106 - Prologi, osa 3

Kovin Monokuman muotoinen siluetti neuvoo meidät keskuspuistoon ja katoaa. Usami poistuu rannalta kauhuissaan, kun ääni oli hyvin tuttu. Ei hän aio pakoon kaivautua, päinvastoin. Uimisesta kieltäytyneet lipuvat yksitellen pois paikalta patsaspuistoon. Togamin mielestä uimarit osaavat kyllä itsekin paikalle, kun Hajime on heistä huolissaan. Hiyokokin kyllästyy ravustukseen. Hajime siirtyy käskystäni suoraan Jabberwock Parkiin, sillä monokromaattista palettia on tuskin ohjelmoitu saarikartalle.


Lisää Usami-remmejä!


Onhan taivaan muuttuminen sekunnissa hiukan epätavallista.


Hukkukoot.

Usami huutaa tungettelijaa näyttäytymään. Jostain raikaa puhuhuhu ja sen jälkeen astetta maanisempaa räkätystä, sillä…


”Both puhuhu and kyahaha are up to something.”


”Show yourself, our new ruler, the Emperor!”


Voiko se olla…?! (kyllä se voi, ei sillä)

…Monokuma on palannut! Maailman äärimmäisin karhu esittelee itsensä Hope’s Peakin rehtoriksi Kyokon isän luiden kieriessä lahjapaketissa. Monokuma ei ole lainkaan mielissään läpälässynlääkukkaketojeejeetouhustamme. Usami ei käsitä, miksi karhu on täällä. Monokuma ivaa iloista kouluretkiteemaamme. Eihän tämä yhteiselo kiinnosta muuta maailmaa ollenkaan. Kärsimys ja epätoivo se vasta vie mennessään.


Ei täällä mitään akatemiaa ole.


Monokuma opetellut teinikieltä.


Paskooko karhu saarelle?


Hippien propagandaa.


Jatko-osan tulee olla ensimmäistä parempi.


Ajatus on tärkein.

Fuyuhiko hämmästelee uutta pehmolelua, joka näyttäisi olevan uusi Togamillekin, joka joko valehtelee tai on kadottanut aiemman murhaleikin tapahtumat tyystin. Usami on urhea ja täydellisen valmis puolustamaan kaikkia taikakepillään, mutta Monokuma näkee tilaisuutensa koittaneen.


Monokuma vaatii vähän tottumista.


Ylensyönti heikentää muistia.


Stick it to the bear.


Uu, se liikkuu!


Tämähän näyttää raiskaukselta.


Ehkä tuon saa jesarilla kasaan.

Voi voi. Eihän se ihan nappiin mennyt. Usamin voimanlähde on katkipoikki ja pupuparka kanveesissa. Ilmankos Monokuma olikin niin tyrmistynyt häviöstään School Moden viimeisessä taistelussa toivon ja epätoivon välillä, sillä näinhän sen aina pitikin mennä. Tämä on harvinaisen totta. Monokuma ei lopeta turpasaunaa tähän, sillä hän ei pidä Usamin yksipuolisesta väripaletista. Kuten useimmat julmat tyrannit, hän muokkaa alempiarvoisensa omaksi kuvakseen. Kitisevää jänöressukkaa retuutetaan jälleen julmassa myllerryksessä ja savupilvessä tapahtuu kummia, sillä nöyryytetty, piesty ja alistettu Usami ei ole enää entisensä. Jabberwock Islandin hallitsija on vaihtunut.


”You are tearing me apart Lisaaaaa.”


Toivottavasti on imukykyinen.

Usami ei tykkää kaksijakoisesta muodonmuutoksestaan, mutta isoveli ei taivu. Eiväthän karhu tai jänis tietenkään voi sukua olla tai muussa tapauksessa sänkypuuhat palaisivat verkkokalvoille, mutta asia on nyt näin, että Usami on tästä eteenpäin Monokuman pikkusisko ja nimeltään Monomi. Eihän isosiskokaan järkevältä kuulosta. Varmemmaksi vakuudeksi pelin nimikylttikin on päihitettyä Usamia vastaan. Monokuman valta ulottuu totisesti kauas.


Ei se taikatyttöpupukuosikaan kyllä normaali ollut.


Kertomuksen Monomi-minimi käytetty.


Pitää kerätä ADAMia.


Monomi on nomini.


Olisi vaikeaselkoista muussa tapauksessa.

Koska Monomi ei osaa olla hiljaa, Monokuma täräyttää häntä nyrkillä kuonoon ja itkua tuhertava Monomi harmittelee tuhottua taikakaluaan. Vasta nyt oppilaat alkavat heräillä uuteen todellisuuteen, jossa kaksi pehmo-olentoa tappelevat. Usamin muodonmuutosta tai Monokumaa ei ymmärretä. Nytkö noita on kaksi? Monokuma inttää epäilijöille olevansa Hope’s Peakin rehtori ja kun tilanne on rauhoittunut, hän kertoo virallisesti, miksi he ovat täällä tänään.


BRUTALITY


Pähkähullumpaa tappelua.


Nyt käy jänöä melkein sääliksi. :/


Viimeinen bossi tuli kuvioihin.


You’re so sly.


Se on sellainen pehmoeläinkoulu.


Makoto taisi muistaa jotain.

Murharetki on paljon jännempi kuin luokkaretki. Me kuusitoista olemme sen osanottajat. Tähän Monomi vetää rajan, sillä hän ei moista suvaitse. Sitten häntä potkaistaan, jotta Monokuma voi mennä asiaan.


Johan tässä kestikin.


Vähän kuin Hell’s Kitchen paitsi huonot kokit tapetaan.


Monomi carrot allow this to hoppen.


BABALITY


Monokuma lukenut korkeakulttuurinsa.

Murharetkihän tarkoittaa siis sitä, että he joutuvat tappamaan toisensa päästäkseen saarelta vapauteen. Huomattavasti kiintoisampaa kuin keräillä toivon sirpaleita ja viettää kallisarvoisia nuoruuden päiviä trooppisessa paratiisissa.


Luulin että me tapetaan tämä retki.


Kill each other.


Voidaanhan me hankkia lyhytkin.

Asiaan liittyy luonnollisesti luokkaoikeudenkäynti, jonka perusperiaatteet Monokuma kauhistuneille kilpailijoille selittää. Veteraaneille infopaketti käy kertauksesta, sillä mikään ei ole sen radikaalimmin muuttunut… ja miksi pitäisikään? Toimihan kupletin juoni viimeksikin. Mutta kerrataanpa kuitenkin. Jos joku murhaa jonkun muun eikä jää teostaan käräjillä äänestyksen perusteella kiikkiin, lippu vapauteen on taattu ja kaikki muut teloitetaan. Jos teosta jää kiinni, mustuu ja joutuu itse teloitetuksi ja muut jatkavat retkeään.


Oikea nukkeoikeudenkäynti.


Ajattelin kyllä jäädä tänne ja rakentaa mökin.

Monokumahan puhui rangaistuksesta, mutta kun asia täsmentyy oppilaille teloitukseksi, kalmankarhu alkaa innoissaan pohdiskella mahdollisia teloituksia ja tähdentää, että murhatessakin saa käyttää mielikuvitusta. Kaikki käy, kunhan henki lähtee. Luettelo oli karu ja ruma ja Monokuman retostelu karua ja rumempaa.


Tuo tarkoittaa sanaleikkimäistä.


Ai eikö siellä kotimaassa harrastettu giljotiinia?


En koskaan totu tähän möllötykseen.


Kliseistä.


Näet tähän ihan liikaa vaivaa.


Minut potkitaan ulos Raxista, jos ehdotan tuollaista.

Kun Fuyuhiko ja Kazuichi ovat esittäneet vastalauseensa ja Hajime on kokenut akuutteja hengitysvaikeuksia, Monokuma tokaisee, että eihän heidän tietenkään mikään pakko ole murhata toisiaan. Antaa nuoruuden lipua paratiisivankilassa hukkaan. Kenties keski-iän ylittäneenä kirveeseen tarttumisessa ei ole enää mitään mieltä. Sanottakoon, että mieluummin minä viettäisin loppuelämäni vankina Jabberwock Islandilla kuin Hope’s Peak Academyssa, mutta vankila on vankila eikä minulta tai muiltakaan vapautta viedä! Henki on vähän toinen juttu, mutta aina kelpaa taistella epätoivoa vastaan.


Hajimehan voisi oivana vetona saada sydänkohtauksen heti alussa.


Tony Montana hallussa.


Otetaanko selvää?

On Monokuman kaameissa uuden elämän realiteeteissa jotain positiivistakin, sillä Teruteru ei enää kuolaa naisten perään vaan sopertaa itsekseen. Mahiru esittää tomerana kysymyksiä. Karhu ei ole ajatellut niin pitkälle, että osaisi vastata visioon tulevaisuudesta, jossa he eivät tapa toisiaan. Katsojaluvut kieltämättä kärsisivät, mutta asiaa ei tietenkään oteta puheeksi ainakaan vielä ja murharealityn suosio lienee vain Monokuman ongelma.


Aina on hyvä hetki kammata.


Saarikin kyllästyisi ja matkustaisi ajassa pois.


Tämähän piristi.

Syy murhaleikkiin on Monokuman mielestä ilmiselvä, mutta hän ei ehdi jatkaa aiheesta, kun porukan isot ihmiset alkavat osoittaa vastarintaa. Nekomaru ei jaksa kuunnella loputonta lätinää ja näyttää ärtyneeltä, Akane innostuu tappelusta ja Peko on vetämässä tapposivellintään huotrasta.


LOUD NOISES!


Rawrrr!


Toinen rawrrrr heti perään.

Monokuma tuumii tilannettaan ja näyttää oppilaille asioita, joita he eivät olisi voineet koskaan edes kuvitella.


Bearforce 1!


You think you’ve won, but your story has only begun!

.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
….................. 

I summon five ferocious beasts from beyond the sun! 

Enkä olisi voinut minäkään. Tämä oli niitä harvinaislaatuisia, täydellisen odottamattomia juonenkäänteitä, joita saattoi vain toljottaa suu auki. Danganronpa on vetäissyt maton jalkojen alta jo liiankin monesti kaikkien murhien ja hämärien taustakuvioiden osalta ja vaikka rakastamassani Zero Escape -sarjassa keräilin leukaani lattialta tyrmistyttäville paljastuksille kerta toisensa perään, viisi maailmanlopun mechahirviötä on sellainen repäisy, että se on julkea avokämmen todellisuuden kasvoille jopa tältä älyvapaalta visual novel -kertomukselta. Näilläkö se maailma lopetettiinkin?

Kriittinen puoliskoni kitisisi epäuskottavuudesta, sillä nämä möllit ovat ihan rehellisesti vähän liian paksua jopa Danganronpaltakin, mutta toisaalta en halua valittaa, kun tämän kaiken kokeminen oli sen verran erikoislaatuista. Olen nähnyt kaikenlaista elämäni aikana, mutta jos tarina saa mykistymään hämmästyksestä tänä aikakautena, jona kaikki on jo nähty, se on jo jotain. Tälle kaikille löytyy selitys, ihan varmasti löytyy. Nyt on kuitenkin käynnissä vasta prologi, jonka aikana on tapahtunut paljon enemmän asioita kuin Trigger Happy Havocin vastaavassa. En enää tiedä, mitä tapahtuu tai miksi tapahtuu, mutta ehkä se on pointtikin.

Hajime tuumii edessään avautuvan näyn olevan merkillinen jopa päivän muihin tapahtumiin verrattuna, kun Monokuma korjailee muiden järkyttyneitä reaktioita. Nuo ovat monopetoja eivätkä mitään patsaita tai hirviöitä. Protagonisti pohtii turtuneena, että aitoa yllätystä on oikeastaan hankalampi ilmaista. Onko tämä enää edes todellista? Hän ei osaa edes pelätä. Hiyokokaan ei osaa, kun häntä naurattaa liikaa Fuyuhikon hepulointi.


”For me, it was Tuesday.”


Se olikin golem.


“That’s no moon!”


Hajime muuttunut kaamioksi.


Hyvä on, sallin itkemisen.


Hiyoko voisi tuhota nuo, jos tajuaisi niiden olevan eläimiä.

Monokuma nurisee, kun emme osaa hyväksyä hänen takanaan kohoavia eläinhahmoisia hirvityksiä. Monomi ei ainakaan osaa. Nöyryytetty, pahoinpidelty ja monosoitu jänis ei anna periksi. Hän vannoo suojelevansa meitä yhä henkensäkin uhalla.


Eipä tuota käy kieltäminenkään.


Monomi ei jänistä.


Mitä yrjöisessä ja pimeässä pukuhuoneessa sanotaan? -En näe pukea.

Monokuma voi pikkusiskonsa sooloilun vuoksi pahoin ja tekee hänestä esimerkin tuhon välikappaleista.



.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

 

USAMI/MONOMI, ÄÄRIMMÄINEN JÄNIS, ON KUOLLUT.

Ilmankos tuo megalintu leijailikin niin pahaenteisesti. Teruteru älähtää kauhuissaan, Ibuki vaahtoaa ja Gundham näkee kaikkialla demoneja. Monokuma näyttää kaikki hampaansa eli puolet. Hajime kertoo itsekseen, ettei kukaan yrittänyt pinkoa karkuun, sillä tällainen tilanne oli uusi kaikille. Monokuma räkättää naurusta, sillä esimerkki olikin oikein onnistunut veto. Oi tätä epätoivoa.


Komean parran kasvatit.


Usuta hamsterit kimppuun.


Todellisia massamonoaseita.


Deal with it.


Esimerkillistä toimintaa.


Tai muurahaiset Hiyokon sormen alla.

Armotonta rehtoria ei sitten vissiin uhmata tai seurauksena on… no, kuolema. Jotenkin menehtyminen näiden absurdien monopetojen käsissä karmii ajatuksena enemmän kuin Hope’s Peakin automaattitykit tai Gungnir-peitset. On hänellä muutakin asiaa kuin lesottaa epätoivonsa kukkuloilla, sillä e-käsikirjaan on tehty pieniä murharetkimuutoksia eikä uusia sääntöjä parane rikkoa. Uskotaan vähemmästäkin. Monokuma ja monopedot jättävät meidät vapisemaan jalustan äärelle, jolla ei enää kohoa käärmettä, tiikeriä, hevosta, ihmistä ja lintua taivaisiin. Mutta miten ne mechat edes mahtuivat tuohon muottiin?!


Taidan jo käpertyä nurkkaan epätoivosta.


No toivottavasti ei sada.

Hajime on kamalan väsynyt eikä häntä oikeastaan edes kiinnosta, mitä juuri tuli nähtyä. Muidenkin kalpeiksi valahtaneet kasvot tarvitsevat lepoa. Teruteru ei edelleenkään usko mihinkään, ei varmaan edes ympärillään täriseviin kaunottariin, Nekomaru on kohdannut voittajansa ja Kazuichi änkyttää mahdottomuudesta, mutta Togamista tämä ei olisi niinkään mahdotonta. Kaikesta päätellen heidän vihollisensa ovat koneita ja jonkun on ohjailtava niitä. Teruteru naureskelee, että syyllinen voisi olla kuka tahansa ja ehdottaa suunnaksi lähintä ruokapaikkaa.


Oon nähny telkkarista parempaaki.


Pidä tuo asenne.


Sinähän saisit ne työskentelemään joukkueena.


Arvaan, että syyllinen alkaa t-kirjaimella ja loppuu akapiruun.


Olisi kannattanut mennä heti työelämään eikä jatkaa opiskelua.


Teruteru uskoo ainakin ruokaan.

Togami muistuttaa kaikkia yhdestä asiasta, josta on tullut nyt todellisuutta. Syyllisellä tai hirviökoneilla ei ole niin väliä, sillä heidän pitää nyt seurailla toistensa liikkeitä. Kenties hän on oppinut ensimmäisestä murhaleikistä, ettei aina voi mennä kotiin. Ilman toivoa he eivät ole koskaan muuta kuin muukalaisia paratiisissa. Heitä on käsketty tappamaan toisensa. Se pelottaa heitä ja luo halun paeta pelkoa.


The only thing too fair here is the ferret’s elf.

Kaikki pälyilevät toisiaan ajatellen Togamin painavia (koska Togami on painava) sanoja. Kukaan ei sitä ääneen myönnä, mutta Hajime näkee sen epäluuloisista ilmeistä. Jonkun on kuoltava, jotta muut elävät. Ehkä mitään ei tapahdu. Hajime ei olisi tuosta niinkään varma, kun alkaa epäillä itseäänkin.


Velvet Roomissa ollut jonoa.


Vain ninja voi tuhota ninjan.


Epäilen tätä virkettä.





On todellisen intron aika!

Murharetki on alkanut.