torstai 28. tammikuuta 2016

170 - Luku 5, Daily Life, osa 1

…ravintolassa, kuten edellisetkin luvut. Kuinkas muutenkaan, pitäisikö joku murhata ja kiirehtiä hetimmiten seuraavaan tutkimuskurimukseen? Eihän nyt toki, tässä on nälkävajettakin useammalta päivältä. Rocketpunchissa ja kauppapalmullakin pitäisi asioida, kun viime luku oli jokseenkin rajattu kokemus. Vaikka valtaosa onkin paikalla, hotelli Mirain yläkerta tuntuu harvinaisen autiolta, kun yli puolet jengistä on haudassa. Mahirun karmivan muistomonumentin kynttilät lepattavat yhä. Sonian murjotus lakkaa kovin tuttuun capslock-ärähdykseen, jonka Akane tunnistaa välittömästi.

[​IMG]
Joskus voisi tavata siis muuallakin.

[​IMG]
Nyt voi pitää jalkoja ylimääräisellä tuolilla, ah autuutta.

[​IMG]
Sonia harrastaa vatsastapuhumista.

[​IMG]
Toinen terminaattori lähetetty tulevaisuudesta.

Ei, Nekomaru ei ole sittenkään noussut kuolleista toistamiseen. Se olisi jo liian paksua. Kazuichi tuntuu tietävän merkillisestä äänestä lisää naureskellen itsekseen eikä hänestä pahemmin piitata, kun keskustelu siirtyy ravintolan ruokalistaan. Huomionkipeä työmiesukko näyttää kaikille yötyönsä hedelmän: Nekomarun osista rakennetun Minimaru-nuken. Siihen ei ole valjastettu Nekomarun sielua, mutta Akane innostuu söpöstä lelusta ja omii sen ronskisti itselleen.

[​IMG]
Sitten itkettää.

[​IMG]
Ilmankos en saanut metelin vuoksi nukutuksi.

[​IMG]
Jaa kuka?

[​IMG]
Paristot myydään erikseen.

[​IMG]
No nyt siltä irtosi käsi.

[​IMG]
Äärimmäinen koulukiusaaja.

Kazuichi ajatteli piristää lelulla kaikkia ja samalla se toimii muistona Nekomarusta. Hän harvemmin puhuu näin henkeviä. Sonia puolestaan muistelee Gundhamia, joka käski muita olemaan luovuttamatta. Kazuichin puhe meni häneltä ihan ohi tai sitten hän teeskentelee vaikeasti saatavaa. Ainakin Akane on onnellinen nekolelusta, jonka palloraajoja voi käyttää hierontamielessä. En lähde etsimään Akane x Minimaru -fanficiä etsiäkseni muita käyttötarkoituksia.

[​IMG]
Jippii jahuu.

[​IMG]
Pakko jonkun täyttää Gundhamin sitaattityhjiötä.

[​IMG]
Nyt kukaan ei katso niiden pahuksen tuhon devojen perään, jäävät villin kissapedon lounaaksi.

[​IMG]
Sinunhan piti koko yö rakentaa Minimarua, päätä nyt jo.

[​IMG]
Se myös värisee.

[​IMG]
Myy panttilainaamossa.

Chiaki huomauttaa, ettei Nagitoa näy eikä kuulu. Mikä menetys. Kazuichi ei perusta sooloilijasta, mutta Fuyuhiko on hyypiön tavanomaista omituisemmasta käytöksestä huolissaan. Muut eivät oikein tiedä, pitäisikö Nagitoa vältellä, kun joskus häneen kuitenkin törmää. Tilanne on verrattavissa toisen luvun alkuun, kun Nagito oli karkuteillä eikä hänen aikeistaan ollut minkäänlaista tietoa.

[​IMG]
Nyt hän on vaarallisempi paskiainen.

[​IMG]
Vedän häneltä housut nilkkoihin ja juoksen karkuun.
Nagitosta päästään luontevasti Hajimeen, josta Fuyuhiko selvästi muistaa hänen vihjailleen oikeudenkäynnissä, kun toivon symbolius oli minulta evätty. Kazuichi innostuu laukomaan petturisyytöksiä, joista hän oli viime luvussa niin pahuksen varma, mutta siitä ei ole nyt kyse. Tai ehkä on, mutta Hajime ei muista sitä.

[​IMG]
Ette usko kuitenkaan.

Jotta väärinkäsityksiä ei synny, Hajime saattaa kaikki ajan tasalle taustastaan Hope’s Peakin varalaitoksen oppilaana, jolta puuttuu äärimmäinen etuliite. Uutinen otetaan yllättävän kevyesti vastaan. Muut eivät ole järkyttävästä paljastuksesta moksiskaan. Ainoastaan Hajime itse on poissa tolaltaan luultuaan koko elämänsä olevansa jotain paikassa, johon harvalla on asiaa. Varasija näyttäisi tekevän hallaa itsetunnolle, mutta Chiaki ja Sonia yrittävät piristää. Heidän silmissään olen yhä sama vanha Hajime.

[​IMG]
Ala-asteelta karkasin.

[​IMG]
Hajimeja mahtuu kolmetoista tusinaan.

[​IMG]
Pelisarjan toisen protagonistin alemmuuskompleksisyndrooma.

[​IMG]
Emme olisi välittäneet sinusta muutenkaan ihihi.

[​IMG]
Sonian rikkinäisistä aforismeista voisi koota rikkinäisen aforismiopuksen.

Selkääntaputtelu jatkuu Monomin saavuttua rakennukseen yltä päältä hurmeessa sopertaen erityisen hurjasta taistelusta. Niin paljon pupu kiinnostaa, ettei häntä edes huomata. Vasta Akane älähtää ällöstä verestä ja Chiaki pyytää uusimman monopedon nujertanutta unohdettua sankaria siistiytymään. Tämän jälkeen Monomi vahvistaa juhlallisesti viimeisen saaren avautuneen. Kazuichin reagoitua urotekoon nuivasti pupu pahoittaa mielensä ja arvaa muiden ajattelevan, ettei uudeltakaan saarelta paljastu pakokeinoa, joten parempi unohtaa koko juttu.

[​IMG]
Heitti Monomin tänne asti.

[​IMG]
Välillä Akanekin on rehdisti nainen, joka ei pidä ällöistä jutuista.

[​IMG]
Haluatko palkinnon?

[​IMG]
Tämäkin on jokin kulinaristinen juttu.

Kovia kokeneet oppilaat eivät kuitenkaan aio jättää tutkimusmatkaa väliin, koska se olisi luovuttamista. Kazuichi ei lähtisi soitellen sotaan pahaenteistä World Enderiksikin kutsuttua järjestöä vastaan ja väittää Fuyuhikolle puhuneen keskimääräistä hienommin yrittäen tehdä vaikutuksen neiti Soniaan, jonka mahtikäsky hiljentää riitapukarit keskittämään voimansa uuteen päämäärään.

[​IMG]
Jos mennäänkin tutkimaan uudestaan jotain vanhaa saarta?

[​IMG]
Aina voi uhrata Minimarun, jos asiat menevät reisille.

[​IMG]
Se oli placeholder ennen Future Foundationia.

[​IMG]
Nyt meni aforismi nappiin.

[​IMG]
Nagito ei.

Kaikki suuntaavat lähes toiveikkaat katseensa kohti Jabberwock Islandin viimeistä saarta ja sinne siirrytään poikkeuksellisesti välittömästi.

[​IMG]
[​IMG]

[​IMG]
Onpas rumia palmuja.

Taivaisiin kohoavia kolkkoja rakennuksia, maiseman poikki viistäviä valtateitä, saastaa tukkoiselle taivaalle tupruttavia savupiippuja, painostavia monitoreja Monokumasta puimassa nyrkkiään pöytään ja virnuilemassa. Raskasta teollisuutta, aseita, futurismia, dystopiaa, niistä koostuu viimeinen saari. Huvitalo ei sisälly hintaan. Nyt ei olla enää tropiikissa tematiikan puolesta. Aiemmat saaret sentään kävivät vallan mainiosti lomakohteina hiukan vaihtelevilla teemoilla, mutta viimeisellä saarella turistit saavat nauttia lähinnä tehtaanmyymälöistä, savusumusta ja yleisestä ahdistuksesta. Hajime tuumii teeman sopivan kummasti viimeiselle saarelle. Onhan tässä kieltämättä viimeisen luolaston tuntua.

[​IMG]
Lay of the last land.

[​IMG]
Kepeä vastaanottokomitea.

Ennen kuin lähden yhtään mihinkään, hoidan pari asiaa pois alta. Monogotchirintamalla Lemuria IV saavutti äärettömän kliimaksinsa ihan Nekomarun murhatutkimusten loppumetreillä, mutta en malttanut silloin rikkoa tunnelmaa joutavahkolla mikromanageroinnilla. Nyt minisika yrjöää munan ikuisessa elämän kiertokulussa ja kierii karsinastaan vapauteen, jossa se ei elä viikkoakaan luonnonvoimien keskellä. Jätän Lemuria V:n taustalle kuoriutumaan aluksi pupumuotoon. Kun näin lopussa jo ollaan, pyrin lahjomaan otuksen toivomittarin tällä kertaa täyteen uuden muodonmuutoksen toivossa, mikä ei ole suuri urakka, koska mittari jäi viime elukasta puoleenväliin. Vielä en pääse peruuttamaan uutuussaarelta kaupoille, joten hoidan pikku-urakan joskus toiste.

[​IMG]
Jouluna sikaa mä muista en, vain kinkkua vahtaan himoiten.

[​IMG]
Moderni vanhus on oksymoroni.

[​IMG]
Tuonpuoleisesta kuuluu ankaraa sadattelua Gundhamin etsiessä korvakoruaan.

Toinen juokseva asia vaatii toki oman osionsa, sillä taas on lagomorfin aika kirmata sateenkaariympyrää.

MISSING REEL #4 – MAGICAL MIRACLE GIRL ☆ MONOMI VS MONOHEVONEN

[​IMG]
Eräs ympyrä on sulkeutunut.

Hiukan jopa kauhulla odotin vääjäämätöntä vaikeustasopiikkiä, kun Monomi raahusti pääpelin puolella paikalle verisenä, mutta viimeinen saari olikin oikea läpihuutojuttu. En edes ole viime aikoina saanut kummoisia uusia varusteita taikapupulle, mutta silti säälittävät polygoniprötöt lakosivat kertaheitolla. Havaitsin vihukokoonpanossa lievää vaihtelua, sillä vaikka kaikki nyrkillä tapettavat pallerot muistuttavat toisiaan, violetit klöntit pudottelivat hurjia pommivuoria lattialle. Veripaltun puolivälissä yllätyin, kun eteeni paiskattiin yksittäisiä ja kerran kaksittaisia läskejä köntyksiä, jotka keskittyivät säntäilemään laiskasti yleiseen rintamasuuntaani, mutta ei niistäkään kummempaa vastusta ollut. Kestivät ne rasittavan paljon kuritusta, melkein yhtä paljon kuin bossit, ja niitä oli hankala keskittää technicolor-rinkulan sisään.

[​IMG]
Vielä joskus otan selvää, mitä tämä puhekuplanonsense tarkoittaa, tokkopa mitään.

[​IMG]
Tänään opettelemme H-kirjaimen.

[​IMG]
Hirmuisilla hirviöillä on pomminvarma taktiikka.

[​IMG]
Tutisen kauhusta.

[​IMG]
Autenttisesti otan mega-Mukkilta osumaa eikä tunnu missään.

Monobossia edeltäneet aallot eivät olleet siis este, lähinnä hidaste. Monohevonen ei ollut edes hidaste. En vieläkään tiedä, mitä hittoa siinä tapahtui, mutta matsi oli ohi alta aikayksikön. Muistan kyllä pyörineeni ympyrää muutamaan otteeseen ja kerran Usami-muodossakin, mutta koni oli hämmästyttävän nopeasti romuna. Kyllähän se uhosi takajaloillaan ja paiskoi äkäisen näköistä teräsharjaansa useampaan ilmansuuntaan, mutta sen kohtaloksi taisi koitua areenan lattiasta törröttävät teräspalkit. Typerä kaakki kun säntäili yleensä lomittain palkin sisään ja tarkoituksena oli vissiin jatkaa liikkumista, mutta äänimaailma peittyi huvittavan infernaaliseen rutinaan sotahevosen yrittäessä ängetä ulos ansastaan. Siinäpähän riehui ja kuoli.

[​IMG]
”Look at my horse, my horse is amazing.”

[​IMG]
“Your resistance only makes my penis harder!”

[​IMG]
Uniikki unikorni olikin korni koni.

Mutta eihän monohevonen voi viimeinen monopeto olla. Monokuman monokatraassa oli vielä kovin humanoidimainen hirvitys, joka ei ainakaan vartioi mitään saarta. Nähdäänköhän se pääpelissä?! Tässä minipelissäkin on kaksi kenttää jäljellä, mutta mihin kummaan ne sijoittuvat? Sen näkee sitten, toinen luultavasti Hope’s Peakin käytäville.

[​IMG]
Lisää huippusijoituksia, joita en osaa arvottaa saati hahmottaa!

…Takaisin olennaiseen. Alan kartoittaa tieteissaarta oikealta vasemmalle yrittäen vältellä monitoreissa itsekseen rähjäävää Monokumaa. Ensimmäisenä vastaan tulee valtatieliittymien alle sullottu tunnelmallinen kauppakatu, joka näyttäisi olevan palanen japanilaista katukulttuuria. Peli ei peittele japanilaisia juuriaan, kun kelmeissä lyhdyissä möllöttää kiemuroita ja kauempana shintotemppeleitä. Pehmokuma ryystää itsekseen nuudelimättöä eikä huijaa ketään.

[​IMG]
Tarjoilija, sushissani on tippuri.

[​IMG]
Monokuma on vain köyhä opiskelija.

[​IMG]
En lähde kyseenalaistamaan nänniklipsujen käyttötarkoitusta.

Fuyuhiko on päätynyt kojujen keskelle ihmettelemään paikan täydellisen aavemaista autiutta, kun yleensä tällaiset mestat kuhisevat elämää. Juttelen pikkuherralle uudestaan ja käy ilmi, että hän on usein käynyt vastaavilla kaduilla keräämässä suojelurahoja, mutta hän ei aio vaivata Hajimea rikollisurallaan. Noin muuten kojusokkelon anti jää laihaksi, edes Honeybee Inniä ei siinnä horisontissa. Eiköhän tästä vähintään kohtauspaikaksi olisi.

[​IMG]
Rehti sashimikokki sen olla pitää.

Teknosaaren massiivisin rakennelma on tehdas, jonka kruununjalokivenä toljottaa Monokuman karmaiseva kyberkupoli, jonka kuono kohoaa ja vajoaa puhisten savua. Chiaki päivystää struktuurin pihalla vähän kuin odottamassa Hajimea, sillä hän ei aio astua ilmeiseen vaaraan yksin. Pelaaja seuraa perässäni peremmälle.

[​IMG]
Suoraan karhun suuhun.

[​IMG]
Puolet rakennuksesta valossa ja puolet varjossa.

[​IMG]
Voin kernaasti ansaita miehekkyyspisteitä Chiakin silmissä.

Hajime ja Chiaki häkeltyvät liukuhihnasta, joka puksuttaa hurjalla tahdilla valmiiksi jättikoriin sinkoilevia pehmokumia. Absurdin kustannustehokkaassa tuotantoprosessissa käy ilmi, että Jabberwock Islandin palmuja jauhetaan loputtomassa syklissä Monokuman rakennustarpeiksi. Pehmokuman pää liitetään koruttomasti vartaloon ja nakataan aivan yhtä koruttomasti koriin muiden jatkoksi. Jäin hetkeksi seurailemaan hypnotisoituna automatisoidun tehtaan eri osasten saumatonta työskentelyä. Pehmokumien valtaisassa vyörytyksessä melkeinpä ahdistuin, sillä näitä irvokkaita pörröotuksia on huoneessa niin paljon jatkuvassa liikkeessä, etten voinut olla mitenkään varma, päätyisikö puksuttavalle linjastolle vaikkapa kerran tunnissa yksittäinen kerättävä pehmokuma. Naksuttelin siinä jonkin aikaa hotspotien välimaastossa ja annoin olla.

[​IMG]
Luomisen ihme.

[​IMG]
Monokumat.

Saan Chiakista irti omituisia peliviittauksia ja tutkailen tarkemmin koneistoa. Hajime poimii korista yhden pehmolelun ja vahvistaa sen vain pehmoleluksi eli ei siis haitalliseksi (see what I did there) robotisoiduksi tuhon välikappaleeksi. Tai mistäpä sitä tietää? Kenties näihin lisätään myöhemmin mekaanisia osia ja viattomat söpölelut valjastetaan osaksi Monokuma-armeijaa. Monokuma – se aito ja alkuperäinen (Made in China) – ilmaantuu kehuskelemaan pehmoveljillään ja hohottaa lyövänsä kaupallisuudella rahoiksi. Chiaki huomauttaa, että tätä menoa leluista tulee ylijäämää. Monokuma kehottaa vierailijoita käymään myös varaston puolella, sillä siellä on roppakaupalla lisää turhaa brändikrääsää. Hajimea ei edes kiinnosta, mutta Chiaki on johtolankojen perässä. Varastoon siirrytään ulkokautta, sillä tehdashallin ainoa ovi johtaa taukohuoneeseen, jota ei päästä tutkimaan tarkemmin. Kartan mukaan huone ei ole pelkkää kulissia, joten ehkä sinne mennään myöhemmin.

[​IMG]
Jotain umpityhmiä Warioware-minipelejä.

[​IMG]
Buy it, use it, break it, fix it, trash it, change it, mail – upgrade it, charge it, point it, zoom it, press it, snap it, work it, quick – erase it, write it, cut it, paste it, save it, load it, check it, quick – rewrite it, plug it, play it, burn it, rip it, drag and drop it, zip – unzip it, lock it, fill it, call it, find it, view it, code it, jam – unlock it, surf it, scroll it, pause it, click it, cross it, crack it, switch – update it, name it, rate it, tune it, print it, scan it, send it, fax – rename it, touch it, bring it, pay it, watch it, turn it, leave it, start – format it.

[​IMG]
Technologic, technologic, technologic, technologic.

[​IMG]
Lopuksi Monokuma ryyppää rahansa.

[​IMG]
Et nyt kieltäydy ajattelemasta avioliittoa Chiakin kanssa.

[​IMG]
Kenties maailman kurjimpia juorumestoja.

Varasto on suunnilleen sellainen kuin mitä varastot yleensä ovat. Laatikoita ja sen sellaista. Hajime löytää heti ensimmäisestä Monokuman mukaan kehitetyn kalenterin, hiekkasäkin ja kitaran miettien turhautuneena otuksen ylimielisyyttä. Vastahan he pääsivät ulos rakennuksesta, jonka yksi kerros oli omistettu kultapatsaiselle arkistolle. Omahyväinen otso ryllyää jatkamaan palopuhettaan kaupallisuudesta ja maskoteista, joiden tähdet hiipuvat ennen pitkää.

[​IMG]
Hiukan yli äyräiden.

Varastosta ei taida löytyä mitään hurjan valaisevaa, mutta pahvikumapinosta irtoaa hassuttelua, kun sohaisin kursoria sinne ihmetellessäni, kätkeytyisikö kasaan keräilyharvinaisuus. Monokumalla on suuria suunnitelmia tunkea pahvikuviaan kaikkiin kauppoihin ja suunnitelmissa on perustaa ikioma maailman joka kolkkaan leviävä kauppaketju tuoton maksimoinniksi.

[​IMG]
”It’s paw lickin’ good!”

[​IMG]
Hajime kommentoi Spike Chunsoftin jatko-osasuunnitelmia.

Monomikin tulee rähjäämään isoveljensä kehnosta liikevainusta, mutta veli kalastelee pupua yhtiökumppanikseen. Epäkohtana Monomi-pehmoleluja ei ole lainkaan, ja Monokuma kertoo tosi lyhyen Aisopos-muunnelman, jonka pointtina on se, että puput ovat persiistä. Siksi siskoa ei kannata tuotteistaa.

[​IMG]
Monomi sen sijaan on hävytön pörssikeinottelija.

[​IMG]
En muistaakseni pelannut koskaan, mutta silti töykeä nostalgiapiikki! Pian alkanee nostalgisointi footbagista, joka oli all the rage yläasteajoilla 2000-luvun alussa.

[​IMG]
Ei ole Monomi selaillut japanilaisia verkkokauppoja.

[​IMG]
Ei ole Monokuma selaillut muinaiskreikkalaisia faabeleita.

[​IMG]
Monomi on hetero.

[​IMG]
Pidempi tarina kuin Metal Gear Solid V: Ground Zeroesissa.

Monomi saa varmuuden vuoksi ilmiselvästä kulttuuriviittauksesta kuonoonsa. Onhan JoJo’s Bizarre Adventureen viitattu ennenkin ja sitä suuremmalla syyllä pitäisi ilmiöön tutustua. Turpasaunan jälkeen Monokuma antaa oppilaiden ottaa ilmaisia pahvipotretteja, mutta Chiaki haluaa sännätä karkuun. Pyyntö tulee niin sydämestä, että on pakko totella.

[​IMG]
ORA ORA ORA

[​IMG]
ORApihlaja kukkii.

[​IMG]
Karkuun perheidemme syyttäviltä katseilta palavan rakkautemme vuoksi.

Pihalle päästyämme menen heti takaisin, koska logiikka on sellaista. Ei minun todennäköisesti tarvitse lukea pahvilaatikoista löytyviä hassutuksia päästäkseni juonessa eteenpäin, mutta pitäähän Monokuman suuruudenhulluudesta päästä jyvälle. Runokirjojen ja Monokuman tuottaman musiikin jälkeen häivyn koko tehtaasta. Rajansa kaikella.

[​IMG]
Maailmankiertue ensi vuonna.

[​IMG]
Kaikkialle se psychopop mahtuukin!

[​IMG]
Oodi pienelle vihreälle möykylle, jonka löysin kainalostani juhannuspäivän aamuna.

[​IMG]
Pitkä ja kattava opus.

Tehtaan viereen on pystytetty Jabberwock Islandin armeijan tukikohta. No mutta tietenkin on, sopiihan se viimeisen saaren luotaantyöntävään tunnelmaan. Valtavien hangaarien, ohjuspatterien ja lautasantennien lisäksi täällä on ihan riittävästi murhakalustoa seuraavaan tragediaan.

[​IMG]
Vieläpä punaisen armeijan tukikohta.

Hajime iskee silmänsä heti tankkiin ja Sonian kanssa keskustelen Jabberwockin militarisoituneesta kvadrantista lisää. Prinsessa ainakin aikoisi hyödyntää armeijan antimia sodassa Future Foundationia vastaan, kun kokemusta on Novoselicista, jossa peruskoulunkin penkillä patistetaan pentuja pänttäämään paramilitarismin perusteita. Helkutin allitteraatiot.

[​IMG]
Eipäs kun jääkaappipakastin.

[​IMG]
Jotkut pehmokumat eivät edes yritä.

[​IMG]
No mutta olen sivari hipinretale.

[​IMG]
World of Tanks oppikirjana.

Sonia kuitenkin tietää, etteivät aseet ole mitään ilman niiden käyttäjiä. Hajime tyrmääkin laitoksen heidän kannaltaan ihan turhaksi, mutta asia ei ole aivan näin pihvi. Prinsessa poimi panssarivaunusta (nyt lopetan ajoissa alkusoinnut) asiakirjan, jonka logon Hajime tunnistaa heti Future Foundationiksi. Sonia otaksuu vihkosen Monokuman jättämäksi johtolangaksi ja kertoo sen sisällöstä, joka voi olla myös valetta.

[​IMG]
Tylsistyneen sotilaan kryptovihko?

Jabberwock Island on aiottu muuttaa turistirysästä Future Foundationin päämajaksi saaren turismia pyörittäneen yrityksen mentyä konkurssiin. Turistien kaikottua lomajointti jäi asumattomaksi ja erään tapahtuman (ihan varmasti Tragedian, mutta oppilaat eivät yhdistä pisteitä) vaikutuspiirin ulkopuolelle. FF näki tilaisuutensa koittaneen. Hajime arvaa saaren omituisen ylläpidon – Rocketpunchin ajan tasalla olevan valikoiman, hotellialueen puhtauden – salaperäisen järjestön vastuualueeksi.

[​IMG]
Kyllä lomailijat nyt pettyvät.

[​IMG]
Saari liikkuu ajassa ja tilassa.

Asiakirjassa oli muutakin mystistä. Sonia palauttaa Hajimen ajatukset kirjastosta löytyneeseen saaren opaskirjaan, jossa kerrottiin keskussaaren hallintorakennuksesta. Nythän siellä on vain monopetopatsaan jalustassa tikittävä tuomiopäivän kello. Jabberwock Islandin toimintasuunnitelman mukaan hallintorakennus aiotaan jälleenrakentaa Future Foundationin päämajaksi, vaikkei Hajime millään tajua, missä ihmeessä se alkuperäinen rakennus sitten mahtaa olla. Missään ei ole taaskaan mitään tolkkua, kun kaikki kysymykset palaavat Jabberwockin selittämättömään arvoitukseen. Ainakin on selvää, että Future Foundation on osittain jälleenrakentanut saarta, kun opaskirjassa kaikki saaret olivat vehreää paratiisia, mutta nyt seison kaukana paratiisista. Mutta niin… tämä voisi melkeinpä olla osa Val Verden huumeparonin privaattiarmeijaa.

[​IMG]
Rakennus muistuttaa erehdyttävästi patsasta.

[​IMG]
Juoniaukko jäänyt johonkin.

[​IMG]
Käsikirjoittaja ajanut itsensä nurkkaan.

Akane palauttaa ajatukseni arkisempiin asioihin, sillä hänellä on tylsää, kun aseet eivät juuri nappaa. Hän haluaisi ottaa matsia kanssani Minimarun inspiroimana, mutta jostain syystä en usko Hajimen pääsevän käsiksi voittoryntäisiin. Katsastan naisten jälkeen yksitellen tappovehkeet. Kuorma-autolla ei pahemmin huristella meren yli eikä Hajime osaa edes ajaa, toisen kuormurin taakse on lastattu miten sattuu aseita, Tiikerin torni on yhä liian edessä ja helikopteri hyytää hetkeksi veren, kun Hajime muistaa sen toimineen Teruterun teloittajana. Teloitusvideot eivät siis olekaan ihan irrallaan todellisuudesta, vaikka ne jatkuvasti överiksi menevätkin. Hajime satuttaa nyrkkinsä muksaistuaan kopterin peltiä ja vaihdan lääniä siviilimpään.

[​IMG]
Kosijakaappipullistelijan check out these guns menee ihan ohi Akanelta.

[​IMG]
Hiukan myös halpamaisesti monottaa kulkusille.

[​IMG]
En epäile näidenkään saatavuutta Nipponista.

[​IMG]
Noillahan miehittäisi valtion.

[​IMG]
Ohjuksessa on lievää ylikompensointia.

Jäljellä on enää Sea King Industries, jonka julkisivu näyttää vimmastuneelta retrohirviöltä. Tehdas se on tämäkin, kun astun sisään ja kamera-ajo työntää minut halliin hoitosillalle, jonka alapuolella koneet tekevät koneita. Tunnelma on pehmotehdasta huomattavasti kolkompi. Vähemmän yllättävästi tänne päätynyt Kazuichi kertoo lukeneensa aulan lehtisestä, että Sea King Industries valmistaa sähköeristeitä ja muita osia ja on saariston suurin yritys. Tämä on lafkan tutkimuslaitos eikä hän käsitä, mitä täällä tarkalleen ottaen tutkitaan, sillä pelkkiä sähköeristeitä ei taustalla kyhätä, se on varma.

[​IMG]
OIL PAINTINGS OIL PAINTINGS

[​IMG]
Pehmokuma tuossa oikealla laidalla hämyssä, näihin aikoihin meni ihan ohi!

[​IMG]
Sea King for expansion.

Ennen taustakoneiden tutkimista saan Kazuichin nauramaan itsekseen. Heppu muistelee rakennuksesta löytynyttä tietokonetta, josta hän löysi älyttömän typerän tarinan, jota joku ilmeisesti yritti levittää sähköpostitse kaverilleen. Kazuichi miltei hukkui myötähäpeään lukiessaan lukiolaisten synnyttämistä maailmanlaajuisista kapinoista, jotka johtivat kaikennäköisiin selkkauksiin maailmanlopun kynnyksellä. Kazuichista tuo on naurettavaa ja mahdotonta ja hän ainakin poistaisi tällaiset sähköpostit, mutta Hajime ei olisi niinkään varma, kun omituiset seikat tuntuvat kasautuvan Jabberwockilla melkoiseksi läjäksi. Maailmanloppu tuntuu silti jopa hänestä liiankin uskomattomalta.

[​IMG]
Viagraa, viagraa kaikkialla.

[​IMG]
Kuulostaa jonkin roskaleffan takakansitekstiltä.

[​IMG]
”Humans are interesting.”

[​IMG]
Oikeasti Hajime on haaksirikkoutunut pikkuruiselle palmusaarelle ja näkee kuumeunta, jossa maalaa itsensä välillä nurkkaan.

Kun tarkastelen tarkemmin kaiteen tuolle puolen, vasemmalla rakennetaan ilmeisesti uutta monohevosta vastikään romutetun tilalle. Täällä pedot siis luotiin. Monokuma tupsahtaa myhäilemään ja raaputtamaan neljättä seinämää, sillä pitäähän tällekin tehdashallille olla jokin looginen selitys. Kazuichi ei ole vakuuttunut, kun Sea King Industries on vaihtanut toimenkuvaansa.

[​IMG]
Hevostellen halki futurologian.

[​IMG]
Aina joku peräkammarin nörtti ei ole vakuuttunut.

Toisessa rakennuspisteessä kyhätään jonkinlaista androidia tai robottia, miten sen nyt ottaa. …Joten täältä Mechamarukin oli peräisin! Kazuichi hämmästyy teknologian voittokulusta ja on varma, että Sea King on lopettanut alkuperäisen toimintansa ja ryhtynyt Monokuman johdolla valtaamaan aivan toista alaa. Tässä olisi järkeä, mutta mekaanikon innokkaat teoriat rikkaista kahjoista vanhuspervoista kaiken takana ovat vähemmän järkeviä. Mutta kukapa toisaalta Future Foundationia rahoittaisi, Byakuya Togamiko?

[​IMG]
”The net is vast and infinite.”

[​IMG]
Näkisitpä kotimaasi huussit.

[​IMG]
Pelaavat rahasta suosikeillaan.

Palattuani saaripolulle Fuyuhiko ilmaantuu ja arvaa aivan oikein kierrokseni päättyneen. Hän kehotti muita kokoontumaan kojukadulle keskustelun merkeissä, jottei hotellille tarvitse vaivautua. Melkein arvasin!

[​IMG]
Seurasit koko ajan perässä, eikö totta?

Kaikki ovatkin jo koolla. Nagitoa ei lasketa. Tai lasketaan hänet, sillä oman tiensä kulkija on yhä tiessään. Edes Fuyuhiko ei häntä yhyttänyt. Koska Nagito on kuitenkin ottanut selvää viimeisen saaren antimista, käymme löytömme läpi keskenämme. Oikeastaan käsiteltävää ei ole juuri yhtään, sillä toisin kuin ykkösosassa, tässä ei käydä seikkaperäisesti läpi jokaista rakennusta, mikä on ihan hyväkin juttu, kun kaikilla ei ole edes niin merkitystä.

[​IMG]
Frenemy.

Nytkin puheenaiheeksi nousee lähinnä Future Foundation, joka alkaa useimpien mielestä olla kaiken takana. Kun Akane ei tajua, miksi Fuyuhiko ei uskokaan järjestöä pahislaumaksi, yakuza järkeilee Monomin roolin olevan vähintäänkin omituinen. Vaikka jänis onkin FF:n leivissä, hän on vastustanut alusta asti Monokuman murharetkeä. Toisin kuin Kazuichi, Chiaki ei usko Monomin teeskentelevänkään. Jänöä voisi siis teknisesti pitää liittolaisena, mutta Soniasta kumpikin eläin voisi silti vastustaa heitä.

[​IMG]
Mutta joku suurempi järjestö voi olla Future Foundationin takana.

[​IMG]
Jotain pellejä.

[​IMG]
Vastustukseen sopisivat lainausmerkit, useammatkin.

[​IMG]
Murisevat ja sähisevät nähdessään toisensa pimeällä kujalla.

[​IMG]
Akane näkee maailman konflikteina.

Kazuichi innostuu syyttämään Future Foundationia kosiskelevaa Fuyuhikoa petturiksi, mutta prinsessa tiuskaisee hänet vaiti. Sonia uskoo petturin olleen huijausta alusta asti, jotta olisimme toistemme kimpussa, emmekä kaiken tämän jälkeen vieläkään usko toisiimme.

[​IMG]
Kazuichista tulisi lakimaailmassa mainio yleinen syyttäjä.

[​IMG]
Käskee kuin Kazuichin äiti.

[​IMG]
Kyllä äiti.

[​IMG]
Kuten tämä saari.

[​IMG]
Mene helvettiin.

[​IMG]
Kuin olisi jo. 

Nagiton ivaa kiista kaipasikin. Hämärähemmo ilmestyy puskista narisemaan meitä heikoiksi. Käyn läpi muiden mielipidekimaran hänestä ennen kuin Hajime tiedustelee, missä hitossa Nagito on lymyillyt. Hän ei heti vastaa vaan vertaa muita paikallaan polkeviksi hamstereiksi. Hän kertoo etsiskelleen jotakuta, koska oletti tämän jo saapuneen. Toisaalta tämä joku voi piileskelläkin salassa ja tarkkailla tilannetta. Tätä jotakuta Nagito olettaa… murhaleikin selviytyjäksi.

[​IMG]
Lobotomia.

[​IMG]
Minimaru voisikin ratkaista seuraavan murhaajan.

[​IMG]
Jum-P on Nagitoa ainakin tuhat kertaa voimakkaampi.

[​IMG]
Näin kauan kesti löytää meidät.

[​IMG]
Faneja tullut soutuveneellä.

[​IMG]
Pienen piirin juttu.

Hänestä siinä olisi järkeä. Hajime luulee Nagiton viitanneen Togamiin, mutta emme vissiin ole vielä riittävän pitkällä ymmärtääksemme kaikkea. Nagitosta on hyvin outoa, kun massikeisari meni kuukahtamaan turhan päiten heti alussa. Olisiko se sitten joku niistä viidestä eli Makoto, Kyoko, Toko, Aoi tai Hiro? Sonia suutahtaa onnenmyyrän ikävälle asenteelle eikä kukaan muukaan pidä hänestä. Nagito angstaa kärsivänsä, kun totuus sattuu. Hän tuntuu olevan olemassa melkoisena vihjailuautomaattina ja kääntää kaikkien katseet petturiin, koska hänellä on tällä kertaa päämäärä. Muiden ei tarvitse murehtia petturista, koska Nagito aikoo käräyttää hänet hetkellä millä hyvänsä henkensäkin uhalla.

[​IMG]
Nagito on jo kuudennessa luvussa.

[​IMG]
Siinäs kuulitte.

[​IMG]
Sinun syytäsi kaikki.

[​IMG]
En pitänyt edellisestäkään.

[​IMG]
Emoteini!

[​IMG]
Kaksi kärpästä yhdellä murhalla.

Koppavat puheet hätkähdyttävät useimpia ja Kazuichi uskoo Nagiton säästävän petturuutensa loppuhuipennukseksi, mutta Nagitolla on suuria suunnitelmia. Epätoivon hävittämisen lisäksi hän aikoo ryhtyä äärimmäiseksi toivoksi. Siitä vaan sitten, arvonimi pitää anastaa Makotolta. Nagito saattaa hyvinkin olla seonnut, mutta hän on ainakin ainoana suunnilleen tilanteen tasalla ja pyytää ennen lähtöään kertomaan Monokumalle, ettei seuraavaa murhamotiivia tarvitse keksiä. Murharetki alkaa olla lopussa ja Nagito aikoo tehdä jotain lopullista hyvin, hyvin pian.

[​IMG]
Tuolla voisi hämätä oikean petturin pahastumaan ja paljastumaan.

[​IMG]
Ruumis sinusta tulee.

[​IMG]
Nytkö jo?

[​IMG]
Älähän spoilaa.

Vaarallisen hullun poistuttua Fuyuhiko on ihan varma, että Nagito aikoo murhata petturin. Sonia on yhä visusti petturiajatusta vastaan, mutta Hajimella käy mielessä, että takinkääntäjä voisi olla Nagito. Tai kuka tahansa, koska kaikilta on muisti hukassa. Oli petturi kuka tahansa, Kazuichi ainakin sitoisi Nagiton niille sijoilleen kuten ennen vanhaan. Nyt se oli ajankohtaisempaa kuin koskaan eikä kukaan ajatusta vastustakaan. Akane tarjoutuu avuksi Nekomarun tilalle ja Minimaru mölisee jeesaavansa myös. Kazuichi vannoo keksivänsä suunnitelman Nagiton nappaamiseksi ja Hajimen valtaa ahdistus.

[​IMG]
Varmuuden vuoksi tappaa kaikki.

[​IMG]
Kazuichi sai tietää Star Wars -kyselyssä olevansa TIE-hävittäjä.

[​IMG]
”If you come back in here, I am gonna hit you with so many rights you are going to beg for a left.”

[​IMG]
Kuolema.

Tämä lienee lopun alkua. Nyt aloin pyöritellä sellaista mahdollisuutta, jossa petturi murhaakin Nagiton! Good riddance.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti