94 - School Mode, päivät 27-34

Tietenkin tein jotain väärin. Tajusin vasta tämän päivityksen lopussa, että Tools-välilehdellä rakennettavat… no, työkalut eivät ole mitään kuluvia käyttöesineitä. Ne käytännössä tuplaavat haalittavat esineet ja boostaavat siivouskykyä. Which is nice. Toki näihinkin vaaditaan esineitä, mutta se on pieni vaiva, kun ne auttavat koko hemmetin pelin ajan. Olisinpa hoksannut tämän ihan alussa! Ei mikään ihme, että varmuuskopiovaatimukset alkavat hiljalleen – tai ei niinkään hiljalleen – kiristyä. Monokumadultin tarvikkeita silmäillessäni olin että ohhoh ja jaahas. Viikossa pitäisi saada valmista ja osasia on vaikka kuinka paljon. Suurimmaksi ongelmaksi tällä piinaavalla viikolla osoittautuvat kartonki, oksat, alumiinipurkit ja… tamburiinit. Joko nämä rojut ovat harvinaisia tai sitten ne sijaitsevat kaikkein raskaimmissa loukoissa. Tämä ei tule olemaan helppoa.





Mutta aina voi huilata uusien ystävien kanssa. Viis niistä vanhoista, sillä ihmissuhteiden ylläpitäminen on yhtä tyhjän kanssa. Tässä raadollisessa maailmassa riittää tähti todistuksessa ja sitten toista osapuolta ei tarvitse nähdä edes säälistä. On aika vallata systemaattisesti seuraava uhri Makoton keskivertoihin pauloihin. Chihirosta on luonteva siirtyä Chihiron murhaajaan. Luvassa lienee flippailua, kiroilua ja pyhää yksinkertaisuutta. Ehkä saan Mondon nyrkistä.

Makoto saa kuulla olevansa höntti, kun ei edes harrikkaa omista. Mondo neuvoo, että kunnon äijät, kuten hän, päristelevät Kawasakilla. Makoto muistelee Mondon olevan Japanin suurimman prätkäjengin johdossa, mikä nyt ei ole suuri salaisuus. Mondo intoilee Crazy Diamondista tunnelikäärmeissään ja kehuu siinä sivussa suoran pakoputken murinaa. Makoton ei kannattaisi ajatella aina ääneen, sillä hän saa vastata, mikä suorassa pakoputkessa on niin erikoista. Kuten kaikki koneöljyllä kuontalonsa karstaavat amikset tietävät, silloin motskarissa ei ole äänenvaimenninta. Ja näin Makoto ei saa turpasaunaa.


Tapatko, jos Vespa löytyy?


Roar.


Makoto pössytellyt omiaan.

Sen sijaan Makoto joutuu Crazy Diamondin urpoletkaan kenties korvaamaan Daiya-veljeä, jonka kohtalo jää murhaleikin puolelle, mutta mainitsee Mondo hänet silti. Mondo ja Daiya herättivät timanttiveljinä kauhua kylillä ja kaljamahaiset kytätkin tulivat uhoamaan, mutta Mondo näytti niille sioille. Kuulemma jengipomon kimppuun käydään ja Mondolla on ollut tekemistä olla kovista kovin. Tai näin hän Makotolle pullistelee eikä Makoto taida viitsiä lyöttäytyä lain tuolla puolen ajelehtivaan posseen, kun ei ajopeliäkään löydy. Mondo tarjoaa kyytiä eikä Makoto tiedä, mihin on tahtomattaan ajautumassa.


Makoto allekirjoitti kuolemantuomionsa.


Keitä lie.


Voin olla kova mutten motherfucker.


Se on kuin pyörä, joka menee eteenpäin.


Mondo Owada, toinen sivu.



Vapaapäivä! Mutta haluan työskennellä! Missään muussa asiayhteydessä en tällaista sanoisi. Mondokin haluaa vissiin työskennellä, sillä mikään muukaan ei oikein selitä äijän spontaania kiroilulitaniaa, kun Makoto uskaltautuu seuraksi. Oikeasti Mondo sadattelee, kun on täällä ansassa ja haluaa purkaa ylitsepursuavia paineitaan Makoton kanssa kaksintaistelussa rystyset paljaana. Tästäkin saadaan aikaiseksi arvoitus, kun Makoto yrittää keksiä jotain sanottavaa. Hän yhdistää muksinnan käsirysyyn ja siihenhän räyhävoimaa puhkuva mäntti on kovaa vauhtia ryhtymässä. Makoto sopertaa, ettei ole ennen joutunut tappeluun ja ehdottaa vastustajaksi Sakuraa, vaikkapa edes treeniseuran merkeissä.


Hitto pahus.


"Curved. Swords.”


Maksan käteisellä ho ho ho.


Sen päivän kun näkisi.

Mondo menee lukkoon. Ei hän voi tyttöä tirvaista. Äitihän nylkisi hänet! Mutta ei hän Sakuraa pelkää, ehei. Makoto kuuntelee kohtuullisen kärsivällisenä (tai oikeasti kauhuissaan) ja pyytää olemaan huutamatta, mutta Mondohan huutaa kuin sellainen epähauska kauhupelisessioita videoiva nolla. Mondo langettaa yleisen huutamisen hermostumisen piikkiin. Tyttöjen iskeminen on vaikeaa, kun hermostuttaa ja suusta kuuluu kriittisellä hetkellä epävireistä mölinää. Ja rukkaset läpsähtävät ennätyksellisen useasti. Mondo oli jo lähes unohtanut tämänkin epäkohdan elämästään, kiitos vaan Makotolle. Ihmemondo löntystää tiehensä. Ainakin hänestä löytyi tänään uusi puoli, vaikka se todellinen Mondo esiintyikin jo pääjuonen tragediassa edukseen.


Entä hermafrodiittia?


Mondo olisi hienoa nähtävää pääsykokeissa.


Eihän tuo ole vasta kuin kolminkertainen hattutemppu.


Mondo Owada, kolmas sivu.

Jos tyttöhuolet edustivat planeetan kovinta jätkää, iltapäivän eläinhuolet ne vasta epätyypillisiä tien päällä sadattelevalle raggarille ovatkin. Mondo vaatii tietää, onko Makoto enemmän koirien vai kissojen perään. Koska Mondo tykkää koirista, on parasta pysyä leikissä mukana. Luurasi siellä vaihtoehdoissa karhunpentelekin Monokuman vaatimuksesta, mutta Mondo olisi tehnyt tuolla möläytyksellä Makotosta harrikan. Nyt jopa värittömästä, hajuttomasta, mauttomasta ja yltiögeneerisestä Makotostakin paljastuu puistattavia salaisuuksia, sillä Naegeillakin oli doge perheessä.


Pidän enemmän huonekaluista.


Monokuma pakotti tähän.


Vähän vain puri söpösti.

Mondolla ei ole mitään kissoja vastaan, mutta koiraa sen olla pitää. Ikään kuin kissat pitäisi lopettaa (ei saatana kun tämä meemi muovautuu kaikkeen, mitä minä touhuan). Mondo ottaa Makoton koiran kuolinuutisen vastaan raskaasti, sillä hänelläkin oli pentuna koiranpentu nimeltä Chuck. Tarina ei kerro, jäikö hauveli prätkän alle jengisodassa, mutta ehkä sillä ei ole merkitystä. Mondolla on rakistaan anekdootteja yllin kyllin, mutta paskaakos hän niitä tässä muistelee jumankauta. Kaikki on perseestä eikä Makoto saa nyt nähdä häntä. Mondo lähtee önisten pois. On tämä tiukkaa menoa, repeilyttää ihan liikaa.


Ainakin jos jahtaavat häntäänsä.


Tai mopsi.


Melko homoa.


”Where are you, Skrappy!”


Mondo Owada, neljäs sivu.



Kahdeskymmenesyhdeksäs päivä on kahdenkymmenennenkahdeksannen ja kolmannenkymmenennen päivän välissä. Tänäänkin tehdään työtä, jolla on tarkoitus. En kuule ääniä päässäni. Pikapuoliin tosin tapahtuu jännittäviä asioita!



Sitä ennen kuuntelen Mondon huolia Mondon luolassa. Tähän asti äijäilyvignetet ovat olleet enimmäkseen humoristisia odottamattomista aiheista, mutta nyt Mondo luo katseensa epävarmaan tulevaisuuteen, kun hän on alkanut ajatella muutakin kuin prätkäjengiperseilyä, joka tosin oli päheintä ikinä. Entäs sitten kun koulu loppuu? Jonakin päivänä Crazy Diamond valmistuu tai on valmistuvinaan epätoivon dystopiassa, jossa valmistujaiskruunut ovat sulaa kultaa. Mondo tietää olevansa tyhmä muihin äärimmäisyyksiin verrattuna (ehkä jos Hiroa ei lasketa), mutta hän ei näe jatko-opintoja järkevänä. Suoraan duuniin sitten kai. Hän tuntee jo saavuttaneensa kaiken elämässä, sillä niin kova juttu prätkäjengi oli. Nyt häntä vain pelottaa. Tänne hän tuli lähinnä pakoilemaan pelkoa, rankaisemaan itseään.


En.


Hae takaisin korkojen kera.


Ei ole keräys- tai siivoustasosi vielä ysissä.


Varmaan kaikki tulivat.

Makoton mielestä on vain hyvä, että Mondolla on intohimoja. Ehkä niistä on tulevaisuudessa hyötyä. Nyt siis leikitään onnellista tulevaisuutta ilman sähköistettyä kuolonhäkkiä. Mondo piristyy ja alkaa nähdä jo itsensä puuseppänä, sillä johan jo asioita on rikottu muutaman elämän tarpeisiin. Hän uhoaa tulevansa äärimmäiseksi puusepäksi ja on vain kyyninen ilo todeta, kuinka näiden nuorten toivojen liekit sammuvat yksitellen. Koko touhun pohjavire alkaa olla helkutin karmiva, kun opiskelijoiden pikkunätit ystävyyskaaret saavuttavat päätepisteensä. Osalla heistä ei ole mitään toivoa.


Saada intoa, ehheh.


Päädyt kuitenkin vankilaan.


Mondo rikkoo ja korjaa saman aidan koko loppuelämänsä.


Mondo Owada, viimeinen sivu.

Kolmantenakymmenentenä päivänä tajuan, ettei roinaruoppausta parane enää hoitaa vain vähän sinnepäin. Työkollaasista voi havaita, että valtaosa oppilaista on passitettu koluamaan keittiötä, koska se on hiparien kannalta kevyt kohde ja lisäksi sieltä löytyy alumiinipurkkeja. Alumiinihamstrauksessa on sekin vitsi, että kyseisiä esineitä tarvitaan myös Mom’s Warm Milk -käyttöesineeseen, joka palauttaa kaikkien hiparit täyteen. En aio uhrata 78. vuosikurssille tämän projektin aikana tippaakaan lepoa. Tämän lauman tämänpäiväinen väsymys alkaa olla sitä luokkaa, etten uskaltanut määrätä heille vaativampia paikkoja tai massasukupuutto olisi kohdannut. Sen sijaan Hiro ilmoitti olevansa tarmoa täynnä, joten tuuppasin hänet konserttisaliin. Vain kaksi tamburiinia löysit, nyt helvetti oikeasti. Ja yks’ kakkaa kaks’ akkaa siivoaa, se on heidän työnsä.



Olen kenties alitajuisesti vältellyt jengin kohtuullisen ärsyttäviä kirjanörttejä, mutta pakopaikkaa ei enää ole. Makotoa herroitteleva Hifumi olkoon toiseksi viimeinen kaverisuhteeni. Tai kolmanneksi viimeinen, sillä Tokosta on moneksi. Aavistelen muutenkin Tokosta jokseenkin erikoislaatuista tapausta, sillä hänhän selviytyi Hope’s Peakista hengissä. Ja hän on Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girlsin toinen pelattava hahmo, mutta ei siitä sen enempää, kun en tiedä sen enempää. On todennäköistä, että Tokon kertomus vaatii suhteellisen monta sessiota muiden selviytyjien tapaan. Jos oletetaan, että olisin pääpelissä hengannut vain Tokon kanssa, jossain vaiheessa se Genocide Jill olisi loikannut esille. Koska tuplapersoona tuntuu olevan Tokon se juttu, oletan, ettei tämä ole niin yksinkertaista. Sitä paitsi noteerasin jo murhaleikissä, että Genocide Jillin kanssa on mahdollista viettää aikaa. Olisi tökeröä, jos hahmo vaihtuisikin silloin Tokoksi. Olkoon Toko siis arvokas (???) finaali. Hifumilla lienee jo kova kiire päästä höpisemään omiaan sylki suusta roiskuen, joten avataanpa esirippu vinkuvan nolopallon suuntaan.

Hifumi näkee Makotossa lupausta ja on ehdollistamassa häntä fanifiktioluennolle, kun heille tulee pientä selkkausta fanficin ja nörtteilyn suhteesta. Hifumi ottaa kuitenkin nörttisyytöksen kohteliaisuutena, sillä nörtithän ovat Aleksandrian kirjaston kaltaisia tietovarastoja, alansa ammattilaisia. Muusikot ja ohjaajatkin ovat nörttejä. Fanficcaajat (sic) ne vasta nörttejä ovatkin.


Fuck. This.


Paitsi, kenties, toinen nörtti.

Sitten Hifumi alkaa kysyttäessä tykittää informaatiota fanficistä, johon lukeutuu tapahtumia, joissa myydään fanficiä. Kyllä te tiedätte, joku äitinsä häpeä kaupittelee ylihintaisia styroksista kyhättyjä vulvaponifiguureja kuolaaville lampaille. Näin tässä niin hyvän piikittelymahdollisuuden, etten malttanut olla käyttämättä sitä. Kaikki kunnia fanfic-kulttuurille kaikesta huolimatta. Krääsän lisäksi ankaraa kauppaa käydään sarjiksista, peleistä ja musiikista. Makoto puuttuu haparoiden keskusteluun heittäen ilmoille sopivan geometrisen objektin kuvailemaan fanfic-luojien kokoontumista, vaikka Hifumista tuo onkin tarpeetonta. Eipä Makoto väitä paljoa Hifumin harrastuksesta tietävänkään, mutta kyllä Hifumi opettaa. Joskus Makoto herää entistäkin köyhempänä taskut täynnä puolivillaista fanihentaita.


Fanifiktiota, duh.


Ei cossaushaarniskat vielä soturia tee.


Idiots ei ollut vaihtoehdoissa.


Kerrohan taas, mitä End of Evangelionin lopussa tapahtui.


Pummilla livahdan sisään.


Hifumi Yamada, toinen sivu.



Kolmaskymmenesensimmäinen päivä on tärkeä päivä, sillä se määrittää, tuleeko Monokumadultista valmista. Oikeastaan seuraava ja sitä seuraava päiväkin määrittää tuon, mutta tämä on vain yksi vaihe suuresta kokonaisuudesta. Äidin lämmin maito siis huiviin ja koko konkkaronkka on valmis grindaamaan Hope’s Peakin hankalista menomestoista roinaa, vaikka vähän pitää toki siivotakin. Aina mun pitää siivota.



Hifumilla on loputtomia tarinoita tai oikeammin legendoja. Keskikoulussa (sovitaan, että se on keskikoulu, sillä en jaksa kartoittaa Japanin koulujärjestelmää sen tarkemmin) hän perusti krääsänsä liikevoittolahjonnalla fanfic-klubin, josta hänen työnsä lähti leviämään. Työhän perustuu pääpelistäkin tuttuun Demon Angel ☆ Pretty Pudgy Princessiin, jonka tähtimerkkiä en millään ymmärrä, mutta kai tämä on taas näitä japsispesifejä kulttuurijuttuja. Hifumi ylpeilee lähestyneensä demonienkelitähtinättipulskaprinsessaa silleen metascifistisesti uuden tieteisaallon vastavoimana. J.G. Ballardkin mainittiin. Ymmärrän kaiken ja Makoto ymmärtää kaiken.


Niin.


Kerronko mitä sinulta valuu ja mistä.

Hifumi kertoo myös keskittyneensä Princess Pigglesiin keskittyviin tapahtumiin ja selittää kärsivällisesti, kuinka vastaavissa tapahtumissa pyöritään vain yhden animun ympärillä. Tälle formaatille on vastakohtakin, jota Makotolta tentataan. Oikeasti minulla ei ollut mitään käsitystä, mistä nörtti höpäji, mutta osuin silti oikeaan. Ei tämä niin hankalaa ole. Hifumi saa tekosyyn raivota, kuinka näihin multitapahtumiin pörrää ignorantteja laiskureita. Hän näyttää niille kaikille, sillä ei hän ole ystäviä etsimässä, vaikka kaiken järjen mukaan tällainen yhteisöllisyys olisi oivallinen tilaisuus saada ystäviä. Fanfic on vakavaa touhua, mutta Makoton ei tarvitse pelätä, sillä hänelle tarjotaan ainutlaatuista cosplay-tilaisuutta. Kuten Mondon kohdalla, sankarini ei tiedä mihin on ajautumassa.


En näe.


En halua tietää fanihillon koostumusta.


Itse olet.


No mutta nuo ovat skriptattuja tapahtumia.


Voin cossata Makoto Naegia.


Hifumi Yamada, kolmas sivu.

Kolmaskymmeneskahdes päivä on niin vakava, että edes Sayaka ja Celeste eivät saaneet siivota. Prioriteettina oli jälleen alumiini, jota irtosi ihmeellisen vähän, vaikka valtaosa hääräsi keittiössä. Alumiini riitti sopivasti Monokumadultiin ja uuteen maitosatsiin seuraavan päivän hurjaa urakointia varten. Tämä on sitä aikaa, kun työ jopa ahdisti. Tiesin, että saatan saada varmuuskopion valmiiksi. Juuri ja juuri.



Mutta entä Hifumi? Vaikka keskustelua riitti, se on oikeastaan helppo tiivistää, sillä ei tässä paljon tapahtunut. Itsekseen uliseva Hifumi kärsii erittäin raastavista dieettikolaviekkareista. Tarve ajaa hänet lähes murhan partaalle. Siitäkös se kolmosluvun kohellus johtuikin? Toimii hän ainakin parhaillaan limsan sanansaattajana hoopoin sanakääntein, kun silmissä pyörii hallusinaatioita ja korvissa auditiivisia sellaisia. Prinsessa Piggleskin kuiskii hänelle Makoton äänellä lopettamaan häröilyn. Hifumi koheltaa tiehensä.


Vettä voin hakea.


Kaikki glooria hypnokonnalle.


Emme sisällä kokista.


Ystävät lihottavat toisiaan.


YOU NEED ME


Makotosta tulisi hyvä AA-kerhon vetäjä.


Piggles ei arvosta kevytlimuja.


Hifumi Yamada, neljäs sivu.



Kolmantenakymmenentenäkolmantena päivänä alennun optimaalisen tavarasatsin tavoitteluun, sillä varmuuskopio tulee esitellä huomenna. Laskeskelin tarkkaan, että Monokumadultista puuttuu vielä x määrä oksia, tamburiineja ja kartonkia. Jos oikeaa määrää ei tullutkaan, latasin tallennuksen armotta. Taisi tähän neljä yritystä kulua. Tämä oli erittäin pienestä kiinni. Jännittävää, eikö vain? Tietysti välietappikumilla ei ole merkitystä ellei ole Trip Ticketien perässä, mutta tällä läpipeluukerralla en edes keskittynyt noihin. Seuraavilla kerroilla sitten. Niitä en todellakaan dokumentoi näin tarkkaan. Sen verran olen saanut selville, että vain viimeisellä varmuuskopiolla on merkitystä. Ja siihen on ihan tajuttomat vaatimukset. Todennäköisesti epäonnistun surkeasti, sillä ilmeisesti ekalla rundilla tuon luonti on lähestulkoon mahdotonta, mutta ei se mitään! Unelmia on oltava.



Hifumin seura sentään lohduttaa ahdistuksessa tai ahdistaa entistäkin enemmän. Kuten niin moni meistä, myös Hifumi haluaa ulos täältä. Prinsessa Piggles kutsuu. Nyt helvetti oikeasti. Makoto sentään lohduttaa ja tapailee sen jonkun minkälie prinsessan nimeä, mutta tästäkös Hifumi suivaantuu. Oikea etuliite pitää tietää. Ja minähän tiedän. Harmi kyllä. Mitä nyt se tähti jäi välistä, mutta ihan sama. Hifumi kehuskelee suojelusenkeliään. Ennen häntä Hifumilla ei ollut ystäviä, edes tyttösellaisia, kun he lähtivät pois Hifumin huudeltua asioita. Mutta eräänä kauniina päivänä Hifumi avasi telkkarin ja tuomitsi uuden ohjelman pelkäksi taikatyttöanimeksi. Sitten prinsessa tuli uniin ja Hifumin piti vaihtaa lakanat. Hän oli rakastunut ja niin hän hassasi elantonsa Piggles-krääsään.


Prinsessa Hanipöö Mussukka Celestia III Pörröpää.


“On behalf of the De Groots, Alvar Hanso, and all of us at the DHARMA Initiative, thank you. Namaste. And... good luck."


Minäkin piirsin ympyröitä vihkooni.


Sitten Piggles tuli unihalvauksessa kierimään takaperin.

Koska prinsessa Piggles ei rakastunut animessa, Hifumi piirsi hänet rakastumaan ja näytti tuotoksensa maailmalle netissä. Menestys oli taattu, koska Internet on sellainen paikka sellaisille ihmisille. Pigglesistä puuttuu asioita, joihin maailma ei ole valmis. Hifumi aikoo luoda ne ja tehdä tuhmia asioita. Juoskaa kukkuloille.


Maailma on täynnä äidin kellareita.


Minä taidan lähteä nyt.


Viisaita mietteitä.


Hifumi Yamada, viides sivu.

 

Mahdottomalta se tuntui, mutta Monokumadult valmistui määräajassa. Rimaa hipoen. Monokuma kuittaa kopionsa hämmästyksellä, kun kapistuksen selästä törröttää vetskari, jonka tuolta puolen kuuluu avunhuutoja. En enää tiedä, mitä täällä tapahtuu. Mutta ei Monokuma ilmeisesti mitään kuullut. Varmuuskopiosta puuttuu aikuisuus ja kyhäelmä on aivan hirvittävä, mutta säälistä tämäkin menee läpi. Kuinkas sattuikaan.


Pienempi Monokuma sisällä.

Monokuma paiskaa eteemme uuden haasteen, joka menee taatusti ihan pilalle.


Olympus Monskuma?


Työ käy raskaaksi.

Kolmekymmentäkolme vuorokautta ohi, seitsemäntoista jäljellä.