186 - Spekulointia, osa 20

Hahmospekulointia ja olettamuksia:

Lyhyt versio: öh.

Pitkä versio: öhhhhhh.

Pidempi versio: En kirjoita tähän muutamaa hoota pidempää öhiä, vaikka selkeästi pitäisi. Jotain tällaista olen jonkin aikaa uumoillutkin, mutta en totta puhuen ollut ihan varautunut tällaiseen esitystapaan! Juuri mikään ei ole siis enää totta, Jabberwock Islandkin lienee oikean saaren pohjalta luotu virtuaalinen konstruktio, jonka simulointi päättyi tähän. Tai. Jotain.

Koko retken epätodellisuudesta on annettu enemmän tai vähemmän hienovaraisia vihjeitä pitkin kertomusta. Jo ihan alussa Hope’s Peakin porteilla pönöttävän Hajimen ajatus lähti kiertämään kehää, maailma levisi ja sitten astuttiinkin jo digitaalisessa tyhjyydessä leijuvasta ovesta feikkiluokkaan. Itse asiassa jo ennen tuota pimeydestä siirryttiin tapittamaan takaisin tapittavaa Nagitoa melkoisten visuaalisten glitchien saattelemana. Pelin kaikissa aluesiirtymissä ruutu puuroutuu psykedeelisesti pikseleihin, mutta silloin siihen ei niin kiinnittänyt huomiota, kun pelissä raikasi muutenkin retroilu pikselöidyissä hahmopotreteissa ja jopa alkuvalikossa.

Virtuaalitodellisuus selittäisi myös silkat epäloogisuudet, joita on ihmeteltykin, ainakin osittain. Missä hitossa esimerkiksi metsän keskellä kohonnut huvitalo muka sijaitsi? Millään saarella ei ilmiselvästi ole tuolle tilaa. Vaikka teloitukset ovatkin etupäässä olleet lähtökohtaisesti irrallaan todellisuudesta älyttömien yksityiskohtiensa vuoksi, epätodellisuudella nekin selitetään. Erilainen keskussaari jo pelkästään paljasti, ettei tämä ole sama Jabberwock kuin oikeasti. Toisaalta jos tässä on vietetty viikkokausia valemaailmassa, onko Monokuman mahtiarmeijalla mitään merkitystä? Nämä kymmenen potenssiin kuusikymmentä nalleahan olisivat pelkästään virtuaalisia. Ehkä niillä kaapataan virtuaalitodellisuuden herruus, mutta oikeaan maailmaan niillä ei ole mitään asiaa.

Karhujen lisäksi kaikelta putoaisi pohja. Onko millään mitään väliä? Turhaanko minä olen tätä pelannut, jos kaikki onkin huijausta? Olisi lähes sama asia, jos Hajime nipistäisi itseään ja heräisi kotoaan. Se olikin vain unta! En tietenkään vielä tiedä, mikä tämän epätodellisen murharetken idea on ollut, mutta en sinänsä ihmettelisi, vaikka joku vinkuteini nakkaisi käsikonsolinsa ikkunasta sadatellen juonenkäänteen kehnoutta. Toisaalta vinkuteinit eivät pelaa visual novel -genren pelejä vaan CoDBLOPSia, joten vertaus ontuu. Itsehän olen havainnut tämän jatko-osan olevan teemaltaan aivan töykeää alati eskaloituvaa metailua, jonka huipennukseksi virtuaalitodellisuus kävisi pelottavan hyvin järkeen. Minä pidän metailusta ja tästä tarinasta, vaikka nyt pelottaakin, lässähtääkö loppuhuipennus reisille, kun tarinassa on menty jo niin luonnottomiin sfääreihin, että vain taivas ja morfogeneettinen resonanssi ovat rajana.

Jabberwock 1.0:n luonnille on epäilemättä jonkinlainen taka-ajatus ja jos pitää lähteä hatusta heittämään pähkähulluja teorioita, uskon Future Foundationin olevan simulaation takana. Kenties järjestö testasi simulaatiota Hope’s Peakin entisillä oppilailla, jotka kaapattiiin mukaan, ja alkuperäisenä ajatuksena oli järjestää tuhoutuneen maailman tilalle toinen todellisuus, jossa aurinko jopa paistaisi. Äärimmäiset ihmiskunnan toivot eläisivät harmoniassa Future Foundationin Monomi-tekoälyn ja Chiaki-agentin suojeluksessa. Sitten Monokuma-virus hyökkäsi ja kaikki muuttui. Matrixmaisesti virtuaaliset murhat johtivat oikeaan kuolemaan ja Monokuman takapirun tarkoituksena oli lopettaa simulaatio Hope’s Peakin raunioiden takaporttiin, jonka kautta palattaisiin takaisin todellisuuteen.

Kuolleiden paluu bugeina (???) oli sinänsä oikein nätti ele, kun Jabberwock Islandilta lähdettiin yhdessä ja vanhat kaunat olivat tiessään. Mahirun alttarin häiriöviesti erityisesti lämmitti enkä edes viitsinyt mutista mitään kyynistä sentimentaalisesta roskasta. Ainoastaan Nagitoa ei näkynyt missään, sillä ei hän koskaan ollut yhteishengessä oikeasti mukana. Kukaan elävistä ei jaksanut enää tässä vaiheessa kyseenalaistaa eläviä kuolleita eikä liioin Jabberwockin lopun alkujäristyksiä. Voi tietenkin olla, ettei kukaan kuollut oikeasti. Sehän vasta tylsää olisi.

En tiedä enää mistään mitään ja olen pahuksen onnellinen. Varsinkin koska 11037.

Hajime Hinata
Ellei kaikkitietävä kansio valehtele, arvon protagonisti on nyt siis täysin virallisesti varalaitoksen jäsen enkä vieläkään tiedä, mitä se tarkoittaa ja onko sillä lopulta mitään väliä. Yhtä vähän sanottavaa minulla on hänestä – tai siis minusta – kuin ennenkin, mutta nyt kaikki tietävät synkän salaisuuden eikä Hajimea ole lynkattu. On ihan nastaa olla Hajime ja seurailla hänen hajoiluaan. Chiakin kohtalo tuntui olevan erityisen kova paikka. Pään sisälle pääsee niinä harvoina hetkinä, kun hän vaipuu kämpässään ajatuksiinsa peilaten tapahtunutta. Viimeiset Jabberwockin päivät eivät siis tavallaan menneet hukkaan, vaikka hän itsekseen möllöttikin. Tietysti maailman luhistuessa ympärillä herää sellainen häiritsevä ajatuksentynkä, että ehkä Hajime on pahasti mielisairas, tämä onkin vain harhakuvitelmaa ja psyyke alkaa rakoilla pikapuoliin peruuttamattomasti ellei ole jo.

Nagito Komaeda
Tämä jätkä tässä alkaa olla silkkaa mielipuolista neroutta. Jos Gundhamin ja Nekomarun kaltaiset hulvattomat trollihahmot ja värikkään waifukavalkadin unohtaa, Nagito on melkeinpä parasta tässä jatko-osassa ja nousee kirjoissani sinne mahtavien hahmojen kärkikastiin fiktiossa noin muutenkin. Olkoonkin valtaosa oppilaista yhden hassun jutun ympärillä pyöriviä animekliseitä, mutta Nagito on oikeasti erinomainen kusipäämulkku, jota rakastaa vihata. Tiesin hänen roikkuvan mukana pitkään jo ensiflippaamisesta asti, mutta silloin en osannut odottaa, että pääsisin ohjastamaan häntä, että hän järjestäisi melkoisen vakuuttavan pommiuhan ja että hän lavastaisi erittäin graafisen itsemurhansa yrittäen tapattaa kaikki paitsi petturin. En odottanut hänen sekoavan näin pahasti.

Nagitolla on selkeästi yksi hupsu juttu, jonka ympärillä kaikki hänen tekonsa pyörivät ja se on se hemmetin toivo, joka saa hänen kätösissään irvokkaan merkityksen, kun yritän luku luvulta arvailla, mitä hänen päässään liikkuu, jos yhtään mitään. Tavallaan ymmärsin vielä järjenjuoksun petturin paljastamisessa, mutta miksi ihmeessä hän yrittikin tapattaa kaikki muut? Kenen puolella hän oikeasti on (joo joo, toivon) ja mihin hän pyrkii? Kunpa minulla olisi edes jonkinlainen fiksu aavistus mutta kun ei.

Vaikka Nagito on nyt historiaa, hänen tarinansa tulee epäilemättä jatkumaan jossain muodossa. Ei häntä voi jättää tähän. Hänhän halusi olla protagonisti. Nagitosta voisi kirjoitella vaikka mitä, mutta en tiedä hänestä vielä läheskään kaikkea, joten annan toistaiseksi olla.

Kazuichi Soda
Tyhmää mekaanikkohönttiä on onniteltava. En olisi uskonut hänen selviävän näennäiseen loppuun asti, en varsinkaan alussa. Kazuichi on yhä taidoillaan avuksi ja reagoi kaikkeen dramaattisesti. Neiti Sonian kuolaus on sellaista puolinolostuttavaa kevytteruteruilua, jota en pane pahakseni, koska on siitä muutama nauru irronnut. En edelleenkään pidä Kazuichia mitenkään merkittävänä hahmona, mutta minusta ei ole huono ratkaisu, että hänet on kirjoitettu näinkin pitkälle tarinaan. Jos hän olisi ollut uhri, päällimmäisenä mielessä olisi olankohautus. Murhaajanakaan hänestä tuskin olisi saatu paljoakaan irti, jotain geneeristä en jaksa olla saarella yhyy siksi sekosin -häröilyä kenties, mutta siinäpä se. Siksi hän on ansainnut paikkansa loppurypistyksessä, koska ei minulla oikeastaan mitään häntä vastaankaan ole. Oikeastaan tylsemmät hahmot ovat ihan asiallisia, sillä he reagoivat tapahtumiin luonnollisemmin. Jos vaikkapa Gundham, Nekomaru ja Ibuki selviäisivät Hajimen kanssa riitelemään oletetun takapirun kanssa vihoviimeisessä oikeudenkäynnissä, irtoaisi siitä sitaatteja useampaan hautakiveen eikä repeilylle tulisi loppua, mutta olisiko se nyt fiksua tarinankerrontaa?

Gundham Tanaka
RIP?



Mikan Tsumiki
RIP?



Ibuki Mioda
RIP?



Nekomaru Nidai
RIP?

Fuyuhiko Kuzuryu
Loistavaa, olin pikku mafioson suhteen oikeassa, sillä hän on yhä elossa ja laukoo asiallisia kommenttejaan toimien vastavoimana Soniaa heruttavalle Kazuichille ja ärhentelee tarvittaessa muutenkin. Koska Chiakin kohtalon tiesin, vain Fuyuhikon selviytymisestä olin lähes täysin varma. Hän on ollut jo parrasvaloissa riittävästi ansaitakseen lipun kotiin. Vaikka Fuyuhiko ei ole nykyään läheskään yhtä kylmä kuin Togami, näen hänet tavallaan rahamiehen roolissa jatko-osan lopussa. Minua yksinkertaisesti miellyttää nähdä tämä entinen ihmisperse elämässä ja kokemassa tätä kaikkea muiden seurassa.

Mahiru Koizumi
RIP?



Peko Pekoyama
RIP?



Chiaki Nanami
Nyt seuraa tunnustus. Ei, Chiakiin ihastuminen ei ole mikään tunnustus, koska sehän on selvää. Olen ollut erittäin hyvin pimennossa tämän pelisarjan juonenkäänteistä, mutta Chiakin kuolemasta spoilaannuin jo ennen jatko-osan alkua ja se oli omaa syytäni. Muistan pelanneeni silloin Trigger Happy Havocin School Modea ja hämmennyin niin suuresti Usamin ilmestymisestä vaihtoehtokertomuksen lopussa, että eksyin pupun Danganronpa-wiki -sivulle ottaakseni selvää jostain. Saatoin hyvinkin silloin katsoa, sisältyykö Usamin nimeen jotain sanaleikkiä karhumaisen Monokuman tyyliin. Jänishän on siis japaniksi usagi eli kyllä maar sisältyi, mutta lopetin artikkelin selailun välittömästi ja suljin välilehden, kun siinä kerrottiin heti jonkun Chiakin ja Usamin yhteisteloituksesta jatko-osan viidennessä luvussa. Paloin halusta teloittaa kirjoittajan.

En vielä silloin tiennyt mitään muuta Chiakista, en edes petturuutta, mutta heti nimen yhdistettyäni tiesin murheissani, ettei hän selviydy loppuun asti. Toisaalta tämä tarjosi todella kutkuttavan näkökulman, sillä minä ihan totta oletin, että tämä viaton nörttityttö flippaisi kuitenkin tosi rumasti (hyytävän karmean Mikanin tapaan) ja kauhistelinkin Nagiton raadon nähdessäni, mitä Chiaki oli mennyt tekemään. Koko oikeudenkäynnin ajan tarkastelin Chiakin puheita erityisen pitkään ja hartaasti ihmetellen, onko hän sittenkään murhaaja. Vastaavasti hämmästyin, kun Usami meni kuolemaan jo heti pelin alussa monopedon minigun-kynsissä, mutta kopiopupun pullahtamiseen ei mennyt pitkään.

Mistään muusta en ole spoilaantunut. Kaikki juonenkäänteet, murhat ja murhaajat olivat lähtökohtaisesti yllätyksiä. No paitsi yksi juttu, mutta se ei liene kummoinenkaan spoileri, jos on näin pitkällä tarinassa ja vähänkään yhdistelee pisteitä. En minä sitä tietenkään vielä kerro. Tiedän myös pari seikkaa Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girlsista, mutta ne tulevat puheeksi sitten joskus. Mahdollisesti jo tässä keväällä.

Vaikka Chiakin petturuutta en tiennytkään, sen toki arvasin väen käydessä vähiin. Kuka muukaan se olisi voinut olla? Koska Future Foundationin rooli tuntuu taustalla lipuvan jatkuvasti positiivisempaan suuntaan, minulla ei ole oppilaiden tapaan mitään syytä olla Chiakin petturuudelle kiukkuinen. Entä sitten? Jos hän oli vain tarkkailemassa eikä aikonut meille pahaa, miksi pitäisi sytyttää noitanotski? Petturin roolilla ja Future Foundationilla on tällä hetkellä niin hatarasti kontekstia, että Chiaki jyrää auttamatta omana itsenään salaperäisen taustansa tielle. Hän jopa poistui tarinasta tosi asiallisesti eikä ollut yhtään katkera tai itkeskellyt kohtaloaan. Hänestä ei jäänyt hahmona sellainen kuva, että hän voisi raivota tai pillittää. Korkeintaan hän möllötti posket pullollaan tai painoi päänsä alas murheellisena. Eikä hän kertaakaan reagoinut hysteerisenä murhiin, koska hän on himopelaaja ja on nähnyt väkivaltapeleissä jo kaiken. Chiaki oli oikein mainio Kyokon korvaaja.

Jonkin verran tosin harmittaa, ettei Chiakikaan voinut läikyttää sen enempää papuja kuin esimerkiksi Mikan, mutta tämä tuntuu olevan toistuva teema. Joka luvussa vihjaillaan yhä enemmän ja tyrkytetään vastauksia, jotka vedetään viime hetkellä nenän edestä. Nyt lukuja on luultavasti enää yksi… ja Monokuma antoi helvetinmoisen lupauksen, sillä kaikkeen kyllä vastataan. Hyvin, hyvin pian.



Teruteru Hanamura
RIP?



Sonia Nevermind
Kun huumorihahmot kaatuvat, tulee luottaa Soniaan, joka on säilynyt hämmästyttävän korkeatasoisena alusta loppuun. Minulla ei ollut jatko-osan hahmoista juurikaan ennakkotietoja, mutta muistan Sonian kuvan olleen ensimmäisten joukossa ja silloin suhtauduin häneen välinpitämättömästi. Tällä hetkellä sympaattinen prinsessa onkin elävien kirjoissa ehdoton lempihahmoni. Fuyuhiko tulee heti toisena, sitten Akane ja viimeisenä muttei kovin kaukana pohjalla Kazuichi. Hajimea ei voi päähenkilönä vertailuun laskea.

Onhan Soniassa itkuliisan ja kiukuttelijan virkaa, koska aina jonkun tulee tunteilla ei järjellä vaan tunteilla, mutta ajoittaista hysteriaa korvaa yleinen hauskuus, kun vieraan kulttuurin varjolla suusta pääsee kaikenlaista odottamatonta. Tässäkin luvussa nauroin suhteettoman paljon vimmaisen itkuiselle kiroilulle, jonka soisi jatkuvan. Ei edes suuta tarvitse pestä saippualla.

Erityisesti propsit nousivat, kun prinsessa pitää mekaanikkoa pelkkänä stalkkerina.

Akane Owari
Tissieläinkin hengissä, mitä tämä on? Pelkällä syöntilyöntikombolla selvitty näinkin pitkälle! Onhan Akanessa muutakin ja uutena valopilkkuna kainalossa kiikkuvan Minimarun minimölinät, mutta ei Akanen oikeastaan tarvitse enää tässä vaiheessa olla kuin oma itsensä ja se riittää. Rusikointivertauksilla ja yksinkertaisuudella on oma paikkansa, sillä täytyy sakissa yksi sakinhivuttaja olla… ja etenkin mutuilija. Vaikka jäljellä on järkeilijöitä ja tunteilijoita, kukaan ei ole niin hyvä satunnaisessa mutuilussa kuin tämä kipakka amatsoni.

Hiyoko Saionji
RIP?



Byakuya Togami
RIP? Huijari nyt ainakin on vainaa. Togamia ja anti-Togamia voisi käsitellä lisääkin, mutta en näe tätä tarpeelliseksi, koska asia unohdettiin Nagiton oikeudenkäynnin vuoksi, mutta se on lähes varmaa, ettei tämä todellakaan jää tähän! Teoriani Togamin elollisuudesta ja osallisuudesta Future Foundationin toimintaan on ja pysyy.



Usami/Monomi
Kyllähän tämä karu kohtalo hiukan surettaa. Ei hänestä koskaan mitään hyötyä ollut paitsi ehkä monopetoja vast-

Hetkinen nyt! Miten kummassa minä ne viimeiset taikapupumättökentät ilman Monomia läpäisen?!

Monokuma
Hänestä on moneksi.

Ensi kerralla kaikki alkaa.