torstai 28. tammikuuta 2016

163 - Neljäs oikeudenkäynti, osa 1

NELJÄS OIKEUDENKÄYNTI

[​IMG]

Sääntösäännöstelyn jälkeen tuomari otaksuu mahan jo kurnivan itse kullakin ja lupailee session päätteeksi oikeaa jänismäistä juhla-ateriaa. No mikä ettei, vaikka saan kuitenkin vain maitotonkan ja homeisen leivän. Akane uhoaa kostavansa murhaajalle ilmankin ateriapalkkaa, mutta kuolaukseksi taas lipsutaan. Toivon uhoa ja välillä oikeaan osuvia irtoheittoja tursuavan voimistelijan olevan tällä kertaa hyödyksi, kun kööristä kuitenkin poistui se hänelle tärkein henkilö.

[​IMG]
Kitisen nälästä aina puheenvuoron kohdalla.

[​IMG]
”Meat’s back on the menu, boys!”

[​IMG]
Minä olen täällä, koska on pakko.

[​IMG]
Vesikauhu.

Fuyuhiko ottaa ohjat käsiinsä pyytäen jonkinlaista kertausta, kun sakki oli tutkimuksien alussa jakautunut kahtia eikä sovi olettaa kaikkien olevan kaikesta perillä. Sonia kertoo löytäneensä Hajimen ja Chiakin seurassa kuoliaaksi rusikoidun Nekomarun rypäletornista aamuseiskan nurkilla. Prinsessa älähtää Kazuichin kauhistuneille vihjauksille ja minä repesin spontaanisti ääneen jalkajutulle, mitä harvemmin tapahtuu.

[​IMG]
Minuutti minuutilta.

[​IMG]
Nekomaru taiji kuolla.

[​IMG]
Paras yö ikinä.

[​IMG]
”That is walking at its finest.”

[​IMG]
”That is how everyone should exist.”

Chiaki lisää Akanen liittyneen seuraamme heti ruumiinlöytöilmoituksen jälkeen. Yakuza toteaa kuulutuksen kummunneen mansikkapuolellekin. Jätkäjoukko huomasi sekä hissin että käytävänappulan hajonneen ja he palasivat yläkertaan ottamaan puhelinyhteyttä rypäletaloon.

[​IMG]
Akane liikkuu lähinnä säntäillen.

[​IMG]
Huvitalossa ei tunneta huoltoportaita.

[​IMG]
Gundham puhuu jyrsijöidenkin puolesta.

Impulsiivista Akanea kertaus kyllästyttää ja hän siirtäisikin fokuksen murhaajaan, jonka tietää olevan peräisin mansikkatalosta, koska naiset eivät olisi noin julmia. …En sano mitään Mikanista tai Celestestä. Tai eräästä Junkosta, Genocide Jillistä nyt puhumattakaan! Kazuichin vastalauseiden jälkeen Chiaki haluaisi väen vakavoituvan ja keskittyvän olennaiseen, koska tässä sessiossa on erityisen paljon selviteltävää.

[​IMG]
Murhaaja oli paha tyyppi, kelpaako?

[​IMG]
Joukossamme on mätä mansikka.

[​IMG]
Chiaki keskustelemassa Biowaren foorumilla Mass Effect -sarjasta.

Mekaanikko heittää puheenaiheeksi murha-aseen, josta on aina helppo aloittaa. Tähän asti vaitonaisen Nagiton äärimmäisen kylmäkiskoiset ”täh”-ärähdykset tosin antoivat huvituksen lisäksi ymmärtää, ettei asekaan ole mitenkään yksiselitteinen. Kazuichi inttää kuivaharjoitteludebatissa torniin jätettyä nuijaa murha-aseeksi, mutta Hajime on toista mieltä.

[​IMG]
Vitsi tässä on siinä, että Novoselic on raskaasti aseistautunut valtio.

[​IMG]
Nagito saisi olla tällainen koko ajan.

[​IMG]
Nekomaru oli ase itse.

[​IMG]
Hammertime.

[​IMG]
Ei toimi, koska robotit eivät pasko.

[​IMG]
Vaihtelun vuoksi perinteinen oikeudenkäynnin ensimmäisen debatin counter-kuva on otettu välittömästi animaation alusta, mutta siltikään en jaksa miettiä puolta tuntia kauempaa uutta counter-kuvatekstiä, so there.

Nekomarusta valui melkoinen öljylätäkkö lattialle, mutta nuijapa oli putipuhdas. Kazuichi olettaa murhaajan pyyhkineen hurmeet aseestaan, mutta Fuyuhiko ainakin olisi murhaajana hankkiutunut nuijasta kokonaan eroon eikä jättänyt sitä paikan päälle. Töpännyt Kazuichi yrittää pelastaa kasvonsa ja kenties henkensäkin, vaikka en lähde vielä syyttämään ketään, koska mikään ei erityisesti johda kehenkään tiettyyn oppilaaseen. Luultavasti nuija oli vain täky, jonka murhaaja haki Octagonin ehtymättömästä asevarastosta.

[​IMG]
Nuija oli vain pelotteena.

[​IMG]
Koska Monokuma suuttuisi sotkemisesta.

[​IMG]
”And don’t call me Shirley!”

[​IMG]
Ei ole opettajan koulutusta.

Jos nuija oli vain juksausta ja murha-ase jäi murhapaikalle, Chiaki lähtisi etsimään jotain öljyistä. Ei ole kummoinen arvoitus poimia kaatunutta pylvästä järkeväksi vaihtoehdoksi, mutta vaikka pylväässä onkin murhapotentiaalia, Gundhamista se on täysin järjetön tappokeino, sillä eihän sitä jaksa nostaa kukaan. Hajime muistaa ponnistelleensa Akanen kanssa tuloksetta.

[​IMG]
Ruoste.

[​IMG]
Olihan Nekomarun kehossa öljyä. Paino sanalla oli.

[​IMG]
Et nyt ajattele yli sataprosenttisesti.

[​IMG]
Painetta siihen hommaan.

Akane tietää, että robovalmentaja nostaisi hyperhydrauliikallaan vaikka lentotukialuksen, mutta Fuyuhiko ei ymmärrä, mitä Nekomaru olisi pylväällä tehnyt, itsemurhanko? Akanesta tuo ei ole lainkaan uskottavaa, mutta Hajimella käy ohimennen mielessä Nagiton puheet historiasta toistamassa itseään. Hän jättää asian kuitenkin sikseen. Ei mechamme itseään sammuttaisi.

[​IMG]
Akane on lähes kade.

[​IMG]
Nuijalla kävisi helpommin.

[​IMG]
Asimovin säännöt tulevat jo vastaan.

[​IMG]
Go fourth, Nekomaru.

[​IMG]
Se Final Dead Roomin revolveri.

Sonialla välähtää ajatuksenpuolikas pylväästä murha-aseena. Akanekin innostuu ja asiasta jatketaan debatissa, jossa minun täytyy tuottaa aateliselle pettymys. Teoria roboäijän niskaan pudotetusta pylväästä olisi pätevä, jos ruumiin päällekin olisi jäänyt pylväästä irronneita möhkäleitä. Asiasta ei puhuta, mutta minusta Nekomarun jykevä ruumis olisi murskautunut paljon pahemmin, jos tuollainen pylväs olisi rysähtänyt niskaan. Kukaan ei myöskään kommentoi, että ehkä murhaaja oli siivonnut ylimääräiset pylväskontit kehon päältä, mutta tällaista ei koskaan tapahtunut, kun nyt on kuitenkin selvää, ettei pylvästä kaadettu Nekomarun päälle. Silloinhan se olisi muutenkin rojahtanut vähintään samansuuntaisesti ruumiin kanssa.

[​IMG]
Muuten tulee nyrkistä.

[​IMG]
Ei ollut kuninkaallinen monikko käytössä.

[​IMG]
Pylvään C-asema on fragmentoitunut.

[​IMG]
Huivista kuuluu tukahtunut skvii skvii.

[​IMG]
Sonian viehättävä hipiä likistyy madonreikään.

[​IMG]
Nyt tekee mieli minttukrokanttisuklaata.

Kazuichi kyllästyy pylvääseen, josta Akane pitää yhä epätoivoisesti kiinni, kun ei muuta voi. Hänestä vain tuntuu siltä. On toisaalta hyväkin, että täällä on eräitä, jotka ovat fiilispohjalta liikenteessä. Tylsäähän se olisi, jos kaikki olisivat kylmän loogisia etsiviä ja keksisivät heti kaiken. Nagito katsoo vihdoinkin asiakseen liittyä yhden asian ympärillä pörräävään keskusteluun, koska muut ovat oikeilla jäljillä, mutta eivät sokeuttaan keksi ratkaisua. Nagito pilkkaa verisesti tumpuloivia äärimmäisyyksiä, joista ei ole mihinkään, joten kaipa hänen on pakko auttaa, kun joukkohauta ei liiemmin miellytä.

[​IMG]
Jos sen päästää irti, se kaatuu vielä päällemme.

[​IMG]
Mitäs nojasi siihen.

[​IMG]
Lähestymistapasi ei nyt oikein toimi.

Fuyuhiko ei tajua miehen höpinöiden totaalista suunnanmuutosta. Tietämättömyysopetus menee ohi Akanelta, joka tivaa vastausta siihen pylvääseen. Sen Nagito antaa arvoituksellisesti, koska pylväs liittyy ratkaisevasti äärimmäiseen aseeseen, jota olin ennen oikeudenkäyntiä olettanut nuijaksi, mutta jos se ei ole nuija eikä pylväs, mikä kumma se sitten on?

[​IMG]
Nagito poistui Kuusta.

[​IMG]
Being Nagito is by far the greatest shame.

[​IMG]
Pylväs teleportattiin Nekomarun sisään.

[​IMG]
”Whatever you do, don’t call it Atma.”

Kazuichi on ollut kuulolla sen verran, että muistaa äärimmäisen aseen olevan palkinto Final Dead Roomin läpäisystä ja Nagiton tempusta on tullut myös yleistä tietoa. Nagito ainakin tietää äärimmäisen aseen ja uskoo kaikkien muidenkin nähneen sen. Gundham innostuu julistamaan suureellisesti omaa paikkaansa ties missä universaalissa kataklysmissä, mutta hän ei ole nyt äärimmäinen ase. Sen tuhon devoillekin sydämensä antanut Soniakin tietää. Kazuichi kihisee mustasukkaisuudesta ja Fuyuhiko keskittyisi mielellään olennaiseen.

[​IMG]
Sieltä saa vain Final Weaponin.

[​IMG]
Katsoin väärään suuntaan.

[​IMG]
Kiukkuisen kissanpennun kesytti.

[​IMG]
Mitä helvettiä nyt taas mies.

[​IMG]
Ylisanat loppuvat kesken.

[​IMG]
Gundhamin ensimmäinen tyttöystävä.

Jotta äärimmäinen ase ratkeaa, heidän tulee Nagiton mukaan selvittää kysymyksistä suurin, jonka rinnalla Nekomarunkin murha jää toissijaiseksi ja vähintäänkin arvoitukseksi. Ennen kuin he pääsevät yhtään mihinkään, huvitalon salaisuudesta on päästävä yhteisymmärrykseen. Salaisuuden ilmiselvästi tietävä Nagito härnää vielä toivon symboleiden älynystyrät hyrräämään, vaikka Hajimen voikin unohtaa laskuista. Protagonisti ei piittaa piikistä ja lupaa selittää taustansa kaikille joskus toiste. En usko hänen päätyvän lynkatuksi, kun Chiakikaan ei sen kummemmin järkyttynyt, vaikka olenkin täysi nolla. Minun ansiostani olemme yhä hengissä. No ainakin osa on.

[​IMG]
Salaisuus on se, ettei täällä ole hauskaa.

[​IMG]
Ainakin omasta mielestäsi.

[​IMG]
Hajime ryssii kaiken tahallaan, jottei tarvitse.

Sonia arvaa huvitalon salaisuuden liittyvän sen eriskummallisen rakenteeseen, sillä kuten heille selvisi, mansikka- ja rypäletorni ovat todellisuudessa yhtä ja samaa tornia, joka toimii marjarakennusten yhdyspisteenä. Kazuichi on ihan myyty varsinkin Sonian heleästä äänestä, mutta Hajimen on luotettava tuntemuksiinsa.

[​IMG]
Tein virheen, sillä kuvatekstiä mietittyäni ja kuvaa tuijotettuani näen tässä vain goatsen, saatana soikoon.

[​IMG]
Ei ole goatsen jälkeen enää yhtään makea. :/

[​IMG]
Autotune käytössä.

[​IMG]
Sonia kuuluu Novoselicissä jengeihin.

[​IMG]
Mutta pahoittaisinko kauniin naisen mielen, kas siinä pulma.

Fiilispohja menee näköjään nopeasti ratkaistussa debatissa läpi tärkeänä todisteena, sillä se linkittyy rikospaikkaan, joka kääntyi kaikkien hämmästykseksi 180 astetta, kun he siirtyivät mansikkakäytävän kautta torniin. Onko torneja siis sittenkin kaksi? Kazuichi olettaa lattian pyörähtäneen ympäri ja Nagito tuhahtaa, ettei mikään ole noin yksinkertaista paljastamatta kuitenkaan enempää.

[​IMG]
Tuntemus johtui vain miljardin läpivalaisuskannerin sädepommituksesta.

[​IMG]
Taitaa olla pelkkä tornihuhu.

[​IMG]
Novoselicin hyökkäystä Japaniin ei ole pahemmin dokumentoitu.

[​IMG]
Nyt siitä goatsesta työntyy ulos asioita.

[​IMG]
Voi se pyörähtää 540 astettakin.

[​IMG]
Vastaa itse paremmin.

Huvitalon rak-

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]  

Kuninkaallista vastaan en ole ennen mittelöinytkään. Tämähän sodanjulistus kelpaa! Minulla ei ole aavistustakaan, yrittääkö Sonia peitellä syyllisyyttään, mutta hänen teoriaansa on silti keksittävä aukko, kun neitonen uskoo Monokuman olleen asialla. Pyörittelin jonkin aikaa oikeaa totuusmiekkaa, mutta keksin nopeasti, mistä kiikastaa. Olin lisäksi helpottanut minipeliä terävämmällä miekalla ja vaikka haksahdinkin harhaan hätäillessäni heikon kohdan kanssa, ei kaksintaistelu ollut kovinkaan kummoinen haaste, koska sanat lipuivat ruudun poikki maltillisesti.

[​IMG]
Nekomaru liukastui öljyynsä ja kuoli.

[​IMG]
Iarucodlelop on novoseliciä, mutta en osaa kääntää sitä.

[​IMG]
En nyt sanoisi.

[​IMG]
Kaukaa tulevaisuudesta vuoden päästä.

[​IMG]
And that’s a wrap.

Vaikka Sonialla riittikin teorioita väkevästä robottikarhusta purkamassa Nekomarua osiin, Hajime väittää, ettei tuomarimme – tai kukaan – olisi voinut kääntää ihan koko rikospaikkaa ylösalaisin. Öljyläikkäkin olisi pitänyt aluksi siivota ja sitten replikoida millintarkasti tornin toiselle laidalle mitä pikkutarkimmalla pieteetillä. Eli tuskinpa. Prinsessa pahoittelee virhettään.

[​IMG]
Entäs psyykkisesti?

[​IMG]
Kazuichi katsoisi vaikka nukkuvaa Soniaa.

Akane ei oikein tajua tornien todellista lukumäärää. Chiaki muistuttaa muita e-käsikirjakokeesta. Lattialle jätetty opus ei kadonnut rypäletornin muuttuessa mansikkatorniksi. Näyttäisi siltä, että huvitalon salaisuus kytkeytyy vahvasti tornisalaisuuteen. Pelaajanerokin on harvinaislaatuisesti ymmällään ja toisen pelaajaneron (KÖH) avatar tajuaa johtolankojen loppuneen. Onhan totuusluoteja vaikka ekstremistijärjestölle jakaa, mutta ne eivät liity tähän nimenomaiseen mysteeriin.

[​IMG]
Ensimmäinen Mordorissa, toinen Rautapihassa.

[​IMG]
Chiakin e-käsikirjalla vahvistaisi suhteellisuusteoriankin.

[​IMG]
Alaston singulariteetti.

[​IMG]
Mietintämyssy auttaa ajattelussa.

Ei auta kuin kilauttaa antikaverille. Hajime kysäisee varovaisesti avuksi Nagitoa, joka tiesikin hetkensä koittaneen. Final Dead Roomin ja viisiluotisen ryssärulettipelin ratkaisija antaa kaikille arvokkaan vinkin, koska hän ei aio oikoa mutkia suoriksi pamauttamalla totuutta. Muiden tulee ansaita totuus, josta vain hän on perillä. Sitä paitsi Nagito ei ole sittenkään ihan kaikesta perillä, joten kyseinen menettelytapa avittaa häntäkin. Hajime miettii Nagiton viitanneen petturiin.

[​IMG]
Ootsä sinkku?

[​IMG]
Nagito lautapelaamassa.

[​IMG]
Kazuichi vaikean asiakkaan kanssa, joka ei osaa tyhjentävästi kertoa, mitä autossa on vialla.

[​IMG]
Nyt vasta huomasin, että Mikanin kuolin-X onkin hoitsumaisesti punainen plussa. Vastaavasti Teruterulla on ristissä aterimet.

Akane ei ymmärrettävästi luota Nagitoon, mutta onnenpojalla on hyvä syy eksklusiivisiin tietoihinsa. Vain hän (ja mahdollisesti murhaaja) pääsi hengenvaarallisesta pelistä hengissä Final Dead Roomia ympäröivään Octagoniin. Octagonissa oli ikkuna, josta hän näki niin merkillisiä asioita, että purskahti maaniseen nauruun.

[​IMG]
Nagito voi olla paha, mutta vinkki on hyvä.

[​IMG]
Nagito koki taijissa valaistumisen.

[​IMG]

[​IMG]

Nagito ei aio selittää näkemäänsä vaan näyttää sen meille, sillä hän otti Final Dead Roomin pakoleikistä nappaamallaan digikameralla kuvan uljaasta uudesta maailmasta.

[​IMG]

.
..

….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

[​IMG]

…Ahaa!   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti