96 - School Mode, päivät 41-51 (loppu)

Kaikki päättyy Warlockumaan. Näin luin jostakin ja tähän uskon, vaikken taustoja sen kummemmin tiedä. Tosin tiedän sen verran, että School Moden onnellinen läpäisy edellyttää vähintään Warlockuman onnistunutta luontia. Näillä aiemmilla varmuuskopioilla ei ole sinänsä mitään merkitystä, jos ei halua Trip Ticket -liutaa. Palaan trippailulippuihin kohtapuoliin, kun niiden aika koittaa, mutta tämä kaikki siis tarkoittaa sitä, että olisin voinut olla tekemättä mitään näistä edellisistä Monokumista ja keskittyä vaikkapa Warlockumaan alusta asti, jos sen vaatimukset olisivat olleet heti tiedossa. Toisaalta uutteraa kaikki varmuuskopiot kyhäävää pelaajaa odottaa lopussa palkinto, mutta en minä sitä vielä spoilaa, vaikka se tulikin taustatutkimuksessa huomattua.

Warlockuman vaatimukset ovat suorastaan astronomisia. Scifikirjoja on tarttunut matkaan viikkojen saatossa jostain syystä puolitoistakertaisesti tarvittavaan nähden. Kaikki useammista osasista koottavat vaatimukset sen sijaan aiheuttavat huolta. Kymmenen kreikkalaispatsasta ei sinänsä ole hurjasti eikä kaksikymmentä mikrosiruakaan, mutta näiden lisäksi tulee kerätä vielä kolmekymmentä salaista runokirjaa ja viisikymmentä kappaletta maalia. Asiaa ei varsinaisesti kohenna se tosiseikka, että läheskään kaikki koottavat esineet eivät koostu pelkästään yksittäisistä esineistä. Esimerkiksi kolmeenkymmeneen runokirjaan voi tarvita kuusikymmentä kappaletta yhtä esinettä. Loppupuolella laskeskelin jo puuttuvia määriä melkoisella pieteetillä. Tällä kertaa en edes panikoinut, sillä minulla oli sellainen kutina suurimman osan ajasta, ettei tästä mitään tule. Nuo määrät ovat ihan järjettömiä. Olin valmistautunutkin tähän tulokseen, kun kaikkialla netissä sanottiin Warlockuman luonnin olevan ensimmäisellä kierroksella lähes mahdotonta matalien tasojen vuoksi. Otan lopputuloksen vastaan avosylin, kävi miten kävi. Loppu lähestyy. Töihin siitä!





Minulla on vielä saksiuhri kynimättä Genocide Jillin kanssa. Hänkin tietää, että vietän hänen karmivassa seurassaan viimeistä kertaa. Makotolle ei tule kyllä mitään juteltavaa mieleen, mutta ei syytä huoleen, sillä Jill kyllä jorisee omiaan, vaikkei ketään kiinnostaisikaan. Nyt tunteet Isäntää kohtaan ryöpsähtävät pintaan eikä Makoto ole ihan varma, haluaako kuulla niitä. Kerrotaan ne silti, tosin yleisellä tasolla. Jillille tämä käsittämätön tunne on ihan eka kerta. Kerrankin hän ei halua työntää saksiaan poikaan. Oli hänellä ensirakkauskin, joka päätyi ajojahdin jälkeen hautaan, mutta Isäntä on ihan eri juttu, puhdasta rakkautta. Isännän vuoksi hän voisi vaikka lopettaa muiden tappamisen, sillä eihän nyt pettämistä tule hyväksyä.


Kuulostan hajusteelta, kuinka mukavaa.


Mitäs jätät niitä saksia lojumaan.


Rakastuneelta näytät.


Toivottavasti Togami ei anna rukkasia.

Makoto innostuu ihan tosissaan ja tukee Jillin aikeita täysillä. Olkoon hän vaikka Amor tai mikä lie, kunhan silmitön tappaminen päättyy. Lopputuloksen näkee sitten Hope’s Peakin ulkopuolella. Jill ihastelee Makoton puheita ja intoilee muutenkin. Onhan tilanne ikävä Togamin kannalta ja ensimmäistä kertaa kenenkään kohdalla Makoto ei laskisi Genocide Jilliä ystäväkseen, vaikka ymmärtääkin häntä edes… olemattoman vähän.


En aio riisuutua ja pissiä suihkulähteeseen.


Makoto vaikka tappaa, jottei Jill tapa.


Uraaah.


Toko Fukawa/Genocide Jill, viimeinen sivu.

Viimeinen tähti kilahtaa – no ei se edes kilahda – todistussivun tähtimereen ja viimeinenkin kaverisuhde on nyt saavuttanut loppuhuipennuksensa. Joka tyypiltä on netottu trophy ja tulipa täydestä oppilaskimarasta kultainenkin, mutta en minä tätä ruljanssia pelkästään virtuaalipalkintojen vuoksi tehnyt. Tai hyvä on, tein minä, mutta on tässä muutakin. Kun äärimmäisen oppilaan kanssa on vietetty aikaa tappiin asti, vasta sitten School Moden lopussa näkee oppilaan lopetuksen. Tai näin Internet minulle kertoi.

Ja tästä päästään Trip Ticketien kohdalle, sillä suururakka on ohi ja toinen suururakka on vasta alkamassa, mutta sen dokumentoinnissa ei todellakaan kestä kauaa. Onnistuneista varmuuskopioista siis palkitaan Trip Ticketeillä, tavallisesti niitä saa kahdeksan. School Moden vapaa-ajalla voi viettää aikaa toisen oppilaan kanssa. Tätä minä olen tehnyt nyt hyvin pitkään täyttääkseni todistuksen sivuja ja saadakseni hahmojen ystävystymiskaaren päätökseen.

Ajanvieton lisäksi voi käyttää Trip Ticketin, joka tarkoittaa sitä, että oppilaan kanssa pääsee vapaavalintaiseen paikkaan opistolla viettämään aikaa. Paikan päällä jutellaan lyhyesti mukavia ja Makoton tulee vääjäämättä valita jokin kolmesta repliikkivaihtoehdosta. Kaksi näistä on huonoja, yksi puolestaan hyvä. Joka oppilaalla on aina sama lempipaikka koululla ja yksi ja sama lempirepliikki. Keskusteluvariaatioita on kolme per paikka, joten alkutilanne satunnaisgeneroidaan joka sessiolle. Oikeastaan uskoisin, että paikkojen suhteen oppilailla voi olla pientä heittoa, sillä jos ihan totta puhutaan niin minähän kylmästi katson nettivinkeistä, mistä paikasta ja repliikistä kaikki pitävät. Eihän arvuuttelussa ole mitään järkeä, jos pyrin joskus hoitamaan tämän kaiken pois alta.

On siis optimaalinen tilanne, jossa kaveri on viety oikeaan paikkaan ja oikea repliikki on valittu. Makoto ja kaveri puhuvat mukavia hyvin lyhyesti – siis sen verran lyhyesti, ettei keskusteluista tarvitse kirjoittaa näin blogaajan näkökulmasta yhtään mitään, kun uskoakseni mitään maailmaa järisyttäviä hahmopaljastuksia ei tule – ja miitin päätteeksi Makoto ajattelee, että olipa heillä tosi hauskaa. Tämä tarkoittaa yhtä sydäntä. Trip Ticketien tarkoituksena on kerätä sydämiä. Puolikkaitakin saa, jos kaveeraa vähän miten sattuu, tai sydämen menettää, jos ei osaa mitään elämässä ja kaikki menee reisille. Tätähän minun kohdallani ei tapahdu, koska lasken sen hassatuksi ajaksi. Yhden vapaa-ajan aikana saa siis parhaimmillaan yhden sydämen. Sydämiä tarvitaan kymmenen. Monokuma roikkuu asuntolassa, jotta nykytilanteen voi tarkistaa. School Moden alkupuolella oli tästä diagnoosista kuvakin ja kenties jotain vihjailuakin mekaniikasta, en muista eikä sillä ole väliä, kun kerron nyt kärsivällisesti, mistä tässä on kyse.

Sydämiä tarvitaan kymmenen nimenomaan siksi, koska School Moden lopussa nähdään silloin oppilasystävän loppu. Ei siis mikään fataali teloitusloppu. Täytetty todistussivu on myös tämän edellytyksenä. Samaten Warlockuma syystä, joka paljastuu… erittäin pian. Päiviä School Modessa on viisikymmentä. Yhden hahmon kanssa täytyy viettää kymmenen Trip Ticket -vapaa-aikaa. Yhden School Moden aikana voi siis nähdä enintään viiden hahmon lopun. Makotolla ei ole tietenkään loppua, koska ei kai hän nyt itsensä kanssa kaveeraa. Jos häntä ei lasketa, äärimmäisiä oppilaita on neljätoista. Tämä tarkoittaa sitä, että jos kaikkien hahmojen loput mielii nähdä, School Mode tulee läpäistä neljästi. Siksi siis neljästi, koska ensimmäisellä kerralla täydennetään todistukset ja muilla kerroilla grindataan Trip Ticketeillä nämä pienoissessiot. Kaikki loput haluan nähdä, koska nämä hahmot ovat sen arvoisia ja koska School Moden kaikkien loppujen näkemisestä saa… trophyn.

Tämä kaikki kuulostaa äärimmäisen kehittävältä ja sitä se onkin. School Mode onkin herättänyt kritiikkiä, vaikka kukaan ei tietenkään pakota tähän. Kysehän on vain lisäpelimuodosta, joka lisättiin pelin Vita-versioon. Miksi siis edelleenkin lasken kuluvia päiviä mielipuolisessa kierteessä hulluuteen? Miksi en vain siirtyisi jo suosiolla suoraan jatko-osaan, jossa on jännittävä juoni, kenties tätä ykköstäkin parempi sellainen? Koska minähän aion dokumentoida tämän ensimmäisen osan alusta loppuun… ja olen jo reilusti voiton puolella. Eikä tämä School Mode nyt suinkaan huonoa pelattavaa ole. Ainakaan tällä ensimmäisellä kerralla. Mieluummin minä tässä kaveeraan muiden kanssa kuin paljon vapaa-ajallisesti rajoittuneemmassa murhaleikissä.

Höpinät sikseen, on loppukirin aika! Genocide Jillin jälkeisenä päivänä iski lievä eksistentialistinen tyhjiö, sillä on vapaapäivä. Jäisinkö vain nukkumaan? Viettäisinkö perinteistä vapaa-aikaa jonkun satunnaishepun kanssa? Enhän minä nyt sellaista! Minulla on noita pahuksen lippuja käyttämättä reilusti yli viisikymmentä, joten eiköhän kuivaharjoitella hieman toisenlaista ystävyyttä! Minä vielä arvelin, etten kuitenkaan ehdi kerätä kymmentä sydäntä. Vaikka tänään vapaapäivän vuoksi onkin kaksi vapaa-aikaslottia, on jo 42. päivä ja kaikki päättyy 50. päivänä. Ellei tässä vielä tarjota uusia vapaapäiviä, kymmenen sydäntä on täysin mahdotonta kerätä. Samantekevää, mieluummin tätä kuin vapaa-ajan nukkumista.

Valitsin kumppanikseni Aoin, koska yleisen ihanuuden lisäksi tajusin tuossa eräänä päivänä, etten ollut napsinut Aoista yhtään kuvaa School Moden introhöpinöissä. Kaikista muista jostain syystä olin jossain yhteydessä. Tämän vuoksi siis Aoi. Ja Aoi on ihana. Aivan. Käyn tämän köörin kuitenkin hitto soikoon KOKONAAN läpi jonkinlaisessa järjestyksessä!

Mutta ei syytä huoleen, sillä kuten jo mainitsin, näistä sessioista en kirjoita yhtään mitään, koska siinä ei ole oikeastaan mitään järkeä. Yleisen esittelyn vuoksi haluan kuitenkin näyttää kuvasarjalla, mitä sessioissa jotakuinkin tapahtuu. Sen jälkeen päivät alkavat lipua kovaa vauhtia eteenpäin! Oli jo aikakin.


Aoin kanssa menemme kauppaan, koska Aoi on nainen ja naiset shoppailevat.


Muiden keskustelujen oikeat vaihtoehdot: ”They have candy and sweets and stuff, too!” & “Do they have any new DVDs here…?”


Nyt etsin maailman isoimman donitsin.



Neljäntenäkymmenentenäkolmantena päivänä kerätään Warlockuman osia.





Neljäntenäkymmenentenäneljäntenäkin päivänä kerätään Warlockuman osia.





Neljäntenäkymmenentenäviidentenäkin päivänä kerätään lisää Warlockuman osia.





Neljäntenäkymmenentenäkuudentenakin päivänä kerätään yhä lisää Warlockuman osia.




…?



Hetkinen nyt, mitä ihmettä?! Tai kyllä minä jo tiedän, kun otin asiasta selvää, mutta dramatiikan puolesta ihmettelin. Pimitin erästä pikkuseikkaa Trip Ticket -matkoista. En tiedä, miten tämä manifestoituu muiden kohdalla, mutta tänään Aoi päätti olla Makoton seurassa täysin vaiti. Makoto tietysti ihmettelee, mistä kiikastaa, ja kuulee Aoin sisäisen äänen tai jotain. Tästä päästään luontevasti Trigger Happy Heart -minipeliin, joka on suora pelimekaaninen toisinto oikeudenkäyntien debateista. Totuusluodeiksi tarjotaan ilmeisesti kaikkien kohdalla myöntämistä ja kiistämistä. Aoi intoilee ajatustrippinsä aikana uimisesta ja ajatusten seasta pilkistää oranssi fraasi, johon tässä tapauksessa myöntäminen tulee ampua. Minipeli on helppo kuin mikä ja todennäköisesti vain muodollisuus, kunhan valitsee oikean luodin.


On jo ikävä pressuja ja veitsiä.


Voin tukea hihi.


Voin olla altaasi hihi.



Tämän jälkeen Makoto viisastelee rohkaisevia sanoja ja Aoi tykkää kovasti. Suppea normilätinä jatkuu tästä eteenpäin ja saan tuttuun tyyliin yhden sydämen lisää. Nämä Trigger Happy Heartit ovat aivan yhtä satunnaisia Trip Ticket -tapahtumia kuin monivalintakeskustelutkin. Viimeisen viikon aikana tismalleen sama minipeli tuli kahdesti vastaan. Mitään muita yllätyksiä Trip Ticketeissä ei enää ole, joten hoidanpa viimeiset päivät pois alta. Käytän toki kaiken vapaa-ajan Aoin kanssa matkailuun. Ehkä hänkään ei ole vielä huomannut identtisesti toistuvia keskusteluja.


Kerro kaikki minulle, voit istahtaa polvelleni. (miten tämä kuulostaa yhtäkkiä niin likaiselta, ehhhh)


Höpsö, tuossa kestää kauan.

Neljäntenäkymmenentenäseitsemäntenäkin päivänä kerätään yhä lisää Warlockuman loputtomia osia.





Neljäntenäkymmenentenäkahdeksantenakin päivänä kerätään yhä lisää Warlockuman ei niin loputtomia osia, sillä mahdoton on totisesti tapahtunut! Alkuviikosta en ollut niin tarkka oppilaiden keräyspaikoista, kun en uskonut tästä tulevan mitään, mutta nähtävästi kahdeksan päivää riittää kuin riittääkin johonkin, sillä viimeisten päivien aikana kauhistuin, kun esineitä vain tursusi ovista ja ikkunoista ja rakentelin Warlockuman osasia. Lopulta olin siinä pisteessä juurikin tänä päivänä, että kaipasin vielä kahta esinettä jotakuinkin kymmenen kappaletta. Tuplaboosteilla tähän tarvitaan vain hippunen tuuria. Todellisuudessa haaste oli triviaali ja ehdin vielä passittaa pari tyyppiä keräämään rojuja keräystasoa nostaviin esineisiin. En tiedä, mitä netissä on pössytelty, mutta kyllä Warlockuman saa kuin saakin määräajassa ekalla rundilla valmiiksi! Tosin työkalut auttoivat, eihän tästä muuten olisi tullut yhtään mitään. Oli kyllä voitonriemuinen olo, kun tämä autistisen yksityiskohtaisesti (muttei liian autistisesti) dokumentoitu School Mode läpäistään nyt kerralla onnistuneesti.





Päivä ei ole ihan vielä viideskymmenes, mutta deadline olikin tälle edeltävälle päivälle, vieläpä vapaapäivälle. Sillä mitäpä me enää rakentaisimmekaan? Warlockuman lisäksi siis. Monokuma on lievästi hämmästynyt söpöstä lopputuloksesta, johon uhrasimme kaiken ja enemmänkin. Eihän tuo enää edes ole Monokuma. Karhua ei oikein tunnu kiinnostavan mikään, joten kaipa hän sitten palkitsee meidät, vaikka ei tuossakaan tunnu olevan pointtia. 50 pitkää päivää on jo periaatteessa kulunut, joten he saavat nyt tehdä loppuajan mitä lystäävät. Neljän Trip Ticketin lisäksi Monokuma antaa kaksisataa MonoKolikkoa, kun saimme luotua kaikki varmuuskopiot. Tällähän satsilla kelpaa avata gallerian aarteita!


Kiviäkin kiinnostaa.


Voinko vain seisoa tässä koko päivän tuijottaen sinua?

Ja sitten vapaa-aikaa! Mitä, tässäkö tämä nyt olikin? En valita, sillä ehdin vielä viettää aikaa Aoin kanssa. Diagnoosin mukaan sydänpalkki huitelee pilvissä, mutta pitääpä tämä tuplatilaisuus hyödyntää.



Viideskymmenes päivä! Tämä on ohi! Vihdoinkin! Tai ainakin melkein. Monokumakin ilmoittaa viimeisestä päivästä, joka käytännössä tarkoittaa toista vapaapäivää. Vielä voin riiata Aoia kahdesti. Se viimeistään varmistaa, että nyt on kymmenen sydäntä aivan selkeästi kerätty. Aoin loppua ei kuitenkaan nähdä ihan heti. Illan monomatti-ilmoituksessa rehtorimme kertoo huomisen järjestelyistä. Huomenna se todellinen koulu vasta alkaa. Eiköhän täällä ole jumitettu jo aivan tarpeeksi. Tietysti jumitan vielä 150 vuorokautta, mutta se on sen ajan murhe.


Olen niin onnellinen, etten löydä sanoja.


Paskat muista.


Minä näihin ”älkää antako sänkyötököiden purra” -ilmoituksiin.


Taidan erota.

Viideskymmenesensimmäinen päivä on ihan oikeasti School Moden viimeinen. Sen kunniaksi kokoonnumme liikuntasaliin. Ishimaru huikkaa tomerasti huomentapäivää Monokumalle, koska hän nyt on sellainen. Monokuma ilmoittaa lopun tulleen. Johan tässä kestikin kaikkea touhutessa, mutta jos aika kävi pitkäksi, se nyt sattuu olemaan ihan meidän syytä, kun laiskottelimme tekemättä kunnollisia varmuuskopiota. Hetkinen nyt, mehän teimme! Hänellä oli niin kovin tylsää. Muutaman oppilaan vastalauseen jälkeen Monokuma näyttää heille Warlockumaa teroittaen, ettei tämä todellakaan ole mikään Monokuma vaan pelkkä pinkki jänöjussi. Loppuu tällainen sooloilu. Celesten mielestä heitä olisi pitänyt sitten ohjeistaa paremmin. Hifumi ja Togami yhtyvät kritisoimaan ohjeita rehtorin raivotessa itsekseen.


En kyllä millään hoksannut aiempien ilmoitusten perusteella.


Vaadimme työehtosopimuksen.


Yhden teimme.


Ei huomattu eroa.


Sellaiset Legojen kokoamisohjeet olisivat kivoja.

Monokuma ei näe vaihtoehtoa varsinaisen kouluelämän kynnyksellä, sillä heitähän tulee rangaista, koska varmuuskopiot eivät häntä miellyttäneet. Mondon ja Hiron valitukset kaikuvat kuuroille pörrökorville, sillä ei hän aio muuttaa mieltään. Tästä eteenpäin valitaan edustaja rangaistavaksi, toisin sanoen teloitettavaksi. Monokuma puhuu jo jotain aikataulustakin, mutta tuolla ei ole hänenkään mielestä merkitystä, koska ensimmäinen uhri on valittu.


Monokumalta sopii odottaa hupsua kakkaa.


Lataan tallennuksen, lälläslää.


Olet yhden tempun karhu.


Kysy vaikka Genocide Jilliltä!


Mjaa.

En ollut varsinaisesti yllättynyt. Syiksi vielä tarjotaan sitä, että tällainen yltiögeneerisyys on joko päähenkilö tai kuolee ensimmäisenä. Jos siis Makoto oli murhaleikin protagonisti, School Modessa… niin. Meininki on niin epäreilua, että Makoto ei ehdi muodostaa edes kokonaisia lauseita, kun Monokuma panee toimeksi.


En ole musta joten en voi kuolla ensimmäisenä.


It keeps happening.


Olen kuullut tämän jossakin.



.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

Ai tämän vuoksi Warlockuma piti saada valmiiksi. Mahdottoman herttainen henkiin herännyt Warlockuma tai oikeammin Usami (omien sanojensa mukaan Magical Miracle Girl ☆ Usami) on kollektiivinen hämmästys. Onpa sillä ihan oma ääninäyttelijäkin heittämässä puolipurkitettuja reploja. Pääpelissä soimaton tunnusbiisikin löytyy. Luvassa lienee esimakua jostain todella, todella suuresta, sillä tämä gigapuputar on loikannut kuvioihin tulevaisuudesta kurmottamaan Monokumaa, joka parhaillaan hämmästelee raivoissaan aika-avaruusjatkumon sotkeutumista.


Luulin prinsessa Pigglesiksi.


Nyt on laatua.


”I was frozen today!”

Usami käy Monokuman kimppuun ja saatoin vain toljottaa sarjakuvamylläkkää epäuskoisena. On kenties kliseistä kysyä tätä retorisesti, mutta edelleenkin: mitä helvettiä täällä taas tapahtuu?! Liittyykö tämä jotenkin Danganronpan suuren juonen jatkoon? Oikeastaan tiedän jo sen verran, että kovin Usamilta näyttävä otus on jatko-osassa, sillä näkyyhän tuo jo pelin kansikuvassakin. Mutta miten? Miksi? Mitä? Häh? Turpasaunan loputtua Monokuma törröttää kanveesissa vielä kovasti vihjaillen jatko-osan tapahtumista. Hyväksyn neljännen seinän rikkomisen School Modessa, jossa on jo viitattu ykkösosan lukuihin. Usami käskee Monokumaa lopettamaan pelleilyn. Rehtori antaa periksi, ojentaa kawaii-jänölle jotain ja poistuu School Modesta. Hei hei!!!


Hypnoottista seurattavaa, etenkin mylläkästä sinkoilevat esineet.


Pakko olla viimeinen Limit Break.


Nöyyyy spoilaannuin.

Kun savu on hälvennyt ja tilanne rauhoittunut, pennut uskaltavat lähestyä Usamia kysymyksin. Hiro on odotetusti kauhuissaan, Kyoko puolestaan kiinnostunut. Usami selittää edustavansa heidän täällä luomaansa yhdyssidettä, joka vastavuoroisesti edustaa toivon sirpaletta. Jotain valojuttuja tähän kai myös liikkuu, yksityiskohdat ovat lopulta hämärän peitossa eikä Usami niitä kerro. Kuka niitä kaipaa? Jänöpupu tulevaisuudesta, whoaaaa. Ja hän on puolellamme! Ei kai noin vilpitön otus voi olla Monokuman kätyri? Eihän hän ole edes karhu.


Vain Lemurian.


Jotain taikapölyä liikenteessä, suokaasuakin.

Usami ojentaa vuosikurssille Monokumalta saamansa esineen, joka on kuvailun perusteella Hope’s Peakin eteissalin avainnappula vapauteen. Väki on onnesta soikeana aivan kuten kuuluukin. He selviytyivät tänne asti yhdessä, mikä pitänee paikkansa, kun kaikki tekivät töitä haalien arbitraarista romua Monokuman typeriin varmuuskopioihin.


Uskoisin tuon jalokiven alkavan vilkkua.


Vuoden reaktio.

Makoto päättää kiittää hihkuntaa tarkkailevaa Usamia, mutta kiitokset eivät ole tarpeen, sillä he toivat hänet tänne. On hän sanomassa muutakin, mutta tulee toisiin ajatuksiin ja pyytää heitä olemaan unohtamatta täällä vietettyä yhteistä aikaa. Se on heidän toivonsa eikä epätoivolle tule alistua. Sitten Usami sammuu tai pysähtyy tai lakkaa toimimasta, miten sen nyt ottaa. Toimiikohan se edes Monokuman robottilogiikalla vai mennäänkö yliluonnolliselle linjalle? Ehkei Usamin taustalla ole niin väliä, sillä hän pelasti heidät ja kurmotti Monokumaa. Togami melkein pilaa tunnelman epäilemällä Usamin tarkoitusperiä. Muut ovat jo lähdössä pois.


Pidetään mielessä.


Aaaaand she’s gone.


Lemuriasta peräisin.


Se on vain Togami eikä mahda itselleen mitään.


RIP Usami 51-51

Makoto suo vielä hetken Usamille ja keskustelee Kyokon kanssa syvällisiä toivon sirpaleesta ja yhdyssiteestä, toivostakin. Sakurakin äityy viisastelemaan aiheesta ja pian muutkin. Yhteiselon teema tuntuukin korostuvan School Modessa, vaikka pelillisestihän tämä oli suunnilleen sitä, että Makoto oli muiden kanssa. Ehkä muut viettivät aikaa keskenään kulissien takana. Teema tiivistyy Makoton mietteisiin. He kaikki olivat pikkuruisia sirpaleita tuuliajolla ympäri maailmaa (tosin keskitetysti Japanissa, koska he nyt asuvat siellä) ja jokaisella oli oma epätoivonsa – joka ilmeni aina jossain vaiheessa hengailua – ja täällä he oppivat kaikkea yhdessä ja jeejee. Ehkä tämän syvällisempää opetusta toissijaiseen pelimuotoon ei tarvitsekaan, mutta kyllä se minulle kelpasi.


Jotain tällaista?


”Darkness conquers all worlds!”


Hehkuu kuin keittiöveitsi rinnassasi!

Nyt heidän yhteinen elämänsä kuitenkin päättyy… vai päättyykö sittenkään? Merkillistä kyllä Junkolla on ensimmäisenä kutina siitä, että nyt he kai sitten lähtevät omille teilleen. Ei ihan uskoisi Junko-Mukuron todellisista tarkoitusperistä ellei sitten hän ole todellista Junkoa tavallisempi tapaus eikä monipersoonainen häröpallo. Sakura uskoo, että eivät nämä muistot mihinkään katoa. Paitsi ehkä pääjuonen muistikatoon. Kenties he vielä tapaavat jossain muistellen päiviä, joina he keräsivät roinaa ja siivosivat. Kunhan he ensin häipyvät täältä.


Lemuriassa tavataan!


Sellaista se nuoruus on. Snif.

Mutta ennen sitä…



AOI ASAHINAN LOPPU

Makoto viettää hetken Aoin kanssa. Aoi miettii samaa mitä Makotokin juuri ennen tätä keskustelua. Eiväthän he saaneet mitään konkreettista selkoa Hope’s Peakin tapahtumille. Jopa pääjuoni avasi enemmän mysteerejä, mutta tämä School Mode nyt oli tällaista hassuttelua muutenkin, joten ehkä tätä on turha kritisoida.

Aoi päättää unohtaa kaiken kunnon donitsipöllyssä, kuinkas muutenkaan. Makoto naurahtaa pullatytön intoilulle, sillä olihan Aoin mielessä muutakin. Eteen työnnetään kolme vaihtoehtoa ja nyt arvasin, miksi täyttä todistusta vaaditaan, sillä oikea vaihtoehto oli peräisin Aoin kanssa vietetyistä hetkistä. Jostain sieltä alkupuolelta. Silloin ajat sitten Aoi tavoitteli kultaa, joten kenties se on hänen päämääränsä noin muutenkin. Siihenhän Aoi kertoo jatkuvasti pyrkivänsä, mutta tämä nykyinen mielessä pyörivä juttu liittyy donitseihin. Aoi haluaisi donitsiseuraa. Muistan Aoin puheet harjoittelukerroista silloin hävyttömän kauan sitten, mutta enää hän ei aio harjoitella vaan deittailla kunnolla. Hän muistaa Makoton neuvot olla oma itsensä ja niin hän aikookin olla.


Olisihan se ironista tukehtua donitseihin tämän kaiken jälkeen.


En usko Aoin arvostavan keskimmäistä.


Hae tikkaat.


Voin syödä reiät, kaiken muun jätän sinulle.


Entä jos matkaat ajassa taaksepäin ja kohennut epäkronologisesti, mieleni järkkyy.

Aoi pyytää kovasti punastellen Makotoa ihan oikeille deiteille. Oih. Jumalauta sentään. Jos kaikkien tyttöjen lopetukset ovat tällaisia, Makotolla on aivan töykeä haaremi. Mutta kuka onkaan se oikea? Ehkä se on Aoi, sillä jos palataan murhaleikkiin, Aoi selviytyi ulkomaailmaan. Onhan siellä tietysti aina validi Kyoko ja Tokon jätän mielihyvin Togamin riesaksi. Hiro voi ennustella itsekseen tai jotain, ihan sama.


Kauneinta mitä minulle on sanottu videopeleissä eikun.

Makotosta Aoin tarjous kuulostaa oikein hyvältä eikä donitsiobsessiokaan hurjasti tunnu haittaavan, sillä mitäpä sitä turhaan mieltymyksiään muuttaisi? Aoikin pitää Makotosta juuri tuollaisena, vaikka ehkä kommentti olisi pitänyt säästää deitille.


Vastaus tuli notta like a baws.


Kiihotun eikun.

Aoi kiittää tulevaa miestään kaikesta ja he ovat yhdessä ikuisesti.


”Someday I will be queen, but I will always be myself.”


Ei parempaa palkintoa.


Paitsi tämä. Kaikkien lopetuksesta saa vissiin alkkarit, koska Japani.



*****************************SCHOOL MODEN LOPPU*****************************

Ensi kerralla… School Mode New Game+! Kyllä, olen tosissani. Siinä ei kestä pitkään.