torstai 2. heinäkuuta 2015

100 - Liitteet I-III (Missing Reel, loput lahjat & Monoboksi)

Liite I: Kolmannen luvun [MISSING REEL] – A Man’s Fantasy

School Mode -kierrosten välissä kävin avaamassa kaiken lopun ekstragalleriasisällön eli lähinnä yksittäisiä kuvia tai animoituja sellaisia murhaleikin varrelta, kun olin jo ehtinyt avata kaiken muun. Tavoitteena oli tietysti kaiken avaamisesta tienattava Rogue’s Gallery -trophy, mutta vaikka kaiken avasinkin, eräs tapahtuma pelin hiukan alle puolivälissä pysyi kysymysmerkkien verhoamana. Pikainen nettitarkistus paljasti, että tähän kohtaukseen vaaditaan A Man’s Fantasy -nimistä lahjaa, jonka nettosin MonoKoneesta kauan murhaleikin jälkeen tai vaihtoehtoisesti murhaleikin loppuvaiheessa, en nyt muista eikä sillä ole niin väliä, kun se on kuitenkin plakkarissa. Uskoisin kuitenkin, ettei tätä lahjaa saa ihan pelin alussa.

[​IMG]
Olen aina fantasioinut tällaisesta.

Kun kyseinen miesfantasiapalju on kainalossa, tulee kolmas luku aloittaa alusta ja jatkaa tiettyyn vaiheeseen asti. Pikakelauksen avulla ei mikään paha nakki. Pienenä kertauksena tarinan tässä vaiheessa koulun tiedelabran, kuvisluokan ja hupihuoneen sisältävä kolmoskerros avautui oppilaiden koluttavaksi ja kun uudesta kerroksesta oli keskusteltu, Aoi kertoi muille näkemästään haamusta, joka olikin Alter Ego -läppäri. Kun Alter Egoa oli porukalla tutkittu ja asuntolan käytävälle poistuttu, Monokuma käräytti heidät ja Celeste keksi oivan hätävalheen tyttöjen omasta kylpyvuorosta. Kun tytöt rymistelivät takaisin kylpylään nauttimaan oikein kunnolla, pervonalle jäi usuttamaan porukan jätkiä tirkistelemään. Makotolla oli sen verran omanarvontuntoa, ettei hän halunnut tällaiseen ryhtyä.

[​IMG]
Jospa emme tällä kertaa.

Normaalisti hemmot olisivat siirtyneet ruokasaliin odottamaan neitejä kylvystä, josta oltaisiin sitten porukalla siirrytty liikuntasaliin kuulemaan Monokuman seuraava murhamotiivi eli raha, mutta koska A Man’s Fantasy ylittää todellisuuden rajat, Makoto haluaa kriittisellä hetkellä totella Monokuman ehdotusta, sillä tällainen tilaisuus on totisesti ainutlaatuinen. Maaginen palju epäilemättä tökki hormoneja oikeaan suuntaan. Monokuma ei pane pervoilua pahakseen, vaikka normaalisti otsohan uhoaa siveellisyyden nimeen, ja antaa meille muutamalle vapaat kädet.

[​IMG]
Kiitos, Spike Chunsoft!

[​IMG]
Koska miesfantasia on sellainen vertauskuvallinen eikä fyysinen puusanko.

[​IMG]
Super smashin’ great.

Meitä ei lähde kovin monta pyhälle tehtävälle, sillä Ishimaru on katatonisessa tilassa Mondon kuoleman jäljiltä ja Togami on omilla teillään eikä häntä tuskin kiinnosta tippaakaan mokoma pelleily. Hiro ja Hifumi sentään tulevat mukaan tyhjään pukuhuoneeseen, syvälle vihollisleiriin.

[​IMG]
No onhan se aika kielletty, ei siinä.

[​IMG]
Hyvin sanottu, rikostoverini.

[​IMG]
Joudumme suoraan Lemuriaan. (eiiiiii taas näitä Lemuria-juttuja FFFFFFUUUUU-)

Makoto saa tehdä aloitteen ja raottaa hyvin varovaisesti ovea kylpylään.

[​IMG]
Kännykkäkin äänettömällä.

[​IMG]

.
..
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

[​IMG]
Nyt on miehekäs olo.

Kun näkymää on minimalistisesti ihailtu, kolmikko hipsii ruokasaliin kertomaan reaktioistaan. Hifumille passaa kolmiulotteisuus ja Hirolle paljastui eräs sukupuoliseikka. Makoto keskittyy pohtimaan itsekseen, tuliko nyt tehtyä tyhmästi. Tyttöjengi palaa paikalle ja peli jatkuu normaalisti. Emme näköjään tehneet kriittistä virhettä ja joutuneet jääkuningattaren rankaisemaksi. Niin mahdottoman kaunis, olohuoneen seinällekin kehystettäväksi kelpaava taidekuva ilmestyy galleriaan, jossa sen avaan jälkipolville. Ding, kultapysti… ja Trigger Happy Havoc on taas yhden askeleen lähempänä loppua.

[​IMG]
Kai se on iha hyvä mut oon mää nähny parempaaki…

[​IMG]
Tämä tiedettiin jo Lemuriassa. Lemuriassa? Olisiko tämä jo viimeinen Lemuria-kuvateksti ikinä?!?!

[​IMG]
Kelpasi kyllä.

Kylppäritrippi menee ilmiselvästi japanilaisen pikkutuhman pervohassuttelun piikkiin enkä jaksa olla niin moralisoivan kriittinen, kun onhan vastaavanlaista tullut nähtyä esimerkiksi Persona-peleissä ja ihan varmasti lukemattomissa muissa japsituotannoissa. Voisi melkein sanoa, että pakkohan tämä oli Danganronpassa nähdä eikä kohtaus edes ollut kovin päälleliimatun väkinäinen. Touhu oli kuitenkin kesyä, ihan tarpeeksi viatonta eikä lisäkohtauksesta tehty valtavan suurta numeroa. En olisi jaksanutkaan enää tässä vaiheessa seurata puolen tunnin kohellusta, jos tirkistelystä olisi jäänyt kiinni.


Liite II: Viimeinen lahjakimara feat. alushousukatalogi

Aivan ehdottomasti vihoviimeinen ja kertakaikkisen lopullinen pelillinen askel, jonka tulen ensimmäisessä Danganronpassa tekemään, liittyy rahaan. Sitä on saatava lisää. Vaikka tienasinkin neljältä School Modelta 4x200 kolikkoa ja murhaleikin kaikista oikeudenkäynneistä ja ties mistä luultavasti 800-900 massia, olin tuhlaillut rahaa lahjoihin ja galleriaan, joten tässä vaiheessa tilini keikkui suunnilleen 600+ kolikossa. Olin tosin jo pariin otteeseen pikakelannut viidennen oikeudenkäynnin lisävaluutan toivossa, sillä se taitaa olla mitaltaan lyhin ja sieltä sai aina kerralla jotakuinkin 80+ kolikkoa.

Koska tarvitsin rahaa saavuttaakseni 999-kolikon Zero Escape -rajapyykin (ja trophyn), läpäisin melko rivakalla tahdilla ensimmäisen oikeudenkäynnin neljästi, koska se oli täysin triviaali ja siitä sai vaikeimmilla asetuksilla kämmimättä aina 109 kolikkoa.

Nyt jemmassa on siis 999 kolikkoa ja ne tulee toki käyttää hyvään tarkoitukseen. Lahjalistalta puuttuu jotakuinkin kymmenisen lahjaa, joten ne tulee hetimmiten grindata MonoKoneessa. Koska sen toistoprosentti oli suunnilleen 74 ja kohosi jatkuvasti, sain enimmäkseen samoja lahjoja, kun tungin siihen viitisenkymmentä yksittäistä kolikkoa. Muutaman uuden lahjan jälkeen lahjoja oli jäljellä seitsemän ja kun toistoprosentti oli noussut ysikymppiin, sulloin kylmästi 80+ kolikkoa kerralla, jotta sain takuuvarmasti yksittäisiä uusia lahjoja. Ehkä yksityiskohdilla ei ole sittenkään niin merkitystä, sillä lopulta kuutisensataa kolikkoa köyhempänä sain viimeisenkin sipsipussin, kaikki lahjat, tästä uroteosta saatavan trophyn ja platinatrophyn.

[​IMG]
Nine Coins, Nine Purses, Nine Bears.

[​IMG]
Oikeasti pelasin tätä vain tämän vuoksi eikun.

Dokumentoinnin vuoksi tässä viimeisetkin lahjat ja tietenkin School Modesta tienatut alkkarit:

[​IMG]
Näen jo painajaisia Sea Salt Ice Creamista.

[​IMG]
Näen jo painajaisia Wotsitseista.

[​IMG]
Näyttää ripulilta.

[​IMG]
Jos asioi Tescossa ja on vegetaristi, on tescovegetaristi.

[​IMG]
”The true… goal of SeeD… To spread… seeds all over the world… …Flower… Fill the world with flowers.”

[​IMG]
Nyt vasta sain näin oleellisen esineen.

[​IMG]
Itsehän uutan hikeni hajusteeksi.

[​IMG]
Hienompi kuin Rolex.

[​IMG]
”And a new contraption to capture a Dandelion in one piece has been put together by the crew.”

[​IMG]
Reprent, nyt jotain yritystä hei!

[​IMG]
Näyttää muinaiskiinalaiselta vaahtosammuttimelta.

[​IMG]
Ei Umaro näytä tuolta.
PANTY SHOT!!!

[​IMG]
…men from down below.

[​IMG]
…they’ll never be a Togami.

[​IMG]
…drawn to the design…

[​IMG]

[​IMG]
…rather form-fitting thong.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
…she’s safe…

[​IMG]
…totally see-through if you go swimming in them…

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
…seem to be spear-proof…

[​IMG]

Danganronpa: Trigger Happy Havocin pelaaminen päättyy tähän. Vähän päälle 74 tuntia tähän humpsahti, mutta lasken korkean lukeman blogaamisen aiheuttaman ylimääräisen ajan piikkiin. Uskoisin, että urakkaan vierähti legitisti viitisenkymmentä tuntia eli ihan tarpeeksi. Varsinainen pääjuoni vei ehkä 20-30 tuntia, oikeastaan vaikea edes sanoa, kun enhän minä tätä ihan normaalisti pelannut.

Liite III: Monoboksi – Give Hope Back to Music

Esittelyssä Masafumi Takadan mainio soundtrack! Nimet on napattu suoraan Sound Gallerysta, vaikka on näille kai toisetkin nimet olemassa.

Trigger Happy Havoc
Oletettavasti ykkösronpan teema. Soi alkudemossa ja jäi mieleen viimeisen oikeudenkäynnin loppuvaiheilta.

Danganronpa!
Vänkä päävalikkokappale.

Beautiful Death
Tunnelmapala Hope’s Peakin käytäviltä. Jäänyt mieleen uusia kerroksia tutkiessa.

Welcome to Despair
Pelin synkimpiä biisejä ja eräänlainen yöteema. Soi yleensä jonkun surressa.

Beautiful Morning
Hope’s Peakin pirteämpää vaeltelumusiikkia.

To Survive
Jos joku on kuollut tai kaikki menee muuten päin helvettiä, tämä todennäköisesti soi.

Boys’ Life of Despair
Toinen päinhelvettiäbiisi, kytköksissä järkyttäviin paljastuksiin.

Despair Syndrome (1)
Lisää karmeuksia.

Despair Syndrome (2)
Vielä lisää karmeuksia.

Death Wish
Lisää apeaa musiikkia, yleensä vielä teloituksen kynnyksellä.

All Star Apologies
On tässä pirteämpääkin musiikkia, ihan totta!

Beautiful Days
Pahasti School Modeen ja ystävyyteen assosioituva vaeltelubiisi.

100 Mile Junk Food Dash
Jos joku perseilee tai koheltaa omiaan, se tapahtuu tämän tahtiin. Omiaan ainakin Genocide Jillille, Hirolle ja Hifumille.

New World Order
Toivon temaattinen tunnari ja järisyttävimpien paljastusten taustoittaja.

Mr. Monokuma After Class
Voitonriemuisen Monokuman hohotuskappale.

Box 15
Letkeä murhatutkimusteema.

Box 16
Murhatutkimusteeman räväkkä remix lopun lähestyessä.

Distrust
Taas näitä radikaalien paljastusten taustoittajia.

Mr. Monokuma’s Lesson
Monokuman kaheli teema, joka tekee kaiken muun musiikin turhaksi. Aina repee jne.

Underground Trial
Soi aina oikeudenkäyntien alkuvalmisteluvalikossa.

Class Trial [DAWN]
Oikeudenkäyntien alkupuolen taustamusiikkia.

Class Trial [CHAOS]
Panokset kovenevat, kun Makoto paiskoo todisteita pöytään.

Class Trial [THE SUN]
Panokset kovenevat yhä.

Argument [BREAK]
Tauoton debatti, vol. 1!

Argument [TURN UP THE HEAT]
Tauoton debatti, vol. 2!!

Argument [HOPE VS DESPAIR]
Tauoton debatti, vol. 3!!!

Hangman’s Gambit
Astraaliajatusmusiikkia.

Closing Argument
Kun manga taotaan…

Climactic Re-enactment
...murhatarinaksi.

BTB
Luotiaikatappelun perustempo.

Super BTB
Tempo Up!

Super Final BTB
Tempo Up!!!

Goodbye Despair High School
Epilogin haikea teema eteissalin portilla.

Rebirth, Rebuild
Lopputekstirenkutus.

...Vielä yksi päivitys luvassa Trigger Happy Havocista.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti