103 - Esiprologi, osa 2

…Keitto maistunut. Sanottakoon nyt heti kättelyssä, ettei Togamin paluu tullut täydellisenä yllätyksenä, sillä vaikka juonipaljastuksia välttelenkin viimeiseen asti, jatko-osan trophy-lista paljasti salaisuuden, jota nyt ei muutenkaan tarvinnut kovin pitkään odottaa. Hauskasti sentään Report Cardin täyttymisestä ansaittava The Game Hungers vaihtui jatko-osassa muotoon The Game Hungers for Seconds… and Thirds, mikä kenties antoi vihiä Togamin sairaalloisesta ylipainosta, mutta siltikään en täysin välittömästi yhdistänyt pukumiesläskiä Togamiin joukkopotretissa. Tai en halunnut yhdistää. Vasta tutunlainen hymähdys ja tuon jälkeen kuuluneet suoraan ykkösosasta napatut repliikit tekivät selväksi, että tuon on ihan pakko olla Togami.

Mitä ihmettä hänelle tapahtui? Alkoiko valta ja raha maistua vapaudessa? Läskit on vedetty vielä enemmän läskiksi (hehheh) kuin Hifumilla, kun ne tuntuvat tursuavan pullataikinamaisesti joka suuntaan kasvoilta. Togamin läsnäolo herättää tietysti liudan uusia hämmentäviä kysymyksiä. Kuinka kauan viime osasta on kulunut aikaa? Vai tapahtuuko tämä ennen ykköstä? Onko Togamilta viety taas muisti vai pimittääkö hän tietoja aiemmasta murhaleikistä? Miksi juuri Togami joutui tänne aiemmasta porukasta? Vai onko hän mukana vapaasta tahdostaan? Onko täällä muitakin tuttuja? Ja entä nämä kaikki muut sitten? Kaikki selviää aikanaan tai sitten ei.

Vielä esittelemätön mutta takuuvarmasti Togami pyytää siis Hajimen peremmälle nuhjaamasta oviaukosta, jonka toisella puolella lankeaa limbo silmiinkantamattomiin. Hajime terästäytyy, sillä ensivaikutelma on aina tärkein, ja livahtaa luokkahuoneeseen, joka on kuin suoraan Hope’s Peakista. Edessäni on valtava määrä värikkäitä siluetteja, mutta Hajimen on silti palattava tyhjyydessä leijuneeseen oveen, joka veti puoleensa. Hän ei muistanut kävelleensä luokkaan. Muisti prakaa ja kaikki on kovin kummallista. Hajime olettaa pullukan olevan perillä asioista. Tännekö uudet oppilaat kutsuttiin? Kenties he voisivat keskustella asioista porukalla, sillä Hajime näyttäisi olevan viimeinen kuudentoista pulpetin perusteella, kun sarvipäinen punkkarigimma asiaa ihmettelee. Togami hallitsee päättelytaidon Trigger Happy Havocin rautaisella kokemuksella ja on muutenkin jatkuvasti äänessä johtamassa kaikkea.


Muut eivät osaa istua.


Togami näyttää opettajalta, jolta näitä asioita voi kysyä.


Voinko aloittaa kysymällä, onko aamupuuro maistunut?


Hihi mä soitan sellaisessa bändissä jossa me huudetaan tosi lujaa.


Mukuro Ikusaba saapuu!

Porukan toinen punkero kysyy, mistä he keskustelisivat. Ramppilettinen jäbä on harvinaisen karikatyyrimäinen jopa Danganronpan kahelin hahmodesignin mittapuulla ja näyttäisi hattunsa ja vaatetuksensa puolesta olevan kokki. Tulevana suurpomona nyt kokonsakin puolesta Togami kysyy, muistaako kukaan mitään. Ei reaktioita. Kaikki luultavasti tajuavat vasta nyt muistikatonsa. Punapäähottis (koska punapäät ovat automaattisesti hottiksia) ei pidä Togamin piikittelystä. Togami olettaa, ettei ollut ainoa huimauksesta kärsinyt tänne tullessaan. Eikä hän olekaan. Kokkihepun lisäksi arasteleva tyttö, jonka taustasta minulla ei ole minkäänlaista vihiä tai edes hyvää arvausta (hoitsu?), kommentoi asiaa arvellen, ettei kyseessä ole yhteensattuma. Joku rusettihiuksinen animeblondi älähtää väliin omiaan. Pitäähän jokaisesta ensivaikutelma kertoa, vaikka ensimmäinen repla jäisi ”täh?”-osastolle. Onpa näitä hahmoja taas paljon, vaikka läheskään kaikki eivät ole päässeet ääneen.


Sinäkö olet syöttänyt Togamia?


Ottaa yhden tunteakseen yhden.


Ei ollut ykkösosassa punapäitä!


Minusta tuntuu, että tämä neiti arastelee loppuun asti.

Jos heidät siis pantiin unohtamaan, joku on siitä vastuussa. Massiivinen mörisevä äijänköriläs, joka on Mondoa vähintään kolmesti hurjemman näköinen, ei olisi niinkään huolissaan tuosta vaan siitä, miksi he eivät voi poistua. Olisit nyt Hajime jättänyt sen oven auki. Hainhampaisen haalarihyypiön lisäksi koomisen isoryntäinen, Aoinkin kellukkeiltaan kakkoseksi jättävä hälläväliä-rouva – on hänellä varmasti luonne, ulkonäkö ja taustatarina myös, mutta tämä piirre nyt sattuu olemaan voimakkaasti esillä – ihmettelee, mitä megamies tarkoittaa.


Et nyt oikeasti unohtanut Monokumaa.


Pidän hänestä kahdesta syystä.

Kokkiheppu ryllyää renklaamaan ovea, joka ei avaudu. Salamoita silmistään iskevä ketjukaappi nyt joutuu valitettavasti paskomaan housuihinsa ja päästää raivotessaan kunnon ummetusörinät, jotka naurattivat hiukan liikaa. Kuunsirppijättilettinen kimonoankkapentu ihmettelee, eikö jättiukko todellakaan saanut ovea auki. Selässään mysteeriesinettä kanniskeleva totinen harmaapalmikkotyttö toteaa, että heidät on lukittu luokkaan.


Nyt paistos palaa ikävä kyllä pohjaan.


En halua kuulla tuon operaation karjahtelua. Tai no hyvä on, haluan minä.


Mikäs tonttu se sinä olet?


Sinkoakos kanniskelet vai oletko vain iloinen nähdessäsi minut?

Hajime valahtaa kalpeaksi. Ei niin kovin kauan sitten pelin aivan alussa nähty muka-Makoto olettaa tukalaa tilannetta jonkinlaiseksi pääsykokeeksi, mutta eihän sellaisia pitäisi blonditytön mukaan olla Hope’s Peakissa. Kenties kyseessä on erityisjärjestely.


Burn My Dread.


We’re going to need a bigger boat.


Keskiarvon ja lahjonnan perusteella pääsee sisään.


Hei taas, Makoto!

Ääni on eri mieltä. Se kuuluu seitsemännestätoista lähteestä. Joku epämiellyttävältä vaikuttava liituraitapukuinen pikkurunkku syyttää söötistä inahduksesta Togamia, jolle on ilmeisesti kerrottu ihan tarpeeksi läskivitsejä. Kun muriseva klönttiäijä on örinäkurlannut puhujaa esiin ja mukavan muodokas reppuneiti on tiiraillut hämillään opettajanpöydän tuolle puolen, siellä näkyy liikettä!


Mene pois Monokuma.


Näytät lyötävän hyvältä.


Katsot nyt väärään suuntaan, tyttöseni.


Ei nyt mitään murhaleikkiä tänne.

 

Ei se ollutkaan äänenmurroksesta kärsivä Monokuma! Ensimmäisestä Danganronpasta tuttu synkkä taustamusiikki ei aivan sovi School Moden lopusta tutun taikapupun tasapainotteluun pöydällä, vaikka se epäilemättä kuvastaakin kuudentoista ihmisen tuntemuksia. Tyttöpupu (koska puputyttö tarkoittaa hiukan eri asiaa) kimittää olevansa Usami, heidän opettajansa. Sopii rutistaa!


Porkkanat piiloon.

Usamia luullaan aistiharhaksi ja koiraksi, mutta opettaja kertoo olevansa jänis, semmoinen herttainen, pörröinen ja pehmeä. Awww. Jos tällä hyperulottuvaisella otuksella on pahat mielessä, Vita lähtee lennolle. Usami tursuaa sellaista vastustamatonta kawaiita, joka sulattaisi jäyhimmänkin sikaniskan sydämen. No okei, on hänen dialoginsa vähän hupsua, mutta ainakin se on massiivinen kontrasti verrattuna Monokuman häijyyn perseilyyn. Ja missäs se kauhukarhu luuraa?!


Luulin bulldogiksi.


Suomen rabbi-sanan monikko.

Usami antaa ilomielin oppilaille hetken aikaa keskustella näkemästään. Kauko-ohjausarvelut tuovat kovasti mieleen pohdinnat Monokuman toimintaperiaatteista Trigger Happy Havocin alussa. Togami on kiinnostuneempi siitä, mitä Usami tietää. Ja Usamihan tietää. Hän sentään vetää tätä… luokkaretkeä.


Pikkujuppiakin taitaa pelottaa.


Usamihan on maaginen, joten sopii olettaa.


Parhaita yläastemuistoja oli, kun eräällä bilsantunnilla kävimme luokkaretkellä lihatiskillä.

Luokkaretki alkaa nnnnnyt.



Hajime ei usko silmiään saati sitten aivojaan. Missään ei ole mitään järkeä. Hullua, epänormaalia, ihan väärin. Muiden oppilaiden ilmeikkäille reaktioille nauroin, kunhan olin ensin lakannut jammailemasta kahjon tarttuvan paratiisibiisin tahtiin. Tähän mennessä kierrätettyjen biisien seasta löytyneet uudet sävellykset ovat vakuuttaneet ja noudattelevat tuttua tyylillistä linjaa. Usami pyytää hepuloijia rauhoittumaan vaikkapa valtameren äärellä. Rauhoittelut eivät ihan vakuuta kauhistuneita oppilaita, joilla riittää ihmeteltävää.


Normipäivä Danganronpassa.


Ai on sinulla silmät.


Bändin keikka peruttu.


”To the heart seeking freedom this island is a prison surrounded by water.”


Täällä ei valmisteta selässäsi olevia biljardikeppejä.


Under the sea!


Näin jo viime osassa mahdottomia asioita.

Pupun puheet luokkaretkestä eivät kelpaa sarvimimmille ja Hajimekin muistelee, että heidänhän piti aloittaa opiskelu Hope’s Peak Academyssa eikä täällä… jossain. Usami kehottaa unohtamaan Hope’s Peakin. Tämä tulkitaan juonitteluksi, mutta Usami on liikkeellä heidän ja toivon puolesta. Tällä heille järjestetyllä saarella ei ole vaaroja, muita ihmisiä eikä huolen häivää. Mielikuvitukseni alkoi jo Trigger Happy Havocin viimeisessä oikeudenkäynnissä jyllätä jatkon suhteen. Teoriani oli, että tämä toinen murhaleikki järjestettäisiin eristetyllä saarella kaukana maailmanlopusta. Tarkoittaako vaara ja muut ihmiset siis maailmanloppua?


Kiitos, tämä selittää kaiken.


Ympäriinsä lentelevän paratiisilinnun kannattelu sormella on sattumaa.


Vuosikurssi #78 ei unohda koskaan.


”Complete. Global. Saturation.”


Toivotaan parasta.


Jouduttiin kulissien takana tappamaan kaikki alkuperäisasukkaat.

Ja jotta yhtymäkohdat Trigger Happy Havociin eivät jäisi epäselviksi, makotomainen heppu näyttää kauhistuneelta. Ehkäpä heidät tuotiin tänne tappamaan toisensa! Jos tuo häiskä ei ole Makoto, miten hän voisi ehdottaa tuollaista?! Usami on tyrmistynyt. Tällä saarella ei väkivaltaa sallita. Tappaminen käsitteenäkin pelottaa pupua.


Asetelma muistuttaa enenevästi Battle Royalea.


Eli jos lyön varpaani johonkin, se oli sitten siinä?

Togami ihmettelee luokkaretken pointtia ja on kenties itsekin hyvinkin tietoinen, mitä toisten tappaminen eristetyssä tilassa tarkoittaa. Usami kertoo, että tällä retkellä he rentoutuvat ja tutustuvat toisiinsa. Tällä saarella vallitsee rauha, toivo ja laiskottelun laki eikä tuskaa tai kärsimystä tunneta. …Kenties Monokumalla on tähän jotain sanottavaa. Hajimellakin olisi, mutta palopuhe menee häneltä ihan ohi.


Hiekkalinnoja.


School Mode, ei kai taas!


Jännittävältä kuulostaa jatko-osa.


Hajime ei tajua lomailun käsitettä.

Mutta ei se mitään, sillä on intron aika!


Jää pari lyöntiä väliin. 

Jos tuon katsoisi joskus puolella nopeudella.

Ensi kerralla… hahmoesittelyt!