perjantai 26. helmikuuta 2016

177 - Luku 5, Deadly Life, osa 3

Sekä Hajime että Chiaki panevat merkille ilmoituksen viimeisestä oikeudenkäynnistä. Vaikka keskussaaren aikaraja näyttäisikin lähestyvän vääjäämätöntä loppua, Chiaki ei oikein usko kaiken päättyvän tähän. Hajimen rinnassa muljahtaa murikka, kun karhun järjestämä joukkomurha käväisee mielessä. Mitä ikinä lähitulevaisuus tuokaan tullessaan, se on sen ajan murhe. Nyt aivonystyrät on keskitettävä Nagiton raakaan murhaan ja Hajime on huolissaan. Salaperäisen kansion paljastukset veivät häneltä ajatukset kokonaan pois murhasta eikä murhaajasta ole johtolankoja. Mutta kuten tyttöseurani huomauttaa, emme lähde maan alle yksin. Voisin melkein väittää, ettei murhaajaa voi tietää ennalta, sillä juuri kukaan ei ole tällä hetkellä ketään toista epäilyttävämpi. Totuuden on parasta lyödä minut ällikältä.

[​IMG]
Tämä ei ole True Ending.

[​IMG]
Monokumalta ideat vähissä.

[​IMG]
Nagiton syytä taas kaikki.

Minut lempataan keskussaarelle ja voin revitellä vielä toistaiseksi naukuvia reisilihaksiani. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin tämäkin puolipakollinen hupi käy vähiin lineaarisen juonenkuljetuksen alttarilla. …Mutta en hassaa yksitoikkoisen porttisaaren n+1 -kiertokulkuun liiemmin aikaa, koska oikeudenkäynti kutkuttaa liikaa. Kenties joskus voisi jättää loppumetreillä ylimääräisen tallennuksen, jossa grindaan Hajimen tasot ysiysiin juoksemalla kirjaimellisesti ympyrää, mutta nyt ei ole aikaa tai kiinnostusta sellaiseen. Yllättävän korkealle olen kyllä tähän asti päässyt normipelaamisella käyttämättä pikamatkustusta, koska taso on jo 76. Sillä pieksisisi japsiropessa viimeisen bossin ja pärjäisi jokseenkin bonusluolastossa.

Monomount Rushkumalla on autiota. Se ei johdu siitä, etteikö täällä olisi ketään. Päinvastoin; kukaan ei ole myöhässä, mutta oppilaita on jäljellä niin vähän, että ykkösosan kuolinluvut alkavat hiljalleen väistyä Jabberwockin murharetken tieltä. Nyt meitä on yhtä monta kuin Hope’s Peakin selviytyjää eli kuusi. Jos joku teloitetaan, loppuhuipennukseen jää viisi enkä voi olla ajattelematta, että joku pääsee viimeisessä luvussa vielä hengestään. Mahdollisesti Nagiton murha voisi jäädä syystä tai toisesta kesken vähän Mukuron murhan tapaan, sillä Trigger Happy Havocissa viimeiset oikeudenkäynnit olivat sidoksissa keskenään. Kenties viidennessä oikeudenkäynnissä nähdään lopussa monivalinta, joka määrittää huonon lopun ja todellisen lopun.

[​IMG]
Voidaan me hakea Nagiton ruumis, jos se yhtään lohduttaa.

[​IMG]
Minimaru näyttää masentuneelta.

Kazuichi uskoo heidän pääsevän hengissä kotiin, kun Monokumahan puhui viimeisestä oikeudenkäynnistä. Fuyuhiko ei olisi niinkään varma, sillä heitä on juksattu ennenkin, mutta Kazuichi uskoo tämän päättyvän pian ja vannoo selvittävänsä, kuka Nagiton murhasi. Ei siis sillä, että kukaan erityisesti uhrista perustaisi, mutta ensimmäistä kertaa useimmilla pyörii mielessä retken ja painajaisen päättyminen. Porukan mätämuna on teloitettava, jotta muut pääsevät kotiin.

[​IMG]
Minä ainakin olen tottunut vedätettäväksi.

[​IMG]
Kuitenkin vain lirkuttelet prinsessalle.

Monomi ilmestyy toljottamaan kiukkuisena kaukaisuuteen ja herättämään hämmennystä. Pupukin tietää, ettei tämä pääty tähän, ja jakaa loputonta viisauttaan. Hän ei enää vello voimattomana itsesäälissä. Vaikka rohkaistuneen megapupun jutut menevät useimmilta ohi (paitsi Chiakilta), hänessä tuntuisi piisaavan itsevarmuutta enemmän kuin oppilaissa. Eiköhän Monomi taas päädy rähisemään veljelleen narun jatkona. Kazuichi pyytää vielä Akanea sammuttamaan Minimarun mölisemästä joutavia keskellä tärkeää oikeudenkäyntiä ja minua niin harmittaa, kun kakkajutut ja caps lock vähenevät ainakin 200 %.

[​IMG]
Monokuma-teatteritkin loppuivat ajat sitten.

[​IMG]
Akane on enemmän Monokuman puolella.

[​IMG]
Näistä saisi koostettua suppean aforisminiteen.

[​IMG]
Voisi paljastaa murhaajan.

[​IMG]
Chiaki on jäniskuiskaaja.

Vuorikuman kuono ärjyy auki ja liu’umme portaita pitkin hirvityksen suupalaksi. Kolho hissi kolistelee pimeyteen jos ei viimeistä niin vähintään toiseksi viimeistä kertaa oppilaiden keskustellessa tulevasta. Sonia huomauttaa, että Nagitosta oli edellisillä kerroilla huomattavasti hyötyä eikä Hajime voi tuota kiistää muistellessaan huvitaloa, jonka salaisuus olisi jäänyt salaisuudeksi ilman Final Dead Roomin ratkaisijaa.

[​IMG]
Tuohon portaat päättyvät.

[​IMG]
Ihan tulee ikävä.

Oikeussali muistuttaa uusimman saaren Sea King Industriesin interiööriä kaikessa teollisessa kelmeydessään. Fuyuhiko saa heti tarpeekseen vähästä väestä virnuilevalle tuomarille, joka vahvistaa oikeudenkäynnin olevan viimeinen. En tietenkään siihen usko.

[​IMG]
Fuyuhiko sanoo luultavasti samaa teloituksessa.

[​IMG]
Nytkö me siis saamme teloittaa murhaajan?!

Hajime kokoaa ajatuksensa uusimmasta uhrista, johon hän tutustui saarelaisista ensimmäisenä ja jota hän luuli ystäväkseen, kunnes ideologia ja hulluus veivät miehen mennessään. Kohta se on menoa jollekulle muullekin tai ihan kaikille.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
Kykypisteistä ei todellakaan ole pulaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti