154 - Luku 4, Daily Life, osa 3

Koska Hajimea ei pahemmin liukumäki lapseta tai auringonkukkaistutukset kiinnosta, siirryn kolmoskerroksen toiselle puolelle, jossa seikkaillaan ensimmäisen persoonan kuvakulmasta. Eipä ole ennen tullutkaan vastaan pelialueita, joissa hypätään saumattomasti ns. luolastokomppauksesta yksittäisten tilojen tutkintaan. Aina ennen on ollut vähintäänkin ovi välissä kuten Hope’s Peakin tai kolmossaaren sairaalan käytävillä.


Hajime ei edes pelaa lapsellisia videopelejä tai blogaa niistä.

Mutta koskaan ennen kaikkialla ei ole ollut mansikoita. Hajimekin tuumii pahoinvoinnin iskevän pian, kun mansikkatalon lattia, katto ja seinämät vellovat makoisista mansikkasilueteista kovin …mansikkamaisesti. Valkoinen ja punaisen räikeät eri sävyt tulevat tutuiksi. Kulkuväylien läheisyydessä seinille piirtyy lisäksi informaatiota tulevista huoneista ja kerroksista, vaikka eksyminen onkin mahdotonta, jos valkeuden aiheuttamaa lumisokeutta ei lasketa.


Mitä muuta muka odotit mansikkatalolta?

Kolmoskerroksen toisella laidalla ei ole oikeastaan mitään erikoista mittasuhteiltaan massiivisessa – koska huvitaloissahan perspektiivi on persiillään, koko suhteellista ja kissat koiria – ämpärissä piileskelevän pehmokuman lisäksi. Nekomaru seuraa perässä seisoskelemaan ja tyrkyttää juomafunktioitaan. Koska Hajimea ei janota, siirryn kerrosta alemmaksi. Kerrokset ovat niin pieniä, että Hajime ramppaa kerroksesta toiseen ilman lataustaukoja.


Eritätkö jääpalojakin?


Lay of the park land. (feat. pehmokuma)

Hajimen muisteltua kakkoskerroksen karttaa Nekomaru rymistelee tutkimaan vierashuoneita. Suuntaan sinne suuntaan itsekin, koska rappukäytävän lähistöllä on vain valtavan kahvikupin kaltaisia nähtävyyksiä. Olin vierashuoneiden kokoonpanosta jokseenkin väärässä, sillä lähimmät huoneet ovat kökköhuoneita, oleskelutilan vastapäinen yksittäinen huone on perushuone ja perimmäiset puolestaan deluxehuoneita ja jokaisessa huoneessa on vain yksi sänky. Tarkkojen laskelmieni mukaan yösijaa on siis viidelle. Vilkaisin heti kökköhuoneisiin ja käännyin heti takaisin. Eivät ne edes niin kököiltä vaikuttaneet, pikemminkin sellaisilta perinteisiltä japanilaisilta majatalohuoneilta astetta tärähtäneemmällä värimaailmalla, mutta Future Foundationin salaisuudet, laiva ja oppilastiedot jäivät puuttumaan.


Lounge-sanasta tulee nykyään aina mieleen Birmingham Central Backpackersin erinomainen Torpedo Lounge.


Lay of the guest land.


Näyttää opiskelijasolulta.

Huomasin (ja Nekomaru huomautti) perushuoneen olevan Fuyuhikon ja Akanen käytössä, joten jätän heidät hetkeksi rauhaan. Tiedä mitä tuhmaa he puuhailisivat. Todennäköisemmin puhuvat henkeviä. Käväisen oleskelutilassa, johon Gundham ja Sonia ovat päätyneet. Kasvattaja lähettää Cham-P:n eeppiselle tiedusteluretkelle ja Sonian kanssa tulee puhetta huvitalon kamalasta visuaalisesta ilmeestä.


Lapsuusajan mansikkatraumoja ilmeisesti.


Eivät näytä järin innostuneilta.


Hajime ei oikein ymmärtänyt intialais-/intiaanijuttua.

Seinällä riippuva muotokuva esittää Hope’s Peak Academyn perustajapapparaista, jonka nimi tuottaa Hajimelle ylenpalttisia lausumisvaikeuksia. Izuru Kamukura tai hänen jäyhä naamansa ei kerro juuri mitään, mutta paljastus on selkeä merkki tulevasta. Ehkäpä tänne on piilotettu ilmiselviin paikkoihin lisää paljastuksia!


Kamuna Izuru on kuraa.

Niin kovin arkaainen lankapuhelin ei ole kummoinen paljastus, mutta sen numerotaulu hämmentää Hajimea, sillä laitteen edessä on vain yksi iso nappula, jota koristaa mansikan sijasta rypälekimppu. Testailun perusteella luuri yhdistää johonkin, mutta puheluun ei vastata. Luultavasti jossain on mansikkanappuloitu kaksoiskappale. Gundham esittää mielipiteensä saatanallisesta laitteesta ja kertoo tuhon devojensa palanneen espionaagiltaan tyhjin tassuin. Sonia ei jättäisi etsintöjä sikseen, vaikka toinen kerros vaikuttaakin harvinaisen tyhjältä. Loungen seinäkellokin on… no, seinäkello. Näyttää se ajan, mutta niin näyttää Nekomarukin.


Hajime hearing through the grapevine.


Hyvä tietää, että ammattilainen on asialla.


Cham-P ilmoittaa SKVII SKVII SKVII.


Novoselicissä ei anneta koskaan periksi.


3 AM Eternal.

Vilkaistessani perushuoneeseen Hajime toimii diskreetisti herättämättä Fuyuhikon ja Akanen huomiota. Tunnen itseni likaiseksi salakuuntelijaksi Fuyuhikon avautuessa kömpelösti Akanelle, jolta koko juttu tuntuu lipuvan ohi, koska likka on melko yksinkertainen. Fuyuhiko tuntee yhteyttä Akaneen, sillä heidän molempien hengen edestä uhrauduttiin. Yakuzaa tuntuukin kalvavan syyllisyys ja hän olettaa Akanenkin tuntevan samaa, vaikka todellisuudessa urheilija ei yhtään tajua, kuinka he ovat eri asemassa. Fuyuhikon pelastanut Peko kuoli eikä isäntä voi ilmaista kiitollisuuttaan. Hän haluaisi Akanen olevan kiitollinen Nekomarulle. En luonnollisesti pääse tutkimaan huonetta tarkemmin, koska jäisin kiinni.


Nekomaru uhrasi ihmisyytensä.


Akane ei ymmärrä, kun ei puhuta syömisestä tai lyömisestä.


Ehkä Pekonkin olisi pitänyt saada singosta ja muuttua robotiksi.


Akanella on sellainen vaikutus uroksiin.


Kenties Fuyuhiko leipoo Akanesta salaa henkivartijaa!


Varmaan jotain ruoasta.


Mutta minäpä huomasin pehmokuman! Johon en vielä päässyt käsiksi peliteknisistä syistä.

Deluxehuoneet on koristeltu prameasti, mutta aivan yhtä vähän niissä on sisältöä kuin muissakin lepotiloissa. Nekomaru kertoo toisessa lukaalissa mielipiteensä triplakuolemasta, joka hänelle tuli tietysti yllätyksenä. Hajime on ainakin iloinen kaikkien puolesta äijän tultua takaisin. Mechamaru ärjyy, ettei anna uusien murhien tapahtua. Niinhän he kaikki sanovat.


Tikkaripääkallo ei oikein istu kokonaiskuvaan.


Nekomaru itse on hiljaa kuin mykkä hiiri.


Olen iloinen aiheuttamastasi tinnituksesta.

Alimpaan kerrokseen siirryttyäni Hajimekin on sitä mieltä, ettei ylemmissä kerroksissa ollut oikein mitään tärkeää. Ykköskerros on avara, vaikka huoneen keskellä kasvaakin megamansikka. Portaiden viereen on eristetty erittäin pahaenteinen Final Dead Room, jonka ovessa möllöttää erittäin pahaenteinen klovni. Yritän vältellä tuota paikkaa viimeiseen asti, vaikka oikeasti tsekkaan sen ihan pian.


Lay of the Final Dead Room land.

Keskityn olennaiseen katsastamalla aluksi huvitalon huussinurkkauksen, jonka ääreen Nekomaru on tietenkin asiantuntijana ilmestynyt. Saniteettitiloja ei pääse tutkimaan tarkemmin (eipä vessoilla ole juuri ollutkaan merkitystä paitsi ehkä tämän kakkososan ensimmäisen oikeudenkäynnin yksityiskohdissa) eikä ummetuksesta kärsivä Nekomaru voi paskoa siellä. En viitsi kertoa hänelle, etteivät robotit osaa paskoa. …Tai mistäpä sitä tietää? Kenties oikea funktio on olemassa ja maailma peittyy siihen itseensä.


Rauhallisella kakalla Nekomaru huutaa kuin riivattu.


Ruuvit löysällä.

Ykköskerroksen eteläseinällä on yllättäen hissi, josta ei tainnutkaan olla mitään puhetta Monokuman kertomuksessa tai sitten minulla on harvinaisen huono muisti. Hajime arvelee sen kulkevan kellariin, koska ei se voi ylöskään liikkua, koska jos se liikennöisi joka kerroksessa, vierashuoneiden luona ja sisäpuistossa olisi pitänyt olla hissiovet. Puhelimen tapaan hissin kutsunappula on koristeltu rypäleillä eikä sen rämpytyksellä ole minkäänlaista vaikutusta. Samalla reissulla juttelen Chiakille, jonka kanssa käyn tyhjentävän mansikkakeskustelun, kun nörtille ei mene kaaliin, miksi teemana on nimenomaan tuo.


Tangerine Dream.

Mansikkakäytävän luona on hyvin happamaksi muuttunut Kazuichi, joka tuntuu suorastaan mulkoilevan Hajimea. Höpinöistä päätellen hän suhtautuu minuun erittäin epäluuloisesti. Melko varmasti hänet minua vastaan tolkuttomilla jorinoillaan aivopessyt Nagito vain puhuu toivosta.


Tapan sinut pian, koska olen petturi ja tiedät sen.


Seinä kehottaa Nagitoa kääntymään.

Mutta niin. Se Final Dead Room. Vaikka Monokuma ilmestyykin ovella kertomaan huoneesta lisää, en oikeastaan ymmärtänyt kertomuksesta mitään. Vissiin kyseessä on vapaaehtoinen haaste, jossa hengenvaarallisen leikin voittaja lunastaa pyhässä kahdeksankulmaisessa maassa äärimmäisen aseen. Jassoo. Pahinta tässä on, ettei minulla ole mansikkaisinta aavistustakaan, meneekö tuo dadaismin piikkiin vai kulminoituuko neljäs luku viimeisen kuolonhuoneen tuohon mihin lienee! Jotain kutkuttavaa tässä koko ajan rakennellaan, se on selvää.


Pelle Hermanni Mindrape.


Pitää selviytyä klovniesityksestä.


”If you’re seeing ninjas, you’re seeing ghosts.”

Nekomaru ei pidä asepalkintoa arvokkaana vaan vinkkaa seuraavaksi suunnakseni mansikkakäytävän tuolla puolen kohoavan mansikkatornin. Käytävä on vain kulkuväylä, joten ei siitä sen enempää, mutta sen päässä oleva ovi on ummessa. Robotti päivittelee puuttuvaa kahvaa ja takoo sitten kehotuksestani viereisellä näppäimellä oven auki.


Syvällinen metafora mansikoita poimivalle kesätyöläiselle.


Nekomarulla on alhainen prosessointikapasiteetti.


”Aaaaaand OPEN!”

Mansikkatorni on yleisilmeeltään suorastaan unenomaisen eteerinen, kuin toisesta todellisuudesta repäisty. Hajime ei havaitse tornin huippua ja seinämienkin fyysisyys on vähän tulkinnanvaraista, kun tilaa tuntuu ympäröivän hitaasti pyörivä tähtikenttä. Jos realistisia ollaan, illuusio johtunee nokkelasta valaistuksesta, jota kumpuaa tornia reunustavista aaltokuvioista. Lattialla on kuva mansikkaa mussuttavasta Monomista ja Hajime huomaa joonialaispylväsparin reunustavan sekä tulo-ovea että uutta ovea tornikehän perällä.


Nekomaru pitää enemmän boysenmarjoista.


Kuinka yllättävää.


Ai tällaista on helvetin esikartanossa.

Hajime tunnistaa puhelimessa ja hississä komeilleen rypäleen torniovesta, jota Nekomaru olettaa uloskäynniksi ihan sillä perusteella, ettei karttakuva jatkunut enää tornista tuonnemmaksi. Väkivahva turborobo yrittää kammeta ovea auki ärjyen pitkään ja hartaasti ja tuloksetta, kunnes Hajime kehottaa lopettamaan, jottei kituva ovenkahva repeydy irti. Hänestä heidän tulisi keskustella asiasta muiden kanssa ja keskustelu lienee muutenkin paikallaan, kun nyt koko mansikkatalo on enimmäkseen koluttu.


Pelin piirtoetäisyys on rajallinen.


Avaat väärään suuntaan.


UOOOOOOOOOOO


Maailmassa ei ole tarpeeksi kinkkua.


GUOOOOOOOOOOOOO

Kaikki ovat siirtyneet ykköskerroksen päähuoneeseen ja Monokuman huomattuani ymmärrän syyn. Lisää huvihuoneen kommervenkkejä, jahuu, jippii. Ennen karnevaalikarhua käyn muiden jutut läpi. Useampikin kertoo otsolla olevan asiaa ja kuulen Fuyuhikolta, miten Akanen kanssa meni.


Antaa mansikan.


Gundhamin reaktio bussikuskille.


Ei ollut oikeaa tyyppiä.

Monokuman jutuista käy melkein heti ilmi, että mansikkatalo ei todellakaan ole koko huvitalo. Siksi tänne on rakennettu hissi, joka ei kuljekaan perinteisesti pystysuoraan… vaan vaakasuoraan kiskoilla ja johtaa suoraan rypälerakennukseen. Olisi melkein pitänyt arvata. En tiedä, antaako Monokuma ymmärtää huvitalon koostuvan muistakin rakennuksista näiden kahden lisäksi. Toivottavasti ei, sillä marjat ja hedelmät alkavat pian tursuta yli äyräiden. Huvikarhu häipyy edeltä rypälöimään ja jonkin aikaa jahkailtuaan lauma astuu hissiin. Kazuichi tuntuu olevan pahalla päällä Fuyuhikon härnättyä häntä nössöilystä.


Peachy.


Joka ruoalle omansa.


Diagonaalisesti.


Monokuma käyttää omaa kvanttisiirtymishissiään.


Lisää valmennusreploja.


Tuolla asenteella ei pitkälle pötkitä. 

Palapelihissin kamerakulmasta tulee erehdyttävästi mieleen sekä ykkösosan että kakkososan oikeudenkäyntimatkojen täysin identtinen kuvakulma. Oppilaat ihmettelevät, liikkuuko hissi laisinkaan, sillä liikettä ei vaikuta pahemmin tuntuvan. Voi tietenkin olla, että huvitalo on täysin omassa tesseraktimaisessa todellisuudessaan, jossa kvanttifysiikan lait eivät päde. Tähän mennessä kun vastaan ei ole tullut yhtään ikkunaa, josta näkisi muun huvipuiston. Ainahan Monokuma voisi valehdella olinpaikastamme.


Oikeasti Monokuma purkaa ulkopuolella lavasteita ja kyhää uudet.

Mansikkatalo oli punainen. Rypäletalo on vihreä. Hajime ei pidä kummastakaan. Tervetulotoivotuksensa jälkeen Monokuma esittelee meille tämänkin huushollin heksagoniasemakaavan. Ensimmäinen kerros on käytännössä sama kuin mansikkapuolella – joskin Final Dead Room puuttuu. Sen sijaan rypäletorni ja rypälekäytävä löytyvät. Toinen kerros sisältää majoitusta viidelle samanlaisella laatujakaumalla kuin mansikkapuolella sekä oleskelutilan. Nytpä ratkesi yöpymisongelma, vaikka jotkut nukkunevatkin paremmissa huoneissa kuin toiset. Ihan varmasti päädyn kökköhuoneeseen. Rypäletalon vetonaula on kolmannen kerroksen Monokuma-arkisto, joka kuulostaa jo nyt itsekeskeisyyden kehdolta, vaikken ole vielä sisälle astunutkaan. On myös todennäköistä, että mesta sisältää niitä antaumuksella odotettuja paljastuksia.


Vetistyneempiä rypäleitä.


”Strut A is a pump facility that supplies the energy to circulate the polluted water drawn throughout each of the Big Shell’s sections. The south side is the actual pump facility itself, while the north side is the control room.”


“Strut B is a generator facility that generates electricity for the Big Shell. The first floor is its substation."


“Strut C is the Residential Area. It supports life at sea for all the workers on the Big Shell. That being said, almost all systems are completely automated, so there aren't many workers to be found.”

Akanella olisi hiukan kysyttävää, kun Monokuma tilaisuuden kyssäreille tarjoaa. Isolla urheilijalla olisi nälkä eikä syötävää ole tullut vastaan, vaikka seinillä sellaista viliseekin. Nalle ei ihan ymmärrä tarvetta ruoalle, sillä se pilaisi koko pakoleikin jännitteen. …Niin. Huvitalossa ei tunneta ruokaa, joten murharetken neljännen kierroksen idea ja vitsi on se, että nälkä ajaa ennemmin tai myöhemmin jonkun murhaan!


Eivätkö rypäleet maistu?


Minuutti aikaa murhata.


Syö joku.

Yhtäkkiä alan ymmärtää, miksi ihan kaikkialla näkyy ruokakuvioita. Pitäähän tässä jokin täky olla, sillä muutenhan voisimme jumittaa sisätiloissa viikkokausia tappamatta toisiamme. Mutta en arvannut täkyn olevan sellainen, johon kuka tahansa voisi aivan hyvin tarttua, sillä syöminen on kuitenkin melkoisen oleellinen elämän elinehto, joka koskettaa ihan jokaista. Mitä seuraavaksi, pakotettua valvomista?! Monokuma muistuttaa häipyessään hihitellen ryhtymään tuumasta toimeen ennen kuin heikotus estää toimintakyvyn.


Viikon päästä kansa ryömii toistensa kimppuun.

Fuyuhiko kiroilee, ettei karhulle näytä riittävän mikään. Akane on ällikällä lyöty ja niin olen minäkin tajutessani, kuinka pahasti tyttö saattaa alkaa flippailla. Tai ei edes saata vaan ihan varmasti sekoaa. Olisi miltei liian helppoa arvella häntä tulevaksi murhaajaksi. Siksi en tietenkään siihen usko, mutta luulenpa Akanella olevan silti kova paikka oikeudenkäynnissä, jos hän sinne asti selviytyy. Nekomaru mölisee kaikkia rauhoittumaan ja oletan, ettei hän ainakaan välttämättä tarvitse enää ruokaa selviytyäkseen.


Ainakin pari lukua.


Maailmalta putosi viimeinkin pohja.


Kuulostaa panikoinnilta.

Nagito ehdottaa seuraavaksi toimenpiteeksi rypäletalon tutkimusmatkaa ja uskoo samojen parien toimivan yhä. Kazuichi haluaa pariutua neiti Sonian kanssa, joka tosin kestovitsinä lähti jo Gundhamin mukaan. Nagito, Kazuichi ja Chiaki poistuvat jonnekin yläkertaan ja Fuyuhiko jää ahdistuneen Akanen kanssa minun ja Nekomarun seuraksi tänne alakertaan. Alustava suunta on selvä.


En enää välitä, kun alkoi vatsa mouruta.


Kai tuota voi jo kutsua deittailuksi.


Mustasukkaisuus yhdessä kuvassa.


Fuyuhikosta tulee Akanelle lounas.


Hyvä onnnnnnn.


KUULIN EKALLA KERRALLAAAAAAAAAA!!!

Lähden huutavan mölyapinan kanssa kartoittamaan rypälemaat-…puuta tavoittamattomien salaisuuksien toivossa ja uuden murhan epätoivossa. Mielessäni pyörii vain yksi ajatus:


Kuha pakoreitin löytää. #vainkuhajuttuja