torstai 28. tammikuuta 2016

168 - Neljännen luvun loppu

Jumanji-myllytyksestä ja saatanallisesta kehästä huolimatta herkistyin enkelielukoille, hemmetti sentään. Fall, my tears. Tyylillä lähdettiin tuonpuoleiseen tai siis takaisin helvettiin. Kuka nyt pitää huolta tuhon devoista, Monokumako? Vai adoptoidaanko vipeltäjät prinsessalle? Tietenkin ne unohdetaan laiskasti palmun alle, mutta mistäpä sitä tietää?

Sonia ulvahtaa, Fuyuhiko tuhahtaa ja Hajime on hiljaa, sillä Gundhamin sanat luovuttamisesta panivat hänet miettimään, vaikka hän ei yhtään tiedä, mitä tehdä. Akane tietää raivota ja syyttää kaikesta muita, mutta ennen kaikkea itseään ja omaa heikkouttaan. Chiakikin murehtii, mutta eteenpäin on mentävä. Muuten Gundham nousee kuolleista ja kaikki päättyy tuleen. Hajime tuumii, ettei tämä vielä ohi ole (jokohan yli puolivälissä jo?!) eivätkä muiden kuolemat saa olla turhia.

[​IMG]
Pakko olla kausaliteetin tahtoa.

[​IMG]
Olisi tässä joka tapauksessa käynyt näin.

[​IMG]
Nekomaru varsinkin.

[​IMG]
Steroidit puuttuvat.

[​IMG]
Do your worst onkin vain kielikuva.

[​IMG]
Minä jopa odotan tätä sitten ihan lopussa.

[​IMG]
Sanoissa alkaa olla lopun ajan tuntua.

[​IMG]
Tuo on hyvä sana, koska takaperin se on evil.

Monokuma hoputtaa väkeä palaamaan takaisin saarelle, mikä on sinänsä mielenkiintoista, sillä minulla ei edelleenkään ole mitään hajua, olemmeko varsinaisesti Jabberwock Islandilla. Huvitalon sijainnista kun ei ole puhuttu vielä mitään. …Eikä puhuta, ainakaan tässä luvussa. Hieman ihmettelin, eikö ketään kiinnosta, missä hitossa me olemme, mutta toisaalta sama kysymys pätee koko saaristoon eikä vastauksia heru.

[​IMG]
Meidät varmaan tainnutetaan taas.

[​IMG]
Ainakin kaksi lukua.

Akane piristyy ennätysnopeasti, kun määränpäässä odottaa syötävää. Hän ainakin aikoo elää. Ylensyönnistä johtuva kuolema onkin asia erikseen. Toisaalta kahden ja puolen vuorokauden mittaisesta paastosta on palkittu yhdellä leivällä ja maitotölkillä, joten ehkäpä itse kukin haluaa painua ulos tästä loukosta. Onhan täällä jo huviteltu kerrakseen. Huvitalolla oli ihan näppärä vaikutus, sillä vaikka kyseinen miljöö tarjosi suorastaan erinomaisen murhataustan, joka halvatun seinässä vellovat marjakuviot ja räikeät värit saivat kaipaamaan takaisin avaraan tropiikkiin, ulos tästä klaustrofobisesta psykedeliasta.

[​IMG]
Voit lyödä Nagitoa myös.

[​IMG]
Elämän tarkoitus on välttää kuolema.

[​IMG]
Rekrytoi Kuzuryu-klaaniin uudeksi henkivartijaksi.

[​IMG]
Jännittävämpi viides luku.

Murharetkeläiset poistuvat kulissien takana oikeussalista ja huvitalosta yrittäen pitää positiivisen asenteen ja hymyillä teennäisesti, vaikka pinnan alla kuohuu.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Nagito on muuttunut mies, josta ei ota pirukaan selvää edes silloin, jos hän ei olisi muuttunut. Hän hypistelee mökissään mielipuolisesti virnuillen Final Dead Roomin mittaamattoman arvokkaita palkintojaan, joista on paljastunut yhtä sun toista mielenkiintoista. Nyt hän tietää, kuka on kaiken takana. Ei hän sitä minulle kerro. Tietenkin Nagito valehteli mukamas vain Hajimeen keskittyvistä oppilastiedoista. Nyt hän tietää, keitä kaikki ovat. Ei hän sitä minulle kerro. Eipä tietenkään. Eikä kellekään muulle, koska joutuisi vaikeuksiin. Aivan onnensa kukkuloilla Nagito ei voi olla, kun ikävä tilanne on yhä päällä. Hän aikoo lopettaa sen hinnalla millä hyvänsä.

[​IMG]
Pari luotia.

[​IMG]
Kuitenkin joku Junko taas vaihteeksi.

[​IMG]
Nyt paistaa vähän ilmeestä.

[​IMG]
Et nyt keuli Hajimen tielle.

Nagito käy samana yönä jututtamassa Monokumaa saariverkoston hermokeskuksessa. Mono-otso huomaa jotain olevan vialla ja arvelee häiskän hoksanneen petturin henkilöllisyyden. Aivan näin asia ei ole, mutta sen vuoksi karhua ei paikalle kutsuttu. Nagito haluaa tietää lisää oppilastietojen kuudestatoista nimestä, joihin petturikin oletettavasti lukeutuu. Monokuma myöntää lainanneensa oppilastiedot suoraan Hope’s Peakin rekisteristä, jonka perusteella Nagito olettaa petturinkin olleen opinahjon oppilas. Monokuma vain naurahtaa ja Nagito arvelee karhun sotkeneen tahallaan kansion tietoja, jotta petturi pysyisi salassa. Eläinrehtori ei näe tässä mitään väärää, jos sellaista sattuikin tapahtumaan.

[​IMG]
Olisi odottamatonta.

[​IMG]
Vaihtoehdot vähenevät armotta!

[​IMG]
Talkkari.

[​IMG]
Kiitoksia selvästä vastauksesta.

[​IMG]
Eihän Monokuma nyt sellaista tekisi.

[​IMG]
No jos nyt kerran teet.

Salailu ei niinkään kiinnosta Nagitoa, sillä hän tietää Monokuman olevan perillä petturista. Eläinrehtori ei näe tässäkään mitään väärää eikä koko petturiseikka edes pahemmin kiinnosta häntä, vaikka se epäilemättä oppilaiden keskuudessa polttava puheenaihe olisikin. Oikeastaan Nagito ei edes tullut tänne kinastelemaan petturista, sillä hän haluaisi ryhtyä karhun kanssa yhteistyöhön, koska petturillekin on myönnetty erivapauksia puuhata saarella mitä lystää. Monokumanhan pääasiallinen tarkoitus on levittää epätoivoa, jossa Nagito voisi auttaa, kunhan vastalahjana annetaan petturin henkilöllisyys.

[​IMG]
Monomi.

[​IMG]
Tuossahan se tuli, Monomi on petturi.

[​IMG]
Selkäänsä sietäisi saada.

[​IMG]
Tämä on kai sellainen diili paholaisen kanssa.

Kauhukarhu tekee kerrankin jotain hyvin fiksua eli kieltäytyy, koska epätoivo pätee heihin kaikkiin. Nagito ei ota hylkäystä vastaan järin raskaasti, kun jotain tällaista hän ennakoikin. Mikään ei ole kuitenkaan muuttunut hänen pyrkimyksissään kavuta niillä pahuksen figuratiivisilla ponnahduslaudoilla äärimmäiseen toivoon.

[​IMG]
Pätee myös sinuunkin.

[​IMG]
Miksi sitten kysyit??

[​IMG]
Olisihan se kliseistä.

[​IMG]
En ole varsinaisesti yllättynyt.

Monokuman mielestä Nagito muistuttaa jutuillaan jotakuta toista, jota Nagito luonnehtii harvinaisen huonotuuriseksi, mutta karhun mielestä Nagitolla kävi harvinaisen huono tuuri, kun joutui keskelle murharetkeä. Äärimmäisen onnekas opiskelija pitää tilannettaan onnekkaana mahdollisuutena hävittää epätoivo, jotta hänen ei tarvitse enää olla mikään toisten välikäsi vaan itse äärimmäinen toivo. Vähintäänkin korkealentoista juttua. Monokumakin on vakuuttunut yhtäläisyyksistä. Olen muuten ihan varma, että tässä viitataan Makoto Naegiin!

[​IMG]
Sillä erotuksella, ettei oletettavasti Makoto ollut kaamea mulkero.

[​IMG]
Hope shall compress… All existence denied.

[​IMG]
Vain paha kaksoisolento.

Nagitolla olisi yhä kysyttävää. Monokuma ilmiselvästi odottaa jotakuta… mutta ketä? Vai olisiko tämä joku jo saarella? Epätoivotso toteaa, että jos tämä joku on jo saapunut keskuuteemme, jännitys tiivistyy.

[​IMG]
Godotia.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG] 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti