tiistai 30. kesäkuuta 2015

99 - School Mode New Game+++

Enää ei ole paljon kerrottavaa. Neljäs ja aivan ehdottomasti viimeinen School Mode meni yllättävän kivuttomasti junamatkan kylkiäisenä luultavasti hiukan alle kolmessa tunnissa. Jossain muussa yhteydessä olisinkin jo alkanut hajoilla asteittaisesti illan yöaikailmoituksiin ja mikromanagerointiin, joten reissaaminen osui erinomaiseen saumaan.

Pelimekaanisesti kokemus oli täysin sama kuin ennenkin, mutta nyt grindasin loppuajan Cleaning Maestroja. Aivan lopussa kaikkien tasot olivat täysin tapissa paitsi Aoilla, Sakuralla ja Junkolla, joiden siivoustaso jäi kahteen, mutta tällä ei onneksi ole pätkääkään väliä minkään kannalta.

Kaverilistalta jäljelle jäivät siis Chihiro, Hifumi ja Toko, tässä järjestyksessä. Sain kymppisydämet kaikilta kerättyä puoleenväliin mennessä, joten loput parikymmentä ja risat vapaa-aikaa erakoiduin Makoton huoneessa. Kukaan ei tullut kyselemään, onko paha olla. Pelitahti kieltämättä nopeutui aivan töykeästi. Pienenä piristyksenä sentään Genocide Jill vilahti Tokon eräässä keskustelussa, vaikka tärähtänyttä puoliskoa ei Tokon lopussa näkynytkään.

[​IMG]
Paskat muista.

[​IMG]
Onpas täällä autiota.

***
[​IMG]
Muiden keskustelujen oikeat vaihtoehdot: ”I love reading!” & ”It’s so quiet in here…”

[​IMG]

[​IMG]
Voin helpottaa mielialaa screamerilla.

[​IMG]
Ethän sinä nyt tuommoista.

[​IMG]

[​IMG]
Hesitation Marks.

[​IMG]
Voin sanoa myös this.

CHIHIRO FUJISAKIN LOPPU

Hahmojen loppudialogin mitassa on ollut jonkin verran heittoa, mutta Chihiron loppu taitaa mennä heittämällä kärkeen pituudessa tai siltä ainakin kovasti vaikutti, kun keskustelua tuntui riittävän useammankin tyypin edestä. Ei se aivan turhaa lätinää sentään ollut, vaikka kovasti emmittiin ja arasteltiinkin. Se nyt vain on Chihiro, eikä hänelle voi olla vihainen.

Makoton into päästä pakoon välittyy Chihirollekin, jolla tosin ei ole sen suurempaa käsitystä, mitä ulkomaailmassa tekisi, vaikka hänellä jonkinlainen päämäärä onkin. Hän pyytää vetoapua. Latteista kannustuslauseista ei ole juuri hyötyä, mutta päämäärään uppoutuminen uppoaa poikaan, joka on vielä tyttö.

[​IMG]
Kytke Alter Ego noosfääriin.

[​IMG]
Immersiivisempää pelaamista.

Tosin ei kauaa, sillä kun Makoto on neuvonut Chihiroa etenemään omaan tahtiinsa luovuttamatta, tämä ottaa ensiaskeleensa kohti valaistumista, kun ei usko pystyvänsä siihen enää ulkopuolella. Hän kertoo Makotolle olevansa poika. Koska tämä shokkipaljastus ei ole vielä tullut esille murhaleikin ulkopuolella eikä Chihiro ole ollut tarpeeksi hengissä puhuakseen siitä itse, molemminpuolinen vaivaantunut hiljaisuus katkeaa Makoton hämmästyneeseen älähdykseen. Kuuliko hän tosiaan oikein? Fakta ei tunnu menevän perille, mutta Chihiro ei aio luovuttaa, vaikka näyttääkin olevan tilanteesta kauhuissaan tippa linssissä. Eipä hän ainakaan näytä vitsailevan ja varmemmaksi vakuudeksi hänelle tarjotaan kehotestiä. Ei Makoto sentään tuollaista kehtaa tehdä, mutta Chihiro nykäisee hänen kätensä rinnalleen, jossa ei kohoa edes sakkolihalolipennun vaatimattomia muotoja, jos asian pitäisi mahdollisimman hävyttömästi kuvailla. Totuus kuitenkin valkenee ja se on pääasia.

[​IMG]
Makoto on varattu jo.

[​IMG]
Guy Fujisaki.

[​IMG]
Nykäisenkö kikkelistä, mitä?

Onhan oikea sukupuoli tietenkin Makotolle yllätys, mutta yllättyneempi hän on Chihiron rohkeudesta. Sitähän sietää ollakin, jos totuus tästä leviää. Makotolle kerrotaan Chihiron tyttötausta ja sen takana piilevä heikkous, josta Chihiro aikoo tehdä nyt lopun juteltuaan uuden ystävänsä kanssa. Ei hän halua enää valehdella. Ystäviä he ovat valehtelustakin huolimatta ja Makoto toteaa kunnioittavansa hänen vahvuuttaan ja urheuttaan. Chihiro on hämillään lievästi kornista mutta kuitenkin mahdottoman sympaattisesta kannustuksesta, mutta hän on Makoton mukaan tiedostanut heikkoutensa ja tehnyt asialle jotain. Chihiro kiittää jatkuvasta tuesta ja toivoo heidän jatkavan tästä eteenpäin. Kyllä Makoto keskusteluseuraksi aina taipuu.

[​IMG]
Kauniit ja rohkeat.

[​IMG]
SJW:t barrikadeille.

[​IMG]
I search for your heart, pursuing my true self

[​IMG]
Salilla tavataan.

[​IMG]
Makoto kannustaa miinakentällä.

[​IMG]
Kerrohan lisää bugeista koodissa.

[​IMG]
Hyvinhän siinä meni.

***

[​IMG]
Muiden keskustelujen oikeat vaihtoehdot: “Every meal is important” & “So what do you like to do at night?”

[​IMG]

[​IMG]
Hifumin mieli muistuttaa kovasti Shin Megami Tensei -pelien sankarien sielunmaisemaa >-merkkeineen.

[​IMG]
Zeuksen sinetöimänä.

[​IMG]

[​IMG]
Se on liian valtaisa meille muille.

[​IMG]
Kivat sulle.

HIFUMI YAMADAN LOPPU

Vaikka Hifumi ilmoittaakin hifumimaisen suureellisesti onnensa päästä pois, häntä ahdistaa hassattu aika. Nyt hän on ihan pihalla nykyviihteestä ja taidotkin ovat päässeet ruostumaan. Jotain on taas tullut vahingossa Hifumille luvattua, kun pyörylä muistuttaa asiasta, inttää asiasta ja tuijottaa asiasta. Tarkoituksena olisi siis olla Hifumin ystävä ja auttaa hänet suurempaan tietoisuuteen tuleville fanfic-sukupolville apulaisena. Digiaika tuo tullessaan muutoksen tuulia, kun menneisyyden mustetahroista tai kässäreistä ei tarvitse enää välittää.

[​IMG]
Ei ole Hifumi vielä kuullut FFVII:n remakesta.

[​IMG]
”I promise I will never die.”

[​IMG]
Makotosta ei tule Adoring Fania.

[​IMG]
IN A WORLD…

[​IMG]
Kenties Voynichin manuskriptikin on saatavilla digitaalisena.

Kertoo Hifumi muutakin teknistä fanficdatadadaa, joka viuhahtaa Makotolta yli hilseen, mutta sillä ei ole niin väliä. Kyllä hän voi Hifumin ystäväksi ryhtyä. Pomo muistuttaa, että apulaisen tulee myös toimia läheisesti historioitsijana. Kielikuva ei ihan toimi ja lipsahtaa likaiseksi, vaikka sillekin on takuulla oma fanikuntansa.

[​IMG]
Öö mikä on sarjakuva?

[​IMG]
Ei ole videokameraa.

[​IMG]
En halua murskautua painon alle.

[​IMG]
D.A.D.O.E.S.?

[​IMG]
Yaoi Asahina ainakin tykkää.

Hassuttelusta huolimatta Hifumin pyyntö tulee vilpittömästi sydämestä, joten pakkohan tarjoukseen on tarttua. Kättelemme arvokkaasti ja se oli kai siinä sitten.

[​IMG]
Yhtä tosi kuin noiden kaikkien muidenkin kanssa.

[​IMG]
Jostain hyvin etäältä.
***

[​IMG]
Muiden keskustelujen oikeat vaihtoehdot: ”I love reading!” & ”Do you read any fanfic stuff?” <-- Genocide Jill -keskustelu.

[​IMG]

[​IMG]
On minulla interiöörikrokotiilialligaattorimotiivi.

[​IMG]
Voin minä ne pisteyttää.

[​IMG]

[​IMG]
Virkasiskosi luottamuksesta en sitten sanoisi mitään.

[​IMG]
”Y… R… P… in position. It’s showtime, girls.”

TOKO FUKAWAN LOPPU

Toko ei ymmärrä muiden juhlintaa, kun eihän heille mitään selvinnyt koulun salaisuuksista. Makoto kertoo heidän katsovan kohti tulevaa ja kysyykin, mitä sille Tokon uudelle kirjalle kuuluu. Hänestä tuossa projektissa on ainakin lupausta. Ei Toko aio Makoton hämmästykseksi sitä julkaista. Mitä oikein tapahtui? Toko ihmettelee, mistä Makoto on nyt niin yllättynyt tai ennen kaikkea… miksi hän välittää? Makoto ylipuhuu hänet, sillä hehän ovat ystäviä ja ystävistä kuuluu välittää. Tämä ystävyysjuttu tuntuu tulevan esille kaikkien kohdalla ja jutun luulisi käyvän vanhaksi, mutta viimeistä viedään!

[​IMG]
Taisi olla pilkkuvirheitä siellä täällä.

[​IMG]
I Care Because You Do.

[​IMG]
Luulin viimeistä myös validiksi vaihtoehdoksi.

Oikeastaan ylipuhuminen on liioittelua, sillä moniongelmainen ja -persoonainen Toko on kaikessa epäsosiaalisuudessaan vaikeampi pala. Makoto kertoo kannustavansa häntä kirjoitusongelmissa ja saakin heti Tokolta ensimmäisen tehtävän, kunhan malttaa kuunnella. Toko epäilee kirjoituskykyjään Makoton tultua kuvioihin, sillä Makoton vuoksi harhakuvitelmista ei tule enää mitään. Makoto kummastelee, pitääkö hänen nyt kehitellä uusia harhoja inspiroimaan, mutta ei Toko sellaista kaipaa. Pääpointin sanominen tuottaa tytölle suuria, kömpelöitä ja nolojakin vaikeuksia, mutta näköjään hän haluaa olla Makoton seurassa. Sankarini reaktio saa Tokon hepuloimaan kunnolla. Nyt pitää olla tarkkana tai Genocide Jill tulee kostamaan.

[​IMG]
Look at me! I’m an attention whore!

[​IMG]
Makoto kertoo, millaista on hörppiä ayahuascaa.

[​IMG]
Mitä nyt taas.

Ainakaan Makoto ei ole vielä pötkinyt pakoon Tokon sosiaalisesta kyvyttömyydestä huolimatta. Eikä Makoto aio, koska hehän ovat ystäviä. Ja kenties muutakin? Hän ei oikein kehtaa jatkaa aiheesta ja Toko kyllä ymmärtää. Makoto aikoo pitää lupauksensa ja lukea Tokon tulevan kirjan. Mutta jos minä-romaanissa on kyse omakohtaisista kokemuksista ja Toko on erikoistunut romanttisiin tarinoihin, kertooko tuleva menestysteos Makotosta ja Tokosta? Ja mihin Isäntä jäi?! Toko näyttäisi lukevan Makoton ajatukset eikä hän tykkää yhtään likaisen mielen tuottamista harhoista. Nyt puhutaan ihan puhtaasta rakkaudesta! Selvä pyy. Makoto ojentaa kätensä ja Toko tarttuu siihen taktisen empimistauon jälkeen. Tokon silmistä, Genocide Jillin hulluuden tuolta puolen, Makoto löytää ilon. Kenties he ovat joskus muutakin kuin ystäviä. …Mutta mihin se Isäntä jäi?! Todennäköisesti tulevissa ’Ronpa-tarinoissa Toko pyörii eksklusiivisesti Togamin jaloissa, mikä on ihan hyväkin juttu, sillä Makotona olen kiinnostuneempi Aoista tai Kyokosta, mutta jos Tokokin saavuttaa siinä sivussa sisäisen rauhansa, se on suorastaan erinomainen juttu.

[​IMG]
Vaikeampi homma, kun olemme ansassa.

[​IMG]
Täytyy varata ystävyyskalenterista aika, sillä Makotolle tulee kiireinen elämä.

[​IMG]
Ajatukset ovat aivoissa, eivät sydämessä.

[​IMG]
Makoton glistening manhood väpäjää jo hennossa tuulenvireessä.

[​IMG]
Todellista kuin Harlekiini-kirjoissa.

[​IMG]
Itse asiassa päättyi Leonin teloitukseen.

[​IMG]

Valtavasta ja rehellisesti sanottuna välillä turhauttavasta urakasta huolimatta School Moden hahmoloppujen näkeminen kannatti. Eikä vain School’s Out Forever -hopeatrophyn vuoksi, sillä hahmot saatiin mukavasti pakettiin, vaikka osan tarinoita murhaleikin kuolemien vuoksi pakostakin retconnattiin, sillä Danganronpassa kaikille ei todellakaan suoda onnellista loppua.

*********************SCHOOL MODEN LOPULLINEN LOPPU*********************

Danganronpa: Trigger Happy Havoc on nyt melkein niin lopussa kuin pakkomielteisen tarkka dokumentointi voi olla. Danganronpa 2: Goodbye Despair on melkein lähdössä käyntiin. Jäljellä on enää pari pikkujuttua, jotka hoidan pois alta ensi kerralla. Luvassa siis liitteitä… hahmoja… …ja yhteenveto.