153 - Luku 4, Daily Life, osa 2

MISSING REEL #3 - MAGICAL MIRACLE GIRL ☆ MONOMI VS MONOLINTU!

Jos aivan rehellisiä ollaan, pudotin monolinnun taivaalta vasta tämän päivityksen lopussa, koska uuden saaren mysteerit kiehtoivat aivan liikaa, mutta kronologian nimissä käsittelen Monomin kolmannen koitoksen nyt pois alta. …Jos aivan totta puhutaan, minipelistä ei ole liiemmin erityistä kerrottavaa, mutta kerrotaanpa nyt jotain. Olin viime kerralla saanut käyttööni ihan mukavan tehokkaan kepin, jolla pätkin möykkyvihuja lihoiksi. Ainakin sain esimakua uudesta saaresta, sillä sen teemana todellakin näyttäisi olevan huvipuisto.


…Mutta mihin kummaan Staget 5 & 6 sijoittuvat, kun saarethan loppuvat pian kesken?!

Kehäareenan ulkoreunaa ympäröivät kiskot ja maasto oli pirteän ällövärikästä, aivan kuten huvipuistossa. Möllikattauksessa huomasin joidenkin olioiden pudottelevan pommeja, mutta niillä ei ollut pahemmin vaikutusta mihinkään. Lenteleviin projektiileihin sentään törmäilin antaumuksella, mutta ne eivät pahemmin hankaloittaneet menoa. Silmittömän veripaltun ja keräilyn voimalla puursin äpäräaallot loppuun asti. Yllätyksenä kamppailua taustoitti bossiin asti Sparkling Justicen teema, joka vilahti viimeksi vain toisessa oikeudenkäynnissä Pekon pelleillessä.


En ala edes tulkita noita puhekuplia.


Monomi on mainstreamia.


Oikeasti minipeli on vain tekosyy splatterille.


Otollista maaperää puuistutuksille.


Nuo marmorikuulat ovat olevinaan pommeja.


Näin käy, kun livahtaa ilman pääsylippua sisään.

Monobossi eli monolintu oli taas se sitkein pirulainen, kun se ei kovin lintumaisesti suostunut pysymään paikallaan. Käsitin heti kättelyssä sen verran, että sen saa hypyillä tainnoksiin, mutta osumistodennäköisyys olikin vähän eri juttu, joten jätin taktiikan sikseen. Lopulta päädyin luomaan kuolonkehiä satunnaisiin paikkoihin monolinnun lähistölle, koska se osui melko todennäköisesti ainakin johonkin tehdessään ärsyttäviä maasyöksyjä, joita oli hankala väistellä. Syöksi se tultakin ja läimi kieppuen tonttia, mutta vain nuo syöksyt olivat ongelma. Lopulta superlintu romuttui komeasti, koska pitihän minun nyt kostaa Monomin kuolema pelin prologista tälle tuholaiselle.


”A Hind D? Colonel, what’s a Russian gunship doing here?”


“What are you going to do? Take on a Hind with your bare hands? Now you’re mine!”


“C’mon, fly! Damn!! Snaaake!!”


”That takes care of the cremation.”

Läpäisin kentän ensimmäisellä yrityksellä enkä niin perustanut korkeista pisteistä, kun saa olla aika tylsämielinen tonttu, jos yrittää päästä maailman huipulle jossain Danganronpa kakkosen toissijaisessa minipelissä. Nimellinen kolikkopalkinto kelpaa aina, vaikka monogotcheja kehittämällä massia saa töykeästi enemmän.


Se meni… jotenkin?

’Gotcheista kun tuli puhetta… Matkalla neljännelle saarelle Lemuria IV muuttaa olomuotoaan sikamaiseksi söpöläiseksi, joka kierii hupsusti edestakaisin sikolättiään, jonka yritän pitää loppuun asti puhtaana, vaikka tuollainen röhnöttävä possu lieneekin biohasardi ongelmatapaus. Peli ja Hajime eivät anna minun käydä kaupassa tai palata vanhoille alueille, joten ravaan suorinta tietä keskussaaren kautta neljännelle saarelle, kunhan olen ensin nostalgisoinut hotellin maisemia. Joka luvussa tuntuisivat ykkösen tapaan vaihtuvan päähenkilön kommentit omnipresenteistä valvontakameroista ja monitoreista, vaihtelua tämäkin. Nyt Hajime ulisee CCTV:n kohdalla pahasta järjestöstä.


Kansalaisten muodonmuutokset pysyvät ajan tasalla pikselitaiteessakin.


Haisee kuolemalta.


Siinäpähän yrität.


Tämäkin on oikea peli, josta tuskin kukaan on kuullutkaan.


Nätti kuin öh… sika pienenä.


Häviävät säälistä.


Särkänniemeen? Särkänniemeen!

Kyllä, neljäs saari on huvipuisto. Se ei mitään muuta olekaan, sillä kaikki matkakohteet liittyvät huviteemaan. Kolmossaaren tapaan kamera sojottaa kohti hupailun hermokeskusta, jossa kohoaa favelakukkulan sijasta hyvin disneylandmainen linna, jonka ympärillä kiemurtelee suurimman osan saaren ilmatilasta vievä vuoristorata. Aiemmat saaretkin olivat tunnelmaltaan nyrjähtäneitä, mutta huvipuistomiljöössä se vain korostuu sinne tänne tempoilevine muotoineen, jotta tuntuu kuin olisin astunut animaatioelokuvaan. Tälläkin saarella on oma hilpeä musateemansa, joka debytoi ykkösosan School Modessa aina silloin, kun oppilaat piti passittaa töihin. New Game plusplusplussalla kipale kuulosti vähemmän hilpeältä, mutta toisaalta se on yhtä raivostuttavan purkkaisaa huvipuistohilipatihippaata kuin vaikkapa FFVII:n Gold Saucerin tilutus. School Modesta on lainattu jatko-osaan niin paljon elementtejä, että varmasti ykkösosan lisämatskua kehitettiin samaan aikaan kakkosen kanssa, kun käsittääkseni siinä ihan alkuperäisessä vain Japanissa julkaistussa PSP:n Trigger Happy Havocissa ei School Modea ollut. Tai sellainen kutina minulle jäi.


Lay of the funland.


Maailmanpyörään ei ole sitten mitään asiaa.

Vaikka uusi saari näyttäisi olevan kartalla samaa kokoa muiden kanssa, tutkittavat paikat tuntuvat olevan lähes vierekkäin pienen pyrähdyksen päässä toisistaan. Vertailun vuoksi varsinkin keskussaarella saarisiltojen väliset etapit tuntuvat suhteessa huomattavan pitkiltä. Ensimmäisenä oikealla vastaan tulee kummitustalo, jota kutsuttiin kartalla Monomin taloksi. Maatalomainen rakennus on kaukana pelottavasta, vaikka idylliseen aitaan onkin naulittu pääkallo ja piparkakkumaisen talon katolla sojottaa jonkinlainen raketti hurjalla splatterilla varustettuna. Selvästikään joku (lue: Monokuma) ei ole pitänyt talon asukkaasta, kun Usami House on ruksittu umpeen ja ovessa lukee kunnioittavasti ja ehkä vähän lapsellisesti Shitimi.


Sangen karmaisevaa.


Ihan kuten Sara Hildénin taidemuseo.

Sonialta ja Fuyuhikolta ei irtoa hurjasti juttua, mutta mökkiä toljottaessani Monomi ilmestyy vollottamaan lohduttomana Monokuman ylivoimasta. Mokoma paskoi hänen kotinsa ja teki hänestä nollan. Vasta sitten pupujussi huomaa Hajimen ja kertoo, ettei sisälle saa mennä vedoten henkilökohtaisiin syihin. Eivätkä pojat saa tulla tyttöjen luokse. Hajime kokee kummitustalon ajanhukaksi ja vaihtaa maisemaa. Ja minä kun luulin niitä vastauksia polttaviin kysymyksiin satelevan joka kolkasta!


Ilo loppui lyhyeen.


Arkkitehtonisen dissonanssin vuoksi.


Guinness ja ikuinen glooria kutsuvat.


En olisi halunnutkaan.


Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Seuraavana oikealla kohoaa taivaisiin jättiläislinna nimeltä Nezumi Castle, joka on brändätty mikittömään hiiriteemaan. Otin selvää, että nezumi todellakin tarkoittaa japaniksi hiirtä. Hajime jättää ensimietteensä hulppeasta kulissilukaalista fiksusti sanomatta eikä sille ole tarvettakaan, kun pehmolelut pullahtavat peräkanaa maisemiin kauhistelemaan hiiriä ja lähtevät välittömästi tiehensä. Informatiivista, tyhjentävää. Nyt ainakin tiedän, mitkä otukset pillipiiparoin Monokuman kimppuun.


Disneyn lakimiehet jo liikekannalla.


Ehkäpä Hajimen parhaita kommentteja ikinä.


Nuo ovat vain pahvikuvia.


Kaikki uskottavuus meni siinä.

Äijätrio Kazuichi, Gundham & NEKOMARU NIDAI seisoskelevat gigalinnan porteilla. Kazuichi miettii Sonian palatsin olevan varmasti tätä hökkeliä korskeampi arkkitehtonisesti merkittävä taidonnäyte. Gundham kuuntelee kärkkäänä, kun Hajime ehdottaa hänen usuttavan hamsterinsa kavalina jyrsijöinä Monokuman ja Monomin kimppuun, mutta ylivaltias ei ala edes kertoa pelkälle ihmispedolle, miltä hamsterikvartetin todelliset devamuodot näyttävät. Hajime tulkitsee, ettei kasvattaja aio vaarantaa rakkaimpiaan.


Alas sieltä muureilta.


Yhtäkkiä alkoi tehdä mieli pehmistä. (ei ole olemassa mitään pehmyt-sanaa kuten ei tsinuskiakaan hyi hyi)


Kazuichi on sataprosenttinen mekaanikko, joka elää sataprosenttisessa autotallissa.


Oikeasti Gundham on vain hyvillään ylimääräisestä huomiosta.


Heikossa valossa.


Vähintäänkin singulariteetti.

Robomarun piipitys merkitsee sitä, että uusi mekaaninen funktio on aktivoitu. Äijän elämöityä rintalastasta tursuaa huipputarkka radiokello, jonka avulla NEKOMARU NIDAI on aina ajan tasalla. Ihasteleva Kazuichi tietää kellonajan päivittyvän tuollaisissa tietyin väliajoin. Ainakin Nekomaru on modauksestaan hyvillään, kun rannekello on historiaa. Aavistelen, että Nekomarun kellofunktioon palataan viimeistään jonkun kuoltua, koska hänen kellonsa on aina oikeassa. Okulaaristen neste-erittimien tarkoitusperää suuressa juonessa en ryhdy edes arvailemaan.


Nekomaru peruuttaa kuin rekka.


Unelmista on hyvä pitää kiinni.


Kuulostaa keskivakavalta ummetukselta.




Suusta tulee käki tasatunnein.


Ei ole atomikellon voittanutta.


Pian Nekomaru dumppaa kuolleen lampaan jokeen ja polttaa miljoona puntaa.

Yritän astua peremmälle linnaan, mutta uksi on ummessa. Pehmosisarukset tulevat kauhistelemaan hiirten olevan asialla, joten on vähintäänkin ilmiselvää, ettei interiööriin ole minkään valtakunnan asiaa. Hienoa, loistavaa. Jos Nekomarun hoopoa kelloilua tai pehmokumaa ei lasketa, Nezumi Castle on jo toinen vesiperä. Missä ne suurpaljastukset luuraavat?!


Kamalia olentoja.


Lohdutuksena Monokuma repinee ne ensin irti.

Vuoristorata on aivan yhtä onneton mesta, vaikka jonoa onkin vain vuoristoratoja fanittavan Akanen edestä. Monokuma saapuu ärjymään laitteen olevan yhä huollettavana. Hajimen kieltäydyttyä ajelusta nalle vihjaa palkinnon olevan luvassa ajelusta ja kehottaa häipymään muualle joksikin aikaa. Hyvä on sitten.


Omaperäinen nimi kyllä.


Poistaa jarrut.


Täytyy olla näin karhu ajaakseen.


Lyöminen ja syöminen jäävät paitsioon.

Huvipuistosaaren viimeisen paikan virkaa toimittava huvitalo jää melkoiseksi antikliimaksiksi. Ehkä se on tarkoituskin. Psykedeelinen ilon ja onnen rakennus on vänkä kuin dank memeillä teksturoitu Dark Souls 2, mutta sekin on toistaiseksi taustakulissia. Chiaki valittaa pelihallin puuttuvan saarelta kokonaan, sillä hän ainakin menee kaveriensa kanssa pelaamaan. Jos hänellä olisi kavereita. D’awww, sääliksi käy. Nagito on suunnilleen ainoa, joka ihmettelee puuttuvia salaisuuksia, sillä Future Foundation vaivaa häntä.


Se on hassu talo, koska numerot ovat kellossa ihan väärin.


Ja miinus Nagito.


Chiaki olisi melkoinen peto airsoftissa.


Tsekkaa tuosta junan alta näin aluksi.

Monokumoitu pimeään tunneliin johtava juna ei näytä erityisen vauhdikkaalta vempeleeltä, mutta se onkin tarkoitettu leppeään kuljetukseen huvitalon sisälle. Konduktöörikuma tulee ärjymään, että kaikkien tulee olla silloin kyydissä, ja toistaa siinä sivussa itseään murskaantumisesta. Hajime ei aio tuohon ansakyytiin astua, vaikka tietenkin hän astuu. Se on vain ajan kysymys. Kun saari on koluttu läpikotaisin kaikessa suppeudessaan, Hajime päättää palata vuoristoradalle.


Kuulin jo ensimmäisellä kerralla.


Yhyy olen liian lyhyt.


Hajime kävelee uhmakkaasti tunneliin.

Vauhtivaunun edessä odottaa koko lauma, sillä kertomus hurvittelupalkinnosta on levinnyt kulovalkean tavoin. Ainoastaan liikepahoinvoinnista kärsivä Kazuichi ei ole tuohon hökötykseen astumassa, vaikka Monokuma tuleekin toivottamaan heidät tervetulleiksi ja vihjailemaan palkinnosta.


Tuo nimi ei ilmeisesti mahtunut plakaattiin.


”Sweet lemonade, mmm sweet lemonade, sweet lemonade, yeah, sweet lemonade.”


Kazuichi putosi kerran kyydistä.


Nuo vaunuthan voivat kenties kellua!

Sonialle täytyy erikseen selittää, että vaunu kiertää radan ympäri eikä varsinaisesti vie mihinkään, koska Novoselicissä ei ole huvipuistoja ja valistus on tarpeen. Gundham innostuu horisemaan naispedolle lapsuuden ainoasta demonis-helvetillisestä huvipuistokäynnistään. Sonian silmät tuikkivat innosta, vaikka hän joutuukin tuottamaan pettymyksen, koska hänen vähemmän neitsyt verensä ei sovellu pääsymaksuksi helvetinpuistoon. Uijui, Sonia on ollut monessa mukana, rawrrr!


Kotimaassa ei tunneta huvia tai puistoa.


Tietenkin se oli.


Gundham Tanaka, kiehtova mies.


Jum-P näykkäisee reidestä.


Prinssinakki maistunut ÖHÖHÖHÖ.

Kazuichi on Sonian seikkailujen lisäksi niin perinpohjaisen järkyttynyt ratamatkasta, että Nekomarun on sullottava ulvova nyhverö kyytiin. Oikein herttaisen puolianimoidun (kuten Sonian hulmuava letti, Fuyuhikon väpättävä kraka ja Gundhamin hamsterinsontainen huivi) yhteiskuvan perusteella epätoivo ei ole lannistanut kaikkia apaattisiksi möllöttäjiksi, kun oppilasjoukko osaa enimmäkseen nauttia ajelusta. Ikionnellisen Nekomarun kohdalla pokka pettää yhä kuvakaappauksia selaillessa ja muidenkin reaktiot hymyilyttävät. Tällaista paratiisissa pitäisikin olla. On mukavaa, että pirteää saarimiljöötä välillä hyödynnetään, sillä saarikattauksen perusteella täällä viettäisi ihan mielellään aikaa lomaillen. Toista olisi, jos tarinan aikana oltaisiin ansassa ankeassa varastossa.


Mikset mene pois?


En uskalla kieltäytyäkään.


Et sitten yrjöä niskaani.


Tämä pyörtymisen partaalla materialisoituva savukupla on taas sellainen seikka, joka menee japsivisuaalisuudessa semisti ohi.


Wheeeeeeee.


Hamsteritkin voisivat pysyä paikoillaan tai viuhuvat kyydistä.

Akane ja Sonia haluaisivat Kazuichin vastalauseista huolimatta koeajaa vauhdikkaan kokemuksen toistamiseen, mutta Chiaki muistaa puhetta olleen palkinnosta, jonka Monokuma jengille ojentaa. Se on kansio, jonka kannessa komeilee sama japsikoukero kuin muinaisraunioiden metalliovessa eli mirai eli tulevaisuus eli Future Foundation. Muut eivät vastusta, kun Nagito pyytää lupaa kansion avaamiseen, sillä sen sisältö koskettaa meitä kaikkia.


Anteeksi, nukuin koko matkan.


Tällä kertaa takaperin.


Tai muuten ilme jähmettyy lopullisesti tuollaiseksi.


Kanteen ei kätkeydy suuria salaisuuksia.


Ole vieraani.

Trigger Happy Havocin kertomus kohtaa lopultakin Goodbye Despairin muutenkin kuin Byakuya Togamin osalta, sillä murharetkeläiset lukevat kansiosta, mitä Hope’s Peak Academyn teljettyjen ovien takana tapahtui alkuperäisen murhaleikin käynnistyttyä. Tarkkoihin yksityiskohtiin ei keskitytä, mutta leikin luonne ja sen kääntyminen takapirua vastaan käy selväksi. Hyvin tuttujen tapahtumaotosten lisäksi aukeamalle on listattu oppilaitoksesta paenneen kuusikon profiilikuvat, jotka nähdessäni tuli jotenkin nostalginen fiilis, vaikka THH:n läpäisystä onkin kulunut vasta puoli vuotta.


Oletan pienen präntin olevan loremipsum-siansaksaa.


Menisi turhan monta sivua selittää Junkomukurokällistä.

Nagito tunnistaa heti kuvasta solakamman Togamin ja Hajimekin tajuaa hämmästyttävän yhdennäköisyyden, joka ei voi olla sattumaa. Tuo sama Togami oli täällä jokseenkin turpeampana ja kuoli ensimmäisenä. Nagito toteaa heidän tilanteensa muistuttavan aiempaa murhaleikkiä, mitä Fuyuhiko ei tajua ollenkaan, sillä koulun opettajat tai viimeistään virkavalta olisi puuttunut murhailuun.


Ai ”hän” hän?


Peko Pekoyama, rillit ja kaikki.


Kaikkien vuosien ja kilojen jälkeen Togami katsoo yhä samaan suuntaan kädet puuskassa.


Mikään ei estä meitä olemasta Hope’s Peakissa paitsi ehkä logiikka.

Gundham olettaa heidät tänne toimittaneen ja maailman lopettaneen järjestön olleen vastuussa ensimmäisestäkin murhaleikistä. Mutta sehän oli vain Junko Enoshiman ja Mukuro Ikusaban eli epätoivosiskosten käsialaa. Vai olivatko hekin Future Foundationin leivissä?! Nagitoa harmittaa, kun Togami meni kuolemaan, sillä paksukainen olisi varmasti tiennyt jotain, vaikka Sonia muisteleekin muistinmenetyksen koskettaneen heitä kaikkia eli myös Togamia. No ainakin niiden parin kadonneen Hope’s Peak -vuoden osalta. Hajime muistaa äijän avautuneen hänelle vanhan rakennuksen keittiössä helvetillisestä menneisyydestään, jonka Hajime käsittää nyt tarkoittaneen ensimmäistä murhaleikkiä. Kaikki tuosta eteenpäin onkin pimennossa ja Togami hyvinkin mahdollisesti koki laitoksen ulkopuolella kammottavia asioita romuttuneessa dystopiassa.


Pitihän jonkun ottaa se haltuun.


Mitäs kiusasit Teruterua lälläslää.


Tästäkin on niin pitkä aika!

Kun Nagito kysyy Monokumalta murhaleikin yhteyttä murharetkeen, karhu pamauttaa kaiken piilevän kadonneissa muistoissa. Akane kinuaa niitä vimmoissaan takaisin, mutta Monokuma ei mahda asialle mitään, sillä se on Future Foundationin syytä. Nagito näyttää raivostuneelta ja Kazuichi kiroilee turhautuneena vinkuen kotiin, kun niitä laivan osia ei näy eikä kuulu. Soniakaan ei löytänyt mitään paattiin vihjaavaa koko huvipuistosta, mutta Hajime muistaa, etteivät he ole vielä käyneet huvitalossa. Gundham on aivan oikeassa, sillä heidän kaikkien tulee olla siellä läsnä.


Ne välitettiin jo eteenpäin huutokaupassa.


Ehkä sitten seuraavassa olomuodossa.


Nautin kärsimyksestäsi.


Laivamyymälässä?


Katsoitko merestä?

Monokuma paiskaa eteemme äärimmäisen täkyn, sillä huvitalo sisältää vissiin kaikki loputkin palkinnot, joita me niin palavasti janoamme. Hajime hoksaa oppilastietojensakin olevan siellä, mutta tajuaa myös heidän ajautuvan kohti ansaa elleivät ole jo ansassa, joten sama kai se on työntyä suosiolla eteenpäin. Hän päättää muiden puolesta ja ehdottaa suunnaksi huvitaloa. Ansa on mielessä useimmilla, mutta ainakin he ovat siihen astuttuaan askeleen lähempänä totuutta. Ehdotukseen suostutaan vastahakoisesti ja Monokuma painuu edeltä virittämään ansaansa, jottei se tulisi yllätyksenä. Tässä vaiheessa Hajime ei edes välitä ansasta panikoidessaan uusien mysteerien musertavan painon alla, sillä pian mysteerejä tulee roppakaupalla lisää.


Toivottavasti niitä ei tarvitse etsiä samaan tapaan kuin pehmokumia.


Jos vihjettä ei löydy, se tarkoittaa sitä, että Hajime on kyvytön.


Olen saavuttanut rajattoman vallan.


Viritä ne ansalangat sitten riittävän kireälle.


Siirryt ihan tahallasi hotellille mättämään Zunzun’s Ambitionia.


Kieltämättä juu.

Säästyn ylimääräiseltä kävelyreissulta huvipuiston poikki ja ehdin jututtaa kätevästi kaikkia monoveturin äärellä. Vaikka suppeat privaattikeskustelut ovat kaukana oleellisesta sisällöstä, arvostan näitä suhteellisen harvassa olevia pieniä hetkiä, kun narratiivinen lineaarisuus (lineaarinen narratiivi?!) murtuu ja oppilaille voi erikseen puhua. Hauskasti Kazuichi on yhä vetelät housuissa tulevasta lokomotiivitransportaatiosta, joka vastannee hurjuudessaan pikkukaupungin poikki puksuttavaa maisemajunaa turisteille. Monokuma tulee kertomaan, ettei junan liikkeeseen sisälly spatiaalis-temporaalisia äkkiliikkeitä ja astumme kyytiin.


Siksi Gundham ryhtyi hamsteroijaksi.


Hänet voi sitoa tuohon ketjuun.


Se vain räjähtää.

Kun juna on körötellyt tunneliin, Monokuman ääni ilmoittaa turvaohjeista, joita he eivät välttämättä ehdi rikkoa, sillä tunneli täyttyy unikaasulla ja kaikki menettävät tajuntansa. Mikä yllätys! Olisi pitänyt arvata.


Väki ei näytä vakuuttuneelta.


Savupommit tarkoittavat ninja-attentaattia.


Hermokaasua, lopputekstit.

Hajime herää hämyisästä paikasta, jota hän luonnehtii tolkuttomaksi, mikä ei ole välttämättä erityinen saavutus Jabberwock Islandilla. Kun räikeän epätodelliseen valaistukseen on tottunut, huomaan olevani leikkipuistossa sisätiloissa ja kaikkialla näkyy mansikkasiluetteja tapettina. Hän kuulee Nekomarun mölisevän ja muiden heräilevän ryppäänä.


Liukumäet ovat järjettömiä.


Ei ole tervettä nähdä tuollaista heti toivuttuaan.


Aeugh?!

Kaikki ovat ymmärrettävästi ymmällään ja Chiaki nukkuisi mielellään lisää. Nagito arvaa, että heidät on tuotu huvitalon sisään. Monokuma katsoo asiakseen tulla toivottamaan heidät mansikkataloon, joka on osa huvitaloa.


Ehkä tämä kaikki onkin Chiakin unta!


Mustikkatalo on siivouskomero.

Ansanalle esittää seuraavaksi koko mansikkatalon rakenteen kartalta kaikessa monimutkaisuudessaan. He ovat parhaillaan kolmannen eli ylimmän kerroksen sisäpuistossa. Portaat vievät alas toiseen kerrokseen, joka koostuu oleskelutilasta ja viidestä vierashuoneesta, jotka suinkaan eivät ole identtisiä saati samanarvoisia. Deluxehuone on ääni- ja ilmaeristetty, perushuone on kaiketi ihan jees ja kökköhuoneessa kaikki on retuperällä. Huoneiden lukumäärästä ei tullut puhetta, mutta kartan perusteella oletan, että kökköhuoneita on vain yksi ja noita muita kaksi. Koska meitä on yhdeksän ja paremmat huoneet näyttäisivät vetävän kaksi, oletan parhaista lukaaleista äityvän hurja vääntö illemmalla. Kuitenkin Hajime vetää lyhimmän korren ja joutuu homeiseen kappadokiamaiseen läävään kärvistelemään.


Silmät sulavat, jos kaikkialla on yhtä kirkasta kuin täällä.


Voin loungailla yöt loungessa.

Ensimmäinen kerros sisältää ei yhtään pahaenteisen Final Dead Roomin, jota en lähde suomentamaan viimeiseksi kuolinhuoneeksi huonetta tai sen funktiota näkemättä, mutta paljastaa Monokuma sen verran, että sinne voi astua koska tahansa, kunhan on perillä valitusta vaikeustasosta. Jaa että mitä? Lisäksi kerroksesta kulkee mansikkakäytävä valtavan korkeaan mansikkatorniin. Lieköhän se sitten se kellotorni, jonka numerot olivat ulkopuolelta katsottuna vähän miten sattuu?


Kuitenkin tuonne astuessa pääsee hengestään.


EXPLOSIONS

Oppilailla on ymmärrettävästi hiukan kysymyksiä, joista mitä helvettiä nyt taas -tiedustelun eri variaatiot ovat päällimmäisenä mielessä itse kullakin. Tässäpä siis tämän luvun motiivi: pakoleikki. Hope’s Peak Academya mukaillen koko huvitalo on täysin ja läpikotaisin suljettu. Monokuma päästää meidät täältä vasta sitten, kun joku pääsee hengestään. Ahaa, joten siksi täällä oli tarjolla majoitusta! Siksi saari näytti olevan ankean tyhjillään, sillä luvun draamahan sijoittuu tällä kertaa neljän psykedeelisen seinän sisään! Pakka on jälleen totaalisen sekaisin enkä tajua enää mistään mitään.


Poimitaan mansikoita kesätyönä tietenkin.


ZERO ESCAPE. (tämä niin kerjäsi tätä)


Ne voisi asettaa vierekkäin koskettamaan toisiaan vaakatasoon, jotta olisimme täällä ikuisuuden.


Tapan yhden noista kukista.

Katalan karhun häivyttyä hohottaen Kazuichi änkyttää ja sadattelee, kun ei muuta voi. Hänellä on tärkeä tehtävä reagoida aina muiden puolesta ensimmäisenä. Jos hän menee kuolemaan, Nekomaru voi jatkaa perinnettä. Nagito on yllättynyt ansan suorasukaisesta luonteesta ja Nekomarukin meni vahingossa nukahtamaan, mitä Kazuichi ei tajua, sillä kakkaäijähän on nykyään robotti.


Huvitalossa kiroillaan rumasti, kaikkea sitä.


Mana ei riittänyt.


Nekomaru luuli sen toimivan.

Nekomaru kertoo lepotilastaan, jolla lamautetaan hänen kaikki funktionsa. Sopivasti uninappula sijaitsee korston niskassa, joten Monokuma olisi aivan hyvin livahtaa unikaasuverhon turvin Nekomarun taakse painaakseen nappulaa. Unitilan vastalääkkeenä on rinnasta pärähtävä herätysfunktio, joka lienee sidoksissa siihen radiokelloon. Arvelen Nekomarun torkkufunktionkin liittyvän jotenkin tulevan tragedian yksityiskohtiin. Seuraava murhaaja voisi aivan hyvin lavastaa roboukkelin jollain tapaa syylliseksi loputtomien höpöfunktioiden avulla. Nekomaru mölisee olevansa tästä eteenpäin varuillaan.


Nyt ymmärrän luvun nimen.


Gundham säälii robotteja, ei ihmispetoja.


Ihan turhaa joku derivointi.


Toivottavasti pääsi kääntyy 180 astetta varotoimena. 

Vaikka uloskäynti olisikin suljettu, Chiaki ehdottaa sen paikantamista. Fuyuhikon kiivas päättäväisyys saa Nagitonkin innostumaan toivosta. Pelaajan mielestä heidän tulisi tutkia kerrokset pareittain, joten Fuyuhiko nappaa heti kättelyssä Akanen messiin. Yllättävä veto, sillä heillä ei luulisi olevan juuri mitään yhteistä. Oikeasti yakuza haluaa jutella voimistelijalle jostain en edes tiedä mistä. Akane ei pane seuralaista pahakseen ja kaksikko poistuu puistosta.


Katossa on sellainen vihertaustainen juokseva ukko.


Sitä kutsutaan sydämenlyönniksi.


Come with me if you want to leave.


Fuyuhikoa kiehtoo voimistelu.


EVVK.


Ainakin metri.

Kazuichi kärkkyy neiti Soniaa ja joutuu pettymään karvaasti, kun Nekomaru ilmoittaa prinsessan jo häipyneen… Gundhamin kanssa. Siinä toinen yllättävä veto! Hamsteriromanssia ilmassa?! Olisi kyllä oikeasti kaiken huippu, jos Gundham huutaisi Sonian nimeä deluxehuoneessa.


Hyvä maku Sonialla.


Mekaanikkopiireissä.

Nagito puolestaan pyytää seurakseen Chiakia. Lisää syitä inhota Nagitoa, joka vain haluaa tutustua tyttöön paremmin. Kazuichi haluaa väkisin liittyä kolmanneksi pyöräksi, jolloin Nagito tajuaa hänen välttelevän Hajimea ja pukee Kazuichin mietteet sanoiksi. Silloin aamulla ravintolassa hehän puhuivat petturista ja Kazuichia vissiin vaivaa yhä Hajimen mahdollinen petturuus. Kazuichi myöntää vaivoin, ettei oikeastaan tunne minua luottamuksen arvoisesti. Hajime ei voi kuin ihmetellä, sillä hehän ovat olleet yhdessä koko ajan, vähintäänkin yli kymmenen päivää tuomiopäivän laskurin mukaan. Kazuichi vetoaa Mikanin täydelliseen takinkääntöön ja muistaa, että Hajimehan se ehdotti siirtymistä huvitaloon. Ei hän oikein Nagitostakaan pidä (kukapa pitäisi?) ja tuntuu valinnallaan menevän pikemminkin Chiakin seuraan. Olisi niin kovin ironista, jos Chiaki olisikin se petturi!


Nagito on semmoinen punapillerimies.


Minäkin välttelisin itseäni.


”I don’t even know who I am anymore!”


Kuulosti kivalta paikalta.


Nagito on niin pahuksen hyvä jätkä ja hymyilee vuolaasti.

Kolmikon kadottua jäljelle jää minä ja Nekomaru. Aivan kuin ala-asteen liikuntatunneilla joukkueen jäseniä poimittaessa eikun. Tosin Nekomaru olisi silloin se valmentajaopettaja. Mechamarulla on ainakin asenne kohdallaan, vaikka hän vahingossa Hajimea petturiksi kutsuukin.


Voisin valittaa tästä.


Noilla käsillä voidaan murtautua seinästä vapauteen.

Lähden huutavan mölyapinan kanssa kartoittamaan mansikkamaata tavoittamattomien salaisuuksien toivossa ja uuden murhan epätoivossa. Mielessäni pyörii vain yksi ajatus:


Siika way out. #vainkuhajuttuja