108 - Luku 1, Daily Life, osa 1

5. Luokkaoikeudenkäynti alkaa pian murhan jälkeen. Osallistuminen on pakollista kaikkien selviytyneiden oppilaiden osalta.

6. Jos mustunut paljastuu luokkaoikeudenkäynnissä, vain hänet teloitetaan.

7. Jos mustunut ei paljastu, loput oppilaat teloitetaan.

8. Selviytyneen mustuneen palkintona rikos annetaan anteeksi ja hänelle myönnetään lupa poistua saarelta.

9. Ruumiinlöytöilmoitus kuulutetaan heti, kun kolme tai useampi löytää ruumiin ensimmäisen kerran.

10. Saaren omaisuuden luvaton tuhoaminen on erityisen kiellettyä. Tähän lasketaan valvontakamerat ja monitorit.

11. Saaren tutkiminen on vapaata ja itsestä kiinni. Liikkumista ei ole rajoitettu.

Viimeinen sääntö. Kouluretkisääntöjä voi tulla rehtorin päätöksestä lisää.


Hope’s Peakinkin kuusikon tulee tulla oikeudenkäyntiin.

Vakavaksi on retki muuttunut, kun ensimmäinen luku alkaa uusien sääntöjen kertauksella. Hajime sulkee e-käsikirjansa ja pohtii hotelli Mirain uima-altaan aurinkotuolilla syntyjä syviä retken todellisesta luonteesta. On Jabberwock Islandin ensimmäinen yö ja maailma on muuttunut synkeän tummansiniseksi. Hajimen on hankala elää itsepetoksessa, sillä hänen näkemänsä hirviöt ovat mahdottoman totta ja elämän täydellinen täyskäännös arjesta. Hän kääntää katseensa tähtimereen, jossa animekliseet purjehtivat avaruusaluksillaan angstaten minkä ehtivät. Se on kaunis näky, ihan erilainen kuin kotona, mutta taivaankanteen tulee väkisinkin timantilla raastettuja viiltoja, kun hän muistaa, miten Jabberwock Islandilta pääsee vapauteen.


”Let’s do this shit.”


Päivä jona karhu pysyi paikallaan.


C’est la vie.


”I told you not to take the stairs bro.”



Aiemmin illalla kaikki lähtivät omille teilleen luultavasti nukkumaan. Monokuman pahaenteisen iltakympin kuulutuksen jälkeen Hajime tekee samoin, sillä ulkona voi vaeltaa kuolema. Uuden kodin ovenkin voisi lukita, jotta pääsee taistelemaan sisäpuolella hengestään peiton alla vaanivan äärimmäisyyden kanssa. Ennen kotiutumista teen pikakierroksen hotellin ympäri. Hotellirakennuksen kerroksissa ei ole ketään eikä hotellialueen ulkopuolelle pääse seikkailemaan ainakaan vielä.


Detroitissa on vaarallista öisin.

Omassa viihtyisästi ja ilmavasti kalustetussa mökissä kelpaakin hajoilla. Hajime on liian sankari itkeäkseen, mutta kyllä hän tunteensa ilmaisee, kun oikein sapettaa. Nyt sapettaa. Hän sadattelee äänettä itsekseen röhnöttäen sängyllään ja päätyy ärjymään kolmesti, kun ei täällä voi luottaa kehenkään, ei edes itseensä. Hänkin haluaa pois täältä, kun tappoehto kummittelee alitajunnassa. Ääni pettää ja jäljelle jää aaltojen liplatus. Vai onko se kuoleman tsunami? Hajime ei tiedä, miksi on täällä ja toivoo olevansa huomenna jossain muualla.


Hajime päässyt murrosikään.


Toisto, teho, jne.


Anna kaiken tulla ulos.


Hajime selviytyi täpärästi Tohokusta.


Jee, sähkölasku!

Yöllä nähdään psykedeelistä teatteria, sillä Monokuman mihinkään liittymättömät performanssit ovat palanneet. No mutta tietenkin ne ovat, mitään muuta en odottanutkaan. Tällä kertaa estradiotsolla on omanlaistaan yleisöä notkumassa edestakaisin. Toivottavasti lava täyttyy taas hiljalleen tilpehöörillä, se oli hämmentävän viihdyttävää seurattavaa viime osassa. Nyt Monokuma kiittää lämpimästi Danganronpa 2: Goodbye Despairin ostosta ja varoittelee niitä ketkuja, jotka lainaavat peliä ystävältä, sillä ystävyys ei välttämättä lainailulla kestä. Avauspuheenaan hän toivoo, että pelaaja jää pelimaailman pauloihin. Pelifirman neljännen seinämän itsekehu on aina miellyttävää. Nautin kyllä tästäkin pelistä, huoli pois!


Kiitos rahoista, ostamme niillä huumeita.


Näin peliteollisuus toimii.


True game on sellainen, jossa painetaan 100 000 kertaa äksää.

Ensimmäinen varsinainen aamu alkaa Monokuman kuulutuksella, jossa joka päivä paratiisissa on täydellinen päivä. Hajime herää vähemmän innostuneena, sillä eipä eilinen unta ollutkaan. Hän kömpii huonotuulisena sängystään ja saa riesakseen hetimmiten Monokuman, joka ei päästä häntä ulos. Karhu antaa Hajimelle lukemattomista roolipeleistä tutun fetch questin: etsi pehmoleluja. Monokuma teki omakuviaan liikaa eikä kehdannut nakata niitä roskiin, joten hän piilotti lelut kaikkialle. Hajime saa kerätä ne kaikki BECAUSE REASONS. No Monokuma sentään antaa ihan hyvän syyn hämmentyneelle Hajimelle. Hän käskee. Ainakin tämän ensimmäisen tähän huoneeseen piilotetun pörrömöhkäleen. Muuten ulos ei ole mitään asiaa.


Groundbear day alkaa taas.


Ainahan sinä.


Nyt jää peli kesken kuukaudeksi.

Lelun löytö ei ole suurikaan temppu, sillä se luuraa diskreetisti katonrajassa. Nettoan lelun hyllyyn sekä kymmenen monokolikkoa, jotka voi Monokuman mukaan lunastaa biitsillä tai Rocketpunch-kaupassa kerrassaan fabulööseihin esineisiin. Kaikkien pehmolelujen kerääjää odottaa tietenkin yllätys eli touhu lienee vapaaehtoista ja trophylla palkittavaa oheistoimintaa. Pitääkin olla silmä kovana tästä eteenpäin ja syynäillä ympäristöä. Kenties massia saa myös tuttuun tapaan satunnaisten kohteiden koluamisesta expan lisäksi. Koska kämpästäni ei löydy mitään suihkuhuonetta erikoisempaa, poistun paisteeseen.


Huojentaa tietää, että tuo on tuijottanut koko yön.


Gotta catch ’em all.

Kazuichi rääkyy välittömästi Hajimen nähdessään. Säikähdys on molemminpuolinen. Kazuichilla ei näytä olevan kaikki vaihdekepit autossa, kun työmiesukko on pakokauhun vallassa sopertaessaan jotain keskussaaren sillasta. Siellä parveilee hirviöitä sulkemassa väyliä. Monokuma tulee nipottamaan täysin vakavissaan, että ne eivät ole mitään hirviöitä vaan monopetoja. Kazuichi rääkäisee taas ilmestykselle, joka kertoo monopetojen olevan Jabberwock Islandin vartijoita. Ne varmistavat, että pennut eivät eksy muille saarille ennen aikojaan. Näin kyllä siltojen sulkuportit, mutta mikäänhän ei teoriassa estäisi kiipeämästä niiden yli tai uimasta toiselle puolelle. Paitsi hävityksen hirviöt. Anteeksi, siis monopedot.


Terrible demons, ouch.


Sekvenssirikon itseni viimeiseen lukuun, lälläslää.

Kazuichin pää ei näytä kestävän kestämätöntä todellisuutta edes Hajimen rauhoittelusta huolimatta. Pipopää uikuttaa joutuvansa hirviöiden lounaaksi eikä lomailusta tule enää mitään. Hän rääkäisee kolmannen kerran, kun Peko ilmaantuu noutamaan heidät hotelliravintolaan. Miekkamisu ei oikein arvosta Kazuichin hirviöulvahdusta. Kazuichi ei uskalla tulla ja säntää rääkyen karkuun. Mielenkiintoisen epätasapainoista käytöstä!


Silmätkin muuttuneet kananmuniksi.


Nekomaru olisi capseista ylpeä.


Kazuichi ei osaa käsitellä naisia.

Laahustan hotellille, kun muualle ei ole mitään asiaa. Menen respan kautta, koska alakerran videopelinurkkausta asuttaa Chiaki tappamassa aikaa, kunnes kaikki tulevat yläkertaan. Toivottavasti hän ei ole ollut täällä koko yötä. Paikan päällä massakeskittymässä Togami huomioi myöhästymiseni (no hei, pitäähän jonkun tulla viimeisenä) ja tiedustelee Kazuichista, kun hän luuli meidän tulevan yhdessä. Hiyoko pitää karannutta Kazuichia kummajaisena, mutta Nekomaru on ymmärtäväisempi eilisillan tapahtumien vuoksi. Mutta eihän Teruterun mielestä eilen mitään tapahtunut. Ehei, ihan peruspäivä. Hajime on melkein kateellinen kokin kieltäytymiskyvystä.


Nyt täytyy sanoa että game over.


Kävin paloittelemassa hänet pusikkoon, miten niin?


Kaikkeen se CGI pystyy.


Ibuki on tärkeiden ihmisten oikealla puolella, jotta voi tehdä näin.

Togami ei suostu puhumaan ennen kuin kaikki ovat läsnä. Hänellä näyttäisi siis olevan asiaa kaikille. Akane arvelee taistelustrategiaa hirviöitä vastaan ja ehdotus aiheuttaa riitelyä oppilaissa. Hiyoko inttää jo Togamia aloittamaan, mutta ei Togami aloita. Mahiru kyllästyy ja lähtee etsimään Kazuichia, raahaa äijän tarvittaessa paikalle.


Telinevoimistelukilpailu niitä vastaan.


Jopa derivointi.


Hiyoko ei arvosta elettä.


Kazuichi saa lättyynsä.

Tällä välin Togami pamauttaa ensimmäisen käskynsä, jota aikoo ainakin itse noudattaa. Aamupalan aika. Sehän Togamille maittaa ja kokoa henkilökohtaisella ruokaläjällä lienee viikon muonavuoren verran. Hajime ihmettelee ruoan alkuperää, mutta vissiinkin se on ollut paikalla aamusta asti. Mikan ihastuu meren antimista, mutta Hiyoko ei tykkää ruoasta eikä liioin Mikanista. Suoraa, töykeää tylytystä. Hiyokosta hoitsu on täydellinen kiusattava. Joku voisi antaa kakaralle selkäsaunan! Peko kehottaa pentua pitämään pienempää suuta. Mutta on se jo mukavaa havaita rakoilua kuudessatoista näin aikaisessa vaiheessa, mielikuvitus lähtee väkisinkin jylläämään.


Bisnespalaveri ei ala ilman hanhenmaksaa ja kaviaaria.


Mikanin naamaakin on hankala syödä.


Koska Hiyoko nauttii tästä.

Toisin kuin Ibuki ehdottaa, ruoka ei ole peräisin Teruterulta. Ei hän tuollaista paskaa tee. Akane kyllä kauhoo posket pullollaan mättöä runkoonsa, mutta tupla-Teru ei ole vakuuttunut. Sen sijaan hänen kulinaristinen aistiräjähdyksensä vie neideiltäkin pöksyt jalasta. Eritoten ne Pekon mustat. Peko punastuu loukkaantuneena ja teroittanee myöhemmin miekkaansa. Muut päätyvät lopputulokseen, jossa Monokuma ruokkii heitä. Myrkyn vuoksi Togami ruokaa maistaakin, vaikka mässytystä ei voi oikein maisteluksi sanoa.


Ai nyt tiedän mihin tämä kaikki ruoka päätyy elimistössä.


”Hyvää mämmiä.”


Oles nyt siinä.


”Nahkaiset, semmoiset punaiset.”

Mahirulla kävi tuuri ja hän kiskoo vanavedessä Kazuichin rappusia ylös. En välttämättä halua tietää, miten pipapelle saatiin pyydystettyä. Hiyoko ilkkuu nyhveröä, joka haluaa kotiin, mutta sitten kaikkien huomio kiinnittyy rysähdykseen. Mitä, kuoliko joku?


Hiyoko keksi ensimmäisen kohteensa.


Kazuichi kaverin luona kylässä.


Pyhä ääniefekti, Lepakkomies.


Vaatii suunnittelua.

Sosiaalisesti kömpelö Mikan on kömpelö myös hienomotorisesti. Hurmaavaa. Tämäkin lienee eräänlainen japsiklisee, nämä tumpulahahmot siis. Ei nyt tule suoriltaan mieleen suoraa esimerkkiä fyysisestä kömpelyydestä, kun en ole mikään asiantuntija, mutta kyllähän överitoheloita japsikamassa riittää. Ranma ½:n Ryogalla on esimerkiksi surullisenkuuluisa suuntavaisto. Kerran hänen piti päästä saarelle järven keskelle ja hän päätyi ihan jonnekin muualle. Mitään niin yksinkertaista ei olekaan, etteikö se voisi mennä kömpelöllä japsihahmolla absurdilla tavalla mönkään. Slapstick on kieltämättä hienostunut huumorin alalaji ja siihen liittyy kameran takana tapahtuvaa ryminää ja hännälle tallotun kissan närkästynyt naukaisu, mutta hahmoihin kohdistuvaa viatonta nolostuttavaa väkivaltaa voi lähestyä monella tavalla. Japsikamassa se pelkistyy paljastaviin asentoihin ja nöyryytykseen. Liekö mikään ihmekään, kun Japani on pimeiden kilpailuohjelmien mekka?


Kuuluu asiaan.

Mikanin mätkähdys lattialle on selittämätön, äkillinen, absurdi ja ihan tyhmä juttu, joka ei varsinaisesti palvele sen suurempaa tarkoitusta. Ilkeämpi moittisi typeräksi pelleilyksi. Olisihan se ollut hienoa, jos tyttö olisi taittanut niskansa. Päädyin naurahtamaan Togamin epätogamimaiselle älähdykselle ja muidenkin reaktioille, joten ei tämä aivan ajanhukkaa ollut. Kummallinen veto sinänsä, mutta ehkä tällä ajetaan takaa sitä, että Mikan on lähinnä vaaraksi itselleen ja tumpulointi tulee toistumaan paljon vaarallisemmissa merkeissä.


Taian loihtiminen taisi mennä pieleen.

Kun Mikan on saatu ylös, tarjoutuu tarpeeksi rauhallinen hetki jututtaa kaikkia, joten ehkä tämä oli kaatuilun tarkoituskin. Muussa tapauksessa Togami olisi mennyt heti asiaan, mutta hän kaiketi hyödyntää tämänkin tovin akuuttiin lihomiseen. Ruoka onkin aiheena Akanea lähestyessä, sillä tämä jäntevä naisihminen on porukan toinen suursyömäri. Togamille tulee riitaa Akanen väärin pinotusta lautasmallista, jonka volyymia Akane kehtaa pitää suurena. Togami kehuskelee pystyvänsä syömään paljon enemmän ihan jo vastoinkäymistensä vuoksi. Mitäs kummaa, saiko Hope’s Peakin tragedia äijän mässäilemään? Mahiru varoittaa Akanea ryhtymästä syöntikilpailuun, sillä atleettihan menee ihan pilalle. Togami ottaa tuosta nokkiinsa; hänkö muka lihava? Hajime ei enää tiedä, mistä keskustelussa on edes kyse, ja vaihtaa juttuseuraa.


Togamihan rakentaa perunamuussista Sikstuksen kappelia.


Togamille asennettiin ylimääräinen vatsalaukku.


Ja lisää konflikteja.


Viimeisestä riisistä.

Mahiru on huolissaan Mikanista, Teruterulla on edelleen Pekon pöksyt mielessä ja Sonia seuraavana saaliina, Gundham syöttää hamstereitaan, Peko on yhä tyrmistynyt Teruterun puheista, Ibuki intoilee safkasta ja kaikesta, Hiyoko arvelee Mikanin mokanneen tahallaan, Nekomaru mouhoaa kanan tärkeydestä ruokavaliossa, Mikan väittää olevansa kunnossa silmien kieriessä, Sonia ihmettelee Monokuman kokkauskykyä, Nagito arvelee murharetken olevan vakavasti otettava juttu, Fuyuhiko ei halua puhua, Chiakia nukuttaa ja Kazuichi haluaa lukittautua mökkiinsä, vaikka Hajime veikkaa tuota kutsuksi noutajalle. Onpa tätä sakkia paljon.


Aina repee ikionnelliselle kämmenhamsterille. Aina.


Mikan näki tuon yhdessä mangassa.


Voisit olla huolissasi itsestäsi.


Joten… Killing Joke?


Voi tulla nälkä.

Mutta asiaan. Togamikin haluaa mennä siihen. Hän esittää kysymyksen. Mitä he tarvitsevat? Nekomaru lisää Akanen tarvelistaan tarpeen kakata, mutta Togamille ei mene tuo läpi. Mitäs kysyy moniselitteisiä kysymyksiä. Nagito tuntuu olevan oikealla suunnalla ehdottaessaan yhdyssidettä. He äärimmäisyydet puhaltavat yhteen hiileen ja kumoavat toivollaan epätoivon. Hiyokoa hävettää Nagiton puolesta ja Nagitokin naurahtaa tuon kuulostaneen hupsulta, mutta minä en naurahtaisi Makoton kokemuksella. Peko tarttuu aiheeseen, sillä tuolla ainakin vastustettaisiin Monokuman aikomusta saada heidät epäilemään toisiaan.


Karhunrautoja.


Siinähän ne elämän peruspilarit tulivatkin.


Etkö kuunnellut?


Mitä tuo edes tarkoittaa?!


On se ketku. 

Togamille vastaus kelpaa. Jotta he voivat toimia ryhmänä, he tarvitsevat selvän johtajan eivätkä mitään sidettä. Hän on heidän johtajansa. En iloitse, mutta en etsi satama-allastakaan. Hope’s Peakista paennut Togami ei välttämättä olisi kehno vaihtoehto. Hän on vaihtamassa puheenaihetta, mutta Mahiru ei ole voimakkaasta keulimisesta hyvillään. Miksi Togami? Miksi ei? Kuten maailman herra julistaa, hän on äärimmäisen varakas jälkeläinen, jonka kohtalona on olla kaikkien yläpuolella. Mahiru ei pidä tuollaisesta asenteesta, mutta Nagiton mielestä johtaja tarvitseekin voimakasta tahtoa. Ainakin heidän tilanteessaan. Makoto pitää tuttunsa puolta! Sonia kieltäytyy kunniasta Mahirun ehdottaessa häntä johtajaksi. Koska kukaan muu ei ilmaise ääneen tyytymättömyyttään tai haluaan johtaa (ei edes Nekomaru), valokuvaajakin taipuu Togamin valtaan.


Tämähän on silkkaa fasismia.


Ja runsaasti riemuittiinkin.


Hän vain natsaa.


Kelpaa selitykseksi.


Makotolla on kokemusta.


Naulataan laivaan.

En olisi uskonut tätä Trigger Happy Havocin alussa, mutta kun Togami vannoo suojelevansa heitä kaikkia, minä jopa uskoin häntä. Hajimekin on hämmentynyt. Togami ei todellakaan ollut tällainen ykkösosassa, mutta tilanne olikin silloin hiukan erilainen, kun Kyokolla oli vähintään yhtä paljon vaikutusvaltaa ja Togami pelasi alkupuolella muutenkin omaan pussiinsa. Lähtee kyllä koko talo ilmaan, jos Togami johdattaa kaikki epätoivoon.


Vaalilupaus petetään heti, kun ei tämä voi näin mennä.


Alkulimaa olemme.

Uutena virallisena johtajana Togami johdattaa meidät takaisin keskussaaren puistoon. Siellä olisi jotain näytettävää. Hän kirjaimellisesti rymistelee ulos ravintolasta, sillä toisin kuin kaikilla muilla, hänen askeläänensä vastaavat suunnilleen Jumanjin eläintsunamia. Valtaosa kansasta liukenee ulkoilmaan, mutta Akanella on vielä sikamainen ruokailu kesken ja nälkä on kyltymätön. Gundhamkin kuppaa mölytessään suureellisesti elukoilleen heidän ihan oman seikkailunsa seuraavaa suuntaviivaa. Respaankin on jääty jumittamaan, kun Mahiru haluaa Sonian vielä harkitsevan johtajuutta. Sonia uskoo Togamin olevan hommaansa pätevä, kun lesotuspuheet tekivät häneen vaikutuksen. Äärimmäisenä prinsessana hän järkeilee Mahirunkin riittävän vakuuttuneeksi. Eiköhän poikia inhoava tyttö sopivan tilaisuuden tullen taas iske kyntensä Togamiin.


”Take a look at this tiny place.”


OM NOM NOM


No ei sinne nyt noin pitkä matka ole.


Novoseliciakin johtaa hallitus.


Sonia löytänyt prinssinsä.

Hotellin pihalla vaihtoehtoni ovat rajatut, sillä Hajime aikoo mennä Jabberwock-puistoon. Mökkirivien luona on viimeinen hidastelija… Kazuichi. Taas minulle rääytään umpimielisesti, kun mekaanikko pelkää omaa varjoaankin. Kazuichi kitisee palaavansa kämppäänsä. Hän vain halusi paratiisin eikä mitään tällaista. Hajime saa joskus tulla seuraksi rannalle imuttelemaan kookospähkinädrinkkejä, vaikka Hajimesta olisi helpompaa ostaa sitä kaupasta. Kazuichi marssii ärtyneenä tiehensä. Hajime toivoo näkevänsä hänet puistossa. Eihän negailusäpsähtelyseikkailu itsekseen ole hengen säilyvyyden kannalta toimiva suunnitelma.


Ainakin kahdesti vielä.


Ei ole autenttista tämä.


Ai niin, tällaisen sain myös, fosho.

Hajime ei siirry minun käsittelyssäni heti keskussaarelle. Pehmokumat ja yksitassuiset rosvot mielessäni teen pikarundin ykkössaarella. Pistäydyn heti alkuun Rocketpunchissa, jossa kohteiden tutkiminen kirvoittaa uutta dialogia. Hämmennyin suuresti, kun kolasammioista Hajimelle tuli mieleen äärimmäinen fanfic-luoja. Eli… Hifumi. Täh?! Mutta Hifumi on… jossain muualla. Haudassa tarkalleen ottaen. Tunsiko Hajime Hifumin? Mitä tämä on?! Onko Hajime Makoto? Hienosti vielä teksti lipsahti boksin ulkopuolelle. Eipä ole ennen tällaista bugia näkynytkään. Toivottavasti ei toistu.


Hifumi ei mahdu yhdelle riville. Tarkimmat löytävät pehmokuman!

Marketissa on muutakin jännää. Pehmokuma piileskelee hyllyjen takana ja myyntiautomaattia voi nyt käyttää. Myös hc-pelaajatkin voivat käyttää. Sen valinnaisessa tutoriaalitekstissä vitsaillaan MonoKoneen saamasta kiukkuisesta palautteesta, hehheh. Toisin sanoen tästä automaatista saa ennalta määrättyjä lahjoja, mutta valikoima on suppeahko – ostin testimielessä vettä – ja parhaista lahjoista saa pulittaa useamman kympin. Lahjalistallahan on kuitenkin 140 lahjaa (joista murto-osa juonen mukana tulevia mihinkään kelpaamattomia key itemeja), joten jostainhan ne loputkin lahjat nyhdetään.


Spike Chunsoft heltyi boikottien jälkeen.


Kaikkea sitä tuohon mahtuukin.


Uutettu Gangesin lietteestä. 

Jaa rannalta. Käväisen välissä nappamassa lentokentän laukkuhihnalla hurjastelevan pehmokuman ja todistan jo toisen text overflow errorin tutkiessani lentsikoita, mutta rannalle on tullut jännä megapalmu, joka kantaa niin ilmeisen systemaattisesti typotettua nimeä, ettei se voi olla kirjoitusvirhe vaan ihan varmasti jonkinlainen mahdottomasti kääntyvä kielipuujalka: MonoMono Yachine. En lähde edes arvailemaan Yachine-sanan alkuperää, sillä ainoat järkevät hakutulokset viittaavat neukkujalkapalloilijaan. Todennäköisesti sanan juuri piilee japanissa. Tein hiukan taustatutkimusta palmupuiden lajinimistä enkä löytänyt mitään fiksua. Samaten tein pari pikahakua muodoilla yach ja yache, tuloksetta. Paras löytö oli Gamefaqsin jossain ketjussa mainittu kommentti, että japsiversiossa laitteen nimi on Y-atcha machine. Joko y-atcha on viittaus yatzy-peliin tai sitten seikkaillaan sellaisissa kielellisissä sfääreissä, että kääntäjät jäävät työttömiksi, mikä on hauskaa koska totta. Ehkä joku ”back atcha!” -läppä Spike Chunsoftilta, kun saakin ihan väärän ja huonon lahjan. Oli mikä oli, tämä romu on saatana soikoon tästä eteenpäin monojonne, koska kamala, kääntymätön puujalka pitää säilyttää aivan yhtä kamalana ja koska jonnet ovat tyhmiä.


Luulisi tällaiseen olevan sääntöjä lentokentällä.

Mono…jonnen perusperiaate on nähtävästi täysin sama kuin Hope’s Peakin kaupan kamalalla rahasyöpöllä. Siihen voi tunkea haluamansa määrän massia, jotta saa satunnaisen lahjan, vaikka satunnaisuusprosentti kutistuu, mitä enemmän …jonneen työntää kahisevaa. Rannalle tupsahtelee kolikkosumman noustessa yhä enemmän epämääräisiä eläviä kuviomöykkyjä varoittamaan sienitripin vaaroista. Nyt työnsin palmuun (jalmuun?) yhden kolikon ja sain jotain jännää, jonka annan kai jollekulle joskus tai Lemurialle.


Traumoja Ape Escapen ensimmäisestä kentästä.


Myöhempien osien uusia hahmoja?!

Kun olen käynyt tekemässä turhan mutkan maatilalla ja siivonnut Lemurian lievän kakka onkleman (tämä on sitä hienostunutta huumoria, koska blogaaja on aika tyhäm XDDDDDD), vaihdan saarihiippavaltakuntaa kaiken keskukseen, jossa tulee varoa liikkeitään tai ammutaan seulaksi. Teen silti hyytävän kierroksen saariportteja vartioivien hirv- …monopetojen ohi ja ihmettelen kallion kupeeseen louhittua Mount Monomorea. Karhulla on ilmeisesti suuret suunnitelmat Jabberwock Islandilla.


Keep on rockin’.


Monohevonen!


Monolintu!


Monokäärme!


Monotiikeri! Monojätti taitaa olla lounastauolla.

On aamulenkistä todellista hyötyäkin, sillä yöperho on kotiloitunut. Lemuria-lemmikin muutosvaiheesta tulee erillinen ilmoitus ja vilkaisen kotiloitunutta minijänistäni. Viimeiset sata askelta sujuvat hujauksessa ja lopputulos on kirjaimellisesti ihan paska. Shitimi on kypsä nimi jöötipukuun verhoutuneelle aikuislemmikilleni. Ehkä olisi pitänyt pitää parempaa huolta siivouksesta, kun lattialla tursuavat reggaepampulat näyttäisivät nostattavan elämänmuodon epätoivoa. Olettaisin aikuismuodolla olevan useampikin variaatio riippuen huolenpidosta. Nythän minä sain vasta käytännössä avattua lemmikkini hemmottelumahdollisuuden ja yhdessä vaiheessa puolet huushollista lainehti visvaisessa kakkendaalikurimuksessa, mutta eihän tämä mitään kerro minun hoivavietistäni. Isillä on karhia käsi. Shitimi saa luvan olla edelleen Lemuria. Näemmä sillä on yhä kasvuvaraa. Huone täyttynee lopussa kuoliaaksi kituvaan paskamöykkyyn, joka saavuttaa biologisen singulariteetin ja vastaa pohjoisen pallonpuoliskon lannoituksesta muutaman vuoden ajan. Tiedän olevani yhtä kypsä kuin tämä metapeli.


Muuttui Metapodiksi.


Kakka lol.

Jabberwock Parkissa Togamin syy raahata meidät tänne pannaan jalustalle melko kirjaimellisesti. Kun Togami on ilmoittanut meidän laiheliinien olevan hitaita ja tuhahtanut meidän olevan muutenkin hitaita, sillä emme heti puistoon tullessamme huomanneet mitään, käyn köörin enimmäkseen jalustaan liittyvät kommentit läpi vasemmalta oikealle ja annan Hajimen kallistaa takaraivoaan kohti niskaansa, sillä patsasjalustalla hammaspyörien varassa tasapainotteleva tosiasia on melkoinen.





.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................







Kolme viikkoa aikaa… johonkin.