tiistai 10. marraskuuta 2015

147 - Kolmas oikeudenkäynti, osa 3

Mikan kiljaisee hädissään ymmärtämättä Hajimen häijyjä syytöksiä. Hänkö muka tappaja? Akanestakin tuo vaikuttaa epäuskottavalta, sillä eihän hento ja varjoaankin pelkäävä hoitsu kykenisi murhaan. Itkeskelevä Mikan-parka sopertaa olevansa niin kömpelökin.

[​IMG]
Hiiri vilistää lattialla.

[​IMG]
Hoitovirhe.

[​IMG]
Tämä on se vaihe, jossa alat selittää.

[​IMG]
Tauteja levittävät.

[​IMG]
Mikan tappaa kaatumalla muiden päälle.

Hajime on ihan ihmeissään, sillä eihän tässä voi olla muita mahdollisuuksia. Toisin kuin useimmissa tapauksissa, suurimmalla osalla sakista ei ole alibia, mutta vain hänen ja Mikanin liikkeistä ollaan suunnilleen kartalla. Toisin sanoen vain heillä on alibi, joka on kääntymässä hurjaa vauhtia Mikania vastaan.

[​IMG]
Näissä tarinoissa alibi on kirous.

Ei kyse ole yhteensattumastakaan, jonka viekoittelevaan oljenkorteen murhaajat tuppaavat paniikissa nojautumaan. Vain Mikan olisi voinut kuvata Hajimen näkemän videon. Tyttöhän kun siirtyi yläkertaan mukamas lepäämään, kun ei ollut nukkunut silmäystäkään yöllä. Ehtiihän valvoessa murhata ystäviä ja järkätä lavasteet jämptisti paikoilleen aamun huijausta varten. Kukaan muu ei olisi voinut kuvata videota, sillä Hajime olisi kyllä matkallaan aulaan törmännyt ylimääräisiin. Myös Nagito ja Akane ovat sairaina pois laskuista.

[​IMG]
Tutulta kuulostaa.

[​IMG]
Minä tästä menen vähän huijaamaan ihihi.

[​IMG]
Mikan tykkää olla omissa oloissaan kelteisillään.

[​IMG]
Ei tästä paeta heimokielillä.

[​IMG]
Aina voi kavuta ikkunasta kokoustilaan.

[​IMG]
Niin mikä se Veronica-juttu olikaan?

Nurkkaan ajettu Mikan jatkaa paniikkikohtaustaan, joka ei oikein vakuuta Nagitoa, mutta Akane ja Sonia ovat helläkätisempiä arkaa hermorauniota kohtaan. Naureskelin Gundhaminkin hippusen misogynistisille epäilyksille. Oivallista vollotusshow’ta Mikan ainakin vetää, ei siinä mitään. Herkempikin menisi metsään Mikanin käpertyessä viattomaan itsesääliin…

[​IMG]
Nii-in.

[​IMG]
Ninjat hyökkäsivät.

[​IMG]
Vaikeampi sitoa kuin kimonoa.

[​IMG]
Mutta Gundham onkin MIES.

[​IMG]
Missä tällaisia järjestetään?

[​IMG]
Niin vakavissaan että tappaisi.

…Vaikka ressukan ilmeisenä tarkoituksena on kääntää muut Hajimea vastaan. Parkumisen jatkuessa Hajimekin alkaa hiljalleen kyseenalaistaa ajojahtiaan ja ystävänsä epäilyä. Onneksi aina on Nagito, joka jälleen kerran vähättelee olemassaoloaan ennen kuin jyrähtää kylmästi, ettei voi katsoa tilannetta läpi sormien. Hänellä kun jomotti epäilys mielessä alusta asti ja hän tietää, mitä muut eivät tiedä.

[​IMG]
Hajimea sörkättiin kerran neulalla väärään paikkaan ja se riitti.

[​IMG]
Logiikka lentänyt romukoppaan ajat sitten!

[​IMG]
Kuulostaa henkilökohtaiselta.

[​IMG]
Ettei voi katsoa läpi sormien.

[​IMG]
Tämä on peliä pelissä.

[​IMG]
Toisarvoista.

Nagito heittää vihjepalloksi murhaajien arvostamasta Rocketpunchista noudetun köyden, johon Ibuki tiettävästi hirttäytyi. Hän pyytää meitä tarkastelemaan upouuden nyörin vähemmän tuoretta puoliväliä, joka on melkoisen rispaantunut. Köyden ääripäät olivat telineellä ja Ibukin kaulalla, mutta keskeltä kulumisen selittää vain Nagiton teoria. Ibuki ei hirttäytynyt. Hänet kuristettiin hengiltä.

[​IMG]
Huononkin artistin pitää nähdä kehnon keikan jälkeen hiukan vaivaa itsemurhaan.

[​IMG]
Sulkea sietäisi.

[​IMG]
Ollut köydenvetokilpailussa.

[​IMG]
Everyone’s a critic.

Hajime muistelee, ettei Nagito kiinnittänyt edes etäistä huomiota köyteen murhatutkimuksissa. Nagito myhäilee, että kaikki eivät välttämättä puhu totta ja vihjailee murhaajankin valehdelleen. Enempää hän ei köydestä kerro, vaikka nyt ollaankin kuulemma erittäin lähellä totuutta.

[​IMG]
Kuumeuni paljasti.

[​IMG]
Liar liar pants on fire.

[​IMG]
Rehdisti myönsit kuitenkin.

[​IMG]
Nauroi pahisnaurua.

[​IMG]
Älä viitsi.

[​IMG]
Sinä voisit kertoa sen meille.

Loput tongitaan debatissa ja näihin aikoihin myönnän jopa vainoharhaisena epäilleeni, että ehkä Mikan on sittenkin syytön, sillä olin aluksi aivan kujalla, mitä argumentoinnissa ajettiin tarkalleen ottaen takaa. Kokeilin lukemattomia totuusluotien ja heikkojen kohtien komboja ja tunsin itseni aavistuksen alkukantaiseksi törmätessäni siihen oikeaan, sillä köydestä ja valehtelustahan oli ihan äsken puhetta ja minun olisi pitänyt jo alussa tarttua Chiakin mietteisiin, joissa hirttäytymisen ja kuristumisen ruhjeet eivät täsmää, vaikka henki lähtee kummastakin suhteellisen samalla tavalla.

[​IMG]
Kaikki roikkuu totuuden tasapainossa.

[​IMG]
”What’s a paladin?”

[​IMG]
“I don’t even know who I am anymore.”

[​IMG]
Suostun kiristelemään muttereita.

Nagiton lisäksi Mikan valehteli Hajimelle päin naamaa väittäessään Ibukin hirttäytyneen. Äärimmäisen sairaanhoitajan luulisi tietävän, mitä eroa on hirttäytymisellä ja kuristumiselle. Selittelyt kuolinsyyntutkijasta eivät auta, sillä Nagito tietää lääkisläistenkin olevan perillä eroista. Lapsikin tietäisi. No ei välttämättä.

[​IMG]
Liar liar panties on fire.

[​IMG]
Se oli sellainen eutanasia.

[​IMG]
Caught in the coroner.

[​IMG]
Riippuu ihan humalan asteesta.

Fuyuhiko veikkaa ennenkin dramaattisesti kaatuilleen Mikanin olleen vain kömpelö, mutta hoivattu Akane ei usko hoitsun lääketieteelliseen epäpätevyyteen ja tuntuu yhä olevan hänen puolellaan aivan kuten Sonia, joka muistaa Mikanin auttaneen heitä ennenkin. Nagiton mukaan Mikan hyödynsi äärimmäisyyttään, sillä Ibuki oli vakavasti sairas ja varmasti totteli Mikanin käskyjä.

[​IMG]
Ainakin Mikan jäi nyt silkkaa kömpelyyttään kiinni murhista.

[​IMG]
Olen myyty.

[​IMG]
Correct! I am Ibuki Mioda! Yes!

[​IMG]
Sinäkin olisit voinut kuolla ja olisi pelottanut.

Muut voivat olla onnetonta murhaajaa kohtaan myötämielisiä, mutta Nagito suhtautuu tämänkertaiseen syylliseen äärimmäisen viileästi. Hän jättäytyy silti leikistä, jos muut puolustelevat Mikania. Piiloiva (loiva pii?!) toivosta puree silti Akanen suuttuessa ja Mikan alkaa taas nyyhkiä syyttömyyttään.

[​IMG]
Ne pari aiempaa tapausta olivat tosin ihan okei.

[​IMG]
Prinsessat käyttävät toisinaan itsestään monikkoa.

[​IMG]
Voit perääntyä tuohon tunneliin.

[​IMG]
Kyllä! Kyllä!

[​IMG]
Itkee vihollisensa hengiltä. 

Mutta Hajime on ilkeä miehenalku eikä jätä tätä tähän Akanen kipakoista vastalauseista huolimatta. Ei Hajimekaan halunnut noitavainoon ryhtyä, mutta nyt on vähän pakko. Koska Akane ei hiukan simppelinä sporttitsiksinä tajua puheita uskosta ja epäilystä, Chiaki opettaa, etteivät termit ole välttämättä toistensa vastapareja. Toiseen ei voi uskoa ellei epäile ensin. Akane antaa pikkusievälle lukiofilosofialle lopulta periksi ja jättää Mikanin oman onnensa nojaan.

[​IMG]
Nyt ei peräännytä.

[​IMG]
Every day and twice on Sunday.

[​IMG]
Tästä kontaminaatio eli epäusko.

[​IMG]
Chiaki kuuli tuon yhdestä pelistä.

[​IMG]
Higgsin bosoni.

[​IMG]
…Valhepäusko?

[​IMG]
Edes tulevissa oikeudenkäynneissä.

Ja sitten hoitsu heittäytyy hysteeriseksi.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Sepä eskaloitui vikkelästi.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti