tiistai 10. marraskuuta 2015

145 - Kolmas oikeudenkäynti, osa 1

KOLMAS OIKEUDENKÄYNTI

[​IMG]

Sääntökertauksen jälkeen Monokumakin tuhahtaa sen käyneen vanhaksi, mutta uskon täydellisesti kuulevani tuon kaikilla tulevilla kerroilla. Nagito säästää muilta aloituksen vaivalloisen vaivan, sillä hän haluaisi kuulla, mitä aamulla tapahtui. Eli saman jutun, jolla hän oli kiusannut Hajimea murhatutkimuksissa. Vaikka Nagito silloin nukkuikin taudin pauloissa, Hajimen lisäksi Kazuichikin tietää Nagiton vain sekoittavan muiden pakkaa. Tosin läsnä on muitakin tietämättömiä. Akane voi olla tyhjäpäinen urheilija, jonka järjenjuoksu käy usein hitaalla ja omissa maailmoissaan, mutta hänkin oli aamulla sairas ja ihan pihalla murhista. Chiakin mielestä heidät kaikki tulisi saattaa ajan tasalle tasapuolisen keskustelun nimissä ja pyytää Hajimea kertomaan näkemänsä ja kokemansa. Käypä tämä käypänä (ehheh) kertauksena pelaajallekin.

[​IMG]
Kertaakaan en ole skipannut.

[​IMG]
Ainakaan ei enää valehtele sairaana vaan ihan muuten vaan.

[​IMG]
Aina kannattaa uneksia.

[​IMG]
Öö noi kaksi kuoli tota joo niin henki lähti.

Pari päivää sitten puhjennut epätoivotauti pakotti äärimmäisyydet jakautumaan kahtia sairaalaan ja motelliin. Nagito, Ibuki ja Akane olivat sairaita, Mikan piti heistä huolta ja Hajime vuorotteli Fuyuhikon kanssa vahdissa. Sääntöjen mukaan vahtien tuli nukkua jossain muualla, joten Hajime heräsi aamulla tuttuun tapaan mökistään. Hän ei erittele sen kummemmin, missä nolostuttavassa tilanteessa Mikan herätti hänet, mutta Nagitolla oli kuulemma parempi olo ja kun se oli varmistettu, Mikan lähti lepäämään päivystyshuoneeseen ja Hajime palasi aulaan vastaanottamaan ennenaikaisen lähetyksen, jossa joku sairaalakaapuinen kassipää kapusi portaat hirteen.

[​IMG]
Hajime reputti ensiapukurssin.

[​IMG]
Olisimme voineet melkein huijata nukkumalla sairaalan pihalla.

[​IMG]
”Raiden, something happened to me last Thursday when I was driving home. I had a couple of miles to go -- I looked up and saw a glowing orange object in the sky, to the east! It was moving very irregularly… Suddenly, there was intense light all around me -- and when I came to, I was home. What do you think happened to me…?”

[​IMG]
Kävin vessassa.

Urhea minäkuvani ei tietenkään jättänyt asiaa sikseen vaan kipaisi kuvauspaikalle, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Hajime jatkoi suoraan läheiselle motellille, josta hän oletti saavansa paljon väkeä, mutta vain Chiaki tuli mukaan. Chiaki muistaa kadonnutta Ibukia etsineiden Mikanin ja Fuyuhikon liittyneen heidän seuraansa. Oppilasnelikko joutui murtautumaan murhan tyyssijaan, johon oli tullut juuri lisäystä tolppaan tapetun Hiyokon muodossa. Ruumiinlöytöilmoituksen kajahdettua kahdesti ruumis laskettiin ja vahvistettiin Ibukiksi. Ja näin se käy.

[​IMG]
Ensi kerralla sitten nopeammin.

[​IMG]
Olisihan se kurjaa, jos he olisivat kuolleet seuraavaksi.

[​IMG]
Kerro toki lisää.

[​IMG]
Ah, nuori rakkaus.

[​IMG]
Vai että toinen ruumis.

[​IMG]
Olisi voinut olla pienempi kassi ja niin edelleen.

Nagito kiittää tiedosta ja Fuyuhiko on jo siirtymässä Hiyokon ripustajaan, kun Nagito päättää sittenkin kyseenalaistaa kaiken Hajimen sanoman. Ainahan voin valehdella varsinkin ensimmäisenä rikospaikalla. Hajime ei tajua ajojahtia, josta Nagito ei näytä hellittävän tippaakaan, joten hänet tulee panna ruotuun. Eipä tarvitse enää loppupuolella selitellä syyttömyyttä, joten jotain positiivista tässäkin!

[​IMG]
Varmaan joku huono bändi soitti.

[​IMG]
Etpä tiedäkään, hah hah sinulle.

[​IMG]
Vaihtelun vuoksi?

[​IMG]
Todista ensin, että olet Makoto.

[​IMG]
Vahvasti alkaa.

Ensimmäinen debatti tuntuu lämmittelyltä, sillä vaikka häiriöviestit ovat aavistuksen sitkeämpiä ja totuusluoteja on jälleen kourallinen lippaaseen, arvasin luotilistasta, mikä on Hajimen kiistaton alibi. Oikeaa heikkoa argumenttia saikin odotella keskusteluloopin loppuun asti ja piti olla tarttumatta hämäyksiin matkalla.

[​IMG]
Ainakin Chiaki näyttäisi luottavan minuun.

[​IMG]
Gundham inspiroinut häiriöitä.

[​IMG]
Todellisuus ja rivitys hajoavat jännittävissä screenshoteissa.

[​IMG]
Mahdollisimman pitkälle venytetty Counter… eikä vieläkään näy R kokonaan!

Oljenkorteni on aikamerkitty leffalippu, sillä Hajime ei olisi voinut jäljitellä The Wizard of Monomi 2.5D:n murhia, koska hänhän näki elokuvan vasta Ibukin ja Hiyokon kuoltua. Tämän Nagito tietenkin tiesi eikä usko kenenkään kertoneen Hajimelle synopsista. Muut eivät liiemmin arvosta väkinäistä lämmittely-yritystä kiistattomalle seikalle. No on se sentään hyvä, että useimmilla on luottoa Hajimea kohtaan. Enhän minä nyt ketään tappaisi! Vielä.

[​IMG]
Kerrohan samalla se murhaaja.

[​IMG]
Ja nyt kaikki voisivat näyttää omansa.

[​IMG]
Mihin jäisimmekään ilman Nagitoa? (parempaan paikkaan)

[​IMG]
En lämpene tällaiselle.

[​IMG]
Pelaajana Chiaki tietää kaiken haaskatusta ajasta.

Tästä on hyvä jatkaa tuplamurhan tarkempiin yksityiskohtiin. Ibukin itsemurhasta ollaan yhtä mieltä, mutta Hiyokon murhaaja herättää keskustelua, sillä yhtäläinen kuolinpaikka tuskin lienee yhteensattuma. Fuyuhikolla on selkeä käsitys, mistä kiikastaa. Hiyoko ilmestyi Hajimen häivyttyä jotakuinkin kymmenessä minuutissa, joten joku kävi Titty Typhoonissa ja jumitti rakennuksen ainoan uloskäynnin. Yakuza on täysin varma, että murhaaja piileskeli koko ajan sisällä ja hän myös tietää, kenellä täällä ei ole alibia.

[​IMG]
Harvinainen kuva Akanesta ajattelemassa.

[​IMG]
Tarpeeksi pitkään.

[​IMG]
Kazuichilta tuo luonnistuisi yhdessätoista.

[​IMG]
Vielä jossakin murhassa murhaaja on idiootti ja jää heti kiinni.

[​IMG]
Loppuu se yhdensuuntainen romanssi.

Sonian ja Kazuichin ihmetellessä Fuyuhiko kertoo kaikkien muiden alibit. Hän, Hajime, Chiaki ja Mikan murtautuivat yhdessä sisään, Gundham jäi motellille ja Akane sekä Nagito sairastivat sairaalassa. Nagito muistaa Nekomarun, jota Monokuma alkaa imitoida eikä Monomi tajua, miksi tuomari trollaa armotta. Vai vihjaillaanko tässä nyt jotain?! Fuyuhiko jatkaa prinsessan ja tämän rakastajan hiillostusta, sillä kyllä jompikumpi oli Titty Typhoonin sisällä.

[​IMG]
Teidän vuoro tänään.

[​IMG]
Nekomaru oli paskalla, siinä sinulle alibi.

[​IMG]
Monokuma olikin koko ajan Nekomaru, enpä arvannutkaan.

[​IMG]
Eihän Monokuma nyt koskaan.

[​IMG]
Ellei jopa äärimmäinen.

Debatti on ohi niin ennätysnopeasti, että menin aluksi halpaan odotellessani loppupuolen koukkua, mutta ratkaisu tuli jo toisessa repliikissä. Ulko-ovien päätyyn (välillä hassuttelen yksinkertaisten termien kanssa, viittaan siihen karminvastaiseen pintaan!) sivelty puolikuultava mähmä kun olisi aivan hyvin voitu sivellä siihen ulkopuolelta.

[​IMG]
Jäänyt näppäin pohjaan.

[​IMG]
Todellisuus ja rivitys paikattiin, jotta ne voivat hajota taas.

Fuyuhiko luulee inhaa substanssia kumiksi, mutta korjaan sen olleen todennäköisemmin liimaa. Chiakikin tietää sen mausta liimaksi (eikä imppaajataustaan keskitytä) ja pitää Hajimen teoriaa järkevänä. Hän lisää katkenneen rumpukapulan olleen pelkkä täky, jotta luulisimme ovien lukittuneen sisältä. Liima tuskin oli sellainen varotoimi, jolla olisi varmistettu rikospaikan pysyvän säpissä pitkään. Fuyuhiko kiroaa olleensa väärässä ja Monomi rauhoittelee kiihtyvää tilannetta.

[​IMG]
Glob on glob.

[​IMG]
I am rubber, you are glue.

[​IMG]
Ei se aivan suolahapoltakaan maistunut.

[​IMG]
Näen tässä liimamyrkytyksen.

[​IMG]
Kuuluuhan se keikkapaikalla asiaan.

[​IMG]
Joka kerta ratsiassa.

[​IMG]
Muut ruumiinosat vapaata riistaa.

[​IMG]
Aina välillä tulee muistaa, että tämä on olevinaan luokkaretki ja Monomi opettaja.

Kymmenen minuuttia murhaan, tolppa-asetteluun ja musamestan sulkemiseen tuntuu useimmista mahdottomalta, joten Nagito ehdottaa Hiyokon kuolleen ennen Ibukia. Hitto vieköön, jotain tällaista vähän uumoilinkin! Tosin yksityiskohdista olinkin ennalta hakoteillä. Hiyoko tuskin ilmestyi passiivisesti Titty Typhooniin eli mustunut oli paikalla Hajimen käydessä kurkkimassa ovella. Varsin riskialtista, jos Hajime olisikin astunut kunnolla sisään tutkimaan paikkoja.

[​IMG]
Ei avaruutta voi sulkea.

[​IMG]
Hiyoko menehtyi kakkosluvun tainnutukseen ja hänen aaveensa on ollut sittemmin keskuudessamme.

Nagito näyttää kaikille revennyttä mustaa paperia, jonka Gundham muistaa valaisintelineeltä. Riekaleen alkuperä tongitaan Hajimen alitajunnasta yllättävän hankalassa hirsipuugambiitissa, jonka ratkaisun arvasin juuri ennen minipelin alkua. Täydellinen pelisuoritus olikin sitten ihan eri juttu enkä siihen edes pyrkinyt, kun kirjainpallurat ilmestyivät tähtikenttään pirullisesti nurkista ja kolaroivat väistämättä keskenään. Ei se nyt ihan penkin alle mennyt, vaikka hiparipalkin kolhut riepovatkin.

[​IMG]
MAGAZINES?

[​IMG]
WANDERING?

[​IMG]
WALLANDER?

[​IMG]
WALLPOPES?

[​IMG]
WALLPANEL?

[​IMG]
WALLPAPEN?

[​IMG]
Vielä joskus tapetoin seinät täyteen virnuilevia Monokuma-päitä. 

Hajime muistaa varastohuoneen tapetin, josta puuttui nurkkapala. Akanelle pitää avata tapetin saloja lisää eikä Nagito ole riittävän arvokas sellaiseen, joten heti perään pääsenkin logiikkasurffailemaan ja vastaamaan kolmeen kysymykseen. Sukelluskurssi oli aavistuksen kinkkisempi kuin viimeksi, mutta jorpakkoon en päätynyt kertaakaan esteistä, kapeista vektoripoluista ja rampeista huolimatta.

[​IMG]
Kuin hansikas.

[​IMG]
Tapettiin tapettiin.

[​IMG]
Älä yllytä.

[​IMG]
Sometime in the near future a major earthquake will lay waste to the entire California coastline.

[​IMG]
From out of the rubble will rise a menace far more terrifying than the death and destruction: Surf Nazis.

[​IMG]
The beautiful beaches, once the crown jewels of California, are now ruled by ruthless gangs. And the gangs are ruled by the Surf Nazis. Surf Nazis Must Die.

[​IMG]
Adolf. Eva. Mengele. Hook. Smeg. And the rest of their evil reich. Something must be done to stop them because Surf Nazis Must Die.

[​IMG]
They’re slaughtering the samurai surfers. They’re devastating the designer wave. Beaches are no longer safe to hang around. Surf Nazis Must Die.

[​IMG]
Welcome to California, where beaches have become battlefields and the waves are a warzone.

[​IMG]
Only one person is powerful enough, daring enough, brave enough to stop them. Only one person can ensure that Surf Nazis Must Die. She’s tough. She’s dangerous. She’s all woman. She’s Leroy’s Mama. And as long as she’s alive, the Surf Nazis Must Die.

[​IMG]
First there was The Road Warrior. Then there was The Terminator. Now comes an action film of relentless excitement, lavishly produced by Robert Tinnell, stylishly directed by Peter George. Surf Nazis Must Die.

[​IMG]
Experience the passion of perverted romance. Know the evil of mankind’s greatest villains, and taste the violent revenge. See the film that is bringing a tidal wave of action all over the world. See Surf Nazis Must Die.

Ja nyt juoni jekuttikin minua kunnolla, sillä vaikka Hiyokon ruumiin kätkeminen oli arvattavissa, en missään vaiheessa murhatutkimuksia kiinnittänyt huomiota siihen, että ressukka lymyili ylimääräisen tapettikerroksen takana! Vaikkakin retrospektiossa tuo onkin ehdottoman järkeenkäypää. Kuvia vertailemalla on selvää, että lavan oikea tolppa oli huomattavasti vasenta, kuluneempaa tolppaa paksumpi.

[​IMG]
Noituutta.

[​IMG]
Vähän liiankin nokkelaa.

[​IMG]
Kenties pienemmän tolpan sisältä paljastuu vielä pienempi tolppa.

Paikalle saavuttuaan Hajime näki narun jatkona kiikkujan eikä varmasti huomioinut silloin kokoa muuttanutta tolppaa, mikä nyt on ihan ymmärrettävää. Murhaaja siis ripusti tapettikerroksen tolppaa ympäröivän telinerinkulan avulla (tämä vaivaamaan jäänyt tekninen detalji voitaisiin havainnollistaa lopun mangassa!) ja lätki tarroja, jotta illuusio olisi täydellinen. Ilmankos tarrapinossa olikin vajausta. Ilmankos en yhdistänyt päivänselviä pisteitä. Hajimen häivyttyä tapetti nyhdettiin pois ja pieni riekale jäi kiireessä telineelle, mutta källiin ei varmasti kauaa kulunut aikaa.

[​IMG]
Yritin olla huomaamatta.

[​IMG]
Kamalassa epäsymmetriassa nuo tarrat.

[​IMG]
Vielä joskus kohtaan murhaajan, joka ei tee virheitä murhissa tai elämässä, ja kaikki päättyy epätoivoon. 

Hiyokon kuoleman ajankohta jää silti epäselväksi, mistä Nagitolle tuleekin mieleen tuoda esille tapauksen jäljittelymurha-aspekti. Oikeussalin eläinmaskottien riideltyä Monomin elokuvaoikeuksista ja palloleväruokavaliosta – mietin pitkään, mikä tämä moss ball -juttu oli… mutta sitten sivistyin – Fuyuhiko myöntää murhien täsmäävän Ozin jäniksen kanssa, vaikka tinamies puuttuukin. Tosin ne eivät täsmää kronologisesti, sillä juuri siihen murhaaja pyrkikin. Elokuvan tapahtumien perusteella uskoimme Ibukin kuolleen ennen Hiyokoa, vaikka toisin kävi.

[​IMG]
Joku muukin voisi joskus määrittää keskustelun suunnan!

[​IMG]
Kai tuosta on myös 3D-näytöksiä?

[​IMG]
On jo peleissä luvatta.

[​IMG]
Fuyuhiko on nähnyt jalojen jalopeurojen kaatuvan.

[​IMG]
Löytyy poistetuista kohtauksista.

[​IMG]
Toinenkin vastaus lähes pätevä.

Gundhamille tämä ei riitä, sillä hamsterien hallitsija haluaa kuulla kärkkäästi lisää Ibukin ruumiista, josta Chiaki alkoi puhua. Chiaki vastaa eeppiseen uhoamiseen hiukan alentuvasti ja selittää kärsivällisesti Ibukin jalkojen olleen lattialla, kun tämä oli hengissä ja kun Hiyoko oli kuollut. Gundham mölisee siihen malliin, että hänelle tulee selvittää eräs pieni mutta oleellinen yksityiskohta.

[​IMG]
Gundham ei itke saati anele koskaan.

[​IMG]
Ihan normi-Gundhamia.

[​IMG]
Chiakille ei ruveta.

[​IMG]
Skaala on loputon.

[​IMG]
Ellei Ibuki istunut lavan reunalla!

[​IMG]
En ymmärrä enää mitään.

[​IMG]
Kuulin jostain.

Debatissa tulee tällä kertaa tukea Sonian huomiota Ibukin sairaalatossuihin ikuistuneista askeleista. Ibuki ei vuotanut kuiviin, mutta Hiyokon kaulasta pulppusi lavalle kunnioitettava lätäkkö, jonka poikki muusikko asteli tokkurassa kuolemaansa. Minusta jotenkin tuntuu, että myöhemmin palataan sellaiseen mahdollisuuteen, jossa Ibuki tappoi Hiyokon ja sitoi hänet tolppaan, koska joku käski.

[​IMG]
Time for some sole-searching.

[​IMG]
Jälleen ruutu täynnä meteliä.

[​IMG]
Ibuki levitoi eli ei.

[​IMG]
Suostun öh… puoleen valtakuntaan.

[​IMG]
Huomaan tiettyjen aiheiden toistuvan väkisinkin kuvateksteissä, kun olin jo käyttänyt Resident Evil -viittauksen Chrisin verestä.

[​IMG]
Hetken aikaa kurlasi.

Ibukin elollisuus Hiyokon kuoltua on kuitenkin selv-

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

No niin, NO NIIN, tätä välienselvittelyä onkin odotettu kuin Lemuriaa nousevaa! Aiemmissa keisseissä suhteellinen passiivinen Gundham hyökkää kimppuuni ja vastaan samalla mitalla takaisin, vaikka grandiöösiä lesotusta riittääkin. Varsinainen miekkamittelö sisältää älyttömän määrän totuusmiekkoja ja Gundhamin repliikit ovat harvinaisen sitkeitä, mutta jonkinmoisena hämäyksenä kiista ei eskaloidukaan ratkaisevaan vaiheeseen vaan päättyy jo ensimmäisessä erässä ensimmäiseen heikkoon argumenttiin, joka tulee yllättävän pian ja joka oli ihan selvä juttu alusta asti. Välillä näinkin. Tosin olisin saanut tätä menoa takkiini ennen pitkää. Vastassahan kuitenkin on Gundham, jolle eivät maallikot pärjääkään.

[​IMG]
Smudgen ja globin perusteella oikeudenkäyntisanasto on eksaktia.

[​IMG]
Eipäs kun tuhon devoille.

[​IMG]
Valui lankkujen välistä.

Kasvattajan mahtailu tyssää miltei huomaamattomaan veriläikkään, jonka murhaaja yritti pyyhkiä lavalta, jotta kuolinjärjestys kääntyisi päälaelleen. Ibukin tossujen sotkeminen jäi ilmeisesti huomaamatta sekä murhaajalta että Gundhamilta… ellei tietenkin Gundham ole murhaaja ja tajua nyt virhettään, mutta rohkenenpa epäillä.

[​IMG]
Ensin telineen paperinpala ja nyt tämä, kunnon sekundamurhaaja.

Mikan tietää korjata Hiyokon verenvuodon loppuneen itsestään sydämen sammuttua eli kaulajesari ei ollut murhaajalta välttämätön toimenpide, mutta rikospaikan sotkeminen ei jäänyt siihen. Kazuichi muistaa tappiin käännetyn ilmastoinnin eikä murha-aikaa mainittu kansiossa, mutta jälkimmäinen seikka lienee vain Monokuman syytä. Joka tapauksessa nyt se on yksiselitteisen varmaa: Hiyoko kuoli ennen Ibukia.

[​IMG]
Tähän joku vähemmän arvokas ja tarpeettoman mauton kuukautisvitsi.

[​IMG]
Mainio vinkki tuleville murhaajille.

[​IMG]
Ulkopuolen trooppisessa paahteessa operointi vasta vaikeutuisikin.

[​IMG]
Betoni on aina hyvä todiste.

[​IMG]
Chiakin sana on täällä Monokuman jälkeen laki.

[​IMG]
Arvot kohdillaan.

Nagito nappaa Sonialta ohjat tiedustelemalla tuomarilta, miten itsemurhan kanssa menetellään. Jos mustunutta ei ennenaikaisen poistumisen vuoksi ole, Monokuma kurittaa pikkusiskoaan. Viime itsemurhassahan Alter Ego pääsi hengestään. Oi niitä aikoja.

[​IMG]
Itsemurha varmaan.

[​IMG]
”Thank you for calling the Hyperion Suicide Prevention Hotline. Handsome Jack regrets to inform you that you are a coward.”

[​IMG]
Monomin kohtalo viimeisten pelastuttua saarelta.

Sonia tarttuu itsemurhaan, sillä oppilaathan eivät ole vielä päässeet yksimielisyyteen Ibukin kuolemasta, kun asiasta ei ole liiemmin keskusteltu. Nagito taitaa tasan tarkkaan tietää muita enemmän kaikesta ja siksipä hän ehdottaakin tolkuttomasti, että Ibuki tappoi Hiyokon ja katui itsensä kuoliaaksi. Vaikka Nagito sivuaakin epätoivotaudin oireita, todellisuudessa Ibuki erittäin todennäköisesti huijattiin itsemurhaan. Chiaki puhkoo lisää aukkoja, sillä Ibuki ei olisi voinut irrottaa tolpan tapettikerrosta. Nagito hölmöilee Ibukin olleen tuossa tapauksessa elossa ja leikkineen kuollutta hirressä Hajimen käydessä. Chiakista tämä on epäuskottavaa, sillä valehirttäytyminen olisi jättänyt Ibukin alttiiksi, jos Hajime olisi astunut peremmälle tutkimaan. Nagito antaa vihdoinkin periksi ja lakkaa haaskaamasta aikaa, mutta hyvähän hänen kauttaan on tyrmätä ne epäuskottavatkin epileptiset puuteoriat.

[​IMG]
On myös mahdollista, että sinä olet tyhmyri.

[​IMG]
Olisihan se lievästi haasteellista.

[​IMG]
Fuyuhiko ei ole nähnyt tarpeeksi extreme-taikurien temppuja.

[​IMG]
Ibuki olisi vain pyörähtänyt ympäri köyden varassa ja alkanut hihittää.

[​IMG]
Kiitos nyt tästä taas.

Mutta eikä siinä vielä kaikki! Nagito voisi pitää turpansa kiinni, mutta hän palaa vielä kerran siihen Hajimen näkemään videoon. Pakottiko joku Ibukin nousemaan portaita? Ja kuka tämä joku on? Jälleen lähestytään murhaajan identiteettiä ja Sonia hoksaa olevansa heikoilla jäillä ottaessaan esille alussa pyöritellyt alibit. Kuka on heikoin lenkki tällä kertaa? Kazuichi kertoo, ettei tuollaisella halpiskameralla voi nauhoittaa mitään, joten Hajime näki Ibukin reaaliajassa. Protagonisti muistelee nähneensä videon ennen aamunavausta ja ruumiin pian sen jälkeen. Aikaikkuna on kovin suppea – kenties suppeampi kuin se kymmenisen minuuttia – ja joltakulta puuttuu alibi.

[​IMG]
Vain hän ja studioyleisö.

[​IMG]
Ei toim-

[​IMG]
Sitähän tässä on yritetty selvittää koko ajan.

[​IMG]
On siinä mukiteline.

[​IMG]
Jos Sonia olisi aina äänessä, mustunut olisi teloitettu ajat sitten.

Debattirundi on pystyssä Mikanin maineen pelastamiseksi. Vaikka muiden on helppo vedota nukkumiseen motellilla, hoitsu haparoisi heikommilla jäillä ilman Hajimen oivallusta, joka pelastaa heidät molemmat. Hehän olivat yhdessä jo heräämisestä asti, josta Chiaki ei halua lisätietoja. Soniaa harmittaa alibioperaation vesittyminen, kun tässä ei ole edetty juuri mihinkään.

[​IMG]
Joka kerta menen vähintään kerran amatöörimäiseen halpaan, kun lippaassa on useampi selonteko.

[​IMG]
Vielä ei ole esiintynyt unissakävelyä ja -murhausta.

[​IMG]
Ei Sonialla ainakaan.

[​IMG]
Silleen ei-platonisesti.

[​IMG]
Wordin haun perusteella olen käyttänyt kourallisen raiskausvitsejä, joten nyt voisi pitää taukoa, sillä raiskaus ei ole hauska asia paitsi silloin, kun se on.

[​IMG]
Ei mahdu kahdelle riville.

[​IMG]
Seuraavaksi tuhotaan vahvin alibi.

Nagito pahoittelee vuolaasti, kun hänellä on vielä sanottavaa jäljittelymurhasta. Tai oikeammin siitä, ettei mustunut sekoittanut murhien järjestystä pelkästään elokuvan inspiroimana. …Että mitä? Tämä on niitä kertoja, kun olen täysin tarinan riepoteltavana eikä minulla ole minkäänlaista käsitystä, mistä tuo lurjus horisee tai mitä seuraavaksi tapahtuu. Voin olla joko tyhmä tai hidas tai vaihtoehtoisesti tulevaisuutta ei pidäkään tietää. Aina välillä vaivaa, onko jotain jäänyt huomaamatta. Tosin sitä paksumpaa tolppaa ei voinut jumankauta hoksata ennalta!

[​IMG]
Saattoi se olla kannanottokin.

[​IMG]
Halusi paeta saarelta ehkäpä?!

Jäljellä on käsittelemättömiä ja käsittämättömiä totuusluoteja ja ainakin pari seikkaa, joista voisi jatkaa oikeudenkäynnin toivon mukaan tapahtumarikkaammalla jälkipuoliskolla. On käänteinen kuolinjärjestys sentään jotain. Jos historia toistaa itseään – sillä viime luvunkaan session alkupuolella ei paljastunut mitään järkyttävän dramaattista – en ole välttämättä valmis tulevaan! En osaa suoriltaan syyttää ketään mistään (paitsi Nagitoa pirullisesta informaation pimityksestä), mutta siitä olen kohtuullisen varma, että Nekomaru palaa rytinällä jossain muodossa ennen neljättä lukua. Taidan yhä olla sitä mieltä, että hän on murhaaja. En tiedä miksi, koska en tiedä miksi.

[​IMG]
Juu.

Väliaikaa ja tätä päivitystä ei voi päättää kätevästi metacliffhangeriin, sillä otukset kiistelevät yhä levästä ja Monokuma antaa höpösiskolleen ainutkertaisen mahdollisuuden pelastaa kasvonsa 30 000-sanaisella vetoomuksella, koska kaikki inhoavat Monomia.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti