Hahmospekulointia ja olettamuksia:
Puolivälin puolivälietappi on saavutettu, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, onko tarina vielä edes puolivälissä. Tuomiopäivän kello on ainakin yli puolivälissä, sillä laskurin alussa päiviä oli jäljellä kaksikymmentäyksi. Nyt niitä on enää yhdeksän, jotka voi jakaa sopivasti pariin seuraavaan lukuun, sillä viimeisessä luvussa eletään ihan varmasti lopun aikoja. Oletan vahvasti, että tarina koostuu ykkösen tapaan prologista, kuudesta luvusta ja epilogista (koska rakenne vilahti ihan pelin alun datasotkussa!), mutta Trigger Happy Havocissahan tuo julma ja kunnianhimoinen tutoriaalisetä tokaisi neljännessä oikeudenkäynnissä, Sakuran itsemurhaistunnossa, että tarina oli silloin noin puolivälissä. Vaikka lopputapahtumat paisuivatkin massiivisiksi ja kuudes oikeudenkäynti tuntui ennätyspitkältä, en ihan uskonut tuota väitettä, kun viimeisestä luvusta puuttui kokonaan Daily Life.
THH:ssa juoni lähti näihin aikoihin erikoisille urille, sillä oppilasmurhat päättyivät kolmanteen lukuun. Sakuran temppua ei oikein voi laskea ja viides sekä kuudes luku pyörivät Mukuro Ikusaban ja Junko Enoshiman ympärillä. Näihin aikoihin selviytyjäporukka lyötiin lukkoon eikä Sakuran lisäksi kukaan kuollut. No paitsi Alter Ego ja multi-Junko. Jos Junko pidetään erillään takapiruna, lukujen taitteessa ykkösessä oli hengissä seitsemän ja lopussa kuusi – kolme poikaa ja kolme tyttöä.
Olen seuraillut jokseenkin yllättyneenä kakkosen kuolemien sukupuolijakaumaa. Alussa poikia oli kahdeksan ja tyttöjä saman verran. Ykkösessä jakauma oli identtinen, vaikka kuudestoista oppilas olikin pitkään pimennossa. Ykkösen ensimmäisessä luvussa poika murhasi tytön, toisessa luvussa poika murhasi tyt- …pojan ja kolmannessa luvussa tyttö murhasi pojan, joka murhasi pojan.
Tämän jatko-osan ensimmäisessä luvussa poika murhasi tytön, toisessa luvussa tyttö murhasi tytön ja kolmannessa luvussa tyttö murhasi kaksi tyttöä. Kauniimpi osapuoli on miltei kuollut sukupuuttoon! …Sillä tällä hetkellä hengissä on peräti kuusi poikaa ja vain kolme tyttöä. Mitään täydellisen empiirisiä johtopäätöksiä on ehkä turha vetää tulevien tapahtumien ja lopun selviytyjien suhteen, koska Danganronpa vetää toistuvasti maton jalkojen alta, mutta jos murharetki jatkuu perinteiseen murha + teloitus per luku –tapaan vielä kolmesti, Jabberwock Islandilta purjehtii kotiin vain kolme. En todellakaan usko tähän, sillä johan jo ykkösessä viimeinen oikeudenkäynti oli ihan jotain muuta ja sitä edeltäneet sessiot eivät olleet ihan normaaleja.
Lopussa kaiketi ratkotaan saaren perimmäisiä mysteerejä ja yritetään rökittää Monokuma sekä World Ender/Future Foundation, mutta uskoisin tilaa olevan silti kuolemille. Uskoisin, että vähintään kolme tästä laumasta heittää henkensä ja ainakin seuraavassa luvussa mennään näennäisen perinteisellä kaavalla. Koska meitä dudehemmoja on liikaa, neljännessä luvussa kuolee kaksi urosta. Minulla on jo aika hyvä arvaus, sillä eräille on myönnetty hiljattain juonellisia erivapauksia eli käytännössä immuniteetti ainakin joksikin aikaa! Myös joku kolmesta naaraasta kuolee ennemmin tai myöhemmin, mahdollisesti jopa kaksi. Mutta yhden tytön on päästävä tästä painajaisesta vapauteen, sillä muussa tapauksessa tuomitsen pelin sovinistiseksi sonnaksi!
Puolivälin puolivälietappi on saavutettu, vaikka minulla ei ole aavistustakaan, onko tarina vielä edes puolivälissä. Tuomiopäivän kello on ainakin yli puolivälissä, sillä laskurin alussa päiviä oli jäljellä kaksikymmentäyksi. Nyt niitä on enää yhdeksän, jotka voi jakaa sopivasti pariin seuraavaan lukuun, sillä viimeisessä luvussa eletään ihan varmasti lopun aikoja. Oletan vahvasti, että tarina koostuu ykkösen tapaan prologista, kuudesta luvusta ja epilogista (koska rakenne vilahti ihan pelin alun datasotkussa!), mutta Trigger Happy Havocissahan tuo julma ja kunnianhimoinen tutoriaalisetä tokaisi neljännessä oikeudenkäynnissä, Sakuran itsemurhaistunnossa, että tarina oli silloin noin puolivälissä. Vaikka lopputapahtumat paisuivatkin massiivisiksi ja kuudes oikeudenkäynti tuntui ennätyspitkältä, en ihan uskonut tuota väitettä, kun viimeisestä luvusta puuttui kokonaan Daily Life.
THH:ssa juoni lähti näihin aikoihin erikoisille urille, sillä oppilasmurhat päättyivät kolmanteen lukuun. Sakuran temppua ei oikein voi laskea ja viides sekä kuudes luku pyörivät Mukuro Ikusaban ja Junko Enoshiman ympärillä. Näihin aikoihin selviytyjäporukka lyötiin lukkoon eikä Sakuran lisäksi kukaan kuollut. No paitsi Alter Ego ja multi-Junko. Jos Junko pidetään erillään takapiruna, lukujen taitteessa ykkösessä oli hengissä seitsemän ja lopussa kuusi – kolme poikaa ja kolme tyttöä.
Olen seuraillut jokseenkin yllättyneenä kakkosen kuolemien sukupuolijakaumaa. Alussa poikia oli kahdeksan ja tyttöjä saman verran. Ykkösessä jakauma oli identtinen, vaikka kuudestoista oppilas olikin pitkään pimennossa. Ykkösen ensimmäisessä luvussa poika murhasi tytön, toisessa luvussa poika murhasi tyt- …pojan ja kolmannessa luvussa tyttö murhasi pojan, joka murhasi pojan.
Tämän jatko-osan ensimmäisessä luvussa poika murhasi tytön, toisessa luvussa tyttö murhasi tytön ja kolmannessa luvussa tyttö murhasi kaksi tyttöä. Kauniimpi osapuoli on miltei kuollut sukupuuttoon! …Sillä tällä hetkellä hengissä on peräti kuusi poikaa ja vain kolme tyttöä. Mitään täydellisen empiirisiä johtopäätöksiä on ehkä turha vetää tulevien tapahtumien ja lopun selviytyjien suhteen, koska Danganronpa vetää toistuvasti maton jalkojen alta, mutta jos murharetki jatkuu perinteiseen murha + teloitus per luku –tapaan vielä kolmesti, Jabberwock Islandilta purjehtii kotiin vain kolme. En todellakaan usko tähän, sillä johan jo ykkösessä viimeinen oikeudenkäynti oli ihan jotain muuta ja sitä edeltäneet sessiot eivät olleet ihan normaaleja.
Lopussa kaiketi ratkotaan saaren perimmäisiä mysteerejä ja yritetään rökittää Monokuma sekä World Ender/Future Foundation, mutta uskoisin tilaa olevan silti kuolemille. Uskoisin, että vähintään kolme tästä laumasta heittää henkensä ja ainakin seuraavassa luvussa mennään näennäisen perinteisellä kaavalla. Koska meitä dudehemmoja on liikaa, neljännessä luvussa kuolee kaksi urosta. Minulla on jo aika hyvä arvaus, sillä eräille on myönnetty hiljattain juonellisia erivapauksia eli käytännössä immuniteetti ainakin joksikin aikaa! Myös joku kolmesta naaraasta kuolee ennemmin tai myöhemmin, mahdollisesti jopa kaksi. Mutta yhden tytön on päästävä tästä painajaisesta vapauteen, sillä muussa tapauksessa tuomitsen pelin sovinistiseksi sonnaksi!
Hajime Hinata
Minusta tuntuu, että Hajime on petturi eikä tiedä sitä. Rohkea havaintoni perustuu lähestulkoon ainoastaan Electric Avenuen läppärin salaperäiseen tiedostoon ja Monokuman epämääräisiin paljastuksiin. Hajime oli mukana Hope’s Peakin varalaitoksella, jossa lähes äärimmäiset oppilaat oletettavasti opiskelevat varasijalla, koska kaikista ei ole äärimmäisiksi oppilaiksi. Varalaitos aloitti maailmanlopuksi äityneen kapinoinnin, johon Hajime sotkeutui joko vahingossa tai tahallaan, mutta ei tietenkään muista nyt mitään. Uusimmassa luvussa nähty uniepisodikin kutkuttaa ja kummastuttaa, sillä eteerisen luokkahuoneen siluettioppilaat suhtautuivat katatonisesti möllöttävään Hajimeen vähintäänkin epäilyksellä, vaikka mukana olikin sellaista epäterveellistä juoruilua, jota nähdään kaikissa mahdollisissa lukioanimeissa kaikkialla. Hajime on yhä arvoitus, mutta loppu on taas luvun lähempänä ja totuus paljastuu ennen pitkää!
Nagito Komaeda
Nagito ei suostu poistumaan tarinasta vieläkään. Tämä ei ole lainkaan yllättävää, sillä onhan hän sentään saaren mielenkiintoisimpia tapauksia. Tyypin ikävä asenne ärsyttää paikat hampaista juuri oikealla tavalla – olipa kyse sitten itsensä olemassaolon vähättelystä tai toivolässytyksestä. Pidän myös siitä, kuinka häiritsevä olemus Nagitolla on. Nyt ei tarvitse edes puhua niistä hullummista potreteista, joissa silmät loistavat epämääräisinä lätäkköinä, vaan koko nagitous tiivistyy niihin otoksiin, joissa Nagito hymyilee iloisesti ja kenties naurahtaa lyhyesti siinä sivussa. Nagito olisi varmasti jossain rinnakkaistodellisuudessa oikeinkin mukavaa seuraa, mutta miellän hänet vaaralliseksi hulluksi, joka ei kuitenkaan ole viime aikoina sotkeutunut älyttömästi tapahtumiin. Riittää, että hän on läsnä, ja tunnelma on jo veitsenterällä.
Yllätyinkin Nagiton sairastumisesta epätoivotautiin, sillä hänkään ei ole näköjään haavoittumaton. Mietinkin, pitääkö Monokuma häntä jonkinlaisessa erityisasemassa. En oikein osaa sanoa, kävikö Nagitoa varsinaisesti sääliksi, kun hän voi erittäin huonosti sairaalaepisodissa. Valehteluaspekti tosin sopi hänelle erinomaisesti, sillä vaikka jotkut kuumehourailut menivätkin överiksi, ei hänestä kuitenkaan aina tiennyt, milloin hän puhuikin totta. Huomioin myös oikeudenkäynnissä hepun äärimmäisen aggressiivisen suhtautumisen murhaajaan. Enpä osaa sanoa, tunsivatko Nagito ja Mikan toisensa ennen muistikatkosta! Ainakin hän lopulta pettyi hoitsuun, josta ei ollut uudeksi toivoksi.
Tässä vaiheessa uskaltaisin veikata Nagiton sotkeutuvan asioihin jollain tapaa astetta radikaalimmin, sillä pakkohan häntä vastaan on mitellä ihan lopussa.
Kazuichi Soda
Tämäkin ylireagoija ja prinsessan riiaaja yhä mukana! Enpä olisi hahmokaartin ensi kertaa nähtyäni uskonutkaan. Täyttää Kazuichi kelvollisesti tavallaan taviksen paikan, kun mukana on huomattavasti räiskyvämpiäkin persoonia, ja tässä vaiheessa häneen on tottunut sen verran hyvin, että hän on yksi meistä ja kuolema olisi ikävämpi juttu, mutta nyt kenen tahansa kuolema on ikävämpi juttu. Paitsi Nagiton ja minun. Olen melkein varma, että Kazuichi tapetaan seuraavana tai melko pian. Juoni kun ei ole nostanut häntä niin suurelle jalustalle, että hänellä olisi muita erityisempää syytä pysyä hengissä.
Gundham Tanaka
Väen vähentyessä Gundhamkin on päässyt aavistuksen enemmän esiin, sillä kaikkien eläinten sankari on yhä useammin mukana keskusteluissa eikä vain lauo hämäryyksiä hämäryyksien laukomisen vuoksi. Häiritsevästi en silti osaa sanoa miehestä yhtään mitään, koska hän on niin omissa maailmoissaan, että on vain sattumaa, että tuo maailma sattui asettumaan samaan todellisuusjatkumoon kuin Jabberwock Island. Tiedän hänen olevan eläinkunnan ulkopuolella jokseenkin yksinäinen susi, joten en osaa edes arvata, mitä mieltä hän on kaikista muista tai mitä hän on valmis tekemään selviytyäkseen hengissä. Jos tuhon devoja ei lasketa, Gundham ei ole ollut sen suuremmin esillä aiemmissa luvuissa. Nautin joka hetkestä, kun hän jotain sanoo – sillä useimmat jutut kelpaavat sellaisinaan Kiasmaan ja ääninäyttely repeilyttää joka kerta yhä enemmän – mutta minulla nyt onkin heikko kohta eksentrisille huumorihahmoille.
Koska juoni alkaa lähestyä ehtoopuolta, pian on Gundhamin aika tehdä… jotain? Mitä muutakaan ne introssa loihditut netherworld-pentagrammit olisivat?! Pahoin pelkään hänen kuolevan, sillä hän on vähän samanlaisessa asemassa kuin Kazuichi. En olisi järkyttynyt, jos Gundham olisikin Kazuichin murhaaja seuraavassa luvussa. Toki tuo harmittaisi vietävästi mutta enpä tiedä… sillä jotenkin tämäkin teoria tuntuisi ihan liian helpolta ratkaisulta.
Mikan Tsumiki
Aavistin Mikanissa olleen jotain vialla, sillä kaikkein epätodennäköisin murhaaja on lopulta se todennäköisin, mutta että näinkin pahasti! Minulla oli jonkinlainen kutina, ettei Mikanissa ole kaikki kohdallaan, mutta ihan alussa oletin tyttöä kamalaksi sala-alkoholistiksi, kun alkoholi oli hänen profiilinsa päässyt. Ehkäpä tykkäyksillä ja epätykkäyksillä ei aina ole sijaa juonenkäänteissä.
Muutos itkeskelevästä ja sosiaalis-motorisesti kömpelöstä stereotyyppi-I’msorrysta harhaiseksi hulluksi oli niin radikaali, että ensimmäistä kertaa en ollut edes järin murheissani absurdista teloituksesta. Mikanin teko, vaikkakin sairaana tehty, oli sen verran ruma, ettei sitä voi antaa anteeksi, vaikka anteeksiantoa Mikan epäilemättä halusikin. Ehkä jotain karmista retribuutiota (sic) voi löytää, kun Mikan pääsi vihdoinkin eroon Hiyokosta, mutta laiha lohtu tämäkin. Jos arka hoitsurukka piti koko ajan sisällään räjähdysalttiin kappaleen uutta vähemmän uljasta maailmaa, melkein jo pelottaa, millaista kansaa vapaudessa odottaa. Ja ennen kaikkea: jos muistot palaavat kaikille, sekoammeko me kaikki?
Mikan poistui tarinasta juuri sopivassa vaiheessa, sillä sairaalassa Mikan oli elementissään. Hänen kauttaan paljastui myös hippunen lisätietoa World Ender/Future Foundationin -järjestöstä, mutta vaikka Mikan romanssipäissään jauhoikin rakkaistaan ja tällä tunnuttiin viitattavan koko kollektiiviseen järjestöön, minusta tuntuu, että hänen pohjaton rakkautensa kohdistui johonkuhun tiettyyn henkilöön. Saapa nähdä, milloin järjestön perustajiin pureudutaan, sillä minä ihan totta oletan, että Hope’s Peakin 78. vuosikurssi kääntyi vapauteen astuttuaan pimeälle puolelle perustamaan tulevaisuutta. Mikanin poikaystävä saa olla vaikka Hiro.
Ibuki Mioda
No höh. Jengin energisyystaso putosi noin 5 000 % tämän valitettavan menehtymisen johdosta, sääliksi kävi ajatellessa Ibukia tepastelemassa autuaan tietämättömänä Mikanin perässä kuolemaan. Haista paska, Mikan. Toivottavasti kärsit hurjasti päädyttyäsi ionosfääriin. Vaikka Ibuki ei ollut kovinkaan syvällinen yksilö ja melko varmasti tyhmä kuin reikäinen saapas, minua rokkilyylin toilailu, kolmannen persoonan vänkä puheenparsi ja yleinen räväkkyys miellyttivät ja viihdyttivät suuresti. Kertoo aika paljon, kun Ibuki halusi näykkiä ilmeisesti omistushaluisesti, rawrrr! Nyt jäi se bändi perustamatta. Toki Ibukilla oli oletettavasti kehno musiikkimaku ja hänen lyyrinen ulosantinsa vastasi henkien poismanausta ja tukkeutuneen viemäriputken kurlausta takaperin, mutta makuasioista ei sovi kiistellä ja kuolleita tulee kunnioittaa. Paitsi Mikania.
Nekomaru Nidai
NEKOMARU NIDAI!!!!! SHIIIIIIIT!!!!
Monopetojen tapaan Nekomarun mechaantumista en osannut todellakaan odottaa, vaikka arvasinkin äijän palaavan jossain muodossa. Mutta en robomuodossa, ainakaan noin radikaalissa. Olipahan hieno jättipommi luvun loppuhuipennukseksi, ei siinä mitään. Tietysti näin övereissä tempuissa tulee väkisinkin miettineeksi, onko juonessa menty ehdan hassutteluperseilyn puolesta liiankin pitkälle, mutta täytyy muistaa, ettei Danganronpa ole mitenkään vakava tarina (vaikkapa Zero Escape -sarjaan verrattuna) ja jatko-osassa Jabberwockin mysteerit tuntuvat paljon irrallisemmilta todellisuudesta kuin suhteessa kesymmässä Hope’s Peakin murhaleikissä. Ilmassa on ollut pitkään vahvaa epätodellisuuden tuntua, ihan alusta asti oikeastaan. Toki peli osaa halutessaan vetää synkistelyvaiheen silmään, kun tarvitaan draamaa oikeudenkäyntien jälkipyykissä teloituksen kynnyksellä, ja silloin Monokuman pahimmatkin trollausyritykset äityvät synkän ivallisiksi.
Mutta niin, Nekomaru. Vai pitäisikö sanoa Mechamaru? Mitä ihmettä hänenkin kanssaan vielä tehdään juonessa?! Habituksen perusteella megaäijä ei ole pahemmin muuttunut metallisen ulkokuorensa lisäksi ja tuntuisi olevan hooposta ulkomuodostaan oikeinkin innoissaan. Sietäisi ollakin, jos vaihtoehtona oli kuolema, mutta pitikö Monokuman nyt aivan välttämättä tehdä täydellinen kirurgissynteettinen muodonmuutos? Paskooko Nekomaru nyt kettinkiä? Kääntääkö Monokuma kavalalla ohjelmoinnilla Nekomarun kaikkia muita vastaan? Onko Nekomaru nyt kuolematon? Se on kohtuullisen selvää, että jos Robomaru romutetaankin, se tuskin tapahtuu seuraavassa luvussa. Sellainen olisi Nekomarun täydellistä haaskausta.
Minusta tuntuu, että Hajime on petturi eikä tiedä sitä. Rohkea havaintoni perustuu lähestulkoon ainoastaan Electric Avenuen läppärin salaperäiseen tiedostoon ja Monokuman epämääräisiin paljastuksiin. Hajime oli mukana Hope’s Peakin varalaitoksella, jossa lähes äärimmäiset oppilaat oletettavasti opiskelevat varasijalla, koska kaikista ei ole äärimmäisiksi oppilaiksi. Varalaitos aloitti maailmanlopuksi äityneen kapinoinnin, johon Hajime sotkeutui joko vahingossa tai tahallaan, mutta ei tietenkään muista nyt mitään. Uusimmassa luvussa nähty uniepisodikin kutkuttaa ja kummastuttaa, sillä eteerisen luokkahuoneen siluettioppilaat suhtautuivat katatonisesti möllöttävään Hajimeen vähintäänkin epäilyksellä, vaikka mukana olikin sellaista epäterveellistä juoruilua, jota nähdään kaikissa mahdollisissa lukioanimeissa kaikkialla. Hajime on yhä arvoitus, mutta loppu on taas luvun lähempänä ja totuus paljastuu ennen pitkää!
Nagito Komaeda
Nagito ei suostu poistumaan tarinasta vieläkään. Tämä ei ole lainkaan yllättävää, sillä onhan hän sentään saaren mielenkiintoisimpia tapauksia. Tyypin ikävä asenne ärsyttää paikat hampaista juuri oikealla tavalla – olipa kyse sitten itsensä olemassaolon vähättelystä tai toivolässytyksestä. Pidän myös siitä, kuinka häiritsevä olemus Nagitolla on. Nyt ei tarvitse edes puhua niistä hullummista potreteista, joissa silmät loistavat epämääräisinä lätäkköinä, vaan koko nagitous tiivistyy niihin otoksiin, joissa Nagito hymyilee iloisesti ja kenties naurahtaa lyhyesti siinä sivussa. Nagito olisi varmasti jossain rinnakkaistodellisuudessa oikeinkin mukavaa seuraa, mutta miellän hänet vaaralliseksi hulluksi, joka ei kuitenkaan ole viime aikoina sotkeutunut älyttömästi tapahtumiin. Riittää, että hän on läsnä, ja tunnelma on jo veitsenterällä.
Yllätyinkin Nagiton sairastumisesta epätoivotautiin, sillä hänkään ei ole näköjään haavoittumaton. Mietinkin, pitääkö Monokuma häntä jonkinlaisessa erityisasemassa. En oikein osaa sanoa, kävikö Nagitoa varsinaisesti sääliksi, kun hän voi erittäin huonosti sairaalaepisodissa. Valehteluaspekti tosin sopi hänelle erinomaisesti, sillä vaikka jotkut kuumehourailut menivätkin överiksi, ei hänestä kuitenkaan aina tiennyt, milloin hän puhuikin totta. Huomioin myös oikeudenkäynnissä hepun äärimmäisen aggressiivisen suhtautumisen murhaajaan. Enpä osaa sanoa, tunsivatko Nagito ja Mikan toisensa ennen muistikatkosta! Ainakin hän lopulta pettyi hoitsuun, josta ei ollut uudeksi toivoksi.
Tässä vaiheessa uskaltaisin veikata Nagiton sotkeutuvan asioihin jollain tapaa astetta radikaalimmin, sillä pakkohan häntä vastaan on mitellä ihan lopussa.
Kazuichi Soda
Tämäkin ylireagoija ja prinsessan riiaaja yhä mukana! Enpä olisi hahmokaartin ensi kertaa nähtyäni uskonutkaan. Täyttää Kazuichi kelvollisesti tavallaan taviksen paikan, kun mukana on huomattavasti räiskyvämpiäkin persoonia, ja tässä vaiheessa häneen on tottunut sen verran hyvin, että hän on yksi meistä ja kuolema olisi ikävämpi juttu, mutta nyt kenen tahansa kuolema on ikävämpi juttu. Paitsi Nagiton ja minun. Olen melkein varma, että Kazuichi tapetaan seuraavana tai melko pian. Juoni kun ei ole nostanut häntä niin suurelle jalustalle, että hänellä olisi muita erityisempää syytä pysyä hengissä.
Gundham Tanaka
Väen vähentyessä Gundhamkin on päässyt aavistuksen enemmän esiin, sillä kaikkien eläinten sankari on yhä useammin mukana keskusteluissa eikä vain lauo hämäryyksiä hämäryyksien laukomisen vuoksi. Häiritsevästi en silti osaa sanoa miehestä yhtään mitään, koska hän on niin omissa maailmoissaan, että on vain sattumaa, että tuo maailma sattui asettumaan samaan todellisuusjatkumoon kuin Jabberwock Island. Tiedän hänen olevan eläinkunnan ulkopuolella jokseenkin yksinäinen susi, joten en osaa edes arvata, mitä mieltä hän on kaikista muista tai mitä hän on valmis tekemään selviytyäkseen hengissä. Jos tuhon devoja ei lasketa, Gundham ei ole ollut sen suuremmin esillä aiemmissa luvuissa. Nautin joka hetkestä, kun hän jotain sanoo – sillä useimmat jutut kelpaavat sellaisinaan Kiasmaan ja ääninäyttely repeilyttää joka kerta yhä enemmän – mutta minulla nyt onkin heikko kohta eksentrisille huumorihahmoille.
Koska juoni alkaa lähestyä ehtoopuolta, pian on Gundhamin aika tehdä… jotain? Mitä muutakaan ne introssa loihditut netherworld-pentagrammit olisivat?! Pahoin pelkään hänen kuolevan, sillä hän on vähän samanlaisessa asemassa kuin Kazuichi. En olisi järkyttynyt, jos Gundham olisikin Kazuichin murhaaja seuraavassa luvussa. Toki tuo harmittaisi vietävästi mutta enpä tiedä… sillä jotenkin tämäkin teoria tuntuisi ihan liian helpolta ratkaisulta.
Mikan Tsumiki
Aavistin Mikanissa olleen jotain vialla, sillä kaikkein epätodennäköisin murhaaja on lopulta se todennäköisin, mutta että näinkin pahasti! Minulla oli jonkinlainen kutina, ettei Mikanissa ole kaikki kohdallaan, mutta ihan alussa oletin tyttöä kamalaksi sala-alkoholistiksi, kun alkoholi oli hänen profiilinsa päässyt. Ehkäpä tykkäyksillä ja epätykkäyksillä ei aina ole sijaa juonenkäänteissä.
Muutos itkeskelevästä ja sosiaalis-motorisesti kömpelöstä stereotyyppi-I’msorrysta harhaiseksi hulluksi oli niin radikaali, että ensimmäistä kertaa en ollut edes järin murheissani absurdista teloituksesta. Mikanin teko, vaikkakin sairaana tehty, oli sen verran ruma, ettei sitä voi antaa anteeksi, vaikka anteeksiantoa Mikan epäilemättä halusikin. Ehkä jotain karmista retribuutiota (sic) voi löytää, kun Mikan pääsi vihdoinkin eroon Hiyokosta, mutta laiha lohtu tämäkin. Jos arka hoitsurukka piti koko ajan sisällään räjähdysalttiin kappaleen uutta vähemmän uljasta maailmaa, melkein jo pelottaa, millaista kansaa vapaudessa odottaa. Ja ennen kaikkea: jos muistot palaavat kaikille, sekoammeko me kaikki?
Mikan poistui tarinasta juuri sopivassa vaiheessa, sillä sairaalassa Mikan oli elementissään. Hänen kauttaan paljastui myös hippunen lisätietoa World Ender/Future Foundationin -järjestöstä, mutta vaikka Mikan romanssipäissään jauhoikin rakkaistaan ja tällä tunnuttiin viitattavan koko kollektiiviseen järjestöön, minusta tuntuu, että hänen pohjaton rakkautensa kohdistui johonkuhun tiettyyn henkilöön. Saapa nähdä, milloin järjestön perustajiin pureudutaan, sillä minä ihan totta oletan, että Hope’s Peakin 78. vuosikurssi kääntyi vapauteen astuttuaan pimeälle puolelle perustamaan tulevaisuutta. Mikanin poikaystävä saa olla vaikka Hiro.
Ibuki Mioda
No höh. Jengin energisyystaso putosi noin 5 000 % tämän valitettavan menehtymisen johdosta, sääliksi kävi ajatellessa Ibukia tepastelemassa autuaan tietämättömänä Mikanin perässä kuolemaan. Haista paska, Mikan. Toivottavasti kärsit hurjasti päädyttyäsi ionosfääriin. Vaikka Ibuki ei ollut kovinkaan syvällinen yksilö ja melko varmasti tyhmä kuin reikäinen saapas, minua rokkilyylin toilailu, kolmannen persoonan vänkä puheenparsi ja yleinen räväkkyys miellyttivät ja viihdyttivät suuresti. Kertoo aika paljon, kun Ibuki halusi näykkiä ilmeisesti omistushaluisesti, rawrrr! Nyt jäi se bändi perustamatta. Toki Ibukilla oli oletettavasti kehno musiikkimaku ja hänen lyyrinen ulosantinsa vastasi henkien poismanausta ja tukkeutuneen viemäriputken kurlausta takaperin, mutta makuasioista ei sovi kiistellä ja kuolleita tulee kunnioittaa. Paitsi Mikania.
Nekomaru Nidai
NEKOMARU NIDAI!!!!! SHIIIIIIIT!!!!
Monopetojen tapaan Nekomarun mechaantumista en osannut todellakaan odottaa, vaikka arvasinkin äijän palaavan jossain muodossa. Mutta en robomuodossa, ainakaan noin radikaalissa. Olipahan hieno jättipommi luvun loppuhuipennukseksi, ei siinä mitään. Tietysti näin övereissä tempuissa tulee väkisinkin miettineeksi, onko juonessa menty ehdan hassutteluperseilyn puolesta liiankin pitkälle, mutta täytyy muistaa, ettei Danganronpa ole mitenkään vakava tarina (vaikkapa Zero Escape -sarjaan verrattuna) ja jatko-osassa Jabberwockin mysteerit tuntuvat paljon irrallisemmilta todellisuudesta kuin suhteessa kesymmässä Hope’s Peakin murhaleikissä. Ilmassa on ollut pitkään vahvaa epätodellisuuden tuntua, ihan alusta asti oikeastaan. Toki peli osaa halutessaan vetää synkistelyvaiheen silmään, kun tarvitaan draamaa oikeudenkäyntien jälkipyykissä teloituksen kynnyksellä, ja silloin Monokuman pahimmatkin trollausyritykset äityvät synkän ivallisiksi.
Mutta niin, Nekomaru. Vai pitäisikö sanoa Mechamaru? Mitä ihmettä hänenkin kanssaan vielä tehdään juonessa?! Habituksen perusteella megaäijä ei ole pahemmin muuttunut metallisen ulkokuorensa lisäksi ja tuntuisi olevan hooposta ulkomuodostaan oikeinkin innoissaan. Sietäisi ollakin, jos vaihtoehtona oli kuolema, mutta pitikö Monokuman nyt aivan välttämättä tehdä täydellinen kirurgissynteettinen muodonmuutos? Paskooko Nekomaru nyt kettinkiä? Kääntääkö Monokuma kavalalla ohjelmoinnilla Nekomarun kaikkia muita vastaan? Onko Nekomaru nyt kuolematon? Se on kohtuullisen selvää, että jos Robomaru romutetaankin, se tuskin tapahtuu seuraavassa luvussa. Sellainen olisi Nekomarun täydellistä haaskausta.
Fuyuhiko Kuzuryu
Melkein meinasi luvun lopun tapahtumien vuoksi unohtua, että kertaheitolla asiallisemmaksi muuttunut yakuza virui luvun alussa sairaalassa ja avasi häpeissään vatsansa, mutta tässä sitä nyt ollaan ja päheän silmälapun ansainnut Fuyuhiko on osa sakkia. Vaikea uskoa, että hän alkupuolella äksyili maailman epämiellyttävimpänä pikkurunkkuna, joka ei olisi todellakaan osallistunut kolmosluvun epätoivotautitalkoisiin. Paljon on pikkumiehessä muuttunut, mutta nyky-’Hiko ei vaikuta teeskentelevän pelastaakseen oman nahkansa. En ole hurjasti perehtynyt Japanin järjestäytyneen rikollisuuteen, mutta perhe on oletettavasti kova sana sielläkin ja pyhä viha odottaa sitä ruojaa, joka perheen tielle poikkiteloin astuu. En panisi pahakseni, jos Fuyuhiko ryhtyisi johtamaan meitä, mutta on tässä ennenkin pärjätty pikku demokratiana. Togamillekin kävi huonosti johdossa.
On tietenkin mahdollista, että Fuyuhikolle käy huonosti, sillä onhan hän jo ollut kattavasti esillä, mutta ehkäpä tämä on hyvän hahmon merkki ja hän ansaitsee paluulipun saarelta. Ainakaan en usko Fuyuhikon kuolevan seuraavassa luvussa, sillä Nekomarun tapaan se olisi täydellisen kamalaa haaskausta.
Mahiru Koizumi
RIP.
Peko Pekoyama
RIP.
Chiaki Nanami
Chiakista ei ole hurjasti päivitettyä sanottavaa, sillä hän jatkoi yhtä toimivana söpönörttinä kuin ennenkin eikä tässä luvussa keskitytty juurikaan häneen. Twilight Syndrome oli sentään hänen erikoisalaansa, mutta vielä ei olla syvennytty mestaripelaajaan, mikä rinnastuu aika hyvin Gundhamiin. Kumpikin heistä suosikkihahmojani – Gundham tyhmien juttujen ja Chiakin silkan tislaamattoman uguun voimalla – eikä heidän tarvitse juuri tehdä muuta kuin olla mukana kuvioissa.
Siksipä minusta tuntuukin, että Chiakille on varattu jotain suurta. Tai hautapaikka, mikä tarkoittaisi suruliputusta.
Teruteru Hanamura
RIP.
Sonia Nevermind
Myös Novoselicin lahja maailmalle antaa odottaa tähtihetkeään. Tähän asti on pärjätty mallikkaasti puhtaalla sympatialla ja pontevilla mahtikäskyillä, mutta jatko on melkoinen mysteeri. Sonia on alusta asti vaikuttanut sellaiselta, joka ei missään tapauksessa murhaisi ketään. Tämä tietenkin asettaisi hänet alttiiksi kuolemalle, mikä lienee sodanjulistus mikrovaltiolle, jos tässä post-epätoivolyptisessä utopiassa edes valtioita tunnetaan. Tuntuu hassulta, ettei Soniastakaan ole oikeastaan enempää sanottavaa, mutta aina ei tarvitsekaan olla, jos hahmo toimii kunnolla. Pelkäsin äärimmäisen prinsessan olevan kamala diiva, mutta vielä mitä! Teen niin radikaalin väitteen, että jos saarelta joku tyttö selviytyy hengissä, se joku on Sonia. Ai entä Chiaki? Minusta tarina tarvitsee vielä yhden täydellisen tragedian, jonka välikappaleeksi ihana Chiaki olisi… täydellinen.
Akane Owari
Atleetin saarielämä on säilynyt jonkinlaisessa Nekomaru-symbioosissa ihan mielenkiintoisena ja veikkaan mielenkiintoisuuden nousevan useampaan potenssiin, kun sparrauskaverin metallirunkoa muksiessa pirstoo vain omat raajansa. Itkun tuhertamisestakin pisteet kotiin, vaikka ne taudin piikkiin menivätkin. Herkistelevä amatsoni on kaunis asia. Mutta tietyt asiat eivät muutu koskaan eli Akane tykkää yhä, aina ja ikuisesti lyödä ja syödä asioita. Minusta on myös erityisen hauskaa, että Akane on melkoinen höntti, jonka rinnalla Ibukikin hallitsisi kvanttifysiikan perusteet.
Akanen jatkon suhteen en ole toiveikas. Pidän kyllä Akanesta, mutta jos lähdetään miettimään mahdollisia tulevia skenaarioita, olisi kohtuullisen nastaa, jos hän tulisi murhatuksi ja Nekomaru flippaisi täysin. Vaikka mitään näin överiä ei tapahtuisikaan, uskon silti, että Akanen päivät käyvät vähiin. Hamekansalaisten keskuudessa japsi-Penthesileia kaatuu ensimmäisenä. Pitäähän jonkun kuolla, vaikka kenenkään ei haluaisi. Nagitoa ei lasketa, koska Nagito on pyllystä.
Hiyoko Saionji
Oppilaiden konfliktit menettivät juuri viiltävimmän teränsä. Hiyoko oli rasittava, rääväsuinen ja keskenkasvuinen kakara ja Oikeutta eläimille -järjestön mustalla listalla, mutta hän toi hämmästyttävän paljon väriä ihmissuhdedraamaan ja toimi muiden angstaillessa kylmän järjen ja selviytymisen äänenä vähän samaan tapaan kuin entinen Togami tai Celeste ykkösessä. Koska hän oli ollut paljon mukana juonikuvioissa (esimerkiksi toisessa oikeudenkäynnissä) ja käytännössä aina urputtamassa isommissa keskusteluissa, koruton kuolema oli vain ajan kysymys. Tavallaan Hiyoko kerjäsi verta nenästään ja sitä hän saikin, tosin kaulasta.
Vaikka Hiyoko olikin kaikin puolin vaikea tapaus, murha oli silti kurja tapa poistua, koska en uskonut tytön olleen sisimmältään tuollainen. Alkupuolella vieläpä mietin, että pikkulikkojen listiminen olisi harvinaisen ilkeää ja kyllähän tolpassa retkottavan tonttukääpiön toljottaminen hiukan kirpaisi. Hiukan jäin myös kaipaamaan Hiyokon äärimmäisyyttä, sillä perinnetanssia ei ollut hahmoesittelyn lisäksi nähtävillä muualla kuin kimonossa. Ymmärrän kyllä, että spontaanit tanssiaisbileet olisivat olleet päälleliimattua fanipalvelua, koska ei kaikilla tarvitse olla sitä omaa tähtihetkeä, jos erikoisalaa avataan vaikkapa vapaa-ajalla. …Yhteenvetona Hiyoko oli juuri ärsyttävyytensä vuoksi erityisen onnistunut hahmo – pidin, vaikkei saisikaan.
Tätä kirjoittaessa tajusin, että ellei Jätkä äffää lasketa, Twilight Syndrome: Murder Casen oppilaat ovat kaikki kuolleet!
Byakuya Togami
RIP.
Usami/Monomi
Future Foundationin pehmolelu on listalla lähinnä näön vuoksi, sillä hän on yhä Monokuman kurmotettavana eli mikään ei ole erityisemmin muuttunut. Arvostan uutteraa monopetojen teurastusta kulissien takana ja kyllähän Monomin ilmestymiset huvittavat tasaisesti, jos ne kombottuvat isoveljen kanssa ja siskoa rangaistaan julmasti. Ylipäätään Monomin esiintyminen jatko-osassa toimii, koska vaikka Monokuma on melkoinen epeli, tarvitsee hänkin (voimattoman) vastavoiman. Vitsi on siinä, ettei Monomista ole mitään hyötyä.
Monokuma
Monokuma ei ole Future Foundationin pehmolelu. Pidän tätä oleellisena seikkana. En tiedä miksi.
Kolme vietiin, yksi palautettiin. Kolme lukua, kaksi saarta ja yhdeksän vuorokautta/oppilasta jäljellä. Joku meistä on petturi.
Melkein meinasi luvun lopun tapahtumien vuoksi unohtua, että kertaheitolla asiallisemmaksi muuttunut yakuza virui luvun alussa sairaalassa ja avasi häpeissään vatsansa, mutta tässä sitä nyt ollaan ja päheän silmälapun ansainnut Fuyuhiko on osa sakkia. Vaikea uskoa, että hän alkupuolella äksyili maailman epämiellyttävimpänä pikkurunkkuna, joka ei olisi todellakaan osallistunut kolmosluvun epätoivotautitalkoisiin. Paljon on pikkumiehessä muuttunut, mutta nyky-’Hiko ei vaikuta teeskentelevän pelastaakseen oman nahkansa. En ole hurjasti perehtynyt Japanin järjestäytyneen rikollisuuteen, mutta perhe on oletettavasti kova sana sielläkin ja pyhä viha odottaa sitä ruojaa, joka perheen tielle poikkiteloin astuu. En panisi pahakseni, jos Fuyuhiko ryhtyisi johtamaan meitä, mutta on tässä ennenkin pärjätty pikku demokratiana. Togamillekin kävi huonosti johdossa.
On tietenkin mahdollista, että Fuyuhikolle käy huonosti, sillä onhan hän jo ollut kattavasti esillä, mutta ehkäpä tämä on hyvän hahmon merkki ja hän ansaitsee paluulipun saarelta. Ainakaan en usko Fuyuhikon kuolevan seuraavassa luvussa, sillä Nekomarun tapaan se olisi täydellisen kamalaa haaskausta.
Mahiru Koizumi
RIP.
Peko Pekoyama
RIP.
Chiaki Nanami
Chiakista ei ole hurjasti päivitettyä sanottavaa, sillä hän jatkoi yhtä toimivana söpönörttinä kuin ennenkin eikä tässä luvussa keskitytty juurikaan häneen. Twilight Syndrome oli sentään hänen erikoisalaansa, mutta vielä ei olla syvennytty mestaripelaajaan, mikä rinnastuu aika hyvin Gundhamiin. Kumpikin heistä suosikkihahmojani – Gundham tyhmien juttujen ja Chiakin silkan tislaamattoman uguun voimalla – eikä heidän tarvitse juuri tehdä muuta kuin olla mukana kuvioissa.
Siksipä minusta tuntuukin, että Chiakille on varattu jotain suurta. Tai hautapaikka, mikä tarkoittaisi suruliputusta.
Teruteru Hanamura
RIP.
Sonia Nevermind
Myös Novoselicin lahja maailmalle antaa odottaa tähtihetkeään. Tähän asti on pärjätty mallikkaasti puhtaalla sympatialla ja pontevilla mahtikäskyillä, mutta jatko on melkoinen mysteeri. Sonia on alusta asti vaikuttanut sellaiselta, joka ei missään tapauksessa murhaisi ketään. Tämä tietenkin asettaisi hänet alttiiksi kuolemalle, mikä lienee sodanjulistus mikrovaltiolle, jos tässä post-epätoivolyptisessä utopiassa edes valtioita tunnetaan. Tuntuu hassulta, ettei Soniastakaan ole oikeastaan enempää sanottavaa, mutta aina ei tarvitsekaan olla, jos hahmo toimii kunnolla. Pelkäsin äärimmäisen prinsessan olevan kamala diiva, mutta vielä mitä! Teen niin radikaalin väitteen, että jos saarelta joku tyttö selviytyy hengissä, se joku on Sonia. Ai entä Chiaki? Minusta tarina tarvitsee vielä yhden täydellisen tragedian, jonka välikappaleeksi ihana Chiaki olisi… täydellinen.
Akane Owari
Atleetin saarielämä on säilynyt jonkinlaisessa Nekomaru-symbioosissa ihan mielenkiintoisena ja veikkaan mielenkiintoisuuden nousevan useampaan potenssiin, kun sparrauskaverin metallirunkoa muksiessa pirstoo vain omat raajansa. Itkun tuhertamisestakin pisteet kotiin, vaikka ne taudin piikkiin menivätkin. Herkistelevä amatsoni on kaunis asia. Mutta tietyt asiat eivät muutu koskaan eli Akane tykkää yhä, aina ja ikuisesti lyödä ja syödä asioita. Minusta on myös erityisen hauskaa, että Akane on melkoinen höntti, jonka rinnalla Ibukikin hallitsisi kvanttifysiikan perusteet.
Akanen jatkon suhteen en ole toiveikas. Pidän kyllä Akanesta, mutta jos lähdetään miettimään mahdollisia tulevia skenaarioita, olisi kohtuullisen nastaa, jos hän tulisi murhatuksi ja Nekomaru flippaisi täysin. Vaikka mitään näin överiä ei tapahtuisikaan, uskon silti, että Akanen päivät käyvät vähiin. Hamekansalaisten keskuudessa japsi-Penthesileia kaatuu ensimmäisenä. Pitäähän jonkun kuolla, vaikka kenenkään ei haluaisi. Nagitoa ei lasketa, koska Nagito on pyllystä.
Hiyoko Saionji
Oppilaiden konfliktit menettivät juuri viiltävimmän teränsä. Hiyoko oli rasittava, rääväsuinen ja keskenkasvuinen kakara ja Oikeutta eläimille -järjestön mustalla listalla, mutta hän toi hämmästyttävän paljon väriä ihmissuhdedraamaan ja toimi muiden angstaillessa kylmän järjen ja selviytymisen äänenä vähän samaan tapaan kuin entinen Togami tai Celeste ykkösessä. Koska hän oli ollut paljon mukana juonikuvioissa (esimerkiksi toisessa oikeudenkäynnissä) ja käytännössä aina urputtamassa isommissa keskusteluissa, koruton kuolema oli vain ajan kysymys. Tavallaan Hiyoko kerjäsi verta nenästään ja sitä hän saikin, tosin kaulasta.
Vaikka Hiyoko olikin kaikin puolin vaikea tapaus, murha oli silti kurja tapa poistua, koska en uskonut tytön olleen sisimmältään tuollainen. Alkupuolella vieläpä mietin, että pikkulikkojen listiminen olisi harvinaisen ilkeää ja kyllähän tolpassa retkottavan tonttukääpiön toljottaminen hiukan kirpaisi. Hiukan jäin myös kaipaamaan Hiyokon äärimmäisyyttä, sillä perinnetanssia ei ollut hahmoesittelyn lisäksi nähtävillä muualla kuin kimonossa. Ymmärrän kyllä, että spontaanit tanssiaisbileet olisivat olleet päälleliimattua fanipalvelua, koska ei kaikilla tarvitse olla sitä omaa tähtihetkeä, jos erikoisalaa avataan vaikkapa vapaa-ajalla. …Yhteenvetona Hiyoko oli juuri ärsyttävyytensä vuoksi erityisen onnistunut hahmo – pidin, vaikkei saisikaan.
Tätä kirjoittaessa tajusin, että ellei Jätkä äffää lasketa, Twilight Syndrome: Murder Casen oppilaat ovat kaikki kuolleet!
Byakuya Togami
RIP.
Usami/Monomi
Future Foundationin pehmolelu on listalla lähinnä näön vuoksi, sillä hän on yhä Monokuman kurmotettavana eli mikään ei ole erityisemmin muuttunut. Arvostan uutteraa monopetojen teurastusta kulissien takana ja kyllähän Monomin ilmestymiset huvittavat tasaisesti, jos ne kombottuvat isoveljen kanssa ja siskoa rangaistaan julmasti. Ylipäätään Monomin esiintyminen jatko-osassa toimii, koska vaikka Monokuma on melkoinen epeli, tarvitsee hänkin (voimattoman) vastavoiman. Vitsi on siinä, ettei Monomista ole mitään hyötyä.
Monokuma
Monokuma ei ole Future Foundationin pehmolelu. Pidän tätä oleellisena seikkana. En tiedä miksi.
Kolme vietiin, yksi palautettiin. Kolme lukua, kaksi saarta ja yhdeksän vuorokautta/oppilasta jäljellä. Joku meistä on petturi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti