95 - School Mode, päivät 34-41

Työkalut muuttivat kaiken. Ja Mom’s Warm Milk, koska muita parannusesineitä ei tarvita. Tuota häppää litkittyään ei oikeastaan tarvitse levätä koskaan. Kun tajusin School Moden menevän esinehaalinnan tuplaavilla työkaluilla ihan rikki, en malttanut vastustaa kiusausta ja ostin heti mitä sain ja sen jälkeen grindasin esineitä muihin työkaluihin. Supermoppia en tosin kokenut tarpeelliseksi, kun Sayaka ja Celeste duolakaisivat menemään. Kyllähän se elämä helpottui… mutta ei liiaksi. Seuraavalla kierroksella sitten toimintasuunnitelmana rakentaa työkalut heti alkuun ja jemmaan äidin ryntäistä valutettua valkoista kultaa. Heavy Arms Monokuman tarvikevaatimukset pitivät apuvälineistäkin huolimatta veitsenterällä loppuun asti ja vaikuttivat pitkin viikkoa ylitsepääsemättömiltä. Kolmekymmentä koottavaa esinettä on jo varsin kova pala. Pienenä myönnytyksenä sentään tiedelabrasta sai olikohan kolmea puuttuvaa esinetyyppiä, joten sinne suuntasin hetimmiten.





Mutta takaisin Hifumiin tai oikeastaan hänen huoneeseensa, sillä johan tätä Piggles-draamaa on piisannutkin. Makoto arvaa, että kyse on kaikkien lempiprinsessasta, mutta nyt ei ole kyse fiktiivisistä pullukoista. Hifumilla on muuta mielessä; jotain tuoretta, joka ei perustu mihinkään toisin kuin kaikki fanfic ikinä. Hifumilla on rahkeet tuoda omat mestariteoksensa maailman nähtäville. Sivuhuomiona hän mainitsee katsovansa muutenkin animea vain viikonloppuisin ja on perillä vain niistä suosituista sarjiksista. Ja minä kun luulin Hifumin otakuuden (sic) olevan ylimielistä valtavirtapakoa, kaikkea sitä. Hifumi haluaa tavoittaa massat ja luoda jotain omaa, josta muut luovat fanficinsä, mutta ei hän aio heittää omaa fanfic-uraansa hukkaan. Antaa fanficin ja alkuperäistuotosten maailmojen yhdistyä.


Onko tämä vähän kuin se Shadow of the Colossuksen salainen puutarha?


Prinsessa petti Hifumia! Varma tieto.


Niinhän me kaikki.


Really good.

Makoton yksityistuki ei kelpaa, sillä hänelle tarjotaan duunia Hifumin apulaisena. Työnkuvaan kuuluu myös historiointi, koska Hifumin tarina tulee kertoa jälkipolville. Se on suuri tarina muistakin syistä kuin Hifumin turpeasta koosta. Hifumin harhainen eepostelu ajautuu hiljalleen sivuraiteille, mutta siitäkin huolimatta Makotolla on ilo ja kunnia olla jumalaksi pyrkivän köntyksen ystävä. Kenties jopa ensimmäinen laatuaan. Hifumi tullaan muistamaan uhrina, joka sai oikeusvasarasta. Unelmat päättyvät.


Assistarian kuulostaa paremmalta.


Sitten hän kuoli.


Kuolet marttyyrina.


Hifumi Yamada, viimeinen sivu.



Kuten arvata saattaa, viikkorytmi ja varmuuskopiotahti määrää, että tänään on vapaapäivä. On vain yksi tuntematon muuttuja jäljellä. Tai oikeastaan kaksi. Koska Genocide Jill ei ole vielä nostanut murhanhimoista päätään, tutustutaanpa sitten neiti Toko Fukawaan, jotta eräs ympyrä sulkeutuu lopullisesti. Johan tässä on kestänytkin pitkään. Ja ehkä Toko ei olekaan oikeasti niin sosiaalisesti epämiellyttävä tapaus kuin mitä murhaleikissä kävi ilmi, mutta tämä on vain toiveajattelua.

Juttelu ei lähde oikein käyntiin, kun Tokolta lähtee kolmea pistettä sarjatulituksella. Tilannetta tarkkailtuaan Makoto päättää tehdä epävarman aloitteen. Kimpaannuttuaan Toko toteaa, että antaa mennä sitten, jos jotain asiaa on. Sankarini heittää takuuvarman ”mitä teet vapaa-ajalla” -kortin, jolla saa todistetusti naista. Tai näin minä luulisin. ;_; Hehän ovat ansassa täällä, joten ehkä he voisivat olla ystäviä ja tutustua toisiinsa. Toko ei pidä tuosta yhtään ja saa nauruhepulin luultuaan, että nyt häntä taas ukotetaan. Ei Makoto hänestä välitä, mutta jos välittää niin POP QUIZ HOTSHOT! Tokohan on äärimmäinen kirjailijaihme, mutta mikä genre on hänen erikoisalaansa? Olipas haastava arvoitus.


Hei.


Voidaan olla myös frenemies.


Ajattelin kyllä pahoinpidellä koko ajan.


Luulin The Prodigyn lyriikkojen olevan vaihtoehdoissa.

Toko ihmettelee oikeaa vastausta ja sitäkin, kun Makoto nimeää tytön menestyneimmän teoksen, joka sai kalastajamiehet kuumimpien miesten listan kärkeen. Makoton intettyä heidän olevan ystäviä Toko säntää kirkuen karkuun. Sehän meni mallikkaasti. Kenties odotetustikin.


Nimellä paiskattu.


Sellainen minä olen, beibi.


Toko Fukawa, toinen sivu.

Saan Tokon iltapäivällä kiinni ja ehdollistan hänet uuteen keskusteluun, vaikka taas se pitää aloittaa. Toko tuumii kärkkäästi, onko minulla luokkatoverille kysyttävää. En välitä piikistä. Viime kerralla juttu jäi kesken, joten Makoto kysyy toistamiseen, mitä Toko touhuaa vapaa-ajallaan. Vastaus on arvattava. Toko kirjoittaa. Jos hän ei kirjoita, hän opiskelee toisin kuin ehkä idari-Makoto.


Ilmankos puolet sinusta on serial killer.


Käyttäisit suuvettä.

Makoto hämmästelee nuorta menestyskirjailijaa. Mistä hän saa ideansa? No ei ainakaan omasta elämästään. Mitä ihmettä Makoto kehtaa ajatella? Toko änkyttää ideoidensa olevan silkkaa harhaista mielikuvitusta, sillä ainakin mielikuvituksessa rakastutaan. Eikö hän saa muka kirjoittaa ilman omakohtaista kokemusta? Makoto saa vitsailla ihan miten tahtoo, mutta kyllä Toko joskus kaunistuu! Ja taas jään yksin neidin marssittua tiehensä. Ei se mitään. On minulla oikeitakin ongelmia kuten miten ja milloin saada Heavy Arms Monokuma valmiiksi?


En minä ainakaan.


Rakkaus on harhaa. Varsinkin lounasrakkaus.


Onnea siihen.


Toko Fukawa, kolmas sivu.



Ei ainakaan kolmantenakymmenentenäkuudentena päivänä. Tiedelabrasompailu tosin jatkuu menestykkäästi. On oikeastaan kutkuttava netota näin suuria määriä esineitä. Hurjaa on.



Nyt Toko tekee aloitteen. Edistystä. Ehkä hän ei inhoakaan Makotoa. Paljoa. Eräs juttu täytyy nyt selvittää, sillä on Tokolla ollut romanssi. Hän on käynyt jopa deittailemassa. Vaikka Makotolle ei tarinaa tarvitsisikaan kertoa, hänelle kerrotaan se silti, jottei mitään käsitystä valehtelusta jäisi käteen. Tai sitten Toko on tosi hyvä sepittämään tarinoita. Joka tapauksessa kerran yläasteella joku tyyppi tuli pyytämään Tokoa ulos. Tyttöparka vatvoi kolme päivää deittisuunnitelmia. Lopulta hän päätti vetää touhun perinteisen kaavan mukaan. Koska Makoton ainoa kontakti naisiin on ilmeisesti sisko, Toko vaatii häntä täydentämään yksityiskohdat. Eli mihinköhän deittikohde kiikutetaan silleen perinteisesti? Kahvittelu ei ollut vaihtoehdoissa, mutta leffateatteri vaikutti realistiselta. Ja sehän oli. Makoton on tosin ihmeteltävä (tosin ei tietenkään ääneen), kun Tokolla kesti kolme päivää keksiä leffadeitti.


Kakistelehan jo kurkkusi, jotta päästään eteenpäin.


This guy are sick.


Eiköhän osteta tuplalasi-ikkunat.

Yläasteikäisethän eivät mitään lällyjä lastenleffoja katso, joten Toko valitsi genreksi toiminnan ja erityisesti Seijun Suzukin tuotannon. Niin pihalla olen japsimenosta, että hämmästyin, kun kyseessä on näemmä ihan oikea ohjaaja, jolle kaiken maailman Tarantinot sun muut spedet ovat velkaa. Toisaalta ei Makotokaan nimeä tuntenut, joten ehkä tässä voi samastua päähenkilöön! Makoto heittää vielä ihan validin pointin, että tämä ikäpolvi ei välttämättä tunnista 60-luvulla mainetta niittäneen patun elokuvia. Saati sitten sellaisia 20-luvun viiden minuutin mittaisia mestariteoksia, joissa japanilainen ratatyöläinen kuolee hinkuyskään. Toko kyllä tietää kertoa Suzukin estetiikasta lisääkin.


Funky Forest on parempi.


Taisi olla pahaa riisiä sitten.


Makoto katsoo vain Michael Bayn tuotantoa.

Deitti ei tosin yakuzatouhusta kiinnostunut ja lähti pois jo leffamaratonin alussa. Myöhemmin Tokolle selvisi, että deitti oli yllytetty Tokon remmiin hävityn vedon vuoksi. Nyt Toko on Makotolle mahdottoman vihainen, kun tästäkin kamaluudesta piti sitten muistuttaa. Hän ei aio enää olla tuollaisen sontiaismolottajan seurassa. Paitsi huomenna ja sitä seuraavina päivinä.


Julmaa.


Vähän vain poneista pidän.


Toko Fukawa, neljäs sivu.

Huomenna ja sitä seuraavina päivinä kerätään tavaraa, kuten myös tänään. Aivan. Ruiskujen vuoksi melkein kaikki touhusivat sairastuvalla. Hyvä me.



Toko kuuluu siihen sakkiin, joka jossain vaiheessa ystävyyskaarta kitisee, kuinka tylsää Hope’s Peakissa on. Hän ajatteli paikata apatiaansa korkkaamalla seuraavan romanttisen kirjaprojektinsa, mutta inspiraation verivihollinen, tuo graduttajien ja blogaajien turmio eli kirjailijan tukos (on tälle kai virallisempikin suomennos olemassa – pakko olla – mutta whatever) iski kariesiset hampaansa eikä Toko voi suoltaa harhojaan paperille. Kaikki tämä on Makoton syytä, kun tyyppi sai hänet muistamaan kamalia asioita.


Still better than Twilight.


EVERYTHING! IS MY! DELUSION!

Kun Toko uhoaa panevansa pillit pussiin, Makoto älähtää tuon tempun olevan kamalaa kykyjen haaskausta. Ehkä menneisyyden tutkailu auttaisi ja kannattaisi kysyä itseltään, miksi Toko aikoinaan alkoi kirjoittaa. Toko muistaa erään rakkauskirjeen ala-asteelta, jossa hän rakastui ensi kertaa erääseen kaveriinsa, jonka kohtalona oli muuttaa muualle. Toko ei käsittänyt tuntemuksiaan ja ajatteli tuoda ne kirjeellä julki pian poistuvalle ihastukselleen, mutta tämäpä länttäsi kirjeen koulun ilmoitustaululle kaikkien naurettavaksi. Se oli kosto siitä, kun Tokon kyöhnääminen hänen ympärillään oli saanut hänet naurunalaiseksi muiden pentujen silmissä. Eräs opettaja kuitenkin piti kirjeen tekstiä osoituksena Tokon lahjoista ja siitä se ajatus sitten lähti. Että Makoton pitikin muistuttaa häntä tuostakin!


Ei paljoa auta, jos syy oli että muuten vaan.


Samanlaista kohellusta kuin Eiko Carolilla Alexandriassa.


Teen tätä tahallani.

Makoto ehdottaa romanssigenren vaihtamista johonkin toiseen. Entäpä jos Toko kirjoittaisi omista tuntemuksistaan? Toko tarttuu tuntemaansa raivoon ja tyhjyyteen ja häipyy maanisesti hohottaen paikalta. Mitä olenkaan luonut?


”Siinä on aortta ja siinä menee verta.”


Lisää kahvia.


Toko Fukawa, viides sivu.

Lopputulos nähdään tänään Tokon kämpässä, kunhan ilkeät taka-ajatukset unohdetaan ensin. Hän antaa näytille notkuvan paperipinkan. Siinä on ilmeisesti päivässä luotu teosluonnos, mikä on hivenen koomista näin School Moden aikataululla. Makoto uppoutuu lukemaan ja innostuu. Tämähän toimii! Tosin teksti on aivan helvetin synkkää luettavaa. Toko utelee, mahtaako Makoto olla perillä lukemansa naturalistisen tekstin genrestä. Kysehän on tietenkin Japanissa suositusta minä-romaanista. Kai se on joku juttu muuallakin maailmassa, en ole varma enkä aio tehdä lisätutkimusta asian tiimoilta. Tokon teos tulee tietenkin mullistamaan tuon genren, jota varmasti arvostetaan maailmanlopun maailmassa.




Karua meininkiä.


Minua on sitten vaikea miellyttää.


Makoto ei ole lukenut Danganronpan skriptiä.


Makoto Belgarionin tarun parissa.


Häpeäkseni valitsin aluksi bildungsromanin.


I, Robot.

Kiitoksena kaikesta Toko uskaltautuu esittämään nolostellen runon, joka… no:


Pakko olla parempi kuin Huuto.









Niin. Makoto miettii itsekseen, että pääasiahan on, että Toko on iloinen. Tyttö kertoo arastellen löytäneensä motivaationsa ihan Makoton ansiosta ja voi pitää häntä ystävänä. Tuo on melko isosti sanottu häneltä. Mutta Tokolle ei tullut vieläkään tähteä todistukseen. Ei kai vaan…?!


Ei tämä tarina vielä ohi ole.


Toko Fukawa, kuudes sivu.

Kyllä, seuraavana päivänä Tokolle voi jutella, mutta seura muuttuu Genocide Jilliksi. Makoton valmiiksi purkitetut hengailumietteet ennen varsinaista keskustelua eroavat tavanomaisesta, sillä kaikkien muiden kohdalla Makoto tuumii tulleensa läheisemmäksi päivän seuran kanssa. Nyt hän ei voi oikein uskoa sitä. Varsinkaan eräällä kerralla, kun häntä jahdataan ympäri koulua. Miksi ihmeessä hän viettäisi aikaa sarjamurhaajan kanssa? Koska minä vaadin sitä.



Genocide Jill ei emmi vaan menee heti asiaan, sillä hänellä pukkaa stressiä, kun kukaan ei ole hetkeen kaatunut hänen saksiinsa. Vähän yritystä nyt hei, täällä on meitä jätkiä vaikka kuinka. Kuten… minä. Öh. Makoto ei malta olla kysymättä, miksi ihmeessä Jill tappaa muita. Eihän tuossa ole mitään tolkkua. Mutta ei neiti Kansanmurha kaipaa tolkkua. Touhussa on yhtä paljon järkeä kuin palloa potkivassa futarissa, jolta ei varmasti kysytä, mikä pallon potkimisessa viehättää.


D’awwww, söpöä.


Ainakin tapat aikaa.


Siksi.

Makoton mielestä kyse on ihan eri asioista, mutta Jill on vaikuttunut, kun pojankloppi uskaltaa väittää vastaan. Siksipä murhaaja kertoo, että on helpompaa tappaa kuin olla tappamatta. Jaahas. Hihittää vielä päälle. Makoto miettii, että täyskahjon tajuaminen taisi olla ihan turhaa touhua.


Olet paremminkin Rita Repulsa.


Tätä voisi testata empiirisesti.


Ei ollut tähdellisempääkään tekemistä.


Toko Fukawa/Genocide Jill, seitsemäs sivu.



Ai niin, ne työasiat. On jo neljäskymmenes päivä, mikä merkitsee sitä, että varmuuskopion on valmistuttava huomiseen mennessä. Jos en olisi nähnyt päivittäistä esinetulvaa omin silmin, olisin pitänyt saavutuksiani mahdottomana, mutta uskottava se on. Tätä menoa saan Heavy Arms Monokuman valmiiksi. Tosin sillä myönnytyksellä, että tänä viimeisenä raskaskäsikumaan on saatava tietty määrä paria esinettä. Lukumäärä ei ollut mahdoton, mutta kaiken piti mennä nappiin. Latasin muutaman kerran tallennuksen ja elämä hymyili. Tuo mokoma romu valmistuu kuin valmistuukin huomenna!



Kunhan Makoto selviytyy sinne asti todistamaan tätä merkkitapahtumaa, sillä vielä on vietettävä aikaa vaarallisen hullun kanssa. Genosiidi siunaa Makotoa typerällä lempinimellä ja on seurallisella tuulella. Makoto on puolestaan utelias, sillä harvoinpa hän pääsee keskustelemaan sarjamurhaajan kanssa. Siksi onkin kysyttävä… tai miten sen kysyisi? Makoto pohtii sopivaa kysymystä ja päätyy lopulta utelemaan, miten jakautunut persoona sai alkunsa. Jill ei tiedä. Joku yhteensattuma tai huono ajoitus se kai oli, ihan sama! Tai sitten patoutunut yhteiskunta löi lopullisen kipinän sen toisen puoliskon täydelliseksi vastakohdaksi. Siinä missä se toinen on masistelija, hän on… niin mikä? Vastaus löytyy japanin terminologiasta eikä ollut edes vaikea arvoitus, koska olen kuullut sanan pari kertaa ennenkin.


Parhaan lahjan mietteissäkin hassutellaan. Muiden kohdalla ei lue I guess.


Kysyisit että miksi olet tommoinen.


Yhteiskunnan vika kaikki.


Professor Genki’s Super Ethical Reality Climax!

Genki kääntyy suunnilleen energiseksi tai intomieliseksi, jota Jill tuntuu murhaajan lisäksi kovasti olevan. Genocide Jill alkaa selittää omiaan, ettei hän ole lopulta niin erikoinen. Kuka tahansa voi haljeta kahtia, kun ihmismielikin on pohjimmiltaan sellainen. Ei hän niin sekaisin ole kuin miltä näyttää. Uutisotsikoiden hirveydet murhista, varkauksista ja sen sellaisista mainitaan myös Jillin palopuheessa, mikä antanee kenties pientä vihiä maailman nykyisestä nyrjähtäneestä tolasta. Makoto ei millään jaksa ymmärtää, mutta Jill auttaa oma keksimällä aforismilla, joka on rehellisen tolkuton. Makoto ei sano mitään.


Mukava kuulla.


Ei ole horisonttia, kun seinät ovat tiellä.


Toko voisi kirjoittaa sinulle aforismikirjan.


Toko Fukawa/Genocide Jill, kahdeksas sivu.

Kenties toistan itseäni, mutta neljäntenäkymmenentenäensimmäisenä päivänä näytille tuotava Heavy Arms Monokuma tuntui täysin mahdottomalta projektin alussa, mutta mitä pidemmälle viikko eteni, sitä enemmän kamaa sain kasaan ja sitä toiveikkaammalta tulevaisuus näytti. Toki lopputulos oli erittäin pienestä kiinni, mutta ehkä tämä pelleily ei olekaan ensimmäisellä rundilla täysin mahdotonta. Tai sitten minulla on käynyt ilmiömäinen tuuri.

Monokuma hämmästelee aseistetun virkaveljensä rintatykkiä, jota tulee tietysti testata. Hirvittävän jysähdyksen jälkeen Monokuma manaa, että pitikö tämä varmuuskopio luoda vain showmielessä. Surkeaa räpellystä jälleen kerran, mutta olkoon menneeksi sitten, kun valmista tuli.


Katso, katso, se osaa heitellä volttejakin!

Monokuma paiskaa eteemme viimeisen haasteen, joka menee taatusti ihan pilalle.


Wakamotokuma?


Toivottavasti osaa Ultiman.

Neljäkymmentä vuorokautta ohi, Warlockuma jäljellä.