ikionnellisena. Näky oli lähes sympaattinen.

[​IMG]
Ei ole saaren 12 pykälässä tällaista.

[​IMG]
Eksoottisempaa ruokaa, kun sisällä on härän silmä.

[​IMG]
Tuomarilla on pissatauko.

[​IMG]
Metsästä oma riistasi.

[​IMG]
Ne olivat aikoja ne.

Rautakokilla on syytä sopertaa, sillä lihaan on työnnetty ovela luukahvainen varras, johon Gundham suhtautuu vähintäänkin kunnioittavasti. Onhan se Nagitonkin mielestä osuva pistin äärimmäiselle kokille. Teruteru on jo kohtuullisen murtunut, sillä ei hän ketään tappaisi. Tämä on muiden syytä. Nagito on pettynyt hiipuneeseen toivoon. Chiaki tokaisee kohteliaasti hänet vaiti.

[​IMG]
Ihan hyvä juonenkäänne minusta.

[​IMG]
Vain tuhon devat voivat kannatella tuota!

[​IMG]
Turboahdettu kaulin olisi hienompi.

[​IMG]
Hiukan kattilassa höystää.

[​IMG]
Nope.

Teruterun puuskahdusta ei Monominkaan tarvitse välttämättä kääntää, sillä eiköhän viestin sävy ole tullut selväksi. Chiaki tietää Trigger Happy Havocin pelattuaan, että heidän tulisi käydä Tapaus Togami läpi alusta loppuun, jotta mikään ei jää huomaamatta. Eletään Teruterun tuomion hetkiä.

[​IMG]
KFC 4ever.

[​IMG]
Olipa kerran Hope’s Peak Academyn vuosikurssi #78.

Vanha suosikkini eli loppupäätelmä onkin antanut odottaa itseään! Eikä sekään ole säilynyt muuttumattomana, vaikka perusperiaate pysyy vähemmän yllättäen tuttuna. Hajimen muistiaukkoja tulee yhä paikata mahdottoman tyylikkääseen mangasarjakuvaan sopivilla paneeleilla, mutta nyt paneelit tarjotaan useamman paneelin seteissä eli kertomus ei ole heti täysin vapaasti rakennettavissa kaikista osasista. Setti vaihtuu seuraavaan, kun juksausruudut jäävät jäljelle. Mekaniikka tekee mangakasimulaattorista jokseenkin epälineaarista, sillä ensimmäisessä pelissä riitti, kun tarinan täydensi kronologisesti. Nyt sentään vihjeitä tursuaa sekä aukkopaikoista että paneeleista, joten aivan hukassa ei voi olla ellei ole sokea tai tollo. En ollut sokea enkä tollo paitsi ihan vähän.

[​IMG]
Juotu taas siellä.

[​IMG]
Kierrätystä! Laiskaa!

[​IMG]
Climax Inf- …jaa, ei sitten.

[​IMG]
Joskus nämä kuvat voisi värittää hassuilla väreillä.

Näin Togamin, Nagiton ja murhaajan kanssa kävi:

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]



[​IMG]

[​IMG]

KYLLÄ

Teruterun puhe takeltelee ja hoopo aksentti on kaikonnut. Hän ei osaa jatkaa ja tyytyy pillahtamaan riipaisevaan itkuun. Kahdesti varmuuden vuoksi.

[​IMG]
Kaikki päin helvettiä.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
Hirsipuuhassuttelun huomaa varsinkin yhdeksännessä vaiheessa!

Monokuma käkättää häijysti, sillä nyt väännetään vipua mustuneesta kuin Teruteru varrasta Togamissa. Ja kaikki sitten myös äänestävät tai tuomarikarhu syö heidät!

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
Oh my dayum.

[​IMG]     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti