226 - Danganronpa: The Animation - jakso #2

Toinen jakso alkaa Makoton ja Sayakan huoneenvaihtokuviosta ja loppuu hissimatkaan. Siinä sivussa Sayaka heittää henkensä ja Monokuman selitettyä oikeudenkäynnistä niin heittää siskolleen uhonnut Junko-Mukurokin. Makotoa luonnollisesti epäillään Sayakan murhasta ja murhatutkimukset käydään suurpiirteisesti läpi. Jos olisin tiivistänyt juoniseikat tähän tapaan peliblogin puolella, blogi olisi päättynyt ajat sitten.


Ruotsin yo-kuuntelu vaivaa Sayakaa yhä.

Kun puolet ykkösluvun Daily Lifesta hoidettiin pois alta aloituksessa, toisessa jaksossa ei ole aivan yhtä kova hoppu. Alussa annettiin yllättävän paljon aikaa Makotolle ja Sayakalle ja Monokumakin tulee ilkkumaan protagonistin reistailevasta ovesta, koska onhan se sentään yksi oikeudenkäynnin yksityiskohdista. Tarinaa on muutenkin helppo seurata, mutta pallo putoaa murhatutkimusmontaasissa, jossa murhan oleellisimmat yksityiskohdat kyllä käydään läpi, mutta tahti on niin kiivas, että katsojan on melko hankala päätellä, mitä tarkalleen ottaen tapahtui. Tai ainakin luulisin, Leonin 11037-nimen nyt huomaa helposti seinältä. Pelissähän voi edetä tutkimuksissa omaan tahtiin ja käydä valikossa läpi kerääntyneitä totuusluoteja yhdistellen pisteitä.


Näin paljon se kuuntelu vaivasi.

Viihdyttävintähän näissä murhakuvioissa on spekuloida murhaajaa ja tapahtumien kulkua murhatutkimusten perusteella, kun kaikkia yksityiskohtia ei kuitenkaan kerrota kuin vasta oikeudenkäynnissä. Nyt käteen jäänee taviskatsojalle vain ”jaa, katsonpa seuraavan jakson, siellä varmaan kaikki selviää.” Ehkäpä animen ensiesityksessä saattoikin olla jännittävää odottaa viikko seuraavaa jaksoa, jotta totuus paljastuisi, mutta tänä bingettelyn aikakautena normikatsoja vahtaisi koko The Animationin putkeen eikä tekisi edes tiukkaa.


Kaikki rakastavat Junko Enoshimaa.

Mutta nyt siihen teemaan eli lokalisointieroihin, sillä heti ääninäyttelyn jälkeen kiinnitin siihen huomiota ja aihe on yksi niistä ikuisista murheenkryyneistä, joka The Animationissa häiritsee ja johon en totu koskaan. The Animation ei noudata samoja lokalisointiratkaisuja kuin NIS American pelikäännös, jossa saatiin vapaat kädet kaikkeen muuhun paitsi Monokuman nimen säilyttämiseen. Onneksi en elä maailmassa, jossa vipeltää Monobear, hyi yäk.


Marisätkästä selviää, miksi Monokuman jutut ovat animessa niin tyhmiä.

Joten tietyt seikat muuttuivat. Näistä jo hiukan angstasinkin viimeisessä Goodbye Despair -päivityksessä. Hope’s Peak High School muuttui Academyksi, josta itse asiassa pidän suuresti, sillä se kuulostaa paremmalta (kääntäjän näkökulmasta tämä perustelu on aina yhtä ontuva tekosyy!) ja antaa oppilaitokselle eräänlaisen elitistisen ja vakavamman leiman. Tottahan toki oppilaat ovat teknisesti lukioteinejä, mutta akatemia ei kuulosta sellaiselta ihan miltä tahansa tavisten bulkkikoululta. Super High School Level (jossain fanikäännöksessä käytettiin Super Duper High Schoolia, mikä olisi oiva tekosyy tulla ammutuksi) muuttui Ultimateksi, joka on sanana todella napakka ja niin överi, että se kattaa umpidorkan sanahirviön huumorivivahteenkin. Myös äärimmäisyydet ovat hiukan erilaisia. Esimerkiksi Sayaka on japsikontekstissa idoli eikä popsensaatio, Hifumi rustaa teknisesti doujinshia, joka menee japsikulttuuriin perehtymättömiltä täysin ohi ja on aivan hyvin käännettävissä fanficiksi, ja yllättävän monen oppilaan toimenkuvalla on kerhotoimintakytköksiä.


Onni yhdessä kuvassa.

Mitä tämä siis merkitsee The Animationin kohdalla? No ainakin sitä, että superlukiotasoiset ovat kyvyiltään jotenkin sinnepäin, akatemia on lukio ja kaikki käyttävät toisistaan sukunimeä. Sen kuulee dialogista ja se häiritsee ihan perhanasti, vaikka oikeasti kyseessä on vain mitätön pikkuseikka. Tällaisen sivaripellen näkökulmasta vieroksun suunnattomasti sukunimittelyä ja jossain koulukontekstissa se varsinkin tuntuu ihan liian viralliselta ja kummalliselta, sillä tämä sakkihan on tuntenut toisensa vuosia (vaikka eivät sitä muista). Hitto vieköön, pelissähän jopa annetaan eräille lyhyessä ajassa etunimilempinimiä, kuten (Kiyo)taka ja (Yasu)hiro. Tosin Aoin Hina-nimi tulee sukunimestä. Tähän sotkuun kun saisi vielä teitittelyn mukaan niin olisi kaiken huippu.


”Kumabara, kumabara…”

Japanilaisia arvonimiä en ole jäänyt Danganronpassa kaipaamaan eikä niitä onneksi missään enkkuyhteydessä esiinnykään. En ole tosin jaksanut ottaa selvää niistä alkuperäisistä Let’s Play -fanikäännöksistä, mutta ne nyt jäävät muutenkin omaan arvoonsa. Fanikäännösten dissaaminen on hauskaa, kun olen tehnyt sellaisen itsekin. Tarkoitan siis arvonimillä niitä nimen loppuun liitettäviä chaneja, kuneja, senpaita ja sen sellaisia. Sinänsä ne kyllä teoriassa sopisivat, koska tarina kuitenkin kertoo japanilaisista ja koulumaailmassa ylemmän luokan oppilaat tunnistaa heti senpaiksi ja niin edelleen, mutta ei niitä välttämättä tarvitse. Persona-sarjassahan noista on tullutkin jo melkoinen yliannostus ja jossain mangaopuksissa aina jaksaa huvittaa alkuun tai loppuun liitetty honorific-lista.


Danganronpa IF jäi tällä kertaa väliin.

Kyllähän erilainen skripti ajoittain nostaa rumaa päätään, kun Monokumankin läpänheitto on täynnä niin hämärää ja vähän mihin sattuu roiskuvaa sanailua, jollaista ei taatusti ollut pelin puolella, mutta ei se The Animationia pilaa, kun se sama vanha ja mainioksi todettu tarina on tallella. Se vain on kerrottu hiukan eri sanoilla, jotka ovat peliä heikompia. Mutta eivät paljoa.


Onneksi Mondo ei ole rotsinsa sisällä.

Oikeastaan tuntuu oudolta jättää jaksoarviota näin lyhyeksi pidemmän kaavan ystävänä, mutta ei minulla ole kakkosjaksosta pahemmin erityistä kommentoitavaa. Edelleen riittävän toimivaa ja ronpaista settiä. Pidin kyllä eräistä lisätyistä yksityiskohdista kuten Mondosta, joka riisui rotsinsa peittääkseen gungniroidun Junko-Mukuron. En ainakaan muista, että tätä olisi ollut pelissä, mutta voin olla väärässäkin. Lisäksi miellytti, että pelin alkupuolella nähty aamupalakohtaus, jossa Makoto jaotteli oppilaat saapumisajankohdan perusteella, oli tallella. Siitä selviää peliin perehtymättömällekin, ketkä ovat tunnollisia ja ketkä eivät niinkään.


Truth bullet get!

Kehnointa jaksossa puolestaan oli se murhatutkimusmontaasi, joka kyllä täytti periaatteessa tehtävänsä, mutta voisi sille oikeasti antaa lisääkin ruutuaikaa. Tosin piti tässä tapattaa Sayaka ja Junko-Mukuro ja selittää oikeudenkäynnistäkin parissakymmenessä minuutissa, mutta silti!


Maailman totisin hissireissu.

Seuraavan jakson teemana ovat pelilliset elementit.